Äänestäjä käytä nyt ääntäsi harkiten, älä äänestä itsellesi heikennyksiä äläkä vie Suomea sotaan. Äänestä kokenutta politiikan konkaria, Pekka Haavistoa Suomen tasavallan presidentiksi.
Nyt on aika jokaisen suomalaisen olla hereillä. Suomessa koko ajan lisääntyvä militarismi jopa kokoomuspoliitikon Antti Häkkäsen suulla ei ole hyvä asia, me emme halua Suomea sotaan. Emme halua tuhota elämää, emme perheitä, emme luontoa emmekä nuorten tulevaisuutta. Äänestyspäätös eli ääni Haavistolle merkitsee rauhaa ja turvallisuutta kuudeksi vuodeksi.
Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!
Pekka on aito ja rehellinen ei teeskentelevä ja epäaito, kuten Stubb.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.
Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.
Ei palkkojen leikkauksia - ei Militarismin nousua - ei kokoomuksen toivottua värisuoraa
5
207
Vastaukset
- Anonyymi
Äänestän Pekkaa.
- Anonyymi
Semmosen duunarin pitää olla seinähullua, joka äänestää perussuomalaisia tai kokoomusta. Ne puolueet ajavat keskiluokkaan heikennyksiä (palkat laskee ja tasaverot nousee).
- Anonyymi
Kokoomus ja perussuomalaiset aikovat nostaa alvinkin 30%:Iin. Aivan hulluja nuo berzkutkin on. PS kusetti äänestäjiä muka niin ovat duunarin asialla. Joo on ne. Duunareilta lapioidaan rahaa rikkaille, jotta rikkaat saavat lisää verohelpotuksia.
- Anonyymi
Nykyään Alvi 24% eli tulee syväkyykkyä pieni- ja keskituloisille.
- Anonyymi
Vaikka Alvi nostettaisiin 50%:Iin, niin Suomen talous sakkaa. Miten talous nousee, jos rikkaat saavat verohelpotuksia ja muut joutuu maksumiehiksi? Vastaus on no ei mitenkään. Päättäjien tarkoitus on ajaa Suomi alas. Käsky tulee isommilta Eu-mailta kuten Saksasta. Mehän jo maksamme osan saksalaisten mm. sähkö- ja lämmityslaskuista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959