Ensitreffeillä ensipano

Elettiin 70-luvun loppupuolta. Olin 21 vuotias aika ujo nuorimies, enkä ollut vielä saanut kokea seksin riemuja. Olin vain ajatuksissani "saanut" masturboidessani.
Oli kaunis kevätpäivä, kun kävin auton tankkaamassa ja samalla ostin nuortenlehden.
Lehdessä oli liitteenä Baccara-juliste ja sen toisella puolella kirjeenvaihtoilmoituksia. Aloin käydä ilmoituksia läpi, ja lukemiseni päättyi erääseen ilmoitukseen ja sen lupaavaan nimimerkkiin: "Kaiken sulle antaisin".
Ilmoittaja asui samassa maakunnassa ja niin tartuin kynään ja kirjoitin nimimerkille ja jäin odottamaan. Kului muutama viikko ja vihdoin sain vastauksen. Kirjoittaja oli 19 ikäinen tyttö, jonka kirjeestä sain lupaavan vaikutelman. Ehdimme kirjoitella muutaman kirjeen, kunnes tyttö ehdotti tapaamista. Kuvia olimme vaihtaneet ja kirjekaverini oli kivan näköinen tyttö, jonka rintoihin kiinnitin jo kuvan perusteella huomiota. Ne olivat isohkot muuten hoikalla tytöllä.
Kun tapaamisilta koitti, olin tietenkin jännittynyt. Olin uskaltautunut ostamaan kondomipaketin varoiksi ja toiveikkaana runkkasin pois liian herkkyyden pari tuntia ennen lähtöä.
Olimme sopineet tapaamisen molemmille tutun tanssipaikan portille. Tunnistin heti tytön kuvan perusteella ja varovainen tutustuminen pääsi alkuun. Siirryimme autooni, jossa jatkoimme juttelua. Lähdimme ajelemaan. Mutkien kautta suuntasimme tytön kotiin, jossa vanhemmat olivat jo nukkumassa. Menimme tytön huoneeseen, jossa istuimme vierekkäin sängyn reunalla. Puhelimme niitä näitä ja koko ajan mietin miten uskaltaisin koskea tyttöön. Rohkaisn mieleni alkamalla silitellä tytön hiuksia. Yhtä äkkiä tyttö nousi istumaan syliini ja kääntyi minuun päin painaen huulet huulilleni.
Lähinnä vaiston varassa vastasin suudelmaan, joka venyi ja muuttui kiihkeämmäksi.
Kullini alkoi seistä jo täysimittaisena ja tyttö varmaan tunsi sen peppuaan vasten. Siirsin käteni hänen rinnalleen ja puristelin sitä ja tyttö suuteli entistä kiihkeämmin.
Tartuin hänen intianpuuvillaiseen paitaansa ja vedin sen hänen päänsä yli pois. Silloin edessäni näin rintsikoiden verhoamat rinnat. Siirsin käteni hänen selkänsä taakse ,ja sainkin avattua liivien hakaset. Otin rintsikat pois paljastaen ihmeen kauniit ja mukavan isot rinnat. Tartuin niihin ihmetellen niiden pehmeyttä! Otin nännin sormien väliin ja pyörittelin sitä hellästi. Siirryin niin, että sain hänen nänninsä huulieni väliin ja imin ja pyörittelin sitä. Tytön suusta kuului huokaus.
Käteni siirtyi farkkujen napille. Avattuani sen ja vetoketjun niin paljon, kuin asento mahdollisti. Ujutin käden farkkujen sisään. Käteni liikkui alaspäin sileällä vatsalla ja kohta tunsin karhean karvoituksen. Jatkoin edelleen osuen kuuman kosteaan reikään. Tyttö voihkaisi ja pyysi siirtämään sormia ylemmäksi. Tiesin teoreettisten opiskelujeni parusteella hänen haluavan kosketusta klitorikselle.
Tyttö kysyi, että haittaisiko minua jos emme rakastele. Vastasin, ettei tietenkään.
Tyttö riisui loputkin vaateensa ja meni makaamaan sänkyyn ja minä seurasin esimerkkiä.
Makailimme siinä jonkin aikaa peiton alla. Sitten tyttö kysyi: haluaisitko rakastella?
Tätä olin odottanut ties kuinka kauan! Vastasin myöntävästi ja tyttö tarttui kulliini ja oli ilmeisen tyytyväinen huomatessaan sen olevan täydessä kunnossa. Hyväilimme toistemme jalkoväliä ja kysyin tytöltä kondomin käytöstä. Se ei ollut taepeen, koska tyttö söi pillereitä ja silloin ei ollut hiviä tai muuta.
Koske olin epävarma taidoistani, ehdotin tytölle jos hän tulisi päälle. Se sopi ja hetken päästä alaston tyttö asettui päälleni, tarttui kulliini ja ohjasi sen pään häpyhuulille. Sitten hän laskeutui alas jolloin kulli oli kokonaan hänen sisällään. Voi sitä riemua!
Ensi kertaa olin naisen sisällä! Tyttö aloitti hitaan liikkeen ylös alas ja nautin edessäni liikkuvista rinnoista ja pimpin hivelevästä otteesta kullini ympärillä.
Vauhti kiihtyi, en sitä kauaa kestänyt vaan tunsin orgasmin lähestyvän. Vielä pari imevää edestakaista liikettä ja minä sain ruiskuttaa sykäyksittäin spermani ihanan tytön kuumaan pilluun.
Tyttö vetäytyi pois päältäni ja sanoi ettei häntä haittaa, vaikkei orgasmia saanutkaan.
Hän kysyi, milloin olen rakastellut viimeksi. Vastasin: en koskaan. Tyttö sanoi, että olisin kertonut. Hänellä oli ollut poikakaveri ja muutama muukin suhde.
Sinä kesäyöna rakastelimme vielä muutaman kerran ja sormeilin häellekin orgasmin.
Aamu kuudelta aloimme toisiimme kietoutuneina nukkua.
To tyttö on ollut vaimonani jo 44 vuotta!

22

12354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa onnittelut molemmille!
      t: 63v.

    • Anonyymi

      Kun ekakerralla huomaa, ett värkit ja muutkin sopivat yhteen, niin mitä niitä vaihtamaan!

      • Anonyymi

        Tuokin vain unelmissas eunukki


    • Anonyymi

      Ainakin sinulle selvisi jo eka kerralla, ettei tyttö pihtaa! Jess!

    • Anonyymi

      Olipa ihana ja luonnollinen tarina.

    • Anonyymi

      Sama juttu meillä. Muutama tunti ensi tapaamisen jälkeen lastit paljaalla pilluun. Jälkeenpäin sain kuulla, että edellisen lastit oli päätyneet sinne kaksi päivää aiemmin. Ei pihdannut vaimo nuorena. Sen tiesi monet.

      • Meillä meni aikaa ensinäkemisestä siihen kun oltiin ekakertaa "vehkeet" sisäkkäin noin 3,5 tuntia!
        Eli Markku Aron silloista hittiä lainaten: "sain keskiyön aikaan..."


      • Anonyymi
        E-Äijä kirjoitti:

        Meillä meni aikaa ensinäkemisestä siihen kun oltiin ekakertaa "vehkeet" sisäkkäin noin 3,5 tuntia!
        Eli Markku Aron silloista hittiä lainaten: "sain keskiyön aikaan..."

        Sama juttu. Minulla oli seurustelusuhde, mutta jo haalistunut. Menin tansseihin. Sieltä löytyi kaunis, seksikkään oloinen opiskelijatyttö, jonka kämppis oli käymässä vanhempiensa luona. Kämpille siis, ja naimaan. Niinpä, vaimoni on kertonut, että hieman häntä nolotti, että sillä tavalla antoi ensimmäisellä tapaamisella. Mutta oli hänelläkin suhde, suhde saksalaiseen vaihto-oppilaaseen, ja vähän aikaa hän piti meitä kahta, toisistamme tietämättä. Kohta olemme olleet kymmenen vuotta lujasti naimisissa.


    • Anonyymi

      Siltikään kirjoituksestasi päätellen et ollut ensikertalainen puuttui ensikertalaisen haparointi monestiko olet vaimoasi jo pettänyt vaikka 44 vuotta naimisissa olette olleetkin vai ajattelitko että ssat helpomin kun sanot olevasi ensikertalainen

      • Vaikka muuta väität, minä ja vaimoni parhaiten asian laita tiedetään!
        Tästä tytöstä tuli ensimmäinen tyttöystäväni ja siis myöhemmin vaimo.
        Ketään en ollut edes suudellut ennen. saati nähnyt perheeseeni kuulumatonta naista alasti.
        Minulla oli tilanteessa melkoinen jännitys päällä. mutta tytön toiminta kokeneempana auttoi minua selviytymään siitä.
        Ja mitä pettämisväitteeseen tulee. vaimoni on edelleen, ja pysyy, ainoa seksikumppanini.
        Jos sinulle ovat tuttuja sanat "rakkaus" ja "kunnioitus", niin ehkä uskot ja ymmärrät!

        Jos luit koko tarinan, niin ehkä huomasit, että tyttö kysyi yhdynnän j ä l k e e n, milloin viimejksi olin rakastellut


      • Kerran yksi tuttu nainen yritti saada minut pettämään vaimoani. Hän kirjaimellisesti roikkui minussa ja melko suorasukaisesti tarjosi pillua.
        Kun torjuin tarjouksen, tämä nainen suuttui minuun niin perin pohjin ettei sen jälkeen ollut tuntevinaan minua ja ei enää koskaan puhunut minulle sanaakaan!

        Ei kaikki aviomiehet niin helposti lankea vieraan pillun hpoukutuksiin!


    • Skähdyttävän kaunis kertomus. 🌹👀

      • Kaunis kiitos! :)


      • E-Äijä kirjoitti:

        Kaunis kiitos! :)

        Tampreeks tosson, yleissuomeks ole hyvä! 🌹👀


    • Anonyymi

      Kiva kertomus!
      Jos sopii kysyä, onko tuo tyttä/nainen edelleen ainoa seksikumppanisi?

      • Kiitos!
        Sopiihan se: nainen, josta tuli vaimoni, on todellakin ainoa seksikumppanini!


    • Anonyymi

      Noinhan se kuuluisi vanhan kaavan mukaan mennä, että se yksi kokemus, jonka kanssa ollaan sitten loppuikä.
      Minulla kävi niin, että sänkyyn päädyttyämme aikoinaan alkoi se naiseni lukea ukaasit avioon menosta tai sitten vain ystävät.
      No, avioon mentiin ja kun arki alkoi (hyvin äkkiä), niin ei sillä seksillä pitkälle menty, joten erosimme reilun vuoden yhdessä oltuamme.
      Tuo teidän juttunne on kaunista luettavaa🌹

    • Kiitos!
      Meillä on ollut onnea, että "se oikea" löytyi alun perin kirjeenvaihdon perusteella ja ensitapaamisella muuttui vuosikymmeniä kestäväksi suhteeksi.
      On meilläkin ollut vaikeat hetkemme, mutta meistä kumpikaan ei käynyt vieraissa.
      Se, että kaikki alkoi Intro-lehden ostamisesta oli pelkkää sattumaa, kun en aikaisemmin enkä sen jälkeen ostanut sitä lehteä!

      • Anonyymi

        No, ei välttämättä; useimmilla asioilla on jokin aikansa ja paikkansa:)
        Itse sain sieluuni lukuisia haavoja pyöriessäni kapakoissa aikoinaan.
        Päätavoite oli päihtyminen, toisena tavoitteena löytää seuraa.
        Morkkis oli kiitettävä, kun herää tuntemattoman ihmisen vieressä, eikä muista edellisen yön tapahtumista mitään.
        Että, en suosittele kenellekään tällaista elämä tyyliä.
        Se, että vieressä on ihminen, jota rakastaa/saada rakkautta ei ole nykypäivänä enää itsestään selvyys.


      • Anonyymi

        Elämän tuleva suunta voi olla pienistä asioista kiinni! Kuten teidän tapauksessa tuo lehden ostaminen tankkausreissulla!
        Miten toisin sinun ja hänen elämä olisikaan mennyt?

        Toivotan teille kaikkea hyvää jatkossakin!
        Rakastakaa ja rakastelkaa!!


    • Anonyymi

      Olihan lähes uskomattoman upea kertomus ekakerrasta!
      Tuntuu jo melkein kadehdittavalta tuollainen avaus panotouhuihin! Ja se, että johti noin pitkään suhteeseen!
      Itsellä vähän karummat muistot ekasta panosta!

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2490
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      899
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      104
      881
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      306
      869
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    Aihe