Kävin pitkästä aikaa Suvin keikalla ja mikä ihme sitä riivaa?? En oo ikänä nähny sitä niin ahgressiivisena ja vihaisena lavalla. Huutaa ja ”eläytyy” niin että laulu jää julmetun rääkymisen alle. En ymmärrä milä vika on laulaa tunteella ja painokkaasti, mutta tätä olin jo viime syksyn konserteissa missä olin kolmessa. Oon pettynyt. Ei uskottavuutta saa leikkimällä tekotaiteellista rokkilaulajaa.
Mene laulutunneille Suvi ja mieti vähän.
Suvi Teräsniska
48
1791
Vastaukset
- Anonyymi
Jos sitä vaan vitutti esiintyä? Ehkä peruu kohta tulevat keikat? Ei voi tietää.
- Anonyymi
No en tiiä mutta se oli outoa nähdä Suvi esiintyvän vihaisena? Ennoo ikinä nähnyt tuommoista vaikka välillä hymyilikin. Jäi vaan kummallinen olo , että mitä hän haluaa viestittää tuolla tavalla esiintymällä. Onko vihainen yleisölle ja sen takia laulaa tai huutaa, kuten nyt teki. Hampaat irvessä.
Oon tosi ihmeissäni. Jos keikat peruu taas niin kertoo se nyt jotain ettei ole kunnossa. Mutta vielä ei ole peruttu mitään. - Anonyymi
Voisin lyödä pääni pantiksi, että tänäkin vuonna tulee ”hapenveto”. Sillä muijalla ei ole kaikki kunnossa. Koronan jälkeen on joka vuosi perunu keikkoja eikä tää vuosi ole poikkeus. Enkä usko että tajuaa edes miten epävarman ja vähän epävakaankin kuvan antaa itsestään ravintoloiden esiintyjien buukkaajille kun on perunu töitään monena vuonna. Kai hällä on varaa valita..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja tulihan se sieltä! ”Jää lomailemaan” kevään jälkeen. Somessa kertoo kuinka ei ole hittejä tullut vuosiin ja nyt jää miettimään mitä tekee. Ei kestä pää enää noita hommia jos oma pääkoppa on paskana. Se siitä. Seuraava tähti kehiin!!

Oisko kaapista myyny kaiken tarpeellisen tavaransa pois niin ettei tarvi keikkaa tehä? Tai taas kriisi kotona????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko kaapista myyny kaiken tarpeellisen tavaransa pois niin ettei tarvi keikkaa tehä? Tai taas kriisi kotona????
Hei antakaa nyt olla.
Jos Suvi on burnoutissa, niin hyvä että jää sairauslomalle. Onhan se jostain isommasta ongelmasta kertovaa kun ei pysty töitä tekemään ja tarvitsee usein pitkiä lomia. Ei käy järkeen, että miksi julkaistaan uutta musiikkia jos ei halua niitä esittää keikoilla?
Kyllä tämä uraan vaikuttaa, mutta jos Suvi haluaakin tehdä jotain muuta? Hyvää kevättä ja kotivuosia Ouluun!
- Anonyymi
Myy taas vaatteitaan ja tavaroitaan!🤗
- Anonyymi
Niin luki että myy omia sukkia täytyy olla aika sipissä silloin muija 😢 .
- Anonyymi
Selvä juttuhan tuo on - Suvi näki että sinä oot yleisön joukossa ja alkoi naama vituttamaan!
- Anonyymi
Ei nähny. Olin takarivissä. Sä taisit olla eturivissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nähny. Olin takarivissä. Sä taisit olla eturivissä.
Onks hänellä noin tiukkaa elämä et myy vähän väliä milloin mitäkin, eikö enää laulaminen kiinosta sitä itseään vai yleisöä ollenkaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onks hänellä noin tiukkaa elämä et myy vähän väliä milloin mitäkin, eikö enää laulaminen kiinosta sitä itseään vai yleisöä ollenkaan ?
Jotain sairasta siinä on että myy kaikkea mitä kaapeistaan löytää. Käytettyjä sukkia ja eikö niitä likaisia pyyhkeitäkin ollut ja alusvaatteita. Niistä saa kyllä hyvät rahat. Taidan kokeilla itsekin.
- Anonyymi
Parisuhde?
- Anonyymi
Joo. Katsokaapa Suvin Instastorya..ihan järkyttävää settiä kun vetää tätä uusinta biisiä. Aivan kauheaa huutamista. En pidä sanasta ”rääkyminen”, se ärsytti tuossa aloittajan kirjoituksessa, mutta se on oikea sana kuvaamaan hänen esiintymistään tuossa pätkässä. Että muuttunut on ja paljon hänen tapansa laulaa ja huonoon suuntaan menee.
- Anonyymi
Suvi varmaan tarvis vähän vierasta ja olisin kyllä vapaaehtoinen
- Anonyymi
Eiköhän sillä niitä ole ollut jos avio kriisejäkin on jo ollut. Tai sen miehellä. ehkä pitää laittaa pyhähousut jalkaan ja lähtä kokeilemaan!
- Anonyymi
Suvi ikävöi sitä kuollutta salarakastaan.
- Anonyymi
Juuri niin...olli
- Anonyymi
Suvi on tulossa, talven pimeys väistyy, ihanata.
- Anonyymi
Onkohan joku suvin muksuista ollin kun niin oli rakas mies. Varmaan olli sai pesää kun ittekkin olisin vongannut
- Anonyymi
Voisin astua kakkoseen.
- Anonyymi
Nolo tyrkkis tunki yön siivellä lavalle Rotuaari piknikis 2010.
Nuoruus meni äkkiä. Nyt vasta 3-kymppinen, mut tanakan ylipainoisen emännän vartalo. Sukunimen vaihtaa Sikaniskaksi.
Keksitty nimihän se teräsniskakin oli. - Anonyymi
Vaikeuksia liitossa kun pihtaa.
- Anonyymi
Puhtaaksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhtaaksi?
Siis mitä puhtaaksi? Liitto puhtaaksi? Omatunto? Keikkakalenteri?
- Anonyymi
Selkeästi sexin puute. Suvi tarvitsisi gangbangin.
- Anonyymi
Oon ollu kerran viereisessä huoneessa kun se muija huusi kun sitä pantiin. Tais tulla reisille. Eikä muuten ollu oma mies siellä huoneessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oon ollu kerran viereisessä huoneessa kun se muija huusi kun sitä pantiin. Tais tulla reisille. Eikä muuten ollu oma mies siellä huoneessa.
No niiiiin tietenkin olit paikalla...mitenkäs muuten....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niiiiin tietenkin olit paikalla...mitenkäs muuten....
Ja sua vituttaa kun et ollut!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oon ollu kerran viereisessä huoneessa kun se muija huusi kun sitä pantiin. Tais tulla reisille. Eikä muuten ollu oma mies siellä huoneessa.
onko tapahtunut avioliiton aikana vai milloin ja voi kun olisin saanut olla mukana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko tapahtunut avioliiton aikana vai milloin ja voi kun olisin saanut olla mukana
Älkää hyvät ihmiset levitelkö tuollaisia valheellisia juttuja, kuten 10:47 kommentoija...Joku hullu voi vielä uskoa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko tapahtunut avioliiton aikana vai milloin ja voi kun olisin saanut olla mukana
Mistä mie tiiän milloin se on naimisiin menny.
- Anonyymi
Pukeutuu ihmeellisiin kauhtanoihin leukaperiään myöten.
- Anonyymi
Masennus näkyy olevan päällä. Ettäkaikkea saa tehdä tai olla tekemättä kun vähän masentaa.
- Anonyymi
Siittä sitten johtuu kriisit ja muut. Ehkä vähän taas lisää alusvaatetta myyntiin ja sääliä lehdistä niin elämä helpottuu.
- Anonyymi
Polttanut itsensä loppuun liiallisella keikkailulla. Normihomma. Kun laulajalle rahaa tulee ovista ja akkunoista, moni on valmis uhraamaan terfveytensä ja muun elämänsä.
- Anonyymi
Yleensä toistuvia masennuksia seuraa avioero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä toistuvia masennuksia seuraa avioero.
Ellei ole jo. en kattois jos oma akka läpättää kaikki asiansa lehdissä ja telkkarissa. eikö mieti lapsiaan kun nekin on jo lukutaitosia että taas mustilla menee huonosti ja itkee milloin minkäkin perää . terapiassa ne pitää hoitaa, vaihtaa terapeuttia kun ei näköjään hoito auta kun kerjää sääliä lehdissä.
- Anonyymi
Mielensairautta vuosia jo?
- Anonyymi
No siltähän se vaikuttaa. Monena vuonna perunna keikat vaikka korona vei työt. Ei kukaan muu laulaja oo noin tehnyt. Ei mee hissi ihan perille kun jättää koko ajan orkesterinsa ilman töitä.
- Anonyymi
olikohan se panomies O:lla alkanut mies
- Anonyymi
Eiköhän Ollikin odotellut sitä milloin se Suvi tulee..
- Anonyymi
No ihmettelen että miksi joku yleensä menee tuon keikoille. Ei mitenkään erikoinen esiintyjä.
- Anonyymi
No minäkään en mene. Firma oli ostanut hänet kerran meille esiintymään ja koko ajan oli naama nurpallaan kun jokin vitutti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minäkään en mene. Firma oli ostanut hänet kerran meille esiintymään ja koko ajan oli naama nurpallaan kun jokin vitutti.
Ei otettu enää toiste. Pettymys oli. Vaativa ja itseriittoinen. Valitti kun yleisö ei seurannut koko esitystä hiiskumatta. Jos on firman bileet kyseessä niin siellä juhlitaan eikä istuta ko kirkossa
- Anonyymi
Tekis niin mieli ajaa suvilla
- Anonyymi
minäkin haluaisin suvin kaa sänkyyn niin olis kiva köyriä. olen rakastunut
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25218515Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833175- 1232171
- 1911860
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341735Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2721426Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101282Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu831101- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959