Kauppakeskittymä

On huono juttu tuo kauppakeskittymä, se lisää läpiajoa kaupungissa, vielä kun Citymarketin ja S-marketin siirtävät samaan kasaan niin sitten on perseellään koko homma.
281005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Onneksi kaupungissa on liikennevalot, tuurillaan ei tarvitse pysähtyä kuin viisi kertaa kauppojen välillä. Tuo edellinen oli Sarkasmia.

Äänestä
  • Jep, siksi onkin hyvä että kaupat on keskittyneet kaupungin molempiin päihin, niin ohitustien kautta voi mennä sujuvasti puolelta toiselle, ei tarvitse niissä valoissa kökkiä.
    Ismo Leikola sanoi hyvin osuvasti eräässä haastattelussa, jossa vertasi Suomen ja USA:n liikenteen eroja, että Suomessa osataan luoda ruuhkia ilman autoja😂.
    Iisalmessa tuon käytännön näkee konkreettisesti.
    Jos tästä kylästä poistettaisiin kaikki liikennevalot, poistuisi samalla myös kaikki jonottamiset ja ruuhkat, mutta ilmeisesti saadaan enemmän kaupunkimaista tunnetta, kun jumitetaan tahallaan koko keskustan liikenne.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jep, siksi onkin hyvä että kaupat on keskittyneet kaupungin molempiin päihin, niin ohitustien kautta voi mennä sujuvasti puolelta toiselle, ei tarvitse niissä valoissa kökkiä.
    Ismo Leikola sanoi hyvin osuvasti eräässä haastattelussa, jossa vertasi Suomen ja USA:n liikenteen eroja, että Suomessa osataan luoda ruuhkia ilman autoja😂.
    Iisalmessa tuon käytännön näkee konkreettisesti.
    Jos tästä kylästä poistettaisiin kaikki liikennevalot, poistuisi samalla myös kaikki jonottamiset ja ruuhkat, mutta ilmeisesti saadaan enemmän kaupunkimaista tunnetta, kun jumitetaan tahallaan koko keskustan liikenne.

    Hyvä esimerkki, tai huono..on Pieksämäki. Prisma ja Cittari samalla puolen kaupunkia. Aivan tolkuton ralli kaupungissa. Jos jompi kumpi kaupoista olisi toisella puolen kaupunkia niin noin puolet liikenteestä olisi pois.

    Äänestä

Onneksi tulee työpaikkoja ja verotuloja tähän köyhään kylään.

Äänestä
  • Ja samalla työpaikkoja koko ajan vähenee :) esim halpahallihan ilmoitti vasta muutosneuvotteluista joista tulee seuraamaan lomautuksia ja irtisanomisia

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ja samalla työpaikkoja koko ajan vähenee :) esim halpahallihan ilmoitti vasta muutosneuvotteluista joista tulee seuraamaan lomautuksia ja irtisanomisia

    Eihän tuolla ole mitään tekemistä sen kanssa, että uudet kaupat tuovat verotuloja lisää. Uudet liikkeet myös tuovat poistuneiden työpaikkojen tilalle uusia.

    Äänestä

Tuskinpa s-marketti tulee prisman viereen kun ovat samaa ketjua? Enkä kyllä usko että cittarikaan siihen tulee kun se "hallitsee" kaupungin toista päätä eikä kovin vanha ole sen kiinteistökään..

Äänestä
  • Todennäköisestyi kivikoulun viereen tulee K-ryhmän kauppa, koska Parkatin
    alueella ei vielä ole. Kun Lintti aikanaan avataan, se saattaa olla kuolinisku
    nykyiselle Torinkulman kaupalle.
    Keskusta hiljenee, "autiona katu öinen nyt valvoo..."

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Todennäköisestyi kivikoulun viereen tulee K-ryhmän kauppa, koska Parkatin
    alueella ei vielä ole. Kun Lintti aikanaan avataan, se saattaa olla kuolinisku
    nykyiselle Torinkulman kaupalle.
    Keskusta hiljenee, "autiona katu öinen nyt valvoo..."

    Tuskin se Torikulma siihe kupsahtaa, vieressä on paljon kerrostaloja joista on kävellen hyvä käydä ja muutenkin kätevästi viinakaupan vieressä...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Todennäköisestyi kivikoulun viereen tulee K-ryhmän kauppa, koska Parkatin
    alueella ei vielä ole. Kun Lintti aikanaan avataan, se saattaa olla kuolinisku
    nykyiselle Torinkulman kaupalle.
    Keskusta hiljenee, "autiona katu öinen nyt valvoo..."

    Kesko tähyillee Sotkan tyhjentynyttä kiinteistöä k-marketilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Todennäköisestyi kivikoulun viereen tulee K-ryhmän kauppa, koska Parkatin
    alueella ei vielä ole. Kun Lintti aikanaan avataan, se saattaa olla kuolinisku
    nykyiselle Torinkulman kaupalle.
    Keskusta hiljenee, "autiona katu öinen nyt valvoo..."

    Jula niminen liike tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jula niminen liike tulee.

    Onko arvaus vai tietoa? Ei tule lehteä enkä ole ajantasalla. Siksi kysyn :)

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Onko arvaus vai tietoa? Ei tule lehteä enkä ole ajantasalla. Siksi kysyn :)

    Mie oon kuullu joskus saman huhun että tuo firma tulis iisalmeen? Mutta ois varmaan sopinut nuihin tyhjilläänki oleviin kiinteistöihin..

    Äänestä

Savipellon kusisilla kämpillä hinta nousee sitten kun vieressä on ostoskeskus... 😂

Äänestä

Täysin samantekevää puuhastelua

Äänestä

Joo, rakennus kielto vaan päälle, ja kaupungin läpiajamiskielto myöskin voimaan. Sitten ei mikään häiritse, eikä tarvitse odottaa yhtään missään koskaan. On kiireetöntä kylttejä myöten! Mikä ihme tästä kaupungista onkaan tulossa? Kaupunki ei ole perämetsä yleensä, vaan siellä on liiketoimintaa ja autoja ajaa kaduilla.

Äänestä

Minä en tarvii kun toisen viinakaupan Iisalmeen.

Äänestä

Pitkulainen kaupunki vaatisi raitiotien, että pääsisi hyödyntämään kaikkia kauppoja, eikä tarvitsisi tyytyä siihen mikä sattuu olemaan lähikauppa.

Äänestä
  • Ainahan sitä voi "vaatia", viinakauppoja , raitioteitä, ym. alyttömyyksiä.
    Iisalmessakin on paikallisliikenne, pali-, pulikuljetuksia, joilla pääsee aivan
    hyvin kauppoihin ostoksille, jos ei ole omaa autoa.
    Pohjolankatu on Iisalmen raitiotie.

    Äänestä

Kas kun et metroa ole vailla...

Äänestä
  • Niinku talvisoras, "ainahan naapuri voi tulla vaatimahan, mutta meiltä on paha
    tulla ottamahan", mites siinä kävikään?

    Äänestä

Luuletteko oikeasti, että siihen jotain muuta tulee Lidlin lisäksi. Ei ikinä.
Tässä kaupungissa on tyhjänä lähes kokonaan Iisa, Cittarin käytävä, drivingcenter, Pohjolan portti, ym.ym.ym.
Kokonaan tyhjinä mielettömästi liiketiloja, mm. SaariVainio, Huonekaluliikkeiden halli Savipellolla, Makkosen kiinteistöistä valtaosa, esim. Venakonkadulla.
Hautaustoimisto, palvelutalo ja rollaattorihuolto on ainut, mitä tämä kylä lisää tarvitsee

Äänestä
  • Niin ja silmälasiliikkeet. Olen pistänyt merkille, että 90% iisalmelaisista on silmälasit. Ei kaikki edes niin vanhoja. Onko täällä näkösairautta vai muodin mukanako mennään?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Niin ja silmälasiliikkeet. Olen pistänyt merkille, että 90% iisalmelaisista on silmälasit. Ei kaikki edes niin vanhoja. Onko täällä näkösairautta vai muodin mukanako mennään?

    90%? Sokeako sinä olet kun et näe silmälasittomia?

    Äänestä

Mutta että Entäs se meteli mikä autoista lähtee? Pakokaasun haju nyt ainakin tulee häiritsemään

Äänestä
  • Ei haittaa minua. Menen maaseudulle ulkoilemaan, kun haluan raitista ilmaa. Kaupungeissa on pakokaasua ja ääntä, sen pitäisi olla kaikilla tiedossa.

    Äänestä

Höpökaupat ei tuppulan vetovoimaa lisää.

Äänestä
  • Menkää kaupungin eteläpäädyssä asuvat kaupoille Lapinlahdelle, Siilinjärvelle ja Kuopioon.

    Eniten harmittaa ettei kauppakeskittymään tule rakennustarvike liikettä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On huono juttu tuo kauppakeskittymä, se lisää läpiajoa kaupungissa, vielä kun Citymarketin ja S-marketin siirtävät samaan kasaan niin sitten on perseellään koko homma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu