Patologinen Rakas.

Anonyymi-ap

Jatkuva valehtelu on normi.
Patologisella valehtelulla onkin yllättäen monta nimeä: mytomania (mythos tarina + mania) ja pseudologia fantastica (pseudos väärä + logos puhe, tieto + phantasia mielikuvitus).

Kyseessä on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita, myös tilanteissa, joissa valehtelu ei olisi välttämätöntä.
Mytomaanikkoja kutsutaan yleensä patologisiksi valehtelijoiksi.
Pakonomainen valehtelu ei ole lääketieteellinen diagnoosi, vaan se tyypillisesti liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena, esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön.

Patologiseen valehtelijaan voi törmätä missä tahansa; työpaikalla, harrastuspiireissä, netin deittipalstoilla.

Mitä pidempään on valehtelijan kanssa ollut tekemisissä, sitä hankalammaksi suhde hänen kanssaan muuttuu.
Hankalimmillaan patologinen valehtelija saattaa manipuloida toista uskomaan hänen luomaan “todellisuuteensa” – aivopesemään toista niin, ettei toinen enää lopulta tiedä, mihin ja kehen uskoa.

Mikäli valehtelija jää kiinni sanoistaan tai hyväksikäyttävistä teoistaan, hän koettaa monin eri tavoin päästä pois tilanteesta, jossa hän joutuisi pahimmillaan selkä seinää vasten omien valheittensa kanssa.
Hän siis pyrkii eri tavoin kääntämään tilanteen omaksi edukseen.

Tässä muutama esimerkki:

Valehtelija koettaa vaihtaa puheenaihetta tai aloittaa värikkään ja polveilevan selittelyn, jossa lopulta ei ole päätä eikä häntää.
Selittelyn tehtävänä on saada toisen huomio siirtymään pois itse asiasta.

Mikäli tämä ei onnistu, valehtelija suuttuu tai jopa raivostuu, ja kääntää syyn ja vastuun toiseen, jatkaen edelleen aiempaa selittelyään.
Tällä hän tavoittelee sitä, että huomio siirtyisi hänestä johonkin muuhun, aivan kuten pyrkimys oli ensimmäisessäkin kohdassa.

Patologinen valehtelija osaa kääntää mustan valkoiseksi niin taitavasti, että toinen osapuoli hämmennyksissään saattaa jopa uskoa valehtelijan sanoja ja epäillä omaa todellisuuttaan.
Tätä ilmiötä kutsutaan myös sumuttamiseksi eli gaslightingiksi.

Jos valehtelija tajuaa, ettei hän edellä mainituilla keinoilla vieläkään saa toista alistumaan tahtoonsa tai uskomaan itseään, hän alkaa vedota kiireeseen ja häipyy paikalta:
“Ei minulla ole aikaa tällaiseen ala-arvoiseen pas**njauhantaan, sinä tästä olet vastuussa, en minä!”

Kannattaa ymmärtää se, että manipulointiin kykenevä patologinen valehtelija ei koskaan koe huonoa omaatuntoa siitä, että hän kohteli valheellisilla sanoillaan ja niihin liittyvillä teoillaan toista huonosti.
Hänelle tärkeintä on olla jäämättä kiinni valheellisista sanoistaan ja teoistaan. Mikäli hän kokee huonoa oloa ja katuu tekojaan, pohjalla on oma itsekäs tunne epäonnistumisesta, miksi hän ei kyennyt olla jäämättä kiinni.

>> § & § <<

9

254

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole koskaan... mitän ikinä, valehtellut, voin vakuuttaa.
      By NumBall HHN 63v.

    • Anonyymi

      Kookospähkinän kuoressa: Valehtelija suuttuu tai jopa raivostuu, eikä ole aikaa tällaiseen ala-arvoiseen pas**njauhantaan, sinä tästä olet vastuussa, ja hänelle tärkeintä on olla jäämättä kiinni valheellisista sanoistaan ja teoistaan.

    • Anonyymi

      Majuri Tikkakoskelta se siellä jupisee, joko Rolls Royce on valmis vai joudutko vinguttamaan vielä titaanista amexia lisää?

    • Anonyymi

      Hydrokopterilla liihotteleva lentokapteeni olisi jo varmaan Swazimaan keisari, ellei olisi paljastanut itseään latvastaan lahonneeksi sairaseläkeläiseksi.

    • Anonyymi

      Mikäli valehtelija jää kiinni sanoistaan tai hyväksikäyttävistä teoistaan, hän koettaa monin eri tavoin päästä pois tilanteesta, jossa hän joutuisi pahimmillaan selkä seinää vasten omien valheittensa kanssa.

      Tämä tarkoittaa sitä, että OMIEN valheiden seliselinä on alkanut varsin aktiivisesti kirjaantumaan rolssia ja hydroa, sekä varmaankin seuraavaksi ennen laskentaa montako viestiä on poistettu, niin päivittäiset syylåt.

      KOROSTAN SANAA ... OMIEN ... SIIS OMIEN VALHEIDEN.

      • Anonyymi

        Jokainen saa mitä tilaa, paras tapa kusettaa huijaria on alkaa itsekin huijariksi, mutta tekee sen niin yliampuvasti kuin vain voi, ja ristiriitaisesti ettei kukaan edes usko juttuja... Yleensä huijari huomaa että häntä viedään kuin kuoriämpäriä, 2010 ei huomannut... Ja lopettaa siihen 2010 ei lopettanut.

        Jos sinua yritetään kusettaa vaikka nettikaupassa, kuseta sammalla mitalla takaisin mutta älä.syytöntä, jos sinua trollataan trollaa trollia takaisin, mutta rajansa kaikella...

        by NumBall HHN 63v.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen saa mitä tilaa, paras tapa kusettaa huijaria on alkaa itsekin huijariksi, mutta tekee sen niin yliampuvasti kuin vain voi, ja ristiriitaisesti ettei kukaan edes usko juttuja... Yleensä huijari huomaa että häntä viedään kuin kuoriämpäriä, 2010 ei huomannut... Ja lopettaa siihen 2010 ei lopettanut.

        Jos sinua yritetään kusettaa vaikka nettikaupassa, kuseta sammalla mitalla takaisin mutta älä.syytöntä, jos sinua trollataan trollaa trollia takaisin, mutta rajansa kaikella...

        by NumBall HHN 63v.

        Mitä kummaa eikö se hiustenkuivaajajuttu ja rolssi ollutkaan totta?

        Totta kuitenkin on että kitaranmuotoinen ... no antaas olla.


    • Anonyymi

      Totuusleikissä Pattayan pojan oli pakko tunnustaa makoilleensa leidipojan vieressä. vaikka oli aikaisemmin valehdellut tapahtuneesta.

      • Anonyymi

        välillä syytät homofobiasta kun taas toisinaan olet homofobinen. koeta päättää oletko lintu, kana vai Pekingin ankka.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      159
      1276
    2. Mikä oli suurin

      Ongelma välillämme?
      Ikävä
      112
      1019
    3. Tämä meidän välinen tilanne

      Se on tosi raskas mulle. Ihminen, jota haluan eniten elämääni, ihanin olento, enkä koskaan pääse näkemään häntä. Sydämen
      Ikävä
      35
      768
    4. Rakastamisesi tarkoitus

      Mikä oli kaiken tarkoitus? En sitä tiedä, en ymmärrä. Olet mielessäni, alati. Olen miettinyt. Ei sillä taida olla merki
      Ikävä
      53
      726
    5. Mitä Kärnässä tapahtui?

      Sinnen meni ambulanssi, paloauto, poliisiauto ja poliisimoottoripyörä.
      Lappajärvi
      8
      709
    6. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      70
      688
    7. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      50
      652
    8. Kohtalo antoi

      sinulle vielä mahdollisuuden valita oikein. Et siihen tarttunut.
      Ikävä
      65
      621
    9. Hoikkana olet pysynyt, ja nättinä

      Iloa silmille vähän liikaakin. Ei uskalla aina edes katsoa. Tulee liikaa kaipausta. Yhdelle ihanalle
      Ikävä
      23
      591
    10. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      67
      578
    Aihe