K-HKS

Onkos kukaan synnyttänyt Hämeenlinnassa ja mitkä olivat kokemukset?
Olen kuullut että henkilökunta on mukavaa, mutta olen kuullut myös että täälläpäin ei synnytyksiä herkästi käynnistetä, että antaa mennä yli ja paljon ja tutulleni se ei ainakaan ollut hyväksi.
2510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

se kätilökin on vaan ihminen joten niin metsä vastaa kun sinne huutaa vaikka se kuinka yrittää olla töissä. eli kaikki kätilöt on olleet mukavia joskin erilaisia. kätilöstä kuitenkin on kiinni synnytystapa eli kaikki ei lattialla kontaa tms joten jos poikkeavaa toivomusta se kannattaa heti vastaanotossa ilmoittaa.

ylimeno on jännä juttu. vauvahan päkäsee yleensä maailmaan kun aika on kypsä. ennen kalenterista saatiin laskettu joka saattoi heittää pari viikkoa. nyt sama koska täällä ei lähdetä laskettua muuttamaan ennen kuin heitto on tuota luokkaa. vauvaahan seurataan tiiviisti kun aika on ohi joten sen voinnin mukaan toimitaan. et enempää selvitä mikä ei ollut hyväksi joten syy jää.. usein oikeasti käynnistykselle ei ole syytä kuin että äiti on kypsä ja loppuraskaus on aika hankalaa aikaa. kuitenkin vauvan vointi lienee kaikille ensisijainen asia. käynnistys ei ole lopulta kenellekkään luonnollinen tapa ja siinä voi monta asiaa mennä mönkään.

mulla kun kaikki on menneet yli; pienin ylitys 5pv ja suurin 15pv. tuo pisin ylitys oli sitten niin kinanen että epäiltiin lasketun heittäneen ja rutkasti, mutta kyllä meillä oli kaksi vaihtoehtoa kotona tiedossa.. ja lyhin ylitys oli kuivaihoinen ja istukka kalkkeutunut sen verran että luultavasti heittoa ajassa oli ainakin pari viikkoa toiseen suuntaan. rassaavaa se on, mutta vain siksi että koko ajan kysellään joko on? vastaajaan sitten jo laitettiin viesti että "olemme kotona, ilmoitamme kun perheeseemme on syntynyt uusi jäsen. tarvittaessa jätä viesti tai poikkea käymään."

Äänestä
  • Tässä hyvä kirjoitus! Ei paljoa lisättävää,hyvä paikka oli synnyttää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesämami kirjoitti:

Onkos kukaan synnyttänyt Hämeenlinnassa ja mitkä olivat kokemukset?
Olen kuullut että henkilökunta on mukavaa, mutta olen kuullut myös että täälläpäin ei synnytyksiä herkästi käynnistetä, että antaa mennä yli ja paljon ja tutulleni se ei ainakaan ollut hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu