Vaikeat illat

Olen yksin asuva iäkkäämpi mies. Periaatteessa kaikki on melko hyvin. Paljon hyviä harrastuksia päiväsaikaan. En varsinaisesti tunne itseäni yksinäiseksi. Mutta illat ovat vaikeita. Minulla on ollut jo kauan tapana mennä hyvin aikaisin nukkumaan. Suureksi osaksi sen takia, että en kestä iltoja ilman naisseuraa. En pysty iltaisin enää tekemään mitään, katsomaan televisiota tai muuta. Olo on vaan niin kovin painostava, että haluan vaipua vain uneen. Eli nainen puuttuu. Elämä kulkee samoja ratoja ilman naista. Koetan löytää, mutta ei löydy. Enkä varmasti ole ainut ikäiseni mies joka tästä kärsii. Ehkä muut jaksavat valvoa, minä en pysty. Vaikea elämäntilanne!
4282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin ei meistä keski-iän ylittäneistä miehistä kukaan enää välitä. Täytyy varmaan palata siihen pulloon monien vuosien jälkeen. On edes joku kaveri iltaisin.

Äänestä

Miksi pitäisi valvoa iltamyöhään? Jos telkkarista ei tule mieleistäsi katselemista, mene nukkumaan niin olet aamulla pirteämpi herätessäsi ja jaksat seuraavan päivän toimissasi.

Äänestä
  • Samaa minäkin kysyn, miksi pitäisi valvoa myöhään?
    Yksin asuva saa päättää nukkuma-aikansa ihan itse. Minusta se on valtava etu.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Samaa minäkin kysyn, miksi pitäisi valvoa myöhään?
    Yksin asuva saa päättää nukkuma-aikansa ihan itse. Minusta se on valtava etu.

    Niin tietysti, mutta kun herättää jo kolmen aikoihin kahvin keittoon. Menee monta tuntua ennen kuin viitsii lähteä salille. Ei sinne huvita yöllä mennä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen yksin asuva iäkkäämpi mies. Periaatteessa kaikki on melko hyvin. Paljon hyviä harrastuksia päiväsaikaan. En varsinaisesti tunne itseäni yksinäiseksi. Mutta illat ovat vaikeita. Minulla on ollut jo kauan tapana mennä hyvin aikaisin nukkumaan. Suureksi osaksi sen takia, että en kestä iltoja ilman naisseuraa. En pysty iltaisin enää tekemään mitään, katsomaan televisiota tai muuta. Olo on vaan niin kovin painostava, että haluan vaipua vain uneen. Eli nainen puuttuu. Elämä kulkee samoja ratoja ilman naista. Koetan löytää, mutta ei löydy. Enkä varmasti ole ainut ikäiseni mies joka tästä kärsii. Ehkä muut jaksavat valvoa, minä en pysty. Vaikea elämäntilanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu