Retkeilin Oulun Sanginjoella kesäkuun toinen päivä. Kiertäessäni Korpilammen luontopolkua (Sanginjoen riistapolku) kuulin pikkusiepon laulavan synkässä kuusimetsässä. Metsä on Korpilammen ja minkkiansapaikan välissä. Ilmeisesti kyseessä on harvinainen laji täälläpäin. Käykäähän kuuntelemassa.
Pikkusieppo Oulun Sanginjoella
Ficedula
111901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Näitkö pyrstötiaispoikuetta Letonniemessä. Käyhän katsomassa sekin samalla kun etsit pikkutikkaa.
Tosi hienoa, että havaintoja täälläkin kerrotaan. Valitettavasti totuus on se, että ellei joku bongari käy asiaa varmentamassa, sitä ei voida merkitä havainnoksi. Eivät bongarit mitään maallikoita usko. On ne vaan sellaisia. Pitäisi olla huippubongaristatus ennenkuin havaintoja uskotaan.
Ei se nyt niin ole. Tietysti aina pitää kysyä tarkentavia kysymyksiä (perustelut, tuntomerkit) ja olla tietyllä tapaa kriittinen. Mutta ei se tarkoita ettäkö "maallikoiden" havaintoja vähäteltäisiin.
Kriittinen pitää olla siksi, että monet maallikot ovat niin varmoja omasta määrityksestään, ilman sen kummempia perusteluja. Kuinkahan monta kertaa esimerkiksi sepelkyyhkyä on kiven kovaa väitetty huuhkajaksi...
Mikähän maallikko on sellainen "tavallinen kansalainen", joka on harrastanut lintujen tuntemusta jo yli 20 vuotta. Eiköhän siinä hommassa ole jo tarpeeksi kehittynyt. Vaikket olisikaan biologi tai bongari.
Sekin kertoo jotain harrastusasteesta, jos ei tiedä sanan bongari varsinaista merkitystä. Sillä oikeastihan lintuharastaja ei ole yhtä kuin bongari. Jos sen eron tietää, seuraa ajankohtaisia lintuuutisia jo ihan hyvin ja täten voidaan olettaa että myös lajintuntemus on parempi.
Ja harrastusvuosimääräkin on miten on. Jos ei kovin aktiivisesti ole harrastanut, voi joku lajiryhmä olla ihan vieras, vaikka toisen tuntisi läpikotaisin. Esim. metsästäjät kyllä tuntevat sorsalinnut, mutta entäs kahlaajat? Ja joku aktiivisesti retkeilevä voi parissa vuodessa oppia erittäin kovaksi määrittäjäksi.
Ja sitä paitsi Suomessa on RK eli raritettikomitea, joka tarkistaa joka ikisen riittävän harvinaisen linnun havainnon, täysin riippumatta havainnoijasta. Vaikka linnun olisi nähnyt oikea "superbongari", töikseen lintuja laskeva biologi, joka voittaisi minkä tahansa määrityskilpailun, hänkin joutuu täyttämään ihan samanlaisen kaavakkeen kuin kuin vähemmänkin harrastanut. Ja mikäli perustelut havainnon hyväksymiseksi eivät "superbongarilla" ole riittävät, vaikkapa huonot valaistusolosuhteet ja liian nopea tilanne, havainto hylätään eli sitä ei voida virallisesti julkistaa. Siinä mielessä kaikki ovat kyllä tasa-arvoisisia. Ja muista, että jos lintu kuvataan, se hyväksytään aina (mikäli se voidaan kuvastakin määrittää). Niinhän kävi esim. hiljaittain Rovaniemeltä löytyneen aavikkotulkun kanssa, näkijä ei varsinaisesti ollut lintuharrastaja, vaan luontokuvaaja. No hän sitten näppäsi kuvan huomaamastaan oudosta pikkulinnunsta ja lähetti kuvan eteenpäin enemmän harrastaneille. No sehän sitten osottautui Suomen ensimmäiseksi aavikkotulkkuhavainnoksi! Jos kuvaa ei olisi ollut, havaintoa tuskin oltaisiin voitu hyväksyä, mikäli löytäjä ei olisi tehnyt muistiinpanoja linnusta. Eikä hän välttämättä olisi osannut kiinnittää huomiota oikeisiin seikkoihin.
Eli hyvät ihmiset, jos haluatte saada lopullisen varmistuksen havainnoillenne, ottakaa kuva tai pyytäkää kokenut harrastaja paikalle.
Minä puolestani tunnen kyllä suurella varmuudella lähes kaikki suomalaiset lintulajit ulkonäöltä ja äänestä. Yhtään havaintoa en ole periaatteen vuoksi kuitenkaan lähettänyt mihinkään. Ainoa poikkeus oli suuri lintuatlas. Retkioppaana toki olen ollut. Ja lintutornissa olen neuvonut muita ihmisiä ihan "suomen kielellä" tunnistamaan lintulajeja. Ja kyllä sen bongari-sanan varsinaisen merkityksenkin tiedän, koska sellaiseen touhuun en lähde mukaan missään tapauksessa.
Mitähän tuo sana "kokenut harrastaja" tarkoittaa? Onko kokenut harrastaja sellainen, joka ilmoittaa havaintonsa aina lintutieteelliselle yhdistykselle, ja on saavuttanut meriittiä lintuharrastuksessaan. Lintuharrastuksessa ei kannata koskaan lähteä arvailemaan lajeja. On myönnettävä se, jos ei tunne jotain lajia. Kaikkia lajeja tuskin kukaan tunteekaan. Mutta joka vuosi kuitenkin oppii uusia lajeja. Linnut on helppo oppia tuntemaan lauluäänestäkin. Joskus se ensimmäinen kerta tulee kuitenkin.
Huomasin taannoin kun kerroin erikoisen lintuhavaintoni jollekin aktiiviharrastajalle, hän selvästi epäili havaintoani. Sitten kun kuultiin, että muutkin olivat havainneet saman, jopa alkoi kiinnostusta löytymään. Tästäkin näkee sen, etteivät jotkut ammattilaiset luota maallikoihin, vaikka osa heistä saattaa tuntea lintulajit jopa paremmin kuin moni biologi.
Tosin on mukava neuvoa toiselta puolelta Suomea matkaavia lintuharrastajia, ja kertoa heille missä täällä oleilee ja lauleskelee täällä meillä päin oleva melko yleinen laji, mutta heidän kotipuolessaan hyvin harvinainen laji.
Tietysti kevätmuuton aikaan varsinkin näkee lintutorneissa muitakin ihmisiä. Aina heistä jollekin voi ilmoittaa lintuhavaintonsa. Ja joku heistä viestii sen eteenpäin. Mutta keskikesällä retkeillessä harvemmin muita näkee. Siten moni lintuhavainto jää välittymättä eteenpäin toisille. Eikä kovin monesta lintulajista valokuvaakaan saa.
Tai eräs lintutieteen proffa, joka väitti leijaa kotkaksi eräällä lintutornilla. Sattuuhan sitä.
Ainakin tuohon voi lisätä sen, ettei pyrstötiaisen ja pikkusiepon näkö- ja kuulohavaintoja sen koommin ilmoitella tartte. Hienoja havaintojahan molemmat ovat. Pyrstötiaista ei voi sotkea mihinkään muuhun. Eikä pikkusiepon laulua voi sotkea mihinkään.
Huomasin linturetkelläni kaksi miestä. Molemmilla oli huippukalliit Swarovski-kiikarit. Luulin, että siinähän on todelliset asiantuntijat. Kyselinpä heiltä vähän lajeja. Paljastui, että edes pajulinnun laulu ei ole tuttu. Peippo ja västäräkki olivat jotenkin tuttuja. Mikä saa ihmisen ostamaan mielettömän kalliin kiikarin, jos ei tunne edes peruslajeja. Oiskohan jossain lintuseurassa houkuteltu ostamaan "paras mahdollinen". Äänten tunnistaminenkin on osa lintuharrastusta. Siihen ei riitä edes paras kiikari.
Siis veikkasi kotkaksi vai ihan jopa määrittikin? Se on eri asia.
Esim. lintutorneissa tai muilla paikoilla, jossa on muitakin harrastajia, kannattaa heti sanoa jos epäilee näkevänsä jotain erikoista! Muuten tilanne menee hetkessä ohi eikä kukaan näe lintua! Ehkä tämä proffa löysi linnun kiikareilla ja nopealla vilkaisulla se näytti kotkalta? Ehkä hän sitten katsoi sitä putkella ja tajusi itsekinerehtyneensä?
Mikäli näin oli, ei se ollut varsinainen määritys. Ei siis ollut tiedonpuutteesta kiinni, hän oli vain vilkas puhumaan.
Tylsimpiä ovat ne henkilöt jotka puhuvat vasta kun lintu on mennyt.
Mikäli hän ei sitten millään uskonut sitä leijaksi, lienee jotain vialla.
Kuten joku sanoi, kaiken määritetyn tulee olla varmaa. Epäillä saa kukin mielessään mitä lystää.
Samaa mieltä, eivät missään nimessä kerro mitään määritystaidoista.
Mutta mikäs siinä jos on rahaa. Onhan se harrastus paljon mukavempi ja helpompi aloittaa heti loistokiikareilla, koska linnutkin on silloin tietysti helpompi tunnistaa. Tulee ehkä enemmän onnistumisen tunnetta tai jotain...
Itse olen aloittanut halpiskiikareilla (eikä nytkään ole kuin 170e arvoiset). Mulla on tuntuma että kun lintuja joutuu tihrustamaan kierojen ja vääristävien linssien takaa ja lopulta saa lajin selville, jää mieleen sellainen erilainen into. Ja siinä oppii tuntemaan lintuja esim. pelkästä lentotyylistä kun värejä ei yksinkertaisesti pysty näkemään.
Molemmissa asioissa on siis hyvät ja huonot puolensa.
Lintuharrastushan on erittäin sosiaalista puuhaa jos niin haluaa. Harrastajat ovat nykyään mukavia ja ulospäin suuntaituneita suurimmaksi osaksi. "Ihmehiipparit" alkavat kohta olla historiaa.
En ymmärrä mikset halua ilmoittaa havainnoistasi? Lintuharrastushan ei ole mitään kateiden kalamiesten touhua, ettei kaverille voida kertoa mitään. Itse koen ainakin että havainnon arvo kasvaa entisestään jos muutkin sen näkevät. On kiva saada onnitteluja muilta hyvästä löydöstä. Sitä paitsi muut uskovat sinua jatkossa paremmin jos olet tunnistunut vaikeita lajeja oikein, eli siis maastouskottavuus paranee :) Siitähän se status tulee, että muut muistavat aiemmat havaintosi: "ai niin, tämä on se tyyppi joka löysi pikkukultarinnan".
Tietysti KAIKKEIN TÄRKEINTÄ on että jokainen harrastaa juuri niin kuin haluaa. Yksikään ei ole se oikea tapa. Niin että itse nautit siitä. (mutta pienillä uhrauksilla voi osallistua yhteisiin talkoisiin eli havaintojen ilmoittamiseen)