Ovat muun muassa se, että toista ei vain kiinnosta. Aina ei arvot, asenteet, kemiat jne. kohtaa. Se on elämää. Se pitää hyväksyä ja ymmärtää kuin mies tai nainen.
Joskus taas voi olla, että arvot, asenteet, kemiat jne. kohtaa. Se ei ole mitenkään yleistä. Vain harvoin osuu kohdalle jotain kiinnostavaa. Tosi harvoin. Siinä alkumetreillä kun mahdollisuuksia kartoitetaan, moni asia voi mennä pieleen. Tilanne on hauras. Voi joutua pettymään toiseen. On epävarma itsestään ja siitä toisesta. Voi paeta perinteisten tai opittujen roolien taakse kuten mies tekee aloitteen tai nainen on saatavilla ja tekee työt, kun mies on antanut ymmärtää olevansa saatavilla. Moni asia voi mennä pieleen ja on vaikea korjata, kun vahinko on syntynyt. Mitä voi tehdä. Minusta kantaa osansa vastuusta. Tarkastella omaa toimintaansa ja miten meni omasta mielestä. Voi ottaa oppia tulevaan. Se on se, mitä voi tehdä.
Kun tietää, että on tehnyt voitavansa. Se riittää. Do your Best, F ck the Rest.
Asioita jotka ymmärrän
9
398
Vastaukset 9
- Anonyymi
Niin.
Valitettavasti osa vain ei tee omaa osansa tai lyö koko homman pilalle.
On se vähän vaikea ottaa naista tosissaan enää sen jälkeen kun avoimesti panee muita miehiä ja kiinnostuksen osoittaminen on miehen vastuulla.
Pakkohan se on silloin uskoa että toista ei vain kiinnosta.
En ymmärrä miksi sitä voisi edes ymmärtää toisin, olisihan mies silloin aivan uskomattoman tyhmä jos ajattelisi toisen vielä sen jälkeen välittävän?- Anonyymi
En valitettavasti osaa auttaa tuossa, kun en ole kuvailemasi nainen. En tunnista tuosta omaa tilannettani. Sen kuitenkin sanon, että se on varmaan puolin ja toisin sama. Kun kerran muut kelpaa, se on sama etsiä, joka jolle on se ainut, joka kelpaa. Muut ei kiinnosta. Näin itsekin ajattelen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Siis joku, jolle on se ainut. Se taitaakin sulkea pois valtaosan ihmisiä. Mutta hei hyvä, jos gringo ratsastaa jälleen.
- Anonyymi
Saa kai sitä tyydyttää tarpeensa tuttuun ja turvalliseen. En kestä olla ilman 3 päivää on maksimi 4 menee jo hermo. Mistä oikein kuvittelit että se minun jatkuva positiivisuus kumpuaa. Osaan erotella seksin ja rakastamisen. Mulla on ollut vakio panokavereitakin sinkkuaikoina. Olen tapaillut joskus joitain pidättyväisiä ihmisiä kuukausitolkulla ja hakenut panoseuran muualta. Jokaisella meillä on omat tarpeet ja jos ei niitä ihastuksen kohde tyydytä, henkilökohtaisesti silloin laitetaan silmät kiinni ja pidetään mielikuvitus yllä muiden kanssa.

Oliko naiselta?
- Anonyymi
Alkuperäinen, kirjoitit asiaa. Juuri samanmoisia mietteitä ollut itsellänikin viime aikoina. Niinhän se menee, että vain omaa käytöstään voi muuttaa, yrittää ottaa virheistään opiksi. Koittaa asettua sen toisen asemaan siinä, miltä se oma toiminta on toisesta tuntunut. Jep, emme ole enkeleitä
- Anonyymi
No näin. Ottaa siitä sitten opiksi. Vain omaa toimintaansa voi muuttaa. Muiden ei kannata edes yrittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No näin. Ottaa siitä sitten opiksi. Vain omaa toimintaansa voi muuttaa. Muiden ei kannata edes yrittää.
Ei kannata ei. Joko on tai sitten ei, vai mitä?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS962656Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15995Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63853Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke48775- 51755
- 47664
- 80616
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍69612- 50605
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594