Okei, siis olen koulussa ja arvosanani ovat pääosin hyviä, mutta minusta tuntuu aina tyhmältä. Jos sanon jotain, minusta aina tuntuu, että muut nauravat tai tuijottavat ja he välttelevät minua koulussa. Ja minä mietin, olenko vain niin tyhmä, etten sitä itse tajua vai mikä on vikana.
Siis kotona pikkusiskoni sanoo aina, että olen tyhmä, enkä ansaitsisi hyviä arvosanoja niin vähällä työllä, koska en joudu lukemaan kokeisiin hirveästi. Kerran koealueen läpi ja sen jälkeen kertausta tärkeimmistä asioista. Ja sitten minusta tuntuu, että koko perheeni pitää minua pöljänä ja tyhmänä.
Koulussa heikoin aineeni on englanti, jossa minä en vain pysty muistamaan sanoja paineessa, kun yritän puhua ja alan sekoamaan sanoissani, ja minusta tuntuu, että koko luokkani tietää sen. Ja kun kaikki muut ovat niin hyviä englannissa, niin se on kauhean noloa.
Ja minua on alettu syrjimään entisten ystävieni toimesta, enkä tiedä miksi. He eivät vain tunnu pitävän minusta. En usko, että se on kaikkien mielipide, mutta en usko, että he haluaisivat olla enää ystäviäni, kun joku heistä on päättänyt, ettei ole.
Ja minusta tuntuu niin kauhealta. Minulla on nyt ihan hirveitä paineita jokaisen koulun kokeen suhteen, koska uskon etten osaa, vaikka sitten osaankin ja olen ihan hermona koulussa ja minä tunnen itseni tosi yksinäiseksi. Ja se on ihan omaa syytäni ja olen niin tyhmä ja epäonnistunut enkä pääse mihinkään lukioon, minne toivoisin pääseväni, koska arvosanani varmasti laskevat hirveästi ja minulla on koko ajan todella epämukava olo.
Minusta siis tuntuu ihan kauhealta ja tuntuu, etten jaksa enää koulua tai harrastuksia melkein ikinä, vaikka harrastuksissa on mukavaa silloin, kun olen siellä, niin sinne meneminenkin on vaikeaa. Eipä tässä muuta.
Miksi minusta tuntuu koko ajan surkealta?
2
431
Vastaukset
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne! On tärkeä purkaa mielessä olevia huolia.
Tiesitkö, että on olemassa matalan kynnyksen auttavia tahoja, joissa voi jutella mielessä olevista huolista turvallisessa ympäristössä ja luotettavasti.
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
https://sekasin247.fi/
Sekasin-chat nuorille on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6442450Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291197- 1091148
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111053- 93945
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101885Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?96823Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e230722