Turvallinen tila

Anonyymi-ap

Tuosta voisi ottaa moni oppia.


Turvallisemman tanssitilan periaatteet

Turvallisemman tanssitilan periaatteet on hyväksytty Bailes Cubanosin hallituksen kokouksessa maaliskuussa 2023.

Kunnioita toisten tanssijoiden henkilökohtaista fyysistä tilaa. Pyydä lupa tanssiin sanallisesti tai eleillä ennen kuin kosket tanssipariin. Ota huomioon, että eri ihmiset voivat kokea kosketuksen ja lähellä olemisen eri tavoin, ja käsitys siitä, mikä on sopiva tanssietäisyys tai tapa koskettaa tanssiessa, voi vaihdella tanssijoiden joukossa. Anna ja pyydä tarvittaessa tilaa. Kun tanssit lähellä paria, varmista että tanssiparisi kokee olonsa mukavaksi. Jos et pysty tulkitsemaan sitä toisen eleistä ja ilmeistä, varmista kysymällä. Älä oleta automaattisesti, että koskettaminen myös tanssilattian ulkopuolella sopii kaikille.

Kohtele toisia tanssijoita asiallisesti ja ystävällisesti. Älä pilkkaa, halvenna, jätä ulkopuolelle tai nolaa ketään puheillasi tai käytökselläsi. Pitäydy ulkonäön, pukeutumisen, tanssityylin tai tanssitaitojen arvostelusta. Älä puhu tai käyttäydy karkeasti ja aggressiivisesti toisia tanssijoita kohtaan. Väkivalta ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa.

Kunnioita toisten tanssijoiden itsemääräämisoikeutta. Tanssista kieltäytymistä pidetään paritanssin parissa usein epäkohteliaana. Tanssiin kutsusta voi kuitenkin myös kieltäytyä tai keskeyttää tanssin, jos tanssiminen tietyllä hetkellä tai tietyn partnerin kanssa tuntuu epämiellyttävältä. Kieltäytymistä ei ole velvollisuus selittää, eikä tanssiin pyytäjän tule vaatia selitystä tai loukkaantua. Kieltäytyessä tanssista kannattaa kuitenkin olla huomaavainen; muista, että torjunta ei tunnu kenestäkään hyvältä.

Rakenna käyttäytymiselläsi inklusiivista tanssiyhteisöä. Toivota tanssiyhteisöön tervetulleiksi kaikki tanssijat ikään, sukupuoleen, kieleen, kansallisuuteen, etniseen taustaan, vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen, koulutustaustaan, ammattialaan jne. katsomatta. Toimi omalta osaltasi sen hyväksi, että myös uudet tanssiharrastajat kokevat itsensä tervetulleiksi tanssiyhteisöön ja -tapahtumiin. Tervehdi, hymyile, juttele, ota mukaan keskusteluun ja hae/lähde tanssiin. Tanssi myös niiden tanssijoiden kanssa, jotka eivät välttämättä ole samalla taitotasolla kanssasi.

Älä opeta, neuvo tai anna palautetta pyytämättä. Osoita tilannetajua tanssilattialla. Vapaamuotoisissa sosiaalisen tanssin illoissa voi olla mukavaa treenata yhdessä parin kanssa tanssitunneilla opittuja uusia kuvioita. Harva tanssija kuitenkaan ilahtuu siitä, että tanssipari alkaa pyytämättä opettaa kesken tanssin. Sovita oma tanssisi ja kuvioiden vaativuus tanssiparin tasoon. Älä koskaan moiti tanssiparia tai syytä tätä jonkin kuvion epäonnistumisesta. Älä anna palautetta toisen tanssimisesta pyytämättä.

Tee tanssista myös fyysisesti turvallista. Etenkin viejällä on suuri vastuu tanssin turvallisuudesta. Seuraa mitä ympärillä tapahtuu ja huolehdi siitä, ettette tanssiparin kanssa törmää muihin tanssijoihin. Kun tanssilattialla on ahdasta, älä tee paljon tilaa vieviä kuvioita. Älä tee riskialttiita kuvioita, kuten nostoja tai vaativia taivutuksia. Pyri selkeään mutta pehmeään vientiin – älä riuhdo tai revi, sillä se paitsi tuntuu epämiellyttävältä, pahimmillaan myös johtaa fyysisiin vammoihin.

Kunnioita toisten tanssijoiden yksityisyyttä. Älä utele tai juoruile tarpeettomasti toisten yksityisasioista. Käsittele etenkin arkaluontoisia asioita varovaisesti ja kunnioittavasti. Jos otat tanssitapahtumassa valokuvia tai videoita, joissa näkyvät tanssijat ovat tunnistettavissa, varmista, että kuvaaminen ja etenkin mahdollinen kuvien julkaiseminen sopii kuvassa näkyville.

Kanna vastuusi tanssiyhteisön jäsenenä. Turvallisemman tanssitilan luominen on yhteisesti kaikkien yhdistyksen ja tanssiyhteisön jäsenten vastuulla. Pyri itse toimimaan näiden ohjeiden mukaisesti. Jos olet tahallisesti tai tahattomasti loukannut muita, pyydä anteeksi. Jos koet tai todistat epäasiallista käytöstä, kuten kiusaamista, rasismia, muuta syrjintää tai seksuaalista häirintää, puutu siihen mieluiten välittömästi. Jos et koe turvalliseksi puuttua tilanteeseen itse, käänny mahdollisten järjestyshenkilöiden tai tapahtuman järjestäjien puoleen.

Bailes Cubanosin jäsenten ja Bailes Cubanosin järjestämiin tapahtumiin osallistuvien odotetaan sitoutuvan yllä mainittuihin periaatteisiin. Mikäli Bailes Cubanosin hallituksen tietoon tuodaan yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa tapahtunutta asiatonta käytöstä, asia käsitellään keskustelemalla tilanteesta asianosaisten kanssa. Vakavissa tapauksissa tanssijalle voidaan määrätä määräaikainen porttikielto yhdistyksen tapahtumiin.

12

727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Rakenna käyttäytymiselläsi inklusiivista tanssiyhteisöä"!

      Ajattelin vain käydä pitämässä hauskaa

    • Anonyymi

      Tuossa oli tärkeitä pointteja.
      Jos näitä ei tiedosteta, tapahtuu mauttomia asioita itsestään selvyytenä ilman että puututaan, koska muoto ja sukupuoliepäsuhta luovat tilaa epänormaalille.
      Nuoret ihmiset osaavat.

    • Anonyymi

      Miten ulkokehää töpöttävälle ukkelille voisi ystävällisesti neuvoa siirtymään sisemmälle kehälle?

      Pitääkö kaikki vaan suvaita ja ulospäin hymyillä vaikka sisällä verenpaine on tapissa.

      • Anonyymi

        Mikähän sitä verenpainetta oikein nostaa?
        Tanssin on tarkoitus olla rentouttavaa mutta höyrypäät tuovat omat henkilökohtaiset
        paineensa pilaamaan muiden tansseja.
        Jos sattuu omasta mielestään olemaan aivan mahtava tanssija niin varmaan osaa
        myös tyylikkäästi väistää hitaampia "töpöttäjiä" eikä tarvitse paineistaa yhtään.


    • Anonyymi

      Voi kun kehittyisi tähän suuntaan

    • Anonyymi

      Hyvää tarkoittava, mutta niin pitkä, että tuskin edes tuon laatijat itse jaksavat lukea sitä alusta loppuun. Toisekseen se on GRPR: n vastainen, koska siinä kerätään ei-toivottujen henkilöitten henkilötietoja omalla luvalla ylläpidettävään rekisteriin.

      • Anonyymi

        Mistä ja miten saa tiedon, onko kanssani sillä hetkellä reenaavasta henkilöstä tietoja rekisterissä? Ja minkälaisia?


    • Anonyymi

      Perustuslaki takaa oikeuden kuvata ja julkaista yleisellä paikalla, niin valokuvia kuin videota. Mitään lupia ei Suomessa tarvi, täällä on sanan ja mielipiteen vapaus.

    • Anonyymi

      Toivottavasti tanssileirilläkin opetetaan se, että jos on ruuhkatanssit niin jätetään se TAKA-ASKELEEN ﹰpituus aivan minimiin tai jopa ottamatta ollenkaan. Siellä takana on kuitenkin jonkun muun jalat!

      • Anonyymi

        Ja muutoinkin vaikka seksikäs misu on sattunut pariksi innostusta kannattaa ruuhkassa hillitä minimi liikkeisiin ja käyttää säästynyt energia sitten tansien jälkeen muuhun toimintaan. Misu siinä lähellä on mukavampi kuin heitellä sitä päin muita tanssijoita.


    • Anonyymi

      Jossain tanssikurssilla joo mutta tanssilavalla ihmisiä on joka lähtöön. Eikä tarvita kuin se yksi tai kaksi tomppelia jotka sotkee käytöksellään monen illan.

      Ja juuri tanssitreeneissä olen kokenut varsin tylyä käytöstä. Ei kaikki ymmärrä tai halua sitoutua tällaisiin ihanteisiin.

      • Anonyymi

        Ollut siis huono ope siel tanssitreeneissä.
        Noitakin siis riittää. Liekö eurot tärkeämpiä, kuin laadukas opetus.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6812
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6793
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      148
      5456
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4483
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4089
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3660
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3248
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3173
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      75
      2779
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2259
    Aihe