Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Naomin ennustukset käymässä toteen.

Anonyymi-ap

Vuonna 2005 kesäkuulla olen ollut ensimmäistä kertaa ennustaja Naomilla, Tampereella otti asiakkaitaan vastaan. Katsoi minulle, suurella myötätunnolla, vaikeita asioita kävin tuolloin läpi.
Oli niin nuoren ja kauniin näköinen, kysyin häneltä että voiko noin nuori asioita nähdä, hymyili ystävällisesti ja sanoi että on paljon nuoremmasta jo nähnyt, sanoi että syntymässään on jo tuon lahjan saanut.
Toisen kerran menin sitten melko pian uudestaan, tilanteeni oli jo helpottunut, se oli suureksi avuksi se ensimmäinen käynti. Hyvin nopeasti tapahtui se asia, mitä oli ensi kerralla ennustanut.

Silloin sitten kysyin muutakin, yleisiä maailman tulevaisuus näkymiä, ja hän sanoi monia. Yksi joka on jäänyt mieleen, oli kun puhui kännyköistä, että ei ehditä vuoteen 2030 kun aivokasvaimet ja syövät on niin yleistyneet, että kirurgit ei ehdi leikata eikä ehditä hoitaa.

Toinen koski eu:ta, muistaakseni tuota samaa vuosikymmentä, että tulee hakjoamaan,
Myöhemminkin on samasta puhunut, ennustuksessaan todennut että ihmiset alkavat muuttaa takaisin maalle ja ottaa mökin taakse kanoja, possuja ja siirrytään itse tekemään kun ihmisillä allergiat ja tuska lisääntyy, että EU.ta ja sen toimia aletaan kansanliikkeinä vastustaa.

Tuostakin on nyt uutisoitu! Mielenosoituksia katsoin uutisista.

Tuosta puhunut myös että ihmiset siirtyvät tulevaisuudessa takaisin eläinten vetämiin kulkuneuvoihin, jos halutaan maailmaa ja luontoa pelastaa. Itselläni ei ole autoa mutta mitä olen veljen autoasioita seurannut, ei taida sekään kaukana olla, sähköautot ei taida ratkaisua tuoda.

Olen näitä Naomin ennustuksia kirjannut itselleni muistiin, ensi käynnistä asti.
Sen on myös ennustanut että ihmiset tulevat tappelemaan vedestä verissä päin. Että hänelle on näytetty hirvittäviä näkymiä tulipaloista miten laajoja alueita palaa ja ihmisiä ja eläimiä siinä samassa. ja kuumuus käy muutoin sietämättömäksi ja vedestä tulee kaupankäynnin väline.

Toteutunut on jo suurin osa mitä minulle on ennustanut ja noista yleisistä on mielestäni selvät merkit jo olemassa.
Siitäkin puhui jo tuon parikymmentä vuotta taaksepäin, että tuohon samaan aika jaksoon -30 luvulle mentäessä eurooppa tulee olemaan kovassa myllerryksessä ja toisen maailmansodan aikaisia asioita alkaa jälleen esiintyä, tarkoittiko sitten juuri tätä mitä nyt meneillään, mistä on uutisissa ollut.

Olin noihin aikoihin käynyt muillakin ennustajilla, eivätkä he olleet koskaan tuollaisista maininneet.
Silloin tällöin otan Naomilta katsannon, kun saan kyydin järjestymään. Hän on nämä 20 vuotta ollut sellainen suojelusenkelini, aina olen avun saanut kun olen tarvinnut. Muilla ennustajilla en ole konsanaan käynyt

95

1035

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ai ihan ittelles näit? Itsehän kukin kyllä omat asiansa parhaiten tietää.

      • Anonyymi

        S TAAS Naomin kimpussa ! On se varmaan rankkaa kun oikeeta näkijää kehutaan ja itte joutuu vaan kirjotteleen miten on saanu ittensä kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho! Ottipa Naomi nokkiinsa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S TAAS Naomin kimpussa ! On se varmaan rankkaa kun oikeeta näkijää kehutaan ja itte joutuu vaan kirjotteleen miten on saanu ittensä kiinni.

        No niin varmaan. Samat ihmiset täällä kehuu Naomia päivästä toiseen. Ei voi luottaa parin ihmisen mielipiteeseen. Eihän me voida tietää vaikka Naomi itse olisi ne kehut kirjoittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin varmaan. Samat ihmiset täällä kehuu Naomia päivästä toiseen. Ei voi luottaa parin ihmisen mielipiteeseen. Eihän me voida tietää vaikka Naomi itse olisi ne kehut kirjoittanut.

        No sillä nyt varmaan olisikin aikaa! saati kiinnostusta, saati tarvetta!
        Ei tunnu asiakkaista olevan pulaa, mitä nyt olen vuosikausia itsekin käynyt. Moniko ennustaja lisäkseen pystyy itse valitseen keille edes katsoo.
        Mikään ihmekään, on niin pitkään toiminut, paljon lehdistössäkin kohistu enkä ainakaan itse tiedä mitään muuta nimeä nykyisin, kuka näkijänä vakuuttaisi.
        Vuosikymmeniä sitten on ollut niimekkäitä näkijöitä, mutta nykyisin aina kun puhutaan oikeista näkijöistä, niin kyllä Naomi tuntuu olevan ylitse muiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin varmaan. Samat ihmiset täällä kehuu Naomia päivästä toiseen. Ei voi luottaa parin ihmisen mielipiteeseen. Eihän me voida tietää vaikka Naomi itse olisi ne kehut kirjoittanut.

        Olen tehnyt poistopyyntöjä tuon häirikön viesteistä. Jostain syystä ne eivät poista vaan päinvastoin häirikköä kritisoivat ketjut poistuvat saman tien. Moderoi tätä palstaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen tehnyt poistopyyntöjä tuon häirikön viesteistä. Jostain syystä ne eivät poista vaan päinvastoin häirikköä kritisoivat ketjut poistuvat saman tien. Moderoi tätä palstaa?

        Poista ites näistä ketjuista on kaikille paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poista ites näistä ketjuista on kaikille paras.

        Kappas, häirikköpaskahan se siinä itse 😏

        Hauska tutustua!

      • Anonyymi

        Miten Sari liittyy tähän? Ei mitenkään. Kysykää vaikka siltä Naomilta,jos on hyvä näkijä niin näkee kyllä kuka näitä kirjoittelee. Ihan saakelin lapsellista touhua vanhoilta ämmiltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poista ites näistä ketjuista on kaikille paras.

        Samaa mieltä. Voi kyllä tuo miltä leviää pää ihan justiinsa vois häipyä. Tietty kunnei ole muuta tekemistä kun ei meinaa päästää kävelemään,pyörätuolilla ja harvoin rollaattorilta. niin siinä käy kun tarpeeksi monta vuotta on häijy. Varsinkin tällä palstalla. Sanon aika pian nimen jos näen tuon saman kanan vielä kirjoittavan.

        Ahaa, meinaatko tosiaan esittäytyä? Mielestäni se on jo tässä palstassa, oikein kuvan kera?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Sari liittyy tähän? Ei mitenkään. Kysykää vaikka siltä Naomilta,jos on hyvä näkijä niin näkee kyllä kuka näitä kirjoittelee. Ihan saakelin lapsellista touhua vanhoilta ämmiltä

        Laita nyt ikäsi niin voidaan päätellä miten vanha on silloin, kun kertoo olevansa vanha ämmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Sari liittyy tähän? Ei mitenkään. Kysykää vaikka siltä Naomilta,jos on hyvä näkijä niin näkee kyllä kuka näitä kirjoittelee. Ihan saakelin lapsellista touhua vanhoilta ämmiltä

        Itse asiassa ei mitenkään. Minä kerroin hänelle tästä syyttelystä, Ja sanoi
        ettei viitsi tulla kommentoimaan vaikka hän on täällä rekisteröityneenä täällä.

        Paskan määrä on aina vakio.

        Ja voisi kyllä Naomilta kysyä,niin saatte varmuuden.

        Nämä ihme syyttelyt ja ylistykset ei tuo Naomille muuta kuin
        negatiivista palautetta,valitettavasti. Hänellä on varmasti taitoa
        ja osaamista. Miksi asiakkaat hävittää hänen maineensa. Ei näkijätkään
        toisia hauku.

    • Anonyymi

      Olen kuullut hänen ennustuksiaan myös, ja tuntuvat kyllä osuvan nykyiseen tilanteeseen.
      Itse olen hyvin uusi asiakas, tarkemmin sanoen vasta viime syksystä asti.

      Tutustuin niin mielenkiintoisesti, kun oli sisaren tyttärelle tekemässä hääkimppua! Tai kimppu oli kyllä jo tehty, mutta sitä paketoitiin meille mukaan.
      En ollut koskaan käynyt ennustajilla, ja vasta kun lähdimme siitä sitten ajamaan häidenviettopaikkaan, se oli häitä edeltävänä päivänä, siskoni sanoi siinä matkalla, että näkijäntyön lisäksi on todellinen taiteilija.

      Häät menivät hyvin, ja tuo kimppu oli kyllä uskomattoman kaunis, samoin sulhasella kukat napinlävessä.
      Hämmästelin Naomille sitten myöhemmin, että en osannut yhtään ajatella että olisi näkijä, että ajattelin hänen olevan vaan kukkakauppias, kun puhuimme siinä niitä ja näitä. Totesi vaan hauskasti että ei voi pitää kristallipalloa käsissä samalla kun sitoo kimppua, että ne on aina muut työt erikseen.

    • Anonyymi

      Noin yleisesti voi todeta, että tuollaisista asioista on kirjoitettu jo 90-l. Aikaansa seuraavat ihmiset osaavat kyllä "nähdä" tulevan jo tämän päivän merkeistä. Nykyäänhän on oma tieteenalansakin,tulevaisuudentutkimus.

      Kiva, että on nähnyt sinulle ja koet hänet omaksi näkijäksesi. Minulle hän ei nähnyt, mutta eipä kaikki näe kaikille. Minulle näki eräs, joka ei ilmeisesti enää tee näkijän työtä. Ei paljon huutele itsestään somessa tai missään muuallakaan.

      • Anonyymi

        Sano muuta!
        Joo ei se et on jossai viihdelinjalla lätissy ja leikkiny ennustajaa, sitte lopettanu tai saanu lähdöt, tee kenestäkää näkijää.

      • Anonyymi

        Enpä vaan minäkään ole muilta ennustajilta kuin Naomilta, kuullut tuollaisia tulevaisuus- ennustuksia.
        Ja muutoinkin, muistan jo vuosia sitten tapauksen, kun oli keskustelua kadonneesta henkilöstä. Naomilta sitten kysyin, nousiko hälle mitään asiasta.
        Kyllä sitten ihan henkeäni pidättelin, kun tuosta uutisoitiin, kadonnut löydetty, juuri Naomin kuvailemalla tavalla ja paikasta, menehtyneenä.

        Itelläni vähän samanlainen tilanne muistissa, juuri Naomin tapaan kuvailema tapahtuma, kyseessä oli kanssa joku kadonnut henkilö, joka sitten löytyi.

        Kysyin hältä, että kun kerran näkee niitä tapauksia, miksi ei ilmoita niistä johonkin.
        Katsoi muhun vähän suruissaan ja sano että kukapa hältä niitä tulee kyselemään?
        Että eisunkas hän voi marssia johonkin asemalle ja kertoo että nyt joku makaa metsässä.

        Sano että ne asiat ja tapahtumat nousee hälle kuin filminä, mutta että ongelma on juur se, että hän ei voi läheskään aina tietää, mihin päin maailmaa ne sijoittuu. Että jos vaikka näyssä näkyy vain metsää ympärillä, niin sehän voi olla missä vaan. Että hänellekin se yhteys selviää usein vasta kun näkee uutisista kuvaa tai lukee jostakin lehdestä, että niin, tuohan se oli mikä hälle nousi.
        Aika hurjaa kuiteskin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä vaan minäkään ole muilta ennustajilta kuin Naomilta, kuullut tuollaisia tulevaisuus- ennustuksia.
        Ja muutoinkin, muistan jo vuosia sitten tapauksen, kun oli keskustelua kadonneesta henkilöstä. Naomilta sitten kysyin, nousiko hälle mitään asiasta.
        Kyllä sitten ihan henkeäni pidättelin, kun tuosta uutisoitiin, kadonnut löydetty, juuri Naomin kuvailemalla tavalla ja paikasta, menehtyneenä.

        Hahaaaaahaaa sinäpä vitsin heitit. Jos joku ihminen on kadoksissa niin poliisillehan niitä kuuluu kertoa jos tietää eikä asiakkaalle. Ja koska on kyseessä menehtynyt eikä sinun sukulainen niin siltikään tämä Naomi ei sinulle asiaa saisi katsoa eikä myöskään
        kun ei ole sukulainen niin hänelle silloin ei edes näytetä. Voi luoja mitä paskaa

        Tota noi nii, ei tartte varmaan sulta lupaa mitä saisi kenellekin kattoo.

        On toiminu kymmeniä vuosia näkijänä, enten mun äiti kävi hällä ja mä aloin käydä äitini kanssa.
        Tolta pitkälliseltä ajalta kokemuksena ja muutoinki, kun on yks kaikista suosituimmista, mä arvelen että Naomi osaa ihan itte sen päättää, mitä kellekin saisi kattoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä vaan minäkään ole muilta ennustajilta kuin Naomilta, kuullut tuollaisia tulevaisuus- ennustuksia.
        Ja muutoinkin, muistan jo vuosia sitten tapauksen, kun oli keskustelua kadonneesta henkilöstä. Naomilta sitten kysyin, nousiko hälle mitään asiasta.
        Kyllä sitten ihan henkeäni pidättelin, kun tuosta uutisoitiin, kadonnut löydetty, juuri Naomin kuvailemalla tavalla ja paikasta, menehtyneenä.

        Joo on pehmeetä..huomasitko,puhuit ittes pussiin?

        Jos ihminen soittaa näkijälle ja se on kallista, niin ihanko kuvittelet,että olet
        alkanut kysymään jostain kadonneesta? Lakkaa nyt jo lätisemästä. Ja nillittämässä tuollaista sontaa.

        Kauanko pidätit henkeäsi? vetikö edes huulet siniseksi?

        Tietysti jos kysyit tuollasta ja Naomi vastasi, niin saipa siitä lisäaikaa puhelulle eli lisää rahaa.

        Ensinnäkin koska Naomin tunnen,hän niinkuin kukaan muukaan näkijä ei kerro
        asiakkaalle asioita jotka asiakkaalle ei kuulu. ei vainajiasta eikä elävistä.

        Ne ajat maksetaan etukäteen ja ovat sen pituisia, mistä on maksettu. Jotkut saattavat soitella ihan yksinäisyyttään vakinäkijöilleen ja esim.tunnin ajalla ehtii varmasti puhua muutakin. Sitä en tiedä, onko tuollainen kadonneen katsominen ok muille kuin poliisille tai läheisille.

        Ymmärrätkö, että Naomin kanssa voi olla muutenkin tekemisissä, kuin missään selvänäköasioissa.
        Olen häntä tavannut niin erilaisissa taideprojekteissa, sisustusasioissa kuin puutarha-asioissa.
        Kyllä siinä monenlaista puhumme, ja yhtään ei ole kallista.

        Ja ihan varmasti näkijät puhuu sellaisista, joista on vaikkapa jo uutisissa julkisesti kerrottu, tai muuten kadonneeksi ilmoitettu, tai mitkä muuten yleisluonteista asiaa.

        Puhuit itse itsesi pussiin. Tyhmyys paljastui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ajat maksetaan etukäteen ja ovat sen pituisia, mistä on maksettu. Jotkut saattavat soitella ihan yksinäisyyttään vakinäkijöilleen ja esim.tunnin ajalla ehtii varmasti puhua muutakin. Sitä en tiedä, onko tuollainen kadonneen katsominen ok muille kuin poliisille tai läheisille.

        Eikös kadonneet ole vähän niin kuin jokaisen asia? Vai meinaatko, että heidän katoamisensa ei kuulu muille kuin omaisille tai poliiseille? Muutoin vaan on kuvia lyhtypylväissä. Onpa lapsellista!

    • Anonyymi

      Tutuilta kuulostavat ja on ennustanut paljon muutakin, pidemmällekin meneviä asioita.
      Nykyinen maailmantilanne on nostanut itselläni paljon huolta ja ahdistusta, ja näistä olen näkijältä paljon kysynyt.
      Sodan tuloa oli ennustanut jo paljon ennen kuin se alkoi. Oli Facebookkiin kirjoittanut sen sotarunonkin, juuri hiljattain sen sieltä vielä luin.
      Muistan kun katselmuksessa sanoi että suuri myllerrys on alkamassa, että täytyy pitää tiukasti pulkan reunoista kiinni. Enhän silloin saattanut mitään sellaista kuvitellakaan. vaan ei kulunut puolta vuotta kauempaa.

      Koronan alettua kysyin rokotteista, että mitä mieltä hän näkijänä niistä on. Sanoi että niiden myötäkö vasta onkin huonoa tulossa!

      En ottanut, onneksi! Olin ollut aikeissa mennä ottamaan, mutta peruin ja mitä nyt on saanut lehdistä ja netistä lukea, niin kyllä ainakin itse olen selvän syy-yhteyden havainnut.

      • Anonyymi

        Taidat olla vähän tampio.

      • Anonyymi

        Tuskin kukaan joka omalla järjellä asioita ajatteli, meni moisia ottamaan.
        Harmillimnen tilanne hoitoalan ammattilaisten kannalta, kun heille se tehtiin pakolliseksi.

        Tampioita on ne jotka uskoo kaikkea mitä selitetään ja uskotellaan eikä mieti itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla vähän tampio.

        Päinvastoin! Toki pitäisi myös itse tehdä päätöksiä.

    • Anonyymi

      Tuntuu että nyt tosi paljon uutisoidaan syöpään sairastuneista ja hyvin nuoristakin sairastuneista ja menehtyneistä että kyllähän sitä itsekin olen miettinyt, että varmasti syynä on nuo kännykät ja kaikenlaiset 5-g säteilymastot.
      Väittävät että turvallisuusasiat tutkittu ja huomioitu, kyllä se taitaa puppua olla. Niissä on suuret rahat kiinni noissa teknologia kehityksissä että ei siinä taida ihmisen terveys paljon painaa.

      Uskon kyllä että nuo Naomin ennustukset tulevat tapahtumaan. Ei tällä tavoin ole aivosyövät ja syövät yleensä, olleet aiemmin otsikoissa.
      Tuo ilmastonmuutosasia on kyllä selviö myös. Itseänikin oikein hirvittää.

    • Anonyymi

      Suomessa ei ole kuin yksi hyvä näkijä, ja se ei ole mikään Naomi. Tämä näkijä ottaa asiakkaita vastaan Espoossa. Useita vuosia käynyt hänen luonaan, ja n. 80 % kertomistaan asioista käynyt toteen. Hän ei mainosta itseään millään palstoilla itseään kehuen.

      • Anonyymi

        Kyllä on jämptisti niin että missään pääkaupunkiseudulla ja Espoossa ei ole ainuttakaan oikeeta näkijää. Sellainen on sula mahdottomuus. Sielläkö ne kaiken maailman mökäsaasteen ja vilkkuvalojen ja sähkömagneettihärpäkkeitten ja -mastojen keskellä pystyisi jollekin kattomaan. Vitsin vale!
        Naomilla olen itse käynyt kohta vuosikymmenen ja jos ei nyt ihan 100% tarkkuudella niin ei paljon toisinklaan, ole toteutuneet. Hän tosin kehottaa jopa puhelimen sammuttaan tai jättään autoon, sanoo että sellaiset häiritsee näkemistä. Ja hän asuu sentään käytännössä "keskellä korpa" niin kuin itse on todennut.

        Suomessa on monia osaavia näkijöitä.

      • Anonyymi

        No tämä. Ja maailman suurkaupungeissahan ei ole yhtään aitoa osaavaa näkijää tämän perusteella 🤭 Jokainen näkijä on omanlaisensa niistä aidoistakin, ja kanavana erilainen. Siksi he kai käyttävät eri menetelmiäkin, jotkut tarvitsevat kortteja, jotkut eivät. Joidenkin pitää kuulla ääni yhteyden saamiseksi, toiset taas eivät sitä tarvitse. Kukaan näkijä ei voi muiden puolesta sanella sitä, mikä on kenellekin toimiva keino. Olen itse saanut esimerkiksi oikeinkin osuvia sähköpostitulkintoja aikanaan kun sellaisia tilasin, vaikka joidenkin mukaan siten ei voi saada aitoja vastauksia. Viime vuosina astrologiaa käyttävät tuntuvat saavan hyvän kontaktin ja näkevät myös ajallisesti tulevan kuviot hyvin.

      • Anonyymi

        No en sattumoisin ole kyllä Naomi! Etkö osaa lukea, olen pitkäaikainen asiakkaansa!

        Aloittaja on kyllä oikeassa noista Naomin ennustuksista. On minulle sanonut myös, että hullujen määrä - taisi kyllä käyttää nimitystä mielenterveyspotilaiden - on kovaassa nousussa ja sen kyllä huomaa!

        Älä S jaksa sössöttää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä S jaksa sössöttää!

        Ainoa joka tätä palstaa sössötyksellään pilaa olet sinä, mielenterveysongelmainen ihmisraunio. Ja lopeta tuo Sariin liittyvä sönkkääminen ja säksätys. Toivottavasti hän vie näitä paskapuheita eteenpäin, ihan ihmeellistä parjausta saa osakseen oletettavasti yhdeltä hullulta, jonka on joskus asiakkaakseen erehtytynyt ottamaan.

        Olennaista on nimenomaan se, että jos joku näkijäksi itseään tituleeraava alkaa vainota muita näkijöitä ja halveksua heidän työtänsä (ja määritellä sitä, miten muut saavat työtään tehdä), ei tällainen energia ole hyvää tai puhdasta vaan täysin päinvastaista. Palstan vallannut mielenterveysongelmainen lienee vain joku päästään seonnut asiakas, työtön ja/tai elämänsä vailla mitään sisältöä, ja kuvittelee tekevänsä palveluksen N:lle, mutta tekeekin vain haittaa, koska jotkut luulevat, että tuo kirjoittelija on N itse.

        S kukaan ei luule olisi N. Kaikille on varmana selvää on S.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa joka tätä palstaa sössötyksellään pilaa olet sinä, mielenterveysongelmainen ihmisraunio. Ja lopeta tuo Sariin liittyvä sönkkääminen ja säksätys. Toivottavasti hän vie näitä paskapuheita eteenpäin, ihan ihmeellistä parjausta saa osakseen oletettavasti yhdeltä hullulta, jonka on joskus asiakkaakseen erehtytynyt ottamaan.

        Suomessa on aika monta S.ää. Kiinnostaisi, kuka niistä on kyseessä ja vie eteenpäin mitä, ja mihin? Onko joku osunut oikeaan S.ään ja kolahtanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa joka tätä palstaa sössötyksellään pilaa olet sinä, mielenterveysongelmainen ihmisraunio. Ja lopeta tuo Sariin liittyvä sönkkääminen ja säksätys. Toivottavasti hän vie näitä paskapuheita eteenpäin, ihan ihmeellistä parjausta saa osakseen oletettavasti yhdeltä hullulta, jonka on joskus asiakkaakseen erehtytynyt ottamaan.

        En tajua että millä perusteella tuo ihmisraunio väittää ja monessa keskustelussa että Sari olisi niiden takana. Jos jotakin muuta kehutaan tämä ihmisraunio tulee tekemään selonteon että se on Sari. hän varmasti tietää miten Sariin ottaa yhteyttä joten pistäisi sinne palautetta.

        Johonkin raunioon näkyy ainakin osuneen ja kolahtaneen. ettei vaan olisi juuri kyseinen., tuskin muutoin noin puolustuskannalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa joka tätä palstaa sössötyksellään pilaa olet sinä, mielenterveysongelmainen ihmisraunio. Ja lopeta tuo Sariin liittyvä sönkkääminen ja säksätys. Toivottavasti hän vie näitä paskapuheita eteenpäin, ihan ihmeellistä parjausta saa osakseen oletettavasti yhdeltä hullulta, jonka on joskus asiakkaakseen erehtytynyt ottamaan.

        Tuo alkaa jo kyllästyttämään,joka jumalan kirjoituksessa missä Naomi mainitaan väitetään että Sari täällä kirjoittelee.

        Ja jos tämä ihminen joka kerta toisensa perään luulee auttavansa Naomia saamaan asiakkaita on väärässä. Pelkästään jo Naomin mainitseminen tuo aika ällöttävän olon,sitä on nyt vuosia täällä jankattu.

        Ja juuri eräänä päivänä Naomi laittoi naamakirjaan listan vapaista ajoista joten ei hänelläkään ajat ole täynnä. Eli nyt on niillä ketä Naomilla käy mahdollisuus ottaa aika häneltä.(enkä stalkkaa häntä vaan se näkyi heti kun naamakirja aukaisi)

        Ja kuvittelettko te että näkijöiltä menee asiakkaat muualle kun täällä inistään?
        Ei todellakaan mene. Teillä on vielä paljon oppimista.

        Mitä toi taas täällä sekoilee? Selvittää miten joku näkijä laittanut vapaita aikoja naamakirjaan? Nii entä sitten? Kai ne nyt palveluitaan tarjoovat ilmoittaa koska heillä on vapaata ja miten nyt kellään voi joka vuorokaudenaika olla varattu. kai sen nyt aasikin tajuaa että aikoja voi muuttua ja vapautua. On jollain taas tekemiset vähissä kun työkseen käy Naomin naamakirjaa vahtaamassa. Täytyy olla aika kiinnostunut.

      • Anonyymi

        Selityksen makua siinä onnii. vähänniinko että en se minäainaskaan,,, Kauhee kohina näkijänaisesta, yhtään ei muka kiinnosta mutta ensmäsenä on fasebookkisa julkasunsa , miksei ole sitten laittanu estoa jos kerran niin ällöttää.,,,, ja niitä näkijän julkasuita täytyy ihan täällä keskustelupalstoisa ruotia. että hohhoijaa, joopa joo!

      • Anonyymi

        Tuo höyrypää on niin Naomia täynnä. Ehkä joku tarkoituskin ja helvetti pilaa näkijän maineen. Itse en menisi näiden kirjoitusten jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en sattumoisin ole kyllä Naomi! Etkö osaa lukea, olen pitkäaikainen asiakkaansa!

        Aloittaja on kyllä oikeassa noista Naomin ennustuksista. On minulle sanonut myös, että hullujen määrä - taisi kyllä käyttää nimitystä mielenterveyspotilaiden - on kovaassa nousussa ja sen kyllä huomaa!

        Juu,sun kannattaisi ensimmäisenä käydä lanttulääkärillä hakemassa itselles jotain troppia. ei ole tervettä tuo sun vauhkoominen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo höyrypää on niin Naomia täynnä. Ehkä joku tarkoituskin ja helvetti pilaa näkijän maineen. Itse en menisi näiden kirjoitusten jälkeen.

        Menisi minne? Helvettiin? vai miten toi piti tulkita? Mahtaako näkijät jotain sille mitä "höyrypäät " tää höyryää? Vai onks sua johonki sitten pyyretty menemää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo höyrypää on niin Naomia täynnä. Ehkä joku tarkoituskin ja helvetti pilaa näkijän maineen. Itse en menisi näiden kirjoitusten jälkeen.

        Ja sitten heräsit ja kaikki olikin ollut vaan pahaa unta. no niin, kyllä se siitä, kyllä se siitä... rauhotuhan nyt...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä toi taas täällä sekoilee? Selvittää miten joku näkijä laittanut vapaita aikoja naamakirjaan? Nii entä sitten? Kai ne nyt palveluitaan tarjoovat ilmoittaa koska heillä on vapaata ja miten nyt kellään voi joka vuorokaudenaika olla varattu. kai sen nyt aasikin tajuaa että aikoja voi muuttua ja vapautua. On jollain taas tekemiset vähissä kun työkseen käy Naomin naamakirjaa vahtaamassa. Täytyy olla aika kiinnostunut.

        Ihan vaan siksi kun kerrotte että Naomille on pitkät ajat voi mennä jopa kuukausia että hälle pääsee. Siitäpä oli kyse

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo höyrypää on niin Naomia täynnä. Ehkä joku tarkoituskin ja helvetti pilaa näkijän maineen. Itse en menisi näiden kirjoitusten jälkeen.

        Mulle tekee ihan päinvastasen vaikutuksen! Mä äsken juuri taas varasin hältä ajan. Tunnin ajan varasin, kun mulla nyt kaikkee meneillään.
        Käyn välilä näitä lukemassa, mitä hänestä kirjotetaan, ja aina sama juttu, mun on pakko varata aika, ihan koska mä muistan samassa, miten hyvä fiilis mulle aina tulee kun soitan tai käyn. Naomi on ihana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olennaista on nimenomaan se, että jos joku näkijäksi itseään tituleeraava alkaa vainota muita näkijöitä ja halveksua heidän työtänsä (ja määritellä sitä, miten muut saavat työtään tehdä), ei tällainen energia ole hyvää tai puhdasta vaan täysin päinvastaista. Palstan vallannut mielenterveysongelmainen lienee vain joku päästään seonnut asiakas, työtön ja/tai elämänsä vailla mitään sisältöä, ja kuvittelee tekevänsä palveluksen N:lle, mutta tekeekin vain haittaa, koska jotkut luulevat, että tuo kirjoittelija on N itse.

        Niin eihän täällä ole kukaan kirjoittanut että olisi N,missä vaiheessa muka. Ei hän kellekkään ole pahaa tehnyt eikä muuten tuo S. Tämä ihminen joka N hehkuttaa täällä ei ole päästään ihan terve. Hän on tällä keskutelupalstalla muutamia vuosia sitten haukkunut erästä näkijää niin paljon että olivat oikeudessa. Siellä ip numeron takana ei ole piilossa jos rikosilmoitusta aletaan tekemään. jos ja toivon että tuo Sari nostaa syytteen koska tässä jo pitkän aikaa on syytetty häntä ihan päättömistä asioista ja hän on täällä myös rekisteröityneenä niin ip numeron mukaan tuo ihminen löydetään ja siltä viedään poliisilaitokselle niin tietokoneet kuin puhelin. Kaikki kaivetaan esiin,tietysti myös Sarin kone

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan vaan siksi kun kerrotte että Naomille on pitkät ajat voi mennä jopa kuukausia että hälle pääsee. Siitäpä oli kyse

        Kukaan ole täällä sellasia kertonu!!! Muutaman viikon jonoista on puhuttu ja mitä sitte vaikka olisiki kuukausin jonot, ei sinun sinne varmaan tarvitte jonkottaa että mitä halvetun vattua täällä torveet siittä Naomista aamusta iltaan ja viikosta toiseen????????

        SE ON IHAN HELVETIN HYVÄ NÄKIJÄ, SUOSITTU, HÄNELLÄ JONOT, KOITA KESTÄÄ!

        `´Siitäpä oli kyse`` Mitä se SULLE kuuluu. onko jonot tai ei???? ootko joku palkattu assistentti täällä vai saatrko jotenki muuten tosta ihan palkkaakin. Tiedottamisistas jotka EI NIIN KETÄÄN KIINNOSTA!!! Me MUUT kun saadaan hältä ihan aika varattua että ollaan kyllä jonotilanteista ihan kartalla. Helppo huomata, että kaikki ei ole. Jos olisin näkijä, en kyllä itsekäänm huolisi asiakkaaksi, selvästi siittä kyse. Ei kukaan muuten tollain perseilisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin eihän täällä ole kukaan kirjoittanut että olisi N,missä vaiheessa muka. Ei hän kellekkään ole pahaa tehnyt eikä muuten tuo S. Tämä ihminen joka N hehkuttaa täällä ei ole päästään ihan terve. Hän on tällä keskutelupalstalla muutamia vuosia sitten haukkunut erästä näkijää niin paljon että olivat oikeudessa. Siellä ip numeron takana ei ole piilossa jos rikosilmoitusta aletaan tekemään. jos ja toivon että tuo Sari nostaa syytteen koska tässä jo pitkän aikaa on syytetty häntä ihan päättömistä asioista ja hän on täällä myös rekisteröityneenä niin ip numeron mukaan tuo ihminen löydetään ja siltä viedään poliisilaitokselle niin tietokoneet kuin puhelin. Kaikki kaivetaan esiin,tietysti myös Sarin kone

        Mutta kuka se on? Saman nimisiähän on suomi täynnään? Ja mistä päättömistä asioista on syytetty ja siis edelleen, ketä? Ja mikä semmotteen rikosilmotuksen syyte olisi? On osallistunu netti keskustelupalstalla keskusteluun?
        Lukenu näitä ketjuja paljon ja seurannut, kun aihepiiri kiinnostaa, niin meikällä aika hämärän peitossa että mitä tossa tekstisä tohotetaa?
        En ole mikää laki-ihminen keskikoulu pohjalta, mutta sen verran nyt luulen kässääväni, ettei ihan sillä perusteella voi ketään syytellä jos jossain ketjuissa ihmiset, huom, mitä nyt huomannut, ukuisat eri ihmiset, kirjottelee jotain nimeä joka voi tarkoittaa vaikka kuuttasataa eri ihmistä. Jollain tainnu mennä ny loraus jotaki aamumurosee.

      • Anonyymi

        Mistä päättelet että tuo on Sari? Ei muuten ole kun minä kirjoitin,eikä nimi ole Sari ei lähelläkään. Mutta kannattaa miettiä mitä tänne kirjoittelee ettei tarvitse lähteä ison kellon alle,

        No näyt kivasti sitten kirjoitelleen. Naomia haukut nimeltä että kannattaisko ottaa omasta neuvosta sitten vaari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä päättelet että tuo on Sari? Ei muuten ole kun minä kirjoitin,eikä nimi ole Sari ei lähelläkään. Mutta kannattaa miettiä mitä tänne kirjoittelee ettei tarvitse lähteä ison kellon alle,

        Mikä sari tahansa mutta jos kelloista puhutaan, ihan ei nyt kellot kilkata mikä tuossa oli sellaista mikä veisi jonkun ison kellon alle?
        Nämä on hei keskustelupalstoja. mistä johtuukaan että näihin milloin mitäkin nimiä vedellään, mutta kyllä aika monta nimeä olen näissä bongannut eikä tekstit aina niin ystävällismielisiä.
        Jokainenhan voi tänne omia johtopäätöksiään vedellä ja mielipiteitään ladella. Eiköhän ne nuo ylläpidon henkilöt ole ne jotka niitä sitten ruotii.
        Lähinnä herää kysymys, että miksi niin iso haloo?

      • Anonyymi

        kiitos! juuri häntä mietinkin niin tuohan tuli kuin tilauksesta!

      • Anonyymi

        Totta kai kertoo. Kysymys kuuluukin että mitä SINÄ niitä hänen tietojaan tänne levittelet? Onko joku lupa moiseen?
        Hän on näkijäntyönsälisäksi myös kirjailija, että onko käynyt mielessä, tekeekö pian ilmoituksen tekijänoikeuksiensa loukkaamisesta?

    • Anonyymi

      Naomi on oikea näkijä.
      On aina tehnyt työtään nimellään ja puhelinnumerolla, ei ole missään ennustusfirmoissa pyörinyt, vaikka häntä on kuulemma niihinkin kosiskeltu, mm. siihen Astraliin. Oli kuulemma jollekin vastannut että on näkijä, eikä mikään pelle.

      Tuossa luin ihan kummallisia kirjoituksia , joita jotkut ennustusfirmoissa työskennelleet oli kirjoittaneet. Siellä oli mainintaa mm. "työntekijä voi valita että ottaako ennustuspuheluita vai niitä huohotus puheluita." Siis mitätähtäh?
      Tuo nyt viimeistään kertoo, miten paljon siinä voi olla oikeista ennustajista kysymys, kun noille ennustusfirmojen linjoille soittelee.

      • Anonyymi

        Juuri niin on. Jossakin työnhakuilmoituksissa muistan itsekin lukeneeni, miten haettiin keskustelutaitoisia ihmisiä ennustusfirmaan töihin, eli sinne voi hakea kuka vaan, kunhan oli keskustelutaitoinen.
        Hakuedellytyksissä ei ollut siis mitään mainintaa, että pitäisi olla oikeasti näkijä.
        Olin sitä ennen johonkin sellaiseen kerran pari soittanutkin, mutta en enää sen jälkeen, koska ymmärsin mistä niissä on kysymys.

      • Anonyymi

        Muistaakseni se oli joku Red hat holdings joka pyöritti seksi ja ennustuslinjoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistaakseni se oli joku Red hat holdings joka pyöritti seksi ja ennustuslinjoja.

        ja Xara oy

    • Anonyymi

      Mulle Naomi on ennustanu vuosia sitten että hänen näkymään mulle nousee lapsia ja omakotitalo. Puhui punaisesta tuvasta ja perunamaasta, sillaan leikillään, ja korjasi sitten että se tupa joka hälle nousee, ei tosin ole punainen.
      Tarkoitti kuitenkin, että muutan maalle. Ennusti myös että tulen vaihtaan ammattia ja että tuleva mies olisi yrittäjä ja että hälle nousi miehen kohdalla näkymiä ulkomailta.

      Sillon ei vielä ollut yhtään lasta, asuin keskellä kaupunkia, vannoutuneena sinkkuna.
      Mies tuli sittemmin työmatkan myötä kuvioihin ja jäi. Maallemuutto on suunnitteilla, eli parista talosta ollaan tehty tarjousta.
      Mies toimii nykyisin yrittäjänä, ja reissannut työnsä puolesta paljon, myös ulkomailla.
      Itse opiskelen nyt uutta ammattia. Todettava on että ainakin minun kohdallani on ennustukset jo suurelta osin toteutuneet.

      • Anonyymi

        Joillekin selvästi näkee hyvinkin yksityiskohtaisesti ja kuvaavasti. Olin pettynyt kun itselleni ei kuvaillut asioita, tapahtumia ja ihmisiä kuten monille täällä. Kysyi myös ikääni, jonka jälk. Vastasi lapsiasiaan. Mulle on joskus jotkut näkijät todenneet, että saavat helposti yhteyden. Toisaalta sen kysyjänä on aistinut, jos näkijä ei näe ja vain pyörittelee jotakin yleisen tason asioita. Näkijän pitäisi sanoa, jos ei näe kysyttyyn aihealueeseen. Voihan se olla, ettei kaikille ole parisuhdetta ja rakkautta. Se pitäisi näkijän uskaltaa sanoa. Mulle tuli tunne tarotkatselmuksesta. Siis ilman varsinaisia näkyjä tulevasta.

        Naomihan on myös meedio, on katsonut mulle monta kertaa, ja on kertonut mulle myös aiemmasta elämästäni, mikä selitti mulle mun pelon, mikä on vaivannut mua lapsesta asti. Mulle katsoessa näki ihan oikein lapsilukuni. On multakin kysynyt jotain ikään liittyvää, mutta se kytkeyty mua pitkään vaivanneeseen terveydelliseen vaivaan, jonka näki heti ensimmäisellä kerralla. tulkitsin sen silloin niin, että kysyi koska tuo vaiva kulkee meidän suvussa, ja oli ollut mun äidillä myös että vertasi siinä ikää.
        Mä olen kokenut hänet hyvin rehellisenä näkijänä, joka ei kerro mitä asiakas toivoo että hälle sanottaisiin, sellaisillakin olen käynyt.

        Mulla on ollut käyntejä, joissa on kuvaillut tosi tarkoin jotakin asioita, ihmisiä, mutta sitten joissakin tilanteissa, on keskitytty enemmän jonkin asian järjestymiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joillekin selvästi näkee hyvinkin yksityiskohtaisesti ja kuvaavasti. Olin pettynyt kun itselleni ei kuvaillut asioita, tapahtumia ja ihmisiä kuten monille täällä. Kysyi myös ikääni, jonka jälk. Vastasi lapsiasiaan. Mulle on joskus jotkut näkijät todenneet, että saavat helposti yhteyden. Toisaalta sen kysyjänä on aistinut, jos näkijä ei näe ja vain pyörittelee jotakin yleisen tason asioita. Näkijän pitäisi sanoa, jos ei näe kysyttyyn aihealueeseen. Voihan se olla, ettei kaikille ole parisuhdetta ja rakkautta. Se pitäisi näkijän uskaltaa sanoa. Mulle tuli tunne tarotkatselmuksesta. Siis ilman varsinaisia näkyjä tulevasta.

        On ainakin minulle sanonut asioita hyvinkin suoraan. Olisiko sitten olut että on pitänyt jotakin muuta asiaa sillä kohdin tärkeämpänä nostaa esiin. Sehän on aika lyhyt aika mikä siinä on, nykyisin otan itse jo ihan suosilla tunnin ajan, tuntuu että muuten ei ehdi kaikkea käsitellä.
        Näkee kyllä hämmästyttävän tarkoin. Muistan kun olin mennyt ensimmäiseen työpaikkaani, Olin ollut siellä jo jonkin aikaa, kun huomasin että siellä oli vähän kummallinen, kyräilevä ilmapiiri, josta en päässyt perille mitä se oli, ja pyysin Naomia voisko katsoa mitä se oli.

        Kuvaili erään naisen niin seikkaperäisesti että tajusin heti kenestä oli kysymys, sellainen pitkään talkossa ollut vanhempi nainen.
        Naomi sanoi että kannattaa olla naisen kanssa varuillaan, jotenkin että "sillä naisella ei ole hyvä tahto eikä hyvät mielessä. Kadehtii nuoria, osaavia ja kauniita"
        Miten oikeaan osuikaan!
        Jälkeenpäin kuulin muilta talossa olleilta, vuosien aikana tapahtuneista. Osasin olla varuillani ja välttelin niin paljon kuin mahdollista. Nykyisin olen jo toisessa työpaikassa, jossa on todella hyvä työilmapiiri.

        ei ne ennustajat sano tai eivät saa sannoo ihan kaikkea . Näin mä käsittäisin sen. Ettei ne voi sannoo mitään kovin arkoja asioita. Isä kerran tivasi kysyi ennustajaeukolta että onko hänen lapset minä ja veljeni hänen omia biologisia lapsia niin ennustaja vastasi "valitettavasti noin arkaluonteiseen asiaan emme vastaa ja emme vastaa myöskään sellaisiin vakaviin asioihin kuten jonkun kuoleman ennustaminen jne".

        Kyl hyvällä ja empaattisella ennustajalla pittää ns pelisäännöt olla myös hallinnassa. Jokaiseen ammattialaan mahtuu monenlaisia eli on hyviä, huonoja ja keskitason osaajia. Kaikista ei valitettavasti voi sanoa kovin positiivista. Esim eräs joka telkkarissa esiintyi joka aluksi tuntui empaattiselta, mut alkoikin näyttäytyä minun ja monien muiden silmissä kovalta.

        Ai Claudia? Ei kai se mikään oikea näkijä olekaan.

        en muista ketä tarkoitan

    • Anonyymi

      Ei kaikki ennustajat ole välttämättä rehellisiä mut on varmasti myös rehellisiä ja niitä jotka näkee oikeasti kuten eräs jonka tunnen joka on tuttava minulle joka näki vuonna 2008 sen että venäjä alkaa olemaan hankala maailmassa ja hän näki muitakin asioita jotka on toteutuneet. Olin isäni kanssa puhunut yhdestä asiasta niin kun tämän ennustajan sitten näin niin hän ilmeisesti näki kun tapasi mut ja isän , että mitä olimme puhuneet kun hän otti asian esille ja kertoi asian miten se menee. hän kertoi että hänen silmien eteen tulee kuin filmi josta hän näkee asioita. Koskaan hän ei ennustajan töitä ole tehnyt mutta ennustaja hän vaikuttaisi olevan.

    • Anonyymi

      Voi että. Naomi on sitten niiiiiin ihana. Kaunis upea monitaituri.iiiik

    • Anonyymi

      Osasi senkin, ajat päivät sitten jo miulle sen ennusti, nuo hautajaiset.

    • Anonyymi

      Höpö höpö . syöpiä ja kasvaimia on esiintynyt aina ja nykyaikana taudit paljastuvat useammin nykytekniikan ansiosta . Minä ennustan nuo aivan maksutta .

    • Anonyymi

      Mää ihmettelen että kon otsakkeesa lukee Naomin ennustukset käymässä totee, että mitä tällatteeseen ketjuun tulee riehumaa ja huutamaa sellatteet, joilla on ilmesesti joku onkelma tosta näkijästä.
      Taitaa se akkain tauti kateus villitä.
      Eikö se tosta otsakkeesta selkiä kenestä täsä kirjotetaa nii pysysivät hyvää päivää muisa ketjuisa kiljumasa.

      Mulle on näkijänaomi osuvat ennusteet antanu, on noista mailman asioistaki puhuttu ja miälenkiinnolla seuraan, toteutuuko seki mitä ny viimitteeks sano.
      Muilla en käy kun mitään mummojen näkösiä ja olosia viitti kattella että sikäliki täälä turhaan riakutte. Meikälle kelpaa vaan paras.

      • Anonyymi

        Eikö se Naomi ohjannut sua lääkärille. Koska selvästi olet avun tarpeessa.

      • Anonyymi

        No voetokkiinsa niinkun lukihäiriökö sulla on vai miksi yrität taas viäntää sitä savvoo...?
        Elähän hyvä immeinen kehtoova kunnet ossoo..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voetokkiinsa niinkun lukihäiriökö sulla on vai miksi yrität taas viäntää sitä savvoo...?
        Elähän hyvä immeinen kehtoova kunnet ossoo..

        Onneksi taittuu niiltä jotka osaa.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2257
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe