Terveydenhuollon velvoitteet

Anonyymi-ap

Heitteillepano on Suomen rikoslain 21 luvun 14 §:n tarkoittama henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos.

»Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.[1]»
Heitteillepano on rangaistava teko vain, jos se tehdään tahallisesti.[2] Rangaistavuuden edellytyksenä on myös, että teko aiheuttaa vaaraa kohteena olevan hengelle tai terveydelle.

Heitteillepanoa koskeva rangaistussäännös korostaa velvollisuutta huolehtia avuttomaan tilaan joutuneesta, kun tekijä on aiheuttanut tämän tilan tai on tehtävänsä tai asemansa perusteella taikka muuten erityisesti velvollinen huolehtimaan tästä.[3]
Jos vanhus jätetään ilman hänen tarvitsemiaan verikokeita ottamatta omassa kunnassaan, kotonaan, syystä, että sydänaortan massiivisen repeämän, suolisto-syövän, lonkkamurtumien, verenpaine ja kilpirauhassairauksien, saati diabeteksen aiheuttamien vaivojen yms. ja jo 90-vuoden iän aiheuttamien vaivojen ei katsota olevan terveydellistä hoitoa, ni en perkele ymmärrä mikä on🤬🤬🤬 hänen kuntaan yli 50-vuotta maksamiaan veromarkkoja/euroja ei katsota mitenkään eduksi samoin kuin ei sitäkään, että tytär ilman latin latin apua yhteiskunnalta saamatta hoitaa 24/7🤬🤬🤬

0

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

        Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
        Parisuhde
        62
        1214
      2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

        Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
        Ikävä
        34
        1020
      3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

        kaivatussasi? 💯
        Ikävä
        63
        1010
      4. Tänään valtuustossa

        Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
        Ähtäri
        26
        1007
      5. Miten paljon odotat hänen

        Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
        Ikävä
        69
        955
      6. Onko kaivattunne puhelias

        Vai hiljainen hissukka.
        Ikävä
        46
        941
      7. Jiille kysymys

        Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
        Ikävä
        73
        892
      8. Suomussalmen mustalaiset

        Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
        Suomussalmi
        17
        870
      9. Oletko mielestäsi kaivattusi

        ihannetyyppi ulkoisesti?
        Ikävä
        56
        852
      10. Minkälaiset hiukset

        kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
        Ikävä
        27
        836
      Aihe