Väsyin siihen

etten saanut olla oma itseni. Tuntui kuin kaikkialla olisi ollut käynnissä esitys, jonka tarkoituksena oli saada minut olemaan joku muu, sellainen ajatuksiltani kuin joku halusi minun olevan ja sellainen joka halusi minun sopeutuvan hänen tahtoonsa ja hänen elämäänsä jostain tietystä syystä johtuen. Aavistin kyllä mitä se olisi ollut, mutta ei minussa ollut sellaista tunnetta, joka olisi voinut saada minut toimimaan vastoin omaa tahtoani. Sen he unohtivat ja jatkoivat aina vaan. Nyt jäljellä on rikki mennyt sisin ja se mikä vähänkin muistuttaa kaikista kokemuksista saa voimaan huonosti. Parantuminen alkaa siitä, kun kukaan ei enää vaadi mitään sellaista mitä on mahdotonta toteuttaa. Minulla kuten kaikilla muillakin on oikeus olla oma itsensä ja ajatella elämästä niin kuin itse haluaa ja olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa aikaansa viettää. Silloin elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja sellaiselta josta saa hyvää mieltä ja onnellisuuden ja hyvän olon tunteita.