Oliko hanhiniemi säveltämässä ollut kappaletta rattlesnake shake?

Sen muistan että usea bändin jäsen oli säveltämässä ollut sitä biisiä. Jos joku tietää ketkä niin kertokaa ja oliko hanhiniemi sitä säveltämässä?? Kai hän kuitenki sanoitti sen biisin vai?

pikkuveljeni musamieltymykset enempi englanninkielisessä musassa kun sanoo että suomenkielinen musa hieman tökkii ettei kuulosta niin hyvältä ja hän usein luukuttikin tätä rattlesnake shakea , ja itseasiassa melko paljon, mut sano että esim queenin moniin biiseihin verrattuna kuitenki liian tasapaksu. Nuoruusvuodet pikkuveljen kanssa ja kun hän luukutti sitä queeniä niin itsekin sitten aika paljon queeniä kuuntelin, mut kyl se mäni niin, että kolomatta naista mä enimmäkseen kuuntelin ja toinen oli CMX. On ne edelleen muun muassa noi kax pysyneet kovassa kuuntelussa nykyäänkin. Esim joka viikko on pakko kuunnella molempia noista. Kun levyjä on melkein 2000 niin se tarkottaa sitä että kuuntelu pitää jakaa että pystyy nauttiin useista levyistäni joka meinaa sitä että ei ihan joka päivä tule sitten kuunneltua omia suurimpia lemppareitani.
0385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sen muistan että usea bändin jäsen oli säveltämässä ollut sitä biisiä. Jos joku tietää ketkä niin kertokaa ja oliko hanhiniemi sitä säveltämässä?? Kai hän kuitenki sanoitti sen biisin vai?

pikkuveljeni musamieltymykset enempi englanninkielisessä musassa kun sanoo että suomenkielinen musa hieman tökkii ettei kuulosta niin hyvältä ja hän usein luukuttikin tätä rattlesnake shakea , ja itseasiassa melko paljon, mut sano että esim queenin moniin biiseihin verrattuna kuitenki liian tasapaksu. Nuoruusvuodet pikkuveljen kanssa ja kun hän luukutti sitä queeniä niin itsekin sitten aika paljon queeniä kuuntelin, mut kyl se mäni niin, että kolomatta naista mä enimmäkseen kuuntelin ja toinen oli CMX. On ne edelleen muun muassa noi kax pysyneet kovassa kuuntelussa nykyäänkin. Esim joka viikko on pakko kuunnella molempia noista. Kun levyjä on melkein 2000 niin se tarkottaa sitä että kuuntelu pitää jakaa että pystyy nauttiin useista levyistäni joka meinaa sitä että ei ihan joka päivä tule sitten kuunneltua omia suurimpia lemppareitani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu