Hietasen kannanotto ydinaseisiin

Kansalaiset / Medborgare


Olen juuri käynyt puhelinkeskustelun Presidentti Alexei Stubbin kanssa. Olemme yhdessä sopineet, että kun ydinaseet kauttakulkevat suomessa matkalla Venäjälle, niin nyrkkeilyliitolle annetaan kaksi ydinkärkeä. Nämä sijoitetaan Helsinkiin ja Tampereelle. Tarkat sijoituspaikat ovat Nääshalli ja Tarmon sali.

Laukaisukoodit ovat salkussa, joka annetaan nyrkkeilyliiton toiminnanjohtajalle. Itse laukaisin on Professori Augustinin kesäpaikassa. Aseita tulee käyttää vain äärimmäisessä hädässä. Jos vaikka nyrkkeilyliiton talous tai tulevaisuus on uhattuna jonkun kotimaisen tai ulkomaisen tahon toimesta.

Ydinkärkien kantama on noin 700 kilometriä. Saattokoneita emme käytä. Täten kaukaisin mahdollinen kohde on pohjoisessa Rovaniemi, idässä Novgorod, etelässä Vilna ja lännessä Norrköping. Sitä kauempaa tulevat uhat on eliminoitava muulla tavalla.

Päätös oli vaikea, mutta lopulta on hyvä olla ydinase-sateenvarjon alla. Siellä on turvallista. Tietää voivansa tappaa kenet vaan. Alex sanoi myös, että jos liitto käyttää molemmat ydinkärkensä ensimmäisen vuoden aikana, seuraavat kaksi tulee puoleen hintaan, ja on myös mahdollista hankkia pienempiä strategisia ydinaseita, joita voidaan sijoittaa kymmenkunta vaikkapa ruskikselle tai jopa Ouluun, jos Pera haluaa yhden.

Kunnioittaen,

Masa
8303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä toteamus nyrkkeilystä.

Äänestä
  • Aivan erinomainen siirto liitolta. Kohta meille ei vittuile enää kukaan!!!

    Äänestä

Voi vitun Hietanen

Aina tiesin että oot kokoomuksen miehiä


T. Tuomo Mustola, Lahti

Äänestä

Juukaan tarvitaan muutama ohjus myös

Äänestä

Ehdoton EI ydinaseille.

Äänestä

NO NUKES

NO NUKES

NO NUKES

MASA

Äänestä

JOS SUOMEEN YRITETÄÄN RAHDATA YDINASETTA, ON VENÄJÄN SYYTÄ ELIMINOIDA HETI TÄLLAISET KULJETUKSET RANKALLA KÄDELLÄ - SEHÄN OLISI PERIN SAIRASTA JA VAARA MEILLE KAIKILLE.

Äänestä

Milläs eliminoit, kun keihäät on jo pirtissä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansalaiset / Medborgare


Olen juuri käynyt puhelinkeskustelun Presidentti Alexei Stubbin kanssa. Olemme yhdessä sopineet, että kun ydinaseet kauttakulkevat suomessa matkalla Venäjälle, niin nyrkkeilyliitolle annetaan kaksi ydinkärkeä. Nämä sijoitetaan Helsinkiin ja Tampereelle. Tarkat sijoituspaikat ovat Nääshalli ja Tarmon sali.

Laukaisukoodit ovat salkussa, joka annetaan nyrkkeilyliiton toiminnanjohtajalle. Itse laukaisin on Professori Augustinin kesäpaikassa. Aseita tulee käyttää vain äärimmäisessä hädässä. Jos vaikka nyrkkeilyliiton talous tai tulevaisuus on uhattuna jonkun kotimaisen tai ulkomaisen tahon toimesta.

Ydinkärkien kantama on noin 700 kilometriä. Saattokoneita emme käytä. Täten kaukaisin mahdollinen kohde on pohjoisessa Rovaniemi, idässä Novgorod, etelässä Vilna ja lännessä Norrköping. Sitä kauempaa tulevat uhat on eliminoitava muulla tavalla.

Päätös oli vaikea, mutta lopulta on hyvä olla ydinase-sateenvarjon alla. Siellä on turvallista. Tietää voivansa tappaa kenet vaan. Alex sanoi myös, että jos liitto käyttää molemmat ydinkärkensä ensimmäisen vuoden aikana, seuraavat kaksi tulee puoleen hintaan, ja on myös mahdollista hankkia pienempiä strategisia ydinaseita, joita voidaan sijoittaa kymmenkunta vaikkapa ruskikselle tai jopa Ouluun, jos Pera haluaa yhden.

Kunnioittaen,

Masa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu