"SAVONMUAHAN OEKEET IMMEISET VETI..."

Keskisuomalainen:
"Poliisi tutkii erittäin vakavaa rikossarjaa Kuopiossa. Poliisi epäilee, että katujengityylisesti toiminut porukka maahanmuuttajataustaisia nuoria ja nuoria aikuisia on ryöstänyt tai pahoinpidellyt useita eri uhreja Kuopiossa tai myös muualla Itä-Suomessa.
Vyyhti paljastui viranomaisille, kun poliisin tietoon tuli epäilty törkeä ryöstö Kuopion keskustassa viikko sitten.
Kun poliisi tutki rikosta, ilmeni, että tapahtumaan liittyi kahdeksan epäiltyä tekijää. Kaikki kahdeksan otettiin kiinni, mutta poliisi päästi osan heistä kuulustelujen jälkeen vapaaksi.
Kolme päätekijöistä vangittiin tutkintavankeuteen viime viikon lopulla."

Kommentti:
Tuskin tulivat Kuopioon Lentävällä Kalakukolla.
Sellaista kun ei enää ole, ja sitä paitsi:
"Savonmuahan oekeet immeiset veti Lentävä Kalakukko!"
2375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuopion tapaukset kertovat, että niin se uusi aika tulee myös itäiseen Suomeen.
Ja sen myötä muunkinlaista väkeä kuin Esa Pakarisen laulamassa kipaleessa "Kuopion torilla":
"Keskustasson tori Kuopijon,
siellä tavaroo jos jonnillaesta on.
Kansa hyväntuulinen, aina hymyhuulinen,
ite minnoon nähnynnä sen."

Äänestä
  • Tämän palstan on vallannut muutama häirikkö vai liekkö yksi sama.

    Yksi tyyppi kommentoi joka ikiseen aloitukseen noista perähikiän tyypistä, Valkeisen papasta ja Niuvasta.

    Sitten emojipelleltä on loppunut banni. Vähän aikaa olikin hiljaista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskisuomalainen:
"Poliisi tutkii erittäin vakavaa rikossarjaa Kuopiossa. Poliisi epäilee, että katujengityylisesti toiminut porukka maahanmuuttajataustaisia nuoria ja nuoria aikuisia on ryöstänyt tai pahoinpidellyt useita eri uhreja Kuopiossa tai myös muualla Itä-Suomessa.
Vyyhti paljastui viranomaisille, kun poliisin tietoon tuli epäilty törkeä ryöstö Kuopion keskustassa viikko sitten.
Kun poliisi tutki rikosta, ilmeni, että tapahtumaan liittyi kahdeksan epäiltyä tekijää. Kaikki kahdeksan otettiin kiinni, mutta poliisi päästi osan heistä kuulustelujen jälkeen vapaaksi.
Kolme päätekijöistä vangittiin tutkintavankeuteen viime viikon lopulla."

Kommentti:
Tuskin tulivat Kuopioon Lentävällä Kalakukolla.
Sellaista kun ei enää ole, ja sitä paitsi:
"Savonmuahan oekeet immeiset veti Lentävä Kalakukko!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu