Kasteen armo

tapahtunut mitään ns "ratkaisua", vaan ovat siinä olleet ja kasvaneet. Kun ymmärrystä on tullut tehneet parannusta, sen mukaan. Sitten on sellaisia kun minä ja monet muut, jotka ovat menneet tuhlaajapojan tielle tai lahkojen ojaan.. Tällöin ollaan kuultu evankeliumia Jeesuksesta ja hänen sovitustyötä ja olemme saaneet palata taivaan tielle. Tällöin palasimme siihen kasteen armoon (Room.6:3) ts, samaan konkreettiseen uudestisyntymiseen, jonka olemme kerran kasteessa saaneet(Joh.3:5). Tämä on hyvin lohdullista, vaikka maailmalla myrskyäisi. Emme tarvitse uudelleen kastamista, vaan uudelleen uskomista. Tänäänkin tarvitsemme uudelleen uskomista.

30

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mistä uudelleen kasteesta höpiset?

      Kirjoitat vielä, että siinä ripotellussahan kastetaan "tämän seurakunnan jäseneksi", joka on vain veromerkki.

      Jeesuksen kasteessa on suulla tunnustettava se, että Uskoo Jeesuksen Messiaaksi, jolloin saa synnit anteeksi sekä Pyhän Hengen.

      Se ei tarvitse toistoja, ase on ikuinen liitto Jeesukseen, kuten villiviinipuun oksa oksastetaan aitoon viinipuuhun.

      Jopa Luther myös viimeisenä vuotena sen, ja ainoastaan tämän kasteen pelastavaksi, joka on kirjattu Raamattuun.

      1. Piet. 3:21Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus

      Sitä ennen Pave sanookin; Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

      Eli miten voidaan nähdä, että ilman upotusta on ihmisellä Pyhä Henki, ei mitenkään.

      • Anonyymi

        Vieläkö sinäkin jaksat täällä pilkata? Miksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö sinäkin jaksat täällä pilkata? Miksi?

        Minä en pilkkaa, vaan tuon kompetenssia pimeydessä eläville, vielä on aikaa tehdä parannus sekä, ottaa kaste sekä uudestisyntyä, ettei joudu liekkeihin.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Minä en pilkkaa, vaan tuon kompetenssia pimeydessä eläville, vielä on aikaa tehdä parannus sekä, ottaa kaste sekä uudestisyntyä, ettei joudu liekkeihin.

        Sinunlainen paatunut parjaaja ei tajua hyvän ja pahan eroa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinunlainen paatunut parjaaja ei tajua hyvän ja pahan eroa.

        Eikö. Siksi erosin juuri lahkostanne alle 10 vuotiaana, kun se ei erottanut sitä, oli enemmän Paha.

        Sen jälkeen on helpompi elää Jeesuksessa.

        Vähiin on vitsisi mennyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunlainen paatunut parjaaja ei tajua hyvän ja pahan eroa.

        Ei p = maa = 1000 + 30 + 30
        I = 20
        N = 2
        S = 6
        Ae = 50
        K = 54
        Y = 35
        Pinnasänky = 1259 eli Mickhael

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei p = maa = 1000 30 30
        I = 20
        N = 2
        S = 6
        Ae = 50
        K = 54
        Y = 35
        Pinnasänky = 1259 eli Mickhael

        Ei oo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo

        Siis Meckhael

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Meckhael

        Michael ja saatana tappelivat moseksen ruumiista molemmat ihmisiä saataana on natash ja mikael molemmat ihmisiä jos vietetään Mikaelin päivää koska saatanan vaikka yleisesti se on paha mut kalenteri on satanistien uni onko Mikaelin päivä oikeesti satanan päivä?

        Ainakin jossain on satanan munia anopin pommia

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin jossain on satanan munia anopin pommia

        Vain Mikael, arkkienkeli (johtaja enkeli) oli enkeli ja saatana oli itse saatana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis Meckhael

        Ei, kun; Pyhä arkkienkeli Mikael (hepreaksi מיכאל "Kuka on kuin Jumala?", latinaksi Michael, kreik. Μιχαήλ, Mikhaḗl, vuoden 1938 raamatun­suomennoksessa Miikael, ven. Михаил, Mixaíl, arab. ميخائيل‎, mīḵāʾīl) on enkeli, jota sekä juutalaiset että kristityt pitävät ylimpänä arkkienkelinä

        Taas; Saatana eli paholainen, piru, sielunvihollinen on monien uskontojen, etenkin juutalaisen, kristillisen ja islamilaisen käsityksen mukaan Jumalan vastustaja, pahuuden henkilöitymä, joka viekoittelee ihmisiä syntiin. Sanaa saatana käytetään yleisesti myös karkeana kirosanana

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Eikö. Siksi erosin juuri lahkostanne alle 10 vuotiaana, kun se ei erottanut sitä, oli enemmän Paha.

        Sen jälkeen on helpompi elää Jeesuksessa.

        Vähiin on vitsisi mennyt.

        Harhapastori luulee kommentoijien olevan vl:iä. Pahasti rienaaja erhdyit.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Eikö. Siksi erosin juuri lahkostanne alle 10 vuotiaana, kun se ei erottanut sitä, oli enemmän Paha.

        Sen jälkeen on helpompi elää Jeesuksessa.

        Vähiin on vitsisi mennyt.

        Onko pinna tiukalla?

    • Anonyymi

      Mitä mieltä olet siitä että monet suomalaiset on kastettu mutta eivät usko? Vetääkö Jumala heitä puoleensa kasteen armoliiton vuoksi vai jäävätkö oman onnensa nojaan.

      • Sitä, ettei usko, missä on mukana Jeesus, ole yhtään mitään, ja kukaan Pyhä ihminen ei heitä ala kastamaan.

        Jumala vetää vain Jeesuksen puoleen Raamatun mukaan, ei itsensä puoleen.

        Jumalahan uhrasi poikansa, joka velvoittaa myös Häntä ja Jeesus sanookin; Joh. 6:44
        Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

        Kerro se Hänelle, Jeesukselle rukouksissasi.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Sitä, ettei usko, missä on mukana Jeesus, ole yhtään mitään, ja kukaan Pyhä ihminen ei heitä ala kastamaan.

        Rukoukset osoitetaan Jumalalle.

        Miten Jeesus ja Jumala eroaa toisistaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten Jeesus ja Jumala eroaa toisistaan?

        Samoin kun sinä Isästään, mutta nyt Valta on Pojalla ei Isällä.

      • Kastettu?

        Ei ole, koska upotuskasteen merkkinä on ihmisen usko Jeesukseen, teillä se on vaan on "usko"

        Nuoremmilla Audiin, vanhemmilla Rahaan.

        Missä näet kasteen armoliittona, Raamattuhan sitä ei tunne, ja tuo pakanallinen ripottelu on vain lahkon/ seurakunnan veroluettelo merkintä.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Samoin kun sinä Isästään, mutta nyt Valta on Pojalla ei Isällä.

        Eli ovat kaksi eri hahmoa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli ovat kaksi eri hahmoa?

        Kaikki kolme ovat eri pesoonipa, mutta Jeesus sanoo; Olemme yhtä/yksi.

    • Anonyymi

      Ei tämä ole mikään hihuleiden palsta.pankaa jo kalloonne.

      • Anonyymi

        Nimimerkki luterilainen eli entinen Weha, yrittää tunkea tuota oppiaan veden ihmeitätekevästä voimasta vähän joka palstalle
        Raamattu ei tunne tuollaista "kasteen armoa", jossa ulkopuoliset päättävät, milloin lapsi pelastuu.
        Tuo on suurta armottomuutta.
        Weha:
        "Tällöin ollaan kuultu evankeliumia Jeesuksesta ja hänen sovitustyötä ja olemme saaneet palata taivaan tielle. Tällöin palasimme siihen kasteen armoon (Room.6:3) ts, samaan konkreettiseen uudestisyntymiseen, jonka olemme kerran kasteessa saaneet".

        Wehakin tajuaa, että evankeliumin KUULEMINEN synnyttää uskoa, mutta kun hän sotkee siihen vielä vettä, niin soppa on valmis.
        "Usko tulee kuulemisesta",, ei kasteesta.
        Kaste kuuluu vain sellaiselle, joka on kuullut Jumalan sanaa, uskonut siihen ja sitten hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa.
        "Joka USKOO ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan kadotukseen", vaikka hänet olisi kastettu sata kertaa.

        Nimimerkki "luterilainen" ei tajua, että hän kumoaa itse oman harhaoppinsa siihen, että ihminen itse ei voisi tehdä mitään pelastuksensa eteen:
        ". Sitten on sellaisia kun minä ja monet muut, jotka ovat menneet tuhlaajapojan tielle tai lahkojen ojaan"
        " olemme saaneet palata taivaan tielle. Tällöin palasimme siihen kasteen armoon"???

        Miten syntinen ihminen voi palata??
        Tuohan on vastoin hänen oppiaan.

        Tuntuu, että "luterilainen" on vielä syvällä harhaoppisuuden ojassa ja täysi sokea, kun ei tajua ristiriitaista oppiaan.

        Alussa: Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
        ja kasvattaa meitä, että me,
        Tänään: tänään kasteen armo on ilmestynyt luterilaisen kirkon jäsesille pelastukseksi ja kymmennen käskyä kasvattaa meitä.

        Totta: " Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
        ja kasvattaa meitä, että me,..."

        Mutta valitettavasti kaikki eivät ota tuota armoa vastaan:
        2. Kor 6
        "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."

        Eräät, kuten tuo nimimerkki "luterilainen" suorastaan KIELTÄVÄT armon vastaanottamisen.

        Nimimerkki "luterilainen" tunnustaa, että hän on mennyt harhaan:
        " Sitten on sellaisia kun minä ja monet muut, jotka ovat menneet tuhlaajapojan tielle tai lahkojen ojaan."

        Miksi hän pysyy vielä siellä ojassa eikä nouse Jumalan voimalla Jeesus kalliolle?
        "Joka syntinsä hylkää ja tunnustaa, hän saa armon."

        Siihen ei tarvita kastetta.

        Kristukseen meidät kastetaan. Alkuseurakunnassa ainakin kaste tarvittiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristukseen meidät kastetaan. Alkuseurakunnassa ainakin kaste tarvittiin

        Alkuseurakunnassa kastettiin vain ne, jotka uskoivat:
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

        Kaste ilman uskoa on turha.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2098
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1982
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1637
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      136
      1604
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1237
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1204
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    Aihe