YHDEKSÄN EGEE JA HUNAJAA.

Hei Rakkaat.

Kun saavutatte miehen iän niin huomaatte että unen tarve ei ole entisen kaltainen päiväunitarpeinenne.
Minä nautin usein yön tunteina yksikseni puuhaillen ilman päivän hälinää ympärilläni laatupyörien tai laatuautojen parissa, mutta usein kokkaillen.

Nyt päädyin askartelemaan viikonlopuksi paikallisille ladypoikavieraillemme savukalasalaattia, jonka johdosta nyt lämpiää saviruukkugrillimme pikkuhiljaa täyteen lämpöönsä hehkuvilla hiilillä ja sitten savut järjestän omenapuulla.

Minkä tähden en samalla hyödyntäisi viiden tähden kotikeittiötämme, joten päädyin samalla myös lempipuuhaani punaisen lihan savustamiseen.

Ostin ison kimpaleen, en tällä kertaa sisäfilettä, vaan nyt mojovan kokoisen ulkofileen.
Minulla on Japanilainen kokkiveitsisarja, sellaisia taottuja kuten tiedätte joissa teroituskulma on 12 astetta,
Leikkasin viiltoja päältä päin parin sentin välein lihaan ja sitten käänsin sen tehden saman jälleen.
Näin sain aikaiseksi, sanotaan vaikka lihalevyn joka noin uunipellillisen kokoinen.

Sivelin sen pinnalle tottakai hunajaa, mutta myös muuta kuten tällä kertaa hieman tomaattipyrettä, ananasmurskaa, lukuisia mausteita, vähän yrttejä, murskattuja valkosipulinkynsiä, sekä voinokareita.

Sitten pyöritin sen rullalle kuin kääretorttunen ja tuikkasin sen lävitse viitisen kappaletta puisia, tiedättehän niitä tikkuja joilla Tyttö2010Neitinen99,9%Sivistynyt ei voi syödä, koska hänen räpylänsä nakit ei toimi.

Foliopaperiin ja jääkaappiin, koska savustan sen siten että on valmis kun on aika ruokailla.

Ai niin vielä ennen kalan savustamista kiehautin sellaisen 10 %:sen merisuolaliuoksen jossa uitin kalaa 15 minuuttia ja lihan päälle ennen oliota loraukset laatujuomaa.

Melkein unohdin kertoa tärkeän, kokkiveitsisarjani maksoi 10.000 patia.

Miten Rakkaat teidän kotikokkauksenne, onko tullut grillattua pallogrillin ritilän kokoista Lobsteria kokonaisena, minä en ole grillannut, ne me maiskuttelemme mieluiten ystävän ravintolassa.

9

311

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi voi sentään mikä moka ... Oliota on thutong Foliota.

    • Anonyymi

      Kerro senssu tykkääkö NumBalli sienen nesteesi mausta.

    • Anonyymi

      Ei tarvitse katsoa kalenterista mikä päivä oli eilen, kun lukee Senssun egon kasvaneen pilviin. Se on se kuuluisa eläkepäivä. Muutama päivä menee kännissä haaveillen, kunnes katkeruus palaa.

    • Anonyymi

      Tulee erehdyttävästi mieleen pari entistä työntekijääni, jotka kumpikin on nykyään juomisen vuoksi sairaseläkkeellä.

      Kun rahat oli loppu, tekivät kovaa töitä ja kyselivät viikonloppukeikkoja. Olivat nöyriä ja reippaita poikia.

      Mutta kun kuivan jakson jälkeen saivat ison tilin, heistä tuli ylimielisiä mulqvisteja,.

      Kertoivat nousuhumalassa tilipäivänä olevansa sellaisia miehiä että heillä on elämässään muutakin kuin työ. (Dokaaminen)

      Oli turha kysellä silloin heitä töihin viikonlopuksi kun olivat aivan päälliköitä ja lähtivät varaston pihasta luut pokalla röökin roihutessa suupielessä yläviistoon kuin Härski Hartikaisella

      Tämä meitin Senssu on myös iso herra ja viikon miljonääriä, kun eläke kolisee tilille.

      2010

      • Kiitos Rakas Tyttö2010Neitinen99,9%Sivistynyt kommentistasi.

        Oletko siis näköjään nyttemmin päättänyt että minä olen olemassa, no onhan se aikamoinen nostatus minulle.

        Miten on onko tullut Lobsteria grillattua?

        Miten muuten tuo sun oma humalakäyttäytyminen?


      • Sen verran oli hauska oireilu Neidiltä, että kunnioitan Tytön avautumista pienellä laajemmalla kannanotolla seuraavasti:

        Heistä tuli ylimielisiä mulqvisteja,.
        Olivat aivan päälliköitä.
        Härski Hartikainen.

        Ensinnäkin Tyttö on kaikkea tuota itse, aivan sama onko kännissä vai selvinpäin, se on todettu 99,9%Sivistyneen julkaisuista.

        Toiseksi olen kertonut, että juuri tuollaisia erityisammattilaisia on runsaasti Lahden moottoritiellä Hesaan matkallaan tekemään susia.

        Kolmanneksi Tyttö on palkannut haaveilluusiofirmaansa kavereita ja sbugeja kuten on kertonut, joten se osoittaa vakavasti myös, että ammattitaidolla ei ole ollut mitään merkitystä.

        Tuo viinaan viittaaminen on jo saanut ylitsepursuavia näkemyksiä Dilleltä, joka itse on rappiosbuge ja heikkoina hetkinään kertonut pahoinpitelynsä, rattijuopumuksensa, tuhat yötä Pattayalla simahtaen milloin minnekin, eikä edes yhtä futismatsia voi telkkarista katsoa ilman alkoholia.
        Ei voi mennä edes tapahtumiin joissa porukka nauttii alkoholia, ellei itsekin ryyppää.

        Viinahan on viisasten juoma, joten Tyttö2010Neitinen99,9%Sivistynyt on todella viisas, sehän on selväksi käynyt.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Sen verran oli hauska oireilu Neidiltä, että kunnioitan Tytön avautumista pienellä laajemmalla kannanotolla seuraavasti:

        Heistä tuli ylimielisiä mulqvisteja,.
        Olivat aivan päälliköitä.
        Härski Hartikainen.

        Ensinnäkin Tyttö on kaikkea tuota itse, aivan sama onko kännissä vai selvinpäin, se on todettu 99,9%Sivistyneen julkaisuista.

        Toiseksi olen kertonut, että juuri tuollaisia erityisammattilaisia on runsaasti Lahden moottoritiellä Hesaan matkallaan tekemään susia.

        Kolmanneksi Tyttö on palkannut haaveilluusiofirmaansa kavereita ja sbugeja kuten on kertonut, joten se osoittaa vakavasti myös, että ammattitaidolla ei ole ollut mitään merkitystä.

        Tuo viinaan viittaaminen on jo saanut ylitsepursuavia näkemyksiä Dilleltä, joka itse on rappiosbuge ja heikkoina hetkinään kertonut pahoinpitelynsä, rattijuopumuksensa, tuhat yötä Pattayalla simahtaen milloin minnekin, eikä edes yhtä futismatsia voi telkkarista katsoa ilman alkoholia.
        Ei voi mennä edes tapahtumiin joissa porukka nauttii alkoholia, ellei itsekin ryyppää.

        Viinahan on viisasten juoma, joten Tyttö2010Neitinen99,9%Sivistynyt on todella viisas, sehän on selväksi käynyt.

        Ollako vai eikö olla, siinä vasta vanha pulma, joka putkahtaa ajoittain palstalle.
        Terkkuja
        By NumBall HHN 63v.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ollako vai eikö olla, siinä vasta vanha pulma, joka putkahtaa ajoittain palstalle.
        Terkkuja
        By NumBall HHN 63v.

        Juu se on sellainen juttu, että tarinoinnit sisältöineen rakkaalla on vahvasti sidottuna kulloisenkin päivän paniikkihäiriön voimakkuuteen, sekä lääkinnän tasapainoon, mutta alkoholi sekoittaa tilanteen vaikka lääketasapaino olisi kohdallaan.
        Testojen taso on myös vaikuttava tekijä, sekä kuinka nöyrää rauta kulloinkin on.


    • Anonyymi

      Käytitkö valkovuotokastiketta ruuan kanssa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      124
      1060
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      391
    Aihe