SUOMALAISET SOTILAAT KÄYTTÄYTYNEET TSADISSA RASISTISESTI 2009.
JA SITTEN KAIKKIEN MAAILMALLA OPERAATIOISSA OLLEIDEN KUULEE KEHUSKELEVAN ITSEÄÄN KUN ON KÄYNYT VÄHÄN SOTAA LEIKKIMÄSSÄ, EIKÄ TEKEMÄSSÄ MITÄÄN HYÖDYLLISTÄ JA JÄRKEVÄÄ.
AFGANISTANISSAKIN PAIKALLISET NAUROIVAT SUOMALAISTEN SOTILAIDEN ERÄSTÄ IÄT JA AJAT HILJAISTA JA RAUHASSA SÄILYNYTTÄ KYLÄÄ PUOLUSTAMAAN TULEMISELLE, JONNE EI MUUTKAAN KETKÄÄN JOUKOT OLLEET KOSKAAN MISSÄÄN TARKOITUKSESSA TULLEET EI YK EIKÄ TERRORISTITKAAN RIEHUMAAN JA LEVOTTOMUUKSIA AIHEUTTAMAAN. MUTTA SUOMALAISET IDIOOTIT MENIVÄT AUTOINEEN JA ASEINEEN TURHIMPAAN PAIKKAAN RAUHANTURVAAMISTA JA SOTAA LEIKKIMÄÄN.
PELKKIÄ PELLEJÄ VAAN, JA MINKÄ TAKIA?
NO MUUN LÄNNEN JA USAN MIELISTELEMISEKSI, KUN SE OLI SITÄ AIKAA KUN SUOMI EI OLLUT VIELÄ NATOSSA. MUTTA SILTI VAIN MIELISTELYN TAKIA MIELIVALTAISUUKSIINKIN OSALLISTUTTIIN JA MENTIIN SOTAA JA RAUHANTURVAAMISTA LEIKKIMÄÄN.
ETTÄ KYYYLLÄ TÄSSÄKIN VOI OLLA MAHDOLLISTA OLLA KAIKKEA SAASTAA JOSTA KUKATIES VOITAISIIN HALUTESSA KÄYDÄ VAIKKA OIKEUTTAKIN VAIKKA KUINKA, JA KUKATIES SAATANA VAIKKA SOTAOIKEUTTA JA VARSINKIN JOS NÄITÄ ASIOITA OLISI KUKAAN TUOREENA TODISTELLUT JA SELVITELLYT JA SYYTELLYT NÄITÄ IDIOOTTEJA VASTAAN!!
NO KYLLÄ SEKIN ON MYÖS YLEISESTI TIEDETTY ETTÄ EI SIELLÄ PUOLUSTUSVOIMISSA OLE KETÄÄN VARSIN ÄLYKÄSTÄ TÖISSÄ JA KAIKKEIN VÄHITEN KORKEANA UPSEERINA, "ARMEIJA KARKOTTAA ÄLYKÖT", JA MUUTENKIN SUOMI NIIN PIENI PIKKUMAA ETTÄ KAIKESSA ON ASIALLA VAIN TOISSIJAISET LAHJAKKUUDET, KAIKISSA TÖISSÄ JA KAIKISSA AMMATEISSA, JA KAIKILLA ALOILLA.
NO SELITÄNKÖ VIELÄ TEILLE ÄLYKÖILLE JA "LOOGISILLE MATEMAATIKOILLE JA INSINÖÖREILLE" ETTÄ MISTÄ JOHTUU ETTÄ KAIKESSA ON "TOISSIJAINEN LAHJAKKUUS".
No, Yksinkertaista: Koska kiinnostus jotakin työtä tai ammattia kohtaan ja lahjakkuus eivät välttämättä kulje käsi kädessä eikä yhdessä ja samassa yksilössä ja vaikka olisikin, niin silti yksi kappale niin lahjakasta kuin vähemmän lahjakasta henkilöä voi ehkä olla yhtenä kappaleena yhtenä aikana ihan vain puhutaan hetkistä että yhtenä hetkenä vain yhdessä paikassa ja samoin tein käytännössä katsoen yhdessä hommassa kerrallaan eli siis / 1 hetki. Ja niin ja niin edelleen siten siten siten. Eli siis aina voisi olla sinunkin työhösi joku toinenkin kenties lahjakkaampikin tai ei, mutta ehkä sekin on muualla ja ehkä on muualla just siks kun sinä olet jo siinä. Ja ykskin lahjakas tai lahjaton voisi tehdä ja olla lahjakas useammassakin asiassa mutta ei kai sekään nyt sentään kerrallaan useampaan paikkaan repeä. Ja näin ja näin edelleen.
Että tällaisia vähän.
suomen sotilaiden touhut ulkomailla, ja muuta perkelettä !!
1
335
Vastaukset
- Anonyymi
Milloin Suomen hallitus esittelee sen toimintaohjelman, jolla suomalaiset sotilaat eivät enää ole huumekasvien viljelyn takuumiehinä?
Milloin maamme hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiasta päätetä Washingtonissa?
Koska hallituksemme lukee, mitä on kirjoitettu maamme allekirjoittamissa huumeiden vastaisissa sopimuksissa?
Opium is converted into heroin on an industrial scale, not in kitchens but in factories. Millions of gallons of the chemicals needed for this process are shipped into Afghanistan by tanker. The tankers and bulk opium lorries on the way to the factories share the roads, improved by American aid, with Nato troops.
Tony Bliarkin haluaa laillistaa unikonviljelyn Afganistanissa, kuten se on laillistettu jo Turkissa.
Presidentti Karzain toisella veljellä Hashmat Karzailla on oma turvayhtiö, Asia Security Group. Syksyllä paljastui, että kolmas veli, Ahmed Wali Karzai, on jo vuosia ollut CIA:n palkkalistoilla. Ahmed Wali Karzaita on pidetty yhtenä Afganistanin huumekaupan tärkeimmistä tekijöistä.
Saksalaisen huoltoyhtiön epäillään salakuljettaneen huumeita Afganistanista Eurooppaan. Nato oli palkannut yhtiön käsittelemään muun muassa pyykkejä ja jätteitä, Saksan NDR-radio kertoi perjantaina.
Ilta-Sanomat: Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa"
YK-johtaja: Pankit pelastettiin taantumasta huumerahoilla
Suomessa vierailleen Global Financial Integrityn tutkija Raymond W. Barker laittomat rahavirrat kasvavat 18 prosentin vuosivauhtia. Suurin osa tästä päätyy lailliseksi rahaksi pankkeihin muodostaen taantuman aikana niiden merkittävimmän kasvusektorin. - Esimerkiksi USA:han voidaan laillisesti siirtää syntyneitä voittoja monenlaisista rikoksista silloin, kun rikos on tehty ulkomailla, Barker toteaa.
Global Financial Integrity -ajatushautomon tutkija Barker kertoo Voima-lehden artikkelissa, että ongelmaan ei edes yritetä puuttua.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1223929Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3132031Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481801- 1051717
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21680IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4351500Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531222Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4211181