äänenkäyttö synnytyksessä

itse käytin ääntä rentoutumaan eli "huusin" tarvittaessa mutta se ei ollut paniikkia vaan sellaista että sitä kautta tavallaan kuin autoin itseäöni. eivät salin äänet välttämättä kuulu, riippuu sairaalasta,kun synnytät et sinä mieti tällaisia silloin enää, keskityt vain itseesi. Näin se on.

Synnytyksessä voi huutaa, ja kuuluu muihin saleihin. :-) Ei kai kätilö voi peittää kädellään suutasi jos huudat. Itse olen synnyttänyt Naistenklnikalla Helsingissä. En itse huutanut ollenkaan (ei ollut tarvetta), mutta naapurihuoneesta kuului kova huuto.

Loimaalla ainakin. Kuulin jopa aivan tarkasti kaiken puheen ja ponnistusvaiheen ähinän... Ja myöhemmin kuului huudot kyllä vauvalaan asti, kun se siinä lähellä on.

että huuda vaan jos siltä tuntuu, kyllähän maailmaan ääntä mahtuu, mutta jos haluat säästää voimiasi, niin jätä se huutaminen vauvalle ja keskity hengittämiseen ja ponnistamiseen.

ja niin tein, enää yksi ponnistus ja vauva huusi puolestani :-)

ihana kätilö, ja ihanat muistot koko synnytksestä.

Huusin ja murisin ja kyllä helpotti. Niin muutkin tekivät, sillä synnyttämisen jälkeen oli aikaa kuunnellä mitä muualla tapahtui...

ja voin sanoa että vaikutti tunnelmaan aika häiritsevästi kun alkoi vituttaa moinen joikaus.. kätilökin pahoitteli asiaa vaikka eipä se sen syy ollut. samainen äiti sitten voivotteli huoneessaan kaikkien hermot pilalle onneksi en ollut siellä enää.. pieni parkasu ei silti haittaa, mutta tuo jatkui puolisen tuntia!

Minä olen huutanut aina ponnistusvaiheen aikana, kun en yksinkertaisesti ole saanut pidettyä mölyjä mahassa. Minua huutaminen on auttanut ja ponnistukset ovat olleet nopeita. Viimeisessä normaalisynnytyksessä huudettiin kilpaa naapurisalin synnyttäjän kanssa.

Minua kätilö kielsi huutamasta jotta vauva ja muut eivät pelästyisi.
Oli aika ahdistavaa siinä kipujen ja kuolemanpelon keskellä vielä joutua ajattelemaan mitä naapuritkin ajattelee.
Kyllä vauva huudon kestää ilman elinikäisiä traumoja, nämä holhoajatädit vain haluavat aloittaa äidin syyllistämisen jo synnytysvaiheessa.

Mulla oli pitkä ja väsyttävä synnytys, koska kivuliaita supistuksia kyllä oli muttei tapahtunut mitään edistystä. Lopulta kun sitten alkoi ponnistuttaa eräänä sunnuntaiaamuna ennen joulua, niin ekaksi yritin kyllä ponnistella suht hiljaa. En tiennyt hengittämisistä juuri mitään, ei siinä osannut sellaista ajatella, hengitin ja ponnistin minkä osasin.
Ponnistusvaihe kesti ja kesti, onneksi oli epiduraali. En muista mitä sanottiin, mutta jostain sain sitten sellaisen vapautuneen raivon latauksen että aloin karjumaan ja ponnistin samalla. Muistan jonkun sanoneen että "noniin, hyvä, hienosti menee!" Siinä sitten aikani karjuttua, sain pukerrettua vihdoin tytön pihalle. Ponnistus kesti yli tunnin. Olen pieni ihminen mutta sitäkin pippurisempi ja sitkeämpi ;)
En ajatellut siinä vaiheessa mitään naapurihuoneita, osastolla oli kyllä ollut melko hiljaista mutta kaipa siellä joku toinenkin pari oli koska jonkin ajan päästä kuului toisenkin vauvan itkua.
Jälkeenpäin mietin että mitenköhän tuo karjuminen kuului ulos, kun synnytyshuoneessa oli ikkuna auki pyynnöstäni :D

Huudon mukana häviää keuhkoista ilmaa, jota tarvitaan ponnistaessa. Kokeile ponnistaa samalla kun huudat ja sitten kokeilet vetää keuhkot täyteen ilmaa, pitää se siellä ja ponnistaa suu kiinni -teho on moninkertainen. Tähän se perustuu, että kätilö kehoittamaan suuntaamaan huudon sijasta ponnistamiseen. Lisäksi joidenkin kohdalla huutaminen vie hallinnantunteen ja voi johtaa pakokauhuun, tosin ei kaikilla, mutta jos kätilö huomaa synnyttäjällä käyvän näin niin tottakai hän joutuu suht jämäkästikin käskemään keskittymään ponnistamiseen -pahimmillaanhan tilanne voi johtaa turhaan synnytyksen pitkittymiseen.

Kätilöt ovat tottuneet aivan kaikenlaiseen käytökseen salissa, joten sitä on turha murehtia ja muut synnyttäjät ovat h-hetken tultua niin keskittyneitä omaan synnytykseensä, ettei muiden huudolla ole useinkaan mitään merkitystä.