Yrityssanomat (26.1.-24) kertoo kuinka Seppo Virta arvioi rakentamisen kallistuvan 8-12 % alvista johtuen keväällä 1994. Varmaan tämä korotus meni kuta kuinkin hänen ajatuksensa mukaisesti. Sen jälkeen rakennuskustannukset ja rakentamisen materiaalit lähtivät räjähdysmäiseen lentoon, kun rakentaminen näki tilaisuutensa tilintekoon tulleen. Varovaisimmankin arvion mukaan kuluttajahintoihin on sen jälkeen upotettu 600% korotukset. Kun asumiskustannukset ja niihin liittyvät tuet sekä muu elämä ovat kulkeneet samaa tahtia ylöspäin, jokaiselle lienee selvää miksi rahat ovat nyt lopussa. Rautalangasta väännetty esimerkki kertoo, että aikajanan alkupäässä 3600 markkaa maksanut rivitaloneliö maksaa nyt lähes 4000 euroa. Missäköhän rahat ovat?
Hämeen Yrityssanomista poimittua
Anonyymi-ap
8230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jatkona kysyttäköön tänään julkaistuun tietoon perustuen, että miljarditolkulla koronatukina jaettu raha meni hukkaan ja näkyy vain kansakunnan velkana. Samoin uutisissa kerrottiin, että kaupat repivät sikavoittoja elintarvikkeista.
Jospa ette pohtisi asioita mistä ette mitään ymmärrä.
Onko näitäkin asioita nyt pohtineet sellaiset, jotka ovat ymmärtäneet. Ei hyvältä näytä.
Älä silti sinä pohdi kun et ymmärrä
Vaikuttaa kusetukselta
Toki jos ei ymmärrä.
Vaikeata onkin ymmärtää, että laillista kysetusta kesti näin kauan. Nyt suhdanne vaikuttaa asiaan ja sinä valitat että et ymmärrä.
Jos en ymmärrä niin en vaan ymmärrä.