Se on ihmisten halventamista, että hyvinvointiyhteiskunnassa täytyy seisoa ruokajonossa saadakseen päivän leipänsä.
Hyvinvointiyhteiskunta
Anonyymi-ap
70635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Varmin merkki siitä ettemme ole muitten pohjoismaitten tasolla ovat leipäjonot, nämä syntyivät yhdessä kokoomuksen valtaannousun kanssa ja ovat paras osoitus puolueen vallasta.
Pitihän se politiikka tähänkin mukaan raapia. Leipäjonoja on ollut aina.
Lapset tulivat mukaan, no hyvä !
Mauno Koivisto päästi kokoomuksen siitä pannasta jossa Urho Kekkonen
oli erittäin valtioviisaasti sen pitänyt, v 1987 Holkerin muodostaessa
hallituksen.
Tämä hallitus vapautti valuuttamarkkinat ja maa syöksyi 1990 luvun
lamaan, syntyi suurtyöttömyys ja terveet yritykset kaatuivat, silloin
tulivat L E I P Ä J O N O T
Näitä ei meillä sodanjälkeisessä Suomessa ennen ollut, eikä ole muissa
pohjoismaissa.
Leipäjonot pitää heti lopettaa!
Pidätkö kaikkia nuorempiasi lapsina? Eli kaikki alle 80-vuotiaat ovat lapsia?
Miksi ihmeessä? Nämä ruokajakelut järjestää vapaaehtoiset henkilöt, ja jaettava ruoka on lahjoituksina saatu pääasiassa kaupoista myymättä jääneitä, päiväysmerkittyjä tuotteita.
Sinunko mielestä on parempi kuskata kaatopaikoille kaikki, kuin antaa vielä käyttökelpoinen ruoka sitä tarvitseville?
Sodan jälkeen oli varmasti pula kaikista elintarvikkeista, ei niitä yleiseen jakoon riittänyt. Nyt on aika, kun ruokaa valmistetaan yli tarpeen, eikä kaikelle riitä ostajia.
Menkää vittu töihin älkääkä seisoo leipäjonossa.Tehkää elämälenne jotakin,älkääkä aina ruikuttako. Koulun penkille,kurssille.
Opettele kirjoittamaan _suomeksi_
Yhteiskunnan ei tarvitse elättää työtävieroksuvia!!!Menkää töihin!!
Lapsina voin pitää niitä jotka eivät tunne historiaa sen vertaa että kuvittelevat
leipäjonoja olleen ennen kokoomuksen valtaanpääsyä..
Leipäjonoon joutuvat jo pienipalkkaiset työntekijätkin ja tilanne pahenee
kunhan tämän hallituksen työelämäuudistukset on viety läpi.
--- ellei YLEISLAKKO torju tätä hulluutta.
sätkä suussa kaljalle haisevana jonotetaan ilmaista ruokaa, mistä raha riittää näihin hyödykkeisiin? Tupakka-askin hinnalla saa jo useamman päivän ruuan kun itse tekee!
👍👍👍👍 Kyllä näin on!!
Turhaa huutoa jonka voit lopettaa samantien. Ja alkaa vaihteeksi auttamaan niitä ketkä apua tarvitsevat.
Puhut ihmisille. Muista kielenkäyttö
Kun sun työkyky on olematon vaan et vielä eläkkeelle pääse miksi mennä töihi työkyvyttömänä. Mieti mitä huudat
Lopetetaan firmojen johtajien ylisuuret palkat ja on varaa palkata työntekijöitä.
Yhteiskunta voi tehdä.paljonkin,että leipäjonoja ei edes tarvita.
Annetaan apua,oikein kohdennettuna.
Nyt leipäjonon osallistuvat ovat yhtä mössöä.
Käväise itsekin koulun penkillä, edes sen verran että opit kirjoittamaan oikein.
Leipäjonossa voi seisoa kuka tahansa. Ihan siitä syystä,et tapaturmat ja,sairaudet vievät työkyvyn.ym.
Käykää juttelemaan leipäjonon asiakkaita paljastuu elämä kylmät kasvot
Voi vain miettiä miksi ruoka maksanut niin paljon,ettei siihen ole kaikilla varaa.
Purra keksi nostaa alvia taas ruokakassin hinta nousee yli öykkäri tyyliin
Nyt tarkastusta kehiin Paljonko voittoa tulee kun alvi nostetaan kiinteistöveron takia ym.
Kaikki kivijalka pulju nostaa hintoja.
Ei voi muuta odottaa tuntuvia palkan korotuksia..
Kerro mulle Miksi ruokakauppias saa miljoona voittoa kun sokeri veroanostetaan Miksi kauppias saa miljoona voittoa kun kiinteistövero alvia nostetaan jne.
Kaikki vaan ei täsmää.
Kirjoita pitempi pätkä.
Siksi on erikoista, et ei ymmärräretä tätä elämän muotoa.
Tätä,et on leipäjonossa on noloa potiikkaan johtoa .
Sillä on aivan järjely kysymys miten aletaan purkamaan jonoja.. Mutta ikävä kyllä nyt mennään takaisin monen vuoden työ menee hukkaan .
Leipäjonossa käy sellaisiakin ihmisiä jotka tulisivat toimeen muutenkin. Rikkaat ovat niin törkeitä
Leipäjonoja,ei ole järjestetty.mutta sosiaaliapua ovat saaneet monet perheet ennen . Perheet saivat ruokaa ja vaatteita. Sosiaali avusta ja päivän työntekijöitä oli taloissa jopa lapsia
Ennen vanhaan kulki väkeä talosta
taloon. Saivat ruokaa päivällä tehdystä työstä ja nukkuivat talon lattialla jne.
Vaate apua saivat hyviltä ihmisiltä. Jne.
Kuoltiin jopa nälkään.
Hautausmaalla,sen näkee kulkiessa kun kokonaisia perheitä kuoli nälkään.
Kyllöhön hallituksella pitää olla ongelma ratkaisu kykyä .
Ei ole mikään ratkaisu,et kaikki nähdään yhtenä mössönä koko leipä jono.
Idioottia on mahdotonta opettaa.
Tupakki onkin aina ollut liian kallista tässä massa,
kiitos siitäkin paska poliitikoille.
Miksi ne leipäjonot eivät poistuneet edellisen hallituksen aikana, vaikka otettiin velkaa kymmeniä miljardeja? :D
Vihervasemmisto tarvitsee köyhiä politiikkansa tekoon, eikä ole vihervasemmiston edun mukaista kohottaa köyhien oloja ja elintasoa.
Jotkut vielä tyhmyyttään luulee että vasemmisto pitää köyhien puolta, vaikka se on tasan niin että ilman köyhiä vasemmisto lakkaisi olemasta.
Köyhien valitsema ex-pääministeri Marin, nautti juuri ruotsissa 1300 eur lounaan :D
Velaksi ei eletä...Menkää töihin..Suomi nousuun!!
Se nyt on yhtä piperrystä ollut jossa käsityö osuus on suurin el kannata olla kade.
Minäpä elän. Velaksi.
Tarkastitko kuitin ?
Huonot eväät ku niin ruipelo akka.
Pitäisikö ne tarjoilla herroille ja rouville hopeatarjottimilla sänkyyn?
Tarjoilu kulta tarjottimella ja siihen lisätään seuraavaksi timantti reunus.
Israelissa homma toimii ammutaan ihmisiä ruokajonossa Essayah peukuttaa?
Vasurit ylläpitää köyhyyttä, koska ilman köyhyyttä ei olisi vasemmistopuolueita.
Onkos tämä kokoomuksen ja persujen hallitus vasurihallitus ?
Kuppuuta ohtas !
Tyhmä kommari ei ymmärrä, tai sitten ei ilkiä tunnustaa totuutta...
Vasuripuolueet tarvitsee köyhiä ollakseen olemassa, ovat vain hyvillään jos köyhyys lisääntyy.
Eräs terveydenhoitoalalla oleva tuttu käyttää tuota "Kuppuuta ohtas" sanontaa... 🤔
Riikka purra kiihottuuu siitä näystä .
Ai kauhee ei hoitoo saa,hammas jäi hoitamatta,sepsis iski,elämä piloilla,kotona jumitan,työkyvyttömyys..elämän kohtalo määritelty ei ulospääsyä..pakko se on hyväksyy..ei pakoon pääse huonoa kohtaloa..
Suomi on pahoinvointi yhteiskunta. Suomi ei ole ollut hyvinvointi valtio enää 20-vuoteen.
Sosiaaliturvankin ovat todenneet olevan myöhässä ajastaan yli 20 vuotta.
mikä vtun hyvinvointiyhteiskunta? pahoinvointivaltio tää on...kruununa paska ilmasto....muuttolaatikot tilattu...Fugeen!
Milläs siellä elät? Espanjan sosiaaliturvallako?🤣😂
Kyllä Espanjassa elää hyvin. Työttömyyskorvaukset maksaa Suomi.
Eipä maksa ulkomaille. Jos saat harhautettua maksamaan niin syyllistyt petokseen.
Moiset luirut sietää käräyttää.
Nostaa työttömyyskorvausta Suomesta samalla tekee töitä Espanjassa.
Kyllä tulee Espanjassakin ruoalle hintaa kun laskee lentomatkan ruokien hintaan mukaan . Että halvaksi tulee
Pimeitä töitä
Voisiko sitä kuvitella paistavansa itse sitä leipäänsä . K-MENU jauhot maksaa alle euron 2kg tai jopa saa eu-paketin ilmaisjauhoja. Ja uuni on joka taloudessa . Kun tekee itse ei halvenna itseään ihmisenä.
Hiiva vesi ja vehnäjauho saa halpaa leipää. Margariinia päälle,sitäkin on Lidlin tai k menu muutaman kymmenen senttiä.
Milloin tajutaan Koulutetaan suoraan oppisopimuksella ja
työpaikka on varma.
Ihan turha,koukutta jos ei Työpaikasta ole tietoakaan.
Työpaikkakohtaisesti käydään kaikki läpi mitkä kelpaa koulutuksen antoon.
Onhan opettajillakin puute apuvoimista niin ratkaisu alan opiskelijat luokkaan.
Oon töissä ja silti ei rahat riitä,mutta on mulla hapankorppuja kaupasta ja nuudelia, kaurapuuroa , pikakahvia.
Pitää muistaa,et suvun musta lammas voi olla rikkaassa perheessä ja kuin myös suvun valkoinen lammas huonosti pärjäävän perheessä..Ei voi kukaan suku välttyä. Herätys
HIRVEETÄ TÄÄ ELÄMÄ YKSIÖSTÄ TELTTAAN MUUTIN EI RAHHAA VUOKRAAN OLLUNNA TYÖTTÖMYYS KORVAUSTA EN SAA ELÄMÄ LOPPU
Hallituksen tavoite ei saa olla leipäjonojen kasvattaminen vaan jonojen lyhentäminen.
Sairaat pois leipäjonossa. Heille kuuluu toinen jono. Jne
Leipäjonoissa pystyy varakas käymään siinä missä työtönkin.
Röyhkeys on rajaton nykypäivän leipäjonoissa.
Omalla vastuulla (vanhentuneita) ruokia kyttäävät päivittäin yleensä samat ahneet naamat.
Samat naamat hakevat/kyttäävät leipäjonoissa päivittäin myös koulusta ylijäänyttä ruokaa.
Röyhkeimmät kiertävät kaikki mahdolliset leipäjonot tässäkin kaupungissa.
Jos sattuu olemaan vielä auto, niin anheus on vielä helpompaa.
Köyhät pois leipäjonoista!
Ruokkiminen ei ole yhteiskunnan tehtäviä . Jokaisella on oma vastuu toimeentulostaan ja ruokailusta ja asunnostaan . Aikuisen imetys tietysti äidin askare ei yhteiskunnan .
Näinhän asiat ovatkin kaikissa köyhissä maissa.
Nyt seisomme hyvinvointivaltion raunioilla jonka toimintaperiaate oli vähän
toisenlainen ainakin siihen saakka kunnes kokomustat pääsivät pilaamaan
asiat.
Pääasia,että röökiin ja kaljaan riittää rahaa.
KÄVIHÄN KOKOOMUS RESSA NIINISTÖKIN HURSTIN ILMASILLA JOULURUUALLA MUINA MIEHINÄ KALAPPI VÄHÄVARASILLE TARKOTETUILLE APPEILLE JA MAKSAMATTA HÄIPY MAISEMAAN. ERITTÄIN RÖYHKEETÄ.
Käyköhän stuppi naamansa näyttämässä jouluna
Joensuussa ukrainalaiset ja muut venäjää puhuvat ovat tuttu näky leipäjonoissa.