Huonoja uutisia aururinkopaneeleista taas

Huonoja uutisia aurinko­paneelit asentaneille: käynnissä on uudistus, joka uhkaa tuhota paneelien hyödyn
Oma aurinkosähkötuotanto on pientalossa kannattavaa yleensä vain, jos sähköstä suurimman osan pystyy kuluttamaan itse. Sähkökaupan siirtyminen 15 minuutin välein tehtävään hinnoitteluun ja -netotukseen vaikeuttaa tätä huomattavasti.

Tilaajille

Aurinkopaneeleja asennettiin innokkaasti kaksi vuotta sitten. Kesällä 2022 aurinkosähkön myyminen verkkoon olikin hyvin kannattavaa. Kesä oli poikkeus.
Aurinkopaneeleja asennettiin innokkaasti kaksi vuotta sitten. Kesällä 2022 aurinkosähkön myyminen verkkoon olikin hyvin kannattavaa. Kesä oli poikkeus.


SÄHKÖMARKKINAN hinnoittelu on siirtymässä niin sanottuun varttihinnoitteluun. Se tarkoittaa, että sähkö hinnoitellaan sähköpörssissä ensi vuoden alusta asti 15 minuutin aikajaksoissa, kun se nyt hinnoitellaan tunniksi kerrallaan.

Suurimmalle osalle sähkön käyttäjistä varttihinnoittelulla ei ole luultavasti juuri merkitystä. Ne, jotka ovat asentaneet kotiinsa sähkön käyttöä hinnan mukaan ohjaavia laitteita, voivat hyötyä varttihinnasta jonkin verran.

Timo Kuusela: Katsoin kerran videon jolla paneelit asennuttanut oli tehnyt huolelliset laskelmat kannattavuudesta. Paneelit maksaisivat itsensä takaisin silloisella... Näytä lisää

Olavi Metsäsaari: Kyllä säästää jos laittaa aurinkosähkön lisäksi pientuulivoimalan ei tarvita siihen edes lupia ja lisäksi akusto ja dieselagrikaatti joka hoita jos ak... Näytä lisää

Ja milloin tuo investointi maksaa itsensä takasin?
Vastaa viestiinHyvin argumentoitu (0)
Osmo Nikulainen
Ilmoita
Mietin vakavasti asennuttaa aurinkopaneelit asuntooni, mutta ainakin kolme asiaa esti sen, ne olivat seuraavia:
Asennusfirmoilta, tai heidän edustajiltaan, en saanut vastauksia kysymyksiini, kuten siihen, että miten paneelien tuoton käy, kun osa paneeleista
131432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yksi mistä ei ole puhuttu on vero. Sitä kun pitäisi maksaa kuten sähköfirmatkin. Tuleeko mätkyjä vielä?

Äänestä

Mitattakoon vaikka joka sekunti, mitä väliä? Jos parhaan tuloksen saa käyttämällä itse, ei siihen tule heikennystä lisämittauksilla. Omallaan saa tehdä haluamansa.

Äänestä
  • 👍🏼👍🏼👍🏼 paitsi se verotus. Ehkä vassareiden poistuminen ohittaa ongelman.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    👍🏼👍🏼👍🏼 paitsi se verotus. Ehkä vassareiden poistuminen ohittaa ongelman.

    Mikä vero?

    Äänestä

  • Et sitten lukenut artikkelia tai et ymmärtänyt lukemaasi.

    Tähän asti laskenta on tehty tuntitasolla. Ei ole paljoa haitannut, vaikka puolipivisellä säällä tuotanto on vaihdellut ja ajoittain on ostettu sähköä, ajoittain myyty. Kunhan tunnin mittaan on tuotettu ~omaa kulutusta vastaava määrä, niin eipä ole juuri sähköä ostettu eikä sen myötä tullut tarvetta maksaa siirrostakaan.

    15 min laskutusjaksolla syntyy paljon helpommin tilanteita, missä vuoronperään on tuotanto<kulutus tai päinvastoin. Eihän pelkästään tuotanto vaihtele (pilvisyys), vaan myös kulutus, kun termostaatit pätkii KPH lattialämmitystä, MPL jne, päälle/pois.

    Eli vaikka 1 h ja sitä pidemmillä jaksoilla olisi likimain tuotanto = kulutus, niin tähän voi osua monta 15 min jaksoa, jolloin on joko ostettu sähköä verkosta tai myyty sähköä verkkoon. Ja molemmissa tapauksissa menee myös siirtomaksut, jotka useimmiten pörssihintaa korkeammat ts. se myyntikin on tappiollista.

    Äänestä

  • Käytän itse kaiken lataan yöllä sähköautoo ja päivällä saunon ja olen toöissä ajelemssa söhköautolla ja pesen pyykkiä ja tiskaan a ja lämmittelen

    Unda snbda

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mikä vero?

    Yritystuki vero moka maksaa palkansaajat veroissaan loisille

    Äänestä

Kyllä urpo palknsaajaa verottaa

Tarvii yritystukiin rahaa

Äänestä

Tulipalossa tulee ongelmia, jos talossa on aurinkopaneelit, Palokunnalle on hyvin vaikea lähteä sammuttamaan taloa, koska paneelien sähköistys on aina ennalta-arvaamaton virityksineen.

Äänestä
  • Niin jos olet itse viritellyt ne.

    Äänestä

Eikös tämäkin palsata ole täynnä kotiosaajia

Sähkö turvallisuuskaki ei koske suoja jännitettä alle 48v

Moni ns paneelifirmakin tekee . ropostelua. Joista palot syttyy

Äänestä

Nyky trendin leipäkone, hyöty yhtä olematon, ei sähkö verkosta mitään maksa, Siirrot ja verot siihen sit maksaaki

Äänestä

Yritystuki on myls ssoiaalietuutt baltion varoista ja se kerätäön uksitäön palkansaajien veroista sinä maksaa senkin kuten yrrittäjien veeon aov n vaikka et kaupaa omistakkaan

Abdal Jawwad

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Huonoja uutisia aurinko­paneelit asentaneille: käynnissä on uudistus, joka uhkaa tuhota paneelien hyödyn
Oma aurinkosähkötuotanto on pientalossa kannattavaa yleensä vain, jos sähköstä suurimman osan pystyy kuluttamaan itse. Sähkökaupan siirtyminen 15 minuutin välein tehtävään hinnoitteluun ja -netotukseen vaikeuttaa tätä huomattavasti.

Tilaajille

Aurinkopaneeleja asennettiin innokkaasti kaksi vuotta sitten. Kesällä 2022 aurinkosähkön myyminen verkkoon olikin hyvin kannattavaa. Kesä oli poikkeus.
Aurinkopaneeleja asennettiin innokkaasti kaksi vuotta sitten. Kesällä 2022 aurinkosähkön myyminen verkkoon olikin hyvin kannattavaa. Kesä oli poikkeus.


SÄHKÖMARKKINAN hinnoittelu on siirtymässä niin sanottuun varttihinnoitteluun. Se tarkoittaa, että sähkö hinnoitellaan sähköpörssissä ensi vuoden alusta asti 15 minuutin aikajaksoissa, kun se nyt hinnoitellaan tunniksi kerrallaan.

Suurimmalle osalle sähkön käyttäjistä varttihinnoittelulla ei ole luultavasti juuri merkitystä. Ne, jotka ovat asentaneet kotiinsa sähkön käyttöä hinnan mukaan ohjaavia laitteita, voivat hyötyä varttihinnasta jonkin verran.

Timo Kuusela: Katsoin kerran videon jolla paneelit asennuttanut oli tehnyt huolelliset laskelmat kannattavuudesta. Paneelit maksaisivat itsensä takaisin silloisella... Näytä lisää

Olavi Metsäsaari: Kyllä säästää jos laittaa aurinkosähkön lisäksi pientuulivoimalan ei tarvita siihen edes lupia ja lisäksi akusto ja dieselagrikaatti joka hoita jos ak... Näytä lisää

Ja milloin tuo investointi maksaa itsensä takasin?
Vastaa viestiinHyvin argumentoitu (0)
Osmo Nikulainen
Ilmoita
Mietin vakavasti asennuttaa aurinkopaneelit asuntooni, mutta ainakin kolme asiaa esti sen, ne olivat seuraavia:
Asennusfirmoilta, tai heidän edustajiltaan, en saanut vastauksia kysymyksiini, kuten siihen, että miten paneelien tuoton käy, kun osa paneeleista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu