Lahden kerrostalopalo 26.12.1996

Anonyymi-ap

Puomitikasauton tullessa pihatielle
tytön pelastamiseen oli aikaa noin
kahdeksan minuuttia. Ensimmäinen
paikka sijaitsee puomitikasauton toiminnan
kannalta liian kaukana. Vaaka-
etäisyys parvekkeen kohdalle
on noin 25 metriä, johon
puomitikasauton ulottuvuus ei
riittänyt. Paikkaa ei voinut käyt-
tää pelastamiseen.
Toinen tilanteessa valittu
paikka oli luonnollinen valinta ,
koska se sijaitsee onnetto-
muusrakennuksen pihalla. Nos-
topaikalle on ajettava peruutta-
malla kahden jätekatoksen vä-
listä. Autokatoksen jatkeelle py-
säköity henkilöauto esti ajon.
Niinikään auton nostopuomi otti
kiinni palotien kohdalle raken-
netun parkkitalon sisäänkäyn-
nin lippaan . Aitarakenteet hi-
dastivat myös ajoa. Puomiti-
kasauton haavoittuvuus arvioi-
tiin väärin. Palotie on liian ah -
das nopeaan toimintaan.Iiman
virheellisesti pysäköityä autoa
ja aitarakenteita pelastamiseen
olisi ollut todennäköisesti riittä-
västi aikaa.
Puomitikasauton kuljettaja
siirsi puomitikasautolla virheel-
lisesti pysäköidyn auton polii-
sin ja palomestarin käskystä.
Palomestarin olisi pitänyt siir-
rättää auto pois muilla keinoin.
Kolmas paikka on viereisen
rakennuksen palotie. Paikka oli
puhdistettu lumesta ja helposti
havaittavissa. Puomitikasauton
paikalle ajon jälkeen pelas-
tamiseen olisi ollut aikaa seit-
semän minuuttia, joka olisi to-
dennäköisesti riittänyt. Pelas-
tustyönjohtajan pitäisi tiedus-
tella ympäristö ja selvittää paik-
ka ennen puomitikasauton
saapumista. Autonkuljettajan
pitäisi myös arvioida esitetyn
paikan sopivuus nostoon. En-
simmäisen henkilöautoon osu-
neen yrityksen jälkeen olisi
kuljettajan pitänyt tiedustella
muita vaihtoehtoja. Joku asuk-
kaista kävi viittomassa tätä
paikkaa.Asukkaan alueen
tuntemukselle viitattiin kintaalla.
Olisi huono otsikko: Pelastuslaitosta
neuvoi ulkopuolinen.

Kuten edellä:
Huonoksi onneksi parkkita-
lon ja pysäköintikatoksen vä-
liin, kiellettyyn paikkaan, oli
pysäköity henkilöauto. Se esti
puomitikkaan peruuttamalla ta-
pahtuvaa tiukkaa kääntymistä
takaoikealle. Ylimääräisiin vek-
sailuihin ei ollut aikaa. Puomiti-
kas raivasi itse oman tiensä.
Vasen nokka-osa puskureineen
ja voimakkaasti käännettyine
etupyörineen työnsi sivulle
henkilöautoa ja tie kohteeseen
oli avoin, kun auto vielä runnoi
alleen osan panssariaitaa.
Nyt ilmeni uusi takaisku. Hen-
kilöautoa sivuun työntäessään
keulassa vasemmalla puskurin-
mutkassa ollut paineilman syöt-
tö letku oli vaurioitunut. Sen
seurauksena auton paineilma-
järjestelmän paine oli laskenut
niin alas, ettei paineilmalla kyt-
kettävää hydraulipumppua
saatu päälle- näin puomitikkaan
nosto tekniikka ei toiminut.


Letkutkin loppuivat

Porrashuoneen sankkaa savua ei saatu poistettua, koska
savunpoistoluukun löytäminen
osoittautui hankalaksi ja sen
todettiin myöhemmin olevan
vaikeasti avattava ja määräysten vastainen .
Työjohdon selvitys hankaloitui ja hidastui mm. letkujen loputtua.
Porrashuonerakenteesta johtuen sammutushyökkäys viivästyi.
Hissiä käytettiin palotilanteessa yleisten toimintatapojen
vastaisesti. Hissiä käytettiin tarkoituksena uhrin saattaminen
nopeasti hoitoon. Näin vapautettiin pelastajien resursseja.
Uhrin hissillä siirron onnistuminen olisi pitänyt ehdottomasti
varmistaa.

Silloisen palopällikön olisi toki pitänyt toimia
viransa edellyttämällä tavalla ja suorittaa
testi jok'ikisen kerrostalon pelastustien
sopivaksi käyttäminen pelastuskalustolle ja mitata
alueen korkein rakennus letkujen riittämiseksi.
Onhan tämä aivan käsittämätöntä että letkut eivät ole riittäneet.
Sekä huolehtia radiopuhelinten toimivuus kuntoon joka myöskin laiminlyötiin.
Puhelimet eivät toimineen ratkaisevalla hetkellä.
Myös hyppytyyny joka oli jo tuolloin maailmassa yleisisti ollut käytössä olisi todennäköisesti pelastanut tytön.
Näillä toimenpiteillä olisi hyvin todennäköisesti estetty tytön kuolema.

Tämä tulee toistumaan niin kauan kunnes Lahden pelastuslaitos vihdoin myöntää virheensä vuoden 1996 joulukuun pelastustehtävässä.

2

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tule koskaan unohtaan tytön kuolemaa.En koskaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9059
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      385
      3750
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2785
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2635
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2485
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2484
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      151
      1767
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1592
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1550
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe