Minä oun metissä kulukenu metsurin hommissa ja muutenki kohta 60 vuotta.
Eikä sitä karhhuu sitten meinannu tulla vasttaan, ei sitten millään. Lähellä oli kerran tuolla Kelevän Salonkylällä yhtenä kesäuamuna, kun olin uamuviijen hilippeillä raivaussahan kansa könnyymässä vuaran piälle.
Vain niinppään lähti otso vetelemmään...ja pitkillä, kun karjahin, jotta anna minun männä työmualle kuule rauhassa.
Vain sitten kerran tuli kehveliläinen tuolla Keski-Suomessa vasttaan ite isäntäkarhu sammoo polokkuu. Ei tullu paska houssuun, vain läheltä piti, kun se tapahtu niin äkkii.
Siinä kävi sitten niin, jotta koppasin männyn karahkan kouraan ja sillä rupesin sohimmaan, nii eihän se uskonna mittää. Silimät vain kiilu ja hamppaita näytti, irvisti ja hirmuörinän piti, kahella jalalla seiso minun eissä.
Siinä ei tuntunu olevan mittää muuta vaihtoehttoo, ku tappelu, siis paini.
Telekuttiin siinä suunnilleen viitisen minuuttia, niin minä otin sitten sen karhun kaulasta kuristusotteen, niin sitten se alako puhummaan ja sano jotta; Elä ihmeessä purista , en sua henkkee ja vielä paekallisella murtteella.
Minä sanoin sille jotta: Luppootko tästä lähttiin olla kunnolla ja annat immeisille rauhan , niin metsureille, kun marjankerrejillekkii?
Joo, joo, luppoon, luppoon ja lähti pötkimmään omille teilleen. Lurahti siltä vielä paskakkii siinä hötäkässä, vain sinne häipy, eikä ou näkyny sen jäläkkeen.
Sen pituinen se.
Eikä sitä karhhuu sitten meinannu tulla vasttaan, ei sitten millään. Lähellä oli kerran tuolla Kelevän Salonkylällä yhtenä kesäuamuna, kun olin uamuviijen hilippeillä raivaussahan kansa könnyymässä vuaran piälle.
Vain niinppään lähti otso vetelemmään...ja pitkillä, kun karjahin, jotta anna minun männä työmualle kuule rauhassa.
Vain sitten kerran tuli kehveliläinen tuolla Keski-Suomessa vasttaan ite isäntäkarhu sammoo polokkuu. Ei tullu paska houssuun, vain läheltä piti, kun se tapahtu niin äkkii.
Siinä kävi sitten niin, jotta koppasin männyn karahkan kouraan ja sillä rupesin sohimmaan, nii eihän se uskonna mittää. Silimät vain kiilu ja hamppaita näytti, irvisti ja hirmuörinän piti, kahella jalalla seiso minun eissä.
Siinä ei tuntunu olevan mittää muuta vaihtoehttoo, ku tappelu, siis paini.
Telekuttiin siinä suunnilleen viitisen minuuttia, niin minä otin sitten sen karhun kaulasta kuristusotteen, niin sitten se alako puhummaan ja sano jotta; Elä ihmeessä purista , en sua henkkee ja vielä paekallisella murtteella.
Minä sanoin sille jotta: Luppootko tästä lähttiin olla kunnolla ja annat immeisille rauhan , niin metsureille, kun marjankerrejillekkii?
Joo, joo, luppoon, luppoon ja lähti pötkimmään omille teilleen. Lurahti siltä vielä paskakkii siinä hötäkässä, vain sinne häipy, eikä ou näkyny sen jäläkkeen.
Sen pituinen se.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitten heräsit pyyhit hikeä otsalta ja otit krapularyypyn.
Karhun puhetaito ei ole ihme eikä mikään, sillä onhan näitä nähty ja kuultu.
Erityisesti minulle on jäänyt mieleen tässä lähellä majaileva yksilö mikä tulee keväisin talviunien jälkeen pihalle kevätaurinkoon venyttelemään, viheltelee ja laulaa siinä Säkkijärven polkkaa äänen avaukseksi.
Joskus innostui laulamaan oopperaakin, mutta mielensä niin kovin pahoitti ja lopetti sen esittämisen heti sen jälkeen kun Seppo Räty sattui paikalle kommentoimaan: ”Ooppera? Hyi saatana!” Siitä tapauksesta on peräisin tuo kuuluisaksi tullut lausahdus. Mukava on kuitenkin taas ihan kohta kuunnella mitenkä Säkkijärven polkka sujuu karhulta ja voi hyvinkin olla että tänä keväänä on kuultavissa myös kuinka hän puhuu Kalevalan tarinoita.
Olkaamme kaikki karhun kansaa!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhun_kansa
https://yle.fi/a/3-7054849