Kesäksi pitäisi hankkia veneeseen pinnapilotti. Mitä kannattaa huomioida laitetta hankittaessa ja
onko pinnapilotti todella toimiva laite yhdessä GPS:n kanssa. Pystyykö pilotti ohjaukseen GPS:n kanssa myös kapeilla väylillä ?
Myös kaikki muut vinkit ovat tervetulleita
onko pinnapilotti todella toimiva laite yhdessä GPS:n kanssa. Pystyykö pilotti ohjaukseen GPS:n kanssa myös kapeilla väylillä ?
Myös kaikki muut vinkit ovat tervetulleita
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pinnapilotin voi hankkia veneen koon eli tarvittavan peräsinvoiman perusteella. Peräsimen tyyppi tietysti vaikuttaa veneen pituuden lisäksi.
Uudemmat pinnapilotit saa liitetyksi gps:ään vähän tai vähän enemmän vaivaa näkemällä. Tästä on iloa lähinnä isommilla selillä ja avomerellä.
Unohda ajatus kapealla väylällä ajosta gps:n varassa (oman ja muidenkin turvallisuuden vuoksi).
Kyllä pinnapilotti ja GPS hieman haiskahtaa jo vähän moottorivenetouhulta. Kääntyessään reittipisteeltä toiselle se ei ottane tuulensuuntia huomioon ja tästä voisi tulla hässäkkää. Hoida tavallinen pinnapilotti, luulisin
että hyvin pärjäät.
Tein juuri kesän ensimmäisen venereissun upouusi pinnapilotti mukana. Raytheon. Täytyy sanoa että meni 200 mpk:n matka todella leppoisasti, piti oikein skarpata että ei tarkkuus herpaantuisi. Toimii hyvin pitkillä avoväylillä myös gps:n kanssa, mutta en keksinyt tästä toiminnosta hirveästi lisähyötyä, pilotin kun saa kääntymäpisteessä uuteen suuntaan parilla napin painalluksella. Kaikkein ahtaimmissa väylissä nappasin pinnan kouraan.
Pilotteja myydään erikokoisia aluksen koon ja massan mukaan, kysy myyjältä ja osta sopiva. Suosittelen!
Ps. myös pilotin kaukosädin oli mukava. Voi istahtaa etukannelle nojailemaan mastoon ja nauttia menosta.
Hommasin Autohelmin ST1000 :n ja onpa laite todella hyvä. Jo tehdasasetuksilla sillä pääsi hitaallakin nopeudella todella tarkasti määränpäähän ja halssinvaihdot sujuivat kun vettä vaan.
Parametroimalla ja hieman virittämällä pilotti on yksinpurjehtijalle aivan korvaamaton apuväline.
GPS:n kanssa en laitetta ole vielä ehtinyt testata, mutta jos pilotti pitää niinkin hyvin suunnan, pystyy se varmaan GPS:n tarkkuuden rajoissa ohjaamaan venettä myös kapeimmillakin väylillä