Hei! Osaatteko neuvoa? Sisarusten kesken ei millään päästä sopuratkaisuun jakokirjan tekemisessä ja allekirjoittamisessa ja pienen perinnön jakamisessa. Tuleeko pesänjakajan hankkiminen kalliiksi?
perintöriita
7
5284
Vastaukset
Kysypä oman kuntasi oikeusaputoimistosta, jos vaikka saisit sieltä apua. Olen kuullut, että ainakin joissain kunnissa kysellään tuloja vasta toisella käynnillä.
- Esak
Minun vanhemmillani oli perintöriita, joka jatkui 25 vuotta. Pesää ei siis ollenkaan jaettu. Hautajaisissa ei enää voi tehdä sovintoa, vaikka haluaisikin.
Minä ja sisarukseni opimme, ettei perinnöstä pidä riidellä. Jaoimme perinnön kolmeen osaan, jotka olivat saman arvoisia rahallisesti. Sen jälkeen arvoimme, minkä osan kukin saa. Kellään ei ollut nokankoputtamista. kalliiksi tulee.
Mitäpä jos jaatte perinnön huutokauppaamalla?
Kaikki perinnön osat huutokaupataan perillisille siten, että korkeimman tarjouksen tehnyt saa kyseisen osan. Kun kaikki on jaettu, lasketaan jokaisen huutamat osuudet yhteen ja eniten huutamalla saanut maksaa rahana vähemmän saaneille. Eli tasataan rahalla. Perinnön osilla ei tässä vaiheessa enää saa tasata.
Tämä on reilu ja tasapuolinen menetelmä, josta kukaan ei voita eikä kukaan häviä mitään.
Tuli ehkä epäselvästi ilmaistua, mutta kysy jos jäi epäselvää.- jenkaten
Tulee kalliiksi.Ei kannata pienten perintöjen
tähden alkaa riitelemään.Yleensä asiat on kovin
pienestä kiinni.Niistä yleensä jää kovin ikävät
ja pitkä aikaiset turhan päiväiset vihan pidot.
Minulla ja sisarellani oli noin kahdeksan vuotta
sitten tällainen jako homma ja äiti muorilla oli
joitakin pankin osakkeita pariton luku.Pankki virkailöija kysyi jaetaanko tämä yksi osake,niin
se menee tasan,minä sanoin että,ei jaeta,ottakoon
sisko sen kun pienenä syötti minulla suolasia
lettuja,niin ihan siitä hyvästä.Usko tai älä,
mutta se jako meni nauruksi.Pankki virkailija sanoi,että harvoin on näin sopuisaa jakoa.Minulla
ja siskollani on välit todella hyvät,tänäkin
päivänä.Annan neuvon:miettikää hetki,onko todella
aihetta edes pieneen toraan,yleensä ei ole.Ulko
puolinen kun tekee työstään laskun,niin sitten se vasta syyttely alkaa.Onnea!- mimmi
Kiitos kivoista vastauksista. Meillä on tilanne sellainen, että kolmas keksii aina jonkun uuden asian ettei päästä ollenkaan jaon alkuunkaan.
- jenkaten
mimmi kirjoitti:
Kiitos kivoista vastauksista. Meillä on tilanne sellainen, että kolmas keksii aina jonkun uuden asian ettei päästä ollenkaan jaon alkuunkaan.
Kun teistä kaksi on samaa mieltä jaon oikeellisuudesta,niin kolmannen on tyytdyttävä
enemmistön päätökseen.Katsokaa tarkoin,että jako
on mielestänne oikein,jos kolmas haluaa siihen ulkopuolisen jakomiehen.Tehköön hän sen omalla kustannusellaan.Eli jaosta aiheutuvat kulut
otetaan hänen osastaan.Mutta sopu on aina sopu. - Esak
mimmi kirjoitti:
Kiitos kivoista vastauksista. Meillä on tilanne sellainen, että kolmas keksii aina jonkun uuden asian ettei päästä ollenkaan jaon alkuunkaan.
Kun pesä sitten lopulta jaettiin, niin tämä kolmas osapuoli tuli kahdella kuorma-autolla hakemaan "pieniä muistoja lapsuudenkodistaan".
Todellakin. Toistan vielä: hautajaisissa ei enää voi tehdä sovintoa. Raskastahan perintöriita on kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381289
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35820Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472