Kumpi voittaa

Kun järki sanoo, että mitään meitä ei tule.
Mutta tunne sanoo, että ehkä vielä on mahdollisuus.
Sydän pyytää odottamaan, vaikka pää sanoo kaiken olevan jo ohi.
Kunpa tähän joskus tulisi selvyys.
11387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä jos otat kerran elämässä riskin ja kysyt siltä suoraan.

Äänestä
  • Minä olen elämässäni aina ollut se, joka tekee aloitteen. Miehissä on se huono puoli, että he kelpuuttavat kenet vain siksi aikaa, että saavat haluamansa.
    Joten minä olen aina ollut vain se hetken huumaa, kunnes minut on vaihdettu toiseen.
    Haluaisin kerrankin, että mies olisi oikeasti kiinnostunut minusta ja tekisi sen aloitteen. Ehkä sitten olisi tosissaan, eikä pidä vain varalla.
    Tai mistä minä tiedän...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Minä olen elämässäni aina ollut se, joka tekee aloitteen. Miehissä on se huono puoli, että he kelpuuttavat kenet vain siksi aikaa, että saavat haluamansa.

    Miehet tekee yleensä aloitteen aika nopeasti tai sitten ei ikinä.

    Voithan sä olla varalla. Ota joku muu siksi aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miehet tekee yleensä aloitteen aika nopeasti tai sitten ei ikinä.

    No tämä juuri. Kun järki sen kyllä sanoo, mutta typerä sydän ei luovuta...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Voithan sä olla varalla. Ota joku muu siksi aikaa.

    Ei minua sellainen kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No tämä juuri. Kun järki sen kyllä sanoo, mutta typerä sydän ei luovuta...

    Voihan se mies olla epätavallisen hidas liikkeissään, harkitseva.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Voihan se mies olla epätavallisen hidas liikkeissään, harkitseva.

    Toiveajattelua. En ole koskaan tavannut tuollaista miestä joka tekisi noin -sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Minä olen elämässäni aina ollut se, joka tekee aloitteen. Miehissä on se huono puoli, että he kelpuuttavat kenet vain siksi aikaa, että saavat haluamansa.
    Joten minä olen aina ollut vain se hetken huumaa, kunnes minut on vaihdettu toiseen.
    Haluaisin kerrankin, että mies olisi oikeasti kiinnostunut minusta ja tekisi sen aloitteen. Ehkä sitten olisi tosissaan, eikä pidä vain varalla.
    Tai mistä minä tiedän...

    Ehkä kuitenkin kannattaa ilmoittautua toiselle. Oikeastaan vielä siinä vaiheessa, ei ole mitään väliä, mitä sanoo. Vaikka "mitä kuuluu?" tai vastaavaa. Jos viesti vain menee perille, sillä saa selville, mitä tunteita toisella on. Vastaa, jos tunteita.

    Äänestä

Kumpi voittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun järki sanoo, että mitään meitä ei tule.
Mutta tunne sanoo, että ehkä vielä on mahdollisuus.
Sydän pyytää odottamaan, vaikka pää sanoo kaiken olevan jo ohi.
Kunpa tähän joskus tulisi selvyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu