Pekka Haavisto numero 10 presidentiksi

Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!

Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti

Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.

Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.
104712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Voi voi tuotakin aloitusta! Ettekö te tampiot tajua mikä on presidentin tehtävä! Hohhoijaa!

Äänestä
  • Presientin tehtävä on hoitaa ulkopolitiikkaa ja estää kriisien tuleminen

    Pekka Haavisto turvaa Suomelle rauhan ja turvallisuuden

    Pekka Haavisto ei halua ydinaseita Suomeen, sillä hän ei ole nationalisti

    Aleksander Stubbin ydinaseilla edistetään tuhoa ja kuolemaa

    Pekka Haavisto ei haluaa sotaa - ei halua lähettää nuorukaisia sotaan - vaan haluaa edistää hyviä suhteita kaikkein naapurimaiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Presientin tehtävä on hoitaa ulkopolitiikkaa ja estää kriisien tuleminen

    Pekka Haavisto turvaa Suomelle rauhan ja turvallisuuden

    Pekka Haavisto ei halua ydinaseita Suomeen, sillä hän ei ole nationalisti

    Aleksander Stubbin ydinaseilla edistetään tuhoa ja kuolemaa

    Pekka Haavisto ei haluaa sotaa - ei halua lähettää nuorukaisia sotaan - vaan haluaa edistää hyviä suhteita kaikkein naapurimaiden kanssa.

    Juuri näin. Koska Kyllä tästä tilanteesta joskus on sopu tultava.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Presientin tehtävä on hoitaa ulkopolitiikkaa ja estää kriisien tuleminen

    Pekka Haavisto turvaa Suomelle rauhan ja turvallisuuden

    Pekka Haavisto ei halua ydinaseita Suomeen, sillä hän ei ole nationalisti

    Aleksander Stubbin ydinaseilla edistetään tuhoa ja kuolemaa

    Pekka Haavisto ei haluaa sotaa - ei halua lähettää nuorukaisia sotaan - vaan haluaa edistää hyviä suhteita kaikkein naapurimaiden kanssa.

    Kunhan hötkyilee ympäri maailmaa

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Juuri näin. Koska Kyllä tästä tilanteesta joskus on sopu tultava.

    Hää soittaa yhden lemmen puhelun Vladimirille

    Äänestä

  • Presidentin tehtävä on avata uusia yrityksiä, kuten Antonion genitaaliparturiliike jakomäkeen.

    Äänestä

Köyhiä punikkeja on kuritettava, jotta he oppivat ymmärtämään, ettei velaksi voi jatkuvasti elää, niin kuin he omassa elämässään tekevät.
Purra ja virkavastuulla työskentelevät henkilöt tekevät loistavaa pohjaa maamme talouden parantamiseksi.

Äänestä
  • Oikeiston propagandaa, että Suomi olisi velkaantunut köyhien sosiaaliturvan maksuista!!! Sillä saadaan kätevästi todelliset velkaantumisen syyt vieritettyä köyhien niskaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oikeiston propagandaa, että Suomi olisi velkaantunut köyhien sosiaaliturvan maksuista!!! Sillä saadaan kätevästi todelliset velkaantumisen syyt vieritettyä köyhien niskaan!!

    No sanoppa mikä velkaannuttaa jos sote ei sitä tee?

    Äänestä

  • Persu heräsi. Vau kun tiedät jokaisen poliittisen kannan ,ja jopa rahatilanteen. Voi tuota persunaisuutta. Nyt pitää änkyttää kun teidän suuri Jumalanne hävisi. Siitä kiitos suomalaisten äänestäjille.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oikeiston propagandaa, että Suomi olisi velkaantunut köyhien sosiaaliturvan maksuista!!! Sillä saadaan kätevästi todelliset velkaantumisen syyt vieritettyä köyhien niskaan!!

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Juuri näin.

    Niin, mitkähän mahtaa olla Jyväskylän kaupungin suurimmat menoerät ellei sote.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Niin, mitkähän mahtaa olla Jyväskylän kaupungin suurimmat menoerät ellei sote.

    Sotella ja sosiaaliturvalla ei ole mitään tekemistä keskenään!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    No sanoppa mikä velkaannuttaa jos sote ei sitä tee?

    Sotehan on kepun ja demareiden aikaansaannos ja Suomen suohon viejä. Kun uusi sote tuli, alkoi Suomessa kuolleisuus kasvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Persu heräsi. Vau kun tiedät jokaisen poliittisen kannan ,ja jopa rahatilanteen. Voi tuota persunaisuutta. Nyt pitää änkyttää kun teidän suuri Jumalanne hävisi. Siitä kiitos suomalaisten äänestäjille.

    En äänestänyt Halla aho, mutta sen voin sanoa, että hän on hoitanut hyvin puheenjohtajan tehtävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Niin, mitkähän mahtaa olla Jyväskylän kaupungin suurimmat menoerät ellei sote.

    Ja kepu kiittää, horoskooppi valtuustossa päättämässä, jos muistavat dementoituneina, mitä piti päättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Ja kepu kiittää, horoskooppi valtuustossa päättämässä, jos muistavat dementoituneina, mitä piti päättää.

    Horiskot valtuustossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Horiskot valtuustossa.

    Ja Suomen suurimpia työttömyyslukuja, lusmuilijoita paljon.

    Äänestä

Pekka haavisto on vain yksi hikinen pyllynreikä, jolla ei ole mitään jakoa presidentti-instituutiossa. Hän asettuu samaan tynnyriin hauenleuka-Halosen kanssa. Ei miesten töihin.

Äänestä
  • Oohh piilopuppeli se sieltä kaapin perältä huutelee niihh

    Äänestä

  • Juu, desanttihomon paikka on saunan takana, ei tapulin, kun Pyhä maa menisi pilalle.

    Äänestä

  • Stubb eli ruotsiksi tynkä on hikinen hiihtäjä, mutta silti ei hänellä ole mitään tietoa talousasioista eikä osaa laskea. On innokkaasti tuomassa ydinaseita ja sen myötä kuolemaa ja tuhoa suomeen, hallituskumppaninsa Antti Häkkänen on aloittamassa sotaa väkisin Venäjän kanssa, johon varmaan myös Stubbin pojat joutuisivat. Meistä ei varmaan kukaan haluaisi omia jälkipolviaan sotaan eikä Suomea surkeassa tilassa olevan Ukrainan kaltaiseen tilaan. Ukraina haluaa sotia edelleen sen vuoksi, että saisi Krimin itselleen, jossa asuu lähes 100 prosenttisesti venäläisiä. Eikö olisi jo aika lopettaa tappaminen ja suostua rauhaan. Ukrainan oma kansa ei varmaan presidenttinsä touhuista kauheasti pidä.

    Äänestä

  • Sbutt on myös ruskealla aukiolla.

    Äänestä

  • Persuista ei ole koskaan mihinkään. Laitapa terveiset Tynkkyselle ja wigeliukselle ,miltä se pyllynreikä maistuu. Hyvältä varmaan ,kun suhteet on pitkiä. Ja vielä ,pyllynreikääkö sinä nuoleskelee?

    Äänestä

  • Kyllä Halosen kaudet oli raskaita ,ei kaivata vihervasuri pressaa ei ei

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Stubb eli ruotsiksi tynkä on hikinen hiihtäjä, mutta silti ei hänellä ole mitään tietoa talousasioista eikä osaa laskea. On innokkaasti tuomassa ydinaseita ja sen myötä kuolemaa ja tuhoa suomeen, hallituskumppaninsa Antti Häkkänen on aloittamassa sotaa väkisin Venäjän kanssa, johon varmaan myös Stubbin pojat joutuisivat. Meistä ei varmaan kukaan haluaisi omia jälkipolviaan sotaan eikä Suomea surkeassa tilassa olevan Ukrainan kaltaiseen tilaan. Ukraina haluaa sotia edelleen sen vuoksi, että saisi Krimin itselleen, jossa asuu lähes 100 prosenttisesti venäläisiä. Eikö olisi jo aika lopettaa tappaminen ja suostua rauhaan. Ukrainan oma kansa ei varmaan presidenttinsä touhuista kauheasti pidä.

    Elitisti hurri

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Juu, desanttihomon paikka on saunan takana, ei tapulin, kun Pyhä maa menisi pilalle.

    Eikös desantti ja dosentti ole sama asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Elitisti hurri

    Svenska talande bättre folk. Sådana är vi.

    Äänestä

Haavistolle äänet!

Äänestä
  • Kyllä !

    Äänestä

Aloittajalle:

Katoppa minkä numeron Suomen Vaakunaleijonan häntä muodostaa.

Äänestä
  • 10.

    Äänestä

Nämä "köyhät punikki" huuteliat... miten esim, pienellä reilusti alle köyhyysrajan sitkuttelevilla sairaseläkkeellä oleville taataan kohtuullinen elämä ilman sosiaaliturvaa?

Äänestä
  • Polta kukkaa se kasvattaa tukkaa ja rahapussia yeah

    Äänestä

  • No ei millään, eikä sosiaaliturvaa voi iän kaiken velaksi kustantaa. Niin kuin Niinistö sanoi, olemme eläneet velaksi viimeiset 16 vuotta. Sitä voi kutsua Kreikan tieksi, on kuitenkin parempi lopettaa se itse, ennen kuin ulkopuoliset tulee sen tekemään vielä kovemmalla kädellä, niin kuin Kreikalle kävi.

    Äänestä

  • Mee kelaa

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No ei millään, eikä sosiaaliturvaa voi iän kaiken velaksi kustantaa. Niin kuin Niinistö sanoi, olemme eläneet velaksi viimeiset 16 vuotta. Sitä voi kutsua Kreikan tieksi, on kuitenkin parempi lopettaa se itse, ennen kuin ulkopuoliset tulee sen tekemään vielä kovemmalla kädellä, niin kuin Kreikalle kävi.

    Sairas ja työkyvyttömyyseläkkeen runsas korotus niin voidaan lopettaa asumistuet ja toimeentulotuet sekä niihin käytetty byrokratia ja Kelan työntekijöiden aika. Jokainen huolehtii sitten itse vuokrasta ja paljonko maksaa sitä. Vastuu siirtyy Kelalta saajalle itselleen. Lisäksi esim, lääkkeisiin ja sairaanhoito kuluihin ei tarvitsisi enää rukoilla Toimeentulotukea,kun pystyisi ne omalla eläkkeellä maksamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No ei millään, eikä sosiaaliturvaa voi iän kaiken velaksi kustantaa. Niin kuin Niinistö sanoi, olemme eläneet velaksi viimeiset 16 vuotta. Sitä voi kutsua Kreikan tieksi, on kuitenkin parempi lopettaa se itse, ennen kuin ulkopuoliset tulee sen tekemään vielä kovemmalla kädellä, niin kuin Kreikalle kävi.

    Suomen velkaantumisen syy onkin sosiaaliturva? Kätevästi on taas käännetty tämäkin köyhimpien syyksi.

    Äänestä

Haaviston mielipiteen kuulisin mieluusti pieneläkeläisten ahdingosta. Stubbin mielipidettä ei tarvitse edes kysyä....

Äänestä
  • Vain tyhmä äänestää stubbia

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Vain tyhmä äänestää stubbia

    Hänen puolisonsa ei puhu suomea eikä ruotsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Hänen puolisonsa ei puhu suomea eikä ruotsia.

    Kolkon näköinen naiseläjä. Siinä on pari kuin kalsi kuivan kesän oravaa. Antonio on symppis ja puhuu suomea hyvin.

    Äänestä

  • Stubb haluaa köyhät kyykkyyn hallituksen kanssa näin se menee, oikeisto aina pettänyt normi työssäkäyvän kansalaisen.
    Stubbin tukijoukoissa yllättävän paljon rikkaita toimitusjohtajia ei taida olla käsitystä tavallisen tallaajan elämästä tuolla piireissä. Mutta suomi on suomi täällä äänestetään tota jotta voidaan ite larpata rikasta

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Hänen puolisonsa ei puhu suomea eikä ruotsia.

    Mutta puhuu englantia, jota Suomessa puhuu lähes jokainen aikuinen tai peruskoulun käynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Hänen puolisonsa ei puhu suomea eikä ruotsia.

    Hän puhuu paremmin suomea ja ruotsia kui meidän emeritusprofessori.....kuunteleisipa puhettaan....

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Mutta puhuu englantia, jota Suomessa puhuu lähes jokainen aikuinen tai peruskoulun käynyt.

    Haavisto puhuu vain suomea ja sitäkin hitaasti. Taitaa puhua equadoriakin.

    Äänestä

  • Nro 10 🇫🇮 parempi Suomelle 🇫🇮

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Nro 10 🇫🇮 parempi Suomelle 🇫🇮

    Näin on.

    Äänestä

  • Aaaaaaaaaaaaaaaa

    Äänestä

"Hän ymmärtää köyhyyttä ja pienen ihmisen arkea" Sitä,mitä ei ole koskaan elänyt ei voi ymmärtää.

Äänestä
  • Ei muuten ymmärrä stubbi köyhyyttä ja kurjuutta. Italiassa saanut lämmössä nautiskella suurella palkalla ei edes tiedä puiden hintoja

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Ei muuten ymmärrä stubbi köyhyyttä ja kurjuutta. Italiassa saanut lämmössä nautiskella suurella palkalla ei edes tiedä puiden hintoja

    Miten nyt yläluokkainen koulukiusaaja käsittää edes keskiluokan toimeentulohuolia saati heikommin pärjäävien.

    Äänestä

Kiistaton kokemus ja kansamiehen rauhallisuus. Näillä eväillä ääni menee Pekalle.

Äänestä
  • Pekka näyttää olevan yhtä rauhallinen kuin Joe Biden.
    Ei hyvältä näytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Pekka näyttää olevan yhtä rauhallinen kuin Joe Biden.
    Ei hyvältä näytä.

    Lisää piilopuppelin parahduksia

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Pekka näyttää olevan yhtä rauhallinen kuin Joe Biden.
    Ei hyvältä näytä.

    Stubb ja puolisko eivät näytä hyvältä. On kyllä kuivan kesän oravia.

    Äänestä

  • Tottakai.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Pekka näyttää olevan yhtä rauhallinen kuin Joe Biden.
    Ei hyvältä näytä.

    Paremmalta kuin sotahullu.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Lisää piilopuppelin parahduksia

    Sitä juuri. Tulisi vaan kaapista ulos ,niinkuin Tynkkynen ja Wigelius. Mutta kun niin pelottaa. Mitä sanoo äippä ,mitä iskä ,mitä serkku.

    Äänestä

Onhan sinulla hoitosuhde ? Lääkitys ? Olet täysin harhainen . . .

Äänestä
  • Itseksesikö puhelet? Muut keskustelevat presidenttiehdokkaista.

    Äänestä

No onneksi Stubbista tulee meidän seuraava presidentti, ei köyhätkään joudu pettymään Pekan välinpitämättömyyteen heitä kohtaan, kun ei muilta kiireiltä olisi heitä muistanut. On kumma kuinka köyhät ei näytä ymmärtävän sitä, että heidän asiat nostetaan aina framille vaalien alla, koska heidän ääniä kaivataan, sen jälkeen ovat arvotonta roskaa valtaa pitäville. Eikös se Purrakin sanonut vaaliuen alla, kuinka köyhiltä ei saa leikata etuisuuksia, ja heti vaalien jälkeen muuttui ääni kellossa.
Samaa vaalien alus huolta se on Pekankin puheet, oikeasti köyhien huolet ei kuulu presidentin pestiin, muuta uin korkeintaan uudenvuoden puheissa voi heitä vähän surkutella.

Äänestä
  • No Purra persuineen on Suomen tuho.

    Äänestä

Hyvä alottaja juurikin näin. Pekka Haavisto on heittämällä vaan parempi. Minä äänestän häntä sen takia että hän on niin arvostettu ja kokenut ulkomailla. Näin sotien aikana rauhallinen, rauhanneuvottelija pitää meidät turvassa.

Äänestä
  • Sama täällä. Stubb valehtelee merkityksiään. Onko hän ollut suomen asioita vuosikausiin ,ja silloin kuin oli ,mitä hyvää sai aikaan ? Ei mitään. Tuollainen elitisti ei välitä suomen asioista paskaakaan. Ulkomainen vaimo ,kotikieli englanti. Avioliitto kulissia. Sitäkö persut haluaa ? Ihmettelen.hänhänhoitaa ulkopolitiikkaa ,on luonnon ja ilmaston suojelija. Nato ja EU kantainen.on Priden suojelija ,kannattaa tasa arvoista avioliittolakia. Seurusteli ennen avioliittoaan miehen kanssa. Siinä on ihmettelemistä persuilla homokauhussaan. Tittelinkipeyskin on outoa porukalta ,joka saman tien kadehtii eliittiä. Ja miltäpä tuntui Stubbin lausuma että presidenttinä ystäväpiiri vaihtuisi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sama täällä. Stubb valehtelee merkityksiään. Onko hän ollut suomen asioita vuosikausiin ,ja silloin kuin oli ,mitä hyvää sai aikaan ? Ei mitään. Tuollainen elitisti ei välitä suomen asioista paskaakaan. Ulkomainen vaimo ,kotikieli englanti. Avioliitto kulissia. Sitäkö persut haluaa ? Ihmettelen.hänhänhoitaa ulkopolitiikkaa ,on luonnon ja ilmaston suojelija. Nato ja EU kantainen.on Priden suojelija ,kannattaa tasa arvoista avioliittolakia. Seurusteli ennen avioliittoaan miehen kanssa. Siinä on ihmettelemistä persuilla homokauhussaan. Tittelinkipeyskin on outoa porukalta ,joka saman tien kadehtii eliittiä. Ja miltäpä tuntui Stubbin lausuma että presidenttinä ystäväpiiri vaihtuisi ?

    Kylläpä oli asiallinen kommentti ja kaikki totta. Miksi homokauhuiset ota selvää mitä bi seksuaalisuus tarkoittaa ,kun sitä ei kirjastosta tarvitse etsiä. Googlea vai bi. Sieltä löytyy. Minun mielestä on reilumpaa myöntää mikä on ,kuin piilottaa kokonaan. Varmasti ylhäältä on tullut kielto ottaa asia esille. Pekka ei vaihda naiseen ,mutta Alexander voi vaihtaa mieheen ,jos ero tulee.

    Äänestä

Kyllä vain, Pekka on presidentti.

Äänestä
  • Olisikin no eipä tartte tänä vuonna katsella linnan juhlia kun tämä kokoomuksen kuikelo tekovirne naamalla isännöi.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Olisikin no eipä tartte tänä vuonna katsella linnan juhlia kun tämä kokoomuksen kuikelo tekovirne naamalla isännöi.

    Eipä vielä heitetä hanskoja tiskiin. Huomenna kaikki äänestämään Pekkaa. Pekka on suomalainen ja paras. Kokenein, viisain, maltillisin, inhimillisin, kaikkien presidentti.

    Äänestä

Ääni stupille,vihreä vanha hintti ei jatkoon.

Äänestä

Aivan näin. Olen vihainen ja surullinen siitä että kansalaisille ei ole kertaakaan kerrottu Stubbin seksuaalisuutta ,koska se homofoobigoille on niin tärkeää. Stub on aiemmin sanonut olevansa bi ,joka tarkoittaa että hyväksyy kummankin sukupuolen kumppanikseen. Eli jos heteroa hakee ,on äänestäjä eksyksissä. Kulissiavioliitto näkee hämäävän monia.sekäprofessorin titteli, joka peesuille on kovin tärkeä. Toisaalta inhoavat eliittiä. Haavisto on olut vuosikymmenet kansainvälisissä tehtävissä ,mikä kuuluu presidentille. Myöskään ulkomailla hankittu professorin titteli ei vastaa meikäläisten vaatimustasoa.on myös ilkuttu Antonion kielitaitoa ,joka on monin verroin parempi suomen kielessä kuin vastaehdokkaan kielitaito. Myös on irvailtu käsien pesemisestä itsenäisyyspäivän juhlissa ,sekä pukeutumisesta. ( onko Antoniolla hame) onko siellä kukaan rynnännyt käsipesulle ,vaikka juhlissa on monta homo ja lesbopari. Oliko Tynkkysen tai Wigeliuksen miesparilla hame.käsi kädessä kävelivät ,ja tanssivat kuin muutkin. Sitten vielä ,Antonio on myös ollut matkassa maissa joissa homous on kielletty. Että kyllä nämä monien kommentit on niin hatusta vedettyjä kuin olla voi.

Äänestä
  • Siinäpä mietittävää homofoobikoille.

    Äänestä

  • Yleensä professorit julkaisevat tieteellisiä tutkimuksiaan. Stubbin julkaisujen lukumäärä on nolla.

    Äänestä

Haavisto kertoi ihmisen elämässä tärkeimmiksi asioiksi muun muassa kodin ja parisuhteen. Näin hän hylkää asunnottomat ja yksin asuvat.

Äänestä
  • No voi herran jee

    Äänestä

Molemmilla aika sama ulkopoliittinen linja, paitsi ydinaseet.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010159704.html

Tämä ratkaisi lopulta, stubb tuossa ei vastannut suoraan mutta eräässä tentissä kertoi, että haluaa puolisolleen palkkaa edustamisesta.
Tässä Suomen tilanteessa ei ole varaa käyttää rahoja enempää mihinkään turhaan. Haukiokin oli töissä. Kuka nuo maksaisi no me veronmaksajat!

Äänestä
  • No ei ole edustava joten mistä pitäisi maksaa.

    Äänestä

Osaako Pekka luistella . Jos omistaa pipon niin voi liittyä joukkueeseen oma ase mukaan.

Äänestä

IHMISET EIVÄT HALUA KATSOA HEVOSEN PERSIISEEN,
SILLÄ ON II JA O...............ii ja oo ....... eli
-
O
I

Äänestä

FIínlad -Homoland valinta on sinun

Äänestä

Hurrii hurrii hurrii
Sanna ja stubb ❤️❤️❤️❤️ uuden ajan älykello poliitikot ❤️❤️❤️ jos ette tienny ni noi kaks on kuliseissa muuten kavereita, alex on auttanu sannaa Amerikan vallotuksessa koska on käyny ite siel koulut ❤️❤️❤️❤️

Äänestä

Presidentillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Äänestä

Äänestämme Stubbia.

Äänestä

Yleisradio ja Haavisto ovat jo hävinneet vaalit. Yleä jyrsii ehkä jopa enemmän, kuin hoopekkaa.

Äänestä

Stubb on juuri sellainen pappa betalar ihminen, voi luoja miksi kaksi näin paskaa ehdokasta. Missä kaikki tolkun miehet??

Äänestä

Stubilla on kuitenkin vaimo ja lapset. Haavistolla.... no olkoon.

Äänestä

Stubb on liian ylimielinen

Äänestä
  • Itserakas se on.

    Äänestä

Heti yhdeksältä toimistolle Pekkaa tukemaan😃 Enää ei voi odottaa.

Äänestä

Pekka muuten mutta.... liian mamu myönteinen. Liikaa kakun jakamista ja se on pois Suomalaiselta köyhiltä!

Äänestä
  • Pekka on jämpti rajasulun kannattaja.

    Äänestä

Tehän haluatte .aahanmuuttajat itärajan yli tänne. Me taas halua.me, että menette itärajan yli Venäjälle.

Äänestä

Ei Pekkaperseentonkijaa presidentiksi. Setan pääsihteeriksi korkeintaan.

Äänestä
  • Ei Stubbiperseentonkijaa myöskään. Minäpersu jään kotiin tonkimaan omaa persettä.

    Äänestä

Svenska talande bättre bi ei voi olle Suommen prässident.

Äänestä
  • Peruskoulutietous on Alexilla hakusassa. Moni sana ja käsite on hänelle outo, puhumattakaan maantiedosta.

    Äänestä

Kyllä se Stubb on pressa ja hyvä niin.

Äänestä
  • Haavisto on presidentti niin kuin pitää.

    Äänestä

Ääni annettu

Äänestä

Niin otti kommunistit taas nekkuun oikein huolella🤣🤣🤣🤣

Äänestä
  • 🤣🤣🤣

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!

Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti

Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.

Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu