Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Älkää ihmetellä irtisanoutumisia

Anonyymi-ap

Henkilökohtaisista avustajista on jatkuvasti pulaa. Etenkin henkilökohtaisen avun työnantajamallissa työsuhteet ovat pääsääntöisesti hyvin lyhyitä, jopa vain kuukausien mittaisia. Onkin tärkeää saada tietoa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat alalle sitoutumiseen ja miten henkilökohtaiset avustajat ylipäänsä näkevät työnsä.

Matala palkka ajaa motivoituneita avustajia pois alalta
Henkilökohtaiset avustajat näkevät työnsä merkityksellisyyden nimenomaan vammaisen henkilön itsenäisen elämän ja itsemääräämisoikeuden mahdollistamisena. Alan ansiotaso ja työehdot eivät kuitenkaan vastaa työn vaativuutta. Vahvasti osa-aikainen työ aiheuttaa toimeentulo-ongelmia ja useiden samanaikaisten työsuhteiden ylläpitämistä. 15 % vastaajista työskentelee viidelle tai jopa useammalle avun käyttäjälle.

”Vaikka rakastan työtäni ja asiat toimivat tällä hetkellä avun käyttäjän osalta, en voi jatkaa tässä työssä, mikäli palkkaukseen ei tule muutosta”, kertoo eräs avustaja.

1

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista. Aiheeseen kuulumattomat aloitukset tai kommentit voidaan poistaa. Keskustelujen ikäraja seksipalstoilla on 18 vuotta.

      Jos huomaat keskustelupalstoilla sääntöjen vastaista sisältöä, ilmoita siitä aina ylläpidolle.Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista. Aiheeseen kuulumattomat aloitukset tai kommentit voidaan poistaa. Keskustelujen ikäraja seksipalstoilla on 18 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2474
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1555
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1508
    8. 54
      1370
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe