No kepulaiset

Kuinka lehtolapsenne sote jaksaa. Varmaan sairaat saa huippuhyvän ja nopean hoidon. Vanhukset laadukkaan hoidon ja köyhä leipää.
Jospa vaikka kepulainen valtuuston puheenjohtaja kertoisi sen meille. Tosin epäilenpä kyllä, ettei hän vaivaudu tällaisiin pikkuasioihin.
10945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kovin ovat hiljaa hyvinvointialueuudistuksesta. Ei edes kh. Puheenjohtaja ja aluevaltuutettu sano tietävänsä juuri mitään mikä on palvelujen tulevaisuus kaupunkikeskusten ulkopuolella. Mikäs siinä kun on vielä siinä iässä, että ei itse vielä palveluja tarvitse ja voi hoitaa ne työmatkallaan Kuopiossa. Pääasia on, että kokouspalkkiot rullaa ja alla on nopea auto jolla voi keskipäivän kahtapuolta piipahtaa Kuopiossa katsomassa vieläkö on Puijontorni pystyssä.

Äänestä

"Orpo sanoo haastattelutunnilla, että jo tehdyt päätökset sote-menojen kasvun hillitsemiseksi eivät vielä riitä, minkä vuoksi tarvitaan lisää lakisääteisten tehtävien karsimista, ja hyvinvointialueiden omia tehostamistoimia.

– (Sote)järjestelmä on niin kallis.

– Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa velvoitteita on hyvässä tarkoituksessa lisätty ja lisätty, ja nyt siihen kaikkeen ei ole varaa. Pitää löytää, mikä on hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaaliterveyspalveluiden ydin, Orpo sanoo haastattelutunnilla."

Saavutetuista eduista on vaikea luopua

Äänestä
  • Kait se on saavutettu etu, päästä lääkäriin. Ai niin, etuhan saavutettiin yli 100 vuotta sitten, pois vaan. Hammaslääkäri on vain ylellisyyttä, pärjäähän hampaittakin.
    Pääasia on, että on johtajien korkeat palkat. Karsitaan hoitajia ja muutama tk-lääkäri, jotta voidaan maksaa johtajien tulospalkkiot.
    Onkohan valtuuston pj ja muillakin omalehmä ojassa, kun puoliso tms nauttii korkeaa palkkaa.

    Äänestä

Onko hyvinvointialue, hyvinvoiville kepulaisille tarkoitettu palvelu. Hoitoonpääsy vain jäsenkortilla.

Äänestä

Näyttää siltä, että hyvinvointialue tekee ihmiskokeita. Eläinsuojelulaki turvaisi paremmin myös ihmisiä.

Äänestä

Hyvinvointialueet toteutettiin kaksikymmentä vuotta liian myöhään.

Nyt nähtävät ongelmat eivät johdu hyvinvointialueista vaan kuntapäättäjistä. Sosiaalic ja terveydenhuollon onhelmat ovat kuntien aiheuttamia, eivät ne taivaasta tippuneet.

Kuntapäättäjien osaaminenei riittänyt terveyspalvelujen järjestämiseen. Uudistuksen lähetessä määrärahoja vähennettiin rajusti tarpeeseen nähden, jotta uudistuksen jälkeen jäisi mukamas enemmän rahaa kylvettäväksi joutavuuksiin
Toki lääkäripulaa edesauttaa Lääkäriliiton vuosikymmeniä kestänyt lääkärikouluuksen lisäämisen estäminen. Ideana on rahastaa lääkäri-statuksella ei hoitaa potilaita. Töitähän lääkärit eivät tee. Käykää kurkkaamassa sairaaloita Kuopiossa tai muussa kaupungissa. Ei siellä näy ei kuulu täytettyjen virkojenkaan lääkäreitä. Ehkä asiakas tai kaksi päivässä, jos viitsii. Erikoislääkärit loppuvat, kun kukaan ei viitsi niin pitkälle kouluttautua, kun rahaa tulee tonnikaupalla päivässä.

Pielaveden omat ongelmat ovat ihan muualla. Suunnitellaan mahtavaa koulukeskusta, vaikka syntyvyystilastot kertovat lasten loppuvan. Kunnanhallituksen ja sivistystoimen alle on perusteltu uusia vitkoja, vaikka jo vuosia sitten vähemmällä pärjättiin. Ihmiset ovat äänestäneet jaloillaan jo aikapäviä sitten. Nuo suuret suunnitelmat kertovat vain paniikista, viedään niin sanotusti tuhkatkin pesästä.
Katsokaa niitä väestölukuja foreSavosta.

Äänestä

Kirjamet A,B,C,D...tarkoittaa tulevaisuudessa, talo tarkoitettu A-luokan ihmisille ja palvelu sen mukaista. E-talo, syö, mitä jää...

Äänestä

Tuohan on tuttua jo koulusta alkaen. Lapset jaetaan jo esikoulussa A JA B luokan ihmisiin. Kas kun isokirja sanoo, että istu sinä tuohon jalkajakkaralle.

Äänestä

Eikös teillä ole hengellisesti osaava koulujohto, nääs, nääs

Äänestä

Pielaveden kunnan ainoa vaihtoehto on kunnan liittäminen Kuopioon. Ihmisethän äänestivät jo jaloillaan Jo vuosikymmeniä sitten silloin kansalaisopiston rehtori totesi Pielaveden ainoan toimivan strategian olevan hallittu alasajo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka lehtolapsenne sote jaksaa. Varmaan sairaat saa huippuhyvän ja nopean hoidon. Vanhukset laadukkaan hoidon ja köyhä leipää.
Jospa vaikka kepulainen valtuuston puheenjohtaja kertoisi sen meille. Tosin epäilenpä kyllä, ettei hän vaivaudu tällaisiin pikkuasioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu