Naurettava oikeuslaitos

Anonyymi-ap

Lapsentappajavanhemmat eivät saaneet murha- eikä tappotuomiota 4-vuotiaan poikansa surmaamisesta. HÄPEÄ!!!

” OIKEUSLÄÄKÄRIN mukaan tarkkarajaiset palovammat eivät ole voineet syntyä lapsen suihkutuksesta, kuten isäpuoli on väittänyt.

Oikeus päätyi siihen lopputulokseen, että isäpuoli aiheutti lapsen palovammat todennäköisesti syyttäjän väittämällä tavalla höyrymopilla, mutta joka tapauksessa vähintään kuumalla vedellä. Jos vammat on aiheutettu kuumalla suihkuvedellä, altistuksen oli oikeuden mukaan täytynyt olla pitkä.

OIKEUS katsoi myös, että lapsen isäpuoli oli pahoinpidellyt lasta tahallisesti. Oikeus päätyi kuitenkin siihen lopputulokseen, että lapsen kuolemaa ei voitu pitää teon varsin todennäköisenä seurauksena.

Isäpuoli oli ilmoittanut lapsen vammoista äidille jo ennen kuin tämä oli tullut kotiin, mikä oikeuden mielestä tuki sitä johtopäätöstä, ettei isäpuoli ollut tarkoittanut tappaa lasta. Myös isäpuolen muu käytös ja esimerkiksi hänen soittamansa hätäpuhelu viittasivat oikeuden mukaan siihen, ettei isäpuoli ollut tarkoittanut aiheuttaa lapsen kuolemaa.

Lisäksi oikeus vetosi Husin palovammakeskuksen lausuntoon, jonka mukaan lapsen kuolema ei ollut vammojen todennäköinen seuraus. Tästä huolimatta lapsi olisi asiantuntijalausuntojen mukaan jäänyt eloon, jos olisi päässyt ajoissa hoitoon.”

4

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruhjeita, palovammoja, vakavia sisäelinvaurioita. Tappo vähintään. Kuka suojelee perheiden sisällä lapsia ei kukaan. Tappajat tuomiolle.

    • Anonyymi

      Varmaan mennyt about ” nakkelin lasta seinään mutta se oli hellyyttä en tarkottanu tappaa se oli vahinko”. Ällöttävää.

    • Anonyymi

      Sekopäävanhemmat. Joilakin lapset päättää päivänsä itte kun kasvaa isoksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      186
      3131
    2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      169
      2273
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      68
      2009
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1449
    5. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      83
      1437
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      182
      1334
    7. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      97
      1251
    8. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1120
    9. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      61
      1113
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      24
      988
    Aihe