Ei lipevää eikä ydinaseita ja niiden myötä kuolemaa ja tuhoa rakastavaa Stubbia. Ei ikinä kokoomuksen värisuoraa. Nyt on aika jokaisen suomalaisen olla hereillä. Suomessa koko ajan lisääntyvä militarismi jopa kokoomuspoliitikon Antti Häkkäsen suulla ei ole hyvä asia, me emme halua Suomea sotaan. Emme halua tuhota elämää, emme perheitä, emme luontoa emmekä nuorten tulevaisuutta. Äänestyspäätös eli ääni Haavistolle merkitsee rauhaa ja turvallisuutta kuudeksi vuodeksi.
Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!
Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.
Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.
Ei tehdä Suomesta uutta Ukrainaa - Ei militarismin nousua eikä ydinaseita - Ei kokoomuspresidenttiä
Anonyymi-ap
1
127
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914071Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483418Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662959- 382901
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192234- 322171
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291935
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171930Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471879