Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vaalit taputeltu

Anonyymi-ap

Olipa harvinaisen siistit ja fiksut vaalit.
Ehdokkaat kampanjoivat sivistyneesti ja toisiaan kunnioittaen, jopa toisiaan tsempaten, eikä paskaa heitelty ja skandaaleja kaiveltu kuten normaalisti.
Kaiken kaikkiaan voi sanoa että ehdokkaat käyttäytyivät herrasmiesmäisesti ja antoivat esimerkin jopa itäiselle naapurimaalle siitä kuinka demokratiassa toimii presidentin vaalit.
Vaalitulos oli tiukka, mutta se oli rehellinen kansan tahto, äänestysprosentin ollessa reilu 70. Miten se äänestämättä jättänyt 30% olisi vaikuttanut vaalien lopputulokseen, sitä voimme vain arvailla.
Sen nämä vaalit näyttivät että melko tasaisesti on Suomen kansa jakautunut oikeistoon ja vihervasemmistoon, mikä taas antaa jännät asetelmat myös seuraaviin vaaleihin.
Samanlaista fiksuutta ja toisen ihmisen ja hänen mielipiteidensä kunnioitusta, jota ehdokkaat kampanjoidensa aikana osoittivat, toivoisi myös tavallisilta kansalaisilta, sillä sovussa ja yhteistyössä tätä maata rakennetaan ja yhteiskuntaa viedään eteenpäin.
Valitettavasti tällä palstalla tästä sovusta ja harmoniasta ei näidenkään vaalien aikana juuri merkkejä näkynyt.
Mutta yhdessä kohti tulevaisuutta ja parempaa Suomea, vaikka se joskus kipeää tekeekin.

6

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyylikästä toimintaa. Ei räyhäämistä.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        💋 ­­­N­­y­m­­­f­­­o­­­m­a­a­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Historian siisteimmät vaalit.

    • Anonyymi

      Joo olivat kyllä fiksuja. Halailivat ehdokkaat toisiaan hyvä kun eivät pussailleet. Varmaan antoonio oli musta sukkainen. Minusta käyttäytyvät homomaisesti. Neiteilyy oli koko vaali hommat. Toista se oli Kekkosen aikaan ei ollu homosteluu. Koko ihmis kunta on huimennut sais tulla maailman loppu.

    • Anonyymi

      Nyt saatu johtoon tuhoaja kaksikko Katainen ja Stubb, kohta aletaan tienaamaan! Kohta myydään pohjavedetkin kun tämä kaksikko pääsee oikein vauhtiin.

      • Anonyymi

        nestle on erittäin kiinnostunut suomen vesistä,
        kyllä vastuuntuntoinen markkinatalous,
        sanoi käteinen kun forttumin pilkkoi ja voimalinjat möi,
        lesta-kyrpä pani taseen töihin ja antoi rahat saksalaisille...


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      92
      2421
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1780
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1575
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe