Hyvin väsynyt

kaikkeen kokemaansa useamman vuoden ajalta tapahtuneeseen sellaiseen, mikä tuntui aina pakottamiselta elää jonkun muun näköisessä elämässä, kun tarve on koko ajan ollut elää omannäköistä elämää. Omannäköinen elämä sisältää parisuhteen suunnilleen ikäisensä kanssa ja loppuelämän ajan olla yhdessä, niin kauan kuin aikaa annetaan maan päällä olemiseen. Suuri suru siitä ettei saanut tehdä kauan töitä itselle tärkeässä työpaikassa. Stressioireet ovat aika pahat ja varsinkin joka kerta ovesta ulos lähtiessä, koska ahdistaa sen esityksen näkeminen ja kokeminen. Inho tiettyä henkilöä kohtaan on pysyvää, koska häneen liittyen on tapahtunut liikaa sellaista mikä sai stressioireet pysyviksi! Iltaisin tulee kyyneleet silmiin, koska tuntuu siltä ettei se kiusaaminen lopu koskaan! Mitään projektia ei olisi koskaan saanut aloittaa! Omannäköinen elämä tarkoittaa myös sitä, että töitä haluaa tehdä vain kahdessa ryhmässä, hyvin tutussa ja siellä missä olin pari kuukautta töissä.
3189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ahdistavalta vainoamiselta se kaikki lähelle tunkeminen tuntui! Miten joku voi olla niin ajattelematon ettei ymmärrä sellaisen olevan kuin painjainen, sille jonka lähelle toistuvasti tullaan ilman lupaa!

Äänestä
  • Ahdistus tulee yhä uniinkin! Sellainen ei tee hyvää psykelle eikä fysiikalle! Se vaurioittaa elimistöä monin tavoin!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ahdistus tulee yhä uniinkin! Sellainen ei tee hyvää psykelle eikä fysiikalle! Se vaurioittaa elimistöä monin tavoin!

    Se on jo todettu tutkimuksissakin että ahdistuneisees vaurioittaa sydäntä. Kauheat monet vuodet takana ja ahdistuneisuutta paljon ja kauan. Siitä on "kiittäminen" ahdistelijasta joka tunki lähelle tuijottamaan ja seurasi missä kuljin!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kaikkeen kokemaansa useamman vuoden ajalta tapahtuneeseen sellaiseen, mikä tuntui aina pakottamiselta elää jonkun muun näköisessä elämässä, kun tarve on koko ajan ollut elää omannäköistä elämää. Omannäköinen elämä sisältää parisuhteen suunnilleen ikäisensä kanssa ja loppuelämän ajan olla yhdessä, niin kauan kuin aikaa annetaan maan päällä olemiseen. Suuri suru siitä ettei saanut tehdä kauan töitä itselle tärkeässä työpaikassa. Stressioireet ovat aika pahat ja varsinkin joka kerta ovesta ulos lähtiessä, koska ahdistaa sen esityksen näkeminen ja kokeminen. Inho tiettyä henkilöä kohtaan on pysyvää, koska häneen liittyen on tapahtunut liikaa sellaista mikä sai stressioireet pysyviksi! Iltaisin tulee kyyneleet silmiin, koska tuntuu siltä ettei se kiusaaminen lopu koskaan! Mitään projektia ei olisi koskaan saanut aloittaa! Omannäköinen elämä tarkoittaa myös sitä, että töitä haluaa tehdä vain kahdessa ryhmässä, hyvin tutussa ja siellä missä olin pari kuukautta töissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu