Väsyin siihen

etten saanut olla oma itseni. Tuntui kuin kaikkialla olisi ollut käynnissä esitys, jonka tarkoituksena oli saada minut olemaan joku muu, sellainen ajatuksiltani kuin joku halusi minun olevan ja sellainen joka halusi minun sopeutuvan hänen tahtoonsa ja hänen elämäänsä jostain tietystä syystä johtuen. Aavistin kyllä mitä se olisi ollut, mutta ei minussa ollut sellaista tunnetta, joka olisi voinut saada minut toimimaan vastoin omaa tahtoani. Sen he unohtivat ja jatkoivat aina vaan. Nyt jäljellä on rikki mennyt sisin ja se mikä vähänkin muistuttaa kaikista kokemuksista saa voimaan huonosti. Parantuminen alkaa siitä, kun kukaan ei enää vaadi mitään sellaista mitä on mahdotonta toteuttaa. Minulla kuten kaikilla muillakin on oikeus olla oma itsensä ja ajatella elämästä niin kuin itse haluaa ja olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa aikaansa viettää. Silloin elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja sellaiselta josta saa hyvää mieltä ja onnellisuuden ja hyvän olon tunteita.
2319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Senkus olet, mut jos tätä haluat tietyn ymmärtävän kannattaa sanoa se suoraan.

Äänestä

🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

❤️ K­u­u­­m­­a­­t­ ­­t­y­t­­­ö­­­t­­­ ­o­d­­­o­­t­­­t­­­a­­v­­­­­a­t­­­ ­­s­­­i­­n­­u­­­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18294635

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

etten saanut olla oma itseni. Tuntui kuin kaikkialla olisi ollut käynnissä esitys, jonka tarkoituksena oli saada minut olemaan joku muu, sellainen ajatuksiltani kuin joku halusi minun olevan ja sellainen joka halusi minun sopeutuvan hänen tahtoonsa ja hänen elämäänsä jostain tietystä syystä johtuen. Aavistin kyllä mitä se olisi ollut, mutta ei minussa ollut sellaista tunnetta, joka olisi voinut saada minut toimimaan vastoin omaa tahtoani. Sen he unohtivat ja jatkoivat aina vaan. Nyt jäljellä on rikki mennyt sisin ja se mikä vähänkin muistuttaa kaikista kokemuksista saa voimaan huonosti. Parantuminen alkaa siitä, kun kukaan ei enää vaadi mitään sellaista mitä on mahdotonta toteuttaa. Minulla kuten kaikilla muillakin on oikeus olla oma itsensä ja ajatella elämästä niin kuin itse haluaa ja olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa aikaansa viettää. Silloin elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja sellaiselta josta saa hyvää mieltä ja onnellisuuden ja hyvän olon tunteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu