Näin unta jossa lapsuudenkotiini tai johonkin hyvin samankaltaiseen taloon oli tullut susi sisälle. Unessa roikuin veljeni huoneen ovessa korkealla ja suuri raivopäinen susi hyppi kohti minua. Olin paniikissa, veljeni seisoi suden lähellää suht rauhallisena, kaikki muutkin jossain päin taloa olivat kai suht rauhassa verrattuna siihen kuinka painajaismainen tilanne oli. Ihmettelin että miksi susi haluaa vain hyökätä minun kimppuuni eikä kenenkään muun. Huusin että se olisi vietävä pois. En ole täysin varma miten uni päättyi mutta muistelisin että yhtäkkiä susi päätti lähteä pois, veljeni sulki ovet sen perässä koska paniikissa niin huusin ja minä jäin istumaan järkyttyneenä veljen suljettuun huoneeseen.
Susi kimpussani
miltei painajainen
1163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuka tämä henkilö voisi olla joka hyökkää sinua vastaan. On ehkä miespuolinen. Liittyy myös ehkä lapsuuden aikoihin. Ketä silloin pelkäsit? Tai mikä muu pelko sinulla voisi olla menneisyydestä?
Veljesi oli sinun rohkea puolesi, se sinulla on, kunhan et anna menneisyyden haamujen tulla kummittelemaan elämääsi. Kun päätät kohdata menneisyyden pelot, kun oivallat mistä pelko tulee, voit olla rauhallisin mielin ja pelko poistuu sen voimalla, että luovutat taistelun ja pelossa roikkumisen ja annat menneisyydelle periksi eli annat anteeksi. Niille asioille ei enää voi mitään, mutta tässä hetkessä voit olla rauhallinen, jos luovutat taistelun menneisyyden haamulle, joka on enää vain ajatuksissa, ei enää todellisuutta.