Sielunkumppanini...

se on sielujen kemiaa.

jokaiselle... eikä kaikkien kanssa tule hyvin juttuun.. tiedät sen itsekkin.
Minulla myös on ollut mielikuvana aivan erinäköinen ihminen..mutta kas kummaa..sattuma
toi meidät yhteen ja olen ihan hullunlailla rakastunut...joten onnea myös teille...........

Uskon että toisilla sielujen sympatia on syvempää kuin toisilla. Itse olen tavannut ainakin yhden tällaisen miehen. Aluksi ystävänä. Puolesta sanastakin ymmärsimme toisiamme. Ymmärsin myös sanomattakin, että hän rakastui minuun. Tästä kaikesta on muutama vuosi. Pysyimme ystävinä, enkä todella ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa ketään kohtaan. Tunneside ja luottamus on ollut aivan mieletön. Mies on ollut yksi parhaista ystävistäni, ja vaikka olemme kuin eri planeetoilta, jos tuijottaa vain ulkoisia puitteita, on kemia välillämme katoamaton.

En ole koskaan ollut seurustelevaa tyyppiä, mutta tänä keväänä tajusin, että ehkä välillämme on ystävyyden, sielunkumppanuuden ja fyysisen vetovoiman lisäksi tuo jokin x-tekijä, jota minulla ei ole varaa kadottaa. Päätimme katsoa, josko meillä olisi mahdollisuuksia olla yhdessä, sanan täydessä merkityksessä. Hullu mies, kun lähti leikkiin, vaikken mitään voinut luvata, epäröin ja olin ailahteleva. Sitä hyvää oloa, mitä hetken kesti, on vaikea selittää. Sellaista ei kai ole.

Ironista. En koskaan halunnut satuttaa sitä, josta niin paljon välitin, en vain tiennyt mitä halusin, ahdistuin ajatuksestakin parisuhteesta. Jossain vaiheessa ahdistuksesta tuli käsinkosketeltava, sielunkumppanini luki minua kuin avointa kirjaa, ja tiesi. Olisin halunnut kyetä rakastamaan, mutta jossakin on lukko. Ei kaikista ihmisistä ole parisuhteeseen. Minusta ei ole. Kävelin pari viikkoa sitten viimeisen kerran onneni ohi. Täydellisempää miestä en koskaan tule löytämään. Olen rakastanut niin paljon, niin kauan, tiedä sitten, rakastanko väärin, mutta jossakin vaiheessa en vain enää pystynyt jatkamaan. Tuntui että tukehdun toisen rakkaudesta.

Tämä oli on-off-suhteen viimeinen tarjous, ja kun en siihen pystynyt tarttumaan, käänsin luultavasti selkäni koko instituutiolle. Nyt kaksi viikkoa myöhemmin olen tajunnut miten paljon rakastan. Toisin en kai silti olisi voinut tehdä. Eihän minusta ole suhteeseen, onhan se nähty, koska koskaan en ole yrittänyt niin paljon kuin nyt viimeisellä kerralla. Silti en tiedä miten jatkaa ilman tuota miestä, jota tavalla tai toisella rakastan niin paljon. Vihaan tekoja, joita itse teen, mutta ymmärrän ne niin pirun hyvin. Kukaan ei saisi leikkiä toisilla näin, vuodesta toiseen. Pitäisi antaa toisen mennä. Kun ei vain osaa olla toisen kanssa, eikä ilman sitä. Nyt olen tilaisuuteni menettänyt lopullisesti, ja on tälle miehelle vain parempi, että pääsee eteenpäin elämässään. Minä olen hänelle myrkkyä.

hitto. Tällaista sielunkumppanuutta ei vain ole olemassa. Olen todella eksyksissä ilman häntä. Haluaisin soittaa, nähdä, jutella, koskettaa. En muista milloin viimeksi olisi sattunut näin paljon. Tiedän, etten saa ottaa yhteyttä, vaikken mitään muuta haluaisikaan. Olen jo miettinyt, teinkö sittenkin virheen. Olisiko pitänyt yrittää kovemmin ja voisiko vielä olla mahdollisuus meille jossain? Vaihdoimme muutaman sanan pari päivää sitten, ja sen verran sain selville, että ero minusta on tehnyt hänelle hyvää. Ja tietysti onkin. Ystävyydellekään ei enää ole sijaa. Hän ei voi nähdä minua. En tiedä mitä tehdä, kun se ihminen, jolle tällaisista tunnetiloista avautuisin, on niiden kohde. Kipu on kestämätön. En osaa puhua tästä kellekään, itkeminen sattuu. Olen niin hukassa.

Toivon todella, että olette molemmat vapaita.JOs toinen on varattu, unohtakaa juttunne mahdollisimman pian!
Kaikkea hyvää teille!

nimim. mieheni löysi sielunkumppanin -se en ollut minä

Uskon, että on! Olen omani nimittäin löytänyt - pitkän seurustelusuhteen kariuduttua päätin viettää aikaani sinkkuna, mutta törmäsin unelmamieheeni.. Josta en luovu! 9kk yhdessä ja saman katon alla! :)

Luin tuon viestisi ja näen itseni siinä. Olen nainen ja pari kuukautta olen seurustellut ihanan miehen kanssa.

Mies ei ole sellainen kuin olen kuvitellut elämäni mieheksi, mutta tällä hetkellä en itselleni parempaa voisi ajatella. Johtuneeko sitten alkuhuumasta vai mistä, mutta en muista koska olisin ollut näin onnellinen!! =)

mä uskon tohon sielunkumppaniin... mun rakas on mun oma sielunkumppani :) ollaan koettu vaikka mitä ja rakkaus se vaan vahvistuu :) ihanaa... ja ihaninta on kun huomaa, että ajatukset on samanlaisia.. ja ku meinaa soittaa toiselle, se soittaaki sulle.. tai jos tekee mieli suklaata ja toinen tuo sitä kaupasta töistä tullessaan... tai kun soi sama biisi päässä ja toinen hyräilee sitä :) ihmeellistä, mutta totta :)ja sitä se oli ihan alusta asti :)nyt ollaan oltu 3v yhdessä :)

...onko se liian brutaalia...sieluille..=?

..onko se liian brutaalia...sieluille..?