Haavisto olisi suurella todennäköisyydellä uusi pressa, jos vihreä puolue ja sosdemit olisi malttaneet rauhoittaa kiihko esiintymistä Eduskunnassa. Oli perin tyhmää vaalien tuossa tilanteessa lähteä osoittamaan mieltä, koska sillä ei saavutettu muuta, kuin ärsytettiin persuja.
Hyökkäys Halla-ahoa kohtaan väärään aikaan sai persuilta tylyn tuomion. 1/6 osa persujen äänestäjistä olisi keikauttanut tilanteen Haaviston hyväksi.
Lisäksi Stubb syleili Haaviston hiljaiseksi. Haavisto ei pystynyt hyökkäämään Stubbin suuntaan, kun hän esiintyi kaverillisesti kätteli ja kehui vuolaasti.
Hyökkäys Halla-ahoa kohtaan väärään aikaan sai persuilta tylyn tuomion. 1/6 osa persujen äänestäjistä olisi keikauttanut tilanteen Haaviston hyväksi.
Lisäksi Stubb syleili Haaviston hiljaiseksi. Haavisto ei pystynyt hyökkäämään Stubbin suuntaan, kun hän esiintyi kaverillisesti kätteli ja kehui vuolaasti.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onnea uusi presidentti Alexsander Stubb! Tuli oikea presidentti, kaikki hyvin.
Pitää aina muistaa se vanha viisaus, jos toisaalle kumartaa niin toiseen suuntaan pyllistää.
Sinä kumarrat kuin kuninkaalle? Ei tänä päivän enää olla linkkuveitsenä auktoriteetin edessä.
Minusta pelkkä pään nyökkäys riittää.
Saatiin hieno, korkeasti koulutettu ja tärkeissä viroissa kokemusta saanut presidentti. Hänellä on myös upea perhe, vaimo kaunis, oppinut ja kansainvälinen. Poika Suomen armeijassa, tytär korkeakoulutettu myös.
Ihan ok vaalien tulos, toiseksi paras tuli valituksi, mutta erot ovat pienet ja näissäkin asioissa ajatukset voivat vielä muuttua. Haavisto rauhan miehenä olisi tuntunut turvallisemmalta, mutta ei Stubbissa oikeestaan mitään suurempaa vikaa, ottaen huomioon predidentin tehtävät, vähäinen valta ja vaikutus sisäpilitiikkaan. Joka tapauksessa, ulkoapäin katsottuna Stubb on kansainvälinen, dynaaminen ja ennenkaikkea nuorehko, verrattuna ei Haavistoon vaan Niinistö.
Kielitaitoinen, koulutettu pariskunta ja edustavat hyvin Suomea muutttuvassa maailmassa.
Mitä ruotsalaisille Suomen presidentin vaali kuuluu?
Suomalaisten vaaleista on uutisoitu kyllä joka maassa joten kyllä se merkitsee naapuri maille myöskin jotakin.
Suomi ja ruotsi ovat yhteistoiminnassa toistensa kanssa muutamilla asioilla .
Joten maailmalla on uutislähetyksissä ,kerrottu paljonkin suomalaisten vaalikampanjasta ,
Näytetäänsän Suomenkin televisioissa tapahtumia Ruotsista ei siinä sen kummempaa.
Mutta,nyt on presidentti valittu, ja muunmaalaiset ovat saaneet tietoonsa miten Suomessa arvioidaan ja perustellaan se miten tehdään valinta, hieman huvittuneisuutta joskin kun saivat tietoonsa millä,perusteella eräät äänestivät änyt on Stubb presidentti ja kaikki toivotetaan onnea hänelle tuleviin tehtäviin. . Ja ettei media riepottelisi hänen elämäänsä liiallisesti vaan että saa työarauhan . Niinistö olisimollut mielestäni enemmän kokeneempi
Haaviston äänestäjänä olen ihan tyytyväinen Stubbiin. Kaksi pääasiaa, Jussi jäi rannalle ,ja homoseksuaalisuus sai ääniä lähes puolet. On heillä helpompaa tulla kaapista ulos.
Onko tuo sönkkäys kännissä kirjoitettu, kun ei ole päätä eikä häntää siinä? Onhan se Niinistö tosiaan kokeneempi, kun on kaksi kautta istunut presidenttinä, ei vaan voinut enää asettua ehdolle.
Jos Haavisto ei olis valehtellut ja media luonut *rauhan mies diplomaatti*vääristelemällä!
Ois voinut menestyä.
Siis sinä Katsele median tietoja minä taas kuuntelen kun he itse puhuvat jacseuraan kehon kieltä joka kertoo enemmän kun sanat
Én minäkään moiti valittua pressaa. Kumpikin oli saman kaliberin ehdokkaita mutta tuo Haaviston taustajoukkojen toiminta saa melko kovaa kritiikkiä minulta.
Eduskunnassa uskoisi olevan älyllisesti korkeampitasoisia ihmisiä, jotka kykenee ajattelemaan oman toimintansa seurauksia.
Ilmeisesti olen väärässä.
No taso on tulos että samanlaiset lapset leikkivät aina parhaiten yhdessä,
Aivan. Mutta lähes puolet äänistä johtaa siihen että homoseksuaalisuus ja bi seksuaalit ( Alex) uskaltavat paremmin tulla esille. Persut ( suurin osa ) vihaa homoja selä niitä bi seksuaalisia ,joita A S edustaa. Huolimatta että on naimisissa naisen kanssa. Kun se tukee tietoon ,ja se että presidentti tulee lähes kokonaan keskittyvän ulkopolitiikkaan. Ei siis alenna hintoja ,ei halua erota EUsta eikä Natosta ,on kansainvälinen ym. Tuo karsean pettymyksen homofobigoille. He eivät vielä ole selvinneet jussukan häviöstäkään. Kun kaikki selviää alkaa sama haukkuminen kuin ennenkin. Isot hampaat ,eliittiukko, vaimo lähes kielitaidoton ulkomaalainen , prosentti sekoilu. Nämähän tuli viesteissä aiemmin selville kun kuulemma muut oli vain täytteenä ja Jussista tulee pressa. Meillä äänestettiin Haavistoa ,mutta hyväksytään myös Stubb. Kyllä presidentin tänä päivänä olla ulospäin suuntautuva ,eikä sinne tänne vilkuilevat punastelija ,joka on oikeastaan kaikkea vastaan.
Kiitos. Kaikessa samaa mieltä.
Se on niin että vihervasemmistolaisella taktikoinnilla ja Halla-ahon demonisoinnilla haavisto ylipäätään pääsi toiselle kierrokselle. Ei häntä kannata kuin osa äänbestäjistä. Hän olisi jäänyt Halla-ahon ja Rehnin taakse viidenneksi ilman taktikointia joka koitui mm. Urpilaisen ja Anderssonin ääntenmenetykseksi. Ei silti, eivät he olisi muutenkaan menestyneet.
Eivät kaikki ikäihmiset ole pahansuopia.
Älkää satunnaiset lukijat muodostako väärää käsitystä meistä.
Tällä palstalla on ihan kivojakin ihmisiä.
Oi Herra, armahda meitä kasikymppisiä, jos joukossamme on näinkin paljon homostelun kannattajia.
T. Bertil Perversson.
Ai kivat ihmiset ovat homostelijoiden kannattajia ja tarvitsevat Herran armon.
Kovin elät alavireiseesä yhteisössä. Harmaan ja mustan välissä.
Haaviston suoritus oli upea, miten rohkeasti toi parisuhteen esille. Tulos käytännössä kmelkein tasapeli.
Näillä mennään pulinat pois.
Haavistona olisin tyytyväinen kun ei tarvitse olla presidentti. Pekka on eläke iässä mitä sitä ittiää ressaa.
Niin se on että eivät he mitään vihamiehiä ole toisilleen , kumpikin tiesi että toinen voittaa vaalit, ei siinä sen kummempaa pitäisi olla. Poliittisetbasiat voivat olla erilaisia mutta noin yksityisihmisenä ovat toisilleen ihan vaan tavallisia ilman mitään kitkaa.
On se ihme että eräät kuvittelevat että poliitikot muka riitelevät toistensa kanssa jotenkin. Asiat riitelee mutta ei ihmiset. Kun on erilaiset aatteet niin niistä keskustellaan ihan normaalisti. No yksi hallituksessa kyllä ei mielestäni täytä tasoa vaan huutaa luullen että hänestä on kysymys niinhän se aina menee kun nousukkaat ei osaa sosiaalisia koodeja , ei siellä ihmisestä ihmisenä ole kysymys ainoastaan asioista mitä käsittelevät . Mutta netissä eräät kuvittelevat että on haukuttava toista puoluetta jos ei itse häntä kannata , ja sanotaan kamalia sanoja vastapuoluetta olevalle, silloin kun eivät edes tiedä mitä puoluetta toinen on. Aika heikoissa kantimissa sentään on tietoisuus politiikasta Suomessa kun äyskitään ihmisille siitäkin että hän kannattaa jotain puoluetta . Sitten saa todella antaa kritiikkiä jos tykkää että on vääriä päätöksiä tehty, sitähän se on demokratia , mutta silloin pitää hallituksen myös tietää että heidän on pystyttävä keskustelemaan epäkohdista , eikä laittaa kantta kiehuvan kattilan päälle . Äsken näki lakkkoaaioissa ettei hallitus kyennyt keskustelemaan. .
Joten toivon mukaan edes minun puoluetta kannattavat eivät aukoisi päätään nimittelemällä ihmisiä jotka kirjoittavat mielipiteitään palstalla . Ja ihmiset voisivat myös lukea päätökset ennekun alkavat reagoimaan , siis miten paljon heidän elämänsä rajoittuu päätöksien vuoksi, ettei huudella asioita joita luullaan ja sitten ne eivät edes ole niin. Näistä voi lukea netistä , niin jää turhat huutelut sikseen