Oma taipaleeni epilepsian kanssa

Minulla todettiin epilepsia 15-vuotiaana. Mitään syytä tälle ei löydetty aivojen magneettikuvauksissa. Lääkitys trileptal 2X600mg. Kohtaukset pysyvät poissa. Olen saanut elämäni aikana alle 5 kohtausta. Muistan myös nuoruudesta/lapsuudesta kokemuksia, jotka saattoivat olla epilepsiakohtauksia kun niitä nyt jälkeenpäin miettii. Suvussa ei esiinny epilepsiaa.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut kohtaukseton vuosikymmeniä. Mutta kaikkeen muuhun tuo diagnoosi onkin sitten vaikuttanut negatiivisesti.

Monta työpaikkaa mennyt pelkästään sen takia, että minulla on tuo diagnoosi. Työhöntulotarkastuksessa asia on noussut esiin ja sitten homma on kaatunut siihen. Olen sitten tehnyt niitä hommia mitä olen saanut.

Armeijasta sain C-paperit. Olisin saanut valita B-kelpoisuusluokan, mutta jostain syystä katsoin paremmaksi jättää väliin. Minulla oli pelko, että stressi laukaisee taas kohtaukset ja sama rumba alkaa. Tästäkin on saanut kuulla naljailua. Paljon mielummin olisin terve ja käynyt armeijan, jos se olisi minusta kiinni.

Olen aina hävennyt diagnoosia, enkä ole kehdannut kertoa siitä kenellekään. Oma perheeni tietää. Käytännössä koko elämä meni uusiksi silloin 15-vuotiaana. Oli takaraivossa monia ammatteja kuten merimies, jotka sitten jäivät pois.

Olen nyt 37, ja kyllähän tuon kanssa pystyy elämään, mutta monia ovia se sulkee.

En tiedä kuulostaako tämä foliohattukamalta, mutta olen aina kuvitellut että trileptal lääkityksenä lisää jonkinlaisen oudon kalvon elämään. Tuntuu että sitä katsoisi elämää jonkun kalvon läpi pienellä viiveellä. Jotenkin on irti hetkestä kun muistelee aikaa ennen lääkitystä.


Voimaa ja jaksamista kaikille muille epileptikoille.