Kyllä surettaa katsellä sitä näköalattomuutta mitä paikallinen elinkeinoyhtiö ja
kaupungin hallitus ylläpitää Kouvolassa.
Kaikki mitä ei näy kaupungintalon ikkunasta tai liity hyvien veljien liiketoimintaan
voidaan Kouvolassa lakkauttaa ja mieluummin talotkin purkaa ettei vaan kukaan
hyödy tai edes ajattele että voisi toimia muualla kuin kanta Kouvolassa.
Ja onhan se sitten hienoa kun kaupunginosien pääkaduilla on vain "hiekkakenttiä".
onhan se helpompi purkauttaa kaikki niin ei viranhaltioilla ole harmillista duunia
vuokrata tai kehittää kiinteistöjä. Eihän sitä tarvi muuta kuin "pistää kylmilleen"
niin rakennus kuin rakennus on purkukunnossa muutamassa vuodessa.
Sama pätee yritysmyönteisyyteen, jo toimivia Kouvolalaisia yrityksiä ylenkatsotaan,
aina joku muualla toimiva yritys "voittaa" kunnalliset tarjouskilpailut ja kuinka
ollakaan niin ns. lisätyöt vievät joka kerta urakat kalliinmiksi kuin paikalliset
tarjoajat olisi olleet, saati veroeurot ja työpaikat olisi kehittänyt Kouvolaa.
Esim. muualla teatterit huutaa hoosiannaa kun katsojia ei Koronan jälkeen ole,
mutta Kouvolassa suunnitellaan 30miljoonan teatteri-investointia ja luullaan
että Helsingistä ja Tampereelta tulee junalasteittain katsojia, samoin
Sarkolan koulun "takuut" meni Lehtotilojen konkurssin pesuvesissä tai
Käyrälammen laiturin takuut hukkui Suomenlahteen Virolaisten työmiesten
roskien mukana. Jos uutta "Hölmölää" etsittäisiin olisi Kouvola varmasti
kärkikolmikossa.
Kinno ja hyvät veljet vievät elinvoiman Kouvolasta
9
494
Vastaukset
- Anonyymi
Mä oon valmis maksaa satasen siitä, ettet vaan saa viittäkymppii.
Siksi asunkin Kouvolassa!
Vaikka olenkin haalariduunari, niin silti äänestän porukkaa, joka lopulta kusee mun omille kintuille!
On se kato niin hienoo ja diivaa, kun saa voittajii äänestää, vaikka kaikki autot, mökit, talot ja mitänyt onkaan maitopurkkii isompaa on velaksi hankittu.
Tällänen aivoton sopuli vaan.- Anonyymi
Minkä alan duunari olet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä alan duunari olet?
Betoniraudoittajan hommia.
- Anonyymi
Äänestin muuten pressaksi miehen joka on aina ajanut duunarin asiaa.
Täytys tänääki herätä vasta klo 4.30 ja rientää töihin.
Kyl maar on nii hienoo voittajii äänestää!
- Anonyymi
Tänne Kymenlaaksoon on saatava myös uusia yrityksiä, joilla sitten on kiinnostusta laajentaa vaikka Eteläkarjalaan tai Päijät-hämeeseen.
Lähde sinäkin omalla firmalla katsomaan, että olisiko hommaa vähän etäämmällä, niin ei tarvi motkottaa, jos joku ulkopaikkakuntalainen tulee torninosturia pystyttämään tänne Kouvolaan. - Anonyymi
Katsokaa yle areenasta M.O.T jakso, kun Kinnon ”amattimiehet” kuiva satamaa ja junareittiä Kiinaan kehuvat ja kehittävät. Miten kävi? Tämä kuvaa hyvin Kouvolan ja Kinnon hölmöyttä.
- Anonyymi
Turha kaivella menneitä kun maito on jo kaatunut. Miettikää mielummin Itärataa ja kuinka paljon siihen kaadetaan rahaa joka kuukausi. Vaikka hyvin tiedetään ettei se tule koskaan toteutumaan.
- Anonyymi
Tuo MOT jakso, mitä mainiointa komediaa. Edes Kummelit aikoinaan, ei samaan pystyneet. Kaverit puhuu, ummet lammet p…kaa ja valehtelevat. Just niin huuhaata… eikä nää hemmot itsekään, uskoneet tuon hankkeen toimimiseen.
- Anonyymi
Politiikka on hyvin pitkälle pelkkää valehtelemista. Ainoa millä on merkitystä on äänestäjien haaliminen ennen vaaleja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1333537
- 1101389
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691219Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171124Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451018- 301006
- 52904