Jos irroitaa nola,johdon taulta niin sen päässä on 230 v laittenkautta jännitettä jamjis sen saa sydömeenseuraa kuolme
Söhkö ins
Kauppiaan harrastus
K-kaupan pyörittäminen on parhaimmillaan todella kannattavaa liiketoimintaa. Kauppiailla on siksi ylimääräistä rahaa käytettäväksi vaikkapa rakkaaseen harrastukseen. Siitä se sitten lähti.
JAA
TALLENNA
KOMMENTOI
IS EXTRAN TILAAJILLE
Jukka Toivakka (vas.) ja Reijo Riihimäki.
Jukka Toivakka (vas.) ja Reijo Riihimäki.
Teemu Suvinen
14:00
OLISIHAN rahat voinut järkevämminkin käyttää, mutta sitä on enää turha miettiä.
Näin ajattelee mikkeliläinen miljonääri Jukka Toivakka, 61. Hän hurahti jo vuosikymmeniä sitten harrastukseen, joka on tähän päivään mennessä maksanut hänelle miljoonia ja vienyt suuren osan hänen vapaa-ajastaan.
– Käsistähän se lähti, Toivakka myöntää.
Muistakaamettä nola johdossakin on jännite
Anonyymi-ap
6
153
Vastaukset
- Anonyymi
Jännite tulee kuorman kautta siihen nollasm
- Anonyymi
Nolassa on pääasiassa virtaa kunnes nekin kumoavat toisensa kiskolla.
- Anonyymi
Nassikoille hieman tietoa sähköstä.
Sähkö tulee kahta johtoa pitkin huusholliin ja kummassakaan johdossa ei ole sähköä mutta kunhan mittaa niiden kahden johdon välin niin löytää sen sähkön.- Anonyymi
Itse asiassa neljää johdinta pitkin ja otat niistä mitkä tahansa kaksi, niin kaikkien väliltä löytyy "sähköä".
- Anonyymi
Mulla on kylläkin useampiakin johtoja kuin 4
Olrt taas vääräsdä
Sönkkö
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop791469- 681225
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1051133huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55964Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?144960Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma169909Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32842Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan59814- 61796
- 77695