Uusi pressa.
Uusi viisu.
Uusi lakko.
Miettikääs, miten paljon lakeja, asioita ja asenteita näihin kolmeen juttuun liittyy.
On palstalla ollut monenlaista mieltä ja lähestymistavat ovat hyvin erilaiset.
Enimmäkseen tunteista tulevaa.
Mutta millainen on lähitulevaisuus?
Samaa vanhaa, vai jotain uutta positiivista.
Kristallipalloni kertoo, että saamme ensivaikutelmia Stubbin valtiovierailuista ja edustystrhtävistä, hallituksen on pakko kaivaa kätköistä lusikka kauniiseen käteen ja voi olla etteivät suomalaiset laulaa liikauta viisuissa tahtiakaan.
Lisäksi, onko Ukrainan sodassa tullut kulminaatiopiste?
Beng
Maailmassa on paljon tärkeitä asioita.
Ei tee mieli tehdä mitään aloitusta 30
58
460
Vastaukset
On, maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
Joku voi kummastella ei tämä pitänyt näin mennä, kun rehvakkaana totesimme nyt loppui velaksi eläminen jne.- Anonyymi
Hyvä se oraakkeli, joka osaisi ennustaa tarkasti tulevan saati, mitä mistäkin seuraa.
Eniten askarruttaa sellainen, että meidän pitäisi h a v a i t a tässä ajassa jotain sellaista, mille meidän pitäisi voida tehdä hyvässä mielessä jotakin.
Osaammeko katsoa toistemme pään yli?
Osaammeko nostaa edes katsetta omasta navastamme?
Mistä tulisivat ne kauniit sanat, että kaikki ihmiset ovat tärkeitä tänään jo?
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

BengOmaan napaan tuijottaja ja toisten yli katsoja !'' Eikö sitä pitäisi jo nuorena opettaa että paras katsoa aina toista suoraan silmiin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omaan napaan tuijottaja ja toisten yli katsoja !'' Eikö sitä pitäisi jo nuorena opettaa että paras katsoa aina toista suoraan silmiin ?
Miten?
Alhaalta ylöspäin vai ylhäältä alaspäin?
Entäs, jos joku tiuskaisee, mitäs siinä tölläät?
Beng
Kun tarkastelee elinkeinoelämää ei juuri valonpilkkuja, vientivetoinen talous sakkaa, mihin menossa kotimainen ostovoima, hallituksen pyrittävä hoitaa velvoitteet pienentyvällä rahamäärällä.
Kokoomus tehnyt vääriä arviointeja kun suunnitteli vaalien jälkeen taloutta, ei ymmärtäyt mihin ollaan menossa, ei ymmärtänyt valtiovarainministeriö joka tekee kaiken aikaa ennusteita jotka ei osu kohdalleen.
Yleensä entisaikaan pyrittiin elvyttämään, vieläkin löytyisi siihen varoja jos unohdetaan toisarvoiset kohteet.- Anonyymi
Olen varma, että on aloja, joista on hyvätkin tulot.
Eipä Marasta ole kuulunut marinaa.
Niin paljon lunta kaikkialla ja lisää leijailee.
Beng
Kuuntelen Toni Metsäkedon Roomaa. Miten kaunis ääni hänellä onkaan. Oikein sävykäs vaikka on nuori. Italiankielistä. Haikiaks vetää.
Tökkikääpä youtubea, jos haluatte jotain kaunist päivään.
- Anonyymi
Katsotteko gaala-ohjelmia ajankuluksi.
Mä en.
Luen ja kuuntelen musiikkia.
Beng - Anonyymi
Ovatko ketjut kädenvääntötilanteita?
Vai ovatko ketjut pitkän tikun vetoa?
Väittely ilman sitä, että etsitään totuutta, on turhaa, eikö?
Beng- Anonyymi
Nyt on Metsäkedot kuunneltu >> tyhjä hetki >>mennä ulos >> tee lumipallo !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on Metsäkedot kuunneltu >> tyhjä hetki >>mennä ulos >> tee lumipallo !
Ahaa.
Joku sentään on herännyt.
Ulkona jäätä ja vettä.
Beng
Mitä Kedolta kuuntelit? Mitä pidit?
- Anonyymi
Kirjoja lueskellen aikani kuluu parhaiten. Musiikkia en paljon jaksa
kuunnella enää, tekee vähän kipeääkin kuunnella, tulee mieleen
muistoja, jotka saavat kyyneleet silmiin.
Telkkari ei vastaa kysyntään minun kohdallani, mutta joskus sieltäkin
jotain löytyy ja uutiset ja ajankohtaisohjelman katson aina.
Maailmantapahtumien ja kotimaan tapahtumien seuraamiseen
menee mukavasti aikaa.- Anonyymi
Eilen kuuntelin Billie Holiday:tä. Sopivaa lukutaustaksi. Kaikki ei käy, jos keskittyminen jakautuu. Eipä tuolla naisella ollut kaikesta menestyksestä huolimatta kauhean kiva elämä.
Tähdillä on haasteita ja oman persoonan vahvuutta vaaditaan, että tietää, mitä tekee ja mihin suostuu. Altistuuko ja alistuuko.
Beng
Ymmärrän tuon musiikin tunnekytköksen. Muistot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eilen kuuntelin Billie Holiday:tä. Sopivaa lukutaustaksi. Kaikki ei käy, jos keskittyminen jakautuu. Eipä tuolla naisella ollut kaikesta menestyksestä huolimatta kauhean kiva elämä.
Tähdillä on haasteita ja oman persoonan vahvuutta vaaditaan, että tietää, mitä tekee ja mihin suostuu. Altistuuko ja alistuuko.
Beng
Ymmärrän tuon musiikin tunnekytköksen. Muistot.Monet todellisista tähdistä >>aliarvostettuja>>etsin>>helmiä löytyy>>muistoja !
https://www.youtube.com/watch?v=nbtKHrI-OAs - Anonyymi
Tietysti jotain unohtui.....
Billie Holiday-Strange Fruit
https://www.youtube.com/watch?v=Web007rzSOI&ab_channel=prokoman1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet todellisista tähdistä >>aliarvostettuja>>etsin>>helmiä löytyy>>muistoja !
https://www.youtube.com/watch?v=nbtKHrI-OAsLee Hazlewood, maailman menestynein laulujen puhuja:)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet todellisista tähdistä >>aliarvostettuja>>etsin>>helmiä löytyy>>muistoja !
https://www.youtube.com/watch?v=nbtKHrI-OAsTämä hieno laulaja on tehnyt uskomattoman uran. Levyttänyt useilla eri kielillä, monenmoita musiikkia. Aloitti uran vuonna 1954, viimeinen julkaisu 2013.
Petula Clark - Beautiful In The Rain (1968)
https://www.youtube.com/watch?v=iIOXWfKBm5Q&ab_channel=bisindie54 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet todellisista tähdistä >>aliarvostettuja>>etsin>>helmiä löytyy>>muistoja !
https://www.youtube.com/watch?v=nbtKHrI-OAsKyllä vaan.
Mutta huomasitko kuvaamisen ja miten eleetöntä esiintymistä.
Parempi kuunnella kuin katsoa.
Eikös Nancy laulanut töppösistä, mitä on tarkoitettu kävelemiseen?
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lee Hazlewood, maailman menestynein laulujen puhuja:)))
Menestynein heti M.A. Nummisen jälkeen ?... D
https://www.youtube.com/watch?v=Wwjs81xMqPs - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vaan.
Mutta huomasitko kuvaamisen ja miten eleetöntä esiintymistä.
Parempi kuunnella kuin katsoa.
Eikös Nancy laulanut töppösistä, mitä on tarkoitettu kävelemiseen?
BengNancy Sinatra - These Boots Are Made For Walkin'
https://www.youtube.com/watch?v=GM1kzbAgo_E&ab_channel=NancySinatra
Video...uuuhh...myötä häpeää:)))) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hieno laulaja on tehnyt uskomattoman uran. Levyttänyt useilla eri kielillä, monenmoita musiikkia. Aloitti uran vuonna 1954, viimeinen julkaisu 2013.
Petula Clark - Beautiful In The Rain (1968)
https://www.youtube.com/watch?v=iIOXWfKBm5Q&ab_channel=bisindie54👍👍👏👏 '')))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet todellisista tähdistä >>aliarvostettuja>>etsin>>helmiä löytyy>>muistoja !
https://www.youtube.com/watch?v=nbtKHrI-OAsLittle Peggy March - I Will Follow Him (1963)
https://www.youtube.com/watch?v=S5eS-l6l04Q&ab_channel=VinylOldiesJukebox
Oikealta nimeltään Margaret Annemarie Battavio
Taiteilija nimi juontaa neidin pituudesta, 13 vuotiaana, vuonna 1963 peräti 147cm.
Sukunimi ''March'' tuli syntymä kuukaudesta, maaliskuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet todellisista tähdistä >>aliarvostettuja>>etsin>>helmiä löytyy>>muistoja !
https://www.youtube.com/watch?v=nbtKHrI-OAsLesley Gore (Lesley Sue Goldstein) 02.05.1946 – 16.02.2015
Yksi parhaista 60-luvun naisartisteista.
Levy-yhtiö tiesi löytäneensä tähden joten taustaporukkaan palkattiin sen ajan parhaimmat laulunkirjoittajat, sovittajat, ym. Tuottajana hääräsi Quincy Jones.
Lesley Gore - Maybe I Know (1964)
https://www.youtube.com/watch?v=OwBUfWaYlqU&ab_channel=MrMoon - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lesley Gore (Lesley Sue Goldstein) 02.05.1946 – 16.02.2015
Yksi parhaista 60-luvun naisartisteista.
Levy-yhtiö tiesi löytäneensä tähden joten taustaporukkaan palkattiin sen ajan parhaimmat laulunkirjoittajat, sovittajat, ym. Tuottajana hääräsi Quincy Jones.
Lesley Gore - Maybe I Know (1964)
https://www.youtube.com/watch?v=OwBUfWaYlqU&ab_channel=MrMoonSama pimu, sama vuosi
That's The Way Boys Are
https://www.youtube.com/watch?v=AEhzjJIdL0w&ab_channel=davekliewer - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hieno laulaja on tehnyt uskomattoman uran. Levyttänyt useilla eri kielillä, monenmoita musiikkia. Aloitti uran vuonna 1954, viimeinen julkaisu 2013.
Petula Clark - Beautiful In The Rain (1968)
https://www.youtube.com/watch?v=iIOXWfKBm5Q&ab_channel=bisindie54Kuuntelin.
Kait kaikenlainen tekninen apu ja kikkailu oli vähäisempää aikoinaan. Laulajan täytyi osata laulaa.
Beng
Laulun nimi. "Kaunis sateessa" ihan oikeasti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nancy Sinatra - These Boots Are Made For Walkin'
https://www.youtube.com/watch?v=GM1kzbAgo_E&ab_channel=NancySinatra
Video...uuuhh...myötä häpeää:))))Ai karrrmeeta. Go go! Taitaa Erikan raippa jäädä toiseksi. Karrrrmeeta.
Parempi vain kuunnella.
Hahhhshhhahaa.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Little Peggy March - I Will Follow Him (1963)
https://www.youtube.com/watch?v=S5eS-l6l04Q&ab_channel=VinylOldiesJukebox
Oikealta nimeltään Margaret Annemarie Battavio
Taiteilija nimi juontaa neidin pituudesta, 13 vuotiaana, vuonna 1963 peräti 147cm.
Sukunimi ''March'' tuli syntymä kuukaudesta, maaliskuu.Todella hyvä ääni.
Laulun sanoma taas 60 vuotta myöhemmin?
Hää juoksee miehen peräs?
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lesley Gore (Lesley Sue Goldstein) 02.05.1946 – 16.02.2015
Yksi parhaista 60-luvun naisartisteista.
Levy-yhtiö tiesi löytäneensä tähden joten taustaporukkaan palkattiin sen ajan parhaimmat laulunkirjoittajat, sovittajat, ym. Tuottajana hääräsi Quincy Jones.
Lesley Gore - Maybe I Know (1964)
https://www.youtube.com/watch?v=OwBUfWaYlqU&ab_channel=MrMoonLesleylläkin todella kaunis ääni. Kiva sävy.
En muista koskaan kuulleeni.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama pimu, sama vuosi
That's The Way Boys Are
https://www.youtube.com/watch?v=AEhzjJIdL0w&ab_channel=davekliewerTodella kivoja lauluja.
Kiitos niitä laittaneille.
Anteeksi, jos vähän hymyilytti ääneen.
Ehkä go go eniten, kun itsekin opetteli sen, ja silloin se oli niin muotia.
Voi, että.
Beng
Hmmm
Aika harvat nykylaulajista äänensä puolesta yltävät samalle tasolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntelin.
Kait kaikenlainen tekninen apu ja kikkailu oli vähäisempää aikoinaan. Laulajan täytyi osata laulaa.
Beng
Laulun nimi. "Kaunis sateessa" ihan oikeasti?''Laulun nimi. "Kaunis sateessa" ihan oikeasti?''
Kääntyy myös muotoon ''Kaunista sateessa''
Koko kappale...
https://www.lyricsfreak.com/p/petula+clark/beautiful+in+the+rain_20878461.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menestynein heti M.A. Nummisen jälkeen ?... D
https://www.youtube.com/watch?v=Wwjs81xMqPsLuin Esa Saarisen kirjan. Hän kehui Nummista.
Hieman kiusaannuin, koska kyseinen laulaja ei minun sieluni kannelta juuri ole koskettanut.
Okei. Olen jossain määrin rajoittunut.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin Esa Saarisen kirjan. Hän kehui Nummista.
Hieman kiusaannuin, koska kyseinen laulaja ei minun sieluni kannelta juuri ole koskettanut.
Okei. Olen jossain määrin rajoittunut.
BengÄänellään se variskin laulaa:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama pimu, sama vuosi
That's The Way Boys Are
https://www.youtube.com/watch?v=AEhzjJIdL0w&ab_channel=davekliewerLisää (melkein-)teini tähtiä. Ensi levytys 12 vuotiaana.
Brenda Lee a.ka. Little Miss Dynamite.
https://www.youtube.com/watch?v=29Puat6Mwpc&ab_channel=VIDEOBEATdotCOM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää (melkein-)teini tähtiä. Ensi levytys 12 vuotiaana.
Brenda Lee a.ka. Little Miss Dynamite.
https://www.youtube.com/watch?v=29Puat6Mwpc&ab_channel=VIDEOBEATdotCOMSama pimu 15 vuotiaana.....Sweet Nothin's
https://www.youtube.com/watch?v=PeDNQpZ2RdA&ab_channel=mzyxetp3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama pimu 15 vuotiaana.....Sweet Nothin's
https://www.youtube.com/watch?v=PeDNQpZ2RdA&ab_channel=mzyxetp3Lapsitähti Eddie Hodges koputteli tytön ovella 1961 Ikää oli tuolloin 14v.
Eddie esiintyi monissa TV-sarjoissa sekä muutamissa elokuvissakin.
I'm Gonna Knock On Your Door
https://www.youtube.com/watch?v=QRIhld4O68c&ab_channel=oldies55 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama pimu 15 vuotiaana.....Sweet Nothin's
https://www.youtube.com/watch?v=PeDNQpZ2RdA&ab_channel=mzyxetp3Tosi jännä ääni. Rytmi veressä.
Mitä genreä? Boogie woogie?
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsitähti Eddie Hodges koputteli tytön ovella 1961 Ikää oli tuolloin 14v.
Eddie esiintyi monissa TV-sarjoissa sekä muutamissa elokuvissakin.
I'm Gonna Knock On Your Door
https://www.youtube.com/watch?v=QRIhld4O68c&ab_channel=oldies5515:36
Tämän muistan.
Beng
Jollain on hyvä kokoelma tai/ja tietoa nykymusiikin kehittymisestä.
Onko tämän päivän musiikki huippua, voidaan kiistellä.
Sävellys, laulaja ja säestys ts. orkesteri tai jokin soitin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
15:36
Tämän muistan.
Beng
Jollain on hyvä kokoelma tai/ja tietoa nykymusiikin kehittymisestä.
Onko tämän päivän musiikki huippua, voidaan kiistellä.
Sävellys, laulaja ja säestys ts. orkesteri tai jokin soitin.Minä en välitä nykyisestä ’’kevyestä’’ musiikista. Sen vähän mitä olen radiosta kuullut, se on roskaa….No, makunsa kullakin…
Lähes kaikki kuuntelemisen arvoinen musa tehtiin ennen vuotta 1969.
Country, rockabilly, blues, ne kelpaa nykypäivänä.
Silloin kauan sitten kun CD levyt tuli markkinoille, silloin aukesi sellainen aarrearkku että pää meinasi seota:))
Markkinoille tuli niin paljon hienoa musiikkia joka aikaisemmin oli vain keräilijöiden ilona. Ja jopa edulliseen hintaan.
Em. musiikin lisäksi tarjolle tulivat ’’big band’’ levyt. Glenn Miller, Dorsey Brothers, Benny Goodman, ym,ym.
Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy vaikka mitä, eikä maksa mitään.
Etenkin mainiot 50-luvun levytykset, niitä on vaikka kuinka paljon saatavilla.
Rock&Roll, Rockabilly, Doo-Wop, R&B ym,ym.
Olen tallentanut musiikkia netistä, ulkoisilla levyillä on runsaat 300 000 kappaletta. Lajiteltuna tietysti aakkosjärjestykseen ja/tai tyylin perusteella.
Jotkut keräävät postimerkkejä tai perhosia, minä kerään musiikkia:)) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en välitä nykyisestä ’’kevyestä’’ musiikista. Sen vähän mitä olen radiosta kuullut, se on roskaa….No, makunsa kullakin…
Lähes kaikki kuuntelemisen arvoinen musa tehtiin ennen vuotta 1969.
Country, rockabilly, blues, ne kelpaa nykypäivänä.
Silloin kauan sitten kun CD levyt tuli markkinoille, silloin aukesi sellainen aarrearkku että pää meinasi seota:))
Markkinoille tuli niin paljon hienoa musiikkia joka aikaisemmin oli vain keräilijöiden ilona. Ja jopa edulliseen hintaan.
Em. musiikin lisäksi tarjolle tulivat ’’big band’’ levyt. Glenn Miller, Dorsey Brothers, Benny Goodman, ym,ym.
Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy vaikka mitä, eikä maksa mitään.
Etenkin mainiot 50-luvun levytykset, niitä on vaikka kuinka paljon saatavilla.
Rock&Roll, Rockabilly, Doo-Wop, R&B ym,ym.
Olen tallentanut musiikkia netistä, ulkoisilla levyillä on runsaat 300 000 kappaletta. Lajiteltuna tietysti aakkosjärjestykseen ja/tai tyylin perusteella.
Jotkut keräävät postimerkkejä tai perhosia, minä kerään musiikkia:))Musiikin mahdollinen poiminta ja kuuntelu antaa ihmisille mahdollisuuden tutustua.
Sitten nauttia ja viihtyä.
Kun en jatsista mitään tiennyt enkä ollut liioin kuunnellut, kävin lainaamassa kirjastosta ja joitain cd-levyjä olen ostanut summanmutikassa (mikä ilmaisu).
Storyvillessä, missä möly häiritsi. Mitä juomarit kuuntelee?
Big band tyyppien nimet ovat tuttuja. Tainneet joihinkin elokuviinkin värkätä musiikit.
Lady sings the Blues, Häivähdys purppuraa (Kirja myös).
Minusta on mainio tuo aikarajoitus ennen -69.
Laatu ja koskettavuus.
Beng
En hirveästi keräile, mutta on kivaa kuunnella ja saada vinkkejä.
Oma makuni seilaa sinne sun tänne, eri ajoilta. Silppua.
Ei järjestelmällisyyttä. Ei hirveösti syvätietoa.
Pitäisi alkaa kahlata sinfoniat. Tähän ikään. Tunnistan sieltä ja täältä. Edes tunnetuimmista lisää. Lukemattomia kirjoja ja kuulemattomia säveliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Musiikin mahdollinen poiminta ja kuuntelu antaa ihmisille mahdollisuuden tutustua.
Sitten nauttia ja viihtyä.
Kun en jatsista mitään tiennyt enkä ollut liioin kuunnellut, kävin lainaamassa kirjastosta ja joitain cd-levyjä olen ostanut summanmutikassa (mikä ilmaisu).
Storyvillessä, missä möly häiritsi. Mitä juomarit kuuntelee?
Big band tyyppien nimet ovat tuttuja. Tainneet joihinkin elokuviinkin värkätä musiikit.
Lady sings the Blues, Häivähdys purppuraa (Kirja myös).
Minusta on mainio tuo aikarajoitus ennen -69.
Laatu ja koskettavuus.
Beng
En hirveästi keräile, mutta on kivaa kuunnella ja saada vinkkejä.
Oma makuni seilaa sinne sun tänne, eri ajoilta. Silppua.
Ei järjestelmällisyyttä. Ei hirveösti syvätietoa.
Pitäisi alkaa kahlata sinfoniat. Tähän ikään. Tunnistan sieltä ja täältä. Edes tunnetuimmista lisää. Lukemattomia kirjoja ja kuulemattomia säveliä.Jos vihjata voi, voisin suositella Jake Nymanin hienoa kirjaa ''Tähtisumua''
https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/898328
Löytyy ehkä paikallisesta kirjastostakin.
Minulla on kaikki kirjassa mainitut kappaleet.
Ensimmäisen lukukerran jälkeen tein omat levyt (2kpl) jossa on kaikki kirjassa mainitut kappaleet, juuri siinä järjestyksessä kuin ovat kirjassa.
Kaikki, tai ainakin melkein, kappaleet löytyy tietysti juutuubista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vihjata voi, voisin suositella Jake Nymanin hienoa kirjaa ''Tähtisumua''
https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/898328
Löytyy ehkä paikallisesta kirjastostakin.
Minulla on kaikki kirjassa mainitut kappaleet.
Ensimmäisen lukukerran jälkeen tein omat levyt (2kpl) jossa on kaikki kirjassa mainitut kappaleet, juuri siinä järjestyksessä kuin ovat kirjassa.
Kaikki, tai ainakin melkein, kappaleet löytyy tietysti juutuubista.Nimi on tuttu, vaikken juuri ole radiota kuunnellut. Hiljan haastatteluja.
Lunttasin. Surua.
Tepsuttelen kirjastoon 2 viikon sisällä.
Jokinhan aina generoi toisen jutun.
Beng
Nyt Muddy Waters, muttei ole CD:llä sitä Woodstockin yhtä biisiä, mikä alkaa dadidadida puf puf puf, dadidadida puf puf puf ...raskaasti tämmönen diktaatti... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimi on tuttu, vaikken juuri ole radiota kuunnellut. Hiljan haastatteluja.
Lunttasin. Surua.
Tepsuttelen kirjastoon 2 viikon sisällä.
Jokinhan aina generoi toisen jutun.
Beng
Nyt Muddy Waters, muttei ole CD:llä sitä Woodstockin yhtä biisiä, mikä alkaa dadidadida puf puf puf, dadidadida puf puf puf ...raskaasti tämmönen diktaatti...Muddy, loistava blues ukko:))
https://www.youtube.com/watch?v=bSfqNEvykv0&ab_channel=MUDDYWATERSVEVO
Tällä raidalla on muitakin legendoja mukana....Levytetty 1977 joten ovat yläkerrassa.....
Johnny Winter – guitar, producer, miscellaneous screams
Bob Margolin – guitar
Charles Calmese – bass guitar
Pinetop Perkins – piano
James Cotton – harmonica
Willie "Big Eyes" Smith – drums - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muddy, loistava blues ukko:))
https://www.youtube.com/watch?v=bSfqNEvykv0&ab_channel=MUDDYWATERSVEVO
Tällä raidalla on muitakin legendoja mukana....Levytetty 1977 joten ovat yläkerrassa.....
Johnny Winter – guitar, producer, miscellaneous screams
Bob Margolin – guitar
Charles Calmese – bass guitar
Pinetop Perkins – piano
James Cotton – harmonica
Willie "Big Eyes" Smith – drumsYläkerrasta on kenties tulossa tavaraa, älkää jääkö alle:)
https://yle.fi/a/74-20074970
Ja siitä tuli mieleen rautakitaralankaa...
The Tornados ~ Telstar
https://www.youtube.com/watch?v=ryrEPzsx1gQ&ab_channel=TheOldrecordclub
Kappaleen on kirjoittanut, ehkä suomessa monille tuntematon britti Joe Meek. Teki paljon hittejä mutta jostain syystä käytti usein salanimeä. Oli varsinainen studiovelho, sai hieman heikoistakin eväistä paljon irti.
Pää ei kestänyt, ampui itsensä ja vuokraemäntänsä 1967. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muddy, loistava blues ukko:))
https://www.youtube.com/watch?v=bSfqNEvykv0&ab_channel=MUDDYWATERSVEVO
Tällä raidalla on muitakin legendoja mukana....Levytetty 1977 joten ovat yläkerrassa.....
Johnny Winter – guitar, producer, miscellaneous screams
Bob Margolin – guitar
Charles Calmese – bass guitar
Pinetop Perkins – piano
James Cotton – harmonica
Willie "Big Eyes" Smith – drumsJust toi biisi.
Ettäs tunnistit!
Kiitän.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi jännä ääni. Rytmi veressä.
Mitä genreä? Boogie woogie?
BengEi ihan boogieta:)
Boogie eli kahdentoista tahdin blues. Pianolla vasen käsi soittaa rytmin ja oikealla koristellaan:))
https://www.youtube.com/watch?v=yQlAVy-aos0&ab_channel=GaspardRicevuto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihan boogieta:)
Boogie eli kahdentoista tahdin blues. Pianolla vasen käsi soittaa rytmin ja oikealla koristellaan:))
https://www.youtube.com/watch?v=yQlAVy-aos0&ab_channel=GaspardRicevutoJep. Aika nopea tempo....
Jos tulee kramppi vasuriin, ei kandee oikealla kauheasti koristella.
Tanssiminenkin on riskaapelia näin 70 + eli ei mattoja sivuun.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Aika nopea tempo....
Jos tulee kramppi vasuriin, ei kandee oikealla kauheasti koristella.
Tanssiminenkin on riskaapelia näin 70 eli ei mattoja sivuun.
BengTästä lunttaat kuviot ja menoksi:)
https://www.youtube.com/watch?v=LCRbTnceHcM&ab_channel=Sondre&Tanya - Anonyymi
Muisti pätkii....ehkä sittenkin tämä:)
Louis Prima & Gia Maione - I Want To Be My Baby
https://www.youtube.com/watch?v=6b3tgXztcLA&ab_channel=gyrgyl - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin Esa Saarisen kirjan. Hän kehui Nummista.
Hieman kiusaannuin, koska kyseinen laulaja ei minun sieluni kannelta juuri ole koskettanut.
Okei. Olen jossain määrin rajoittunut.
BengMonet naurut Numminen on elämääni tuonut.
Hyvin ajankohtainen on tämän laulun aihe.
M.A. Numminen : Kaikki on kallistunna
https://www.youtube.com/watch?v=dpA1jr6qRFA
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä lunttaat kuviot ja menoksi:)
https://www.youtube.com/watch?v=LCRbTnceHcM&ab_channel=Sondre&TanyaValtavassa pirtissä voisi harjoitella kokonuoteilla eli ainakin hirveän hitaasti. Spagaatinpuolikas voisi olla eka ja vika.
Todella taitavia.
Tähdet joutuvat opettajiensa kanssa tanssimaan tuon, jotkut paremmin, jotkut ei.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muisti pätkii....ehkä sittenkin tämä:)
Louis Prima & Gia Maione - I Want To Be My Baby
https://www.youtube.com/watch?v=6b3tgXztcLA&ab_channel=gyrgylPaikallinen For cats ym. ja ylen nopeasti sanaileva solisti. Korville jotain vaikeaa.
Beng
Kiitos musiikkituokioista.
Lienet tänne 70 + eksynyt asiantuntija. Ihan mukavaa vaihtelua tarjosit. Toivottavasti jotkut muutkin saivat uutta kuunneltavaa ennen kuin palaavat muihin ketjuihin kommentoimaan palavasti....hmmm - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet naurut Numminen on elämääni tuonut.
Hyvin ajankohtainen on tämän laulun aihe.
M.A. Numminen : Kaikki on kallistunna
https://www.youtube.com/watch?v=dpA1jr6qRFA
kylmätotuusTuo on niin kylmä totuus, että kaikki on nii kallist nykyää.
Beng
- Anonyymi
Frank Siatra My Way
- Anonyymi
Sinatra tietysti.
- Anonyymi
My Way, alunperin ranskalainen kappale, "Comme d'habitude"
Kirjoittaneet Claude François ja Jacques Revaux ja jonka Claude François alun perin esitti.
Englantilaisen tekstin kirjoitti Paul Anka. Joo, juuri se..:))
https://www.youtube.com/watch?v=qQzdAsjWGPg&ab_channel=FrankSinatra-Topic
- Anonyymi
Teettekö koskaan ip-lehtien tietokilpailuja.
Minä teen.
Niistä joistain saa hauskoja nimityksiä.
IS:ssä on esim. eri vuosikymmeniltä kysymyksiä.
Ihan hyvää ilmaista muistijumppaa.
Beng - Anonyymi
Etelän hiihtoloma alkoi.
Tuleeko pikkuväkeä pyörähtämään vai menevätkö nytkin nykyperheet mutkamäkiin, mitkä lienevät aika jäisiä?
Vai lähdettekö mukaan hiihtokeskuksiin?
Oveni ulkopuolella on jäätikkö.
Eilen varovaisen ulkoilun jälkeen palatessani katsoin, kun harakoilla oli puiden latvoissa seminaari tai kevätkujeet. Yksi räkätti kun tulin kotiovelle.
Mustavalkoisissa vaatteissani mahdoin näyttää jättiläisharakalta samoin värinen, ilman pyrstöä.
Beng
Euroviisujen osalta pähkäillään nyt kantaaottavaa asennetta, mennäkkö vai ei. - Anonyymi
Mitkään hempukat eivät tätä naista kiinnosta.
- Anonyymi
Harmillista, kun palstaa sotketaan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4422114Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2171839Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1891522- 1091501
- 521253
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit31201Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1441192Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt371052- 631016
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s971010