Löysin tuollaisen viestiketjun, jonka kommentointi on suljettu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17979524/mika-on-noloin-tilanne-seksia-harrastaessa
Aivan huikeita tarinoita! Osassa tuntee oikein myötähäpeää.
Noloin tilanne seksiä harrastaessa...
332
36296
Vastaukset
- Anonyymi
Onhan niitä ollut noloja tilanteita itselläkin, törmäsin pikkuveljeni huoneeseen koputtamatta ja pikkuveli siellä runkkasi valtavaa kyrpäänsä. Olin silloin itse 18 vuotias ja asuin jo poissa kotoa, mutta kävin viikonloppuisin usein vanhempieni luona.
Huoneeni oli vielä minun käytössä rintamamiestalon yläkerrassa ja pikkuveljen huone oli siellä talon toisessa päädyssä. Tulin myöhään perjantaina kotiin ja vanhemmat olivat jo nukkumassa, niin kävelin portaat yläkertaan varovasti. Näin pari vuotta nuoremman pikkuveljen huoneen oven raosta valoa ja menin hänen huoneeseen koputtamatta. Näky oli uskomaton, veljeni runkkasi todella isoa kyrpäänsä silmät suljettuna täydessä hurmiossa. Häkellyin itsekin ja pyytelin anteeksi, sopersin jotain jatka vaan ja meni kiireesti omaan huoneeseeni. Kyllä nolotti, etten koputtanut veljen huoneen oveen.
Kävin suihkussa alakerrassa ja en oikein saanut näkemääni mielestä, niin valtava se veljen kyrpä oli, että hieroin pilluani aika kiimoissani. Menin kuitenkin nukkumaan tai yritin nukkua, kun mielessä pyöri se näky veljen valtavasta kyrvästä. Olin kyllä nähnyt pikkuveljeni joskus alastomana ja hänen hyvän varustuksen, mutta en koskaan täydessä seisokissa. Ehkä se vielä korostui, kun hän on niin lyhyt, minuakin lyhyempi.
Minun oli ihan pakko riisua yöpuku ja menin veljen huoneen ovelle koputtelemaan varovasti, otin vielä kondomin varuilta mukaan käsilaukusta. Veljen huoneessa ei ollut valoja ja sanoin, että älä laita valoja, tulen sinun viereen. Vannotin veljeä, ettei tästä sitten puhuta, enkä minä puhu näkemästäni. Et varmaan ole vielä koskaan saanut naista, mutta nyt saat. Onko selvä.
Minun oli pakko opastaa veljeä, kun hän ei osannut minun pillua hyväillä kädellään, mutta pienellä opastuksella hän pääsi vauhtiin ja minä aloin runkkaamaan kädelläni sitä hänen valtavaa kyrpää, se oli hetkessä aivan kovana. Hyvä luoja miten iso se oli.
Annoin veljelleni sen mukana tuomani kondomin, että rullaa tuo kyrpäsi päälle, ettei saada lapsia keskenämme. Aika hyvin veli sen saikin siihen kyrvän päälle rullattua, olisiko joskus harjoitellut yksinään. Pyysin päästä veljen päälle ratsastamaan, kun pilluni oli jo niin puutteessa ja kerrankin oli noin isoa kyrpää tarjolla. Oli se iso, mutta varovasti hiljaa laskutumalla sen kyrvän päälle sain sen menemään pilluuni ja veli vain huokaili. Aloitin varovasti ratsastuksen ja tarjosin isoja rintojani veljeni puristeltaviksi, että pääset nyt kunnon rintojakin puristelemaan, luoja että teki hyvää. Pumppasin itseäni sitä veljen kyrpää vasten, ikinä en ollut niin isoa saanut pilluuni, vaikka olin jo aika monen miehen kanssa ollutkin siihen mennessä. Oli pakko kiihdyttää tahtia ja veli vain huokaili, ilmeisesti se runkkaaminen oli vienyt pahimmat paineet, että hän kesti pitkään. Että teki hyvää ja viimein en pystynyt enää pidättämään orgasmia, kiihdytin niin tahtia, että velikin sai.
Vannotin sitten vielä veljeäni, että tällä sitten et kerskaile kavereille ja minäkään en sitten puhu mitään näkemästäni. Kävin vielä alakerrassa alapesulla ja ei siitä nukkumisesta oikein tullut mitään, kun oli hieman syyllisyyden tunnettakin tästä.
Opetin kuitenkin veljeäni vielä olemaan naisten kanssa useampana viikonloppuna vanhempieni luona käydessäni, nuoletutin veljelläni pilluani ja panetutin itseäni sillä valtavalla kyrvällä. Kellään en ole sen jälkeen niin isoa kyrpää nähnyt, vaikka vielä monen miehen kanssa olinkin ennen perheen perustamista. Miehelleni en tietenkään ole tästä kertonut, enkä kenellekään muullekaan.- Anonyymi
No, minä nyt en osannut kirjoittaa tuota tarinaani niin hyvin, mitä sinä kirjoitat. Vaan oli se aika häkellyttävä tilanne, kun menin sinne pikkuveljen huoneeseen koputtamatta ja pikkuveli siellä runkkasi sitä valtavaa kyrpäänsä. Ei siihen oikein osannut mitään sanoa heti.
Olihan se sitten hieman nolo tilanne vielä myöhemminkin, kun minullakin oli jo perhe ja pienet lapset, pikkuvelikin oli jo parisuhteessa nuoren neitosen kanssa, kävin aika usein siellä etisessä kotitalossa. Pikkuveli oli sen ostanut vanhemmiltani ja vietimme usein siellä porukalla joulua.
Tuo pikkuveljen tyttöystävä tai avopuoliso ihan oikeasti sitten joskus minulle otti puheeksi, kun olimme kahden kesken, että miten valtava kyrpä veljelläni on. Taisin hieman punastuakin siinä, siinä tuli mieleen tuo tapahtuma. En sitten tiedä, että oliko veljeni puhunut jotain tästä meidän opetussessiosta.
Kyllä minun hieman kävi kateeksi sitä veljen avopuolisoa, kun hän sai varmaan melkoista kyytiä veljeni ison kyrvän kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, minä nyt en osannut kirjoittaa tuota tarinaani niin hyvin, mitä sinä kirjoitat. Vaan oli se aika häkellyttävä tilanne, kun menin sinne pikkuveljen huoneeseen koputtamatta ja pikkuveli siellä runkkasi sitä valtavaa kyrpäänsä. Ei siihen oikein osannut mitään sanoa heti.
Olihan se sitten hieman nolo tilanne vielä myöhemminkin, kun minullakin oli jo perhe ja pienet lapset, pikkuvelikin oli jo parisuhteessa nuoren neitosen kanssa, kävin aika usein siellä etisessä kotitalossa. Pikkuveli oli sen ostanut vanhemmiltani ja vietimme usein siellä porukalla joulua.
Tuo pikkuveljen tyttöystävä tai avopuoliso ihan oikeasti sitten joskus minulle otti puheeksi, kun olimme kahden kesken, että miten valtava kyrpä veljelläni on. Taisin hieman punastuakin siinä, siinä tuli mieleen tuo tapahtuma. En sitten tiedä, että oliko veljeni puhunut jotain tästä meidän opetussessiosta.
Kyllä minun hieman kävi kateeksi sitä veljen avopuolisoa, kun hän sai varmaan melkoista kyytiä veljeni ison kyrvän kanssa.Nolotti kun poikani kanssa olimme saunomassa mökillä ja saunan jälkeen pyyhkeet päällä istuksimme ilta auringossa alastomina. Pojallani on aika iso penis. Se on mitään salaamatta, toiseksi isoin penis jonka olen nähnyt. Vain hänen isällään oli isompi. Se nyökytteli ja ymmärsin että puoliseisokkia pyrki esiin. Ei se seisokki ollut nolo mutta nolostuin kun vaatemytyssä puhelin soitti mieheni soittoääntä ja siinä taas muistui mieleen että rakas mieheni ei ole pojan oikea isä.
- Anonyymi
Noloin tilanne omalla kohdallani oli meidän mökillä, olin siellä yksin viikonloppua viettämässä kesähelteillä. Se mökki on aivan kaukana kaikesta pienen joen rannalla vanha mummonmökki, ei siellä ole naapureita lähellä, eikä siellä käy ketään.
Niin mikä kumma, kun ottaa aurinkoa pihalla alastomana ja alkaa ajatukset viemään seksin suuntaan, niin sormetin pilluani täysin kiimoissani, niin eikö siihen kävele joku ukkeli kyselemään, että vieläkö se Kaisa tässä asuu, kun myö tultiin kahtomaan. - Anonyymi
Lukioikäisenä olin silloisen tyttökaverini luona hänen kotipaikassaan.
Asuimme eri paikkakunnilla, joten me ei voitu nähdä ihan niin usein ja säännöllisesti, kuin olisimme halunneet, joten otimme aina yhteisestä ajasta kaiken ilon irti. Eli naitiinkin kyllä aika kiihkolla, melkeinpä missä tahansa ja milloin vaan.
Tuolla kerralla hänen vanhempansa ja hänen lisäkseen kotona asunut pikkuveli olivat vielä lähteneet jonnekin reissuun viikoksi, joten saatiin olla omissa oloissamme sen viikon ajan.
Oli vielä hiton nätti ja lämmin kesä, joten olimme pihallakin tietysti paljon.
Eräänä päivänä alkoikin ulkona loikoillessamme panettamaan ihan hitosti, joten aloimme panemaan ja päädyimme panemaan niin, että hän nojasi pihapöytää vasten ja panin häntä takaapäin.
Rynkytin häntä oikein kunnolla ja tottakai kourin/hiplailin hänen tissejään samalla ja hän vain voihki aika kovaakin hytkyen mun työntöjeni tahtiin.
Ei siinä kai muuten olisi ollut mitään, mutta kuinka ollakaan, joku kävelemässä ollut henkilö oli sattunut juuri tyttöystävän kodin kohdalle, ja uteliaisuuttaan tai pervouttaan tai mitä lieneekään, oli jäänyt katselemaan meidän touhua huomattuaan meidät. Huomasimme hänet taas piharisteyksen kohdalla vasta sitten, kun olimme saaneet temput tehtyä ja siinä vaiheessa tälle jenkilölle tuli kiire jatkaa matkaa..
Ei siinä mitään muuten, mutta tyttöystävä asui vielä todella pienellä paikkakunnalla, joten melko varmaan juorut lähtivät leviämään siitä touhusta.
Tyttöystävä vielä hieman kirosi nolona, että hiljainen kylän raitti, mutta totta kai just sitten tällaisella hetkellä joku kyläidiootti tupsahtaa suurinpiirtein puskista vahtaamaan.. - Anonyymi
Noloin tilanne olii se, kun meinasin saada naista. Housur oli jo pois jalasta, mutta naista ei näkynyt missään . Ensi vuonna on uusi yritys, pitäkää peukkuja!
- Anonyymi
Tämä sattui joskus 70-luvun puolivälin huitteilla. Oltiin jotain 13-14 vuotiaita luokkakaverini Erkin kanssa ja oltin Erkin kotona kahdestaan ja Erkin huoneessa. Oltiin pari kertaa aiemmin hinkattu ihan verkkarit päällä toisiamme vasten, mutta tällä kertaa vertailimme toistemme seisovia vehkeitä ja kohta jo olimme kädet toistemme munilla vetelemässä esinahkaa päälle ja pois. Siitä kiihoittuneina päätimme vuoroitellen panna toisiamme takaapäin pyllyposkien väliin, ei sisälle kuitenkaan. Minä aloin ensin panijaksi ja kun olin lauennut Ekin takamuksille oli Erkin vuoro hypätä minun selkääni. Kävin nelinkontin naama huoneen ovea kohti kun Erkki aloitti homman. Ei mennyt kuin hetki ja ovi aukesi ja minä tuojotin Erkki seljässäni Erkin äitiä silmästä silmään. Äiti tokaisi, että' saatanan ruotsalaiset homot , lähti laittaen oven kiinni mennessään. Ikinä ei ole hävettänyt niin paljon kuin silloin huoneesta pois tullessa.
Mainittaanko, että ei meistä kummastakaan oikeita homoja tullut, molemmilla on jo iät ja ajat ollut vaimot ja lapsetkin jo kumpaiseltakin maailmalla. Toki minä taidan olla hieman Bi, koska olen parikymppisenä vielä pari kertaa harrastanut naisen puutteessa seksiä miehen kanssa ja nyt 61 vuotiaana muistelen välillä kaiholla noita nuoruuden kokemuksia. - Anonyymi
Minun noloin tilanne oli seksiin liittyen, kun lähdettiin tyttökaverin kanssa töiden jälkeen vaan terassille parille siiderille. Siis vaan parille siiderille. Ei meillä mitään suunnitelmia ollut, kun siihen tuli pari miehenpuolta.
Juttu luisti ja nää miehet kyseli, millainen suunnitelma tytöillä on illaksi. Kohauteltiin vaan Jennin kanssa olkiamme, ettei meillä mitään ihmeitä. Niin siinä sitten vain jotenkin kävi, että päädyimme harrastamaan seksiä näiden miesten kanssa. Mikä siinä onkaan, että silloin käy flaksi, kun on oikein risat alusvaatteet, että nolotti. Minulla oli ihan risat sloggit ja ei ne rintsikatkaan olleet oikein kuosissaan.
No ei me niitä tyyppejä enää nähty sen illan jälkeen Jennin kanssa, ehkä olivat vaan lomalla meidän kaupungissa. - Anonyymi
Olipas juttuja tuolla linkin tarinoissa. Minulle itselleni kävi muutamia vuosia sitten, kun lähdin yksille festareille näin vanhempana nelikymppisenä tätinä, että pokasin sieltä nuoren parikymppisen opiskelijapojan.
Nää festarit oli pikkukaupungissa ja tää nuorimies asuteli samassa siellä paikkakunnalla opiskelujen vuoksi. Niin siinä sitten päädyttiin tän pojan asunnolle, en katsonut sitä tarkemmin, kun sinne käveltiin.
Hieman erikoinen ja askeettinen sisutus oli tuossa asunnossa, mutta sänky löytyi mikä oli tärkeintä siinä vaiheessa. Kyllä poika hommansa osasi ja opetin lisää. Kyllä ei ollut minulla valittamista, nuoli pimpsaani ja pani minua oikein kunnolla. En ollut saanut pitkään aikaan niin kunnolla.
Aamulla sitten heräsin ensimmäisenä pojan vielä nukkuessa ja siinä katselin asuntoa, sellainen kapea pitkä ja seinä ikkunaa, siitä ovi ilmeisesti takapihalle. En nähnyt, kun oli rullaverhot ikkunoiden edessä ja ovi umpipuuta.
Siinä alastomana katselin ja nykäisin rullaverhosta, että näkisin takapihalle maisemat. Se rullaverho räpsähti heti käsistäni ylös ja katselin hetken siitä ikkunasta näkyvää terassia, jossa oli porukaa bissellä. He tietysti katsoivat minua naureskellen. En saanut sitä rullaverhoa alas, kun se naru oli kiertynyt sinne ylös. Siihen heräsi tämä poikakin, kun menin paniikissa takaisin sänkyyn peiton alle.
Joo, mutsi osti tän mulle kämpäksi, kun sai tän sikahalvalla, tää on joku entinen liiketila, valokuvaamo kait ollut ennen. En oo saannu kaihtimia vielä asennettua noihin ikkunoihin, sorry.
Vittu, että vitutti se näyteikkunassa oleminen alastomana, ikinä en mene enää sinne festareille. - Anonyymi
Opiskelin ammatillisessa sisäoppilaitoksessa ja siellä on miehiä ja naisia, mutta asuntolaa valvottiin tiukasti. Iltaisin klo 21:00 ei ollut sallittua olla naisten ja miesten toistensa asuntoloissa. Muutenkin valvonta oli aika tiukkaa koko oppilaitoksen alueella, joten kehitettiin monenlaisia paikkoja missä sai harrastaa seksiä.
Tuon oppilaitoksen lähellä oli iso heinälato, joka oli sitten varsin ahkerassa käytössä. Heinäpaalien päällä useampikin lemmenpari suoritti aktejaan, niin minäkin yhden nuoren naisen kanssa.
Kyllähän sen ladon omistaja tiesi, että meitä siellä käy, joten hän ei hakenut yleensä sunnuntaisin sieltä heiniä. Olihan se sitten kokemus, kun olin tämän nuoren naisen kanssa siellä lemmenpuuhissa ja sinne ladon pihalle kurvasi maasturi hevoskuljetusvaunun kanssa.
-Olkaa ihan rauhassa, me otetaan muutama heinäpaali hevosille ja lähdetään heti, niin jatkakaa vaan. - Anonyymi
No, oma kokemus viime kesältä oli tällainen, kun olin avokkini kanssa eräällä syrjäisemmällä uimarannalla aika myöhään illalla uimassa.
Rehellisenä syynä ajankohtaan oli ihan se, että haluttiin uida rauhassa ilman, että ympärillä on lauma kiljuvia kakaroita ym hyppimässä laiturilta niskaan, molskimassa uimapatjojensa kanssa päin ja päälle ja mitä ne nyt aina tekevätkin.
Köllöteltiin uinnin jälkeen viltillä, kun avokki sai idean pitää mua hyvänä.
Niinpä hän hiplasi mulle seisokin ja sen saatuaan aikaiseksi veti sen uikkareista esille ja alkoi runkkaamaan mua. Hän on vielä todella taitava siinä ja nautin itsekin siitä mielettömästi.
No hän teki siinä taikojaan, välillä otti sen suuhunsa ja sitten jatkoi tumputtamista ja loppuvaiheessa oikein tumputti kunnolla, jolloin tietty laukesin aika näyttävästikin vielä.
Niin eikö siinä ollut joku helvetin koirankusettaja päättänyt samana iltana tulla koiransa kanssa rannalle ja totta kai hän oli jo kauempaa nähnyt meidän touhut ja jäänyt vielä seuraamaan sitä. Ja eihän me, minä kiihkoltani varsinkaan, huomattu häntä sen touhun tiimoilta ennen kuin homma tosiaan oli hoidettu.
No, onneksi ei ollut päästänyt koiraansa irti tms, se siitä olisi vielä puuttunut etä koira olisi tullut kuononsa kanssa haistelemaan tai ylipäätään jotain siihen ympärille pyörimään.
Oli kyllä aika noloa, vielä kun hän jotain alkoi selittämään, että eikö noita hommia voi tehdä kotona tai vaikka jossain puskassa tm julkisen paikan sijasta.
Sanoin kyllä suoraan takaisin, että hittoako jäit katselemaan ja toisekseen lemmikkien uittaminen tällä rannalla on kiellettyä, kuten kylteissäkin lukee, joten olet itsekin luvattomilla asioilla täällä.
Mamma meni naamastaan aika punaiseksi ja häipyi koiransa kanssa aika vikkelään.- Anonyymi
Onneksi myöskään ei alkanut kuvaamaan ja laitanut sitä mihinkään nettiin tai muualle.
Kun sellaisiakin idiootteja on, jotka kuvaavat ja yrittävät kai jotenkin julkisesti "nöyryyttää" toisia, jos nyt harrastaa noita juttuja heidän mielestään väärin tai väärässä paikassa.
- Anonyymi
Sellanen nolo tilanne tuli vuosia sitten, kun minulla oli salasuhde naapurin Matin* kanssa, minulla oli avainkin hänen taloon. Kävin usein aamulla aikaisin herättelemässä Matin ennen töihin lähtöäni, kun hän asui yksin isossa maalaistalossaan poikamiehenä.
Jätin vahingossa ulko-oven jotenkin auki ja olimme Matin kanssa rakastelemassa kiihkeästi, minä ratsastin orgasmin partaalla hänen päällään ja Matti puristeli isoja rintojani, niin siihen makuuhuoneen ovelle ilmestyi yksi naapuri kyselemään Mattia hitsaamaan jotain koneen osia.
Olihan se tilanne, jotain tuo naapuri pyyteli anteeksi, kun ovikin oli jo auki. Kyllähän siitä sitten jutut lähti leviämään ja ero tuli.
*nimi muutettu - Anonyymi
Nuorena kollina olin mimmikaverin kanssa tanssilavan parkkipaikalla autossa naimassa ja jotenkin mimmikaveri sai jalallaan tyrkättyä äänimerkin soimaan. Se kyllä herätti huomion. Kyllä nolotti, onneksi sain sen äänimerkin johdon irti konepellin alta. Ihan riittävästi se ehti parkumaan. On me tätä naurettu vuosien varrella, kun tuosta mimmikaverista tuli vaimoni, että hyvin alkoi fanfaarien soidessa ;D
- Anonyymi
Olihan se nolo tilanne aikoinaan kun äidin nuorinta siskoa pääsin panemaan. Oltiin enon luon tädin kanssa tuolla Keski-Suomessa ja kesäkuumalla jouduttiin nukkumaan pihalla olevassa teltassa. Eno oli tuonut jostain jätepaperikeräyksestä pornolehtiä ja niitä katseltiin siinä illalla tädin kanssa.
Olin silloin täyttänyt juuri 16 vuotta ja täti oli minua muutaman vuoden vanhempi. Niiden pornolehtien vaikutus oli, että tilanne karkasi täysin käsistä, kun oltiin siellä teltassa. Enhän minä ollut vielä ollut naisten kanssa mitenkään ja täti lupasi opettaa. Minulle kävi vielä niin, että sain heti siemensyöksyn, ettei täti ehtinyt vielä oikein mukaan. Se jo nolotti.
Täti kuitenkin jo hieman vanhempana sanoi, että odotellaan vähän aikaa, niin sitten kestän pidempään. Ja niin sitä sitten vähän ajan päästä yritettiin uudestaan ja sitten sain jo naida pidempään. Mutta kyllä se kuitenkin nolotti, että omaa tätiä naida. Kävin minä vielä kaupungissa tädin luona, kun äiti lähetti minut viemään voita sinne ja nussittiin kyllä vielä monta kertaa. Täti sanoi minulle maksavansa ne voipaketit luonnossa minulle. - Anonyymi
Olihan sitä monenlaista nuorena. Ostin ensimmäisen auton pienen käytetyn Fiat 600 ja siinä oli penkkien selkänojat varustettu "mimmikipillä". Tietysti sitäkin kippiä sitten kokeiltiin ihan käytännössä yhden tytön kanssa tanssilavan parkkipaikalla.
Sain ihan hirveän lihaskrampin, vaikka suonenvedoksi sitä silloin kutsuttiin, kun siinä naitiin. Eikä siinä vielä kaikki, se auton lattia oli niin ruosteinen, se etupenkki siitä apukuskinpuolelta rysähti alas maahan. Siinä sitä oltiin, minulla reidestä kramppasi ja se etupenkki römpsähti alas.
Jotenkin me siitä selvittiin ja yritettiin nostella sitä etupenkkiä. Aika nolo tilanne. Taitoin sieltä parkkipaikan vierestä lepikosta keppiä, että saatiin se penkki jotenkin pysymään ja tuo tyttö istui siellä takapenkillä.
Hitsailin sitä Fiiun lattiaa isän hitsauskoneella ja hitsasin vielä sellaisen palkin sinne penkin alle, ettei ihan heti putoa uudelleen se penkki. Se kesä me sen tytön kanssa kuljettiin, syksyllä lähdin armeijaan ja tuo tyttö jäi. Liian harvoin pääsin lomille. - Anonyymi
Miesystäväni kanssa oltiin lomamatkalla etelässä ja intouduttiin naimaan hotellin parvekkeella. Minä olin siinä parvekkeella nelinkontin ja miesystäväni pani minua takaapäin. Ei sitten huomattu, että se parvekkeen kaide oli lasia josta näkyi läpi. Hieman saimme virnuilevia katseita toisilta lomalaisilta.
- Anonyymi
Olihan sitä nuorempana monenlaista. Olin kesätöissä yhdellä maatilalla poimijana, meitä oli muitakin tyttöjä siellä, mutta minä asuin siellä maatilalla, toiset siinä kylällä.
Oli meillä isännän kanssa hieman silmäpeliä, kun minulla oli enempi muotoja ja annoin ymmärtää, että ymmärrän antaa.
Jäätiin sitten isännän kanssa kahdestaan, kun emäntä lähti hoitamaan sairasta isäänsä ulkomaille. Siitä se sitten lähti, otin yhtenä iltana tavoitteen, että nyt kyllä naidaan! Keimailin eteisen peilin ääressä ja kyselin isännältä, että miltä näyttää. Eipä siinä paljoa tarvittu, kun tämä tyttö oli keittiön pöydällä hoidossa. Isäntä nuoli pilluani ja puristeli rintojani, minä tyttö vaan vikisin nautinnosta. Ja siinä sitä oltiin, kun isäntä jyysti minua oikein kunnolla kyrvällään, kun tämän isännän kaveri tuli ostamaan palkoherneitä. Oli katsellut meitä jonkin aikaa kuistilta keittiön ikkunasta. Hieman kyllä nolotti.
Sen verran siinä sitten kyllä tapahtui, että seuraavana kesänä ei sitten sitä emäntää näkynyt, niille oli tullut ero isännän kanssa. - Anonyymi
Kyllä oli nolo tilanne vuosia sitten, kun mieheni kanssa rakennettiin omakotitaloa ja muutettiin siihen rinnetalon alakertaan keskeneräisenä muun talon ollessa vasta vesikatossa, että päästiin pois anoppilan yläkerrasta. Yhtenä aamuna naitiin oikein kunnolla ennen mieheni töihin lähtöä. Minä jäin vielä sänkyyn, kun lapset oli anopilla hoidossa, mies lähti haalareissaan työmaalle.
Kuulin sitten jonkun ajan päästä, kun ulko-ovi kävi ja ajattelin mieheni tulleen kotiin heti takaisin, jotain kait unohtui. Menin sitten katsomaan sinne varastoeteiseen alastomana ja siellähän tuo mies olikin sähkötaulun kimpussa haalareissaan. Heitin huolimattomasti hänelle, että jäikö vielä jotain puuttumaan, voidaan kyllä naida uudestaan, olen tässä vielä valmiina.
Mies kääntyi katsomaan ihmeissään ja ei ollut minun mieheni, vaan naapurimme samanlaisissa haalareissa, voi hitto. Naapurimme rakensi omaa taloaan viereisellä tontilla ja meillä oli samasta keskuksesta työmaasähköt, oli sulake lauennut naapurin hitsatessa.
Naapuri kiitti kyllä tarjouksesta, mutta piti kiirehtiä jatkamaan, kun pumppuauto oli tulossa tuomaan betonia. Vaan kyllä tälle naurettiin jälkeen, silloin kyllä nolotti. - Anonyymi
Joskus lukiossa hyppytunnilla olin ollut koulun punttisalilla, missä sai vapaasti käydä hyppäreillä. Salitreenien jälkeen kävin aina suihkussa ja noilla hyppäreillä ei muilla ollut liikuntaa, joten sain suihkutella yksin ihan rauhassa.
Erään kerran treenin jälkeen olin menossa suihkutiloihin, kun osuin sattumalta kohdakkain yhden meidän luokkalaisen tytön kanssa kohdakkain, kenen kanssa mulla oli ollut pientä flirttikipinää pitkin lukukautta ja alettiin juttelemaan. Siinä samalla sanoin olevani menossa suihkuun, niin tämä tyttö sanoikin, että jos hän tulisi pukkariin mukaan juttuseuraksi.. Olin vähän äimänkäkenä hetken, mutta sitten sanoin vaan että no jos tahdot niin miksei...
Jotenkin ujostutti tai jotain, mutta ajattelin että no hitto sentäs, itsehän sanoi tulevansa seuraksi, joten vedin munasilleni ja painuin suihkuun. Tai oli tarkoitus, mutta siinä vaiheessa, kun sain riisuttua itseni, tämä tyttö tekikin aloitteen ja päädyttiin panemaan. Ei siinä tullut mietittyä mitään sen erityisempää, varsinkaan siinä vaiheessa, kun tytsykin oli paikat paljaana ja esillä, joten ei muuta kuin pikalämmittelyn kautta kalu sisään ja jyystämään.
Ei siinä kyllä kauaa mennytkään, kun tunsin orkun olevan lähellä ja tein vielä muutaman voimakkaan työnnön orkkumurahtelun kanssa ja jähmetyin aloilleni ruikkien spermani hänen sisään.
Siinä vaiheessa vasta tajusin katsoa ympärilleni ja huomasin koulun siivoojan ovella aika ällistynyt ilme kasvoillaan. Oli kait ollut tulossa siivoamaan suihku- ja pukeutumistiloja ja jähmettynyt tuijottamaan nähdessään meidät.
Lähti kyllä nopeammin kuin hauki rannasta siinä vaiheessa, kun huomasin hänet, vaikka itsellenikin tuli kiire veätytyä tästä tytöstä ulos ja peittää itseni. Tyttökin oli pää punaisena ja manasi jotain voi hiton hiton hittoa..
Vaikka ei siinä enää muu auttanut, kun meidät oli nähty. Ei muuta kuin kiireesti suihkuun ja sitten kuivattelun kautta vaatteet niskaan ja ulos.
Ei kyllä lähtenyt juorut leviämään, ei ainakaan tullut meidän kummankaan korviin, mutta siivoaja oli kumman arka sen jälkeen aina, kun tuli mua tai tätä tyttöä vastaan koulun käytävällä. Katselikin aina varpaitaan sen aikaa, kun meni ohitseni. - Anonyymi
Sitä noloa tilannetta ei kauaa tarvinnut miettiä. Vuokrattiin mieheni kanssa kesämökki kesäksi yhdeltä maanviljelijältä. Ihan mukava paikka pienellä kalliolla pienen järven rannalla ja hyvä tie perille. Lähellä oli muitakin mökkejä aika paljon, hieman slummia muistutti se alue kuitenkin.
Tämä tapahtui sitten juhannuksena, miehelläni on tapana ottaa alkoholia liikaa ja niin kävi taas. Mies veti täydet lärvit heti aattona, tosin olin minäkin hieman humalassa. Lähdin siitä katsomaan muiden mökkien suuntaan, kun läheltä kuului aika railakasta menoa.
Läheisellä mökillä oli nuorempaa porukkaa, enempi miehiä. Sekaan vaan, kyllä tänne mahtuu, sieltä huudettiin. Juotavaakin tarjottiin ja hyvin se minulle maistui, kun oli sopivasti pohjaa.
Ilta eteni aika vauhdikkaasti, yksi siellä mukana olleista tytöistä sammui. Minulla riitti vientiä, joku nuorista miehistä jo puristeli tissejäni ja oli jollakin sormet pikkuhousuissa pillua kaivelemassa. Ihan sikailuksi se sitten meni, kolme nuorta miestä oli minun kimpussa, yhdellä kyrpä pillussa, toisella kyrpä peppureiässä ja yksi antoi minulle suihin. Välillä nämä nuoret miehet vaihtoivat vain paikkoja, en pysynyt enää laskuissa humalatilan vuoksi.
Nuoria miehiä oli enempikin ja vuorot vaihtuivat. Pane sitä ämmää, kun kerrankin saat, kuulin sieltä kauempaa. Siihen sitten päättyivät muistikuvat minultakin. Aamuyöstä hiippailin takaisin omalle mökille, hieman paikkoja aristi, kun kävelin sinne meidän mökille. Saunalla yritin pestä spermoja, etten ihan siinä kankkusessa mennyt oman miehen nähtäville vallan eritteissä.
Kyllä sitten nolotti se loppukesä, kun sitä porukkaa näkyi siellä naapurimökillä. Ja hieman pelotti, että joku sieltä möläyttää jotain mieheni kuullen. - Anonyymi
Oltiin ulkomailla vuosia sitten tyttöystäväni kanssa ja olin varannut meille huoneen halvemmasta hotellista. Se huone oli jaettu liukuovella toisen huoneen kanssa. Sitä liukuovea oli lähes koko seinä. Ääntä se seinä ei juuri pitänyt ja sieltä toisesta huoneesta tuli tupakansavuakin meidän puolelle.
Kyllä se huone meille riitti, vaikka olikin pieni. Oltiin päivällä siellä huoneessa ja luultiin siellä toisessa huoneessa olevan tyhjää, kun mitään ei kuulunut. Tyttöystäväni kanssa kävin suihkussa ja sen jälkeen aloimme hyväilemään tosiamme, siitä sitten rakastelemaan siihen liukuoven vieressä olevaan sänkyyn. Yllätys oli sitten melkoinen, kun siivooja tempaisi sen liukuoven auki. Siinä me oltiin tyttöystäväni kanssa alasti rakastelemassa ja siivooja aivan vieressä! Vähän siinä nolotti kaikkia osapuolia, siivooja pyysi hätäisesti anteeksi, I am very sorry ja sulki kiireesti sen liukuoven.- Anonyymi
Minulla hieman samanlainen kokemus, kun oltiin mieheni kanssa etelässä lomalla. Olimme hotellihuoneessa ja minä sängyssä selälläni alasti, mieheni nuoli pilluani ja puristeli rintojani. Olin siinä juuri tulossa, kun ovi aukesi ja siivooja tuli sisään huoneeseen. Lähti kyllä saman tien pois.
- Anonyymi
Äidin vanhassa kotipaikassa Pohjois-Karjalassa olin yksin kesälomalla ja helteistä heinäkuuta viettelin siellä. Ajoin ruohonleikkurilla nurmikot siistiksi ja otin aurinkoa pihalla. Eihän siellä jumalanselän takana ketään ole ajattelin, niin alasti pihalla otin aurinkoa, bikinit lensi siihen nurmikolle. Katsoin kännykältä mielenkiintoisen videon ja alkoi tekemään mieli itsekin. Sormetin siinä kiimoissani pilluani, niin jo kohta oli pihalla polkupyörällä joku kiinteistökartoittaja gps laitteen kanssa. Vittu että säikähdin ja nolotti!
- Anonyymi
Minulle sattui tälläinen tilanne, kun menimme perheeni kanssa uimaan läheiselle uimarannalle. Minulla oli mukana lapset ja vaimoni, kun kävelimme autoltamme sinne rannalle, siihen tuli polkupyörällä kaksi nuorta miestä. En sen kummemmin katsonut näitä nuoria miehiä, tulin kuitenkin heittäneeksi ihan vain "smooltookkia", kun toisen polkupyörä ei oikein meinannut nousta siihen rantakalliolle. Siis ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta, niin voi mahdoton mitä siitä seurasikaan. Tämä nuorimies oli ilmeisesti seksuaalisesti suuntautunut miesten suuntaan ja tästä minun täysin harmittomasta huomautuksesta hän tulkitsi, että olisi kiinnostunut hänestä.
Alkoi mitä ihmeellisin kuvio, josta vaimoni minua vieläkin kiusoittelee, että miksi menin avaamaan keskustelua siellä rannalla. En tietenkään ollut missään intiimissä kanssakäymisessä tuon nuoren miehen kanssa, jouduin kuitenkin melko kiusalliseen tilanteeseen tuon rakastuneen nuorenmiehen lähestymisyrityksissä. Hän jopa oli ottanut autoni rekisterinumeron perusteella yhteystietoni. Oli täysi työ tehdä hänelle selväksi, etten ole mitenkään kiinnostunut mistään intiimistä kanssakäymisestä.
Vastaisuuden varalle, tein trafille ilmoituksen, ettei ajoneuvojen henkilötietoja saa muut kuin viranomaiset. Ja olen muutenkin hieman varovaisemmin avannut keskusteluja tuntemattomien kanssa.- Anonyymi
Aika moni gay-henkilö tuntuu ottavan kaikki sosiaaliset tilanteet aloitteina, eivätkä välttämättä kovin herkästi ainakaan suostu ymmärtämään, että toinen on hetero.
Itse olen useamman kerran päätynyt vähintäänkin metkoihin tilanteisiin, kiusallisiin jopa, kun olen erehtynyt vähänkin sanomaan gay-miehelle jotain.
Joskus naapuritalossa asui ulkomaalaistaustainen gay-mies, enkä tuolloin ollut vielä hänen "mieltymyksistään" tietoinen, niin joskus totta kai tervehdin häntä, kuten naapurustossa tapoihin kuuluu, ja joskus taisin sanoa hänelle ylipäätään jotain tyyliin "harmi kun sataa" tai jotain. Siis ihan tuollaista viatonta, missä nyt ei tosiaan ollut mitään "mennään panemaan/käyn kuumana sinuun"-tyyppistä sisältöä.
Niin alkoikin juttelemaan useammin ja parin juttukerran jälkeen kysyikin jo, että missä asun jos hän tulisi käymään..?
No mä olen kyllä aika varautunut muuten, sen verran ainakin, että mun kotiini ei kovin herkästi ole kenelläkään asiaa paitsi todella hyvillä ystävillä ja sukulaisilla. Joten torppasin sen heti siihen paikkaan, ystävällisesti kylläkin.
Jälkeen päin sitten tosiaan kuulin, että hän on gay ja harrastaa juuri tuollaista itsensä kutsumista kyläilemään miehen toivossa.
Erään kerran kai oli saanut jo vähän turpiinkin, kun oli jonkun juopon luokse mennyt viinipullon kanssa ja alkanut lähentelemään naukkailun lomassa.
Toinen kerta oli lähibaarissani, kun eräs gay-pari yritti saada mua 3 kimppaan. Ei hitto...
No se suhteen "mies" oli ihan asiallinen, mutta se "rouva" oli ihan jotain muuta. Yritti väkisin ruveta pussaamaankin, missä vaiheessa meinasin tintata häntä ihan periaatteen vuoksi. Alkoi vielä jotain nitisemään, että "mistä sä tiedät, ettet sä ole homo, kun sä et ole ikinä kokeillutkaan miestä?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika moni gay-henkilö tuntuu ottavan kaikki sosiaaliset tilanteet aloitteina, eivätkä välttämättä kovin herkästi ainakaan suostu ymmärtämään, että toinen on hetero.
Itse olen useamman kerran päätynyt vähintäänkin metkoihin tilanteisiin, kiusallisiin jopa, kun olen erehtynyt vähänkin sanomaan gay-miehelle jotain.
Joskus naapuritalossa asui ulkomaalaistaustainen gay-mies, enkä tuolloin ollut vielä hänen "mieltymyksistään" tietoinen, niin joskus totta kai tervehdin häntä, kuten naapurustossa tapoihin kuuluu, ja joskus taisin sanoa hänelle ylipäätään jotain tyyliin "harmi kun sataa" tai jotain. Siis ihan tuollaista viatonta, missä nyt ei tosiaan ollut mitään "mennään panemaan/käyn kuumana sinuun"-tyyppistä sisältöä.
Niin alkoikin juttelemaan useammin ja parin juttukerran jälkeen kysyikin jo, että missä asun jos hän tulisi käymään..?
No mä olen kyllä aika varautunut muuten, sen verran ainakin, että mun kotiini ei kovin herkästi ole kenelläkään asiaa paitsi todella hyvillä ystävillä ja sukulaisilla. Joten torppasin sen heti siihen paikkaan, ystävällisesti kylläkin.
Jälkeen päin sitten tosiaan kuulin, että hän on gay ja harrastaa juuri tuollaista itsensä kutsumista kyläilemään miehen toivossa.
Erään kerran kai oli saanut jo vähän turpiinkin, kun oli jonkun juopon luokse mennyt viinipullon kanssa ja alkanut lähentelemään naukkailun lomassa.
Toinen kerta oli lähibaarissani, kun eräs gay-pari yritti saada mua 3 kimppaan. Ei hitto...
No se suhteen "mies" oli ihan asiallinen, mutta se "rouva" oli ihan jotain muuta. Yritti väkisin ruveta pussaamaankin, missä vaiheessa meinasin tintata häntä ihan periaatteen vuoksi. Alkoi vielä jotain nitisemään, että "mistä sä tiedät, ettet sä ole homo, kun sä et ole ikinä kokeillutkaan miestä?"Minullakin kokemusta näistä gay-tyypeistä ja aika yllättävästi. Olin armeijassa Santahaminassa aikoinaan ja kaukana kotoa, ihan viimeisiä aikoja ennen reserviin pääsyä. Saatiin lomaa siviilivaatteiden hakua varten, mutta minulle ja yhdelle ulkomailta varusmiespalvelusta suorittamaan tulleelle se ei ollut tarpeen. Emme olisi ehtineet sillä lyhyellä vajaan vuorokauden lomalla hakemaan mitään vaatteita kotoa, niin olimme tuoneet siviilivaatteet jo aiemmin kasarmille.
Lähdimme kuitenkin yhdessä sille myönnetylle lomalle pyörimään Helsinkiin ja siinä sitten minulle kyllä selvisi sitten tämän inttikaverini todellinen seksuaalinen suuntautuminen, kun päädyimme hänen serkkunsa asunnolle viettämään yötä. Aamupäivällä piti vasta ilmoittautua kasarmille. Olipa erikoinen tilanne tuo ja hämmentävä. Selvisin siitä kuitenkin kohtuullisen hienosti lopulta näin heterona, mutta aika kiusallinen tilanne kuitenkin. En ole sen koomin ollut missään yhteyksissä tuon kaverin kanssa. Kaikkea sitä elämän varrelle osuukin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minullakin kokemusta näistä gay-tyypeistä ja aika yllättävästi. Olin armeijassa Santahaminassa aikoinaan ja kaukana kotoa, ihan viimeisiä aikoja ennen reserviin pääsyä. Saatiin lomaa siviilivaatteiden hakua varten, mutta minulle ja yhdelle ulkomailta varusmiespalvelusta suorittamaan tulleelle se ei ollut tarpeen. Emme olisi ehtineet sillä lyhyellä vajaan vuorokauden lomalla hakemaan mitään vaatteita kotoa, niin olimme tuoneet siviilivaatteet jo aiemmin kasarmille.
Lähdimme kuitenkin yhdessä sille myönnetylle lomalle pyörimään Helsinkiin ja siinä sitten minulle kyllä selvisi sitten tämän inttikaverini todellinen seksuaalinen suuntautuminen, kun päädyimme hänen serkkunsa asunnolle viettämään yötä. Aamupäivällä piti vasta ilmoittautua kasarmille. Olipa erikoinen tilanne tuo ja hämmentävä. Selvisin siitä kuitenkin kohtuullisen hienosti lopulta näin heterona, mutta aika kiusallinen tilanne kuitenkin. En ole sen koomin ollut missään yhteyksissä tuon kaverin kanssa. Kaikkea sitä elämän varrelle osuukin!Minun aikana intissä oli sotilaspastori suuntautunut seksuaalisesti hieman erikoisesti. Varsin erikoinen tyyppi, ihmettelen ammatinvalintaa sotilaspastoriksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minullakin kokemusta näistä gay-tyypeistä ja aika yllättävästi. Olin armeijassa Santahaminassa aikoinaan ja kaukana kotoa, ihan viimeisiä aikoja ennen reserviin pääsyä. Saatiin lomaa siviilivaatteiden hakua varten, mutta minulle ja yhdelle ulkomailta varusmiespalvelusta suorittamaan tulleelle se ei ollut tarpeen. Emme olisi ehtineet sillä lyhyellä vajaan vuorokauden lomalla hakemaan mitään vaatteita kotoa, niin olimme tuoneet siviilivaatteet jo aiemmin kasarmille.
Lähdimme kuitenkin yhdessä sille myönnetylle lomalle pyörimään Helsinkiin ja siinä sitten minulle kyllä selvisi sitten tämän inttikaverini todellinen seksuaalinen suuntautuminen, kun päädyimme hänen serkkunsa asunnolle viettämään yötä. Aamupäivällä piti vasta ilmoittautua kasarmille. Olipa erikoinen tilanne tuo ja hämmentävä. Selvisin siitä kuitenkin kohtuullisen hienosti lopulta näin heterona, mutta aika kiusallinen tilanne kuitenkin. En ole sen koomin ollut missään yhteyksissä tuon kaverin kanssa. Kaikkea sitä elämän varrelle osuukin!Joo, kaikkea sitä onkin ja osuu kohdalle.
Ei mulla nyt mitään vastaan ole, jos ihminen on gay niin hän sitten on gay. Eihän sille mitään voi, miksikä syntyy.
Mutta tuo heidän "aloitteiden tekeminen" ym käytös on vähän.... No, voisihan sitä hienovaraisempikin olla. Vaikka ei sen puoleen, heissä on varmasti myös hienovaraisia, mutta aika agressiivista monella meno on.
Onko sellainen tietynlainen röyhkeys sitten heidän piireissään tapana, vai onko tarjonta sitten sen verran vähäisempää, kuin heterokuvioissa, että sitä kumppania on pakko yrittää puoliväkisin tai ketkuilemalla...?
Rasittava sellainen umpimielisen sitkeä nainenkin on, joka ei millään anna periksi kun toinen sanoo ei, mutta miesten kohdalla vastaavassa tilanteessa itselle ainakin tulee vielä ainakin joku mielikuva aktitilanteesta, mikä kyllä lisää sitä kiusallista mieltä ainakin itselläni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun aikana intissä oli sotilaspastori suuntautunut seksuaalisesti hieman erikoisesti. Varsin erikoinen tyyppi, ihmettelen ammatinvalintaa sotilaspastoriksi.
No eikös papeissa ole katolisella puolella ja varmaan muuallakin tätä erikoista suuntautumista enempikin..?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, kaikkea sitä onkin ja osuu kohdalle.
Ei mulla nyt mitään vastaan ole, jos ihminen on gay niin hän sitten on gay. Eihän sille mitään voi, miksikä syntyy.
Mutta tuo heidän "aloitteiden tekeminen" ym käytös on vähän.... No, voisihan sitä hienovaraisempikin olla. Vaikka ei sen puoleen, heissä on varmasti myös hienovaraisia, mutta aika agressiivista monella meno on.
Onko sellainen tietynlainen röyhkeys sitten heidän piireissään tapana, vai onko tarjonta sitten sen verran vähäisempää, kuin heterokuvioissa, että sitä kumppania on pakko yrittää puoliväkisin tai ketkuilemalla...?
Rasittava sellainen umpimielisen sitkeä nainenkin on, joka ei millään anna periksi kun toinen sanoo ei, mutta miesten kohdalla vastaavassa tilanteessa itselle ainakin tulee vielä ainakin joku mielikuva aktitilanteesta, mikä kyllä lisää sitä kiusallista mieltä ainakin itselläni.Minullakin aika erikoinen kokemus näihin gay tyyppeihin liittyen, tosin en koskaan tavannut tätä henkilöä.
Etsin aikoinaan seurustelukumppania ikäisistäni NAISISTA aikakausilehden seuranhakupalstalla koodilla ja nimimerkillä. Sain aika monta vastausta, mutta yksi vastaus oli kyllä ylitse muiden, se oli nuorelta mieheltä ja alkoi; Pate täällä terve.
Piti oikein kaksi kertaa lukea se kirje, että mitä ihmettä, kaveri on varmaan ymmärtänyt väärin ilmoitukseni.
Ilmoitus johti kuitenkin ihan mukavaan tulokseen, löysin mukavan vapaan neitosen seurustelukumppaniksi, tiemme kuitenkin erkanivat parin vuoden päästä. Laitoin uudelleen ilmoituksen eri foorumille ja eri nimimerkillä, jossa etsin ikäistäni NAISTA kumppaniksi, niin avatessani vastauskirjeitä, tuli minulle ensimmäisenä; Pate täällä terve!
Siis tuntui epätodelliselta, että taas sama tyyppi kirjoittelee uudelleen!
En voinut ymmärtää mitenkään tälläistä, miten joku gay voi kuvitella, että naista etsivä mies olisi kiinnostunut jostain Patesta. Mietin oikein, että kirjoittiko tämä Pate kaikkiin ilmoituksiin epätoivoisesti, vai mikä tässä oli. Minulla on varmaan jopa tallella nämä Paten kirjeet, oli ne niin erikoiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eikös papeissa ole katolisella puolella ja varmaan muuallakin tätä erikoista suuntautumista enempikin..?
Onhan näistä katollisista papeista aika paljon tarinaa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005791432.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan näistä katollisista papeista aika paljon tarinaa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005791432.htmlOn joo, kai tuo "ala" vetää gay-henkisiä pedofiileja puoleensa. Vielä kun työnantaja näemmä suojelee heitä hyvinkin pitkälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun aikana intissä oli sotilaspastori suuntautunut seksuaalisesti hieman erikoisesti. Varsin erikoinen tyyppi, ihmettelen ammatinvalintaa sotilaspastoriksi.
voi oispa ollutkin aikoinaan tollanen sotilas pastori no kaverit auttoi
- Anonyymi
Joskus teineinä oltiin seurusteltu poikaystävän kanssa vielä suht vähän aikaa j totta kai me harrastettiin seksiäkin todella paljon, kun eka kerta saatiin onnistumaan ja oli muutenkin uusi ja miellyttävä asia meille. Olin itsekin jo pitkään odottanut myös sitäkin asiaa, vaikka olin halunnut muutenkin saada poikaystävän.
No erään kerran olimme meillä, kun mun vanhemmat ja vielä kotona asunut veljeni olivat lähteneet pitkään reissuun ja olimme saaneet luvan olla meillä sen aikaa.
Pantiin kyllä melki koko ajan, tai no, mutta välillä useitakin kertoja päivässä.
Ekan parin päivän aikana olimme panneet niin paljon, ettei kolmantena päivänä poikaystävälläni seissytkään kunnolla, kun oli kai niin tyhjä.
Mutta sitten lepopäivän jälkeen taas touhut alkoivat.
Olimme paljon alasti sisällä muutenkin, kun se oli nyt mahdollistakin ja eräänä aamuna aamupalaa laittaessa himot iskivät ja päädyimme panemaan keittiössä siten, että menin pöydän päälle makaamaan, nostin jalat poiakystävän olkapäille ja hän alkoi panemaan mua.
Oli vielä niin kiihkoisssaan, että alkoi rynkyttämään oikein kunnolla ja mä vaan pystyin ottamaan työnnöt vastaan kovaan ääneen voihkien.
Eikä siinä tullut enää mieleen, että pöytä oli ikkunan ääressä ja verhot auki. Eli näyimme kyllä selvästi ulos.
Niin tietysti mun bestis oli sinä aamuna päättänyt tulla moikkaamaan meitä oman poikakaverinsa kanssa ja he päätyivät pihaan juuri siinä vaiheessa, kun meillä hommat alkoivat.
En nyt tiedä, katsoivatko koko esityksen, mutta aika paljon he ehtivät kai näkemään. Olimme vielä ikkunaan nähden sivuttain, joten olivat nähneet senkin, kun poikaystäväni kalu liikkui edestakaisin sisälläni.
Eivät onneksi tulleet häiritsemään, mutta sitten kun olimme saaneet temput tehtyä ja olin noussut pöydältä pois, niin ovelta kuului koputus. Kiireesti vaatteet päälle ja avaamaan.
Oli jotenkin oloa vähän, varsinkin kun bestikseni vielä arasti sanoi, että ette vissiin tajunneet, että teidän seksitilanne näkyi ja kuului ulos..?- Anonyymi
Samanlainen tilanne minullakin, kun kesätöissä yhdellä maatilalla, kun tarvitsin yliopisto-opintoihin käytännön kokemusta. Ihan mukava fiilis siellä farmilla, isäntä minua lähes 20 vuotta vanhempi, sellainen nallekarhu. Emäntää siellä farmilla ei ollut, isäntä oli eronnut joitakin aikoja sitten.
Minun tehtävät piti olla sadonkorjuuseen liittyviä, mutta pitkittyneet sateet sotkivat suunnitelmat, joten tuo isäntä keksi minulle muita töitä, maalasin ja tein jopa remonttia tuon isännän kanssa, vaikka minulla ei ollut juuri mitään kokemusta. Olin naapuri farmillakin töissä välillä.
Emännän puute näkyi kyllä siellä farmilla, joten tein ruokaa ja pesin vähän pyykkiäkin, kun pesin omat pikkuhousut ja rintaliivit, sekä muita vaatteitani. Isäntä alkoi minua kyllä kiinnostamaan, kun oltiin oltu yhdessä jonkin aikaa, aloin jättämään ihan tarkoituksella rintaliivit pois paidan alta ja muutenkin hieman flirttailin hänelle.
Yhtenä iltana sitten keittiössä se tapahtui, toimenpiteeni tekivät vaikutuksen ja niin sitä sitten olin keittiön pöydällä pantavana, voi että nautin tilanteesta. Minä oli siinä keittiön pöydällä selälläni ja tuo isäntä pani minua oikein kunnolla, enhän minä tietenkään osannut olla hiljaa, kiljuin orgasmissa ja vinguin. Kyllä se kuului ulos avoimesta ikkunasta ja läheiseen naapuriin, sieltä tuli vanha rouva katsomaan, että onko joku hätä, kun niin kiljutaan. Vähänkös nolotti.
Vaan siitä se alkoi ja sadonkorjuukin pääsi vauhtiin, sain haettua vielä jatkoaikaa viisumiin pari viikkoa paikalliselta poliisilta. Oli kyllä vaikeaa sitten sieltä kotiin, kun oli oikein pantu sen isännän kanssa se loppuaika. Olin sitten vielä seuraavanakin kesänä siellä samalla farmilla, kun sain viisumin. - Anonyymi
Mua nolotti nain tyttö kaveria anopin yläkerrassa.. Tyttö ootteli orgguja silmät ummessa huomasin peilistä anopin ovella seisovan No mä vaan panin niinkuin en ois huomsnna ja tyty alkoi saamaan.. Viimeinen kuva anopista kun lysöhdin tytön päälle ja ruiskin siemenet pohjaan. Anoppi oli hävinnyt ovelta... Sit puolen tunnin päästä huikkasi meitä kahville. Tilanne normaali..
- Anonyymi
Minun nolo tilanne seksiin liittyen oli vuosia sitten, kun toimin kiinteistövälittäjänä. Olen omasta mielestäni vieläkin hyvännäköinen nainen, mutta silloin vielä nuorempi. Olin vapaa juuri eronneena.
Sain asiakkaaksi varsin erikoisen ikäiseni miehen, joka oli ostamassa sopivaa omakotitaloa itselleen. Sinänsä ihan tavallinen juttu, mutta tämä mies alkoi ajeluttamaan minulla itseään useammissa kohteissa, mitä meillä tuli minulle myyntiin. Olin aistivinani jonkinlaista ihastumista minuun, mutta minulla ei sellaista tullut missään vaiheessa. Alkoi tulemaan aika kiusallisia tilanteita ja lopulta selvisi, ettei tämä mies pystynyt ostamaan minkäänlaista kiinteistöä ja oli jonkin asteinen kehitysvammainen. Hän kuitenkin alkoi ehdottamaan minulle seurustelusuhdetta, oli täysi työ saada hänet pois luotani.
Lopulta pääsin hänestä eroon tai niin luulin. Minulle tuli yksi toimeksianto vuosien jälkeen, niin sama peli alkoi uudelleen ja tämä lemmenkipeä mies oli taas vaivoinani. En ollut missään seksisuhteessa hänen kanssaan, mutta jossain vaiheessa pelkäsin jopa tulevani raiskatuksi. Ei hän lopulta ollut väkivaltainen, mutta toivottomasti lemmenkipeä. Noloimpia tilanteita elämässäni. - Anonyymi
Minun noloin tilanne oli opiskeluaikana, kun tienasin rahaa joulupukkina. Keikat meni yleensä ihan hyvin, mutta yhden kerran sattui sellainen yksihuoltajaperhe, jossa äiti oli pienille lapsilleen tilannut minut joulupukiksi. Kait tuo äippä oli hieman viiniä siemaillut siinä aattona, kun oli niin reilulla tuulella. Sain lahjat jaettua ja oli laulut laulettu, niin siinä lähteissä tuo äippä alkoi sopottamaan, että voisiko millään sitä palkkiota hoitaa luonnossa, kun nuo lapset viihtyy noiden lahjojen kanssa vähän aikaa. Minä vähän siinä vielä emmin, niin tuo äippä ehdotti, että saan vielä normaalin rahapalkkion lisäksi, jos se siitä on kiinni, mutta panolle hän nyt haluaa.
Siinä sitä sitten mentiin viereiseen makuuhuoneeseen panemaan, tuo äippä laittoi oven lukkoon. Siinä sitä sitten pääsin panemaa tuota äippää, mutta ei hän malttanut olla hiljaa orkuissaan ja alkoi huutamaan. Nuo lapset sitten hätääntyi oven takana, että mikä sinulla äiti on, perheen koirakin alkoi ulisemaan.
Sain sitten siinä kohennella niitä pukin kamppeita ja lähteä vähin äänin siitä huushollista. Tuo äippä kyllä vielä sopotti minulle eteisessä, että voisin tulla heille nuuttipukkina loppiaisen jälkeen, mutta en sitten mennyt. - Anonyymi
sen nolompaa tilannetta ei voi olla kuin se, että järkevällä ikäerolla oleva varattu nuori nainen haluaa antaa ensimnmäistä kertaa muulle kuin omalleen ja kaikki menee pieleen.
Seuraavana päivänä nainen sanoo puhelimessa ettei haittaa vaikka meni pieleen. Yritetään uudelleen myöhemmin. Toinen ja kolmaskin kerta samaa kuin eka! - Anonyymi
Minun nolo tilanne tuli aikoinaan ollessani kauppaopistossa opiskelemassa. Kaverini Mirkku sai minut innostumaan tanssimisesta, opeteltiin tanssimaan hieman BBG meiningillä, pukeuduttiin seksikkäisiin vaatteisiin ja oltiin pikkutuhmia. Piti olla vaan sellaista viatonta tyttöjen meininkiä.
Mirkku sai sitten puhuttua meidät keikalle johonkin metsästysmajalle esiintymään hirvipeijaisiin vai mikä se tilaisuus olikaan. Mirkku kyllä kysyi minulta ennen sitä keikkaa, että onhan mulla ehkäisy kunnossa, ihan vaan varmuudeksi jos vaikka tulee jotain saumaa. Olihan mulla pillerit silloin, enkä ajatellut sitä sen enempää.
Taksilla me sinne metsästysmajalle mentiin ja meillä oli silloin uudet Nokia Ringot, että sanottiin taksille soittavamme meitä hakemaan sieltä keikan jälkeen. Kyllä sitten siellä majalla selvisi se keikan todellinen luonne, nää metsämiehet oli tilanneet omasta mielestään huoria, eikä jotain tanssijoita joutavasti pyörimään seksikkäissä vaatteissa.
Minä olisin soittanut sen taksin heti meitä noutamaan, mutta Mirkku sanoi, että et jumalauta soita taksia, me saadaan tästä keikasta kolme tonnia, tajuutsä kuinka paljon se on meille rahaa ja pimeesti. Kyllä me se keikka sitten heitettiin hieman muuttuneilla ohjelmilla ja nää äijät maksoi vielä mukavasti ekstraakin, kun jouduttiin taksilla tulemaan sinne metsästysmajalle.- Anonyymi
Meille kävi tyttökaverin kanssa hieman vastaava juttu 2000-luvun alussa, oltiin menossa myöhään syksyllä yksille syntymäpäiville tilattuna esiintymään, mutta mentiin väärään paikkaan. Me mentiin vahingossa jonkun metsästysseuran majalle, kun sen valtatien varrella oli laitettu säkkipimeässä roihutuli merkiksi samalla lailla, mitä oli meille opastettu sinne toiseen tilaisuuteen. Vähän kyllä ihmeteltiin, kun navigaattori ilmoitti liian aikaisin käänny vasemmalle.
Ne risteykset oli lähekkäin, eikä me tajuttu ajavamme väärään paikkaan, molemmissa oli juhlameininki. Kyllä sitten perillä ihmeteltiin puolin ja tosin, kun oli odotettu hieman toisenlaista. Aika erikoinen sattuma, mutta ei me sinne metsästysmajalle sitten jääty niiden miesten pettymykseksi. Tultiin hieman myöhässä sinne toiseen tilaisuuteen ja naurettiin, että olisi voitu heittää pikaisesti kaksi keikkaa ;D - Anonyymi
Se Nokia RinGo oli "bimbopuhelin" helppo käyttöinen. Mimmikaveri hankki sellaisen aikoinaan joskus 90-luvun puolivälissä. Minulla oli Motorola Flare.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille kävi tyttökaverin kanssa hieman vastaava juttu 2000-luvun alussa, oltiin menossa myöhään syksyllä yksille syntymäpäiville tilattuna esiintymään, mutta mentiin väärään paikkaan. Me mentiin vahingossa jonkun metsästysseuran majalle, kun sen valtatien varrella oli laitettu säkkipimeässä roihutuli merkiksi samalla lailla, mitä oli meille opastettu sinne toiseen tilaisuuteen. Vähän kyllä ihmeteltiin, kun navigaattori ilmoitti liian aikaisin käänny vasemmalle.
Ne risteykset oli lähekkäin, eikä me tajuttu ajavamme väärään paikkaan, molemmissa oli juhlameininki. Kyllä sitten perillä ihmeteltiin puolin ja tosin, kun oli odotettu hieman toisenlaista. Aika erikoinen sattuma, mutta ei me sinne metsästysmajalle sitten jääty niiden miesten pettymykseksi. Tultiin hieman myöhässä sinne toiseen tilaisuuteen ja naurettiin, että olisi voitu heittää pikaisesti kaksi keikkaa ;DTuossa on jotain samaa, kun kaverit meni aikoinaan ihan väärään paikkaan. Se oli ollut helluntaiseuran telttakokous jollain maatilalla, olivat menossa häihin soittamaan. Nämä uskovaiset olivat suuttuneet, vaikka ihan inhimillinen virhe oli tullut osoitteessa. Kavereita oli neuvottu väärin. Nämä helluntalaiset olivat lakaisseet kavereiden jäljetkin sieltä teltasta. Ei nämä kaverit olleet ensin huomanneet mitään erikoista, kun hyvin pukeutuneita ihmisiä oli ollut paikalla ja eikä nämä uskovaisetkaan, kun kavereilla kitarat mukana, heidät oli vaan neuvottu sisälle.
- Anonyymi
Oli serkkuni Maikin kanssa maalla tätilässä heinätöissä 80-luvun lopulla tuolla Keski-Suomessa. Oltiin jotain 16 vuotiaita kun sain houkuteltua Maikin seuraksi sinne Helvi-tädin maatilalle.
Mentiin Maikin kanssa linja-autolla sinne ja serkkuni Matti oli meitä vastassa siellä pysäkillä Valmetilla, kun Matti oli saanut vasta traktorikortin. Oli aika ahdasta siellä Valmetin kopissa, me Maikin kanssa istuttiin siellä takana pienellä istuimella ja matkakassit sylissä.
Oltiin Maikin kanssa laitettu ihan Matin kiusaksi hieman rohkeasti vaatetusta, tissiliivit me tietysti oltiin jätetty pois ja tiukat t-paidat kummallakin. Nähtiin heti, että Matin housun etumus alkoi pullottamaan ja kiusattiin siitä heti kikattaen Mattia, että alkoiko sulla heti seisomaan, kun näet vähän naisen puolta.
Matti ajoi sitä traktoria monta kilometriä sinne Helvi-tädin maatilalle ja katseltiin sieltä takaa, kuinka meidän jutut vaan paransi tilannetta, housujen etumus pullotti lupaavasti. Kiusattiin Mattia ihan läpällä, että saat sitten hoidella meitä molempia illalla. Matti selvästi punasteli.
Siellä maatilalla me saatiin Maikin kanssa yläkerrasta huone talon toisesta päästä, Helvi-täti nukkui miehensä kanssa siellä yläkerrassa toisessa huoneessa, Matin huone oli alakerrassa. Helvi-täti meitä vielä valisti illalla, että älkää tytöt kikattako enää kovin myöhään, että Matti saa alakerrassa nukuttua, kun huomenissa pitää jaksaa ajaa paalauskonetta ja ei me tuon Maken kanssa jakseta myöskään kuunnella, jos te oikein kikatatte. Hyvää yötä vaan tytöt!
Eihän siinä kovin pitkään mennyt, kun Matti kiipesi sinne yläkerran huoneeseen palotikkaita myöten ikkunasta sisälle. Sanoi tulleensa nyt meitä hoitelemaan, ihan varmaan leikillään. Sanottiin, että tule sitten, mutta hiljaa, kun Helvi-täti kävi just varoittelemassa, ettei pidetä mitää ääntä.
Ei siinä mitään pitänyt olla, hiljaa supistiin vaan toisillemme. Maikki otti sitten siinä puheeksi, kuinka Matilla oli niin hyvät näkymät housuissa päivällä siellä traktorin kopissa, että tekikö Matin niin mieli pillua. Siinä ne jutut meni sitten siihen suuntaan ja alettiin esittelemään Matille ensin paljaita rintojamme, että kummalla on paremmat, ihan vaan kiusallamme. Tilanne vaan meni hurjemmaksi, Maikki halusi nähdä Matin kyrvän ja se oli sen jälkeen menoa. Maikki jo ratsasti Matin päällä, kun Helvi-täti oli kuullut ääntä ja tuli katsomaan, että ettekö te tytöt osaa olla hiljaa, me Maken kanssa ei saada nukutuksi. Joo vähänkös nolotti.
Oltiin seuraavana päivänä aika vaivautuneita ja odoteltiin Helvi-tädin saarnaa. Yllätyttiin kummasti, kun Helvi-täti kyllä piti meille puhuttelun, mutta antoi sitten pari pakettia kondomeja, huolehtikaa nyt ainakin ehkäisystä. Sen verran on sanottava, että hän oli meille aika jojaali, ei puhunut mitään minun ja Maikin vanhemmille, mutta vannotti, ilman ehkäisyä ette kyllä toisianne pane.- Anonyymi
Panin 24 vuotta nuoremman naisen työpaikalta raskaaksi. Nainen oli 27 vuotias ja naimisissa pomon pojan kanssa. Naitiin useita kertoja ja estoton oli. Noloa oli osallistua vauvalahjan keräykseen eikä nuori aviomies tiedä vieläkään, että vanhempi ori siitti kiltin oloisen rouvan raskaaksi.

Panin minäkin aikoinaan erään pastorin rouvan paksuksi, tosi erikoinen juttu kaikkineen. Olin tulossa 80-luvun lopulla Kainuusta sukulaisten luota tänne etelään loppukesällä ja jonkun tapahtuman vuoksi ajelin syrjäisempää kiertotietä.
Sain sieltä kyytiini kaksi naista marjasankoineen liftaamasta, heidän auto oli mennyt rikki mökkitiellä. Nuorempi naisista oli pastorin rouva ja vanhempi seurakuntasisar neiti.
Kovin kauna en ajanut, kun näiden naisten puheet kävi aika rohkeiksi, ei olisi uskonut uskovaisia naisia olevan. Pastorin rouva teki kyllä selväksi, että tuo seurakuntasisar on neiti ja oman väljähtyneen seksielämän, kerran viikossa lauantaina saunan jälkeen seksiä yhdessä asennossa, eikä ehkäisyä oltu käytetty, ei ollut tullut raskaaksi.
Pastorin rouva jäi ensin pois kyydistä siinä pappilan risteyksessä ja kun annoin hänelle maasturini perästä niitä marjasankoja hänelle, niin hän antoi siinä sitten puolestaan pillua maasturin takaluukun päällä. Oli se yllättävä veto, sanoi vaan, ettei ehkäisystä tarvitse välittää, laske sisään vaan.
Vein sitten tuon seurakuntasisaren vielä kotiinsa ja sain häneltäkin aivan mahtavaa seksiä, tosin ilman yhdyntää. Tapailin vielä tuota seurakuntasisarta myöhemminkin ja minulle tuli niissä tapaamisissa sellainen tunne, että minun spermaani taidettiin käyttää tuon pastorinrouvan hedelmöitykseen tai varmistukseen. Sain sitten seuraavana jouluna Kuopion postileimalla joulukortin kuoressa, jossa oli kuva ultraäänitutkimuksesta, käsitin siitä pastorin rouvan olevan raskaana.
Noloa tässä on, että en ole voinut poikaani tavata, hänellä on jo omiakin lapsia ja hyvä ammatti. Olen vain hieman sivusta seurannut hänen elämää, kun minulla ei ole vielä virallisesti lapsenlapsia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Panin minäkin aikoinaan erään pastorin rouvan paksuksi, tosi erikoinen juttu kaikkineen. Olin tulossa 80-luvun lopulla Kainuusta sukulaisten luota tänne etelään loppukesällä ja jonkun tapahtuman vuoksi ajelin syrjäisempää kiertotietä.
Sain sieltä kyytiini kaksi naista marjasankoineen liftaamasta, heidän auto oli mennyt rikki mökkitiellä. Nuorempi naisista oli pastorin rouva ja vanhempi seurakuntasisar neiti.
Kovin kauna en ajanut, kun näiden naisten puheet kävi aika rohkeiksi, ei olisi uskonut uskovaisia naisia olevan. Pastorin rouva teki kyllä selväksi, että tuo seurakuntasisar on neiti ja oman väljähtyneen seksielämän, kerran viikossa lauantaina saunan jälkeen seksiä yhdessä asennossa, eikä ehkäisyä oltu käytetty, ei ollut tullut raskaaksi.
Pastorin rouva jäi ensin pois kyydistä siinä pappilan risteyksessä ja kun annoin hänelle maasturini perästä niitä marjasankoja hänelle, niin hän antoi siinä sitten puolestaan pillua maasturin takaluukun päällä. Oli se yllättävä veto, sanoi vaan, ettei ehkäisystä tarvitse välittää, laske sisään vaan.
Vein sitten tuon seurakuntasisaren vielä kotiinsa ja sain häneltäkin aivan mahtavaa seksiä, tosin ilman yhdyntää. Tapailin vielä tuota seurakuntasisarta myöhemminkin ja minulle tuli niissä tapaamisissa sellainen tunne, että minun spermaani taidettiin käyttää tuon pastorinrouvan hedelmöitykseen tai varmistukseen. Sain sitten seuraavana jouluna Kuopion postileimalla joulukortin kuoressa, jossa oli kuva ultraäänitutkimuksesta, käsitin siitä pastorin rouvan olevan raskaana.
Noloa tässä on, että en ole voinut poikaani tavata, hänellä on jo omiakin lapsia ja hyvä ammatti. Olen vain hieman sivusta seurannut hänen elämää, kun minulla ei ole vielä virallisesti lapsenlapsia.Huono tarina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono tarina.
Huonosti kirjoitettu, en osannut kirjoittaa niin hyvin, kuin sinä osaat, mutta tarina on tosi. Sellaista tarinaa et keksi, etteikö elävästä elämästä vielä hurjempi löydy. Oli tuo niin erikoinen, että ei minun elämässä varmaan toista vastaavaa tule. En ole koskaan kertonut tätä vaimolleni ja tyttärilleni.
- Anonyymi
Tädeillä on ymmärrystä vanhempia enemmän. Ovat kuin kakkosäitejä, ilman äidin kasvatus vastuita. 80 luvulla napsahti kun kävimme serkun luona kesän viettämässä. Neljä viikkoa oltiin siellä teltassa paitsi sadeöinä ja minä, minua pari vuotta nuorempi serkku ja minua kuusi vuotta vanhempi sisko seikkailtiin teltassa ja tietysti metsissä ja eri piharakennuksissa lääkärileikkejä leikkien. Sisko tiesi varmat päivät ja antoi sitten meidän kahden laueta surutta sisälle. Nautittiin ja naitiin aivan täysillä se kesä ja eihän me pojat mistään poisvedoista ymmärretty vaan tultiin pilluun muutaman kerran yllättäen varmojen päivien jälkeen ja myös kuukautisten jälkeen jolloin ei oltu voitu sotkun vuoksi naida. Täti oli kaikki nämä kuullut kun sisko oli kieltänyt meitä taas ruikkimasta sisälle. Muutama päivä ennenkuin meidän vanhempienkin piti tulla sinne pariksi viikoksi, täti otti siskon puhutteluun. Oli kuulemma viikon miettinyt mitä oikein sanoisi. Me pojat ei tiedetty siitä mitään mitä sisko ja täti oli jutelleet. Leikit ei loppuneet, vaan täti vain oli kehottanut olemaan yhdyntöjen kanssa varovainen. Ei oltu, kun ei ymmärretty. Kyllä ulos vedettiin mutta spermat lensi pillulle kun ei teltan lattialle tai makuupussiin kukaan niitä halunnut ja seksi jatkui ilman pyyhkimistä, niin että se tuore mäihä lipsui välissä monta kertaa ja lisää tavaraa vain tuli. Pari viikkoa sen jälkeen täti otti siskon taas puhutteluun ja kaikki oli hyvin, kuukautiset oli alkaneet, oli vedetty pois jne. Syksyllä vielä erikseen soitti siskolle ja kysyi että oliko kuukautiset tulleet vai tarvitsiko hän tukea sitä varten. Ei ollut, eikä tulleet pitkään aikaan. Serkusta tuli isä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Panin 24 vuotta nuoremman naisen työpaikalta raskaaksi. Nainen oli 27 vuotias ja naimisissa pomon pojan kanssa. Naitiin useita kertoja ja estoton oli. Noloa oli osallistua vauvalahjan keräykseen eikä nuori aviomies tiedä vieläkään, että vanhempi ori siitti kiltin oloisen rouvan raskaaksi.
Lähdin kotikylästäni yli 20 vuotta sitten opiskelemaan, en nyt ollut syntyperäinen "kyläläinen", mutta meni siellä nyt 14v mun elämästäni. Reilu parikymppinen olin kun häivyin sieltä.
Loppuvaiheessa mulla oli 2-3kk kestänyt suhde erääseen mua vanhempaan rouvaan, jolla oli 2 lasta jo ennestään ja jotkut kyllä juorusivat jo toisestakin, että olisi pettämällä hankittu. Mutta tiedä sitten, virallisesti olivat ainakin aviomiehen kumpikin.
Mä nyt oikeastaan lähdin 2 syystä siihen suhteeseen, ensinnäkin mun aiempi suhde oli päättynyt hieman ennemmin ja ihan exän uskottomuuteen ym ikävään käytökseen ja mua vitutti se koko homma tosi paljon.
Tällä rouvalla taasen oli jotain suhdekriisiä päällänsä ja silloin kyllä sanoi, että kyllä heillä on liiton aikana ollut aika usein muitakin kumppaneita molemmilla.
Ja toinen syy suhteeseen oli se, että tämä rouva oli hiton mukava ja kaikin puolin muutenkin mahtava ihminen.
Poislähtöni oli jo tuolloin varma, mutta sanoinkin, että jos tilanne olisi eri kuin mitä se nyt on, eli jos hän olisi sinkku ja mä jäämässä, niin oltaisiin ihan varmasti pari. Mutta että en ollut nyt lähtemässä mihinkään pysyvään juttuun, koska lähtöni oli se kaikista tärkein asia mulle silloin ja se sopi hänelle.
No kuitenkin, me heilasteltiin se 2-3kk lähtööni asti. Seksi oli aika pienessä osassa välejämme, mutta pantiin kyllä aika hiton kiihkeästi sitten, kun pantiin.
Ja hän oli aika villi ja vilkas niissä puuhissa, vieläkin varmaan vauhdikkainta seksiä mitä olen keneltäkään saanut. Sanoi joskus, että hän ei tällaista mieheltään saa ja hän haluaa välillä jotain muutakin kuin konservatiivista touhua.
Ja tosiaan pantiin aika huoletta ja enhän mä mitään kortsujakaan miettinyt, jotenkin ajattelin että kai nyt lapsia saanut nainen kiertonsa tuntee ja käyttäytyy sen mukaan. Ja olihan se ehkä alitajuntaisesti mielessä, että mä en enää vuoden vaihteen jälkeen ole maisemissa. Tosin käryn käymistä sillä lähinnä puolustelin itselleni, että ihan sama miten käy, mutta kuitenkin.
Kaikki meni ok ja nähtiinkin vielä pari kertaa hieman lähtöni jälkeen, kun kävin vanhoilla kulmilla. Seksiä ei harrastettu enää, mutta muuten oli ihan mukavia hetkiä.
Mutta sitten kuulinkin eräältä yhteiseltä tutulta/kaverilta, joka tiesi myös meidän puuhista ennen mun lähtöäni, että tämä nainen oli raskaana ja laskettu aikakin sopi kyllä hiton hyvin yhteen tuon meidän suhteen kanssa. Tosin hän oli myös kaiketi käsittääkseni pannut myös miehensäkin kanssa joitakin kertoja samoihin aikoihin.
Sitä nyt ei tiedä satavarmaksi, mutta on ainakin todella mahdollista, että multa jäi muksu jälkeen kotikylään vähän niinkuin jäähyväislahjana tai jonain muistona noista ajoista, kun vielä elelin siellä.
En ole ollut tähän naiseen ollut missään yhteydessä enää 2002 jälkeen enkä ole käynytkään siellä ainakaan 12 vuoteen.
Sen verran kyllä kuulin hänestä, että olisi eronnut silloisesta miehestään, mutta se onkin ainoa tieto tämän 3. lapsen lisäksi hänestä.
Mutta no, on joko päätynyt myöskin tämän ex-miehen nimille tai kulkee luokassa isä tuntematon, jos nyt on minun alulle laittama....
Tosin joskus kyllä mietin asiaa silloin tällöin ja tekisi mieli kyllä selvitellä asiaa, mutta aina olen ajatellut kuitenkin, että parempi vaan antaa olla. - Anonyymi

Tosin joskus kyllä mietin asiaa silloin tällöin ja tekisi mieli kyllä selvitellä asiaa, mutta aina olen ajatellut kuitenkin, että parempi vaan antaa olla.Vähintäänkin mahdollista, mahdollisuudethan on fifty-fifty jos tosiaan on pannut myös oman miehensä kanssa samoihin aikoihin, kun antoi sinullekin pillua.
Ehkä alkoi kanssasi suheeseen silläkin, etä halusi varmistella omaa raskauttaan...?
Siis jos halusi vielä vikka kolmannen lapsen ja siitä heidän ongelmansa johtuivatkin tai jos ajatteli uuden laspen parantavan avioliittoaan?
Kyllähän naisilla usein on taka-ajatuksiakin noihin sivusuhteisiinsa liittyen, harvoin syynä on 100-prosenttisesti se, että vieras mies on niin tolkuttoman ihana ja vastustamaton. Ei millään pahalla.
Tai voihan noissa olla jotain valtataisteluakin kyseessä.. Lähinnä ajattelin sitä, kun on pieni kylä kyseessä, niin kaikki varmaan tuntee toisensa ja jos heillä oli vaikka jotain kismaa exäsi kanssa.. Monesti naiselle tulee sellainen "taistelufiilis", eli jos on nokkapokkaa jonkun naisen kanssa, niin helposti käy niin, että naiselle tulee mieli että "Nainpahan sun miestäsi sitten jos näpäyttäminen ei muuten onnistu".
- Anonyymi
Minulla vaan tälläinen, oltiin poikakaverin kanssa matkalla 1979 Juvalle maatalousnäyttelyyn uudella autolla tai ei se uusi ollut, mutta juuri hankittu. Satoi aika paljon ja käännyttiin sinne Juvalle, auton lasitkin oli hieman huurussa.
Olin siinä pitkä ajomatkan aikana välillä hiplannut poikaystävän reittä ja oltiin heitetty aika huoletonta juttua seksin suuntaan. Niin siinä ennen Juvan kirkonkylää poikaystävä pysäytti auton siihen tiensivuun ja alettiin siinä pussailemaan, ei me katsottu sen tarkemmin sitä paikkaa siinä tien vieressä, kun ne sivulasitkin oli sen sateen vuoksi huurussa.
Me ei siinä päästy oikein alkua pitemmälle, kyllä poikaystävän sormet oli jo minun pillussa ja minulla pillu märkänä ja huokailin siinä, niin sitten se tuli. Ihan järkyttävä TATATA TATATA TATATA, vittu että säikähdettiin! Poikaystävä veti sormet mun pillusta salamana, että mitä vittua! Ja taas ihan järkyttävä TATATA TATATA TATATA, että auton lattiamatto pöllysi ja koko auto tärisi. Sitten tuli ihan hiljasta. Ihan varovasti avasin sitä repsikan puoleista huuruista ikkunaa, niin siinä ihan tien vieressä oli joku armeijan osasto ampumassa konekiväärillä lyhyitä sarjoja. Poikaystävä sanoi niiden ampuneen räkäpäillä. Tuli vielä uusi sarja TATATA TATATA TATATA, kyllä me siitä lähdettiin, hieman jälkeen sitä naurettiin. Hieman nolotti, varmaan nää sotilaat ampui ihan piruuttaan, kun me siihen kohdalle pysäytettiin.
Jos joku niistä ampujista muistaa sen keltasen Toyotan ja lukee tätä, niin me siinä oltiin. - Anonyymi
Opiskelin aikanaan toisella paikkakunnalla ja löysin sieltä tyttyöystävänkin, oltiin useampikin vuosi kimpassa kaikkinensa loppuviimeksi.
Oltiin molemmat hieman yli parikymppisiä suhteen alkaessa ja olihan se aika kiihkeätä ensihuumassa.
Erään kerran hän oli tullut käymään jotain 16v ikäisen luokkakaverinsa kanssa soluasuntoon käymään, missä asuin sillä hetkellä yksin.
No, meitä alkoi tyttöystävän kanssa panettamaan ja mentiin kiireesti panemaan mun huoneeseen, kun hänen luokkakaverinsa meni vessassa käymään.
No ei siinä muuta, mutta meillä oli ovi jäänytkin auki, tai no, se oli vanha klenkku, mikä alkoi avautumaan itsekseen, jos sitä ei oikein kunnolla kolauttanut kiinni. Mutta ei me sitä siinä vaiheessa oikein tajuttukaan varmistaa, että se menee ja pysyy kunnolla kiinni, sen verran oli kiire päästä naimaan.
Ja olkkarista näki suoraan mun sängylle, missä aloimme panemaan ja tämä luokkakaveri olikin tullut sillä välin takaisin sohvalle istuskelemaan ja nähnyt koko homman, oli kai oikein tarkoituksella katsellutkin meidän puuhaa, minkä kuulin itsekin myöhemmin.
Uteliaisuuttaan kai, hän oli vielä käsittääkseni neitsyt silloin.
Vaikka oli kai vähän ollut myrtsikin, kun olimme painelleet panemaan kesken kaiken, mutta kuitenkin.
Oli jälkeenpäin kysellytkin jotain mun tyttökaverilta.
Lähinnä kai sitä, kun oli nähnyt mun erektionkin siinä vaiheessa kun nousin tyttöystävän päälle ja oli ihmetellyt sen kokoa ja sitä, että kuinka se mahtuu mun tyttöystävään ja miltä se tuntuu, eikö se satu tai jotain... Vaikka ei mulla nyt mikään jättimakkara ole, mutta kai se kokemattoman silmään vaikutti isolta.
Tyttöystävää oli alkanut huvittamaan koko jutustelu ja oli kai joutunut välillä pidättelemään tosissaan nauruansa niiden kysymysten vuoksi, mutta oli kyllä kai vastaillut ihan asiallisesti niihin.
Oli mullakin seuraavat viikot aika vaikeata olla tämän tytön seurassa. Nolotti kylläkin enempi, mutta silti. Ei nyt sentään pyytänyt antamaan "jättimunaani" hänellekin. - Anonyymi
Oltiin poikakaverin kanssa hänen autollaan aikoinaan lauantaina ajelemassa H****lassa kaupungin laitamille vähän syrjempään, sellainen lammen ranta. Piti olla rauhallinen paikka harrastaa seksiä.
Olikin joku ulkoilureitti siinä ja vähän ajan päästä tuli jotain koiranpissattajia koputtelemaan ikkunoihin, kun lasit huurussa, onko kaikki kunnossa. Sitten siihen tuli vielä poliisit maijallaan ja puhalluttivat poikaystävän. Hieman ne poliisit hymyili tilanteelle, kun minä peittelin paljaita tissejäni. Nolotti, kun tuttuja poliiseja. - Anonyymi
Tää ei nyt varsinaisesti mulla tapahtunut, mutta aika nolo tilanne oli aikoinaan, kun olin joulupukkina heittää keikkaa.
Oli ihan uusi omakotialue ja sinne oli tilattu pukkikeikka, niin olin juuri kävelemässä sinne tilattuun taloon, auton olin jättäny kauemmaksi läheiseen risteykseen, niin eikö sieltä talosta heitetty munasillaan oleva mies ulos lumihankeen ja vaatteet sitte hänen perään.
Katselin siinä ihmeissäni, että silleen. Tää kundi keräsi siinä munasillaan kamppeitaan lumihangesta, kun aloin soitteleen ovikelloa. Oli hieman jännä tunne, että mikähän on vastaanotto joulupukilla, että tuleeko kuinka turpiin ovea avatessa.
Ovea tuli avaamaan talon isäntä ja hieman tää vilkuili siihen pihalle. En sitten viittiny sanoa, että kyllä se nakupelle siitä lähti nilkuttamaan kamppeineen. Muuten pukkikeikka meni ihan hyvin kaksi pientä tyttöä oli lahjoja ja joulupukkia odottamassa ja aivan upea blondi perheen äitinä. Siinä jaettiin porukalla lahjoja, kun joulupukilla oli jo näkö niin huonona, että tarvi apua. Laulut laulettiin ja pääsin lähtemään.
Siinä lähtiessä ja isännän maksaessa sovittua palkkiota eteisessä sain hieman valaisua tuohon episodiin. Tän isännän veli oli alkanut kuputtelemaan saunan jälkeen tuota isännän vaimoa ja olivat yhdessä pistäneet setämiehen raittiiseen, kun tää ei ollut saanut vaatteita päälleen, vaan oli pipetti pystyssä ollut pienten lasten nähtävillä.
Sitä muuten joulupukkina näkee monenlaista, kun on enempi keikkaa heittäny.- Anonyymi
Joo, tosiaan näkee ja kokee monenlaista joulupukkina. Kun tuolla aiemmin jotkut oli kirjoittaneet näistä gay tyypeistä, niin minulle kävi, että tälläiset tyypit oli tilanneet minut joulupukiksi. Siis isot äijät ja ne lahjat sitten. En ymmärtänyt alkuunkaan!
Kyllä tuli oppia kerrasta taas siihenkin hommaan, että tilauksia vastaan ottaessa osasin kysyä lasten iät tarkkaan ja muunkin ohjelman.
Joskus kyllä sai emänniltä pillua pukkikeikalla, oli niissäkin noloja tilanteita tavallaan, kun niitä emäntiä näki sitten myöhemmin kaupassa asioimassa. Tuli mieleen ne tilanteet, miten tuotakin emäntää tuli naitua jossain verkkovarastossa.
- Anonyymi
Pikkujoulut ne vasta nolotti, kun firman pikkujouluissa vedin ilmaista viinaa tolkuttomasti ja kontrolli petti täysin. Minua pantiin edestä ja takaa, otin suihin ja vaikka mitä siellä saunatiloissa. Kyllä oli pillu hellänä seuraavana päivänä, kun kankkusessa kotona ihmettelin tekosiani. Maanantaina vasta oli noloa kävellä toimistolle tuli aika vinkeitä ilmeitä. Onneksi ei mitään enempi tullut niistä pikkujoulusta, mitä nyt maine kasvoi.
- Anonyymi
Pikkujouluissa minullakin se noloin tilanne, innostuin jakamaan pimsesteriä oikein urakalla, kun sai ilmaista viinaa firman piikkiin. Kyllä siinä monella muullakin oli selittämistä niiden pikkujoulujen jälkeen, minä sentään vapaa neiti ihminen, mutta ukkomiehet siellä minuakin rynkytti. Ja yksikin rouva oli monen pantavana, silläkin petti kontrolli. Kyllä niistä pikkujouluista riitti puhuttavaa, kun satiaisia saatiin vielä muistoksi.

Oli sekin noloa kun pikkujouluissa panemani mies oli samana jouluna joulupukkina. Tunnistin silmälasien ja parran takaa tutut kasvot ja punastuin kauttaaltaan kun olin ulkona selvittämässä miten jouluillan hetki kuluisi. Lapset eteisessä ujostelivat pukkia ja miestänikin vähän ujostutti se tilanne. Minä jouduin änkyttämään kuinka olin tavannut ulkona pukin ja sitten olohuoneessamme säestämään mitkä lahjat kuuluivat kenellekin. Olin panikoinut, mutta sitten pukki vielä lauloi lasteni kanssa ja siinä hetkessä alkoi sydämeni sulaa kun pukin pehmeä ääni soi kauniisti lasten tahtiin. Kiihottuneena mutta paniikissa olin odottanut että vierailu loppuisi ja pääsisin maksamaan palkan ja eroon joulupukista. Mutta laulun jälkeen kun pääsimme huushollista ulos, halusin maksaa myös pillullani, tai halusin hänen maksavan paniikistani tulemalla pilluuni. Harvoin olen sellaista halua kokenut. Oli pakko saada mies tulemaan sisääni. Yritin änkyttää jopa että milloin hän pääsisi töistä ja yritin keksiä jotain tekosyytä poistua kotoa yöksi. Mies ei pystynyt jättämään keikkoja välistä. Siinä vaiheessa en enää pystynyt tokaisemaan kuin että olin aivan märkä ja pyllistin varaston oven suuta vasten pakkasillassa, mekko lanteilla ja pukki heitti mahatyynyn pois ja työntyi pilluun. Onneksi pihavalot eivät heittäneet meistä varjoja pihaan päin. Mieheni piti lapsista huolta ja avasi lahjoja ja me luistelimme korkkareilla ja pukin saapikkailla varaston nurkalla ja onneksi se ihana kulli pian sykkien pillussani. Sain orgasmin kun mies alkoi suihkuttamaan pilluuni. Hetken verran vielä juttelimme seinän varjossa piilossa mieheni ja lastemme silmiltä ja sitten riisuin pikkuhousuni ja pyyhin valuvan sperman niihin ja kävelin pukkia saatellen pihatielle ja heitin uudet pikkuhousut roskasäilöön. Pari viikkoa aiemmin olin ollut kollegan ja kollegan innoittamana tämän saman miehen kanssa toimistossani pöydällä pillu paljaana makaamassa ja molemmat upeat miehet olivat täyttäneet sen ensin aluejohtajien terveisten aikaan ja myöhemmin kaikki yhä halukkaina, vielä ennen kotiin lähtöä. En ollut edes kovin humalassa vaikka kotona näyttelin että olin juonut liikaa ja kiirehdin suihkuun pesemään pilluni ennenkuin mieheni keksi pyytää seksiä. Seksin mieheni kanssa sen jälkeen tuntui hyvältä.
- Anonyymi
Minun noloin tai erikoisin tilanne tapahtui ulkomailla 90-luvun alussa, kun olin ulkomaalaisen tyttöystäväni kotona ja olimme sunnuntaiaamuna sängyssä rakastelemassa. Olimme juuri saamassa orgasmia kumpikin, niin kuului aivan järkyttävä pamaus ja koko talo tärisi.
Tunnelma siinä kyllä lässähti ja aloimme kumpikin kuuntelemaan, tuleeko lisää jotakin. Ei kuulunut mitään, ei hälytysajoneuvoja, ei valitusta kadulta, ei mitään muutakaan.
Vähän pelättiin kuitenkin, kun ei tiedetty mikä pamaus se oli. Avattiin kuitenkin radio ja alettiin tekemään aamiaista, ei jatkettu enää sängyssä mitään, kyllä se niin pelotti.
Radiossa kuulutettiin hetken päästä, että kadulla aivan lähellämme oli räjäytetty pommi ja ikkunoita oli rikkoutunut, muuta ei tiedotettu. Oli se erikoinen juttu. - Anonyymi
Sain 2000-luvun alussa kurssikeskukselta noroviruksen, kun ruokalan keittäjä oli tullut sairaana töihin. En vielä tiennyt tuota ja sitä, että olen altistunut norovirukseen. Miesystäväni oli tulossa luokseni viikonlopuksi, siinä siis asetelma.
Asunnossani ei ollut kunnon parisänkyä, joten petasin meille lattialle patjat. Olimme olleet pitkään erossa, joten aloitimme heti niiden patjojen käytön päästyäni kurssikeskukselta kotiin käytyämme ensin kumpikin suihkussa. Miesystäväni nuoli vielä pilluani jo suihkussa, että kiihotuin todella. Vaan sitten se norovirus teki tehtävänsä, kun rakastelimme niiden patjojen päällä, minä miesystäväni kyrvällä ratsastamassa. Yritin lähteä siitä kiireesti vessaan, mutta en ehtinyt, kun oireet tulivat niin äkisti ja siitä lattialta oli vaikea ponnistaa, minulta alkoi tulemaan molemmista päistä. Tarvitseeko enempiä selittää noloa tilannetta.
Ei mennyt siitä kovin pitkään, kun miesystäväni alkoi olemaan noroviruksen kourissa. Siinä sitä sairastettiin molemmat koko viikonloppu, eikä paljoa seksiä harrastettu. - Anonyymi
Olin nuorena kollina kesätöissä paikallisessa osuuskaupassa rautakaupan puolella ja yksi tuttu tyttö oli samana kesänä kemppariosastolla töissä. Meillä oli siinä useiden viikkojen ajan silmäpeliä, vaikka tällä tytsyllä oli kundikaveri.
Tää kauppa oli vanha ja sokkeloinen, alakerrassa oli henkilökunnan sosiaalisia tiloja ja maalivarasto, siellä oli ollut joku vesivahinkokin joskus. Mentiin sitten yhtenä ruokatuntina tän tytsyn kanssa sinne maalivaraston puolelle, kun siellä harvemmin kukaan kävi täydentämässä yläkerran maaliosastoa. Ja se täydentäjä oli aina minä kesätyöntekijänä, joten ei sinne kukaan tulisi.
Aikamme siellä toisiamme kähmittyämme ja esileikkiä harrastettuamme aloin naimaan oikein kunnolla tätä tytsyä isojen ulkomaalipurkkien päällä. Siinä oli sopivasti pahviakin tuon tytsyn selän alle ja eikun höpsötintä pimppiin oikein urakalla.
Hyvin meni muuten, oli kliimaksi lähellä kun yksi iso maalipurkki meni rikki sen tytsyn alla. Jestas mikä roiskaus ja tää tytsy alko valumaan sen pahvin päältä, sitä lateksimaalia levisi minun jaloille farkkuihin ja joka paikkaan. Täysi katastrofi!
Jotenkin me siitä selvittiin, kun sitä maalia oli molempien työtakeissa ja minun farkut aivan maalissa.
Jälkeenpäin selvisi, että se vesivahinko oli ruostuttanut niitä maalipurkkeja muitakin ja niitä alkoi leviämään sekoituskoneessa. Jotenkaan rautaosaston hoitaja ei oikein uskonut minun selitystä, että olin vaan hakemassa täydennystä yläkerran maalivarastoon, kun tän tytsyn vaatteetkin oli siinä lateksimaalissa.- Anonyymi
Heheee... Tästä tuli mieleen kummisetäni kertomaa sodan ajalta, kun hän oli töissä ennen jatkosotaan joutumistaan Pohjanmaalla osuuskaupan varastolla. Siellä varastolla oli ollut kananmunia ja niiden saantia oli rajoitettu säännöstelyn vuoksi. Yksi nuori tyttö oli pääliikkeestä laitettu anelemaan niitä kananmunia sieltä varastosta ja hän oli käyttänyt naisellisia konstejaan niiden kananmunien saamiseksi. Heidät oli sitten yllätetty kesken kaiken, kun tuon osuusliikkeen johtaja oli tullut yllättäen paikalle sinne varaston konttoriin ja oli huutanut; Mitäs peliä täällä pidetään!
Tuosta nuoresta tytöstä tuli myöhemmin kummisetäni vaimo, kun kumpikin selvisi sodasta hengissä monien vaiheiden jälkeen. Monta kertaa kuulin tämän tarinan heiltä vuosien varrella.
- Anonyymi
Joskus uimarannalla innostuin panemaan tyttöystävääni laiturilla.
Herättiin sinä aamuna tosi aikaisin ja olin ollut aamusta asti aika hiton himokas, mutta ei tullut pantua ennen uimaan menoa.
Oltiin vielä tosi aikaisin rannalla, eikä muita ollut vielä paikalla.
Tyttöystävä sitten istui laiturin päässä jalat sopivasti levällään ja koukussa, kun olin nousemassa tikkaita pitkin laiturille ja siinä vaiheessa mua alkoi himottamaan ihan hitosti ja sanoinkin aika tiukasti, että nyt kyllä annat mulle...
No ei siinä mitään, tyttis meni selälleen ja raotti bikinien alaosaa sopivasti ja mä kiipesin hänen päälleen ja aloin suorittamaan toimitusta.
Temput kun oltiin tehty, niin siinä vaiheessa vasta seuraavan kerran tajusin katsoa ympärille ja kuinka ollakaan, joku perhe ja toinen pari olikin jo sitten tullut paikalle.
En tiedä, huomasiko perheen mukulat, mitä tehtiin, mutta perheen äiti ainakin tuijotti meitä aikas lailla ja pariskunta myöskin.
Vähän noloa...
Ei muuta kuin naama punaisena veteen, niin tyttis kuin minäkin, ja sitten uitiin rantaan jonkun matkan päähän laiturista, mihin olimme jättäneet varusteet ja sitten kiireellisen kuivattelun jälkeen lähdettiin.
Onneksi ei tarvinnut mennä näiden tulijoiden ohitse.- Anonyymi
Vähän sama juttu kävi aikanaan meille muijan kanssa.
Oltiin iltamyöhällä eräällä uimarannalla ja jotenkin vaan alkoi panettamaan ihan hitosti.
Rannalla oli vielä tällainen grillipaikka pöytineen, joten päädyimme panemaan sen päällä.
Oli aika kiihkeä pikapano, muija heitti bikinien alaosan tieltä pois, meni pöydälle makaamaan nostaen jalat mun olkapäilleni ja mä aloin panemaan häntä aika kiihkein survaisuin. Ajattelin vielä, että saadaan ihan rauhassa touhuta ja käytiin vielä sen verran kierroksilla, että arvelin homman hoituvan aika nopeasti.
No tehtiin tosiaan temput ja siemensyöksyn jälkeen vedin hetken aikaa henkeä, ennen kuin vetäydyin ulos ja siinä vaiheessa huomasin vasta, että oltiin saatu yleisöä.
Joku jamppa oli tulossa rannalle mato-onki olkapäällä ja olikin meidät huomattuaan jäänyt katselemaan...
Oli vielä tullut rannalle sopivassa kulmassa meidän takaapäin, joten ei tullut huomattua häntä ja hän taasen kaiketi oli nähnyt koko homman kunnolla, siis senkin, kun kaluni oli muijani sisällä ja tietty muijan pillun kokonaan sitten, kun vedin ulos.
Helvetin nolo tilanne ja oli sitä varmaan tälle onkimiehellekin, vaikka nyt olikin jäänyt vahtaamaan.
Mutta ei siinä mitään, muija heitti vielä pokkana hänelle että no mites menee, kaunis ilta ja kaikkea.... - Anonyymi

Mutta ei siinä mitään, muija heitti vielä pokkana hänelle että no mites menee, kaunis ilta ja kaikkea....Me nyt ei oltu edes uimarannalla, kun opetin yhtä tyttöä ajamaan autolla metsäautotiellä. Se oli sellainen rauhallinen metsäautotie ja siellä päässä kääntöpaikka lähellä pientä jokea.
Tämä tyttö oli menossa autokouluun ulkomailla kesän jälkeen ja halusi ajo-opetusta ennen niille ajotunneille menoa, niin mentiin sinne ajamaan. Kerroin sitten, että olin kerran nähnyt siellä kääntöpaikalla yhden pariskunnan naimassa, kun olin ollut siellä työreissulla. Siitähän tuo tyttö innostui ja piti kertoa lisää. Niinhän siinä sitten kävi, että me oltiin naimassa siellä kääntöpaikalla. Eihän me siihen pikkuiseen Poloon sovittu, niin naitiin siinä konepellin päällä. Hieman siihen tuli itikoita, kun oli lämmintä kesäiltaa ja kuusikkoa ympärillä, mutta tuli siihen sieltä joenrannasta polkupyörää työntäen joku onkijakin. Ei huomattu ihan heti, kun työntelin innoissani sen tytön pilluun paaluani. Varmaan tunnisti meidät, minut ainakin.
Se on sanottava kuitenkin, että tuo tyttö sai ajokortin kerrasta niillä ajo-opetuksilla, meni pokkana vaan inssiin, hankki ulkomailla sen ajokortin. Muutti sitten pelkillä viranomaismaksuilla sen suomalaiseksi ajokortiksi, kun oli vaan kaksi todistajaa ajotaidosta.
- Anonyymi
Tädin mökille mentiin vuosia sitten silloisen poikaystävän kanssa tai luultiin menevämme tädin mökille. Sain tädiltä avaimen hänen mökilleen, jonka hän oli hankkinut vähän aikaa sitten.
Ajettiin kyllä ihan ohjeiden mukaan sinne mökille ja tädin puheista päätellen näytti ihan fiksulta mökiltä, saavuttiin sinne. Mentiin avaimella sisälle ja katseltiin paikkoja, ihan kiva hirsimökki, ei vaan ollut rannalla ja näkyi kauempana olevan samanlainen mökki.
Saunottiin ja muutenkin oltiin kuin kotonamme, syötiin tuomiamme eväitä. Hieman ihmettelin lehtiä siellä pöydällä, kun niissä oli ihan vieras nimi, mutta en sitten ajatellut sen enempää, kun oli muuta tekemistä.
Oltiin jo saunan jälkeen heti naitu poikaystävän kanssa ja siinä innostuttiin uudelleen panemaan vielä illan aikana. Kuultiin kyllä auton ääntä, ajateltiin sen menevän sinne naapurimökille.
Vaan eipä mennyt naapurimökille se auto, tulivat mökin omistajat paikalle. Mitä vittua täällä, mitä saatanan porukkaa täällä meidän mökillä, ovelta huudettiin!
Saatiin siitä vaatteita äkkiä vähän päälle ja alettiin kyselemään arasti, että mitä te täällä tädin mökillä teette. Hyvä etteivät poliiseja siihen soittaneet.
Tilanne siinä sitten hieman rauhoittui, kun saatiin niitä vaatteita päälle ja näytettiin avaimia, jotka saatiin tädiltä. Ilmeni, että se tädin mökki olikin se toinen mökki siinä lähellä ja sama rakentaja oli rakentanut molemmat mökit aikoinaan vuokrattaviksi ja ne oli sitten myyty. Lukkojen sarjoitus oli jotenkin, että tädin mökin avaimet kävi molempiin mökkeihin, mutta sen toisen mökin avaimet ei käyneet sinne tädin mökkiin.
Mentiin vahingossa väärälle mökille. Kyllä nolotti, jälkeenpäin täti kyllä sai kuulla meistä "saunan lämmittäjistä".- Anonyymi
Kaverin siskon mökille oli mennyt hieman samaan tyylin jengiä juhlimaan, olivat luulleet ihan toiseksi mökiksi. Avain oli vaan löytynyt kukkaruukun alta, kuten oli luvattu. Oli siinä ihmettä riittänyt, kaverin vaimo sinne meni muuten vaan tarkistamaan paikkoja, kun mökin oikea omistaja oli pitkään sairaana ja ei päässyt käymään mökillään.
- Anonyymi
Tää ei varmaan ole ainut tapaus, kun on menty väärälle mökille. Vuosia sitten oli yhdestä purkuporukasta juttua, jotka meni väärää mökkiä purkamaan.
Ja kaverille kävi, hänen hirsimökki oli myyty ja ostaja oli sitä purkamassa, pari kerrosta oli enää alahirsiä purkamatta kaverin sinne tullessa paikalle. Oli se melkoinen yllätys ja poliisijuttu siitä tuli. - Anonyymi
Olisko täti saanut vahingossa jonkun huoltoavaimen, jos ollut vuokrauksessa ne molemmat mökit joskus.
- Anonyymi
Minulle sattui nolo tilanne mieheni kanssa, kun olimme matkalla pohjoisen suuntaan autolla kesälomalla. Tankattiin autoa nelostien varrella yhdellä huoltoasemalla ja siinä oli vieressä syrjäinen levähdysalue pensaiden takana. Oltiin ajettu siitä ohitse monta kertaa ja koskaan ei oltu nähty siellä ketään, ei koskaan.
Siinä matkan aikana kumpaakin alkoi tekemään mieli panoa, niin ajateltiin mennä siihen levähdysalueelle auton tankkauksen jälkeen. Ei siellä ollut ketään. Ajettiin sen verran niiden pensaiden suojaan, että ei edes sinne nelostielle näkynyt.
Oltiin jo kumpikin niin innoissamme, että kaikki unohtui, minä olin selälläni siinä pensaiden vieressä olevan pöydän päällä jalat koukussa ja mieheni pani minua siinä jortikallaan oikein kunnolla, että teki hyvää. Niin siihen tuli jotain linjanraivaajia pakettiautollaan, olihan heillä nähtävää.- Anonyymi
Mulla oli hieman toisenlainen juttu auton tankkaukseen liittyen. Pari vuotta sitten kesähelteillä olin tankkaamassa pientä Fiestaani sellaisella maaseutuasemalla ja siihen tuli toiselle puolen minua hieman vanhempi mies tankkaamaan tyttärensä autoa. Minun pankkikortti ei oikein meinannut toimia siinä automaatissa ja juteltiin siinä samalla.
Tämä mies alkoi kehumaan kesämekkoani kauniiksi ja muutenkin kauneuttani, olin aika otettu. Kesämekkoni oli aika kevyt ja ei mulla ollut oikein sen alla muuta, kuin alushousut. Jotenkin nuo kehut tuntuivat hyvältä ja suoraan sanottuna olisin voinut antaa pillua tuolle miehelle vaikka siinä paikassa. Niin hyvältä ne kehut tuntuivat.
Ei siinä mitään sen kummempaa ollut, sain Fiestani tankattua ja tuo mies tankkasi sen tyttärensä pienen Pösön. Pienin silmäpelein siinä toivotettiin hyvää kesän jatkoa. Aarg, että alkoi panettamaan!
Enhän mä voinut huutaa sen tuntemattoman miehen perään, että tule panemaan minua johonkin syrjäiseen paikkaan. Niin siitä vähän matkaa ajettuani pysähdyin pienen tien risteykseen sopivasti sivuun ja oli ihan pakko alkaa sormettamaan pillua, kun käänsin penkin selkänojaa taakse. Sain siinä ihan mahtavan orkun, kun kuvittelin saavani tuolta juuri tapaamaltani mieheltä kyrpää... Siellä tien lähellä olikin joku uimaranta ja siihen tuli porukkaa ihmettelemään autoni ympärille uimapuvuissaan. Kyllä nolotti, vaikka tuntemattomia ihmisiä ne minulle olivat. Muistavat varmaan lopun elämää näkemänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla oli hieman toisenlainen juttu auton tankkaukseen liittyen. Pari vuotta sitten kesähelteillä olin tankkaamassa pientä Fiestaani sellaisella maaseutuasemalla ja siihen tuli toiselle puolen minua hieman vanhempi mies tankkaamaan tyttärensä autoa. Minun pankkikortti ei oikein meinannut toimia siinä automaatissa ja juteltiin siinä samalla.
Tämä mies alkoi kehumaan kesämekkoani kauniiksi ja muutenkin kauneuttani, olin aika otettu. Kesämekkoni oli aika kevyt ja ei mulla ollut oikein sen alla muuta, kuin alushousut. Jotenkin nuo kehut tuntuivat hyvältä ja suoraan sanottuna olisin voinut antaa pillua tuolle miehelle vaikka siinä paikassa. Niin hyvältä ne kehut tuntuivat.
Ei siinä mitään sen kummempaa ollut, sain Fiestani tankattua ja tuo mies tankkasi sen tyttärensä pienen Pösön. Pienin silmäpelein siinä toivotettiin hyvää kesän jatkoa. Aarg, että alkoi panettamaan!
Enhän mä voinut huutaa sen tuntemattoman miehen perään, että tule panemaan minua johonkin syrjäiseen paikkaan. Niin siitä vähän matkaa ajettuani pysähdyin pienen tien risteykseen sopivasti sivuun ja oli ihan pakko alkaa sormettamaan pillua, kun käänsin penkin selkänojaa taakse. Sain siinä ihan mahtavan orkun, kun kuvittelin saavani tuolta juuri tapaamaltani mieheltä kyrpää... Siellä tien lähellä olikin joku uimaranta ja siihen tuli porukkaa ihmettelemään autoni ympärille uimapuvuissaan. Kyllä nolotti, vaikka tuntemattomia ihmisiä ne minulle olivat. Muistavat varmaan lopun elämää näkemänsä.Minulle sattui samanlainen tilanne 9-tien varrella ennen Suonenjokea, joku nakupelle vielä käveli sieltä uimarannalta, vittu että nolotti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla oli hieman toisenlainen juttu auton tankkaukseen liittyen. Pari vuotta sitten kesähelteillä olin tankkaamassa pientä Fiestaani sellaisella maaseutuasemalla ja siihen tuli toiselle puolen minua hieman vanhempi mies tankkaamaan tyttärensä autoa. Minun pankkikortti ei oikein meinannut toimia siinä automaatissa ja juteltiin siinä samalla.
Tämä mies alkoi kehumaan kesämekkoani kauniiksi ja muutenkin kauneuttani, olin aika otettu. Kesämekkoni oli aika kevyt ja ei mulla ollut oikein sen alla muuta, kuin alushousut. Jotenkin nuo kehut tuntuivat hyvältä ja suoraan sanottuna olisin voinut antaa pillua tuolle miehelle vaikka siinä paikassa. Niin hyvältä ne kehut tuntuivat.
Ei siinä mitään sen kummempaa ollut, sain Fiestani tankattua ja tuo mies tankkasi sen tyttärensä pienen Pösön. Pienin silmäpelein siinä toivotettiin hyvää kesän jatkoa. Aarg, että alkoi panettamaan!
Enhän mä voinut huutaa sen tuntemattoman miehen perään, että tule panemaan minua johonkin syrjäiseen paikkaan. Niin siitä vähän matkaa ajettuani pysähdyin pienen tien risteykseen sopivasti sivuun ja oli ihan pakko alkaa sormettamaan pillua, kun käänsin penkin selkänojaa taakse. Sain siinä ihan mahtavan orkun, kun kuvittelin saavani tuolta juuri tapaamaltani mieheltä kyrpää... Siellä tien lähellä olikin joku uimaranta ja siihen tuli porukkaa ihmettelemään autoni ympärille uimapuvuissaan. Kyllä nolotti, vaikka tuntemattomia ihmisiä ne minulle olivat. Muistavat varmaan lopun elämää näkemänsä.Olisit vaan huutanut tuon miehen perään, tiedä vaikka olisitte nyt aviopari. Minä tapasin tulevan mieheni juuri tuolla tavalla huoltoasemalla vuosia sitten, tosin silloin oli seteliautomaatti ja en saanut ryppyisellä setelillä bensaa autooni. Siihen tuli ystävällinen mieshenkilö ja suostui vaihtamaan minulle sileän setelin. Sain autoni tankattua ja siinä sitä juteltiin. Mentiin vielä kahville sinne huoltoasemalle, juttua vain riitti ja riitti. Minulla oli muka kiire johonkin, ihan sillä verukkeella, että pääsen tuosta miehestä eroon, jos ei natsaa. Kyllä natsasi!
Tuolla miehellä oli lähellä maatila ja pitihän sinne mennä katsomaan, kuinka iso se traktori todella on ja paljon muutakin. Enhän minä kaupunkilaistyttönä ollut aiemmin maatilaa nähnyt kunnolla. Lämmitettiin rantasauna illalla ja samojen lakanoiden väliin käytiin. Sillä tiellä ollaan, meillä kolme yhteistä lastakin, vanhin tytöistä on yliopistossa opiskelemassa ja vävykin jo tiedossa.
Olihan meilläkin sitten niitä noloja tilanteita, kun silloin aloitettiin, oltiin kuin kanit, aina naitiin kun vaan mieli teki ja kyllä teki. Heti alkuun tuleva anoppi ja appi yllättivät meidät naimassa, mutta ei siinä mitään, eikä siinä kovin pitkään mennyt, kun häävalssia tanssittiin. Appeni kuoli muutama vuosi sitten, anoppi asuu tuossa lähellä, kun mieheni rakensi appivanhemmille talon. Lapsilla oli mummola lähellä. Näin sitä voi ryppyisellä setelillä saada miehen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit vaan huutanut tuon miehen perään, tiedä vaikka olisitte nyt aviopari. Minä tapasin tulevan mieheni juuri tuolla tavalla huoltoasemalla vuosia sitten, tosin silloin oli seteliautomaatti ja en saanut ryppyisellä setelillä bensaa autooni. Siihen tuli ystävällinen mieshenkilö ja suostui vaihtamaan minulle sileän setelin. Sain autoni tankattua ja siinä sitä juteltiin. Mentiin vielä kahville sinne huoltoasemalle, juttua vain riitti ja riitti. Minulla oli muka kiire johonkin, ihan sillä verukkeella, että pääsen tuosta miehestä eroon, jos ei natsaa. Kyllä natsasi!
Tuolla miehellä oli lähellä maatila ja pitihän sinne mennä katsomaan, kuinka iso se traktori todella on ja paljon muutakin. Enhän minä kaupunkilaistyttönä ollut aiemmin maatilaa nähnyt kunnolla. Lämmitettiin rantasauna illalla ja samojen lakanoiden väliin käytiin. Sillä tiellä ollaan, meillä kolme yhteistä lastakin, vanhin tytöistä on yliopistossa opiskelemassa ja vävykin jo tiedossa.
Olihan meilläkin sitten niitä noloja tilanteita, kun silloin aloitettiin, oltiin kuin kanit, aina naitiin kun vaan mieli teki ja kyllä teki. Heti alkuun tuleva anoppi ja appi yllättivät meidät naimassa, mutta ei siinä mitään, eikä siinä kovin pitkään mennyt, kun häävalssia tanssittiin. Appeni kuoli muutama vuosi sitten, anoppi asuu tuossa lähellä, kun mieheni rakensi appivanhemmille talon. Lapsilla oli mummola lähellä. Näin sitä voi ryppyisellä setelillä saada miehen!Aivan ihana tarina sinulla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit vaan huutanut tuon miehen perään, tiedä vaikka olisitte nyt aviopari. Minä tapasin tulevan mieheni juuri tuolla tavalla huoltoasemalla vuosia sitten, tosin silloin oli seteliautomaatti ja en saanut ryppyisellä setelillä bensaa autooni. Siihen tuli ystävällinen mieshenkilö ja suostui vaihtamaan minulle sileän setelin. Sain autoni tankattua ja siinä sitä juteltiin. Mentiin vielä kahville sinne huoltoasemalle, juttua vain riitti ja riitti. Minulla oli muka kiire johonkin, ihan sillä verukkeella, että pääsen tuosta miehestä eroon, jos ei natsaa. Kyllä natsasi!
Tuolla miehellä oli lähellä maatila ja pitihän sinne mennä katsomaan, kuinka iso se traktori todella on ja paljon muutakin. Enhän minä kaupunkilaistyttönä ollut aiemmin maatilaa nähnyt kunnolla. Lämmitettiin rantasauna illalla ja samojen lakanoiden väliin käytiin. Sillä tiellä ollaan, meillä kolme yhteistä lastakin, vanhin tytöistä on yliopistossa opiskelemassa ja vävykin jo tiedossa.
Olihan meilläkin sitten niitä noloja tilanteita, kun silloin aloitettiin, oltiin kuin kanit, aina naitiin kun vaan mieli teki ja kyllä teki. Heti alkuun tuleva anoppi ja appi yllättivät meidät naimassa, mutta ei siinä mitään, eikä siinä kovin pitkään mennyt, kun häävalssia tanssittiin. Appeni kuoli muutama vuosi sitten, anoppi asuu tuossa lähellä, kun mieheni rakensi appivanhemmille talon. Lapsilla oli mummola lähellä. Näin sitä voi ryppyisellä setelillä saada miehen!Tosi hyvä tarina ja kadehdin tuuriasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle sattui samanlainen tilanne 9-tien varrella ennen Suonenjokea, joku nakupelle vielä käveli sieltä uimarannalta, vittu että nolotti.
Vähän ennen Koskeloa Jyväskylän suunnalta tullessa vai?
- Anonyymi
Minun noloin tilanne on aivan 2000-luvun alusta, kun tapasin tulevan vaimoni ja olin hänen luonaan viikonloppuna. Oli myöhäinen syksy ja meillä molemmilla oli vapaata, niin vietimme sitä silloisen naisystäväni (nykyinen vaimoni) asunnolla, joka oli rivitalossa pienessä kirkonkylässä.
Viihdyimme lähes kokonaan makuuhuoneen puolella, mitä nyt välillä kävimme kaupassa ja söimme vähän.
Naimme makuuhuoneessa, naisystävä päälläni ratsailla hopoti hopoti heijaa, kuten leikillämme sanoimme. Kyllä teki kutaa ja niin sitä nautittiin. Muuten se meni mukavasti, mutta naisystäväni oli antanut vara-avaimet myös äidilleen, joka on nyt minun anoppini. Tämä tuleva anoppini oli huolestunut, kun kukaan ei vastannut puhelimeen ja oli lähtenyt katsomaan. Puhelin oli tietysti äänettömällä.
Eihän me siitä oikein mihinkään ehditty, kun tuleva anoppi oli makuuhuoneen ovella kurkistelemassa. Olihan se ensi tapaaminen melkoinen tulevan anopin kanssa.
Syksyllä tulee 24 vuotta tuosta hetkestä, hyvin on muistissa. - Anonyymi
en kyllä hävennyt yhtään kun vaimo yllätti mut antamassa peppua meiän yhteiselle kaverille vähän hämmentäntävä tilanne
- Anonyymi
Tuolla joku oli ollut naimassa kaupan maalivarastossa ja siellä sotkenut maaliin itseään. Minulla hieman vastaavaa 70-luvun lopulta, kun oli kesätöissä nuorena tyttönä lukion aikaan huoltoaseman kahvilassa.
Se oli sellainen kälyinen pieni koppi se baarikahvila kirkonkylän Shellillä. Siellä pyöri monenlaista porukka asiakkaana ja huoltamon omat pojat. Mulla oli yhden nuoren miehen kanssa siinä kesän aikana hieman peliä, tää kaveri oli myös kesätöissä siellä huoltoasemalla.
Asuin kyllä ihan lähellä, kävin yleensä kotona ruokatunnilla, kun ei siellä kahvilassa mitään kunnon ruokaa ollut. Yhtenä kertana kuitenkin jäin ruokatunnilla tän nuoren miehen kanssa sinne alakertaan syömään "omia eväitä", kun oltiin hieman suunniteltu sitä.
Kyllä me niitä eväitä syötiin ja siinä katseltiin toisiamme. Aika luola oli se alakerran taukotila, ei kovin hyvä valaistus, niin siinä kyllä pupillit laajeni kummallakin. Niin vaan siinä kummankin estot lähti, vaikka ujoja oltiinkin ja lopulta minä annoin pillua melko estoitta tuolle nuorelle miehelle. Mentiin siitä rengasvarastoon ja minä olin rengaspinon päällä selälläni ja se rengaspino hytkyi työntöjen tahtiin. Huokailtiin ja voihkittiin siinä. En ollut vielä edes montaa kertaa ollut miesten kanssa ja tälle kaverille varmaan ensimmäisiä kertoja, oli se sellaista nuoruuden räpellystä. Päästiin kyllä maaliin yhtä aikaa, kun sitten sinne alakertaan tuli se huoltoaseman hoitaja huhuilemaan vaimoaan, joka oli töissä kassassa ja kävi joskus hakemassa renkaita huollon pojille. Oli kuullut ääntä sieltä rengasvarastosta ja arvelin vaimonsa olevan siellä. Äiti oletsä siellä, kuultiin vaan ja ovi aukeni. Jessus, että säikähdettiin! Aika nolo tilanne.
Oli siinä vielä muutakin, niistä renkaista lähti mustaa väriä minun työvaatteisiin, selässä oli musta rinkilä renkaasta.- Anonyymi
Minullakin oli silloin nuorena lukiolaisena hieman vastaava. Tutustuin yhteen vanhempaan mieheen, joka teki mainoksia paikalliseen osuuskauppaan. Rakastuin tuohon hieman erikoiseen pitkissä nahkasaappaissa kulkevaan pitkätukkaan ja ei paljoa tarvittu, kun olin koulupäivän jälkeen antamassa pillua siellä osuuskaupan alakerrassa somistajan pöydällä. Tuntui kyllä syntisen hyvältä saada isoa kyrpää pilluun. Se pöytä vaan oli hieman hutera ja se kolkotti johonkin lämmityspatteriin, kyllä varmaan kuului koko talossa.
Lähdin sieltä sitten kotiin, niin samalla sieltä lähti töistä pois porukkaa, kyllä heidän katseista näki, että on taas tyttö saanut patukkaa. Jälkeenpäin kuulin, että tämä mies oikein saalisti meitä nuoria lukiolaisia sinne alakertaan. Ei se minunkaan juttu pitkään kestänyt hänen kanssaan, sain kuitenkin kunnolla kyrpää, kun en ollut vielä aiemmin saanut niin kunnolla.
- Anonyymi
Heheee... olihan settiä. On sitä joillekin sattunut, minulla itsellä ei ole kovin kummoisia sattunut, mitä nyt käytettyjä kortonkeja roikkui yhden koneen perässä.
Kaveri kertoi aikoinaan 1990-luvun alussa puolestaan tosi erikoisen tarinan seksiin liittyen . Kaveri oli tutustunut yhteen nelikymppiseen naiseen kirjeenvaihdon kautta jostain kauempaa itärajan läheltä.
Kaveri oli mennyt tapaamaan tätä eukkoa sinne Imatralle vai oliko se Lappeenranta. Tämä eukko suostunut tapaamiseen myöhään illalla ja asunnossa oli valaistus ollut aika vähäinen. Kirjeissä oli jo esileikit suoritettu, joten paljoa ei tarvittu, vähätkin valot sammutettiin ja oli alettu tositoimiin.
Kaveri tätä eukkoa tapaili muutaman kerran ja aina sama juttu, ei paljoa valoja ollut ja pillua sai paljaalla. Oli tämä eukko sanonut ehkäisyn olevan kunnossa kierukalla.
Suhde oli kuitenkin hieman rauhoittunut ja tapaamiset ei tuon eukon puolelta sopineet, oli aina jotakin estettä, ettei kaveri voinut mennä panolle tai muutenkaan tavata.
Sitten tuo eukko otti kaveriin yhteyttä, että ehkäisystä huolimatta hän onkin raskaana. Se oli tietty kaverille täysi pommi. Tämä eukko alkoi kaverilta pyytämään rahaa päästäkseen mitä erilaisempiin tutkimuksiin siinä raskauden aikana. Oli kaveri jotain rahaa vähän lähettänytkin.
Tapaamiset ei kuitenkaan onnistuneet, oli jotain pahoinvointia ja milloin mitäkin. Uusia rahanpyyntöjä tuli, kun piti aina jotain käydä hankkimassa. Kaverilla alkoi epäilykset vähän heräämään, kun me kaverit sitä touhua ihmeteltiin.
Kaveri oli käynyt siellä vakoilemassa, missä tämä eukko asui ja nähnyt tuon eukon lähtevän asunnoltaan ihan normaalisti , vaikka oli väittänyt olevan ihan sairas. Oli nähnyt jonkun toisen miehenkin kanssa menevän asunnolleen.
Pienillä tiedusteluilla kaveri oli saanut tietää, että tämä eukko oli yli 50 vuotias ja ei edes voinut tulla enää raskaaksi. Selvisi tuon eukon pyörittävän useampaa miestä niillä raskauksillaan, muka yllätysraskaus kierukasta huolimatta.- Anonyymi
Minullakin oli aika erikoinen juttu, kun vastasin vuosia sitten yhteen kirjeenvaihtoilmoitukseen. Nuori nainen etsi rohkeasti seuraa ja sain melko nopeasti todella rohkean vastauksen.
Tämä nuori nainen lupasi tulla luokseni, jos lähetän matkarahat hänelle kirjeessä. En tietenkään lähettänyt matkarahaa ja vastasin kulkevani lähes päivittäin työmatkaa autollani hänen läheltään, joten voin ottaa hänet kotimatkalla kyytiin, kun vain saa osoitteen tietooni.
Ei kuulunut vastausta, mutta jonkin ajan päästä minuun otti yhteyttä rikospoliisi. Kirjeeni oli löytynyt eräästä matkustajakodista roskakorista, missä oli löytynyt muitakin kirjeitä. Tämä nuori nainen oli ollut joku mies henkilö ja kerännyt rahaa. Rikospoliisi kysyi, oliko minulla jotain vaateita tältä rahan kerääjältä. Eipä ollut, kun en lähettänyt rahaa, mutta erikoinen tapaus. Kaipa joku oli sitä rahaa lähettänyt, kun tapausta poliisi tutki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minullakin oli aika erikoinen juttu, kun vastasin vuosia sitten yhteen kirjeenvaihtoilmoitukseen. Nuori nainen etsi rohkeasti seuraa ja sain melko nopeasti todella rohkean vastauksen.
Tämä nuori nainen lupasi tulla luokseni, jos lähetän matkarahat hänelle kirjeessä. En tietenkään lähettänyt matkarahaa ja vastasin kulkevani lähes päivittäin työmatkaa autollani hänen läheltään, joten voin ottaa hänet kotimatkalla kyytiin, kun vain saa osoitteen tietooni.
Ei kuulunut vastausta, mutta jonkin ajan päästä minuun otti yhteyttä rikospoliisi. Kirjeeni oli löytynyt eräästä matkustajakodista roskakorista, missä oli löytynyt muitakin kirjeitä. Tämä nuori nainen oli ollut joku mies henkilö ja kerännyt rahaa. Rikospoliisi kysyi, oliko minulla jotain vaateita tältä rahan kerääjältä. Eipä ollut, kun en lähettänyt rahaa, mutta erikoinen tapaus. Kaipa joku oli sitä rahaa lähettänyt, kun tapausta poliisi tutki.Minun kirjeenvaihto meni ihan toisella lailla. Laitoin itse ilmoitukseen yhteen perhelehteen, kun oli silloin sellainen ystävänhakupalsta. Sain muutamia vastauksia minua hieman nuoremmilta naisilta. Yksi oli todella kiinnostava ja kirjoiteltiin muutama kirje, sovittiin treffit hänen kotiseudulleen.
Treffit meni ihan hyvin ja lopulta päädyimme tämän nuoren naisen asunnolle. Todella siisti asunto vanhassa puutalossa ja tosi siistiä muutenkin. Olimme jo kirjeissä tehneet kumpikin selväksi, että seksiä halutaan. Joten seksiä myös sitten oli ja runsaasti.
Voi hurja, tuo nainen oli aivan kyltymätön, kaikki kävi, edestä ja takaa, sai nuolla todella siistiä pillua, otti suihin meisseliäni ja ratsasti päälläni. Rinnat eivät olleet isot, tuskin lainkaan, mutta miten ne olivat ihanat.
Kävi vain niin, että minun mieskunto petti parin päivän aikana, liika oli liikaa. Tuo nainen alkoi syyttämään minua saamattomaksi. Kyllä se nolotti, kun ei ottanut kunnon erektiota kahden päivän naimisen jälkeen.
- Anonyymi
Ei tämä nyt niin nolo ole, mutta hauska sinänsä. Vappuna oli aamulla krapula ja siinä krapulapillua kärtin ja sain vaimolta mutta väsymys krapula ja muut aiheuttikin että ei oikein ottanut eteen tarpeeksi. Menin sitten nuolemaan pillua ja runkuttaan sormilla oikein armotta persettä. Se on tehokkain tapa saada hänet tulemaan kuten sainkin. Lopuksi yritin vielä työntää perseeseen mutta ei niin ei ei etuveijari ollut sillä tuulella.
Vieraat siinä sitten kolisteli jo olohuoneessa ja mentiin suoraan aamukahvipöytään. Siinä kahvia juodessa kuumaa kuppia pyöritellessä haistelin, että nyt muuten haisee muukin kuin juhlamokka tässä kupin ympärillä. No ei se haitannut, kiihotti enemmänkin, muta pesin siinä sitten saippualla kädet ennen kuin menin leikkeleitä ottamaan. - Anonyymi
Opiskeluaikana yksi todella tukeva isokokoinen tyttö pyysi minua kyyditsemään autollani läheiseen ravintolaan. Oli ottanut hieman pohjia. Asuttiin sellaisessa asuntolassa, tytöillä oli omat solut ja meillä pojilla omat solut. Oli tiukat säännöt, ei saatu olla keskenämme.
Lähdin viemään tätä tyttöä sinne ravintolaan, mutta kyllä hänellä oli ihan muut asiat mielessä, panoa halusi. Ja mikä haju, pillu haisi aivan järkyttävältä. Minulta meni tyystin halut, vaikka kuinka olisin saanut pillua tuolta tytöltä siinä autossa. Ei hän lopulta sinne ravintolaan halunnut ja toin hänet takaisin asuntolaan. Huh, puistattaa vieläkin se haju. Ihmetyttää vieläkin koko juttu. Olisi edes käynyt suihkussa ennen sitä tilannetta. - Anonyymi
Nuorena kollina minulla oli brasilialainen tyttöystävä, tutustuin häneen yhden projektin aikana. Mukava mimmi, isot rinnat ja muutenkin kaikki kohdallaan. Oli opettaja ammatiltaan, ihan fiksu.
Ongelmana oli yhteinen kieli, minulta ei oikein portugali sujunut ja hänellä englanti ei ollut vahvimpia puolia. Pärjättiin kuitenkin jotenkin ja ystävät auttoivat jonkin verran pahemmissa tulkkauksissa. Mutta... seksin kanssa meillä sitten menikin nolosti, uskonto tuli esteeksi, katollisuus. Vaikka tuo mimmi oli tosi kiihkeä, niin yhdynnöistä ei tullut mitään. Kaikkea muuta hoitoa sain vaikka kuinka, mutta en pillua. Hänellä oli jopa aika erikoinen siveysvyö, jollaista en ole missään muualla tavannut. Ei yhdyntöjä ennen avioliittoa!
Nolotti jopa se, kun hän saattoi ihan julkisella paikalla kaivaa paljaat rintansa minulle hyväiltäviksi ja kiihottui siitä.
Ei siitä meidän jutusta lopulta tullut mitään, minun olisi pitänyt jäädä Brasiliaan asumaan, tuo mimmi oli jo suunnitellut kaiken valmiiksi. Olihan siinä tietty ideaakin taltuttaa paikallista sademetsää, mutta ei oikein sopinut minun suunnitelmiin. - Anonyymi
Muutin reilu parikymppisenä opiskelemaan noin 250km päähän kotipaikkakunnaltani ja tarkoitukseni oli valmistuttuani jatkaa matkaa työn perässä melkeinpä mihin päin Suomea sitten pääseekin. Kotikylään en ollut aikeissakaan palata ja päätös on pitänyt jo yli 20v.
Mutta valmistumiseni aikoihin koulun asuntolassa, missä tuolloin asuin ihan rahallisista syistä(asuminen oli keskiasteen opiskelijoille ilmaista) erään kerran oli bileet ja siellä tutustuin loppuillasta yhteen eri linjalla opiskelleeseen tytsyyn.
Olin jo hiton kännissä ja olin tekemässä lähtöä kämpille nukkumaan päätä selväksi, kun aloimme juttusille ja hän lähtikin mukaani soluasuntoon, missä asuin.
Ei mulla ollut oikein mitään yhden yön juttua isompaa mielessä eikä oikein sekään kännistäni johtuen, mutta niin vain hän mukaani lähti ja olin kai silti saanut jotain mukavaa tehtyäkin hänelle, kun muutama päivä sen yön jälkeen hän tupsahti koulupäivänsä päätteeksi kotioveni taakse kahvipaketin ja parin suklaalevyn kanssa ja hänestä tulikin sitten avovaimoni muutaman vuoden ajaksi.
Jäin asuntolaan asumaan vielä valmistumiseni jälkeen vuokralle, kun siihen oli mahdollisuus ja siinä soluasunnossa oli ainoastaan yksi koulun opettajista asumassa lisäkseni. Hänellä oli oma yritys jossain kauempana ja hän kävi silloin tällöin vain koulussa opetustehtävissä, eli hän oli usein poissa.
Erään kerran tämän ex-avokkini kanssa oltiin asunnon yhteistiloissa katsomassa televisiota ja luulimme, että opettaja oli poissa, joten innostuimme panemaan sohvalla.
Ja meno oli aika railakasta, istuin sohvalla ja ex-avokkini nousi päälleni istumaan ja saatuaan mut kovaksi, hän laittoi kaluni sisäänsä ja alkoi ratsastamaan mulla aika kiihkeästi.
Meno oli kyllä mahtavaa ja exänikin piti aika kovaa ääntä ja sillä kerralla innostui vielä välillä huutamaan/sanomaan hiton kovalla äänellä jotain rivoakin. Jotain että hitto kun sun kullis on ihana ja jotain että nussi ne spermasi muhun nyt.. Siis ihan tällaista vaan, vähän ehkä kuin jotain porniksesta poimittua, mutta yllättävän toimivaa.
Eikä siinä mitään, naitiin kuin rusakot siinä sen mitä nyt siemensyöksyyn ja hänen orkkuunsa tarvitsikaan ja sitten, kun homma oli ohitse, niin rauhoituttiin siinä hetken aikaa. Ja sitten exä nousi päältäni pois ja alettiin hankkiutumaan pesulle, vietiin eka vain vaatteet mun huoneeseen pyykkikoriin, kun sotkuihan nekin siinä touhun ohessa erinäisiin eritteisiin.
Niin just sillä hetkellä, kun mentiin mun huoneeseen, niin kuulin kun tämän opettajan ovi avautui ja hän varovaisesti työnsi päätään ovesta yhteistilan puolelle, katsoi tietysti, että tohtiiko jo tulla huoneestaan pois. Ja samalla, kun hän huomasi meidät mun huoneen ovella ja me huomattiin hänet, niin virnisti aikas leveästi..
Oli hiton noloa, vaikka kyllä nyt opekin oli varmaan kuullut ja nähnyt muutenkin jo siihen ikäänsä mennessä vähän kaikkea eikä asiasta puhuttu jälkeen päin. Ja siihen jäi meidän yhteistilassa panemiset. Tai no, viikonloput ope oli aina satavarmasti pois, joten silloin sitten naitiin sielläkin, mutta ei muuten.
Toinen nolompi tilanne, tai tilanne ylipäätään oli se, kun aika alkuvaiheessa tapailuamme hän tuli erään kerran yhden 16-vuotiaan luokkakaverinsa kanssa käymään. Istuskeltiin siinä yhteistilassa, kun tämä luokkakaveri meni vessaan ja ajateltiin siinä vaiheessa exän kanssa, että käydään panemassa mun huoneessa pikaisesti.
No meillä kestikin vähän pidempään ja tämä tyttö oli kuullut kai jotain ääntä vessaan ja sieltä tullessaan tuli katsomaan, mitä me tehdään. Ovi oli jäänyt raolleen ja hän oli ovenraosta nähnyt meidän panevan. En tiedä, oliko katsonut kuinka kauan, mutta ihan riittävästi. Oli nähnyt mun kullinikin erektiossa jne. Tai no, siinä vaiheessa, kun olin jo lauennut ja nousin exäni päältä kalu vielä kankeana.
Oli exälle vielä alkanut kai vähän niuhoamaan sen jälkeen, kun lähtivät luotani. Lähinnä kai sen vuoksi, kun oltiin nyt ylipäätään menty panemaan, vaikka hän oli mukana ja kai hän oli jotenkin kade tai mustis, että exä nyt oli saanut jätkäkaverin ja sai seksiä ylipäätäänkin.
Kun hänkin oli kai aika kovastikin halukas saamaan jätkäkaverin ja pääsemään neitsyydestään eroon. - Anonyymi
Olimme vuosia sitten mieheni kanssa hänen kaverinsa 30 vuotispäivillä maatilalla heinäkuun alkua tuolla itäisessä Hämeessä. Ihan mukavat bileet ja lämmintä kesää.
Lähdettiin mieheni kanssa hieman paikkoja katselemaan, kun maatilasta oli kyse. Ajateltiin käydä siinä samalla puuceessa, kun siellä navetan takana sellainen oli. Se puucee oli kuitenkin varattu ja ei meillä niin kova pissahätä ollut, että jatkettiin siitä matkaan navetan ylisille vievää siltaa myöten ylisille.
Siistit oli paikat siellä, jotain ruskeita liukkaita rakennuslevyjä oli suuri pinkka siellä navetan ylisillä. Jotenkin siinä meille tuli mieheni kanssa sellainen tunne, että olisi hyvä paikka pienelle pikapanolle, toki juhlajuomillakin oli hieman osuutta.
Siinä sen levypinkan päällä alettiin panemaan ilman sen kummempia. Minullakin vaan kevyttä kesämekkoa vähän ylemmäs ja pikkuhousut pois pikaisesti. Mieheni sovitti kulliaan pimppiini ja niin sitä mentiin taivaisiin. Kait siinä minun tuli hieman päästettyä ääntäkin, kun oikein pääsin aallon huipulle.
Olipa sitten muitakin juhlavieraita lähtenyt lähtenyt jaloittelemaan meidän huomaamatta. Kyllä nolotti. Ja kyllä saimme hieman mieheni kavereilta jälkeenpäin kommentteja, kun esikoistyttäremme syntyi 9 kuukautta noiden juhlien jälkeen. Ja kyllä se niin oli, että tulin raskaaksi siitä panosta sen levypinkan päällä, siinä vain oli kaikki kohdallaan. - Anonyymi
Kaverini kertoi vuosia sitten sattuneesta tapauksesta, kun hänellä oli mehiläispesiä syrjäisellä metsäpalstalla. Make oli ollut niillä mehiläispesillään pakettiauton kanssa ja ajanut auton aivan pesien viereen pensaikon katveeseen lisätäkseen kennostoja. Siinä töitä tehdessään hän oli huomannut sinne tulevan nuoren naisen henkilöautolla ja jäävän parkkiin sen metsäautotien varteen.
Make ei ollut sen ihmeempiä ääniä pitänyt siinä, vaan lisäsi kennostoja niihin pesiin suojavarusteissaan kaikessa rauhassa, etteivät mehiläiset hermostuisi. Sen hän sitten näki, kun kohta siihen henkilöauton luokse tuli tuttu perheellinen mies polkupyörällä. Oli ilmeisesti sovittu salaisesta tapaamisesta.
Kovin pitkään siinä ei mennytkään, kun Make oli saanut työt tehdyksi ja huomasi tuossa henkilöautossa aloitetun työt, täydessä naimisen touhussa siellä oltiin. Make ei ollut häirinnyt heitä, oli odotellut kaikessa rauhassa, että saivat työnsä hekin valmiiksi. Nainen käänsi henkilöauton, lähtien ajamaan pois ja tuo tuttu perheellinen mies lähti polkupyörällään pois. Kumpikaan ei huomannut lainkaan, että Make oli mehiläispesillään.
Make sanoi kyllä hieman nolottavan, kun hän tietää kaverin tehneen aviorikoksen, tuttu pariskunta kyseessä. Ei oikein mukavalta tuntunut tuon kaverin vaimoa kohtaan.- Anonyymi
Näitä kaverien juttuja... Minun yksi kaverini oli kova vonkaamaan pillua naisilta ja jotkut naiset hieman pilailivat hänen kanssaan. Yksi hevostyttö lupasi hoidella kaveria käsihoidolla oikein kunnolla. Oli tyttö laittanut jotain ärtsyä hevoslinimenttiä voiteeksi kertakäyttöhanskaan ja alkanut kaverin julppia tumputtamaan oikein kunnolla. Se linimentti oli antanut melkoisen efektin siihen tumputukseen, meni siinä kaverilta halut pillun vonkaamiseen pitkäksi aikaa. Oli ollut melkoinen elämys.

No huhhuh! Karmea tilanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No huhhuh! Karmea tilanne.
Tuossa olisi voinut käydä huonosti, mitä siis aamuisin hevoslinimenttiä hieronut käsin selkään, olkapäihin, niin aina sitä jää sormiin pesusta huolimatta, seuraavaksi kustessa se lämmittää liian mukavasti kiveksiä tai sitten penistä.
Tuntuu vaikealta uskoa, ettei ensiapuun joutunut tuo tyyppi tuon temput jälkeen 🤔
- Anonyymi
nuoruuden nolo tilanne sattui kun olin juuri löytänyt tyttiksen mutta yx kaverini halus vielä peppuani olihan sitä harrastettu no pano kiivaimmillaan iso kalu syvällä pepussani niin tyttikseni avaa huoneen oven onneks ymmärsi sano jatkakaa loppuun sen jälkeen piti vannoo että loppuu nykyinen vaimoni myös hän
- Anonyymi
Opettele jo sitä suomea!
- Anonyymi
Onhan näitä tilanteita ollut, nuorena teininä jäin kiinni pilluni sormettamisesta, kun äiti tuli pesuhuoneeseen tuomaan pyykkiä.
Hieman vanhempana sitten sattui tälläinen tapaus, kun poikaystäväni halusi panna minua peppuun ja suostuin siihen ehdotukseen hieman vasten tahtoisesti. Pyysin laittamaan hyvin rasvaa peppureikään, ettei tee niin kipeää. Minulla oli yöpöydän laatikossa hyvää käsirasvaa purkissa, mutta myös Vicks VapoRub -voidetta ja annoin vahingossa poikaystävälle sen Vicks VapoRub purkin siinä hämärissä.
Olipa se kokemus ja kyllä nolotti, poikaystäväni sipaisi sitä voidetta ihan kunnolla ensin kalunsa päälle ja sitten minun peppureikään. En ehtinyt edes varoittamaan, kun se Vicks VapoRub -voiteen haju tuli nenääni, kun samassa alkoi pyllyssä tuntumaan tosi viileältä. Jäi peppupanot sillä kertaa kokeilematta, kun piti lähteä kiireesti pesemään peppureikää ja poikaystäväkin piteli kaluaan ihmeissään.
Kokeilkaa tuota Vicks VapoRub -voidetta joskus peppureikään, niin tiedätte miten höpöä se tekee 😁Ice powerista löytyy kökemusta. Ei perse reiästä mutta hieroin sitä tyttö kaverille hartioihin olkkarissa illalla kun katseltiin televisiota ja itsellä oli vain kylpytakki suihkun jälkeen päällä. Siinä sitten ajatuksissaan kaivelin munia ja voin kertoa että poltteli.
- Anonyymi
Meidän porukoiden syrjäisellä mökillä minulle tuli tosi noloa tilannetta. Ei siellä ole naapureita, eikä asutusta lähellä, ei yhtikäs mitään. Minä siellä yksin nakuna pihalla otan aurinkoa ja räplään pillua ihan nirvanassa lauantaina iltapäivällä. Sauna lämpiämässä ja jo muutaman bissen ottaneena. Niin siihen tulee pari maastopukuista miestä aseiden kanssa kyselemään, että olenko nähnyt loukkaantunutta hirveä.
🤣🤣🤣 Ei saatana. Tuohon viimeiseen fraasiin repesin.
Olisit sanonu, että juu, tässä se makaa ja tuosta ihan halki pillua räpläten
- Anonyymi
Pikkujouluissa minulle ainakin tuli noloimpia tilanteita. Ilmaista viinaa ja siinä menee ihan moraali. Olin nuorena jonkun poliittisen nuorisojärjestön pikkujouluissa kutsuttuna, tarvittiin seuralaisia. Nuoria miehiä oli ja meitä nuoria naisia, kyllä siitä asetelma tuli. Joku semmoinen isompi mökki se oli ja rantasauna. Minulla lähti ihan käsistä se homma, saunassa olin ja varmaan jokainen mies pani minua. Onneksi oli ehkäisy kunnossa. Aamulla vielä joku yritti vongata minulta, mutta en sitten enää kankkusessa antanut, oli pillu niin kipeänä.
- Anonyymi
Mitenkä seksissä voi olla mitään noloa yleensä kin ainoa syy miksi seksiä harrastetaan on lisääntyminen joku ny on aikojen saatossa vaan keksiny että seksistä voi nauttiakkin jos sen osaa ja toimii mielialaankin muuten vitusti paremmin kun mielialalääkkeet ainakin sillon kun siitä nauttii
- Anonyymi
Kyllä niitä voi noloja tilanteita tulla, vaikka ei seksissä mitään noloa ole muuten. Onhan tässä näitä tarinoita, en ainakaan itse haluaisi olla noissa nolommissa tilanteissa. Kuvittele nyt itse pyllyysi tuota Vicks voidetta, kun olet seksiä harrastamassa tai jossain maalivarastossa ja maalipurkit menee rikki.
- Anonyymi
Itsellä noloin tilanne kävi menneenä talvena. Viime kesän eron jälkeen ei ollut seksiä eikä se kiinnostakutkaan kuin vasta joskus talvella. Kaverin kanssa lähdettiin baariin vähän sillä mielellä, että jos vaikka miehen saisi yöksi ja sitä kauan kaivattua seksiä.
Baarissa reilu parikymppinen mies kovasti osoitti kiinnostusta ja ajattelin, että miksei sitä räväytä oikein kunnolla ja saa nuorta miestä jota kovasti tällainen täti tuntii kiinnostavan.
Mentiin baarista miehen opiskelija-asunnolle. Oli parin hengen soluasunto mutta kämppis kuulemma reissussa, joten ei ollut häiriötä. Aika pian me alettiin suutelemaan ja riisuutumaan ja innostuttiin keittiön pöydällä rakastelemaan. Olin alastomana pöytää vasten ja mies pani minua takaapäin. Tuntui todella hyvältä pitkän ajan jälkeen ja se varmasti kuuluikin. En voinut olla ääntelemättä ja juuri kun aloin olla lähellä orgasmia niin kämpän ovi aukesi ja sieltä tuli kaksi nuorta miestä sisälle.
Mä olin alastomana pöydällä ja mua pantiin. Nuoret miehet jäivät hetkeksi eteiseen paikalleen. Pahintahan tuossa oli, että he olivat poikani hyviä kavereita. Olen heidät tuntenut jostain hiekkalaatikolta asti eli heidän ollessaan 5-6 vuotiaita. Siinä minä olin orgasmin partaalla aivan julmetun kiihottuneena kun nämä nuoret miehet tulivat sinne. Kämppis ei siis ollutkaan enää reissussa ja toinen pojista tuli vaan kaverinsa luo käymään.
Tilanne toki tuosta vielä jatkui mutta voitte kuvitella mitä siinä kävi mielessä.
Tanja 46- Anonyymi
Mulle kävi ihan kirjaimellisesti tuo sama tilanne.
Mun poika asui parhaan kaverin kanssa kämppiksinä. Poika ja muut kaverit oli kuulemma lähteneet kalaan eikä tulis pois ennen sunnuntaita. Pojan kaveri vonkas koko illan että mennään niille ja olin itse aivan myyty vaikka olin varuillani. Mun kotiin ei voitu mennä enkä halunnu jäädä kiinni mistään varastosta, puskasta tai sillan alta tms. Oltiin toisen kerran panemassa keittiön pöydällä ja pojan kaveri oli jo kerran tullut pilluun olkkarissa ja oma toosa oli aivan valmis ottaan lisää. Yhtäkkiä ulko ovella käy avain ja ovi avautuu ja sitten kuuluu reput ja virvelit. Tuntui että sydän pysähtyi. Pojan kaveri meni alastomana vastaan niinku se olis muka auttanut ja odotin siinä nolona ja alastomana koska mun vaatteet oli makuuhuoneessa kun poika ilmestyi keittiön ovelle naamallaan ilme että mitä täällä oikein tapahtui. Silloin hävetti että meinas itku tulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulle kävi ihan kirjaimellisesti tuo sama tilanne.
Mun poika asui parhaan kaverin kanssa kämppiksinä. Poika ja muut kaverit oli kuulemma lähteneet kalaan eikä tulis pois ennen sunnuntaita. Pojan kaveri vonkas koko illan että mennään niille ja olin itse aivan myyty vaikka olin varuillani. Mun kotiin ei voitu mennä enkä halunnu jäädä kiinni mistään varastosta, puskasta tai sillan alta tms. Oltiin toisen kerran panemassa keittiön pöydällä ja pojan kaveri oli jo kerran tullut pilluun olkkarissa ja oma toosa oli aivan valmis ottaan lisää. Yhtäkkiä ulko ovella käy avain ja ovi avautuu ja sitten kuuluu reput ja virvelit. Tuntui että sydän pysähtyi. Pojan kaveri meni alastomana vastaan niinku se olis muka auttanut ja odotin siinä nolona ja alastomana koska mun vaatteet oli makuuhuoneessa kun poika ilmestyi keittiön ovelle naamallaan ilme että mitä täällä oikein tapahtui. Silloin hävetti että meinas itku tulla.Löysin minäkin mutsin panemassa poikakaverini kanssa. Jotain jo hieman epäilin aiemminkin, kun mutsi katseli aika himoiten häntä. Kyllä meiltä välit meni siitä poikakaverin kanssa. Olihan se aika yllättävä veto mutsilta iskeä oman tyttären poikakaveri. En tykänny, viileni välit mutsin kanssa myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löysin minäkin mutsin panemassa poikakaverini kanssa. Jotain jo hieman epäilin aiemminkin, kun mutsi katseli aika himoiten häntä. Kyllä meiltä välit meni siitä poikakaverin kanssa. Olihan se aika yllättävä veto mutsilta iskeä oman tyttären poikakaveri. En tykänny, viileni välit mutsin kanssa myös.
Sun tarina ei oo edes nolo vaan ihan perseestä. Sun jätkäkaverin petos on vähän eri juttu kun jäädä kiinni pojan lapsuudenystävän kanssa nusasusta. Hyvä että mulkku poikaystäväs paljastui. Olis se nainu muitakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun tarina ei oo edes nolo vaan ihan perseestä. Sun jätkäkaverin petos on vähän eri juttu kun jäädä kiinni pojan lapsuudenystävän kanssa nusasusta. Hyvä että mulkku poikaystäväs paljastui. Olis se nainu muitakin.
Niinpä.
Vaikka yllättävänkin yleistä tuo tuntuu olevan, tuo lasten kumppanin pokaaminen/seksi appivanhempien kanssa. Siis jätkäkaveri anoppinsa kanssa/tyttis appiukonsa kanssa.
Jos nyt suurin osa edes pitää paikkansa, mitä juttua aiheesta olen kuullut itse.
Mutta en ihmettele yhtään, että tuon poikakaverinsa äitinsä kanssa yllättäneen naisen poikkis sai kenkää ja mutsikin päätyi "jäähyaitioon".
Itsellä kanssa olisi sama tilanne, jos naisystävä käryäisi/joku heistä olisi kärynnyt seksistä vaikka isäni kanssa tai edes jonkun lähisukulaisen kanssa ylipäätään.
Vaikka no, pettämisestä on lentänyt ulos suhteesta aina, kuten olen joutunut pari kertaa tekemäänkin. Mutta jos tosiaan vaikka oma isä tai veli panisi muijaani, niin olisi vielä aika helvetistikin pahempi juttu.
Välit menisi silmänräpäyksessä poikki kumpaankin, niin muijaan kuin häntä panneeeen lähisukulaiseenkin.
Se on vielä ehkä jotenkin siedettävää, jos tosiaan panee lapsensa ystävää American Pie-hengessä, vaikka olisi sekin jotenkin noloa...
Itsellä on jo täysi-ikäinen tytär ja jotenkin on ajatuksenakin aika ällö, että panisin hänen bestistään, jonka kanssa on ollut ystävä jo jostain muskarista asti ja jonka olen tuntenut myös jo jostain 5-6 vuotiaasta lähtien. On kuitenkin vielä jotenkin lapsi silmissäni, vaikka onkin tosiaan jo reilusti yli parikymppinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
Vaikka yllättävänkin yleistä tuo tuntuu olevan, tuo lasten kumppanin pokaaminen/seksi appivanhempien kanssa. Siis jätkäkaveri anoppinsa kanssa/tyttis appiukonsa kanssa.
Jos nyt suurin osa edes pitää paikkansa, mitä juttua aiheesta olen kuullut itse.
Mutta en ihmettele yhtään, että tuon poikakaverinsa äitinsä kanssa yllättäneen naisen poikkis sai kenkää ja mutsikin päätyi "jäähyaitioon".
Itsellä kanssa olisi sama tilanne, jos naisystävä käryäisi/joku heistä olisi kärynnyt seksistä vaikka isäni kanssa tai edes jonkun lähisukulaisen kanssa ylipäätään.
Vaikka no, pettämisestä on lentänyt ulos suhteesta aina, kuten olen joutunut pari kertaa tekemäänkin. Mutta jos tosiaan vaikka oma isä tai veli panisi muijaani, niin olisi vielä aika helvetistikin pahempi juttu.
Välit menisi silmänräpäyksessä poikki kumpaankin, niin muijaan kuin häntä panneeeen lähisukulaiseenkin.
Se on vielä ehkä jotenkin siedettävää, jos tosiaan panee lapsensa ystävää American Pie-hengessä, vaikka olisi sekin jotenkin noloa...
Itsellä on jo täysi-ikäinen tytär ja jotenkin on ajatuksenakin aika ällö, että panisin hänen bestistään, jonka kanssa on ollut ystävä jo jostain muskarista asti ja jonka olen tuntenut myös jo jostain 5-6 vuotiaasta lähtien. On kuitenkin vielä jotenkin lapsi silmissäni, vaikka onkin tosiaan jo reilusti yli parikymppinen.Varmaan aika yleistä, että paneskellaan miten sattuu. Kaverini paneskeli enonsa vaimoa. Siinä sitä tuli aika noloa tilannetta kaverille, kun jäivät niistä panohommista kiinni ja eno oli yllättänyt. Eihän siitä avioeroa enolle vaimonsa kanssa tullut, mutta lähellä käytiin. Välit kyllä kaverilla viileni enon suuntaan melkoisesti. Oli se ollut melkoinen episodi, mitä kaveri siitä kertoi.
Mieleen tulee, että kuinka paljon tehdään henkirikoksia tästä syystä, kun on menty väärään sänkyyn paneskelemaan.
Kuulin aikoinaan aika erikoisen TOSI tarinan, kun yksi tyttö oli ajatellut hieman tienata opiskelurahaa pimpullaan, niin hänen oma isä oli sitten siinä äijäporukassa, jotka oli tilanneet nuorta opiskelijatyttöä illanviettoon. Tämä tyttö oli mennyt sentään sinne vahvasti meikattuna ja peruukin kanssa, mutta silti. Siinä oli ollut tilannetta kerrakseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan aika yleistä, että paneskellaan miten sattuu. Kaverini paneskeli enonsa vaimoa. Siinä sitä tuli aika noloa tilannetta kaverille, kun jäivät niistä panohommista kiinni ja eno oli yllättänyt. Eihän siitä avioeroa enolle vaimonsa kanssa tullut, mutta lähellä käytiin. Välit kyllä kaverilla viileni enon suuntaan melkoisesti. Oli se ollut melkoinen episodi, mitä kaveri siitä kertoi.
Mieleen tulee, että kuinka paljon tehdään henkirikoksia tästä syystä, kun on menty väärään sänkyyn paneskelemaan.
Kuulin aikoinaan aika erikoisen TOSI tarinan, kun yksi tyttö oli ajatellut hieman tienata opiskelurahaa pimpullaan, niin hänen oma isä oli sitten siinä äijäporukassa, jotka oli tilanneet nuorta opiskelijatyttöä illanviettoon. Tämä tyttö oli mennyt sentään sinne vahvasti meikattuna ja peruukin kanssa, mutta silti. Siinä oli ollut tilannetta kerrakseen.Yhden kerran olen vuosia sitten joutunut soittamaan poliisit mökkinaapuriin, kun sieltä tuli mummo pyytämään apua. Olivat hänen aikaset poikansa veljekset riitaantuneet, oli kaivettu kirveet ja pyssyt esille. Syynä oli, että nuorempi veljeksistä oli nainut vanhemman veljeksen vaimoa ja jääneet rysän päältä kiinni.
Juhannusta se oli ja alkoholilla oli vankasti osuutta asioiden kulkuun siellä naapurissa. Poliisit eivät uskaltaneet mennä sinne rauhoittamaan tilannetta, mutta kävivät partioautolla siinä pihassa kääntymässä, eivät jääneet ammuttavaksi. Tilanne jotenkin rauhoittui, mutta veljeksistä vanhempi ampui pistoolilla kuitenkin itsensä jonkun ajan päästä, hänen leskelleen syntyi lapsi tämän ampumistapauksen jälkeen. Olihan sekin tapaus, kun siellä oli tämän vanhemman veljeksen pienet lapsetkin näkemässä. Tämä mummo meillä kävi aika usein pyytämässä apua, kun siellä mökillä tapahtui aika jotain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhden kerran olen vuosia sitten joutunut soittamaan poliisit mökkinaapuriin, kun sieltä tuli mummo pyytämään apua. Olivat hänen aikaset poikansa veljekset riitaantuneet, oli kaivettu kirveet ja pyssyt esille. Syynä oli, että nuorempi veljeksistä oli nainut vanhemman veljeksen vaimoa ja jääneet rysän päältä kiinni.
Juhannusta se oli ja alkoholilla oli vankasti osuutta asioiden kulkuun siellä naapurissa. Poliisit eivät uskaltaneet mennä sinne rauhoittamaan tilannetta, mutta kävivät partioautolla siinä pihassa kääntymässä, eivät jääneet ammuttavaksi. Tilanne jotenkin rauhoittui, mutta veljeksistä vanhempi ampui pistoolilla kuitenkin itsensä jonkun ajan päästä, hänen leskelleen syntyi lapsi tämän ampumistapauksen jälkeen. Olihan sekin tapaus, kun siellä oli tämän vanhemman veljeksen pienet lapsetkin näkemässä. Tämä mummo meillä kävi aika usein pyytämässä apua, kun siellä mökillä tapahtui aika jotain.Turtolassa aikoinaan, eräs nelikymppinen sekosi kun sen samanikäinen kaveri oli löytänyt tyttöystävän deitti sivustolta ja oli nainut tätä ensimmäistä kertaa elämässään.
Seonnut oli mennyt kerrostalon katolle ja alkanut hirvikiväärillä ampumaan kaikkia jotka näytti olevan naimisissa tai ainakin seurustekevilta pareilta.
Talonmies tuli sitten meille pyytämään apua kun siinä pihalla makasi ukkoa ja akkaa ja menin niiden keskelle ja huusin että "Seppo, Seppo, älä ny enää ammuskele. Poliisitkin jo tänne soitettiin sun takia ja eivät uskaltahneet kuin ympäri ajaa. Mieti ny, taas, saa taas ihimiset sinusta kylillä puhua."
Seppo huusi sieltä "Saatana, kaikki saa pillua ja minä en koskaan. Perkele. Epäreilua!"
"Älä ny Seppo tuommosista välitä. Saithan sinä sitä sun kaveria syvälle sinne sun persesilimhän. Tuu ny alas sieltä, täälä on kahavia."
Seppo kuitenkin täräytti varoituslaukauksen pihasoralle ja siitä sain jalat alleni. Juoksin autotalliin ja työnsin AH-64 taisteluhelikopterin pihalle ja käynnistin sen. Hirvikiväärin luodit kimpoili panssaripinnoitteesta ja laukausten välillä Seppo huusi että "älä ota sitä konetta".
Nousin noin kolmensadan metrin korkeuteen ja pakko on antaa tunnustusta että Seppo oli hyvä ampumaan kun siltäkin matkalta hän sai osuttua lentolaitteeseen useampia kertoja. Tein pienen kaarroksen ja hyökkäsin idästä päin, täräyttäen ensin kaksi hellfire ohjusta jonkun talon asukkaan onohuoneesta sisälle, ajatuksena että kerrostalon katto sortuisi sekopään alta. Se sortuikin, mutta Seppo jäi pienen kantavan palkin päälle ja rakennuspölyä harteiltaan pyyhkäisten, otti uudestaan hyökkäyskopterini tähtäimeensä. 30-06 kaliiperin ammus on järeä ja pysäyttää hirven. Seppo ei armoa antanut ja niinpä kopterini lasiin tuli särö. Lämpökameran kautta otin tuon pienen kantavan palkin päälle jääneen tasanteen tähtäimeeni. Konetykki kääntyi helikopterin nokan alla ja kun löysin ohjaussauvastani näppäimen jolla, käskytin konetykin laulamaan, näin kuinka tuhoutuneen olohuoneen entisessä ikkuna aukossa seisoi Ari, joka heristi nyrkkiään ja kirosi meidät alimpaan helvettiin. Hänen selkänsä takana oli hänen betonimyllynsä pyörimässä valmiina tuottamaan paikan seinässä ammottavalle reiälle. Luodit saavuttivat tasanteen ja näin kuinka pöllyävän betonin, kattohuovanriekaleiden, sekä ilmastointilaitteiden sirpaleiden keskeltä Seppo hyppäsi pihalle ja juoksi metsään kuin king kong, jonka aluskasvillisuuden sekaan hän myös katosi. "Johan nyt on jumalauta" huokaisin ääneen ja mietin lohduttomana kuinka joku muu saisi hoitaa Sepon pois Turtolan kallioperään kaivamistaan pilkkopimeistä luolasokkeloista. Tarinan opetus? Homoillakin on tunteet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turtolassa aikoinaan, eräs nelikymppinen sekosi kun sen samanikäinen kaveri oli löytänyt tyttöystävän deitti sivustolta ja oli nainut tätä ensimmäistä kertaa elämässään.
Seonnut oli mennyt kerrostalon katolle ja alkanut hirvikiväärillä ampumaan kaikkia jotka näytti olevan naimisissa tai ainakin seurustekevilta pareilta.
Talonmies tuli sitten meille pyytämään apua kun siinä pihalla makasi ukkoa ja akkaa ja menin niiden keskelle ja huusin että "Seppo, Seppo, älä ny enää ammuskele. Poliisitkin jo tänne soitettiin sun takia ja eivät uskaltahneet kuin ympäri ajaa. Mieti ny, taas, saa taas ihimiset sinusta kylillä puhua."
Seppo huusi sieltä "Saatana, kaikki saa pillua ja minä en koskaan. Perkele. Epäreilua!"
"Älä ny Seppo tuommosista välitä. Saithan sinä sitä sun kaveria syvälle sinne sun persesilimhän. Tuu ny alas sieltä, täälä on kahavia."
Seppo kuitenkin täräytti varoituslaukauksen pihasoralle ja siitä sain jalat alleni. Juoksin autotalliin ja työnsin AH-64 taisteluhelikopterin pihalle ja käynnistin sen. Hirvikiväärin luodit kimpoili panssaripinnoitteesta ja laukausten välillä Seppo huusi että "älä ota sitä konetta".
Nousin noin kolmensadan metrin korkeuteen ja pakko on antaa tunnustusta että Seppo oli hyvä ampumaan kun siltäkin matkalta hän sai osuttua lentolaitteeseen useampia kertoja. Tein pienen kaarroksen ja hyökkäsin idästä päin, täräyttäen ensin kaksi hellfire ohjusta jonkun talon asukkaan onohuoneesta sisälle, ajatuksena että kerrostalon katto sortuisi sekopään alta. Se sortuikin, mutta Seppo jäi pienen kantavan palkin päälle ja rakennuspölyä harteiltaan pyyhkäisten, otti uudestaan hyökkäyskopterini tähtäimeensä. 30-06 kaliiperin ammus on järeä ja pysäyttää hirven. Seppo ei armoa antanut ja niinpä kopterini lasiin tuli särö. Lämpökameran kautta otin tuon pienen kantavan palkin päälle jääneen tasanteen tähtäimeeni. Konetykki kääntyi helikopterin nokan alla ja kun löysin ohjaussauvastani näppäimen jolla, käskytin konetykin laulamaan, näin kuinka tuhoutuneen olohuoneen entisessä ikkuna aukossa seisoi Ari, joka heristi nyrkkiään ja kirosi meidät alimpaan helvettiin. Hänen selkänsä takana oli hänen betonimyllynsä pyörimässä valmiina tuottamaan paikan seinässä ammottavalle reiälle. Luodit saavuttivat tasanteen ja näin kuinka pöllyävän betonin, kattohuovanriekaleiden, sekä ilmastointilaitteiden sirpaleiden keskeltä Seppo hyppäsi pihalle ja juoksi metsään kuin king kong, jonka aluskasvillisuuden sekaan hän myös katosi. "Johan nyt on jumalauta" huokaisin ääneen ja mietin lohduttomana kuinka joku muu saisi hoitaa Sepon pois Turtolan kallioperään kaivamistaan pilkkopimeistä luolasokkeloista. Tarinan opetus? Homoillakin on tunteet.No, just jooo'o... Että ihan taisteluhelikopteri autotallista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhden kerran olen vuosia sitten joutunut soittamaan poliisit mökkinaapuriin, kun sieltä tuli mummo pyytämään apua. Olivat hänen aikaset poikansa veljekset riitaantuneet, oli kaivettu kirveet ja pyssyt esille. Syynä oli, että nuorempi veljeksistä oli nainut vanhemman veljeksen vaimoa ja jääneet rysän päältä kiinni.
Juhannusta se oli ja alkoholilla oli vankasti osuutta asioiden kulkuun siellä naapurissa. Poliisit eivät uskaltaneet mennä sinne rauhoittamaan tilannetta, mutta kävivät partioautolla siinä pihassa kääntymässä, eivät jääneet ammuttavaksi. Tilanne jotenkin rauhoittui, mutta veljeksistä vanhempi ampui pistoolilla kuitenkin itsensä jonkun ajan päästä, hänen leskelleen syntyi lapsi tämän ampumistapauksen jälkeen. Olihan sekin tapaus, kun siellä oli tämän vanhemman veljeksen pienet lapsetkin näkemässä. Tämä mummo meillä kävi aika usein pyytämässä apua, kun siellä mökillä tapahtui aika jotain.Siis tämä todellinen tapaus vuosien takaa. Todella traaginen tapaus, kun tuli se ampuminen siinä, tätä on jonkun keskenkasvuisen turha alkaa jollain taisteluhelikoptereilla viisastelemaan.
Sellaista tarinaa et edes keksi, etteikö elävästä elämästä hurjempi löydy.
Tämä nuorempi veljeksistä on vielä elossa, asuu nykyään ulkomailla ja myi tuon mökkipaikan poiskin, ilmeisesti muistot tapahtumista painoivat niin paljon. Nykyään meillä rauhallisemmat naapurit, ei ammuskella ja ei ole tarvinnut soitella poliiseja.
Jos tapausta ajattelee näiden lasten kannalta, jotka siellä silloin oli mummolassa juhannusta viettämässä ja sitten tätä tuon tapauksen johdosta syntynyttä lasta, niin on melkoinen juttu heidän kannaltaan. En ole heitä koskaan aikuistuttuaan tavannut.
Tuo mummo oli melkoinen persoona, raskas oli hänellekin tuo tapahtuma ja sen jälkiseuraukset. Kirjan tai jopa elokuvan saisi tuosta todellisesta tapauksesta, oli se kaikkineen niin erikoinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, just jooo'o... Että ihan taisteluhelikopteri autotallista.
No joo. Ei se ollut kuin pelkkä autokatos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo. Ei se ollut kuin pelkkä autokatos.
Ja taisi olla vaan lopulta polkupyörä se helikopterikin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tämä todellinen tapaus vuosien takaa. Todella traaginen tapaus, kun tuli se ampuminen siinä, tätä on jonkun keskenkasvuisen turha alkaa jollain taisteluhelikoptereilla viisastelemaan.
Sellaista tarinaa et edes keksi, etteikö elävästä elämästä hurjempi löydy.
Tämä nuorempi veljeksistä on vielä elossa, asuu nykyään ulkomailla ja myi tuon mökkipaikan poiskin, ilmeisesti muistot tapahtumista painoivat niin paljon. Nykyään meillä rauhallisemmat naapurit, ei ammuskella ja ei ole tarvinnut soitella poliiseja.
Jos tapausta ajattelee näiden lasten kannalta, jotka siellä silloin oli mummolassa juhannusta viettämässä ja sitten tätä tuon tapauksen johdosta syntynyttä lasta, niin on melkoinen juttu heidän kannaltaan. En ole heitä koskaan aikuistuttuaan tavannut.
Tuo mummo oli melkoinen persoona, raskas oli hänellekin tuo tapahtuma ja sen jälkiseuraukset. Kirjan tai jopa elokuvan saisi tuosta todellisesta tapauksesta, oli se kaikkineen niin erikoinen.Näitä veljesten välisiä riitoja samasta naisesta voi olla useinkin. Minulla itsellä ei kokemusta, mutta yhdellä keikalla aikoinaan joulupukkina oli kyllä erikoinen juttu. Taisi tästä jo tänne kirjoittaa, kun talosta heitettiin ukko munasillaan hankeen ja vaatteet perään, olin menossa samaiseen taloon keikalle joulupukkina.
Olin jättänyt auton läheiseen risteykseen ja olin kävelemässä sinne talolle, kun tämä tapahtui. Katselin siinä, että tällä viisii. Kyllä hieman arvelutti alkaa soittelemaan ovikelloa, että millainen on vastaanotto taloudessa, tuleeko turpiin oitis, vaiko mitä.
No, ei tullut turpiin, mutta ovea avaamaan tullut isäntä kyllä vilkuili kadulle. Ei siinä mitään, ihan hyvin meni se keikka, lahjat jaettiin ja laulut laulettiin, kaksi pientä tyttöä oli ja emäntä tosi upea blondi.
Pois lähtiessä ja palkkiotani maksaessa isäntä hieman avautui, kuinka olivat yhdessä pistäneet setämiehen raittiiseen munasillaan, kun tämä oli saunan jälkeen jäänyt alasti keekoilemaan ja pipetti pystyssä alkanut hänen emäntää kuputtelemaan lasten nähden.
Ei näkynyt koko ukkoa siinä kadun varrella, kun kävelin autolleni ja ajoin pois autolla.
Kyllä sitä joulupukkina näki muutakin ja joskus sain pilluakin joltain yksinhuoltajalta, joka oli tilannut joulupukin lapsilleen aattoillaksi.
- Anonyymi
Muillekin varmaan käynyt, mutta itselle myös. Yhden yön hoito, 26 vuotias tyttö, jolla oli sydänsuruja pitkästä suhteesta erottumaan. Lohdutin auliisti häntä raflassa. Lähti mukaani kämpilleni ja tein vahvat paukut molemmille ja vielä toisetkin. Niin siinä kävi että pillua sain ja kahdesti yön aikana. Hyväpilluinen oli, tiukka ja hyvännäköinen perhospillu. Siinä imeskelin häppäreitä ja nautin näkymistä, oli niin seksikäs. Hyvät kiinteät tissit ja solakka vartalo. Kauniit kasvot, joten oli ilo nussia. Nukuttiin ja heräsin yöllä. Tyttö nukkui alasti kainalossani. Aloin nuolla pillua ja pillu oli ihanasti turvoksissa. Tyttö oli puoliunessa, ehdotti että nukuttaosiin mutta eihän mulla ollut nukkuminen mielessä. Halusin nussia kakkoseen. Työntelin sormia pillussa ja kortin peräaukkoa. Työnsin sinne sormen jolloin tyttö sanoi ettei tahdo sinne. Kyselin onko koittanut aiemmin ja vastasi ettei ollut. Vastasin hänelle että nyt on tullut aika koittaa. Tyttö oli maistissa ja uninen, käänsin hänet mahalteen ja vedin jaloista sängyn reunaan. Tyttö jäi jalat maassa, vatsa sängyllä eteeni. Hain pöytälaatikossa liukkaria. Voitelin peräaukon samalla sormettaen. Aloin painaa kulliani sisään. Tyttö olisi ja valitti kipua. En pystynyt hiljentämään vaan sain kullini kokonaan sisään ja aloin innolla työntelemään. Kiihdytin tahtia vaikka tyttö valitti, kipeää saattoi tehdä sillä reikä oli kireä. Pysähdyin välillä, en halunnut laueta vielä sillä tahdoin nauttia. Aloitin uudet työnnöt aiempaa kovemmin, korviini ulottuva pauke kiihotti. En voinut estää laukeamistani. Vedin kullini pois ja sieltä peräaukosta suorastaan ryöpsähti iso määrä ulostetta. Haju oli kuvottava. Siinä jouduin lattiapyykille ja tyttö kiiruhti suihkuun. Aamulla lähti vähin äänin, leikin itse nukkuvaa.
- Anonyymi
Tää on ihan klassikko, että peräaukosta ryöpsähtää paskaa. Mulle kävi aikoinaan yhden tyttöystävän kanssa, kun oltiin hänen isänsä talossa yläkerrassa panemassa, että sain syliini aimo annoksen paskaa.
Tyttöystäväni oli päälläni selin ratsastamassa ja siinä tuli sitten ideaa, että hän voisi ottaa samalla hieromasauvaa kakkoseen. Tyttöystävä antoi minulle jotain rasvaa ja sen hieromasauvan yöpöydältään tai laatikossa se oli. Pistin tuhdisti sitä rasvaa hänen peppureikään ja työnsin surisevan hieromasauvan sinne anukseen syvälle. Kyllä tuntui minunkin hyvältä minunkin temmiin, kun siinä pöristeltiin menemään.
Tyttöystäväni vaan nautti ja sanoi tuntuvan ihanan täydeltä ja jatkoi innoissaan ratsastusta. Minulta lähti mälli siinä liikkeelle ja tyttöystäväkin sai siinä, otin sen hieromasauvan pois hänen anuksesta ja sitten sitä paskaa tulla pörähti minun mahan päälle. Hyi helkkari!
Oli kyllä inhottavin juttu ikinä, aivan karsee haju ja mikä siivoaminen. En ole muuta kertaa moiseen leikkiin lähtenyt, jäi siitä niin muistot. - Anonyymi
täällä näitä suklaapuolen panijoita tuntuu olevan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
täällä näitä suklaapuolen panijoita tuntuu olevan....
Miehen ja naisen välinen peppuseksi on mielettömän hyvää seksiä, rikastuttaa seksielämää. Säälittävimmät ja ne jotka sitä ei saa tuhertaa itkua ja haukkuu sitä koska jäävät sitä ilman!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehen ja naisen välinen peppuseksi on mielettömän hyvää seksiä, rikastuttaa seksielämää. Säälittävimmät ja ne jotka sitä ei saa tuhertaa itkua ja haukkuu sitä koska jäävät sitä ilman!
Taitaa olla enempi niitä keskenkasvuisten fantasioita nämä peppupanot. Minä ainakaan en niistä naisena ole nauttinut, kun useampi mies niitä on ehdottanut. Siinä on vielä erilaisten tulehdusten riski olemassa, jos sitten pannaan pilluun samalla kertaa, mutta sitähän nämä unelmoijat ei tiedä.
Kyllä kunnon pano pilluun on nannaa ja jos mies osaa vielä kielellä hoitaa pilluani, niin aina parempi.
En ole jäänyt ilman peppuseksiä, mutta en siitä suuremmin ole nauttinut. Muutamalle vonkaajalle olen antanut panna peppureikään voiteiden kanssa.
Onhan niitä minullekin noloja tilanteita tullut ja niihinkin on liittynyt peppuseksiä. Olin kerran yksissä firman pikkujouluissa ja useampi mies minua pani siellä saunatiloissa, kyllä oli perse hellänä, jos suoraan sanon. Sitä se ilmainen viina teettää. Minä sentään neitinä siellä, mutta kyllä taisi olla parilla rouvashenkilöllä kotona selittämistä, kun paikat pantu arkaan kuntoon ja lääkärillä käyntiä pukkasi. Jollain arvon herroista oli satiaiset, jotka meitä pani ja saatiin pientä tuliaista vielä kotiin. Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla enempi niitä keskenkasvuisten fantasioita nämä peppupanot. Minä ainakaan en niistä naisena ole nauttinut, kun useampi mies niitä on ehdottanut. Siinä on vielä erilaisten tulehdusten riski olemassa, jos sitten pannaan pilluun samalla kertaa, mutta sitähän nämä unelmoijat ei tiedä.
Kyllä kunnon pano pilluun on nannaa ja jos mies osaa vielä kielellä hoitaa pilluani, niin aina parempi.
En ole jäänyt ilman peppuseksiä, mutta en siitä suuremmin ole nauttinut. Muutamalle vonkaajalle olen antanut panna peppureikään voiteiden kanssa.
Onhan niitä minullekin noloja tilanteita tullut ja niihinkin on liittynyt peppuseksiä. Olin kerran yksissä firman pikkujouluissa ja useampi mies minua pani siellä saunatiloissa, kyllä oli perse hellänä, jos suoraan sanon. Sitä se ilmainen viina teettää. Minä sentään neitinä siellä, mutta kyllä taisi olla parilla rouvashenkilöllä kotona selittämistä, kun paikat pantu arkaan kuntoon ja lääkärillä käyntiä pukkasi. Jollain arvon herroista oli satiaiset, jotka meitä pani ja saatiin pientä tuliaista vielä kotiin.Miksei meidän firman bileissä ole koskaan ollut noin lystiä 🤣
Joskus kävin Kallen vessassa painamassa naapuri osaston vanhempaa naista kesken illan mutta siinä kaikki. Ehkä olen väärällä alalla.
Myönnä pois että tuntui riettaalta antaa duuni porukalle persettä?- Anonyymi
kameli kirjoitti:
Miksei meidän firman bileissä ole koskaan ollut noin lystiä 🤣
Joskus kävin Kallen vessassa painamassa naapuri osaston vanhempaa naista kesken illan mutta siinä kaikki. Ehkä olen väärällä alalla.
Myönnä pois että tuntui riettaalta antaa duuni porukalle persettä?Niitä on erilaisia duuniporukoita. Jos firma varaa jonkun saunatiloilla varustetun paikan pikkujoulujen viettoon, niin melko varmasti siellä tulee jossain vaiheessa iltaa monenlaista tilannetta.
Oltiin nuorena nuorisojärjestön pikkujouluissa, se oli jonkun metsästysseuran erämaja järven rannalla. Paikka oli kuulu pikkujouluista, kuinka saunalla naitiin. Joskus oli joku päässyt valokuvaankin naidessaan jotain mimmiä. Pillua siellä jaettiin, en muista koskaan mitään peppupanoja olleen. Yleensä kutsuvieraat huolehdittiin niin, että mukaan tuli aina varmasti antavaisia mimmejä, ei nyt huoria, mutta sellaisia jotka ymmärsivät antaa. Kerran yhdellä mimmillä oli oikein vastaanotto siellä rantasaunalla, haki kaiketi jotain ennätystä, niin porukkaa jonossa panolle.
Sitten oli paikallisen K-kaupan henkilökunnan pikkujoulut, ne vasta hauskoja oli, kun työntekijöitä oli 50 ja suuri osa oli naisia, siinä tuli jopa kisailua meistä miehistä.
- Anonyymi
Joskus aikanaan pääsin panemaan eräällä saunareissulla naapurin aikas hyvännäköistä avovaimoa.
Olin tuolloin lukioikäinen ja tämä nainen jo noin kolmikymppinen.
Lähti vähän käsistä koko juttu, olin katsellut häntä salaa himoiten jo jonkun aikaa ja erään kerran sitten, kun olimme jo saunassa kaksistaan, ajattelin että hitto vie, nyt tai ei sitten lainkaan. Ja tein aloitteen. Ajattelin, että ehditään hyvin pannan opeasti, jos hän antaa, ennen kuin hänen miehensä yläasteikäinen tytär tulee saunaan kanssamme. Hänen miehensä itse oli jossain menossa tuolla kerralla.
Vähän silläkin innostuin yrittämään, kun joskus ainakin tuntui, että kiusoitteli mua ja yritti ainakin saada mulle seisokin tai oloni muuten tukalaksi.
Siis aina piti uimaankin mennä alasti, saunassa meni usein niin läheltä ohi, ettätuli ainakin jonkinlainen ihokontakti ja joskus kumartui perse sopivasti mun suuntaan. Jalkojaan pestessään tai noukkiessaan jotain alemmalta tasolta.
Mutta kuitenkin, tuolla kerralla sitten rohkaistuin ja hän olikin muodollisen pikkukieltäytymisen jälkeen jo melkein heti haarat levällään edessäni ja käsi mun kullissa kiinni.
No, aloin panna häntä ja junttasin oikein kunnolla menolle. Hän oli nostanut jalkansa olkapäilleni, että saisin työnnettyä joka työnnön mahdollisimman syvälle häneen.
No, siinä vaiheessa, kun olin jo lauennut ja lepuutin hieman aikaa kaluni hänen sisässään, huomasin kun hänen tytärpuolensa katseli saunan ikkunasta meidän touhuja. Oli helvetin noloa jotenkin ja tietty säpsähdin, että nyt kävi käry. Olin ihan varma, että kertoo asiasta isälleen. Mutta ei kertonut. Enkä nyt silti hätäillyt tilanteesta pois, vaan olin siinä vielä rauhassa sen aikaa, kun tuntui hyvältä ja sitten vetäydyin rouvasta ulos. Samalla seurasin sivusilmällä ikkunaa ja tyttö katosikin ikkunan takaa siinä vaiheessa, kun kaluni luiskahti ulos hänen äitipuolestaan. Oli kai halunnut vielä sen nähdä.
Tämä naapurin rouva ei kaiketi huomannut, että meillä oli yleisöä.
Sitten tytär tulikin saunaan ja siinä vaiheessa rouva huuhtaisi pikaisesti alapäätään puhtaaksi, kun kuuli saunan oven käyvän.
Tunnelma oli hieman vaivaantuneen hiljainen, kun löylyteltiin siinä kolmistaan, mutta ei siinä mitään dramatiikkaa ollut.
Myöhemmin juttelin tyttären kanssa tilanteesta ja sanoi, että oli ollut jo tulossa saunaan, kun kuuli ääntelyämme ja oli mennyt ikkunasta katsomaan, mitä lauteilla tapahtuu ja jäänyt seuraamaan panemistamme. Ihan uteliaisuuttaan, kun ei ollut ikinä kenenkään nähnyt panevan ja oli kait vähän kiihottunutkin samalla.
Lupasi kyllä, ettei kerro näkemästään kenellekään.
Tosin myöhemmin tämä tytär halusi itsekin kokea seksiä ja sai mut sitten touhuamaan kanssaan tuohon saunaepisodiin vedoten. Vaikka ei nyt ollut mitenkään vastenmielinen "pakko", mutta kuitenkin. Onneksi oli sentäs 15v jo siinä vaiheessa ja päässyt juuri peruskoulusta pois. - Anonyymi
Nuorena teininä lukiotyttönä ollessani ja kotona vielä asuessani poikaystäväni pääsi armeijasta ensimmäisille lomille, niin hän tuli luokseni meille kotiin sunnuntaina. Oltiin minun huoneessa yläkerrassa, tietysti pussailtiin ja kähmittiin toisiamme, siitä se lähti sitten pidemmälle. En tullut laittaneeksi huoneeni ovea lukkoon ja äiti oli huudellut alakerrasta meitä kahville. Me ei tietenkään kuultu niitä kahville kutsuja ja äiti tuli sieltä ovelta huikkaamaan; Tulkaa nyt nuoret kahvil... Siinä jäi äidiltä lause kesken ja hän pisti oven kiinni kiireesti.
Minä olin siinä sängynreunalla pylly pystyssä ja poikaystäväni pani minua takaapäin.
Kyllä hieman nolotti mennä sitten alakertaan ja siinä katseltiin hieman arkaillen toisiamme. Äiti oli vielä sellainen vanhan koulukunnan kasvatteja, isä nyt hieman vapaampi ajatuksissaan, alkoi sitten puhumaan poikaystävälleni vaan jotain autojuttuja. Äiti kyllä piti pitkään mykkäkoulua sen jälkeen.- Anonyymi
Minulla hieman samanlaista juttua ensimmäisen tyttöystäväni kanssa, että vanhemmat yllätti panohommista. Äiti tosin sitten jälkeenpäin kysyi, olettehan nyt huolehtineet sen tytön kanssa ehkäisystä. Nolotti silti se juttu.
Pikkusisko vielä siitä muisti viisastella minulle, jotain etten varmaan pese nyt keskisormea pitkään aikaan, kun olen saanut. Sekin vielä.
- Anonyymi
En tiedä nolosta, mutta oli tämäkin vähän omanlaisensa kokemus.
Oltiin tyttöystäväni kotipuolessa maaseudulla käymässä eräänä kesänä, olimme vähän kuin kotivahteina muutaman päivän.
Eräänä iltana lämmitimme pihasaunan ja aloimme saunomaan ja totta kai siinä alkoi panettamaankin. Mulla alkoi väkisinkin himottamaan ja sitä kautta seisomaan, kun katselin tyttistäni ja hänen pilluansa ym ja hän vielä taisi vähän kiusoitella mua sopivan viattomalla kiehnäämisellä jne.
Luulimme tosiaan olevamme kahdestaan ja aloimme panemaan aika estottomasti.
Mutta kuinka ollakaan, pari poikaa naapurista oli kait huomanneet saunanlämmityksen ja olivat aavistelleet jotain ja tulleet tirkistelemään, tyttistä tietysti nähdäkseen edes vilauksen alastomasta naisesta. Ja olivatkin olleet tirkistelemässä saunan ikkunasta, kun aloimme panemaan ja olivat varmaan katselleet koko aktin ajan meitä, itse huomasin heidät vasta sitten, kun olin jo tehnyt temput ja vilkaisin saunan ikkunaan vetäytyessäni tyttiksestäni ulos.
Tyttis vielä makoili siinä sopivasti jalat koukusssa ja haarat levällään panon jäljiltä pömpöttävä pillu sopivasti ikkunan suuntaan.
Pojilla tuli kyllä kiire karkuun, kun näkivät mun huomanneen heidät ja karjaisinkin jotain "Painukaa helvettiin sieltä vahtaamasta!!". Kuului kyllä jotain naurunräkätystäkin vielä, mutta silti lähtivät kiireellä eikä heitä näkynytkään nurkissa enää ainakaan muutamaan päivään.
En tiedä, olivatko vain katselleet vai olivatko runkanneetkin samalla meitä katsellessaan. Mutta saivat varamsti ihan hyvää runkkumatskua siinä vaiheessa viimeistään, kun tosiaan näkivät tyttikseni makaavan vielä pillu esillä aktin jälkeen. - Anonyymi
Itsellä noloin kokemus liittyy masturbointiin, mutta sooloseksiähän sekin on. Olin siskon perheen luona lomalla ja he olivat päivän töissä. Tein päivällä puutarhahommia mitä oli sovittukin ja otin aurinkoa. Jossain vaiheessa päivää alkoi mukavasti kihelmöidä ja asetuinkin puutarhaan sopivaan paikkaan puiden alle ja hyväilin itseäni ja riisuin bikinit pois.
Varmaan jonkun verran tuli äänneltyäkin siinä ja lopulta sain ihanan orgasmin ja makasin täysin rentona maassa. Kun avasin silmäni niin näin vähän matkan päässä jonkun nuoren miehen joka oli kuvannut masturboimistani puhelimella. Oli siskon naapurissa asuva nuori mies.
Aavistuksen nolo tilanne kun tuosta miehelle videomateriaaliakin jäi.. videot mies lupasi poistaa muutaman päivän päästä kun annoin hänen hieroa ja nuolla rintojani. Ei ole miehestä sen jälkeen kuulunut, että ehkä poisti tai sit runkkailee sitä katsoen.
Nainen34 Pari viikkoa sitten aamulla luullessani olevan yksinäni kotona, tyydytin sängyssäni itseni villisti sormin kahteen orgasmiin. Kuten aina nauttiessani olivat silmäni tiukasti kiinni ja toisen orgasmin saatuani ne kun huokaillen avasin, näin oven suussa teini-ikäisen poikani katselevan minua ja koskettelevan boksereissa seisovaa penistään!!
Säikähdin nolona ja hätääntyneenä vedin peittoa alastoman vartaloni suojaksi. Poikakin taisi säikähtää ja poistui mitään sanomatta omaan huoneeseensa.
Asiasta emme ole keskustelleet ja koen tästä niin suurta häpeää, että toivon ettei poikanikaan tätä ottaisi ikinä puheenaiheeksi välillemme.
Ajatus kuinka poika on katsellut minut tekemässä tällaista hyvää itselleni järkyttää yhä mieltäni!- Anonyymi
Typerintä mitä voit tehdä, on jättää kertomatta miksi teit niin. Tottakai poika jo ymmärtää, mutta ei ymmärrä että vanhemmatkit tyydyttävät itseään. Luonnosti asiaa ei pidä vaieta, vaan kertoa avoimesti mitä tapahtui.

Hävettää ottaa se puheeksi kyllä.
Saattaahan se poikaakin nolottaa nyt kun oli siinä katsellessa jäykkää penistään hyväillyt.
Kyllä kannattaisi ottaa asia puheeksi vaikka kuinka nyt kumpaakin hävettäisikin.- Anonyymi
Anneli51 kirjoitti:
Saattaahan se poikaakin nolottaa nyt kun oli siinä katsellessa jäykkää penistään hyväillyt.
Kyllä kannattaisi ottaa asia puheeksi vaikka kuinka nyt kumpaakin hävettäisikin.Samaa mieltä. Ja kyllä se teinipoika ymmärtää erittäin hyvin että vanhemmatkin sitä tekevät. Tuon yhden kommentin voi jättää samantien omaan arvoonsa. Ei enää eletä missään 1800 luvulla jossa seksistä muka tiedetä mitään. Kun poika on omaa kaluaan siinä ovensuussa hyväillyt, poika on tiennyt tasan tarkkaan ketä katselee, mitä katselee ja miksi katselee. Maailma on muuttunut. Poika on varmasti ajatellut että tuo ei ollut vahinko, vaan että äiti on tehnyt tuon tarkoituksella. Maailma on muuttunut! Netissä kaikenlaisilla tunnustus, kysely- ja keskustelupalstoilla on valtavat määrät niin äitejä kuin poikiakin kysymässä neuvoja pojan tai äidin viettelyyn ja se että jättää oven auki on yksi suosituimmista neuvoista. Poika on varmasti ollut onnellisimmillaan sillä hetkellä kun on ajatellut että äiti haluaa häntä!! Pojalla on varmasti se kiihottavan ihana näky mielessään loppuelämänsä ajan, ja varmasti myös elättelee toivetta saada sekä nähdä lisää, että erityisesti myös kokea enemmän. Äiti voi häpeillä, mutta poika ei häpeile. Poika oli varmasti onnellinen sen hetken kun sai katsella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Ja kyllä se teinipoika ymmärtää erittäin hyvin että vanhemmatkin sitä tekevät. Tuon yhden kommentin voi jättää samantien omaan arvoonsa. Ei enää eletä missään 1800 luvulla jossa seksistä muka tiedetä mitään. Kun poika on omaa kaluaan siinä ovensuussa hyväillyt, poika on tiennyt tasan tarkkaan ketä katselee, mitä katselee ja miksi katselee. Maailma on muuttunut. Poika on varmasti ajatellut että tuo ei ollut vahinko, vaan että äiti on tehnyt tuon tarkoituksella. Maailma on muuttunut! Netissä kaikenlaisilla tunnustus, kysely- ja keskustelupalstoilla on valtavat määrät niin äitejä kuin poikiakin kysymässä neuvoja pojan tai äidin viettelyyn ja se että jättää oven auki on yksi suosituimmista neuvoista. Poika on varmasti ollut onnellisimmillaan sillä hetkellä kun on ajatellut että äiti haluaa häntä!! Pojalla on varmasti se kiihottavan ihana näky mielessään loppuelämänsä ajan, ja varmasti myös elättelee toivetta saada sekä nähdä lisää, että erityisesti myös kokea enemmän. Äiti voi häpeillä, mutta poika ei häpeile. Poika oli varmasti onnellinen sen hetken kun sai katsella.
Samoin ajattelin että poika on varmasti ajatellut äitinsä tarkoituksella antaneen tyydytysesityksen pojalleen ja poika siitä onnellisen itsevarmana uskalsi pornoesitystä katsellessaan hipelöidä äitistään jäykistynyttä kikkeliä. Äidin äkillinen reagointi orgasmit pojan katsellessa saatuaan, kuitenkin nyt sitten säikäytti pahanpäiväisesti pojan ja tästä äidin tulisi keskuskustella pojan kanssa ettei pojalle jää mitään traumoja.
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Ja kyllä se teinipoika ymmärtää erittäin hyvin että vanhemmatkin sitä tekevät. Tuon yhden kommentin voi jättää samantien omaan arvoonsa. Ei enää eletä missään 1800 luvulla jossa seksistä muka tiedetä mitään. Kun poika on omaa kaluaan siinä ovensuussa hyväillyt, poika on tiennyt tasan tarkkaan ketä katselee, mitä katselee ja miksi katselee. Maailma on muuttunut. Poika on varmasti ajatellut että tuo ei ollut vahinko, vaan että äiti on tehnyt tuon tarkoituksella. Maailma on muuttunut! Netissä kaikenlaisilla tunnustus, kysely- ja keskustelupalstoilla on valtavat määrät niin äitejä kuin poikiakin kysymässä neuvoja pojan tai äidin viettelyyn ja se että jättää oven auki on yksi suosituimmista neuvoista. Poika on varmasti ollut onnellisimmillaan sillä hetkellä kun on ajatellut että äiti haluaa häntä!! Pojalla on varmasti se kiihottavan ihana näky mielessään loppuelämänsä ajan, ja varmasti myös elättelee toivetta saada sekä nähdä lisää, että erityisesti myös kokea enemmän. Äiti voi häpeillä, mutta poika ei häpeile. Poika oli varmasti onnellinen sen hetken kun sai katsella.
Hyvänen aika!! En ajatellut että poika on luultavasti kuvitellut, että esiinnyin tarkoituksella niin että poika näkisi!
Tämä kyllä muuttaa koko asiaa erisuuntaan mutta ei itseäni auta kyllä yhtään tämän selvittämisessä.- Anonyymi
OpettajaYh kirjoitti:
Hyvänen aika!! En ajatellut että poika on luultavasti kuvitellut, että esiinnyin tarkoituksella niin että poika näkisi!
Tämä kyllä muuttaa koko asiaa erisuuntaan mutta ei itseäni auta kyllä yhtään tämän selvittämisessä.Mitä selvitettävää tuossa nyt muka on? Luuletko ettei poikasi ole tuijotellut nettiä koko pienen ikänsä ja nähnyt sinun ikäisiä naisia alastomana? Hän ei ole katsellut siinä tilanteessa mitään pornokuvan esiintyjää tai "alastonta masturboivaa naista" vaan pikasi on ihastellut pelkästään sinua ja sinun harjoittamaa itsetyydytystä ja todistanut sinun orgasmia. Hänen kalunsa on reagoinut vain ja ainoastaan sinun seksikkyyteen! Tuon ikäinen poika tietää myös että mihin ja millä tavalla se kovana sykkivä kalu pitää laittaa. Hän on harjoitellut sitä jo kauan kun on osannut sitä tyydyttää oven suussa. Asettaudu itse hänen asemaan ja ajattele millainen onnenhetki se on hänelle siinä ollut. Hän on kunnioittanut sinua ja odottanut rauhassa sinun reaktiota, onnellisena ja toiveikkaana! Hän ei ole sinua vakoillut tai "ottanut sinulta mitään", varsinkaan salaa. Keskustele poikasi kanssa niin saat itse häneltä samat vastaukset. Voit kysyä häneltä ihan suoraan mitä hän olisi toivonut kalullaan, ja kalulleen tekevän ja tehtävän.
Anonyymi kirjoitti:
Mitä selvitettävää tuossa nyt muka on? Luuletko ettei poikasi ole tuijotellut nettiä koko pienen ikänsä ja nähnyt sinun ikäisiä naisia alastomana? Hän ei ole katsellut siinä tilanteessa mitään pornokuvan esiintyjää tai "alastonta masturboivaa naista" vaan pikasi on ihastellut pelkästään sinua ja sinun harjoittamaa itsetyydytystä ja todistanut sinun orgasmia. Hänen kalunsa on reagoinut vain ja ainoastaan sinun seksikkyyteen! Tuon ikäinen poika tietää myös että mihin ja millä tavalla se kovana sykkivä kalu pitää laittaa. Hän on harjoitellut sitä jo kauan kun on osannut sitä tyydyttää oven suussa. Asettaudu itse hänen asemaan ja ajattele millainen onnenhetki se on hänelle siinä ollut. Hän on kunnioittanut sinua ja odottanut rauhassa sinun reaktiota, onnellisena ja toiveikkaana! Hän ei ole sinua vakoillut tai "ottanut sinulta mitään", varsinkaan salaa. Keskustele poikasi kanssa niin saat itse häneltä samat vastaukset. Voit kysyä häneltä ihan suoraan mitä hän olisi toivonut kalullaan, ja kalulleen tekevän ja tehtävän.
Niin. Ehkä tätä pitäisi katsoa enemmänkin pojan näkökulmasta kuin itsekkäästi itseni.
Paljon ajateltavaa tästä nyt tuli!- Anonyymi
OpettajaYh kirjoitti:
Niin. Ehkä tätä pitäisi katsoa enemmänkin pojan näkökulmasta kuin itsekkäästi itseni.
Paljon ajateltavaa tästä nyt tuli!Kuten jo aiemmin sanottua, et sinä ja poikasi ole ainoita tuollaisessa tilanteessa, ette todellakaan. Olette pelkkä pisara meressä. Jos vertaa menneeseen aikaan, voisi jopa todeta että tällainen toiminta jopa tänään trendaa netissä missä ihmiset voivat tuoda aidot salaiset ajatuksensa ja ennenkaikkea toiveensa esiin. Erityisesti korona-aika vapautti perheenjäseniä kaikkeen keskenään.
Anonyymi kirjoitti:
Kuten jo aiemmin sanottua, et sinä ja poikasi ole ainoita tuollaisessa tilanteessa, ette todellakaan. Olette pelkkä pisara meressä. Jos vertaa menneeseen aikaan, voisi jopa todeta että tällainen toiminta jopa tänään trendaa netissä missä ihmiset voivat tuoda aidot salaiset ajatuksensa ja ennenkaikkea toiveensa esiin. Erityisesti korona-aika vapautti perheenjäseniä kaikkeen keskenään.
Olen useassa muussakin asiassa huomannut olevani kovin vanhoillinen ja on ollut vaikea hyväksyä näitä nykyajan tuomia vapaamman seksuaalusuuden muutoksia jotka poikkeavat täysin vanhoista opituista moraalikäsityksistäni.
Pitäisi kyetä elämään vapaamielisemmin uusien normien mukaan mutta ei niitä mieleen pinttyneitä moraalisääntöjä ja tapoja niin vain päästänsä saa poistettua.- Anonyymi
OpettajaYh kirjoitti:
Olen useassa muussakin asiassa huomannut olevani kovin vanhoillinen ja on ollut vaikea hyväksyä näitä nykyajan tuomia vapaamman seksuaalusuuden muutoksia jotka poikkeavat täysin vanhoista opituista moraalikäsityksistäni.
Pitäisi kyetä elämään vapaamielisemmin uusien normien mukaan mutta ei niitä mieleen pinttyneitä moraalisääntöjä ja tapoja niin vain päästänsä saa poistettua.Me ollaan löydetty vähän vapaampi tapa nauttia elämästä rouvan kanssa. Kaikkea pientä tuhmaa ja välillä vähän tuhmempaakin. Elämästä pitää nauttia ja iso osa ainaskin meillä siihen liittyy eroottiset tempaukset vaikka joitakin rajoja ollaan laitettu.
Anonyymi kirjoitti:
Me ollaan löydetty vähän vapaampi tapa nauttia elämästä rouvan kanssa. Kaikkea pientä tuhmaa ja välillä vähän tuhmempaakin. Elämästä pitää nauttia ja iso osa ainaskin meillä siihen liittyy eroottiset tempaukset vaikka joitakin rajoja ollaan laitettu.
Haluaisin nauttia kyllä elämästä ja erotiikasta paljon nykyistä enemmän ja vapaammin.
- Anonyymi
OpettajaYh kirjoitti:
Haluaisin nauttia kyllä elämästä ja erotiikasta paljon nykyistä enemmän ja vapaammin.
Mitä kaikkea sulla on mielessä mitä haluisit erotiikan merkeissä tehdä??
- Anonyymi
OpettajaYh kirjoitti:
Hyvänen aika!! En ajatellut että poika on luultavasti kuvitellut, että esiinnyin tarkoituksella niin että poika näkisi!
Tämä kyllä muuttaa koko asiaa erisuuntaan mutta ei itseäni auta kyllä yhtään tämän selvittämisessä.Jos itse olisin ollut tuo poika, ensimmäinen ajatukseni olisi ollut, että onpa äiti ystävällinen ja huomaavainen, suorastaan herttaisen kiltti. Vastaisin olettamaani kilttiyteen olemalla erityisen ystävällinen äidilleni. Nyt on kysymys vain siitä, ettei mitään epätietoista jäisi välillenne. Epätietoisuus on ihmissuhteiden karmein myrkky. Se voi jäytää vaikka koko loppuiän.
Ei ole pienintäkään syytä, miksi äidin ja pojan itsetyydytystä täytyisi pitää kalvavana näennäissalaisuutena. "Naturalia non sunt turpia. Luonnolliset asiat eivät ole sopimattomia juteltaviksi." (Muinaisroomalainen ajatelma.)
Kuten huomaat, useampikin kehottaa sinua ottamaan masturboinnin luonnollisena asiana puheeksi. Samalla naisena voit kertoa, mitä tytöt toivovat pojilta, ja poikaasi voit pyytää SUORAAN kertomaan, mitä miehet toivovat. Vallitsee kovin VÄÄRIÄ luuloja, kuten netissäkin voi havaita.
Hyvää jatkoa sinulle, OpettajaYh! Anonyymi kirjoitti:
Jos itse olisin ollut tuo poika, ensimmäinen ajatukseni olisi ollut, että onpa äiti ystävällinen ja huomaavainen, suorastaan herttaisen kiltti. Vastaisin olettamaani kilttiyteen olemalla erityisen ystävällinen äidilleni. Nyt on kysymys vain siitä, ettei mitään epätietoista jäisi välillenne. Epätietoisuus on ihmissuhteiden karmein myrkky. Se voi jäytää vaikka koko loppuiän.
Ei ole pienintäkään syytä, miksi äidin ja pojan itsetyydytystä täytyisi pitää kalvavana näennäissalaisuutena. "Naturalia non sunt turpia. Luonnolliset asiat eivät ole sopimattomia juteltaviksi." (Muinaisroomalainen ajatelma.)
Kuten huomaat, useampikin kehottaa sinua ottamaan masturboinnin luonnollisena asiana puheeksi. Samalla naisena voit kertoa, mitä tytöt toivovat pojilta, ja poikaasi voit pyytää SUORAAN kertomaan, mitä miehet toivovat. Vallitsee kovin VÄÄRIÄ luuloja, kuten netissäkin voi havaita.
Hyvää jatkoa sinulle, OpettajaYh!On yllättävän vaikeaa saada keskustelu avattua tästä tapahtuneesta tai kuin masturboinnissa ei ole mitään hävettävää.
- Anonyymi
OpettajaYh kirjoitti:
Olen useassa muussakin asiassa huomannut olevani kovin vanhoillinen ja on ollut vaikea hyväksyä näitä nykyajan tuomia vapaamman seksuaalusuuden muutoksia jotka poikkeavat täysin vanhoista opituista moraalikäsityksistäni.
Pitäisi kyetä elämään vapaamielisemmin uusien normien mukaan mutta ei niitä mieleen pinttyneitä moraalisääntöjä ja tapoja niin vain päästänsä saa poistettua.Myöntää täytyy, että minulla ja vaimollani olivat RASKAANA taakkana vielä naimisiin mennessämme 55 wee sitten vanhat moraalisäännöt, mutta olemme joutuneen ajattelemaan vähitellen ne kaikki turhanpäiväisiksi ihmisten keksinnöksi.
Vasta nyt kahdeksankymppisinä tunnemme olevamme täysin vapaat. Hämmästelemme vain, miten tiukkapipoisia nykyihmiset voivat olla. Eikä vapautuminen moraalisäännöistä merkitse holtittomuutta, vaan sitä, että kaiken ajattelun pohjana täytyy olla järki ja kokemus, eivätkä säännöt.
Suurinta tuskaa minulle tuotti, että huolimatta vaimoni suloisuudesta, minulle jatkuvasti nousivat mieleeni TOISET tytöt ja heidän sukupuolielimensä. Kun puhuin siitä vaimolleni, hän sai minut ymmärtämään, että TOISIN EI VOI OLLA.
Suuri kivi putosi sydämeltäni, ja siitä lähtien seksielämämme rikastui suunnattomasti sillä, että vuorotellen ja usein haaveilutamme toisiamme jutellen toistemme 'kielletyistä' fantasioista, sukupuolielimiä hyväillen.
- Anonyymi
Kyllä itsellä oli noloin tilanne, kun masturboin mökkipihalla aurinkoa ottaessa ja siihen tuli naapuritontin uusi omistaja.
Meillä ihan oma mökkitie vanhalle mummonmökille, eikä naapureista tietoa. Oli lauantain iltapäivää, aurinko räkitti pihalle ja ajattelin ottaa aurinkoa ilman bikinejä. Olin leikannut nurmikon ja ottanut siinä hieman lonkeroakin, oli hyvä fiilis. Jotenkin vaan alkoi tekemään mieli, kun katselin isän autosta löytyneitä vanhoja pornolehtiä. Aloin hiplaamaan pilluani siinä ilmapatjan päällä nurmikolla. Hitsi minkä orgasmin sain siinä, kun se naapurin ukko tuli siihen yskimään ja köhimään. Oli kaiketi katsellut jonkin aikaa jo sitä minun touhua.
Ei se sen tontti ollut edes kovin lähellä, oli vaan ajatellut tulla naapuria katsomaan. No, katsomista kyllä riitti. Kyllä nolotti, mutta varmaan tätä ukkoakin.- Anonyymi
Varmaan aika yleistä, että mökillä tulee joku juuri, kun luulee olevansa yksin. Minä olin trampoliinin päällä mökillä ottamassa aurinkoa, kun pelkää käärmeitä. Yksin olin ja kait sitä nyt omalla mökillä saa pilluaan runkata, niin siihen tulee joku kiinteistön välittäjä kyselemään. Nainen kylläkin, mutta nolotti silti.

Noloa on unohtaa aika. Sanotaan nyt että kiinteistönvälittäjän piti tulla katsomaan meidän mökkiä. Ei oikeasti ollut kiinteistönvälittäjä, mutta en oikeaa miestä uskalla paljastaa. Ajaksi oltiin sovittu mielestäni 13:30.
Olin pyytänyt työkollegan kärräämään minut sinne ja vähän muutakin harrastamaan. Koska mökki oli eka panopaikka jossa olin harrastanut seksiä, ja mökki oli menossa muualle, halusin juhlistaa sitä rakastelemalla siellä kollegan kanssa. Oma aviomies ei tiennyt tietenkään tästä mitään. Koska meillä oli vielä ruhtinaallisesti aikaa, meillä ei ollut mitään pikapanoa, vaan aivan hikipäinä naitiin pitkän kaavan mukaan ja täysin alastomina molemmat jo ihan orgasmissa kun kerrankin saimme päästää höyryjä kenenkään häiritsemättä. Kollega oli saanut orgasmin pilluuni kun huomasin kuistilla jonkun miehen. Säikähdin niin että kiljaisin. Tunnistin sen mieheksi jonka piti tulla vasta tuntia myöhemmin. Mies oli selvästi jo odotellut meitä, kun seisoskeli selin kuistilla ja pelkästään vaihteli painoaan jalalta toiselle. Edes kiljaisusta mies ei hätkähtänyt vaan ajatteli varmaan että olin saanut orgasmin, niinkuin tietysti olin.
Nolona keräsin vaatteita ja kiireessä vedin niitä ylle kollegan kanssa ja valuin valtoimenaan spermaa pitkin mökin lattiaa ja jalkoja. Mökki oli tyhjä kaikesta paitsi kiinteästä kalustuksesta kuten lavereista ja pirttikalusteesta. Spermaläntit näkyi selvästi.
Ikinä en ole hävennyt niin paljoa kun mies odotti että tulen ulos kuistille. Pillu valui ihan märkänä pöksyihin. Yritin tietysti tervehtiä ja ajasta jotain sanoa ja mies vain sanoi että kello oli kohta jo varttia vaille yksi. Asia hoidettiin ja lähdin kollegan kanssa pois ja tarkistin omat muistiinpanot johon olin kirjannut ajaksi kaksitoista kolmekymmentä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noloa on unohtaa aika. Sanotaan nyt että kiinteistönvälittäjän piti tulla katsomaan meidän mökkiä. Ei oikeasti ollut kiinteistönvälittäjä, mutta en oikeaa miestä uskalla paljastaa. Ajaksi oltiin sovittu mielestäni 13:30.
Olin pyytänyt työkollegan kärräämään minut sinne ja vähän muutakin harrastamaan. Koska mökki oli eka panopaikka jossa olin harrastanut seksiä, ja mökki oli menossa muualle, halusin juhlistaa sitä rakastelemalla siellä kollegan kanssa. Oma aviomies ei tiennyt tietenkään tästä mitään. Koska meillä oli vielä ruhtinaallisesti aikaa, meillä ei ollut mitään pikapanoa, vaan aivan hikipäinä naitiin pitkän kaavan mukaan ja täysin alastomina molemmat jo ihan orgasmissa kun kerrankin saimme päästää höyryjä kenenkään häiritsemättä. Kollega oli saanut orgasmin pilluuni kun huomasin kuistilla jonkun miehen. Säikähdin niin että kiljaisin. Tunnistin sen mieheksi jonka piti tulla vasta tuntia myöhemmin. Mies oli selvästi jo odotellut meitä, kun seisoskeli selin kuistilla ja pelkästään vaihteli painoaan jalalta toiselle. Edes kiljaisusta mies ei hätkähtänyt vaan ajatteli varmaan että olin saanut orgasmin, niinkuin tietysti olin.
Nolona keräsin vaatteita ja kiireessä vedin niitä ylle kollegan kanssa ja valuin valtoimenaan spermaa pitkin mökin lattiaa ja jalkoja. Mökki oli tyhjä kaikesta paitsi kiinteästä kalustuksesta kuten lavereista ja pirttikalusteesta. Spermaläntit näkyi selvästi.
Ikinä en ole hävennyt niin paljoa kun mies odotti että tulen ulos kuistille. Pillu valui ihan märkänä pöksyihin. Yritin tietysti tervehtiä ja ajasta jotain sanoa ja mies vain sanoi että kello oli kohta jo varttia vaille yksi. Asia hoidettiin ja lähdin kollegan kanssa pois ja tarkistin omat muistiinpanot johon olin kirjannut ajaksi kaksitoista kolmekymmentä.No, meillä ei ollut mitään sovittuna tuon kiinteistövälittäjän kanssa, joka sinne meidän mökin pihalle tuli kyselemään. Siellä oli muitakin mökkejä lähistöllä, oli jättänyt autonsa siihen kääntöpaikalle ja käveli meidän pihalle. Oli väärä mökki, kun täällä on niin hölmöä porukkaa postilaatikoiden kanssa, ei voi laittaa kunnolla osoitteita ja outo ei ota selvää näistä mökeistä. Lähti siitä sitten oikeaa mökkiä kuvaamaan. Naapurin höhheli oli mökkiään myymässä.
Oli se kuitenkin nolo tilanne, vaikka omalla trampoliinilla oli sitä aurinkoa ottamassa ja pilluani runkkaamassa. On se hieman vielä nolottanut, kun olen tuon samaisen rouvan nähnyt joskus kaupassa.
- Anonyymi
Työpaikan pikkujouluissa on tullut tavaksi hankkia mitä hulluimpia lahjoja. Jokainen tuo tullessaan yhden paketin. Minä sain yhden kerran paketista isohkon anustapin, jossa oli tuuheakarvainen musta häntä ja samaa karvoitusta olevat korvat pääpantoineen.
Lahja herätti hilpeyttä ja myöhemmin kuulin usein, joko olen sitä mieheni kanssa kokeillut. Jonnekin liinavaatekaappiin se tuli kotona laitettua samaan paikkaan mieheltäni kerran saamani mustan catsuiten kanssa, pois näkyvistä.
Kesällä ollessamme mökillä tavarat tupsahtivat esiin mukaan otetun pyyhepinon välistä.
Häntää tappeineen vähän naureskeltiin ja mies kiusasi pitäisikö testata. Tuhahdin jotain.
Oli loma ja naurimme auringosta ja saunasta. Vähän tuli nautittua viiniäkin ja pian alkoi kummallakin mieli tehdä muutakin. Saunan terassilla rakastelun jälkeen mies haki mökiltä lisää juotavaa ja palasikin catsuit ja anustappi häntineen mukanaan ja sanoi, että nyt vähän hassutellaan ja laitetaan kuuma mirri käyskentelemään pihalle. Minua nauratti, mutta pikkuhiprakassa lähdin mukaan leikkiin.
Puin tiheää verkkokangasta olevan catsuiten ylleni. Asu on pitkähihainen ja lahkeinen kaulaan ulottuva, mutta jättää rinnat, jalkovälin ja takamuksen täysin paljaaksi. Sitten korvat paikalleen ja viimeksi anustappi varovasti pyllyyn. Mies vielä pyhkäisi hiilenpalalla nenänpään mustaksi ja vetäisi poskille parin viiksiä ja mjau kisu oli valmis.
Jostain hän vielä nappasi narunpätkän talutushihnaksi ja niin minä kävelin ja kuljin laiturillakin nelinkontin pyllyä pyörittäen. Vaan eipä tullut huomattua, että naapurimökkiläinen oli tullut pihallemme ja seurasi touhujamme kuistin rappusilla.
Mieheni talutti minua juuri sisälle naitavaksi ja huomasimme hänet vasta kuistille tultuamme. Älkää antako häiritä. Nyt onkin niin komia kissa hän hymyili. Pomppasin pystyyn häntä pyllyn päällä heiluen. Ei, ei saa päästää noin kuumaa kissaa karkuun hän sanoi miehelleni eikä tämä päästänyt heti irti kaulassani olevasta narusta.
Kaikkia meitä vähän nauratti ja minä pyörähtelin muutamankerran miesten edessä paikkojani peittämättä ja häntääni heilutellen ja pari kertaa maukaisten. Sitten pakenin sisälle pukeutumaan.
Vasta jälkeenpäin, kun naapuria on nähty on tilanne ja keikistely nolottanut kovin. Aina hän muistaa kysyä mieheltäni onko mirri liikuskellut pihallanne.- Anonyymi
Ei tavallaan noloa mutta nyt voi jo nauraa. Miljoona vuotta sitten mun poikaystävä oli armeijassa ja tuli vasta myöhään illalla viikonlopuksi kotiin. Odotin häntä kotiin kiimaisena ja olin aivan umpirakastunut. Firman pikkujoulut kesti yöhön ja tiesin että poikaystäväni nukkuu ja en ehdi saamaan seksiä. Juhlien jälkeen panetti niin että tarjosin pimpsaa kahdelle työkaverille joihin en ollut edes millään tasolla ihastunut tai kiinnostunut. Toosa, pikkarit ja housut oli niiden jäljiltä aivan soosissa kun tulin kotiin. Olin tyytyväinen ja väsynyt niistä panoista ja en jaksanut kuin mennä sänkyyn. Poikaystävä heräsi ja alkoi halimaan ja pussailemaan ja menemään kohti pillua. Yritin estellä ja sanoa etten ollut käynyt suihkussakaan ja että väsytti jne. Mutta se ei lopettanut. Aluksi pelotti mutta sitten alkoi huvittamaan kun jätkä vaan tunki suunsa pimpsaan ja alkoi lipittää ihan onnessaan ja kehumaan märkää pillua. Se vaan jatkoi vaikka maistoi varmasti uuden maun. Sitten hän tuli päälle ja yritti suudella mutta en yksinkertaisesti pystynyt suutelemaan. Mua ei sperma haitannut, mutta koko tilanne huvitti kun poikaystävä oli nuollut ihan onnessaan märkää pimpsaa. Yritin selittää että tuntui niin hyvältä etten voi kun nauraa ja että mennään suihkuun. Myöhemmin se sai nuolla vielä yhden meidän tutun spermat mun pimpsasta kun me oltiin eroamassa.

Heh, poika pääsi aisuriksi tietämättään. Pari kertaa olen huomannut että rouvalla on ollut hieman kosteammat kelit tarjolla, kuin voisi olettaa, mutta eipä tuo ole haitannut. Uudet mällit perään vaan. Toisaalta päinvastoinkin on ollut. On kiihottavaa pistää rouva kotiin ukkonsa luo mällit sisässä.

Joo, olin aika villi ja estoton nuorena ja vaikka rakastin ja odotin seksiä poikaystävien kanssa, ellen ehtinyt saada, hankin avun panetukseen joltain tutulta joka sattui kohdalle. Mulla on kaksi suhdetta kariutunut kun oon pettänyt ja muut suhteet oon pistänyt poikki muista syistä. Kaikissa suhteissa oon aina harrastanut muiden kanssa seksiä. Nykyinen aviomieskin on petetty monta kertaa jos ei ole ollut aikaa seksille. Kaikkien tuttujen, niin vanhojen kuin nuorten, niin kollegoiden kuin harrastuksista tuttujen, aina miehen sukulaisista omiin sukulaisiin spermaa oon kantanut pimpsassa kotiin pestäväksi varmaan satoja kertoja. Uusia pikkareita ostan siksi kun vanhoja unohtuu milloin minnekin. Minkäs teet kun tykkää seksistä.

No eihän sille mitään voi. Itse olen kyllä ollut tuohon verrattuna aiiiiika paljon rajoitttuneempi, tai tarkempi muuten asian suhteen, mutta tilaisuus tekee niin helpolla varkaan, jos on tarjolla, niin kivaahan se on ja varatun kanssa vielä kivempaa.
- Anonyymi
Mjau. Tuopa olis ollu kiva nähdä.
Suotta häpeilet. Naapurikin haluais varmaan nähdä kisumisun uudelleen.
- Anonyymi
Sooloseksikin lasketaan seksiksi, joten...
Olin löhönnyt sohvalla pornovideoita katsellen ja tyydytin samalla pari kertaa itseni.
Olin vetänyt piuhat stereoitten läpi, jotta tunnelma olisi lähelle oikeaa.
Viiniä kului sen verran illan mittaan, että olin sammunut sohvalle.
Heräsin aamuyötä viluisena ja laskuhumalan puolella siihen, että joku häiritsee vielä kotirauhaani panemalla niin, että ääntäkin lähtee.
Kömmin vaivalloisesti sohvalta tarkoituksena lyödä tahtia betoniseinään tai jos ei lopu niin ehkä käydä soittamassa naapurin ovikelloa.
Olin jo seinän kohdalla aikeissa lyödä kämmenpohjalla, kun vieressä olevasta lattiakaiuttimesta tuli oikein syvään, että "Ooh-ooh-ooh-fuck me hardly!"
Käsi pysähtyi ennen betoniin iskeytymistä ja korvat punaisina sammutin varmuudeksi stereot kokonaan.
Muutama päivä tuon yön jälkeen en morkkikselta viitsinyt valoisan aikaan lähteä ulos.- Anonyymi
Tuo pisti naurattamaan. Meillä oli kotona pleikkari kakkosella värisevät ohjaimet. Meillä oli peli jossa auto sai ohjaimen värisemään. Olin teini ikäinen ja mitään mahdollisuutta muihin seksileluihin ei ollut. Olin hakenut pyyhkeen säkkituolin eteen ja olohuoneessa television ääressä olin oikein kunnolla valmistanut paikan, laittanut oven lukkoon jne. Ja pillu paljaana, jalat auki ja ohjain klitoriksella runkkasin ja pyyhe imi kaiken kun valuin orkuissa. Yhtäkkiä veli huutaa, saatanan saatana huora! Telkkarissa auto yritti mennä kivestä läpi ja minä pelkäsin kun veli karjui ja huusi että rikon muka sen ohjaimen. Pelkäsin silloin että veli olisi kertonut muille mutta myöhemmin ollaan naurettu sille kun meinasin kusta siinä alleni kun säikähdin niin pahasti.

No olipa juttu, tästä tuli mieleen yhden vanhemman kaverin kertomaa 60-luvulta. Kaveri oli ollut mopolla tyttöystävän luona ja tyttö ei ollut antanut, niin kaveri oli kotimatkalla ajanut mopolla junaradalla. Oli kuulemasti helpottanut kummasti paineita, kun ratapölkyt jytkytti mopoa. Kaverin kodin lähellä oli hiljainen junarata, josta oli henkilöliikenne loppunut ja tavarajunia meni harvakseen.

Mitä noloa tuossa nyt oli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä noloa tuossa nyt oli?
Varmaa se oli noloa, kun ei saanut tytöltä ja piti poistaa paineet ajamalla mopolla siellä junaradalla.
- Anonyymi
Minun nolo tilanne on hieman erikoisempi. Olin parikymppisenä opiskelijana yliopistolta vapaana kesätöissä yhdellä maatilalla poimijana ja oli joskus vapaatakin. Kysyin isännältä, että missä voisin rauhassa ottaa aurinkoa alastomana poissa muiden katseilta. Isäntä mieti hetken ja sanoi konehallin katolla olevan sellaisen paikan, että sieltä tuskin kukaan näkee, vaikka olen kuinka siellä.
Siis tosi hyvä paikka se loiva peltikatto ja juuri sopivasti auringon suuntaan. Raahasin sinne katolle tikkaiden kautta patjan ja eikun aurinkoa ottamaan, bikinit riisuin siihen katolle. Sain olla todella rauhassa siellä katolla, isäntä teki omia hommiaan traktorilla pellolla ja muu talon väki mitä kukin teki. Hieman siellä katolla tuli kyllä masturboituakin, jos ihan rehellinen olen, kun kukaan ei ollut näkemässä.
Jossain vaiheessa nukahdin sinne katolle, oli niin rauhallista, heräsin kuitenkin varsin erikoiseen ääneen ja samassa helikopteri oli siinä yläpuolella pörräämässä. Se helikopteri tuntui pyörivän siinä yläpuolella useamman kierroksen ja näytti että jotain kuvattaisiin. Olin aivan paniikissa, pistin kiireesti niitä bikinejä päälle ja tulin kiireesti sieltä katolta alas, patjaa en ehtinyt raahaamaan sieltä pois siinä kiireessä.
Jälkeenpäin sain sitten tietää, että oli suoritettu ilmakuvausta ja seuraavana kesänä sain nähdä kuvankin, kun siellä konehallin katolla on se patja. Olivat ne kuvaajat olleet sen verran hienotunteisia, etteivät olleet minun alastonkuvaa näyttäneet talonväelle.
Että terveisiä vaan niille kuvaajille sinne helikopteriin, ihan kiva kokemus tuokin olla kuvattavana peltikatolla. Varmaan oli teillä hauskaa.- Anonyymi
Asuttiin kavereiden kanssa opiskeluaikana sellaisen vanhan puutalon yläkerrassa. Siinä meidän päädyssä oli sellainen matalampi kuisti, niin otettiin aurinkoa joskus siellä kuistin katolla, mentiin huoneemme ikkunasta sinne katolle. Kerran sitten pelattiin korttia siellä katolla ja joku kaveri huusi meille, että mistä te pelaatte? Perseestä me pelataan, yksi kämppäkaverini huusi takaisin. Oli siinä sitten muitakin kuuntelemassa, niin meitä valistettiin; Älkää nyt kuitenkaan pudotko sieltä katolta. Vähän nolotti.
- Anonyymi
On muuten aika erikoisia tilanteita näissä ilmakuvissa, kun käytiin viime vuonna läpi yhtä kirjaa varten vanhoja ilmakuvia. Kuvia tarkkaan katsellessa löytyi monenlaista erikoisuutta.
- Anonyymi
90-luvulla kapakasta mukaan tarttui 25 sievä tyttö, joka osasi juoda siinä missä minäkin eli paljon. Yöllä kotiin tullessa alkoi mieli tekemään pillua, kun viime kerrasta oli aikaa. Tämä Annekin oli samalla taajuudella. Vaatteita pois ja alkoviin esileikkimään. Ihmettelin jo tuolloin hänen tietynlaista uteliaisuuttaan, sekä poissa olevaa olemusta, mutten varmaan halunnut asiaa silloin nähdä pintaa syvemmälle. Humalassa kun olin, niin ei seisonut hyvin, vaan, no jotenkin. Hänen maatessaan jalat koukussa ja odottaessa minua sisäänsä aloin kiihkoissani työntää kulliani sisään muutaman kerran, kun hän loihe lausumaan, "Mä lähden paskalle!".
Ei auttanut tietysti, kuin vetää kalu ulos ja päästää tyttö tarpeilleen. "Tämäkin vielä", ajattelin käärmeissäni.
Ihmeen kauan hän viipyi vessassa ja voisin vannoa, ettei se reissu ollut pelkkä täysistunto, vaan muutakin tapahtui...
Joka tapauksessa fiilis oli mennyt ja aloin vitutukseen juoda lisää, jolloin ei olisi tarvinnut sinä yönä yrittääkään.
Ei silti, ei Annekaan siltä näyttänyt, että olisi halunnut.
Seuraavana aamuna krapulassa kumpaakin alkoi asia kiinnostaa, joten jatkamaan eilisestä.
Eikös päästyäni pykälään ovikello soinut.
Olisin voinut jättää avaamatta, mutta aikani rimputusta kuunneltuani menin avaamaan.
Anne jäi peiton alle ja vedin alkovin verhon vielä eteen kiinni.
Ovella oli krapulassa oleva tuttu mies, joka sisälle päästyään tempaisi ensimmäiseksi verhon auki alkovista, "Terve, kukas sinä olet", Asko kysyi.
Huokaisin pitkään, "Ei kyllä hyvin alkanut taas".
Kun jo toisen kerran vajaan vuorokauden sisään meni pieleen, niin annoin periksi. Laitoin alkoviin verhon kiinni, jonka takana Anne alkoi pukemaan vaatteitaan. Join Askon kanssa pari kaljaa Annenkin liittyessä seuraamme.
Koska mielessä oli edelleen purkaa latinki ja tiesin, kuinka saada siihen tilaisuus annoin Askolle kassiin useamman kaljan ja kehotin poistumaan.
Hän ymmärsi yskän lähtien luotani.
Syötiin Annen kanssa ja nukuttiin hiukan.
Herättyä alko taas tehdä mieli.
Anne suuteli intohimoisesti ja hieroi nivusia, vaan ei sen kummempaa mielenkiintoa. Kalu seisoi nyt niin kovana, että siihen ihan koski, vaan kun ei.
Anne katsoi oudon utuisilla silmillään ja antoi ymmärtää, ettei halua. Väkisin en ota, joten nielin kiukkuni ja loppupäivä meni tissutellessa aina sammumiseen saakka.
Se pakotus alapäässä ei kylläkään hävinnyt.
Kun päästiin uuteen aamuun ja Anne lähti luotani otin ensimmäiseksi kalun käteeni ja hyvin lyhyessä ajassa purin patoutumat vatsalleni, sitten helpotti kiveksissä.
Ei tämä tähän jäänyt... Elettiin loppuvuotta ja uusi vuosi tulossa.
Olin ottanut pohjia aikeissa lähteä kapakkaan, kun Anne seisoo ovellani.
Tajusin suurin piirtein, mitä varten hän tuli eli viinan puute.
Silti päädyimme intohimon voittaessa järjen sängyn puolelle.
Nyt sain vietyä asian loppuun saakka hänenkin vaikuttavan tyytyväiseltä. Päästyämme myöhemmin kapakkaan hän hyppäsi toisen miehen syliin, kun rahani oli juotu.
Lähdin kiukkuisena kotiin toivoen saavan olla hänestä rauhassa.
Ehkä kuukausi tästä eteenpäin vein tuttuni riemuksi keskellä yötä pari kassillista pyykkiä pestäväksi, koska edellisen kerran jälkeen olin saanut satiaiset!
Niistä selvittiin kyllä myöhemmin.
Kun sitten yli vuosi eteenpäin taas sama ihminen tuli ovelle, niin päätin ottaa omani takaisin eli häneen en kajonnut, ei tehnyt edes mieli, lähinnä etoi, mutta viinat join tytöltä.
No, mitenkä tämä farssi, joka on kuitenkin totta päättyi?
"Mä en muista meidän ekasta tapaamisesta juuri mitään, koska olin ottanut amfetamiinia", Anne virkkoi. Olin järkyttynyt kuulemastani, "Silti meillä olisi voinut jotain syntyä ",ajattelin vieläkin naivina ihmisenä.
Sitä omaa satiais-vaivaansa hän oli hoitanut raidilla vessassa häpykarvoihinsa sumutellen.
Ei ollut väittämän mukaan saanut limakalvoilleen siitä mittään, mutta eroon pääsi niistä ötököistä.
Yritti pistää minun syyksi tartunnan, mutta kuulin liian monilta miehiltä, kuinka uskollista sorttia tuona aikana oli ollut eli ennen minun näkemistä saanut ne lemmikit joltain toiselta.
Että, ei se oma käsi ole pahin vaihtoehto suinkaan:).- Anonyymi
Joopa joo. Taas tuo palstojen satusetä jonka kaikissa jutuissa aivan yhtäkkiä aletaan puhumaan jostain aivan tuntemattomista, mutta nimen omaaviata tyypeistä ja ne ensin esitellyt nimettömät tyypit katoavat johonkin.
Iditootille on monta kertaa asiasta sanottu, mutta ei vaan mene jakeluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joopa joo. Taas tuo palstojen satusetä jonka kaikissa jutuissa aivan yhtäkkiä aletaan puhumaan jostain aivan tuntemattomista, mutta nimen omaaviata tyypeistä ja ne ensin esitellyt nimettömät tyypit katoavat johonkin.
Iditootille on monta kertaa asiasta sanottu, mutta ei vaan mene jakeluun.Jos minua tuolla satusedällä/idiootilla tarkoitit, niin sovitaan sitten niin.
Näkemys tuokin.
Tuo kertomani on tapahtunut vuosien 92'-94' välillä, se vain, että nimet on muutettu.
Nainen elää vielä, enkä halua siitä huolimatta, että kusetti onnistuneesti minua useamman kerran mitään ongelmia hänelle.
Mies sai alkoholimyrkytyksen 17' kuollen siihen ja minä taas jätin päihteet 97'.
- Anonyymi
itelle sattui noloin tilanne poika seksiä harrasteassa kun kaverini äiti yllätti meidät kesken kaiken onneks ymmärsi halus vaan nähdä kuinka syvälle menee katto oikein läheltä onneks kiima niin kova ettei veltostunut yhtään poistui sanoi jatkakaa vaan
- Anonyymi
Kovin uskottava ei ole tuo kertomus. Harva äiti nimittäin suhtautuu noin, jos yllättää poikansa peppupanoista ja vielä niin, että joku poraa kankeaan oman pojan tuhkaluukkuun.
On meinaan arka paikka äideille, kun he odottavat pojaltaan miniää, eikä vävyä.
Kaverini äiti oli jopa laittanut testamenttiin ehtoja poikansa vaimon suhteen, ei ajatustakaan, että poika alkaisi muihin, kuin heterosuhteisiin.
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/b13ca6d4-cdd6-4445-ac39-d770df613802
https://www.sinuiksi.fi/selaa-kysymyksia/kun-perhe-tai-laheiset-ei-hyvaksy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin uskottava ei ole tuo kertomus. Harva äiti nimittäin suhtautuu noin, jos yllättää poikansa peppupanoista ja vielä niin, että joku poraa kankeaan oman pojan tuhkaluukkuun.
On meinaan arka paikka äideille, kun he odottavat pojaltaan miniää, eikä vävyä.
Kaverini äiti oli jopa laittanut testamenttiin ehtoja poikansa vaimon suhteen, ei ajatustakaan, että poika alkaisi muihin, kuin heterosuhteisiin.
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/b13ca6d4-cdd6-4445-ac39-d770df613802
https://www.sinuiksi.fi/selaa-kysymyksia/kun-perhe-tai-laheiset-ei-hyvaksyItseasiassa, kovin "uskottavaa" ei ole se että perhe ei hyväksy homoseksuaalista lastaan. Asiaa on tutkittu ja vaikka perhe julkisesti häpeäisi asiaa, eikä haluaisi että se tulee ilmi, niin kotona seinien sisällä se on "ok".
Se että sinä elät homofobisessa kuplassa ja yrität väittää että muutkin elävät ja tuot oikein iltalehden artikkelin todisteeksi kuinka sinun ahdasmielinen maailma on muka totta, ei koske millään tavalla noin 95 % ihmisistä. Tajuatko että tuo artikkeli on tehty nimenomaan siksi kun se on niin harvinaista! On äärimmäisen vaikeaa kieltää oma lapsi. Se on yhtä vaikeaa kuin olla psykopaatti, eli täysin empatia kyvytön hirviö . Edes hyvin uskonnollisissa islamistisissa maissa jossa on käytössä kunniamurhat ja kuolemantuomiot homoille, se on harvinaista että perhe kieltää pojan.
Älä yritä projisoida omia uskomuksiasi muihin.
Tutkimukset löydät Googlella. - Anonyymi
Osaa ne äitit sotkea myös heteropuuhastelutkin väliin tulollaan ja siitä voi tulla monenlaisia seurauksia
.Yleensäkin, kun seksissä pitäisi olla tunne mukana (ellei puhtaasti vain pane), niin itse annan asialle arvoa, että se paikka ja rauha olis taattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseasiassa, kovin "uskottavaa" ei ole se että perhe ei hyväksy homoseksuaalista lastaan. Asiaa on tutkittu ja vaikka perhe julkisesti häpeäisi asiaa, eikä haluaisi että se tulee ilmi, niin kotona seinien sisällä se on "ok".
Se että sinä elät homofobisessa kuplassa ja yrität väittää että muutkin elävät ja tuot oikein iltalehden artikkelin todisteeksi kuinka sinun ahdasmielinen maailma on muka totta, ei koske millään tavalla noin 95 % ihmisistä. Tajuatko että tuo artikkeli on tehty nimenomaan siksi kun se on niin harvinaista! On äärimmäisen vaikeaa kieltää oma lapsi. Se on yhtä vaikeaa kuin olla psykopaatti, eli täysin empatia kyvytön hirviö . Edes hyvin uskonnollisissa islamistisissa maissa jossa on käytössä kunniamurhat ja kuolemantuomiot homoille, se on harvinaista että perhe kieltää pojan.
Älä yritä projisoida omia uskomuksiasi muihin.
Tutkimukset löydät Googlella.En todellakaan elä homofobisessa kuplassa! Vanhemmille on todella vaikea hyväksyä etenkin poikien homosuhteet, kuin tyttöjen lesbosuhteet.
Perheessämme on jopa tästä ihan tutkittua tietoa, kun toinen osapuoli tekee tutkimusta tähänkin aiheeseen liittyen. Eli en todellakaan kerro mistään uskomuksista!
Aiheesta on jopa tehty Pro gradu tutkielma, Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto, Huhtikuu 1997
"Poikani on homo"
Äitien suhtautuminen poikiensa homoseksuaalisuuteen
Seppo Ivanlahti
Eli tuo tilanne, että äiti yllättää poikansa homoseksuaalisesta suhteesta ja suhtautuminen kuvatulla lailla ei ole todellinen, kun asia tulee esille juuri kuvatulla lailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseasiassa, kovin "uskottavaa" ei ole se että perhe ei hyväksy homoseksuaalista lastaan. Asiaa on tutkittu ja vaikka perhe julkisesti häpeäisi asiaa, eikä haluaisi että se tulee ilmi, niin kotona seinien sisällä se on "ok".
Se että sinä elät homofobisessa kuplassa ja yrität väittää että muutkin elävät ja tuot oikein iltalehden artikkelin todisteeksi kuinka sinun ahdasmielinen maailma on muka totta, ei koske millään tavalla noin 95 % ihmisistä. Tajuatko että tuo artikkeli on tehty nimenomaan siksi kun se on niin harvinaista! On äärimmäisen vaikeaa kieltää oma lapsi. Se on yhtä vaikeaa kuin olla psykopaatti, eli täysin empatia kyvytön hirviö . Edes hyvin uskonnollisissa islamistisissa maissa jossa on käytössä kunniamurhat ja kuolemantuomiot homoille, se on harvinaista että perhe kieltää pojan.
Älä yritä projisoida omia uskomuksiasi muihin.
Tutkimukset löydät Googlella.Tarvitseeko olla aina homofobinen, jos esittää tutkittua tietoa. Oheisen tutkimuksen voi tilata kirjastoon lukusaliin. Toki tuon samaisen tutkimuksen voi ladata pdf tiedostonakin.
https://www.finna.fi/Record/fikka.3955852 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En todellakaan elä homofobisessa kuplassa! Vanhemmille on todella vaikea hyväksyä etenkin poikien homosuhteet, kuin tyttöjen lesbosuhteet.
Perheessämme on jopa tästä ihan tutkittua tietoa, kun toinen osapuoli tekee tutkimusta tähänkin aiheeseen liittyen. Eli en todellakaan kerro mistään uskomuksista!
Aiheesta on jopa tehty Pro gradu tutkielma, Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto, Huhtikuu 1997
"Poikani on homo"
Äitien suhtautuminen poikiensa homoseksuaalisuuteen
Seppo Ivanlahti
Eli tuo tilanne, että äiti yllättää poikansa homoseksuaalisesta suhteesta ja suhtautuminen kuvatulla lailla ei ole todellinen, kun asia tulee esille juuri kuvatulla lailla.Ai että oikein tutkielma ja vieläpä vuodelta 97, melkein kolmenkymmen vuoden takaa. Et sitten vielä vanhempaa löytänyt?
Oliko haastavaa löytää sellainen missä äidit suhtautuisivat negatiivisesti poikien homouteen?
Kas kun tarjonnut tutkimuksia viime vuosisadan alusta joissa todettiin että homoseksuaalisuus on sairaus, joka vieläpä tarttuu lapsiin ja traumatisoi heidät laitoshoidokeiksi.
Joo, et yhtään elä homofobisessa kuplassa.
Mitä jos käyt etsimässä uudempia tutkimuksia aiheesta, niin palataan keskusteluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että oikein tutkielma ja vieläpä vuodelta 97, melkein kolmenkymmen vuoden takaa. Et sitten vielä vanhempaa löytänyt?
Oliko haastavaa löytää sellainen missä äidit suhtautuisivat negatiivisesti poikien homouteen?
Kas kun tarjonnut tutkimuksia viime vuosisadan alusta joissa todettiin että homoseksuaalisuus on sairaus, joka vieläpä tarttuu lapsiin ja traumatisoi heidät laitoshoidokeiksi.
Joo, et yhtään elä homofobisessa kuplassa.
Mitä jos käyt etsimässä uudempia tutkimuksia aiheesta, niin palataan keskusteluun.Kyllä en elä missään homofobisessa kuplassa, koska minulla on tarjolla jopa ihan ajan tasalla olevaa tietoakin. Kerroin tuolla jo edellä, että perheessämme tekee toinen osapuoli tutkimustakin työnsä puolesta tähänkin aiheeseen liittyen valtion palveluksessa. Eipä ole tilanne muuttunut sitten vuoden 1997, jos tähän päivään vertaa. Lisäksi tyttäremme on Jyväskylän yliopistossa.
Olen itsekin julkaissut joitakin kirjoituksia suomalaisten fobistisiin asioihin liittyen, eräälläkin kirjoituksella minut jopa palkittiin, jossa käsittelin juuri suhtautumista tiettyyn ryhmään, jos asia osuu omalle kohdalle. Suvaitsevaisuus muuttuu suvaitsemattomaksi, kun asia koskettaa itseä.
Mielenkiintoinen ilmiö nähtiin myös viime presidentin vaalien aikana, itse en todellakaan ollut homofibistinen tehdessäni äänestyspäätöstä, minulla äänestyspäätökseen vaikutti pelkästään presidenttiehdokkaan koulutus ja pätevyys. Samaa ei voi sanoa useimmista äänestäjistä, oli selvästi havaittavissa homofibistisuutta, ei välitetty ottaa selvää ehdokkaiden todellisista kyvyistä ja koulutuksesta, mentiin vain äänestämään pelkän homofobian viitoittamana. Mielestäni presidentin vaaleissa kävi kuitenkin hyvin, paras valittiin ja käytiin siisti vaalikampanja kaikin puolin.
Olin myös toimituskunnassa kirjoittamassa yhtä tietokirjaa, joka käsitteli lähihistoriaa, oli aika erikoinen tilanne, kirjaan olisi pitänyt tuoda myös esille aiheeseen liittyen homoseksuaalisuuteen liittyvät asiat, mutta niin vain toimituskunta jätti ne kokonaan pois. Pidin asiaa melkoisen erikoisena ja toin näkemykseni esille todeten, että kirjastamme tulee "siloiteltu ja kaunisteltu" versio. Nyt jotkut ovat arvostelleet jo tuota kirjaa, kuinka "Oscarin ja Rubenin" rakkaustarinaa ei ole kirjassa, kun paikkakunnan taloja esitellään, vaikka paikka tunnettiin yleisesti "homotalona". Nyt kirjassamme loistavat poissaolollaan homot, lesbot ja romanit, jotka kuuluivat tuohon yhteisöön. Olin aika pettynyt toimituskunnan päätökseen, päätös oli kuitenkin enemmistön päätös. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että oikein tutkielma ja vieläpä vuodelta 97, melkein kolmenkymmen vuoden takaa. Et sitten vielä vanhempaa löytänyt?
Oliko haastavaa löytää sellainen missä äidit suhtautuisivat negatiivisesti poikien homouteen?
Kas kun tarjonnut tutkimuksia viime vuosisadan alusta joissa todettiin että homoseksuaalisuus on sairaus, joka vieläpä tarttuu lapsiin ja traumatisoi heidät laitoshoidokeiksi.
Joo, et yhtään elä homofobisessa kuplassa.
Mitä jos käyt etsimässä uudempia tutkimuksia aiheesta, niin palataan keskusteluun.Nyt sivusta totean asiaan, että jos ei ole suhtautuminen homouteen muuttunut 2000 vuodessa, niin ei se ole paljoa voinut muuttua 30 vuoden aikana. Voihan sitä kulkueita järjestää, mutta pinnan alla on jokaisessa jotain muuta.
Toora, Mooseksen laki, kieltää homoseksuaalisuuden selvästi: ”Älä makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” (3. Moos. 18:22). ”Jos mies makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava.” (3. Moos. 20:13). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sivusta totean asiaan, että jos ei ole suhtautuminen homouteen muuttunut 2000 vuodessa, niin ei se ole paljoa voinut muuttua 30 vuoden aikana. Voihan sitä kulkueita järjestää, mutta pinnan alla on jokaisessa jotain muuta.
Toora, Mooseksen laki, kieltää homoseksuaalisuuden selvästi: ”Älä makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” (3. Moos. 18:22). ”Jos mies makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava.” (3. Moos. 20:13).Katsoin vuosia sitten historiaan perustuvan elokuvan, missä Englannissa kuningas tapasi poikansa homosuhteista, niin lensi poika linnan tornista ikkunasta varmaan kuolemaan.
En minäkään jaksa uskoa, että äiti poikansa yllättäessään peppupanoista suhtautuis jatkakaa meiningillä, jäisi katsomaan miten kanki uppoaa. Ei ei! Kyllä siinä tulisi aika lailla painokelvotonta tekstiä. Olen joitakin perunkirjoituksia asioitsijana pitänyt, ei ole harvinainen se testamentti, missä rahajataan pois perinnöstäkin ja perusteena syystä jonka itsekin tietää. Omaisuus ja raha menee jollekin seurakunnalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sivusta totean asiaan, että jos ei ole suhtautuminen homouteen muuttunut 2000 vuodessa, niin ei se ole paljoa voinut muuttua 30 vuoden aikana. Voihan sitä kulkueita järjestää, mutta pinnan alla on jokaisessa jotain muuta.
Toora, Mooseksen laki, kieltää homoseksuaalisuuden selvästi: ”Älä makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” (3. Moos. 18:22). ”Jos mies makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava.” (3. Moos. 20:13).Joo, on se nähty vaikka mitä puhutaan, niin kyllä vaikuttaa suuntautuminen suhtautumiseen. Ei tosiaan tullut Pekasta presidenttiä, kun oli tiukka paikka, ei ole suomalaiset vielä valmiita perinteisestä kuviosta poikkeavaan presidenttiin. Ja sama on jos äiti tapaa poikansa yllättäen miehen kanssa seksisuhteissa. Kova on paikka vanhemmille sulatella asiaa, mutta ensi reaktio ei ole kovin hyväksyvä.
Aivan sama, jos poika tuo miniäksi 30 vuotta vanhemman naisen näytille, on sitä siinäkin sulattelemista äidillä.
Ja ei se tyttären huomattavasti vanhempi mies ole kovin toivottu vävy. Kannattaa lukea Johannes Linnankosken kirja Pakolaiset, se perustuu todelliseen tapaukseen.
Omalla kohdallani näin vanhempieni suhtautumisen aikoinaan, kun tyttöystäväni oli hyvin tummaihoinen etelä-amerikkalainen. Eipä ollut kovin mieleinen miniäehdokas heidän pojalleen. Isäni oli hyvin suvaitsevainen ja äitikin suhtautui moneen asiaan hyvin ennakkoluulottomasti. Meillä oli perhetuttuja romaniväestössä ja isäni oli työskennellyt ulkomailla, mutta kun sitten heille tuli omalle kohdalle, että omalla pojalla oli hyvin tummaihoinen tyttöystävä, niin se suvaitsevaisuus alkoi loppumaan. No, suhteessamme tuon tytön kanssa kohtalo puuttui peliin ja suhteemme kariutui aika traagisella tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseasiassa, kovin "uskottavaa" ei ole se että perhe ei hyväksy homoseksuaalista lastaan. Asiaa on tutkittu ja vaikka perhe julkisesti häpeäisi asiaa, eikä haluaisi että se tulee ilmi, niin kotona seinien sisällä se on "ok".
Se että sinä elät homofobisessa kuplassa ja yrität väittää että muutkin elävät ja tuot oikein iltalehden artikkelin todisteeksi kuinka sinun ahdasmielinen maailma on muka totta, ei koske millään tavalla noin 95 % ihmisistä. Tajuatko että tuo artikkeli on tehty nimenomaan siksi kun se on niin harvinaista! On äärimmäisen vaikeaa kieltää oma lapsi. Se on yhtä vaikeaa kuin olla psykopaatti, eli täysin empatia kyvytön hirviö . Edes hyvin uskonnollisissa islamistisissa maissa jossa on käytössä kunniamurhat ja kuolemantuomiot homoille, se on harvinaista että perhe kieltää pojan.
Älä yritä projisoida omia uskomuksiasi muihin.
Tutkimukset löydät Googlella.On aika yleistä kieltää oma lapsi, jos seksuaalinen poikkeavuus tulee vanhemmille esille.
Ohessa suora lainaus erään anonyymin kirjoituksesta:
"Ulkomailla on hyvin yleistä, että vanhemmat hylkäävät. Itse tunsin yhden pojan Usasta jonka elämä päättyi liian nuorena. Hänen vanhempansa kuuluivat uskonnolliseen ryhmään ja eivät koskaan hyväksyneet häntä ja asioiden tultua ilmi hänen oli pakko nopeasti muuttaa ystävänsä luokse. Vanhemmat eivät silti jättäneet häntä rauhaan vaan painostivat muuttumaan. Kaikki meni vähän aikaa hyvin, mutta sitten sattui muita ikäviä juttuja ja ne ihmiset pettivät hänen luottamuksensa joihin hän oli uskonut. Kukaan ei silti ajatellut, että hän vaan lähtee mutta ei vaan sitten jaksanutkaan enää ja lähti eräänä kesäpäivänä. Oli todella ihana ja herkkä ihminen. Pidän vieläkin yhteyttä hänen silloiseen poikakaveriinsa ja aina tulee uusia tapauksia ilmi. Aina jonkun on pakko lähteä kotoaan osa jopa alaikäisinä ja kaikkien tarina ei ole mikään mukava. Jotkut eivät enää jaksa ja tänäkin vuonna eräs nuori päätti elämänsä liian aikaisin ja asui samalla alueella. Todella ikävää aina kuulla näistä asioista."
Suomessa on aika paljon tarinoita, kun vanhemmat on katkaisseet välit täysin omaan lapseensa erilaisen seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sivusta totean asiaan, että jos ei ole suhtautuminen homouteen muuttunut 2000 vuodessa, niin ei se ole paljoa voinut muuttua 30 vuoden aikana. Voihan sitä kulkueita järjestää, mutta pinnan alla on jokaisessa jotain muuta.
Toora, Mooseksen laki, kieltää homoseksuaalisuuden selvästi: ”Älä makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” (3. Moos. 18:22). ”Jos mies makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava.” (3. Moos. 20:13).Monenlaista ajatusta tulee tästäkin Tuomas Enbusken kirjoituksesta mieleen.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasenbuske/83891-ovatko-uskovaiset-muita-pervompia/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseasiassa, kovin "uskottavaa" ei ole se että perhe ei hyväksy homoseksuaalista lastaan. Asiaa on tutkittu ja vaikka perhe julkisesti häpeäisi asiaa, eikä haluaisi että se tulee ilmi, niin kotona seinien sisällä se on "ok".
Se että sinä elät homofobisessa kuplassa ja yrität väittää että muutkin elävät ja tuot oikein iltalehden artikkelin todisteeksi kuinka sinun ahdasmielinen maailma on muka totta, ei koske millään tavalla noin 95 % ihmisistä. Tajuatko että tuo artikkeli on tehty nimenomaan siksi kun se on niin harvinaista! On äärimmäisen vaikeaa kieltää oma lapsi. Se on yhtä vaikeaa kuin olla psykopaatti, eli täysin empatia kyvytön hirviö . Edes hyvin uskonnollisissa islamistisissa maissa jossa on käytössä kunniamurhat ja kuolemantuomiot homoille, se on harvinaista että perhe kieltää pojan.
Älä yritä projisoida omia uskomuksiasi muihin.
Tutkimukset löydät Googlella.Tästäkin aiheesta on kirjoitettu ja tutkimuksia uskovaisten yhteisöjen suhtautumisesta, hintana on usein hyväksynnälle selibaatti. Joten uskovaisen äidin suhtautuminen poikansa homosuhteeseen voi olla ensireaktiona aika tuomitseva, epäilen hänen jääntiään katsomaan aktia ja jatkakaa toivotusta...
https://www.kaleva.fi/vanhoillislestadiolaisena-voi-olla-homoseksuaali-m/1798046
https://research.abo.fi/en/publications/elämäni-vaikein-ristiriita-affektit-ja-vanhoillislestadiolainen-h
https://journal.fi/sqs/article/view/63644 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä en elä missään homofobisessa kuplassa, koska minulla on tarjolla jopa ihan ajan tasalla olevaa tietoakin. Kerroin tuolla jo edellä, että perheessämme tekee toinen osapuoli tutkimustakin työnsä puolesta tähänkin aiheeseen liittyen valtion palveluksessa. Eipä ole tilanne muuttunut sitten vuoden 1997, jos tähän päivään vertaa. Lisäksi tyttäremme on Jyväskylän yliopistossa.
Olen itsekin julkaissut joitakin kirjoituksia suomalaisten fobistisiin asioihin liittyen, eräälläkin kirjoituksella minut jopa palkittiin, jossa käsittelin juuri suhtautumista tiettyyn ryhmään, jos asia osuu omalle kohdalle. Suvaitsevaisuus muuttuu suvaitsemattomaksi, kun asia koskettaa itseä.
Mielenkiintoinen ilmiö nähtiin myös viime presidentin vaalien aikana, itse en todellakaan ollut homofibistinen tehdessäni äänestyspäätöstä, minulla äänestyspäätökseen vaikutti pelkästään presidenttiehdokkaan koulutus ja pätevyys. Samaa ei voi sanoa useimmista äänestäjistä, oli selvästi havaittavissa homofibistisuutta, ei välitetty ottaa selvää ehdokkaiden todellisista kyvyistä ja koulutuksesta, mentiin vain äänestämään pelkän homofobian viitoittamana. Mielestäni presidentin vaaleissa kävi kuitenkin hyvin, paras valittiin ja käytiin siisti vaalikampanja kaikin puolin.
Olin myös toimituskunnassa kirjoittamassa yhtä tietokirjaa, joka käsitteli lähihistoriaa, oli aika erikoinen tilanne, kirjaan olisi pitänyt tuoda myös esille aiheeseen liittyen homoseksuaalisuuteen liittyvät asiat, mutta niin vain toimituskunta jätti ne kokonaan pois. Pidin asiaa melkoisen erikoisena ja toin näkemykseni esille todeten, että kirjastamme tulee "siloiteltu ja kaunisteltu" versio. Nyt jotkut ovat arvostelleet jo tuota kirjaa, kuinka "Oscarin ja Rubenin" rakkaustarinaa ei ole kirjassa, kun paikkakunnan taloja esitellään, vaikka paikka tunnettiin yleisesti "homotalona". Nyt kirjassamme loistavat poissaolollaan homot, lesbot ja romanit, jotka kuuluivat tuohon yhteisöön. Olin aika pettynyt toimituskunnan päätökseen, päätös oli kuitenkin enemmistön päätös.Minulle tuli tästä mieleen, olin vuosia sitten kesällä latotansseissa ja ihmettelin idyllistä tanssipaikkaa tanssien järjestäjille. Oli myös aika erikoinen paikka ollut, kun nämä pienviljelijäyhdistyksen henkilöt kertoivat. Hieman vertasivat Fingerpori sarjakuvassa olevaan Askoon tätä isäntää. Hyvin varovasti kertoivat siitä tapauksesta, oli joutunut kyläyhteisön paineissa luopumaan siitä maatilastaan. Yksi erikoisimmista tarinoista, joita olen kuullut vuosien varrella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä en elä missään homofobisessa kuplassa, koska minulla on tarjolla jopa ihan ajan tasalla olevaa tietoakin. Kerroin tuolla jo edellä, että perheessämme tekee toinen osapuoli tutkimustakin työnsä puolesta tähänkin aiheeseen liittyen valtion palveluksessa. Eipä ole tilanne muuttunut sitten vuoden 1997, jos tähän päivään vertaa. Lisäksi tyttäremme on Jyväskylän yliopistossa.
Olen itsekin julkaissut joitakin kirjoituksia suomalaisten fobistisiin asioihin liittyen, eräälläkin kirjoituksella minut jopa palkittiin, jossa käsittelin juuri suhtautumista tiettyyn ryhmään, jos asia osuu omalle kohdalle. Suvaitsevaisuus muuttuu suvaitsemattomaksi, kun asia koskettaa itseä.
Mielenkiintoinen ilmiö nähtiin myös viime presidentin vaalien aikana, itse en todellakaan ollut homofibistinen tehdessäni äänestyspäätöstä, minulla äänestyspäätökseen vaikutti pelkästään presidenttiehdokkaan koulutus ja pätevyys. Samaa ei voi sanoa useimmista äänestäjistä, oli selvästi havaittavissa homofibistisuutta, ei välitetty ottaa selvää ehdokkaiden todellisista kyvyistä ja koulutuksesta, mentiin vain äänestämään pelkän homofobian viitoittamana. Mielestäni presidentin vaaleissa kävi kuitenkin hyvin, paras valittiin ja käytiin siisti vaalikampanja kaikin puolin.
Olin myös toimituskunnassa kirjoittamassa yhtä tietokirjaa, joka käsitteli lähihistoriaa, oli aika erikoinen tilanne, kirjaan olisi pitänyt tuoda myös esille aiheeseen liittyen homoseksuaalisuuteen liittyvät asiat, mutta niin vain toimituskunta jätti ne kokonaan pois. Pidin asiaa melkoisen erikoisena ja toin näkemykseni esille todeten, että kirjastamme tulee "siloiteltu ja kaunisteltu" versio. Nyt jotkut ovat arvostelleet jo tuota kirjaa, kuinka "Oscarin ja Rubenin" rakkaustarinaa ei ole kirjassa, kun paikkakunnan taloja esitellään, vaikka paikka tunnettiin yleisesti "homotalona". Nyt kirjassamme loistavat poissaolollaan homot, lesbot ja romanit, jotka kuuluivat tuohon yhteisöön. Olin aika pettynyt toimituskunnan päätökseen, päätös oli kuitenkin enemmistön päätös.Juu, ei varmaan ole tilanne kolmenkymmenen vuoden aikana muuttunut ja perusteluksi annat auktoriteettiin vetoamista ja omia yksittäisiä kokemuksia.
Tiedätkö että antiikin kreikassa naisia ei pidetty minään. Ne oli pelkkää omaisuutta. Niitä ei edes rakastettu ja tyttölapsia tapettiin ja uhrattiin yleisesti koska niistä ei ollut mitään hyötyä kenellekään? Sen sijaan antiikin kreikassa poikia ja nuoria miehiä ihailtiin ja rakastettiin ja miesten välistä rakkautta pidettiin kaikkein kauneimpana rakkaudenmuotona.
Tuokin on vain yksi esimerkki. Sen sijaan antiikin ja Raamatun tiedoista paljastuu että raamatussakin homofobisuus ei ole sitä mitä nykyään homofobisuudella tarkoitetaan. Katsos kun sodan jälkeen vangittuja miehiä raiskattiin joukolla voittajasotilaiden toimesta.
Mutta ongelmana ei ollut homoseksi, vaan raiskaus. Raamatun sivuilla yritettiin saada sotilaita lopettamaan miesten raiskaaminen, ei lopettamaan homoseksiä! Tuo on "ensimmäinen" ihmisarvon ja oikeuksien "julistus", mutta homofoobikot ovat sen muuttaneet niin että homostelu olisi muka jumalan silmissä väärin.
Tuo tapa ei ollut myöskään käytössä jollain yhdellä ryhmällä, vaan se oli käytössä ympäri välimerta. Myös pohjoisessa "viikingit" harrastivat yleisesti miesten välistä rakkautta. Joo ja tiedän jo mitä yrität seuraavaksi väittää. Mutta mieti aikalinjaa. Viikingit jotka kirjoittivat saagoja, olivat kristittyjä viikinkejä, jotka olivat ymmärtäneet raamattua opettavien pappien selitykset väärin, sillä papitkin olivat muokanneet raamatun oppeja ja raamatut olivat latinankielisiä ja latinan oppimista ja raamatun oppimista annettiin rangaistyksen uhalla vain papeille.
Syy oli siinä että raamatun tekstejä pidettiin pyhinä ja ei myöskään haluttu sitä että rahvas alkaisi kehittelemään omia tulkintoja. Mutta oppineet eivät ymmärtäneet että papitkin sovelsivat ja kehittivät omia selityksiään.
Mutta pointti ei ollut nuo yksityiskohdat vaan se kun yritit väittää ettei suhtautuminen ole muuttunut. On muuttunut ja hyvin voimakkaasti 180 astetta.
Ja unohdat myös sen kuinka paljon suomessa suhtautuminen muuttui viime vuosisadan aikana. Aikaisemmin homostelua pidettiin sairautena. 70 luvulla sen rikosnimike poistettiin ja myöhemmin sairausluokitus poistettiin myös. Ja parikymmentä vuotta myöhemmin tehtiin ohjelmia homostelevista pariskunnista, ja ne ohjelmat olivat äärimmäisen suosittuja.
Se että sinun lähipiirissä ei asiaa hyväksytä, tai että tyttäresi tutkii aihetta, vaikka on unohtanut päivittää tutkimustaan kolmenkymmenen vuoden aikana, ei ole mikään yleinen ilmiö. Sen lisäksi minä puhuin aikaisemmin lapsen kieltämisestä ja hylkäämisestä.
Ja suomessa on laitonta poistaa lapsi perimysjärjestyksestä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Se on yksiselitteisesti mahdotonta, eikä sitä oteta huomioon edes perinnönjättäjän toiveena. Suomi ei ole mikään amerikka. Täällä perimysjärjestystä suojaa laki jopa niin voimakkaasti että lapsille on annettu oikeus kieltäytyä perinnöstä, tosin ei edes osittain, vaan pelkästään kokonaan, ettei perinnöstä aiheudu taloudellisia ongelmia lapselle.
Että kyllä sinä vaan elelet homofobisessa kuplassa ja sen lisäksi vielä valehtelet että olet muka ollut jakamassa perintöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei varmaan ole tilanne kolmenkymmenen vuoden aikana muuttunut ja perusteluksi annat auktoriteettiin vetoamista ja omia yksittäisiä kokemuksia.

Että kyllä sinä vaan elelet homofobisessa kuplassa ja sen lisäksi vielä valehtelet että olet muka ollut jakamassa perintöjä.Sen verran tähän totean, että jos perinnön jättäjä määrää testamentissa jonkun ilman perintöä, vaikka homouden vuoksi, niin se kyllä pätee ja perillinen saa tyytyä vain lakiosaan, joka on puolet todellisesta perintöosasta, jos niin vaatii. Kokonaan perinnöttömäksi ei voi tehdä ilman painavaa syytä.
Olin juuri tekemisissä tälläisen tapauksen kanssa, missä vainajan lapsi oli loukannut perinnönjättäjää huumerikoksilla ja maksattamalla aiheuttamiaan maksuvälinepetoksia, tässä tapauksessa vainaja jätti lapsensa kokonaan perinnöttömäksi.
Muuten en ota kantaa tähän keskusteluun homoudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei varmaan ole tilanne kolmenkymmenen vuoden aikana muuttunut ja perusteluksi annat auktoriteettiin vetoamista ja omia yksittäisiä kokemuksia.
Tiedätkö että antiikin kreikassa naisia ei pidetty minään. Ne oli pelkkää omaisuutta. Niitä ei edes rakastettu ja tyttölapsia tapettiin ja uhrattiin yleisesti koska niistä ei ollut mitään hyötyä kenellekään? Sen sijaan antiikin kreikassa poikia ja nuoria miehiä ihailtiin ja rakastettiin ja miesten välistä rakkautta pidettiin kaikkein kauneimpana rakkaudenmuotona.
Tuokin on vain yksi esimerkki. Sen sijaan antiikin ja Raamatun tiedoista paljastuu että raamatussakin homofobisuus ei ole sitä mitä nykyään homofobisuudella tarkoitetaan. Katsos kun sodan jälkeen vangittuja miehiä raiskattiin joukolla voittajasotilaiden toimesta.
Mutta ongelmana ei ollut homoseksi, vaan raiskaus. Raamatun sivuilla yritettiin saada sotilaita lopettamaan miesten raiskaaminen, ei lopettamaan homoseksiä! Tuo on "ensimmäinen" ihmisarvon ja oikeuksien "julistus", mutta homofoobikot ovat sen muuttaneet niin että homostelu olisi muka jumalan silmissä väärin.
Tuo tapa ei ollut myöskään käytössä jollain yhdellä ryhmällä, vaan se oli käytössä ympäri välimerta. Myös pohjoisessa "viikingit" harrastivat yleisesti miesten välistä rakkautta. Joo ja tiedän jo mitä yrität seuraavaksi väittää. Mutta mieti aikalinjaa. Viikingit jotka kirjoittivat saagoja, olivat kristittyjä viikinkejä, jotka olivat ymmärtäneet raamattua opettavien pappien selitykset väärin, sillä papitkin olivat muokanneet raamatun oppeja ja raamatut olivat latinankielisiä ja latinan oppimista ja raamatun oppimista annettiin rangaistyksen uhalla vain papeille.
Syy oli siinä että raamatun tekstejä pidettiin pyhinä ja ei myöskään haluttu sitä että rahvas alkaisi kehittelemään omia tulkintoja. Mutta oppineet eivät ymmärtäneet että papitkin sovelsivat ja kehittivät omia selityksiään.
Mutta pointti ei ollut nuo yksityiskohdat vaan se kun yritit väittää ettei suhtautuminen ole muuttunut. On muuttunut ja hyvin voimakkaasti 180 astetta.
Ja unohdat myös sen kuinka paljon suomessa suhtautuminen muuttui viime vuosisadan aikana. Aikaisemmin homostelua pidettiin sairautena. 70 luvulla sen rikosnimike poistettiin ja myöhemmin sairausluokitus poistettiin myös. Ja parikymmentä vuotta myöhemmin tehtiin ohjelmia homostelevista pariskunnista, ja ne ohjelmat olivat äärimmäisen suosittuja.
Se että sinun lähipiirissä ei asiaa hyväksytä, tai että tyttäresi tutkii aihetta, vaikka on unohtanut päivittää tutkimustaan kolmenkymmenen vuoden aikana, ei ole mikään yleinen ilmiö. Sen lisäksi minä puhuin aikaisemmin lapsen kieltämisestä ja hylkäämisestä.
Ja suomessa on laitonta poistaa lapsi perimysjärjestyksestä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Se on yksiselitteisesti mahdotonta, eikä sitä oteta huomioon edes perinnönjättäjän toiveena. Suomi ei ole mikään amerikka. Täällä perimysjärjestystä suojaa laki jopa niin voimakkaasti että lapsille on annettu oikeus kieltäytyä perinnöstä, tosin ei edes osittain, vaan pelkästään kokonaan, ettei perinnöstä aiheudu taloudellisia ongelmia lapselle.
Että kyllä sinä vaan elelet homofobisessa kuplassa ja sen lisäksi vielä valehtelet että olet muka ollut jakamassa perintöjä.Ihan taas puppua kirjoitat! En ole mikään homofobisessa kuplassa elävä, vaan ihan todellisuudessa.
Ja mitä tulee perintöihin, niin kokonaan perinnöttömäksi pystyy jättämään lapsensa, siihen ei Suomen laki kiellä mitenkään. Toki testamentilla sivuuttamalla lapsensa perinnöistä, jää lapselle mahdollisuus lakiosaan, joka on puolet siitä minkä ilman testamenttia perisi.
Tiedän useamman tapauksen jossa perheen seksuaalisesti poikkeava tai muuten pettymyksen tuottanut lapsi on tehty perinnöttömäksi. Omaisuus on siirretty hyvissä ajoin ennen kuolemaa jonkun toisen nimiin ja vainaja on eläessään jättänyt itselleen vain käyttöoikeuksia. Tämä sitten tulee täysin yllätyksenä, kun pidetään perunkirjoitusta ja sille homopojalle jää vain perkuutähteet, sekä hautajaisten järjestäminen.
Nämä jutut on todella arkoja asioita, vaikka kuinka ollaan muka suvaitsevaisia, kun omalle kohdalle osuu, että oma lapsi on homoseksuaalinen. On suorastaan naurettavaa miten suhtaudutaan homoseksuaalisuuteen kaksinaamaisesti.
Ja me nyt nähtiin tämä asetelma todella selvästi viimeisissä presidentin vaaleissa, loppupelissä kansalaisten sisimmässä vaikutti tämä sinun esille tuoma homofobisuus, ei haluttu nähdä maamme presidenttinä homoa ja edustamassa maailmalla homoparia. Tämä oli kylmä totuus! Minulla itselläni äänestäessä painoi VAIN koulutus ja pätevyys ehdokkaan valinnassa, olisin äänestänyt toisin, jos toinen ehdokkaista olisi ollut kouluttautunut edes vähän. Lisäksi ne Darfurin asiat olivat vielä, kun toinen ehdokkaista oli vaihdettu sieltä Sudanista tanskalaiseen Torben Brylleen, kun ei ollut tehtäviensä tasalla ja hommaa oli hoidettu amatöörimäisesti.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ollipusa/95765-missa-ovat-presidenttiehdokas-haaviston-naytot-osa-2/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen verran tähän totean, että jos perinnön jättäjä määrää testamentissa jonkun ilman perintöä, vaikka homouden vuoksi, niin se kyllä pätee ja perillinen saa tyytyä vain lakiosaan, joka on puolet todellisesta perintöosasta, jos niin vaatii. Kokonaan perinnöttömäksi ei voi tehdä ilman painavaa syytä.
Olin juuri tekemisissä tälläisen tapauksen kanssa, missä vainajan lapsi oli loukannut perinnönjättäjää huumerikoksilla ja maksattamalla aiheuttamiaan maksuvälinepetoksia, tässä tapauksessa vainaja jätti lapsensa kokonaan perinnöttömäksi.
Muuten en ota kantaa tähän keskusteluun homoudesta.Minulla on tullut asioitsijana muutama tapaus vastaan, missä todellakin on tehty perinnöttömäksi oma lapsi. Syitä voi tietysti olla ollut moniakin, ei välttämättä tuo seksuaalinen suuntautuminen.
Erikoisin juttu tuli minulle vastaan, kun tutkin erästä aseellista postiryöstöä ja siinä yhteydessä tuli esille vanha liikenneonnettomuus, joka oli jo tapahtunut vuosikymmeniä aiemmin. Aluksi näytti, että tuo liikenneonnettomuus oli vain onnettomuus, mutta se olikin ollut mitä ilmeisemmin itsemurha, kun kävin läpi uudelleen onnettomuustutkintaa ja auton kuljettajan oikeudenkäynnin asiakirjoja, ne sain käyttöön journalistisessa tarkoituksessa. Suoritin uudelleen silminnäkijöiden sekä muiden tapauksesta jotain muistavien henkilöiden haastatteluja, en siis kuulusteluja.
Tapaus olikin aika erikoinen, ilmeni nimittäin, että perheen isä oli tehnyt tämän epätoivoisen teon mitä ilmeisemmin häpeästä, jonka vanhempi perheen poika oli tuottanut perheelle. Haastateltavat kertoivat hieman kierrellen tästä vanhemmasta pojasta, hänellä ei ollut koskaan "normaaleja" suhteita ja oli sellainen "öinen hiippari" , sain käsityksen, että eräänlainen persoona pienessä kyläyhteisössä. Pojan paluu armeijasta kesken palveluksen oli ollut kaiketi isälle liikaa.
Tapaus oli jäänyt unohduksiin vuosiksi ja perhe sai kyläyhteisöltä sympatiaa tuon liikenneonnettomuuden vuoksi, tosin kaikki eivät sitä pitäneet onnettomuutena.
Postiryöstöön tämä tapaus ei liittynyt mitenkään, mutta sain aseelliseen ryöstöön liittyen käräjäoikeudesta asiakirjat, niiden kautta tuli muuta tietoa ja tämä toinen tapaus tuli vain oheistuotteena esille. Postiryöstö oli sinällään ihan simppeli juttu, mutta tämä toinen juttu saikin aivan uuden suunnan.
Nimittäin ilmeni, että tuon perheen leskeksi jäänyt äiti teki myöhemmin perinnöttömäksi tämän poikansa. Pojalla toki oli toki isänsä perintöä 1/6 perheen pienestä maatilasta, mutta äiti junaili pojan tietämättä perheen nuorimmalle pojalle kokonaan oman 1/2 osuuden, sekä jo aiemmin kuolleen poikansa kahden tyttären 1/12 osuudet (tyttäret olivat jo täysi-ikäisiä ja tekivät kaupan omista osuuksistaan). Tämä "erikoispoika" jäi sitten mopen osille, saaden vain sen 1/6 osuuden tuosta perheen pienestä maatilasta.
Haastatteluissa tuli sitten esille; se mummo teki vittumaisen tempun sille "erikoispojalle"! Tuo poika sai sitten omasta 1/6 osuudestaan asumisoikeuden sinne pienen maatilan vanhaan piharakennukseen, alkoholisoitui ja kuoli varsin pian tapauksen loppunäytöksen jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä en elä missään homofobisessa kuplassa, koska minulla on tarjolla jopa ihan ajan tasalla olevaa tietoakin. Kerroin tuolla jo edellä, että perheessämme tekee toinen osapuoli tutkimustakin työnsä puolesta tähänkin aiheeseen liittyen valtion palveluksessa. Eipä ole tilanne muuttunut sitten vuoden 1997, jos tähän päivään vertaa. Lisäksi tyttäremme on Jyväskylän yliopistossa.
Olen itsekin julkaissut joitakin kirjoituksia suomalaisten fobistisiin asioihin liittyen, eräälläkin kirjoituksella minut jopa palkittiin, jossa käsittelin juuri suhtautumista tiettyyn ryhmään, jos asia osuu omalle kohdalle. Suvaitsevaisuus muuttuu suvaitsemattomaksi, kun asia koskettaa itseä.
Mielenkiintoinen ilmiö nähtiin myös viime presidentin vaalien aikana, itse en todellakaan ollut homofibistinen tehdessäni äänestyspäätöstä, minulla äänestyspäätökseen vaikutti pelkästään presidenttiehdokkaan koulutus ja pätevyys. Samaa ei voi sanoa useimmista äänestäjistä, oli selvästi havaittavissa homofibistisuutta, ei välitetty ottaa selvää ehdokkaiden todellisista kyvyistä ja koulutuksesta, mentiin vain äänestämään pelkän homofobian viitoittamana. Mielestäni presidentin vaaleissa kävi kuitenkin hyvin, paras valittiin ja käytiin siisti vaalikampanja kaikin puolin.
Olin myös toimituskunnassa kirjoittamassa yhtä tietokirjaa, joka käsitteli lähihistoriaa, oli aika erikoinen tilanne, kirjaan olisi pitänyt tuoda myös esille aiheeseen liittyen homoseksuaalisuuteen liittyvät asiat, mutta niin vain toimituskunta jätti ne kokonaan pois. Pidin asiaa melkoisen erikoisena ja toin näkemykseni esille todeten, että kirjastamme tulee "siloiteltu ja kaunisteltu" versio. Nyt jotkut ovat arvostelleet jo tuota kirjaa, kuinka "Oscarin ja Rubenin" rakkaustarinaa ei ole kirjassa, kun paikkakunnan taloja esitellään, vaikka paikka tunnettiin yleisesti "homotalona". Nyt kirjassamme loistavat poissaolollaan homot, lesbot ja romanit, jotka kuuluivat tuohon yhteisöön. Olin aika pettynyt toimituskunnan päätökseen, päätös oli kuitenkin enemmistön päätös.Tuo homotalo oli aika erikoinen juttu, muistan sen muutamia vuosia sitten, luulin ensin itsekin, että hometaloa, josta vaadittiin hinnan alennusta. Olikin sitten homotalo, minkä olivat ostaneet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10025207/perhe-osti-homotalon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei varmaan ole tilanne kolmenkymmenen vuoden aikana muuttunut ja perusteluksi annat auktoriteettiin vetoamista ja omia yksittäisiä kokemuksia.
Tiedätkö että antiikin kreikassa naisia ei pidetty minään. Ne oli pelkkää omaisuutta. Niitä ei edes rakastettu ja tyttölapsia tapettiin ja uhrattiin yleisesti koska niistä ei ollut mitään hyötyä kenellekään? Sen sijaan antiikin kreikassa poikia ja nuoria miehiä ihailtiin ja rakastettiin ja miesten välistä rakkautta pidettiin kaikkein kauneimpana rakkaudenmuotona.
Tuokin on vain yksi esimerkki. Sen sijaan antiikin ja Raamatun tiedoista paljastuu että raamatussakin homofobisuus ei ole sitä mitä nykyään homofobisuudella tarkoitetaan. Katsos kun sodan jälkeen vangittuja miehiä raiskattiin joukolla voittajasotilaiden toimesta.
Mutta ongelmana ei ollut homoseksi, vaan raiskaus. Raamatun sivuilla yritettiin saada sotilaita lopettamaan miesten raiskaaminen, ei lopettamaan homoseksiä! Tuo on "ensimmäinen" ihmisarvon ja oikeuksien "julistus", mutta homofoobikot ovat sen muuttaneet niin että homostelu olisi muka jumalan silmissä väärin.
Tuo tapa ei ollut myöskään käytössä jollain yhdellä ryhmällä, vaan se oli käytössä ympäri välimerta. Myös pohjoisessa "viikingit" harrastivat yleisesti miesten välistä rakkautta. Joo ja tiedän jo mitä yrität seuraavaksi väittää. Mutta mieti aikalinjaa. Viikingit jotka kirjoittivat saagoja, olivat kristittyjä viikinkejä, jotka olivat ymmärtäneet raamattua opettavien pappien selitykset väärin, sillä papitkin olivat muokanneet raamatun oppeja ja raamatut olivat latinankielisiä ja latinan oppimista ja raamatun oppimista annettiin rangaistyksen uhalla vain papeille.
Syy oli siinä että raamatun tekstejä pidettiin pyhinä ja ei myöskään haluttu sitä että rahvas alkaisi kehittelemään omia tulkintoja. Mutta oppineet eivät ymmärtäneet että papitkin sovelsivat ja kehittivät omia selityksiään.
Mutta pointti ei ollut nuo yksityiskohdat vaan se kun yritit väittää ettei suhtautuminen ole muuttunut. On muuttunut ja hyvin voimakkaasti 180 astetta.
Ja unohdat myös sen kuinka paljon suomessa suhtautuminen muuttui viime vuosisadan aikana. Aikaisemmin homostelua pidettiin sairautena. 70 luvulla sen rikosnimike poistettiin ja myöhemmin sairausluokitus poistettiin myös. Ja parikymmentä vuotta myöhemmin tehtiin ohjelmia homostelevista pariskunnista, ja ne ohjelmat olivat äärimmäisen suosittuja.
Se että sinun lähipiirissä ei asiaa hyväksytä, tai että tyttäresi tutkii aihetta, vaikka on unohtanut päivittää tutkimustaan kolmenkymmenen vuoden aikana, ei ole mikään yleinen ilmiö. Sen lisäksi minä puhuin aikaisemmin lapsen kieltämisestä ja hylkäämisestä.
Ja suomessa on laitonta poistaa lapsi perimysjärjestyksestä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Se on yksiselitteisesti mahdotonta, eikä sitä oteta huomioon edes perinnönjättäjän toiveena. Suomi ei ole mikään amerikka. Täällä perimysjärjestystä suojaa laki jopa niin voimakkaasti että lapsille on annettu oikeus kieltäytyä perinnöstä, tosin ei edes osittain, vaan pelkästään kokonaan, ettei perinnöstä aiheudu taloudellisia ongelmia lapselle.
Että kyllä sinä vaan elelet homofobisessa kuplassa ja sen lisäksi vielä valehtelet että olet muka ollut jakamassa perintöjä.Perinnöttömäksi voi tehdä lapsensa niin monella lailla. Moni yllättyy vanhempiensa kuoleman jälkeen, että mitään ei ole jäljellä perinnöistä. Tiedän monta tapausta, missä vainaja on jo eläessään siirtänyt omaisuuden jollekin muulle taholle, kuin perillisille. Joku tekee käänteisen asuntolainan, toinen myy asuntonsa jättäen itselleen hallintaoikeuden. Tiedän myös tapauksia, että perinnöksi on jäänyt vain velkaa, vaikka perijät ovat luulleet saavansa jättiperinnön.
Kun sitten kuoleman jälkeen selvitetään, on varat vain hävinneet, mitään ei ole, ei edes hautajaisiin varoja. Välirikko omien lasten kanssa voi olla suorastaan patologinen, siihen voi olla monia syitä, kuten tässä viestiketjussa mainittu homoseksuaalisuus, mutta myös lasten yleinen elämän tapa.
Ohessa varsin erikoinen tapaus, seurasin tätä tapausta varsin läheltä, vaikka en ollut mitenkään osallisena tässä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001272478.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinnöttömäksi voi tehdä lapsensa niin monella lailla. Moni yllättyy vanhempiensa kuoleman jälkeen, että mitään ei ole jäljellä perinnöistä. Tiedän monta tapausta, missä vainaja on jo eläessään siirtänyt omaisuuden jollekin muulle taholle, kuin perillisille. Joku tekee käänteisen asuntolainan, toinen myy asuntonsa jättäen itselleen hallintaoikeuden. Tiedän myös tapauksia, että perinnöksi on jäänyt vain velkaa, vaikka perijät ovat luulleet saavansa jättiperinnön.
Kun sitten kuoleman jälkeen selvitetään, on varat vain hävinneet, mitään ei ole, ei edes hautajaisiin varoja. Välirikko omien lasten kanssa voi olla suorastaan patologinen, siihen voi olla monia syitä, kuten tässä viestiketjussa mainittu homoseksuaalisuus, mutta myös lasten yleinen elämän tapa.
Ohessa varsin erikoinen tapaus, seurasin tätä tapausta varsin läheltä, vaikka en ollut mitenkään osallisena tässä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001272478.htmlJos luit jutun tarkkaan, perinnöttömäksi hän ei voinut tytärtään tehdä. Oikeus tuomitsi miehen rikoksesta.
Ainoat syyt millä jälkeläisensä voi tehdä perinnöttömäksi on tietynlainen vakava rikos (huom! ei kaikki rikokset) tai joka viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.
Arvatkaa onko homoseksuaalisuus kunniatonta tai epäsiveellistä elämää, tai rikos?
Ketään ei voi jättää sen perusteella perinnöttömäksi, eikä edes lakiosalle jos on selvää että perinnönjättäjä yrittää suosia muita perillisiä homoseksuaalin kustannuksella.
Näitä tapauksia on, joten kehotan tuota "journalistia" käymään katsomassa hyvin läheltä myös oikeita oikeus tapauksia ja niissä annettuja tuomioita.
Ei teillä homofoobikoilla ole tämän aiheen kanssa enää mitään mahdollisuuksia ja nuo teidän epätoivoiset selittely yritykset vain naurattaa ja osoittaa minulle sen minkä jo heti huomasin, että te valehtelette ettekä tiedä näistä asioista mitään.
Huomautan nyt, kun te kuitenkin yritätte höpistä itseänne ylös suosta mihin itsenne kaivoitte, että kunniaton ja epäsiveellinen elämä ei ole laissa erikseen määritelty. Laissa sitä luetaan ns. oikeuskäytännön avulla, tai kautta.
Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sellaista päihteiden käyttöä jossa henkilöä ei ole suoraan todettu kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään, esimerkiksi vamman vuoksi, mutta on esimerkiksi lääkärin lausunnon mukaan vakavasti addiktoinut päihteisiin niin että päihteet hallitsevat ihmisen elämää ja että voitaisiin olettaa että perintörahat pahentasivat perijän elämänlaatua.
Siihen luetaan myös esimerkiksi toistuvat tappouhkaukset, väkivallanteot ja muu vastaava ääliöinti.
Sen sijaan esimerkiksi vakavassa riitatilanteessa missä perinnön jättäjä on itse aiheuttanut riitatilanteen, esimerkiksi hyväksymättä pojan homoseksuaalisuutta ja poika on itse vetäytynyt suhteesta niin ettei ole pitänyt mitään yhteyttä perinnön jättäjään, voidaan olettaa että perittävä on itse eskaloinut tilannetta (mm. Testamentti osoittaa sen kun perittävä on kirjannut ettei homoseksuaalille jätä mitään) silloin homoseksuaali ei ole aloittanut riitaa ja saa hänelle kuuluvan perinnön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos luit jutun tarkkaan, perinnöttömäksi hän ei voinut tytärtään tehdä. Oikeus tuomitsi miehen rikoksesta.
Ainoat syyt millä jälkeläisensä voi tehdä perinnöttömäksi on tietynlainen vakava rikos (huom! ei kaikki rikokset) tai joka viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.
Arvatkaa onko homoseksuaalisuus kunniatonta tai epäsiveellistä elämää, tai rikos?
Ketään ei voi jättää sen perusteella perinnöttömäksi, eikä edes lakiosalle jos on selvää että perinnönjättäjä yrittää suosia muita perillisiä homoseksuaalin kustannuksella.
Näitä tapauksia on, joten kehotan tuota "journalistia" käymään katsomassa hyvin läheltä myös oikeita oikeus tapauksia ja niissä annettuja tuomioita.
Ei teillä homofoobikoilla ole tämän aiheen kanssa enää mitään mahdollisuuksia ja nuo teidän epätoivoiset selittely yritykset vain naurattaa ja osoittaa minulle sen minkä jo heti huomasin, että te valehtelette ettekä tiedä näistä asioista mitään.
Huomautan nyt, kun te kuitenkin yritätte höpistä itseänne ylös suosta mihin itsenne kaivoitte, että kunniaton ja epäsiveellinen elämä ei ole laissa erikseen määritelty. Laissa sitä luetaan ns. oikeuskäytännön avulla, tai kautta.
Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sellaista päihteiden käyttöä jossa henkilöä ei ole suoraan todettu kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään, esimerkiksi vamman vuoksi, mutta on esimerkiksi lääkärin lausunnon mukaan vakavasti addiktoinut päihteisiin niin että päihteet hallitsevat ihmisen elämää ja että voitaisiin olettaa että perintörahat pahentasivat perijän elämänlaatua.
Siihen luetaan myös esimerkiksi toistuvat tappouhkaukset, väkivallanteot ja muu vastaava ääliöinti.
Sen sijaan esimerkiksi vakavassa riitatilanteessa missä perinnön jättäjä on itse aiheuttanut riitatilanteen, esimerkiksi hyväksymättä pojan homoseksuaalisuutta ja poika on itse vetäytynyt suhteesta niin ettei ole pitänyt mitään yhteyttä perinnön jättäjään, voidaan olettaa että perittävä on itse eskaloinut tilannetta (mm. Testamentti osoittaa sen kun perittävä on kirjannut ettei homoseksuaalille jätä mitään) silloin homoseksuaali ei ole aloittanut riitaa ja saa hänelle kuuluvan perinnön.Et näköjään ymmärrä, että perinnöttömäksi voi tehdä monella lailla. Ei tuossakaan tytär saanut mitään, kun isä kuoli tyhjätaskuna.
Testamentilla ei voi kokonaan tehdä perinnöttömäksi, koska lakiosaan jää mahdollisuus, joka on puolet normaalista perintöosuudesta. Vaan monta homppelia on jäänyt ihan mopen osille perinnöissä, kun vanhemmat on siirtäneet omaisuudet eläessään kaikessa hiljaisuudessa ihan toisaalle. Kyllä oli yllätys, kun yhden kaverin täti siirsi kaikessa hiljaisuudessa kaiken omaisuuden sisarensa lapsille, iso metsätila, kesämökki ja kerrostaloasunto. Oli oma poika alkanut ehdottelemaan äidilleen, että äiti voisi muuttaa asumaan sinne kesämökille ja hän muuttaisi siihen kerrostalo kolmioon miesystävänsä kanssa. Se oli ollut kaverin tädille liikaa ja siitä lähti prosessi käyntiin, niin siirtyi omaisuus homppelipojan ulottumattomiin. Poika ei tiennyt mitään koko operaatiosta, luuli vielä äitinsä kuoltuakin, että muuttaa siihen asuntoon, mutta serkut sitten ilmoittivat ettei onnistu niin vain, kun he omistavat sen asunnon. Perunkirjoituksessa selvisi sitten pojalle, että äiti oli siirtänyt koko omaisuutensa hänen serkuilleen jo aikaa sitten eläessään, jopa vanha Nissan Micra autokin oli siirretty serkun nimiin. Homppelipojan äiti oli elellyt eläkkeellään entisessä asunnossa asumisoikeudella ja käyttänyt kesämökkiään käyttöoikeudella, metsätilalle oli myös jätetty käyttöoikeus. Kaikki nämä käyttöoikeudet olivat pienentäneet kauppasummaa, joten vähäinen rahasumma oli hävitetty tavalla taikka toisella, rahaakaan ei ollut jätetty homppelipojalle yhtään.
Tämä ei ole edes ainut tapaus minkä tiedän, taannoin oli Kainuussa melkoinen "salatut elämät" episodi, missä omaisuutta oli siirretty. Ei tarvittu mitään testamenttia, kun mitään perittävää ei ollut. - Anonyymi
Ihan skeidaa koko juttu, ei taatusti olisi sun mutsi jäänyt tollasta kattoon, pitki korvia olis teitä vedellyt, et saatanan siat. Varmaa sama, ku yritit vakuuttaa parkkipaikalla jotai yleisöä hehkuttamassa ja taputtelemassa. Jos semmonen poppoo sattuu muka parkkipaikalle tulee, nii ne kyl kaataa hauhau heppujen kotteron.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos luit jutun tarkkaan, perinnöttömäksi hän ei voinut tytärtään tehdä. Oikeus tuomitsi miehen rikoksesta.
Ainoat syyt millä jälkeläisensä voi tehdä perinnöttömäksi on tietynlainen vakava rikos (huom! ei kaikki rikokset) tai joka viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.
Arvatkaa onko homoseksuaalisuus kunniatonta tai epäsiveellistä elämää, tai rikos?
Ketään ei voi jättää sen perusteella perinnöttömäksi, eikä edes lakiosalle jos on selvää että perinnönjättäjä yrittää suosia muita perillisiä homoseksuaalin kustannuksella.
Näitä tapauksia on, joten kehotan tuota "journalistia" käymään katsomassa hyvin läheltä myös oikeita oikeus tapauksia ja niissä annettuja tuomioita.
Ei teillä homofoobikoilla ole tämän aiheen kanssa enää mitään mahdollisuuksia ja nuo teidän epätoivoiset selittely yritykset vain naurattaa ja osoittaa minulle sen minkä jo heti huomasin, että te valehtelette ettekä tiedä näistä asioista mitään.
Huomautan nyt, kun te kuitenkin yritätte höpistä itseänne ylös suosta mihin itsenne kaivoitte, että kunniaton ja epäsiveellinen elämä ei ole laissa erikseen määritelty. Laissa sitä luetaan ns. oikeuskäytännön avulla, tai kautta.
Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sellaista päihteiden käyttöä jossa henkilöä ei ole suoraan todettu kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään, esimerkiksi vamman vuoksi, mutta on esimerkiksi lääkärin lausunnon mukaan vakavasti addiktoinut päihteisiin niin että päihteet hallitsevat ihmisen elämää ja että voitaisiin olettaa että perintörahat pahentasivat perijän elämänlaatua.
Siihen luetaan myös esimerkiksi toistuvat tappouhkaukset, väkivallanteot ja muu vastaava ääliöinti.
Sen sijaan esimerkiksi vakavassa riitatilanteessa missä perinnön jättäjä on itse aiheuttanut riitatilanteen, esimerkiksi hyväksymättä pojan homoseksuaalisuutta ja poika on itse vetäytynyt suhteesta niin ettei ole pitänyt mitään yhteyttä perinnön jättäjään, voidaan olettaa että perittävä on itse eskaloinut tilannetta (mm. Testamentti osoittaa sen kun perittävä on kirjannut ettei homoseksuaalille jätä mitään) silloin homoseksuaali ei ole aloittanut riitaa ja saa hänelle kuuluvan perinnön.Testamentilla voi jättää homopojan perinnöttömäksi täysin, ei saa edes lakiosaa, kun perittävä ilmoittaa, että poika on elänyt kunniatonta ja epäsiveellistä elämää. Tällä perusteella, koska teko ei tarvitse olla mitenkään rikoslaissa tuomittava.
"Kunniattoman ja epäsiveellisen elämän ei tarvitse olla rangaistavaa, eikä sen edes tarvitse loukata perittävää. Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista. Perintökaaren määräyksen mukaan perittävän toiminnan tulee olla jatkuvaa. Näin yksittäiset tai harvoin toistuvat hairahdukset eivät täytä perusteita."
https://herkulex.fi/voiko-lapsen-jattaa-ilman-perintoa/
Toki vaihtoehtoja on muitakin, kuten tässä on jo tullut esille, kuten hävittää omaisuus hyvissä ajoin ennen kuolemaa ja jättää vain itselle hallintaoikeuksia. Moni tekee näin, varsinkin hyvin varakkaat henkilöt ovat kuollessaan hyvin köyhiä, heidän omaisuus on siirretty joko perillisille tai heidän ulottumattomiin erilaisilla järjestelyillä ennen kuolemaa jättäen vain käyttöoikeuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentilla voi jättää homopojan perinnöttömäksi täysin, ei saa edes lakiosaa, kun perittävä ilmoittaa, että poika on elänyt kunniatonta ja epäsiveellistä elämää. Tällä perusteella, koska teko ei tarvitse olla mitenkään rikoslaissa tuomittava.
"Kunniattoman ja epäsiveellisen elämän ei tarvitse olla rangaistavaa, eikä sen edes tarvitse loukata perittävää. Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista. Perintökaaren määräyksen mukaan perittävän toiminnan tulee olla jatkuvaa. Näin yksittäiset tai harvoin toistuvat hairahdukset eivät täytä perusteita."
https://herkulex.fi/voiko-lapsen-jattaa-ilman-perintoa/
Toki vaihtoehtoja on muitakin, kuten tässä on jo tullut esille, kuten hävittää omaisuus hyvissä ajoin ennen kuolemaa ja jättää vain itselle hallintaoikeuksia. Moni tekee näin, varsinkin hyvin varakkaat henkilöt ovat kuollessaan hyvin köyhiä, heidän omaisuus on siirretty joko perillisille tai heidän ulottumattomiin erilaisilla järjestelyillä ennen kuolemaa jättäen vain käyttöoikeuksia.Kaverini on jättämässä vanhimman tyttärensä perinnöttä testamentissaan. Tytär teki sellaisen ehdotuksen isälleen asumisjärjestelyistä, että kaverini veti siitä herneet nenään.
Kaverini on ollut aika pitkämielinen tyttärensä suhteen, maksellut velkoja ja auttanut muutenkin taloudellisesti. Nyt tuo ehdotus asumisjärjestelyistä oli viimeinen pisara kaverille. Testamentin tarkkaa sisältöä en tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaverini on jättämässä vanhimman tyttärensä perinnöttä testamentissaan. Tytär teki sellaisen ehdotuksen isälleen asumisjärjestelyistä, että kaverini veti siitä herneet nenään.
Kaverini on ollut aika pitkämielinen tyttärensä suhteen, maksellut velkoja ja auttanut muutenkin taloudellisesti. Nyt tuo ehdotus asumisjärjestelyistä oli viimeinen pisara kaverille. Testamentin tarkkaa sisältöä en tiedä.Eräs kaveri sanoi, kun minä kuolen on sukulaisten surtava. Ei jättänyt mitään perintöä sukulaisilleen.
Ja mitä tulee presidentin vaaleihin, niin siihenkin vaikutti suuntautuminen.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010224283.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräs kaveri sanoi, kun minä kuolen on sukulaisten surtava. Ei jättänyt mitään perintöä sukulaisilleen.
Ja mitä tulee presidentin vaaleihin, niin siihenkin vaikutti suuntautuminen.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010224283.htmlTe homofoobikot olette säälittäviä kun noin epätoivoisesti yritätte valehdella.
Lue tuosta pari kommenttia sitten olevasta linkistä jonka tuo "kaverisi" linkitti, niin sen sisältö todistaa sinun, ja myös sen kaverisi, olevan väärässä.
Perinnöttömäksi tekeminen on äärimmäisen vaikeaa ja homoseksuaalisuus ei ole laillinen syy evätä perintöä. Ja sellainen testamentti ei mene läpi.
Myöskin omaisuuden siirtäminen eläessä muille sukulaisille katsotaan perinnön jakamiseksi. Ja tuossa yhdessä "omassa kokemuksessa" kaverisi serkut olisivat joutuneet kaivamaan kuvettaan syvältä maksaakseen homoseksuaalille kuuluvan osan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentilla voi jättää homopojan perinnöttömäksi täysin, ei saa edes lakiosaa, kun perittävä ilmoittaa, että poika on elänyt kunniatonta ja epäsiveellistä elämää. Tällä perusteella, koska teko ei tarvitse olla mitenkään rikoslaissa tuomittava.
"Kunniattoman ja epäsiveellisen elämän ei tarvitse olla rangaistavaa, eikä sen edes tarvitse loukata perittävää. Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista. Perintökaaren määräyksen mukaan perittävän toiminnan tulee olla jatkuvaa. Näin yksittäiset tai harvoin toistuvat hairahdukset eivät täytä perusteita."
https://herkulex.fi/voiko-lapsen-jattaa-ilman-perintoa/
Toki vaihtoehtoja on muitakin, kuten tässä on jo tullut esille, kuten hävittää omaisuus hyvissä ajoin ennen kuolemaa ja jättää vain itselle hallintaoikeuksia. Moni tekee näin, varsinkin hyvin varakkaat henkilöt ovat kuollessaan hyvin köyhiä, heidän omaisuus on siirretty joko perillisille tai heidän ulottumattomiin erilaisilla järjestelyillä ennen kuolemaa jättäen vain käyttöoikeuksia.Jauhat sontaa ja tuo linkkisi vielä todistaa sinua vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te homofoobikot olette säälittäviä kun noin epätoivoisesti yritätte valehdella.
Lue tuosta pari kommenttia sitten olevasta linkistä jonka tuo "kaverisi" linkitti, niin sen sisältö todistaa sinun, ja myös sen kaverisi, olevan väärässä.
Perinnöttömäksi tekeminen on äärimmäisen vaikeaa ja homoseksuaalisuus ei ole laillinen syy evätä perintöä. Ja sellainen testamentti ei mene läpi.
Myöskin omaisuuden siirtäminen eläessä muille sukulaisille katsotaan perinnön jakamiseksi. Ja tuossa yhdessä "omassa kokemuksessa" kaverisi serkut olisivat joutuneet kaivamaan kuvettaan syvältä maksaakseen homoseksuaalille kuuluvan osan.Mitään ei tarvitse kaivaa, koska omaisuuden voi eläessään siirtää vaikka mihin. Lahjoittaa vaikka jollekin yhdistykselle taikka säätiölle. Jos on täysin järjissään, eikä ole edunvalvonnassa, niin omilla rahoillaan voi tehdä mitä haluaa. Ja jos homppelipojan sivuuttaa näin, niin millään ei homppelipoika saa mitään. Siinä ei ole mitään homifobiaa!
Kaverin ja hänen serkut eivät ole joutuneet mitään maksamaan tuolle homppelipojalle, eivät he ole olleet edes missään perimisjärjestyksessä, kun tuo homppelipoika oli ainut rintaperillinen, joten mikään ennakkoperintökään ei ole ollut kyseessä. Homppelipoika olisi perinyt muuten äitinsä kokonaan, mutta äiti siirsi omaisuutensa laillisilla kaupoilla sisariensa lapsille ja jätti vain käyttöoikeuksia itselleen. Mitään testamenttia hän ei tietenkään tehnyt, koska ei ollut mitään testamentattavaakaan. Tämä kaveri täti oli eronnut aikoinaan miehestään heti kohta poikansa syntymän jälkeen, joten täti yksi oli pystynyt päättämään omaisuudestaan. Ei siinä mitään tuo homppelipoika mahtanut, kun serkut ilmoittivat omistavansa sen asunnon ja kaiken muunkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään ei tarvitse kaivaa, koska omaisuuden voi eläessään siirtää vaikka mihin. Lahjoittaa vaikka jollekin yhdistykselle taikka säätiölle. Jos on täysin järjissään, eikä ole edunvalvonnassa, niin omilla rahoillaan voi tehdä mitä haluaa. Ja jos homppelipojan sivuuttaa näin, niin millään ei homppelipoika saa mitään. Siinä ei ole mitään homifobiaa!
Kaverin ja hänen serkut eivät ole joutuneet mitään maksamaan tuolle homppelipojalle, eivät he ole olleet edes missään perimisjärjestyksessä, kun tuo homppelipoika oli ainut rintaperillinen, joten mikään ennakkoperintökään ei ole ollut kyseessä. Homppelipoika olisi perinyt muuten äitinsä kokonaan, mutta äiti siirsi omaisuutensa laillisilla kaupoilla sisariensa lapsille ja jätti vain käyttöoikeuksia itselleen. Mitään testamenttia hän ei tietenkään tehnyt, koska ei ollut mitään testamentattavaakaan. Tämä kaveri täti oli eronnut aikoinaan miehestään heti kohta poikansa syntymän jälkeen, joten täti yksi oli pystynyt päättämään omaisuudestaan. Ei siinä mitään tuo homppelipoika mahtanut, kun serkut ilmoittivat omistavansa sen asunnon ja kaiken muunkin.Hauska huomata miten juttusi on muuttunut koko ajan ahtaammalle. Ensin väitit että testamentti riittää tekemään perinnöttömäksi ja vielä oikein omia "kokemuksia" tarjosit perusteeksi ja väitit oikein olevasi usean kuolinpesän "toimitsijna". Kuulosti sinusta varmaan hienolta? Kuolinpesän hoitaja on kuitenkin useimmiten pelkkä tavallinen pulliainen, eli omainen. Luulitko että kuolinpesän hoitajaksi vaaditaan asianajaja?
Kun se valheesi kusahti, sitten väitit että perinnöttömäksi voi tehdä muullakin tapaa ja jälleen omilla "kokemuksilla" höystettynä, mm jakamalla omaisuus serkuille ja tädeille jne ja että jättämällä itselleen pelkkä käyttöoikeus se riittäisi tekemään homoseksuaalin perinöttömäksi. Sekin kosahti ja pahasti ja vielä omalla linkityksellä.
Nyt kun linkistäkin huomasit, omaisuus täytyy antaa oikeasti pois, taholle joka ei ole perimysjärjestyksessä.
Tuohonkin muuten liittyy sellaisia hauskoja yksityiskohtia ja tapauksia että yleishyödylliset yhdistykset tai sairaalat, tms. Mille rikas ikinä onkaan halunnut omaisuutensa lahjoittaa, pois sukulaistensa kynsistä, joutuvat hyvin usein kieltäytymään lahjoitettavista perinnöistä, koska heillä ei ole varaa verojen maksuun eikä varsinkaan esimerkiksi kiinteistöjen ylläpitoon tai paikkoja tavaran säilyttämiseen edes realisoinnin ajaksi. Perikunnan on vähän niinkuin pakko ottaa vastuu ja hoitaa sen romumäärän lajittelu.
Syynä perinnön reilulle jaolle ja mm. Testamentin laillisuusvaatimukselle ja omaisuuden hyvin hankalasti tehdylle kadottamiselle on siinä että valtio haluaa suojella veronmaksajien ja mm. Velkojien oikeuksia ja saatavia ettei heidän tarvitse alkaa maksamaan niin sanotusti kaiken maailman kainuulaisten homofoobikoiden kikkailuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska huomata miten juttusi on muuttunut koko ajan ahtaammalle. Ensin väitit että testamentti riittää tekemään perinnöttömäksi ja vielä oikein omia "kokemuksia" tarjosit perusteeksi ja väitit oikein olevasi usean kuolinpesän "toimitsijna". Kuulosti sinusta varmaan hienolta? Kuolinpesän hoitaja on kuitenkin useimmiten pelkkä tavallinen pulliainen, eli omainen. Luulitko että kuolinpesän hoitajaksi vaaditaan asianajaja?
Kun se valheesi kusahti, sitten väitit että perinnöttömäksi voi tehdä muullakin tapaa ja jälleen omilla "kokemuksilla" höystettynä, mm jakamalla omaisuus serkuille ja tädeille jne ja että jättämällä itselleen pelkkä käyttöoikeus se riittäisi tekemään homoseksuaalin perinöttömäksi. Sekin kosahti ja pahasti ja vielä omalla linkityksellä.
Nyt kun linkistäkin huomasit, omaisuus täytyy antaa oikeasti pois, taholle joka ei ole perimysjärjestyksessä.
Tuohonkin muuten liittyy sellaisia hauskoja yksityiskohtia ja tapauksia että yleishyödylliset yhdistykset tai sairaalat, tms. Mille rikas ikinä onkaan halunnut omaisuutensa lahjoittaa, pois sukulaistensa kynsistä, joutuvat hyvin usein kieltäytymään lahjoitettavista perinnöistä, koska heillä ei ole varaa verojen maksuun eikä varsinkaan esimerkiksi kiinteistöjen ylläpitoon tai paikkoja tavaran säilyttämiseen edes realisoinnin ajaksi. Perikunnan on vähän niinkuin pakko ottaa vastuu ja hoitaa sen romumäärän lajittelu.
Syynä perinnön reilulle jaolle ja mm. Testamentin laillisuusvaatimukselle ja omaisuuden hyvin hankalasti tehdylle kadottamiselle on siinä että valtio haluaa suojella veronmaksajien ja mm. Velkojien oikeuksia ja saatavia ettei heidän tarvitse alkaa maksamaan niin sanotusti kaiken maailman kainuulaisten homofoobikoiden kikkailuja.Kyllä kelpaa yhdistyksille ja säätiöille perinnöt, lumput jää sitten vain perillisille! Tietyt tahot oikein kyttää vanhuksien perintöjä, jolloin perillisille ei jää käytännössä mitään. Juuri korjasin talteen erään kuolinpesän arvotonta jäämistöä, joka oli jätetty toisten riesaksi. Surkuhupaisa tapaus siinäkin.
Jossain homokuplassa taidat elellä itse! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska huomata miten juttusi on muuttunut koko ajan ahtaammalle. Ensin väitit että testamentti riittää tekemään perinnöttömäksi ja vielä oikein omia "kokemuksia" tarjosit perusteeksi ja väitit oikein olevasi usean kuolinpesän "toimitsijna". Kuulosti sinusta varmaan hienolta? Kuolinpesän hoitaja on kuitenkin useimmiten pelkkä tavallinen pulliainen, eli omainen. Luulitko että kuolinpesän hoitajaksi vaaditaan asianajaja?
Kun se valheesi kusahti, sitten väitit että perinnöttömäksi voi tehdä muullakin tapaa ja jälleen omilla "kokemuksilla" höystettynä, mm jakamalla omaisuus serkuille ja tädeille jne ja että jättämällä itselleen pelkkä käyttöoikeus se riittäisi tekemään homoseksuaalin perinöttömäksi. Sekin kosahti ja pahasti ja vielä omalla linkityksellä.
Nyt kun linkistäkin huomasit, omaisuus täytyy antaa oikeasti pois, taholle joka ei ole perimysjärjestyksessä.
Tuohonkin muuten liittyy sellaisia hauskoja yksityiskohtia ja tapauksia että yleishyödylliset yhdistykset tai sairaalat, tms. Mille rikas ikinä onkaan halunnut omaisuutensa lahjoittaa, pois sukulaistensa kynsistä, joutuvat hyvin usein kieltäytymään lahjoitettavista perinnöistä, koska heillä ei ole varaa verojen maksuun eikä varsinkaan esimerkiksi kiinteistöjen ylläpitoon tai paikkoja tavaran säilyttämiseen edes realisoinnin ajaksi. Perikunnan on vähän niinkuin pakko ottaa vastuu ja hoitaa sen romumäärän lajittelu.
Syynä perinnön reilulle jaolle ja mm. Testamentin laillisuusvaatimukselle ja omaisuuden hyvin hankalasti tehdylle kadottamiselle on siinä että valtio haluaa suojella veronmaksajien ja mm. Velkojien oikeuksia ja saatavia ettei heidän tarvitse alkaa maksamaan niin sanotusti kaiken maailman kainuulaisten homofoobikoiden kikkailuja.Kyllä huomaa, ettet ole ollut lainkaan perintöjen ja perintöriitojen kanssa tekemisissä!
Omaisuuden voi siirtää perillisten ulottumattomiin täysin laillisesti, eikä siihen ole perillisillä mitään sanomista. Julkisuudessa on ollut monta tapausta, missä perittävän jälkeläiset ovat vain ihmetelleet omaisuuden siirtoja. Testamentti on vain yksi tapa jättää perintö ulkopuolisille ja siinä jää perillisille lakiosaan mahdollisuus.
Omaisuuden voi siirtää hyvissä ajoin ennen kuolemaa ja mahdollisuudet on monet, voi perustaa säätiön tai rahaston, joka harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Asunnon voi myydä käänteisellä lainalla jne. Veronmaksajain keskusliitosta saa verojuristeilta hyvät ohjeet.
Tässä taannoin oli kuolemantapaus, jossa vanhempi nainen oli jättänyt pelkkää velkaa tyttärilleen, tyttäret pitivät äidilleen hulppeat hautajaiset, johon sitten heiltä itseltäänkään ei löytynyt rahaa. Haudalle tuli vain puukeppi ja siihen pahvilappu, ei edes hautakiveen ollut varaa. Tämä nainen oli kuitenkin saanut itse aikanaan suuren perinnön, perinyt isänsä, äitinsä ja veljensä mittavan omaisuuden, mutta hävittänyt sen kaikessa hiljaisuudessa. Mitään perittävää vain ei ollut, tyttärille jäi luu käteen. Nuoremman tyttären huumesekoilut, vanhemman tyttären Wincapitaan huijaukseen osallistuminen oli äidille viimeinen niitti, hän ei jättänyt edes testamenttia, vain velkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä huomaa, ettet ole ollut lainkaan perintöjen ja perintöriitojen kanssa tekemisissä!
Omaisuuden voi siirtää perillisten ulottumattomiin täysin laillisesti, eikä siihen ole perillisillä mitään sanomista. Julkisuudessa on ollut monta tapausta, missä perittävän jälkeläiset ovat vain ihmetelleet omaisuuden siirtoja. Testamentti on vain yksi tapa jättää perintö ulkopuolisille ja siinä jää perillisille lakiosaan mahdollisuus.
Omaisuuden voi siirtää hyvissä ajoin ennen kuolemaa ja mahdollisuudet on monet, voi perustaa säätiön tai rahaston, joka harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Asunnon voi myydä käänteisellä lainalla jne. Veronmaksajain keskusliitosta saa verojuristeilta hyvät ohjeet.
Tässä taannoin oli kuolemantapaus, jossa vanhempi nainen oli jättänyt pelkkää velkaa tyttärilleen, tyttäret pitivät äidilleen hulppeat hautajaiset, johon sitten heiltä itseltäänkään ei löytynyt rahaa. Haudalle tuli vain puukeppi ja siihen pahvilappu, ei edes hautakiveen ollut varaa. Tämä nainen oli kuitenkin saanut itse aikanaan suuren perinnön, perinyt isänsä, äitinsä ja veljensä mittavan omaisuuden, mutta hävittänyt sen kaikessa hiljaisuudessa. Mitään perittävää vain ei ollut, tyttärille jäi luu käteen. Nuoremman tyttären huumesekoilut, vanhemman tyttären Wincapitaan huijaukseen osallistuminen oli äidille viimeinen niitti, hän ei jättänyt edes testamenttia, vain velkaa.Sano suoraan. Voiko testamentilla tehdä pojan perinnöttömäksi pojan homoseksuaalisuuden perusteella?
Älä jauha omista kokemuksistasi, Älä yritä esittää jotain kikkailuja, äläkä kerro kavereiden kokemuksista. Vaikka ne voivat vakuuttaa muut tietämättömät lukijat, minua ne eivät vakuuta lainkaan. Itseasiassa niiden vaikutus on ollut täysinpäinvastainen. Sano suoraan voiko vai eikö voi ja mitä tapahtuu testamentille jos sieltä löytyy tuollainen kohta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano suoraan. Voiko testamentilla tehdä pojan perinnöttömäksi pojan homoseksuaalisuuden perusteella?
Älä jauha omista kokemuksistasi, Älä yritä esittää jotain kikkailuja, äläkä kerro kavereiden kokemuksista. Vaikka ne voivat vakuuttaa muut tietämättömät lukijat, minua ne eivät vakuuta lainkaan. Itseasiassa niiden vaikutus on ollut täysinpäinvastainen. Sano suoraan voiko vai eikö voi ja mitä tapahtuu testamentille jos sieltä löytyy tuollainen kohta.Testamentilla voi tehdä homopojan perinnöttömäksi, kun perustelee hänen loukanneen perittävää. Tätä ei tarvitse edes kovin perustella ja teon ei tarvitse olla rikosoikeudellisesti tuomittava.
https://aatos.app/testamentti/artikkelit/perinnottomaksi-tekeminen/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentilla voi tehdä homopojan perinnöttömäksi, kun perustelee hänen loukanneen perittävää. Tätä ei tarvitse edes kovin perustella ja teon ei tarvitse olla rikosoikeudellisesti tuomittava.
https://aatos.app/testamentti/artikkelit/perinnottomaksi-tekeminen/Kiitos, jotain tuollaista, eli sinänsä asiallista, mutta kysymykseni osalta täysin epäolennaiseen tarraamista, osasin sinulta odottaakin. Sinun "asiantuntemuksen" voi kaikki jättää omaan arvoonsa, kuten olen jo todennutkin.
Kysymys oli selkeääkin selkeämpi, eli onko homoseksuaalisuus pätevä peruste, mutta yritit jauhaa epätoivoisena sontaa kun tiedät olevasi 100% väärässä ja tajusit ettet pysty vastaamaan suoraan kysymykseeni rehellisesti tunnustamatta tietämättömyyttäsi.
Kenenkään homoseksuaalisuus ei ole pätevä syy perinnöttömäksi tekemiselle, kuten ei ole ihon väri, silmien väri, pituus tai mikään muukaan vastaava ominaisuus. Kuten jo sanoin, ja minkä itsekin jo tiedät, sellaista testamenttia ei hyväksyttäisi koskaan.
Voit kysyä noilta sivuston asiantuntijoilta ja saat saman vastauksen, vai kysynkö minä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano suoraan. Voiko testamentilla tehdä pojan perinnöttömäksi pojan homoseksuaalisuuden perusteella?
Älä jauha omista kokemuksistasi, Älä yritä esittää jotain kikkailuja, äläkä kerro kavereiden kokemuksista. Vaikka ne voivat vakuuttaa muut tietämättömät lukijat, minua ne eivät vakuuta lainkaan. Itseasiassa niiden vaikutus on ollut täysinpäinvastainen. Sano suoraan voiko vai eikö voi ja mitä tapahtuu testamentille jos sieltä löytyy tuollainen kohta.Olen seurannut tätä keskustelua ja voin ihan kokemuksella kertoa, kun olen asioitsijana hoitanut (en siis asianajajana) muutamia perintöihin liittyviä tapauksia. Aika usein vanhemmat haluavat jättää jonkun lapsistaan perinnöttä, syitä on ollut aika monia, yksi perusteli syyksi perillisen holtittoman rahankäytön, toisella oli päihteiden käyttö, joku taas lapsista ei ollut pitänyt mitään yhteyttä perittävään ja se oli loukannut. Selvästi seksuaalinen suuntaus on loukannut myös perittävän oma elämän katsomusta joissain tapauksissa. Nämä syyt eivät ole olleet mitenkään rikosoikeudellisesti tuomittavia, mutta ne ovat kelvanneet perusteiksi toteuttaa perittävän tahtoa.
Juuri vähän aikaa sitten tarkistettiin eräs testamentti varatuomarilla, jossa isä on jättämässä tyttärensä perinnöttä täysin, eikä tyttären pojalla ole myöskään mitään osuutta. Syyt on selvitetty testamentissa, tytär ei ole syyllistynyt itse mihinkään rikokseen, mutta on loukannut perittävää. Varatuomari kertoi testamentin olevan täysin pätevän, eikä tytär voi sitä menestyäkseen moittia.
Ohessa lainaus herkulex.fi sivustolta.
"Kunniattoman ja epäsiveellisen elämän ei tarvitse olla rangaistavaa, eikä sen edes tarvitse loukata perittävää. Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista. Perintökaaren määräyksen mukaan perittävän toiminnan tulee olla jatkuvaa. Näin yksittäiset tai harvoin toistuvat hairahdukset eivät täytä perusteita."
Asiaa on käsitelty myös aika usein ET-lehden lainopillisella palstalla ja jonkin verran sivuten myös Veronmaksajain keskusliiton lainopillisella puolella, joten aihe on tuttu.
https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/perinto/miten-voin-jattaa-lapsia-perinnottomiksi
https://herkulex.fi/voiko-lapsen-jattaa-ilman-perintoa/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen seurannut tätä keskustelua ja voin ihan kokemuksella kertoa, kun olen asioitsijana hoitanut (en siis asianajajana) muutamia perintöihin liittyviä tapauksia. Aika usein vanhemmat haluavat jättää jonkun lapsistaan perinnöttä, syitä on ollut aika monia, yksi perusteli syyksi perillisen holtittoman rahankäytön, toisella oli päihteiden käyttö, joku taas lapsista ei ollut pitänyt mitään yhteyttä perittävään ja se oli loukannut. Selvästi seksuaalinen suuntaus on loukannut myös perittävän oma elämän katsomusta joissain tapauksissa. Nämä syyt eivät ole olleet mitenkään rikosoikeudellisesti tuomittavia, mutta ne ovat kelvanneet perusteiksi toteuttaa perittävän tahtoa.
Juuri vähän aikaa sitten tarkistettiin eräs testamentti varatuomarilla, jossa isä on jättämässä tyttärensä perinnöttä täysin, eikä tyttären pojalla ole myöskään mitään osuutta. Syyt on selvitetty testamentissa, tytär ei ole syyllistynyt itse mihinkään rikokseen, mutta on loukannut perittävää. Varatuomari kertoi testamentin olevan täysin pätevän, eikä tytär voi sitä menestyäkseen moittia.
Ohessa lainaus herkulex.fi sivustolta.
"Kunniattoman ja epäsiveellisen elämän ei tarvitse olla rangaistavaa, eikä sen edes tarvitse loukata perittävää. Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista. Perintökaaren määräyksen mukaan perittävän toiminnan tulee olla jatkuvaa. Näin yksittäiset tai harvoin toistuvat hairahdukset eivät täytä perusteita."
Asiaa on käsitelty myös aika usein ET-lehden lainopillisella palstalla ja jonkin verran sivuten myös Veronmaksajain keskusliiton lainopillisella puolella, joten aihe on tuttu.
https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/perinto/miten-voin-jattaa-lapsia-perinnottomiksi
https://herkulex.fi/voiko-lapsen-jattaa-ilman-perintoa/Te ette käsitä ollenkaan sitä miten näitä asioita hoidetaan ja millä perusteilla.
Ensinnäkin, kuten olen jo todennut, homoseksuaalisuus ei mene läpi ikinä. Vaikka homoseksuaalisuus loukkaisi testamentin laatinutta syvästi, testamenttia ei tulla hyväksymään koska kenenkään ominaisuus ei ole pätevä syy perinnöttömäksi jättämiselle.
Vaikka syyn ei tarvitse olla rikos, syyllä täytyy olla samankaltainen haittavaikutus kuin esimerkiksi rikoksella olisi, eli perusteen täytyy olla selkeästi perusteltavissa, ei siis pelkkä mielipide.
Tämän vuoksi esimerkiksi terveydentila (tietyntasoinen alkoholismi) olisi pätevä syy, koska perinnöstä olisi selvästi terveydellistä haittaa alkoholistille. Alkoholismi ei ole rikos, eikä se sinällään ehkä edes loukkaa perittävää. Mutta jälleen kerran, pelkkä mielipide alkoholismista ei riitä, vaan se täytyy pystyä perustelemaan.
"Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista."
Te ette näytä ymmärtävän mitä tuossa oikeasti sanotaan ja kuvittelette että se puolustaa teidän näkemyksiä, eli että epäselvä testamentti päästettäisiin läpi ja että perinnöttömäksi voi määrätä helposti pelkällä mielipiteellä "loukkauksesta". Asia on kuitenkin päinvastoin. Jos on epäselvyyksiä, silloin jätetään asia ratkaisematta ja tässä tapauksessa asia ratkaistaisiin "homopojan hyväksi" eli testamenttia ei hyväksyttäisi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te ette käsitä ollenkaan sitä miten näitä asioita hoidetaan ja millä perusteilla.
Ensinnäkin, kuten olen jo todennut, homoseksuaalisuus ei mene läpi ikinä. Vaikka homoseksuaalisuus loukkaisi testamentin laatinutta syvästi, testamenttia ei tulla hyväksymään koska kenenkään ominaisuus ei ole pätevä syy perinnöttömäksi jättämiselle.
Vaikka syyn ei tarvitse olla rikos, syyllä täytyy olla samankaltainen haittavaikutus kuin esimerkiksi rikoksella olisi, eli perusteen täytyy olla selkeästi perusteltavissa, ei siis pelkkä mielipide.
Tämän vuoksi esimerkiksi terveydentila (tietyntasoinen alkoholismi) olisi pätevä syy, koska perinnöstä olisi selvästi terveydellistä haittaa alkoholistille. Alkoholismi ei ole rikos, eikä se sinällään ehkä edes loukkaa perittävää. Mutta jälleen kerran, pelkkä mielipide alkoholismista ei riitä, vaan se täytyy pystyä perustelemaan.
"Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista."
Te ette näytä ymmärtävän mitä tuossa oikeasti sanotaan ja kuvittelette että se puolustaa teidän näkemyksiä, eli että epäselvä testamentti päästettäisiin läpi ja että perinnöttömäksi voi määrätä helposti pelkällä mielipiteellä "loukkauksesta". Asia on kuitenkin päinvastoin. Jos on epäselvyyksiä, silloin jätetään asia ratkaisematta ja tässä tapauksessa asia ratkaistaisiin "homopojan hyväksi" eli testamenttia ei hyväksyttäisi!Tämä on todettu monta kertaa, että homopoika tai lesbotyttö on loukannut käytöksellään perittävää ja se oikeuttaa tekemään perinnöttömäksi testamentilla. Loukkaus ei todellakaan tarvitse olla mitenkään rikosoikeudellisesti tuomittava. Perittävä on voinut joutua hyvinkin noloon asemaan eläessään juuri näiden perillisten vuoksi, heidän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Pienellä paikkakunnalla tämä saattaa merkitä jopa muuttoa toiselle paikkakunnalle tai luopumista luottamustehtävistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on todettu monta kertaa, että homopoika tai lesbotyttö on loukannut käytöksellään perittävää ja se oikeuttaa tekemään perinnöttömäksi testamentilla. Loukkaus ei todellakaan tarvitse olla mitenkään rikosoikeudellisesti tuomittava. Perittävä on voinut joutua hyvinkin noloon asemaan eläessään juuri näiden perillisten vuoksi, heidän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Pienellä paikkakunnalla tämä saattaa merkitä jopa muuttoa toiselle paikkakunnalle tai luopumista luottamustehtävistä.
Tämä tosi, että homopoika tai lesbotyttö on voinut loukata perittävää pienellä paikkakunnalla niin paljon, että perittävä on joutunut jopa muuttamaan pois paikkakunnalta ja muuttamaan nimenkin.
Luin taannoin yhdestä vanhasta tapauksesta, jossa perheen poika aiheutti niin suuren häpeän, että koko perhe muutti sukunimen ja muutti toiselle paikkakunnalle.
Ja tämä "homotalo" on jo käsite, jossa haettiin kaupan purkua, kun ilmeni talon aiempi historia, talossa oli myyjän kertoman mukaan rakkaustarina. Ostajille selvisi sitten myöhemmin millainen rakkaustarina oli kyseessä ja halusivat purkaa kaupan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on todettu monta kertaa, että homopoika tai lesbotyttö on loukannut käytöksellään perittävää ja se oikeuttaa tekemään perinnöttömäksi testamentilla. Loukkaus ei todellakaan tarvitse olla mitenkään rikosoikeudellisesti tuomittava. Perittävä on voinut joutua hyvinkin noloon asemaan eläessään juuri näiden perillisten vuoksi, heidän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Pienellä paikkakunnalla tämä saattaa merkitä jopa muuttoa toiselle paikkakunnalle tai luopumista luottamustehtävistä.
On muuten merkillistä, että joku yrittää väittää itsepintaisesti, ettei homoudella ole mitään merkitystä tai painoarvoa perinnöttömäksi tekemisessä. Monelle vanhemmalle voi olla melkoinen taakka, kun oma lapsi tulee julkisuuteen poikkeavalla seksuaalisella suuntauksellaan. Muistan omasta nuoruudesta, kuinka hyvin tunnetun poliitikon ja maailmanlaajuisesti tunnetun suomalaisen henkilön poika oli "poikkeava", miten se vaikutti hänen uraansa. Hän asui pienellä paikkakunnalla, se kyllä oli melkoinen juttu, vaikka arvostusta tuli ulkomailta, niin täällä kotimaassa jäi lopulta ura vaatimattomaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tosi, että homopoika tai lesbotyttö on voinut loukata perittävää pienellä paikkakunnalla niin paljon, että perittävä on joutunut jopa muuttamaan pois paikkakunnalta ja muuttamaan nimenkin.
Luin taannoin yhdestä vanhasta tapauksesta, jossa perheen poika aiheutti niin suuren häpeän, että koko perhe muutti sukunimen ja muutti toiselle paikkakunnalle.
Ja tämä "homotalo" on jo käsite, jossa haettiin kaupan purkua, kun ilmeni talon aiempi historia, talossa oli myyjän kertoman mukaan rakkaustarina. Ostajille selvisi sitten myöhemmin millainen rakkaustarina oli kyseessä ja halusivat purkaa kaupan.Siis homotalo, luin ensin, että hometalo ;D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te ette käsitä ollenkaan sitä miten näitä asioita hoidetaan ja millä perusteilla.
Ensinnäkin, kuten olen jo todennut, homoseksuaalisuus ei mene läpi ikinä. Vaikka homoseksuaalisuus loukkaisi testamentin laatinutta syvästi, testamenttia ei tulla hyväksymään koska kenenkään ominaisuus ei ole pätevä syy perinnöttömäksi jättämiselle.
Vaikka syyn ei tarvitse olla rikos, syyllä täytyy olla samankaltainen haittavaikutus kuin esimerkiksi rikoksella olisi, eli perusteen täytyy olla selkeästi perusteltavissa, ei siis pelkkä mielipide.
Tämän vuoksi esimerkiksi terveydentila (tietyntasoinen alkoholismi) olisi pätevä syy, koska perinnöstä olisi selvästi terveydellistä haittaa alkoholistille. Alkoholismi ei ole rikos, eikä se sinällään ehkä edes loukkaa perittävää. Mutta jälleen kerran, pelkkä mielipide alkoholismista ei riitä, vaan se täytyy pystyä perustelemaan.
"Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista."
Te ette näytä ymmärtävän mitä tuossa oikeasti sanotaan ja kuvittelette että se puolustaa teidän näkemyksiä, eli että epäselvä testamentti päästettäisiin läpi ja että perinnöttömäksi voi määrätä helposti pelkällä mielipiteellä "loukkauksesta". Asia on kuitenkin päinvastoin. Jos on epäselvyyksiä, silloin jätetään asia ratkaisematta ja tässä tapauksessa asia ratkaistaisiin "homopojan hyväksi" eli testamenttia ei hyväksyttäisi!Ja hahhah! Juuri tämä, että homous tai lesbous on loukannut perittävää on ihan pätevä peruste tehdä perinnöttömäksi. Siinä ei ole mitään homofobiaa. Pienellä paikkakunnalla "poika nimeltä Päivi" aiheuttaa niin paljon häpeää joskus vanhemmille, että se loukkaa.
Vaihdetaan paikkakuntaa ja nimeäkin, kuten tässä viestiketjussa on jo todettu.
Kovin kauan ei ole, kun julkisuuteen nousi vuosikymmeniä vanha tapaus, missä perhe muutti sukunimen pojan vuoksi. En tuo tapausta enempiä esille, koska se on edelleenkin tämän perheen jälkeläisille ja muille sukulaisille arka aihe, koska tapaus sai niin paljon aikoinaan julkisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hahhah! Juuri tämä, että homous tai lesbous on loukannut perittävää on ihan pätevä peruste tehdä perinnöttömäksi. Siinä ei ole mitään homofobiaa. Pienellä paikkakunnalla "poika nimeltä Päivi" aiheuttaa niin paljon häpeää joskus vanhemmille, että se loukkaa.
Vaihdetaan paikkakuntaa ja nimeäkin, kuten tässä viestiketjussa on jo todettu.
Kovin kauan ei ole, kun julkisuuteen nousi vuosikymmeniä vanha tapaus, missä perhe muutti sukunimen pojan vuoksi. En tuo tapausta enempiä esille, koska se on edelleenkin tämän perheen jälkeläisille ja muille sukulaisille arka aihe, koska tapaus sai niin paljon aikoinaan julkisuutta.Olikos tää se poika, joka kuoli naimattomana 79 vuotiaana ja josta suku ei paljoa puhunut, ei antanut haastatteluja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te homofoobikot olette säälittäviä kun noin epätoivoisesti yritätte valehdella.
Lue tuosta pari kommenttia sitten olevasta linkistä jonka tuo "kaverisi" linkitti, niin sen sisältö todistaa sinun, ja myös sen kaverisi, olevan väärässä.
Perinnöttömäksi tekeminen on äärimmäisen vaikeaa ja homoseksuaalisuus ei ole laillinen syy evätä perintöä. Ja sellainen testamentti ei mene läpi.
Myöskin omaisuuden siirtäminen eläessä muille sukulaisille katsotaan perinnön jakamiseksi. Ja tuossa yhdessä "omassa kokemuksessa" kaverisi serkut olisivat joutuneet kaivamaan kuvettaan syvältä maksaakseen homoseksuaalille kuuluvan osan.Mitä helvetin perinnön jakamista muka on, jos perittävä on ennen kuolemaansa hävittänyt omaisuutensa perillisten ulottumattomiin, kysyn vaan???
Moni jättää perinnöksi pelkkää velkaa taikka ei mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hahhah! Juuri tämä, että homous tai lesbous on loukannut perittävää on ihan pätevä peruste tehdä perinnöttömäksi. Siinä ei ole mitään homofobiaa. Pienellä paikkakunnalla "poika nimeltä Päivi" aiheuttaa niin paljon häpeää joskus vanhemmille, että se loukkaa.
Vaihdetaan paikkakuntaa ja nimeäkin, kuten tässä viestiketjussa on jo todettu.
Kovin kauan ei ole, kun julkisuuteen nousi vuosikymmeniä vanha tapaus, missä perhe muutti sukunimen pojan vuoksi. En tuo tapausta enempiä esille, koska se on edelleenkin tämän perheen jälkeläisille ja muille sukulaisille arka aihe, koska tapaus sai niin paljon aikoinaan julkisuutta.On monessa perheessä arka aihe, jos yksi lapsista on poikkeava, siis homo taikka lesbo. Saatetaan tosiaan vaihtaa nimikin tai paikkakuntaa. Joskus on vanhemmille niin kova paikka, että terveys ei kestä tätä totuutta.
Jos joku on lukenut vaikka Johannes Linnankosken Pakolaiset, siinäkin muutetaan paikkakuntaa, vaikka kyseessä ei ole homous, vaan muut hävettävät asiat perheessä.
On aika yllättäviä asioita, joiden vuoksi voidaan oma lapsi tehdä perinnöttömäksi. Kaverini sisko avioitui "väärän miehen" kanssa, niin perhe ja suku hylkäsi hänet täysin.
Sukuumme liittyy myös aika erikoinen tapaus, jossa suuren talon tytär avioitui tyhjätasku kommunistin kanssa, tämä tyhjätasku kommunisti vielä ammututti lankonsa 1918 kuvioissa, niin välirikko oli valmis ja tyttären oli turha haaveilla mistään perinnöistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te ette käsitä ollenkaan sitä miten näitä asioita hoidetaan ja millä perusteilla.
Ensinnäkin, kuten olen jo todennut, homoseksuaalisuus ei mene läpi ikinä. Vaikka homoseksuaalisuus loukkaisi testamentin laatinutta syvästi, testamenttia ei tulla hyväksymään koska kenenkään ominaisuus ei ole pätevä syy perinnöttömäksi jättämiselle.
Vaikka syyn ei tarvitse olla rikos, syyllä täytyy olla samankaltainen haittavaikutus kuin esimerkiksi rikoksella olisi, eli perusteen täytyy olla selkeästi perusteltavissa, ei siis pelkkä mielipide.
Tämän vuoksi esimerkiksi terveydentila (tietyntasoinen alkoholismi) olisi pätevä syy, koska perinnöstä olisi selvästi terveydellistä haittaa alkoholistille. Alkoholismi ei ole rikos, eikä se sinällään ehkä edes loukkaa perittävää. Mutta jälleen kerran, pelkkä mielipide alkoholismista ei riitä, vaan se täytyy pystyä perustelemaan.
"Periaatteessa tämä kriteeri näyttää täyttyvän jopa helpommin, kuin rikosperusteinen kriteeri. Tästä johtuen peruste ja sen arviointi on hyvin ongelmallista."
Te ette näytä ymmärtävän mitä tuossa oikeasti sanotaan ja kuvittelette että se puolustaa teidän näkemyksiä, eli että epäselvä testamentti päästettäisiin läpi ja että perinnöttömäksi voi määrätä helposti pelkällä mielipiteellä "loukkauksesta". Asia on kuitenkin päinvastoin. Jos on epäselvyyksiä, silloin jätetään asia ratkaisematta ja tässä tapauksessa asia ratkaistaisiin "homopojan hyväksi" eli testamenttia ei hyväksyttäisi!Jos on homopoika tai lesbotyttö loukannut perittävää, niin kyllä testamentti pätee, jos tekee perinnöttömäksi.
Tosin moni perittävä varmistaa jo eläessään omaisuudensiirroilla, ettei mitään perittävää jää, jos häntä on perillisten taholta loukattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on homopoika tai lesbotyttö loukannut perittävää, niin kyllä testamentti pätee, jos tekee perinnöttömäksi.
Tosin moni perittävä varmistaa jo eläessään omaisuudensiirroilla, ettei mitään perittävää jää, jos häntä on perillisten taholta loukattu.Syynä täytyy ola loukkaus, eli teko.
Pelkästään homoseksuaalisuus, eli jonkun ominaisuus, ei riitä täyttämään loukkaavuuden syytä.
Epäselvää testamenttia ei tarkistuksessa päästetä läpi, joten teonkin tulee olla selvästi osoitettavissa.
Kysykää asiasta tuolta taholta jonka linkkejä otitte esiin, vai kysynkö minä?
- Anonyymi
Minulla oli hieman surkeampi juttu seksiin liittyen. Pääsin lukion jälkeen opiskelemaan ammatilliseen oppilaitokseen ja siihen liittyi harjoittelua saman oppilaitoksen koulutilalla.
Asuttiin tyttöporukalla sellaisessa sivurakennuksessa ja onneksi edellisen vuosikurssin tytöt varoitti yhdestä työnjohtajasta, joka lähentelee. Ihan täysi sika koko mies!
Olin sellainen hoikka tyttö ja yksi poika minuun ihastuikin, tunne oli kyllä molemmin puolinen. Vaan niin sitten ihastui tuo työnjohtajakin ja alkoi pitämään sitä peliään, mistä edellisen vuosikurssin tytöt olivat varoittaneet. Oltiin kerran kaksistaan kuivurilla, tuo työnjohtaja olisi varmaan minut raiskannut, jos en olisi potkinut häntä munille ja päässyt karkuun sieltä.
Siihen loppui kyllä lähentelyt, mutta sen jälkeen sain kaikki paskahommat tehtäväksi. Harmittaa näin jälkeen, etten kertonut tästä tapauksesta kavereilleni silloin heti. Nyt vuosien jälkeen kerroin tästä tapauksesta opiskelukavereille ja he olivat tyrmistyneitä, Olivat kyllä ihmetelleet, kun sain niitä paskahommia, että miksi. Kaverit olisivat varmaan auttaneet minua tekemään tuosta työnjohtajasta ilmoitusta oppilaitoksen rehtorille. - Anonyymi
Kun olin kerran keskellä päivää panemassa naista ja toki sen ovikellon piti soida, kun saatiin "yhtehen yhyttyä" viimein.
Ei siinä tilanteessa tietysti voinut avaamaan lähteä, joten jatkoin ovikellon kilinästä huolimatta aikani kunnes laukesin & vedin ulos.
"Pimpelipom!", kuului edelleen ovelta.
"Sama rimputteilija edelleen jakamassa Vartiotorni-lehtiä", kuiskasin naiselle vihaisella sävyllä. Olin pari kertaa antanut lähdöt jehoville ovelta ja ajattelin hetken koventaa otteita.
Kuivasin enimmät liisteet vehkeestä pyyhkeeseen, hyppäsin boxereihin ja menin ovelle. "Kohta lähdette lappuinenne", ajattelin käsi lukkoa tavoittaen.
Siellä seisoi rivitaloalueeni naapurin poika ajokorttini kädessä ja osittain vaatteet kastuneena.
"Hei, tämä löytyi parkkipaikalta", hän sanoi veden tippuessa tukasta.
Kyllä hävetti...
Onneksi en tälle miehen alulle latassut aiottua jehova-juttua.
Hän kun oli mukava kaveri muutenkin.
En siihen hetkeen muuta palkkaa keksinyt, joten heitin pojalle pussin kessutupakkaa ja muita tupakkavehkeitä, kun tiesin alkaneen polttaa.
Hän hymyili saatuaan nuo tarvikkeet ja jatkoi matkaa kotiinsa.
Naiseni oli peiton alla alastomana edelleen, mutta äskeisen vuoksi meitä alkoi naurattaa melkoisesti, joten uusinta jäi hieman myöhemmäksi.
Tuo poika luultavasti tajusi minun aikailuni oven avaamisessa.
Ainakin se virne suupielissä, kun näimme myöhemmin kertoi jotakin...- Anonyymi
Näiden uskontoa kauppaavien lahkolaisten kanssa joskus tuli noloja tilanteita. Koronan vuoksi he eivät ole juuri kiertäneet ovelta ovelle, mutta ennen koronaa tuli kaikenlaisia tilanteita.
Minulle itselleni kävi vuosia sitten, että myöhään syksyllä omakotitaloni ovikelloa soittelivat nuoret lahkolaisneitoset. Olin takapihalla hitsaamassa palotikkaita, kun kuulin sisältä ovikellon ääntä ja lähdin katsomaan etupihalle, kuka siellä on ovikelloa soittelemassa.
Luulin ensin näitä naisia kaupungin työntekijöiksi, kun heidän hieman "vanhahtava" pukeutuminen viittasi virkahenkilöihin. Pyysin naiset sisälle taloon, kun itse olin jo sen verran aikaa ollut ulkona, että sisälle lämpimään oli miellyttävämpi tulla keskustelemaan. No, sisällä asian todellinen laita selvisi, kun nämä naiset alkoivat esittämään uskontoaan koskevia lehtisiä.
En kuitenkaan heti heitä kehoittanut poistumaan, vaan kysyin voinko tarjota heille teetä. Kiittivät tarjouksestani, kun sanoivat lähteneensä läheiseltä tehtaalta työvuoron päätyttyä kävelemään tänne uudelle omakotialueelle, mutta kovin vähän heille oli ovia avattu ja oli jo hieman tullut kylmäkin.
Keitin teevettä ja laitoin hieman tarjottavia keittiön pöydän ääreen. Minulla oli hunajaakin teen joukkoon ja kysyin saanko laittaa Strohia (tuo 60% alkoholi) hieman lämmikkeeksi. Molemmille kelpasi. Siinä sitä teetä juotiin ja naiset kehuivat sitä hyväksi, mitä sitten tuo Strohi sitten onkin. Sanoi käyväni laittamassa saunan lämpiämään, kun minulla oli tarkoitus saunoa päivän päätteeksi.
Saadessani saunan lämpiämään, naiset olivatkin jo hieman vapautuneet ja alkoivat kyselemään, että asunko yksin tälläisessä uudessa talossa. Kerroin asuvani aivan yksin ja se vapautti näitä naisia vielä enemmän. Juotiin vielä toisetkin kupilliset teetä.
Naiset kertoivat muuttaneensa pohjoisesta tänne etelään työn perässä ja eivät olleet vielä perustaneet kumpikaan perhettä.
Lopulta tilanne meni niin, että saunoimme jopa illan aikana yhdessä ja naiset jäivät luokseni yöksi. He osoittautuvat oikeiksi seksipedoiksi, kun pääsivät vauhtiin. Seurustelin toisen kanssa jopa pidempään, mutta lopulta tuo uskonto tuli ongelmaksi välillämme. Myin talon pois ja muutin toiselle paikkakunnalle, niin en heitä enää sen jälkeen tapaillut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiden uskontoa kauppaavien lahkolaisten kanssa joskus tuli noloja tilanteita. Koronan vuoksi he eivät ole juuri kiertäneet ovelta ovelle, mutta ennen koronaa tuli kaikenlaisia tilanteita.
Minulle itselleni kävi vuosia sitten, että myöhään syksyllä omakotitaloni ovikelloa soittelivat nuoret lahkolaisneitoset. Olin takapihalla hitsaamassa palotikkaita, kun kuulin sisältä ovikellon ääntä ja lähdin katsomaan etupihalle, kuka siellä on ovikelloa soittelemassa.
Luulin ensin näitä naisia kaupungin työntekijöiksi, kun heidän hieman "vanhahtava" pukeutuminen viittasi virkahenkilöihin. Pyysin naiset sisälle taloon, kun itse olin jo sen verran aikaa ollut ulkona, että sisälle lämpimään oli miellyttävämpi tulla keskustelemaan. No, sisällä asian todellinen laita selvisi, kun nämä naiset alkoivat esittämään uskontoaan koskevia lehtisiä.
En kuitenkaan heti heitä kehoittanut poistumaan, vaan kysyin voinko tarjota heille teetä. Kiittivät tarjouksestani, kun sanoivat lähteneensä läheiseltä tehtaalta työvuoron päätyttyä kävelemään tänne uudelle omakotialueelle, mutta kovin vähän heille oli ovia avattu ja oli jo hieman tullut kylmäkin.
Keitin teevettä ja laitoin hieman tarjottavia keittiön pöydän ääreen. Minulla oli hunajaakin teen joukkoon ja kysyin saanko laittaa Strohia (tuo 60% alkoholi) hieman lämmikkeeksi. Molemmille kelpasi. Siinä sitä teetä juotiin ja naiset kehuivat sitä hyväksi, mitä sitten tuo Strohi sitten onkin. Sanoi käyväni laittamassa saunan lämpiämään, kun minulla oli tarkoitus saunoa päivän päätteeksi.
Saadessani saunan lämpiämään, naiset olivatkin jo hieman vapautuneet ja alkoivat kyselemään, että asunko yksin tälläisessä uudessa talossa. Kerroin asuvani aivan yksin ja se vapautti näitä naisia vielä enemmän. Juotiin vielä toisetkin kupilliset teetä.
Naiset kertoivat muuttaneensa pohjoisesta tänne etelään työn perässä ja eivät olleet vielä perustaneet kumpikaan perhettä.
Lopulta tilanne meni niin, että saunoimme jopa illan aikana yhdessä ja naiset jäivät luokseni yöksi. He osoittautuvat oikeiksi seksipedoiksi, kun pääsivät vauhtiin. Seurustelin toisen kanssa jopa pidempään, mutta lopulta tuo uskonto tuli ongelmaksi välillämme. Myin talon pois ja muutin toiselle paikkakunnalle, niin en heitä enää sen jälkeen tapaillut.No, johan lykästi.
Ne Jehovat, jotka riemastuttivat jo aamtuimaan lappuineen eivät ikänsä ja muunkaan puolesta saattaneet kiusaukseen. Eräs tyttö taas oli A-killan jäsenenä aikoinaan ollen varsin sievänä ihmisenä varteen otettava tapaus. Emme päässeet tukisysteemiä pidemmälle ja sekin kaatui tytön retkahtamiseen alkoholin suhteen.
Myöhemmin hän oli hetken kihloissa ja käsittääkseni miehensä kuoltua jotenkin tämä nainen alkoi taas juoda suruunsa.
Potkivat jehovista pois tuon juomisen ja muun touhun takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, johan lykästi.
Ne Jehovat, jotka riemastuttivat jo aamtuimaan lappuineen eivät ikänsä ja muunkaan puolesta saattaneet kiusaukseen. Eräs tyttö taas oli A-killan jäsenenä aikoinaan ollen varsin sievänä ihmisenä varteen otettava tapaus. Emme päässeet tukisysteemiä pidemmälle ja sekin kaatui tytön retkahtamiseen alkoholin suhteen.
Myöhemmin hän oli hetken kihloissa ja käsittääkseni miehensä kuoltua jotenkin tämä nainen alkoi taas juoda suruunsa.
Potkivat jehovista pois tuon juomisen ja muun touhun takia.Yleensä nämä lahkolaiset ovat olleet hieman vanhempia tai ihan vanhoja naisia. Kovin nuoria en ole nähnyt, mutta yhden kerran oli nuoret lahkolaiset naiset liikkeellä niin, että heillä oli amerikkalainen nuori värillinen nainen mukana. Tämä oli aika erikoinen kokemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä nämä lahkolaiset ovat olleet hieman vanhempia tai ihan vanhoja naisia. Kovin nuoria en ole nähnyt, mutta yhden kerran oli nuoret lahkolaiset naiset liikkeellä niin, että heillä oli amerikkalainen nuori värillinen nainen mukana. Tämä oli aika erikoinen kokemus.
Jos nyt tarkkoja ollaan, niin olivat sitten mistä hyvänsä kristillisestä seurakunnasta, niin seksi ennen avioliittoa katsotaan synniksi.
No, nämä mitkä tekevät seksiä ennen sitä?
Osoitus siitä, että eivät he ole ihmisiä kummempia eli samat tarpeet, kuin "maailman ihmisillä ". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt tarkkoja ollaan, niin olivat sitten mistä hyvänsä kristillisestä seurakunnasta, niin seksi ennen avioliittoa katsotaan synniksi.
No, nämä mitkä tekevät seksiä ennen sitä?
Osoitus siitä, että eivät he ole ihmisiä kummempia eli samat tarpeet, kuin "maailman ihmisillä ".Sanotaan, että; "himot ne on hiirelläkin" ja sama pätee myös uskovaisiinkin. Minulle kävi aikoinaan Kainuusta etelän suuntaan ajellessa, että poimin tienvarrelta autoni kyytiin tuolla Pohjois-Savon suunnalla pienen seurakunnan pastorin rouvan ja seurakuntasisaren, olivat jääneet marjareissulla rikkoutuneen auton vuoksi tienvarteen liftaamaan.
Kyllä ei olisi uskonut heitä kovin uskovaisiksi, kun sitten siinä automatkan aikana juteltiin, jutut menivät aika nopeasti melkoisen rohkeiksi näiden naisten taholta. Pastorin rouva oli minua nuorempi ja tuo seurakuntasisar minua vanhempi neiti-ihminen.
Pastorin rouva toi esille varsin selvästi avioliittonsa väljähtyneen seksielämän, kuinka seksiä oli tarjolla vain lauantaisin saunan jälkeen ja yhdessä asennossa, toivottua lasta ei ollut saatu, vaikka ehkäisyä ei oltu käytetty. Pastorin rouva istui maasturini takapenkillä, tuo seurakuntasisar istui vieressäni etupenkillä ja kyllä se tuotiin selvästi esille, että tämä seurakuntasisar oli NEITI. Taustapeilistä katselin, että pastorin rouva teki jotain liikkeitä siellä takapenkillä, ihan kuin olisi riisunut pikkuhousut pois.
Pastorin rouva jäi ensin pois kyydistä pappilan risteyksessä marjasangon kanssa, kun annoin sen marjasangon maasturini perästä minulle kyllä selvisi, että kyllä ne pikkuhousut tuo rouva oli riisunut. Sattui nimittäin niin, että siinä syrjäisessä risteyksessä tuo pastorin rouva halasi minua aika rohkeasti kiitellen kyydistä ja antoi ymmärtää, että hän ymmärtää antaa. Kerrassaan erikoinen juttu, mutta niin vain sain panna häntä paljaalla siinä maasturini takaluukun päälle, ehkäisystä ei kuulemasti tarvinnut välittää kaiken sai laskea sisään.
Minun oli aika helppo lähteä tähän mukaan, kun nämä naisten jutut olivat olleet niin rohkeita, että olin itsekin aika kiihottunut niistä jutuista. Melkoinen pikapano siinä takaluukun päällä. Seurakuntasisar oli nukahtanut etupenkille tai oli nukkuvinaan.
Pastorin rouva vielä muistutti minua, että vien tämän NEIDIN kotiinsa turvallisesti ja lähti siitä sitten kävelemään marjasangon kanssa pimeyteen sinne pappilan suuntaan.
Vein sitten tuon seurakuntasisaren sinne kirkonkylään kerrostaloasuntoon ja kannoin marjasangot hänen asunnolleen. Tuo seurakuntasisar halusi myös kiittää minua kyydistä ja pelastuksesta heidän epäonnisesta marjareissusta, hän halusi tarjota teetä ja voileipiä vielä siinä illalla. Siinä teetä juodessa kynttilän valossa tilanne lähti aivan käsistä, melkoinen seksipeto oli tuo seurakuntasisarkin, mutta hän ei suostunut yhdyntään, mutta muuten sain todella mahtavaa hoitoa. Hän kertoi olevansa todella hyvä käsittelemään miehiä, että en varmasti pettyisi. Siis aivan uskomatonta seksiä ilman yhdyntää!
Tuota pastorin rouvaa en enää koskaan tavannut, mutta sain myöhemmin tietää tuon seurakuntasisaren kautta, että pappilassa odotettiin perheen lisäystä ja sain seuraavana jouluna Kuopion postileimalla kirjekuoressa joulukortin ja kuvan ultraäänitutkimuksesta, josta käsitin kyllä. Tapailin tuota seurakuntasisarta vielä muutamia kertoja myöhemmin ja hän kävi jopa täällä etelässä kerran luonani, mutta sitten suhteemme hiipui.
Oli tämä kyllä erikoinen tapaus elämässäni. Ikinä en olisi uskonut millainen juttu siitä tulisi, kun ne naiset sieltä tienvarrelta kyytiin otin silloin.
- Anonyymi
"Äiti, mie tuun", sanoi kolmen ikäinen tyttö vessan oven takana takoen ovea samalla.
Äitinsä otti suuhun samalla minua.
"Niin minäkin", huokaisin laskien spermat hänen suuhunsa. Luonnollisesti emme hetkeen voineet avata ovea tälle tytölle.- Anonyymi
Minulle kävi jokusia vuosia sitten ollessani joulupukkina erään yksihuoltajan lapsille hieman samaan malliin. Tuo äippä oli kait hieman nappaillut viiniä ja alkoi sitten sen pukkikeikan jälkeen ehdottelemaan maksua luonnossa. Minulla oli siinä hieman miettimistä, niin tuo äippä ehdotti, jos on rahasta kiinni, niin hän kyllä maksaa sovitun palkkion, mutta panolle hän kyllä haluaa.
Mentiin sitten makuuhuoneen puolelle ja tuo äippä sanoi lasten kyllä pärjäävän vähän aikaa niiden lahjojen kanssa ja laittoi sen makuuhuoneen oven lukkoon. Eihän tämä äippä sitten osannut olla hiljaa, kun sai orgasmia, alkoi ulisemaan, niin ne lapset hätääntyi. Lapset kiljui siellä oven takana, mikä sulla on äiti ja koirakin alkoi ulisemaan niiden lasten kanssa vielä.
Siinä sai kohennella niitä joulupukin kamppeita, että pääsin lähtemään sieltä, siinä vielä eteisessä tämä äippä sopotti minulle, että voisin tulla Nuuttipukkina loppiaisen jälkeen käymään. En sitten mennyt.
- Anonyymi
Näinkin voi käydä. Olin lääkärintarkastuksessa ja verikokeet otettiin, soittelin sitten lääkärille tuloksista. Tuloksissa ei suurempaa ollut, hieman pientä säätöä, mutta lääkäri otti puheeksi, tarvitsenko erektiolääkettä, voisi kirjoittaa siihen reseptin. Sanoin kyllä seksin toimivan vaimon kanssa, mutta voihan sitä kokeilla.
Hain sitten Sidenafil paketin apteekista, en maininnut vaimolle siitä mitään ja otin kokeeksi siitä paketista vahingossa kaksi sinistä tablettia. Oli lauantai ja saunaan meno.
Kyllä poskia kuumotti vähän ajan päästä ja nenäkin tuntui menevän tukkoon. Kyllä alkoi sitten tapahtumaan alapäässäkin, kun vaimon kanssa oltiin saunassa ja pesin hänen selkäänsä. Vaimoni alkoi ihmettelemään voimakasta erektiotani, kun yleensä saunassa en saa erektiota vaimoni selän pesemisestä.
Kyllä me sitten siitä erektiosta nautittiin yhdessä ja vaimoni alkoi ihmettelemään, kuinka sitä erektiota vaan riittää. Aloin jo itsekin ihmettelemään ja katsoin uudelleen sitä pakettia, olin ottanut tupla-annoksen.
Eihän se erektio nyt jatkuvasti ollut päällä, mutta vähänkin vaimon siinä touhutessa askareitaan illalla yöpuvussaan, niin johan erektiota pukkasi. Vielä seuraavanakin päivänä riitti tehoja, jossain vaiheessa ajattelin, että vaimo saa sydänkohtauksen, hänelle alkoi olemaan jo liikaa. Minulle todella tuli jo pelko, että vaimoni saa sydänkohtauksen, oli se niin hurjaa.- Anonyymi
Puolikas 100mg riittää hyvin, kokonainen on maksimi. Toisena koronakeväänä tk-lääkäri soitti ihan muista asioista ja tämäkin tuli puheeksi, kuinka masentavaksi koen, kun hyvä ettei tarvitse peliä nyhtää nokkapihtien kanssa esille vessassa käydessä eli seksi on vain haavetta. Lääkäri kuunteli vuodatuksen hiljaa ja ehdotti samaa lääkettä. Huomasin yhdynnän sujuvan vuosiin paremmin, mikä vaikuttanut henkiselläkin tasolla myönteisesti.
- Anonyymi
Miesystäväni, joka oli minua lähes 20 vuotta vanhempi, meni myös kokeilemaan Sidenafil erektiolääkettä. Ei hänellä todellista tarvetta siihen minun mielestäni ollut, hyvin tuntui kyrpä seisovan. Oli vaan sepittänyt lääkärille omiaan stressistä ja vaikeuksista seksin suhteen.
Kyllä oli minun pillu kovilla siinä sitten. Tietysti minuakin se kiihotti, kun sai panna vaikka kuinka.
Mies tosin jätti aika pian sen Sidenafilin käytön, kun valitti päänsärkyä ja nenän tukkoisuutta. Pärjättiin hyvin ilmankin. Mies kuoli haimasyöpään, niin minulla vain muistot hänestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miesystäväni, joka oli minua lähes 20 vuotta vanhempi, meni myös kokeilemaan Sidenafil erektiolääkettä. Ei hänellä todellista tarvetta siihen minun mielestäni ollut, hyvin tuntui kyrpä seisovan. Oli vaan sepittänyt lääkärille omiaan stressistä ja vaikeuksista seksin suhteen.
Kyllä oli minun pillu kovilla siinä sitten. Tietysti minuakin se kiihotti, kun sai panna vaikka kuinka.
Mies tosin jätti aika pian sen Sidenafilin käytön, kun valitti päänsärkyä ja nenän tukkoisuutta. Pärjättiin hyvin ilmankin. Mies kuoli haimasyöpään, niin minulla vain muistot hänestä.Otan osaa miehesi suhteen.
Minulla alkoi tuon lääkkeen käyttö pari vuotta sitten ja kun suhteessamme on "muutamia muuttuvia tekijöitä " taustalla, niin en viitsi riskeerata niitä yhdyntä-kertoja.
Eli kiire jatkuvasti,mutta mihin (?).
Pitkät ajat (nykyäänkin) pelaan lisäaikaa kielellä tehden, mutta olihan se hienoa huomata noiden humpuukitabujenkin toimivan!
Usein saanut vedettyä toisen varvin kotvan kuluttua, joskaan orgasmia en saa välttämättä; pystynyt tuottamaan sen kylläkin hänelle.
Minulla menee kanssa nenä tukkoon ja päänsärkyäkin noista.
- Anonyymi
Oi vitsi mitä tarinoita! Minulla tälläinen muutaman vuoden takaa. Oltiin poikaystäväni kanssa syksyisellä ajelulla hänen autollaan ja päädyttiin syrjäiselle parkkipaikalle. Siellä parkkipaikalle ei ollut valoja tai oli valot, mutta ne eivät olleet päällä jostain syystä. Oli aivan säkkipimeää, läheiseltä hieman ylemmältä parkkipaikalta kajasti hieman valoa. Oli ollut todella sateista ja siellä parkkipaikalla oli valtavia vesilammikoita, se nähtiin kumpikin auton valoissa.
Tarkoitus ei ollut tietenkään poistua autosta, vaan rakastella autossa ja niin me rakasteltiinkin. Kaikki meni hyvin, vaikka olikin hieman ahdasta siinä poikaystävän Toyotassa. Oltiin jo pois lähdössä, kun minulle tuli pissahätä. Poikaystäväni sanoi, että mene siihen auton viereen kyykkypissalle, ei täällä kukaan näe.
Kumpikin muistettiin siinä auton lähellä oleva iso vesilammikko ja lähdin sitä kiertämään arviolta pimeässä siihen parkkipaikan reunaan. Siinä parkkipaikan reunassa olikin tosi iso oja täynnä vettä ja horjahdin sinne. Olin aivan paniikissa siellä ojassa ja meni ne pissat housuun, kun olin ne jo ehtinyt laittamaan takaisin päälleni. Onneksi kännykkäni jäi poikaystäväni autoon, ettei se kastunut.
Kyllä nolotti, tulin vettä valuvana takaisin siihen poikaystävän autolle. Riisuin niitä märkiä vaatteita ja ja jotain suojaa me laitettiin penkille. Oli se reissu, onneksi vanhempani olivat jo nukkumassa, kun tulin kotiin.- Anonyymi
Nykyään tosi hirveitä nuo parkkipaikkojen reunat, silkkaa paskaa. Ei juuri viitsi pimeässä mennä edes kävelemään.
Minulle kävi hieman samanlainen juttu vuosia sitten, että putosin parkkipaikan vieressä olevaan ojaan pimeässä. En tosin harrastanut seksiä kenenkään kanssa, ihan vaan siskon kanssa oltiin autolla liikkeellä ja mentiin sellaiseen korpihotelliin. Se oja oli täynnä sellaista vihreää kuraa, yök.
- Anonyymi
Ystäväni eleli itsekseen 90-luvulla toivoen kylläkin joskus saavansa naista.
No, hänen kerrostalonsa alakertaan tuli varsin aktiivinen nuoripari, joka teki temput useamman kerran päivässä parhaimmillaan. Nainen huusi orgasmin saadessaan kiitettävästi, eikä mieskään aivan äänetön ollut.
Aktin jälkeen kuului tuttu jysäys, kun piipun pesä lyödään tyhjäksi lasiseen tuhkakuppiin. Todennäköisesti kannabista seassa.
Tätä touhua kesti ystäväni riemuksi puolisen vuotta ja nuo naisen voihkinnat olivat miehen ollessa krapulassa sietämätöntä kuunneltavaa. Ehdotin toki mennä runkkaamaan korva seinässä kiinni, muttei ehdotuksestani tykännyt:)
Yöllä olivat hieman sentään hiljaisemmin.
Eräänä päivänä naapurinsa pakkasivat tavaroita autoon muuttaen pois.
Tästä hän ilahtui todeten saavansa olla nyt rauhassa. Niin ei käynyt.
Tilalle muutti nuori pari, joilla pieni lapsi.
Kun tilaisuus tuli lapsen nukkuessa tai muuten naida, niin taas tuttu naisen voihkinta kuului yläkertaan; myöskään mies ei ollut hiljaa.
Siinä oli enemmän kestämistä, kun hänellä oli krapula ja naapurit pitäneet taas hauskaa sängyssä ja aamulla herättyään jättäneet lapsensa vaipat vessaansa, joista ne aromit tulivat ilmastoinnin kautta nokkaan.
Tuolloin oli heinäkuu ja hellettä:)- Anonyymi
Kyllä ne kerrostalojen seinät oli melkoisen ohuita ja kaikki kuului toisesta huoneistosta. Tyttöystäväni asui Tampereen lähellä sellaisessa 70-luvun kerrostalossa siskonsa kanssa. Ei me nyt ryhmäseksiä harrastettu, mutta naitiin kyllä aika railakkaasti tyttöystäväni kanssa, kun hänen sisko oli lähtenyt töihin aamulla.
Tyttöystäväni oli iltapainotteisessa työssä, joten kyllä me sitten viihdyttiinkin aamupäivällä sängyssä pitkällä kaavalla ja ääntäkin riitti. Varsin pian huomasin, että naapuristakin kuuluu ääniä ja aika selvästi sielläkin samoissa puuhissa. Tuli vain tunne, että siellä naapurissa oli kuunneltu meidän ääniä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne kerrostalojen seinät oli melkoisen ohuita ja kaikki kuului toisesta huoneistosta. Tyttöystäväni asui Tampereen lähellä sellaisessa 70-luvun kerrostalossa siskonsa kanssa. Ei me nyt ryhmäseksiä harrastettu, mutta naitiin kyllä aika railakkaasti tyttöystäväni kanssa, kun hänen sisko oli lähtenyt töihin aamulla.
Tyttöystäväni oli iltapainotteisessa työssä, joten kyllä me sitten viihdyttiinkin aamupäivällä sängyssä pitkällä kaavalla ja ääntäkin riitti. Varsin pian huomasin, että naapuristakin kuuluu ääniä ja aika selvästi sielläkin samoissa puuhissa. Tuli vain tunne, että siellä naapurissa oli kuunneltu meidän ääniä.Tää on ihan klassikko, että panemisen äänet kuuluu kerrostalossa naapureiden kämppiin. Mulla oli tyttöystävä Jyväskylässä ja siellä ihan paperia seinät. Kyllä kuului naapureiden panemiset ja ulinat. Varmaa ne meidänkin panemiset kuului naapureille.
Nolo juttu sattui, kun tää mun tyttöystävä oli sellainen metsästäjä ja harrasti vielä kilpa-ammuntaa. Tää mimmi oli keksinyt vastapäisestä kerrostalosta yhden huoneiston kiväärinsä kiikaritähtäimellä katsellessaan, siellä harrastettiin melko estotonta seksiä. Eihän se kivääri ollu tietenkää ladattu, mutta katseltiin sitä niiden naapuritalon touhuilua sillä kiikaritähtäimellä vuoroon. Jossain vaiheessa ne siellä huomasi, että heitä tähtäillään kiväärillä. Ei me tietenkää niitä tähtäilty, mut katseltiin sitä touhua sen kiikarin läpi. Poliisit tuli sitten sinne meitä jututtamaan. Ei ne nyt asetta pois ottaneet tältä mimmiltä, mutta puhuttelua pitivät. Tää mimmi selitti, että asetta vaa huollettii ja kokeiltii uutta kiikaria. Oli se vaa aika mimmi, isot tissit ja sellanen kovakuntoinen tapaus.
- Anonyymi
Saa olla tarkkana nyt älypuhelimen aikakautena eli, jos ottaa niitä videopätkiä omista masturbointi tai yhdyntä hetkistä, niin siksi aikaa siirtää puhelimesta ne roskakoriin, kunnes on facebookiin laittanut valokuvan tai normivideon ja sen jälkeen siirtää roskakorista takaisin galleriaan.
Ai miksikö näin monimutkaisesti?
No, allekirjoittanut on muutaman kerran ollut painamassa lähetä-nappia, mutta tajunnut katsoa, että ne omat kotivideot ovat menossa muiden katseltavaksi😂.- Anonyymi
Tarkkana saa olla muutenkin näiden nettipornojen kanssa. Meillä muija oli klikannut jotain seksilinkkiä pahaa aavistamatta, niin saatiin sellaiset haittaohjelmat ja vaikka mitä tietokoneelle. Alkoi tulemaan joka väliin hydrauliikkavideota ja melkoista pumppaamista. Tulikin aika remontti, että saatiin siivottua tietokone ja omat tiedostot talteen.
Muija kyllä punasteli ja kertoi vaan uteliaisuudesta katsoneensa.
Saa olla sitten tosi tarkkana näiden linkkien kanssa!
- Anonyymi
nuorena miehenä otin suihin kuski kaveriltani hiljaisella parkkipaikalla kun lasti tuli nielin minkä pystyin kun spermaisin kasvoin nousin oli ympäri auton kymmenittäin ihmisiä taputtamassa nolotti mutta aloin lopuksi hymyilemään olin onnellinen
- Anonyymi
Tuskin taputtivat sentään, hymyilivät ja naureskelivat kylläkin...
Veikkaan, että tuo parkkipaikkakin sai uuden nimen näiden silminnäkijöiden keskuudessa, kuten tämä Isonkyrön ja Ylistaron välinen paikka.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008182967.html - Anonyymi
No olipa taas uskottava tarina, jos hiljainen parkkipaikka ja sitten auton ympärillä onkin kymmenittäin ihmisiä. Miten ne ihmiset sinne yht'äkkiä ovat muka tulleet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin taputtivat sentään, hymyilivät ja naureskelivat kylläkin...
Veikkaan, että tuo parkkipaikkakin sai uuden nimen näiden silminnäkijöiden keskuudessa, kuten tämä Isonkyrön ja Ylistaron välinen paikka.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008182967.htmlNo on erikoinen paikka.
https://ilkkapohjalainen.fi/arki-ja-hyvinvointi/isonkyrön-dildometsän-tutkiminen-vei-arvaamattomaan-lopputulokseen-miesten-seksitreffisivustolla-sovitaan-tapaamisia-vaasan-uimahalliin-pienempi-sauna-pukuhuoneessa-ihan-perälle - Anonyymi
Taisi se "hiljainen" parkkipaikka saada vaan uuden nimen ja lapsia varoitetaan menemästä sinne.
- Anonyymi
Miten niitä muka kymmenittäin ihmisiä oli sinne hiljaiselle parkkipaikalle tullut ilman teidän huomaamatta.
Minä nimittäin olin mieheni kanssa yhdellä soramontulla autossa panemassa. Mies väitti paikkaa rauhalliseksi, kun oli joskus työreissulla käynyt siellä . En sitten kysellyt siitä työreissusta enempiä, kun minuakin panetti niin kovasti.
Mies ajoi automme sinisen Hondan siellä montulla olevan pusikon viereen, mutta ei ihan kokonaan piiloon ja aloitettiin kiihkeästi rakastelut, vaatteita pois ja penkkejä oikeaan asentoon. Minä sain juuri sopivasti jäykkää penistä sisään, kun alkoi jumalaton ryminä kuulumaan ja nousin tissit paljaana ylös katsomaan, niin joku maajussi rymisteli traktorillaan peräkärryineen ohitse ja katsoi juuri kiinnostuneena . Kyllä varmaan riitti hänellä emännälle kertomista.
Jatkettiin kuitenkin siinä, mutta eikö kohta kuulunut auton ääntä ja oltiin ihan liikkumatta, minä mieheni päällä. Kuultiin kun auto ajoi ihan meidän auton viereen ja ovia laitettiin kiinni, täällä on muitakin marjastajia, Timo älä mene sinne auton luokse.
Äiti, äiti täällä on kaksi kuollutta, niillä ei ole vaatteita. No, siihen tuli se äiti sitten, oli ihan pakko nousta siitä ja sanoin, ettei meillä mitään hätää ole, tässä vaan lepäillään.
Äiti, äiti mikä niillä oli siellä, kuultiin vielä, ei niillä siellä mitään, mennään nyt.
Siis me kyllä kuultiin ihan selvästi, kun sinne soramontullekin tuli porukkaa ja kyllä nolotti, kun se äiti tämän pikkupojan kanssa siinä tuli vielä katselemaan. - Anonyymi
Miten muka hiljaiselle parkkipaikalle tulee kymmenittäin ihmisiä ja ette huomanneet. Satua kirjoittelet! Kuka taputtaisi tuollaisessa tilanteessa, katso vaan vaikka jotain piilokameravideoita joissa sivulliset luulee otettavan suihin, naureskelevat ja kääntävät vaivautuneina katseitaan, kukaan ei todellakaan taputa. Ja lapsia varjellaan näkemästä.
- Anonyymi
Kävi se aika perinteinen aikanaan lukioikäisenä silloisen tyttöystävän kanssa.
Oltiin hänen luonaan kaksistaan eräänä viikonloppuna, kun hänen perheensä oli muualla. Kuka heistä nyt missäkin.
Ja totta kai alkoi panettamaan siinä jossain vaiheessa ja ajateltiin vielä, että nyt saa sitten panna rauhassa..
No, kikkailtiin siinä jotain ja päädyttiin sitten olkkariin panemaan ja oltiin jo todella kovassa vauhdissa.
Ja kuinka ollakaan, emme olleet kuulleet mitään ja oltiin(tai ainakin itse olin jo) todella lähellä orkkua ja siinä vaiheessa, kun siemensyöksyni alkoi, niin tyttöystävän äiti tupsahti olkkariin. Kysyi vielä jotain, ruokaan liittyen että "onko nuorilla jo nälkä" tm.
Kun hän oli varmaan kuullut meidät mutta ei kaiketi ollut tajunnut vielä siinä vaiheessa, mitä oltiin tekemässä.
Itse huomasin hänen tupsahtavan olkkarin ovelle siinä vaiheessa vasta, kun syöksyni oli päällä ja ruiskin spermoja aika paineella tyttiksen sisään ja tyttiskin siinä voihki jotain.
Sen sekunnin silmänräpäyksen ajaksi "anoppi" jähmettyi tuijottamaan meitä ja katsoin häntä takaisin, en oikein muutakaan voinut kun eihän orkkua saanut lopetettuakaan kesken.
Sitten "anoppi" lähti kuin rusakko makuulta jonnekin ja me jäätiin tyttiksen kanssa siihen vielä hetkeksi. Ja kyllähän siinä aika lailla mananttiin kumpikin hiljaa jotain hiton hiton hittoja ym ja sitä että totta kai hänen äitinsä olikin päättänyt tulla aikaisemmin kotiin ja ties mitä muuta.
Sitten kiireesti vaan vaatetta päälle ja naamat punaisena tyttiksen huoneeseen.
Anoppi sitten jossain vaiheessa koputti oveen ja huhuili varovaisesti että ruoka on hetken päästä valmista.
Mentiin syömään, mutta tunnelma oli lievästikin sanoen aika vaivautunut...- Anonyymi
Minulla hieman samanlainen kohtaaminen tulevan anopin kanssa, mutta tämä tuleva anoppi vain tuli silloin vara-avaimilla nykyisen vaimoni asuntoon. Oli 2000-luvun alkua ja syksyllä olimme naisystäväni asunnolla pienen kirkonkylän rivarissa viettämässä syksyistä viikonloppua, enempi makuuhuoneen puolella, mitä nyt vähän kaupassa käytiin. Puhelimet tietysti äänettömällä, joten tämä tuleva anoppi oli hätääntynyt, kun puhelimeen ei vastattu.
Olihan se tilanne, kun olimme makuuhuoneessa hopotihopoti heijaa, kuten leikillämme sanoimme, kun naisystäväni oli päälläni ratsastamassa ja sitten tämä tuleva anoppi oli makuuhuoneen ovella kurkistelemassa. Kyllä nolotti!
Mukava anoppi on ollut ja ollaan oltu nyt vaimoni kanssa yhdessä lähes 24 vuotta. Appiukko kuoli tässä hiljan, mukava oli hänkin. - Anonyymi
Meidät tuleva anoppi ja appi yllätti rantasaunalta aamutuimaan rakastelemasta. Kohtasin tulevan mieheni läheisellä huoltoasemalla ihan sattumalta, kun en saanut autoani tankattua ja tuo ystävällinen mies auttoi.
Jatkettiin juttua siellä huoltoaseman puolella kahvilla ja juttua vaan riitti. Siitä sitten alkoi aika nopeaan edennyt tapahtumaketju, kun tällä miehellä oli lähellä maatila ja lähdin sitä katsomaan, että kuinka iso se traktori todella oli, enhän minä kaupunkilaistyttönä ollut maatilaa edes kunnolla nähnyt.
Mies oli mukava ja minulla kesäloma, ei ollut mihinkään kiire, vaikka oli kiireitäni ensin pitänyt verukkeena siellä huoltoaseman kahviossa, että olisin päässyt tuosta miehestä eroon tarvittaessa.
Päädyttiin lopulta rantasaunalle ja yö vietettiin samojen lakanoiden välissä siellä saunatuvassa. Aamulla aikaisin aloitettiin ja oltiin hyvässä vauhdissa, kun tämän miehen vanhemmat tulivat sinne rantasaunalle, ai sulla on täällä vieraskin, myö äitin kanssa lähetään vaa verkot kahtomaan. Kyllä minua nolotti!
Siitä sitä päästiin alkuun, anoppi ja appi tuli minulle näistä verkoille lähtijöistä, mieheni rakensi heille talonkin siihen lähelle, että oli sitten lapsilla lähellä mummola. Appeni kuoli muutama vuosi sitten ja anoppi asuu nyt yksi tuolla naapurissa. Vanhin tyttäristämme opiskelee yliopistossa ja on jo vävykin tiedossa, josko saisimme jatkajan tilalle aikanaan.
- Anonyymi
Kummitädin mökillä sain olla, kun hän oli perheensä kanssa Intiassa asumassa. Kiva mökki jonkun yhteisön tontilla ja siellä oli muitakin mökkejä aivan lähellä. Oltiin melko vapaasti siellä silloisen poikaystävän kanssa, nuoria kun oltiin, niin panohommat aina mielessä. Ei sitten alkuun tajuttu, että se mökkiyhteisö on tosiaan yhteisö (oli ollut alkujaan jonkun tehtaan työntekijöiden virkistysalue) ja yhden kerran oltiin taas panemassa. Minä olin pöydällä selälläni ja poikaystävä puski isoa kyrpäänsä pilluuni, minä vikisin kiimoissani jalat koukussa siinä pöydällä silmät kiinni, niin eikö siihen tullut joku vanhempi täti kyselemään koputtamatta sisään, että tullaanko me omalla vuorolla rantasaunalle, vai saadaanko me Reinon kans...
Kyllä säikähdettiin ja sitten nolotti, mutta niin nolotti sitä tätiäkin, aika liukkaasti lähti siitä omalle mökilleen.- Anonyymi
Mulla samaa kokemusta, kun olin vuosia sitte yhdellä maatilalla poimijana kesätöissä. Emäntä oli reissussa, mulla oli hieman peliä tän isännän kanssa ja tää isäntä pani mua keittiön pöydällä. Olin selälläni pöydällä ja kunnon parrua tuli pilluun, että se pöytä vaa natisi liitoksissaan.
Tän isännän kaveri tuli juuri hakemaan herneitä ja oli katsellut meitä kuistilta keittiön ikkunasta. Oli silleen hyvä, ei häirinnyt meitä kesken, tuli sisälle vasta finaalin jälkeen. Ei tullut tosin liukkaille, mutta hieman virnisteli meille. Kyllä hieman nolotti, tää isännän kaveri kävi kuitenki aika usein mitä mä olin siellä töissä.
Jälkeen kyllä hieman kiihotti ajatus, jos tää isännän kaveri olis tullu vaikka liukkaille. - Anonyymi
Te sentään olitte oikealla mökillä, me mentiin väärälle mökille, jota luultiin tädin mökiksi. Avainkin kävi siihen mökin oveen ja päästiin sisälle. Jälkeenpäin saatiin tietää, että ne mökit oli olleet samalla omistajalla joskus vuokrakäytössä ja lukkojen sarjoitus oli jotenkin samalle avaimelle. Mökin oikeat omistajat tuli paikalle ja yllätti meidät seksihommista. Oli se nolo tilanne. Niille mökeille mentiin samasta risteyksestä, se tädin mökki oli siellä taempana.
- Anonyymi
Vähänkö nolotti, kun vuosia sitten mimmikaverin kanssa mentiin nussimaan autossa yhdellä P-paikalla valtatien varrella. Vaikutti niin rauhalliselta paikalta hieman sivussa siitä valtatiestä, puitakin oli sinne valtatien suuntaan. Aateltiin, että hyvä paikka nussia autossa.
Oltiin me siinä jonkin aikaa ja päästiin juuri sopivasti alkuun, niin sinne tuli ainakin 30 poliisia pitämään jotain ratsiaa. Tietysti meidän auto kiinnosti heitä ensiksi, tulivat sanomaan, että voitasko siirtää hieman sivumpaan, kun on koulutustilaisuus näille nuorille poliiseille ja sinne ohjataan kohta ratsattavaa kalustoa.
Oli niillä poliiseilla ymmärrystä, kun katselivat meidän asetelmaa siellä autossa ja hymyilivät. Sanoivat, ei kiirettä, siirtäkää autoa kun saatte hieman vaatetta päälle, pojat tuolla vasta pysäytystä lähti tekemään. Mimmikaveri oli ihan kauhuissaan tilanteesta ja yritti peitellä tissejään. - Anonyymi
Autossa nussimisesta minunkin noloin tilanne vuosien takaa. Oli sellainen vanha soranottoalue lammen rannalla valtatien lähellä. Mentiin sinne tyttöystävän kanssa autolla, oli kesäistä alkuiltaa, kun tiedettiin paikka rauhalliseksi. Jotain puutavaraa oli varastoitu sinne ja yksi auto näkyi poltettuna siellä alueen laidassa, ei ristin sielua koko paikassa.
Ajoin auton siellä lammen lähellä olevan pusikon suojaan, siinä oli jonkinlainen ajoura, näkyi yksi vene olevan rannassa. Jonkun lepän oksassa näkyi roikkuvan naisten pikkuhousut, naureskeltiin tyttöystävän kanssa niitä, jotkut toisetkin olleet täällä.
Me ei aikailtu alettiin heti kuoriutumaan liiasta vaatetuksesta, käänneltiin auton penkkejä parempaan asentoon. Hyvää teki, kun vauhtiin päästiin, vaikka hieman ahdasta autossa olikin. Aikamme siinä nussittiin ja nautittiin, oltiin jo saatu kumpikin, oltiin vaan, niin alkoi kuulumaan autojen ääniä. Ihmeteltiin kuinka monta autoa sinne oikein tulee. Aika monta tuli.
Varovasti kuunneltiin ja laskettiin, että varmaan yli 10 autoa varmaan. Muutama auto tuli ihan meidän autonkin lähelle, kuultiin kun joku sanoi, että tänne onkin jo joku tullut jo hyvissä ajoin rasteille. Onko ratamestarilla tuollainen auto, ei ole Raunon auto.
Joku tuli siihen katsomaan ja huusi toisille, täällä vaan naidaan, näillä on omat rastit ja kompassisuunnat, annetaan olla rauhassa. Näkyy olevan pikkuhousutkin tuolla lepän oksassa.
Ole siinä nyt rauhassa, vaikka ei me enää nussittu, joku suunnistusporukka sinne tuli ilmeisesti. Niitä autoja tuli enempikin sinne. Saatiin me vaatteita päälle ja lähdettiin sieltä ajelemaan, kun aikamme odoteltiin.
Ollaan joskus ajeltu siitä ohitse nykyisen vaimoni kanssa, joka silloin oli tyttöystävä ja naureskeltu tapaukselle kuinka oltiin iltarasteilla. Ei meitä varmaan kukaan silloin tunnistanut ja autokin on vaihtunut. - Anonyymi
Luulen että meillä jotka olemme aloittaneet seksielämän aikaisin löytyy erityisen paljon noita kaikenlaisia noloja tilanteita. Aikuiset ovat oppineet häveliäksi ja salailemaan seksipuuhiaan, mutta varsinkin lapsena hormonit hyrräsivät niin rajusti että näin jälkeenpäin ajatellen ihan käsittämättömiä riskejä tuli otettua.
Aloitin sen runkkailut sen verran pienenä että pippeliä tuli kaivettua esiin kun äiti ja isä vaikuttivat tekevän jotain muuta, kunnes nämä sitten yllättäen pomppasivatkin esiin jostain nurkan takaa. Tosin en kai oikein osannut nolostellakaan kivalta ja luonnolliselta tuntuvia puuhia. Kun äiti ja isä taas katosivat hymyssä suin saatoin jatkaa vemputtelua ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Muitakin kiinnijäämiseen liittyviä "noloja" tai oikeastaan ihan luonnollisia tilanteita on aika paljon. Runkkailin lapsena usein ulkosalla kavereiden kanssa ja toisinaan ohi kulkeneet aikuiset yllättivät meidät. Yleensä aikuiset katselivat hetken uteliaina, mutta jatkoivat nopeasti matkaa. Kerran eräs keski-ikäinen mies pyysi kauniisti saada jäädä katselemaan kun teimme sitä. Hän oli mukava joten runkkailimme siinä sitten pieniä kalujamme ja kaveri sai todistaa harvinaislaatuisen hetken, jota varmaan muistelee vieläkin jos on vielä hengissä. Hän selvästi kiihottui pikkupojista, mutta ei tehnyt mitään väärää tai vahingollista.
Ehkä noloin tilanne oli noin 13-14 vuotiaana kun olin hommannut itselleni jonkinlaisen ensimmäisen poikaystävän. Kyse oli lähinnä ainoastaan omien paineiden purkamisesta eikä mistään oikeasta seurustelusta. Eräänä iltapäivänä olimme olleet hommissa ja olin lauennut vahingossa pitkin vuotta tai kahta nuoremman kumppanini sänkyvaatteita. Häneltä ei vielä siinä iässä tullut spermaa. Olimme siinä sitten vielä alastomina kuivailemassa talouspaperilla pussilakanalla olevia märkiä sotkuja kun pojan äiti paukahti sisään huoneeseen. Tilanne oli hyvin kiusallinen, mutta nainen katosi oviaukosta hyvin nopeasti. En tiedä puhuttiinko perheessä asiasta enää jälkeenpäin, mutta itse en ole siitä tietoinen.- Anonyymi
Kaverini valmistui aikoinaan papiksi teologisesta tiedekunnasta ja oli monessa hanttihommassa eri seurakunnilla, kuten oli rippileireillä opettamassa ja valvomassa nuorisoa. Hän kertoi näistä nuorten poikien runkkajaisista, oli yllättänyt pojat kilpailemasta runkkaamisessa kenellä mälli lentää nopeimmin.
Kyllä kaveri sitä hieman hymyssä suin kertoi meille, että kaikkea sitä pappikin pääsee näkemään.
Luin aikoinaan erään sanomalehden arkistosta kevään 1918 tapahtumista Vierumäen Härkälän kankaalta, kun punakaartilaiset olivat majoittuneet erääseen maalaistaloon, siellä lehtitietojen mukaan kuului melkoinen naurunremakka, kun joku nuori hieman yksinkertainen kaartilainen viihdytti kavereitaan tyydyttämällä itseään toisten seuratessa tapahtumaa. Myöhemmin näiden punakaartilaisten kohtaloista käytiin hyvinkin paljon keskusteluja ja heidän hautapaikan siirrosta.
https://yle.fi/a/3-11015508 - Anonyymi
Tuttu koulukaveri teki itsemurhan homosuuntautumisen vuoksi, jäi kiinni yrityksistään miessuhteisiin ja pienellä paikkakunnalla jutut lähti leviämään. Ei hän minua yrittänyt lähennellä, en ollut niin hyvä kaveri, juteltiin vain kun joskus nähtiin koulun jälkeen. Oli kova paikka hänen vanhemmilleen monella lailla.

Olen itse hetero ja olin jopa vaimoni sekä lasteni kanssa yhdessä matkalla uimarannalle. Tulin siinä parille nuorelle miehelle sanoneeni aivan viattomasti jotain smooltookkia polkupyörästä, kun he tulivat siihen rannalle. Se oli virhe, sillä toinen näistä nuorista miehestä alkoi piirittämään minua, otti selville yhteystietoni autoni rekisterinumerosta ja alkoi soittelemaan, ehdotti tapaamisia. Oli aika ahdistavaa ja rasittavaa.
Vaimoni alkoi minua kiusoittelemaan, että miksi menin yleensä puhumaan näille nuorille miehille.
Tulin kyllä aika varovaiseksi tämän kokemuksen vuoksi, muutin autoni rekisteritiedotkin salaisiksi, puhelinkin on prepaid liittymä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen itse hetero ja olin jopa vaimoni sekä lasteni kanssa yhdessä matkalla uimarannalle. Tulin siinä parille nuorelle miehelle sanoneeni aivan viattomasti jotain smooltookkia polkupyörästä, kun he tulivat siihen rannalle. Se oli virhe, sillä toinen näistä nuorista miehestä alkoi piirittämään minua, otti selville yhteystietoni autoni rekisterinumerosta ja alkoi soittelemaan, ehdotti tapaamisia. Oli aika ahdistavaa ja rasittavaa.
Vaimoni alkoi minua kiusoittelemaan, että miksi menin yleensä puhumaan näille nuorille miehille.
Tulin kyllä aika varovaiseksi tämän kokemuksen vuoksi, muutin autoni rekisteritiedotkin salaisiksi, puhelinkin on prepaid liittymä.Nämä gay-tyypit on aika erikoisia, pienikin ihan tavallinen jokapäiväinen puhe tulkitaan ihastumiseksi ja aloitteeksi, sitten alkaa lähentelyt. Tunnettu kirjailija on kertonut jopa tulleensa raiskatuksi nuoruudessaan kotitalonsa ullakkohuoneessa, kun hänen kotonaan yöpyi tarkastuskarjakko, joka oli mies ja nukkui poikien huoneessa.
- Anonyymi
Minun tarina tälläinen. Olin 27 vuotias kirjastossa työskentelevä hiirulainen, toivottoman ujo, eikä miehistä juuri kokemuksia. Haaveilin tietysti miehistä yksinäisinä iltoina ja sormettelin pilluani saaden orgasmeja. Hankin jopa seksikkäitä alusvaatteita ihan sillä, että joskus tärppäisi.
Tutustuin sitten sinä kesänä yhden kirjastoprojektin tiimoilta mukavaan mieheen, joka oli minua vuoden vanhempi, soittelimme toisillemme ja tapailimmekin projektin ulkopuolella. Tapailumme johti sitten siihen, että hän oli luonani yötä. En uskaltanut tunnustaa hänelle kokemattomuuttani ja esitin vielä jopa hyvinkin kokenutta naista, meikkasin vielä liian rohkeasti, aivan liikaa hajuvettäkin.
Sänkyhommat menivät suoraan sanottuna täysin pieleen, minua jännitti niin, sain jopa migreenin siitä jännittämisestä. Yhdyntä ei onnistunut lainkaan, menin jotenkin vaan niin lukkoon. Mies teki minulle kyllä aivan mahtavan orgasmin sitten muuten ja nautin siitä tavattomasti migreenistä huolimatta.
Halusin tehdä tuolle miehelle kädellä käsittelyn hänen jäykkänä seisovalle penikselle hyvityksenä saamastani orgasmista. Vaan enhän minä osannut, olin aivan liian kovakourainen ja tuo mies huusi kivusta, luulin hänen nauttivan käsihoidostani ja paransin vain tahtia. Kysyin jossain vaiheessa, että missä tässä on liipasin, kun en huomannut lainkaan siemensyöksyä tulevan käteeni. Mies sai vaivoin sanottua, että sattuuuu, sattuuuu, lopeta jo saatana tuo vatkaaminen, sattuu niin saatanasti. Minulla oli kädessä vertakin, olin repäissyt tuon miehen esinahkaa jotenkin.
Emme koskaan päässeet tästä pidemmälle. - Anonyymi
Oli se tilanne, kun tutustuin yhteen naiseen ja tämä oli seksiä harrastaessa melkoisen väkivaltainen, puri ja raapi. Sai kait siitä jonkinlaisen tyydytyksen, kun aiheutti kipua toiselle. Paikkaili sitten minua laastareilla rakastelun jälkeen. Alkoi hieman hirvittämään ne tilanteet, kun hänellä oli makuuhuoneessa sellainen kuntosalipenkki painonnostoineen. Oli melkoinen amatsoni, vaikka vain 165 cm pitkä. En pitkään seurustellut hänen kanssaan, kun aina sai niiden laastareiden kanssa paikkailla, kyrpäni taisi olla ainut paikka mihin ei laastaria tarvinnut laittaa.
- Anonyymi
Olihan se, kun minulla oli vesisänky vielä 2000-luvun alussa ja rakastelimme silloisen tyttöystäväni kanssa siinä vesisängyssä. Vesisänky ei ole muutenkaan kovin hyvä paikka seksitouhuihin, mutta tyttöystäväni, nykyinen vaimoni, halusi kuitenkin toteuttaa villejä visioitaan vesisängyssä. Ei ollut aiemmin sellaisessa edes nukkunut.
Rakastelimme kiihkeästi monessa asennossa ensimmäisen yhteisen viikonlopun siinä vesisängyssä. Yhdessä vaiheessa tyttöystäväni alkoi valittamaan, perse palaa! Muutenkin hän alkoi valittamaan, kuuluuko tämän sängyn olla näin kuuma, tämä suorastaan polttaa. Aloin sitä itsekin ihmettelemään.
Minulla oli silloisessa poikamiestaloudessa kissa ja kissani oli käännellyt aikansa kuluksi sitä vesisängyn thermostaattia, nappula oli kaakossa. Siellä sängyn pohjassa oleva sähkövastus oli jatkuvasti päällä ja lämmitti vettä. Tyttöystäväni peppu osui juuri siinä keskellä olevaan kuumana olevaan vastukseen, kun olimme yhdessä ja vesimassa antoi periksi allamme.
Ollaan me tätä hetkeä muisteltu vaimoni kanssa monta kertaa vuosien varrella, minua se kyllä silloin nolotti. Eihän se sänky edes jäähtynyt kovin nopeasti, vettä siinä oli 800 litraa. Jouduimme sitten jatkamaan lemmen puuhiamme epämukavalla vuodesohvalla, se puolestaan kippasi allamme kiihkeimmällä hetkellä. Onneksi ei kumpaankaan sattunut, mieleen tuli eräs ruotsalainen elokuva Perunakauppias, missä vuodesohva aiheuttaa perheenlisäystä, meidänkin esikoispoika sai alkunsa siinä vuodesohvassa.- Anonyymi
Voiko vesisängyssä muka nussia kunnolla. Meillä oli joskus muijan kanssa vesisänky, ei siinä sänkyhommat juuri onnistuneet ja alkoi vuotamaan lopuksi. Vaihdettiin tavalliseen sänkyyn se.
- Anonyymi
Katsoin aikoinaan tuon Perunakauppias elokuvan. Harmi, ettei ole enää katsottavissa Yle Areenassa.
https://areena.yle.fi/1-2019260
- Anonyymi
Onhan sitä ollut kaikenlaista vuosien varrella. Olin silloin vielä poikamies ja minun maatilalla oli kesätöissä yksi ulkomaalainen nuori nainen hänen opiskeluihin liittyen harjoittelijana. Tuo nuori nainen oli todella hyvän näköinen ja niin siinä varsin pian kävi, että päädyimme samaan sänkyyn.
Kesä meni siinä mukavasti erilaisessa kulttuurivaihdossa, minulla oli iso laatikollinen kondomeita ja niitä käytettiin varsin ahkerasti. En sitten enempiä ajatellut, kun hävitin ne käytetyt kondomit wc-pytystä huuhtelemalla, omat likakaivothan meillä oli.
Syksyllä sitten viljanpuinnin jälkeen aloin tyhjentämään saostuskaivoja imuvaunulla ja katsoin niitä kelluvia käytettyjä kondomeita siellä saostuskaivossa, olipa niitä hurjasti!
Sen kummempia ajattelematta pistin imuvaunun imemään kaivot tyhjiksi ja menin levittämään pellolle sitä saostuslietettä ennen kyntöä. Siihen aikaan se oli vielä mahdollista, nykyään direktiivit kieltää tälläisen. Sinne levisi tasaisesti peltoon lietteet, niin luulin.
Ajelin sitten takaisin kotiin sieltä pellolta kylänraittia katsomatta sen kummempia sen imuvaununi perään, siellä niitä kondomeita roikkui yhden rautatangon päällä rivissä kuin olisivat kuivumassa. Useampi naapuri näki ne.
Eipä tuo nyt maailmaa kaatava vahinko ollut, mutta niitä kondomeita oli tippunutkin jokunen sieltä rautatangon päältä tielle. Hieman tuli juttua kylällä. - Anonyymi
Minulla erikoisin tilanne ja noloinkin tavallaan oli, kuin minut kidnapattiin ja tässä oli tarkoituksena tehdä minusta isä lapselle. Suhteellisen varakkaana poikamiehenä olin otollinen uhri tälläiseen. Kyseessä oli miehen raiskausyritys!
Pääsin pakenemaan tilanteesta saamalla soitettua käsiini löytämälläni puhelimella taksin. Puhelinta ja rahaa minulla ei ollut, kun minut haettiin kotoani väkisin, mutta onneksi taksinkuljettaja tunsi minut ja kuljetti minut turvaan ilman rahaakin. Maksoin toki taksimatkan sitten jälkeenpäin.
Saattaa tuntua ehkä uskomattomalta, mutta tämä tosi tarina. Olen monta kertaa miettinyt, kun tuo nainen avioitui myöhemmin erään suuren kartanon omistajan kanssa, että miten se on heidän kohdallaan mennyt, oliko menetelmä kenties sama. Naisella ja hänen tuttavillaan oli ilmeinen tarkoitus minunkin kohdalla hyötyä taloudellisesti.
Oli oikeasti aika pelottavakin tilanne, tämä vaikutti minuun traumaattisesti, kesti vuosia, että pystyin uudelleen seurustelemaan naisten kanssa. Menetin luottamuksen myös tuttaviini.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkea sitä sattuukin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010445114.htmlMailma on tuossa kyllä rikki.
- Anonyymi
Kaverini kertoi vuosia sitten hieman vastaavasta tapauksesta mihin hän oli joutunut. Hänet oli houkuteltu jonkinlaisille sokkotreffeille, jossa nainen oli alkanut riisuuntumaan heti tapaamisen alussa ja yrittänyt riisua hänetkin. Tilanne oli ollut kaverin kertoman mukaan hyvin agressiivinen ja kiusallinen hänelle. Kaveri oli päässyt pakenemaan tilanteesta. Kovin paljoa yksityiskohtia kaverini ei tuosta tilanteesta kertonut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkea sitä sattuukin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010445114.htmlKaikkea sitä tosiaan sattuu parisuhteisiin ja niiden loppumisiin liittyen. Hurjin TOSI tapaus minkä olen kuullut tälläiseen päättyneeseen parisuhteeseen liittyen on, kun nainen houkutteli vielä ex-miesystävänsä luokseen ja hän halusi vielä harrastaa seksi tämän miehen kanssa, tietysti kondomia käyttäen.
Tämä kondomi näytteli sitten suurta osaa tulevassa näytöksessä, sillä nainen otti sen käytetyn kondomin itselleen, säilytti sitä keinohedelmöitysklinikalta saadun ohjeen mukaisesti kainalossaan ja vei sen sperman pakastettavaksi myöhempää käyttöä varten tämän ex-miesystävän asiasta mitään tietämättä.
Kun sitten tällä ex-miesystävällä oli uusi parisuhde ja perhe perustettuna, yksi lapsikin, otti tämä nainen katalan suunnitelman käyttöön ja tuo pakastettu sperma otettiin keinohedelmöitysklinikalla käyttöön. Nainen tuli onnistuneesti raskaaksi ja sitten alkoikin lapsen synnyttyä vääntö lapsen isyydestä. Tämä pahaa aavistamaton ex-miesystävä on nyt tietysti lapsen biologinen isä ja joutuu maksamaan elatusmaksua. Tosin nyt tuo lapsi on jo täysi-ikäinen, mutta elatusmaksut on maksettu.
Tämä todellinen tapaus oli myös esillä julkisuudessakin yhdessä tv-ohjelmassa 2000-luvun alkupuolella, kun tämä lapsi oli aivan pieni. Ohjelmassa myös esitettiin miten temppu on mahdollinen, vain yksi keinohedelmöitysklinikka kieltäytyi ryhtymästä tälläiseen, ellei tulevan lapsen molemmat vanhemmat ole paikalla, kaikki muut joihin toimittajan sihteeri otti yhteyttä olisivat suostuneet toimenpiteeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkea sitä tosiaan sattuu parisuhteisiin ja niiden loppumisiin liittyen. Hurjin TOSI tapaus minkä olen kuullut tälläiseen päättyneeseen parisuhteeseen liittyen on, kun nainen houkutteli vielä ex-miesystävänsä luokseen ja hän halusi vielä harrastaa seksi tämän miehen kanssa, tietysti kondomia käyttäen.
Tämä kondomi näytteli sitten suurta osaa tulevassa näytöksessä, sillä nainen otti sen käytetyn kondomin itselleen, säilytti sitä keinohedelmöitysklinikalta saadun ohjeen mukaisesti kainalossaan ja vei sen sperman pakastettavaksi myöhempää käyttöä varten tämän ex-miesystävän asiasta mitään tietämättä.
Kun sitten tällä ex-miesystävällä oli uusi parisuhde ja perhe perustettuna, yksi lapsikin, otti tämä nainen katalan suunnitelman käyttöön ja tuo pakastettu sperma otettiin keinohedelmöitysklinikalla käyttöön. Nainen tuli onnistuneesti raskaaksi ja sitten alkoikin lapsen synnyttyä vääntö lapsen isyydestä. Tämä pahaa aavistamaton ex-miesystävä on nyt tietysti lapsen biologinen isä ja joutuu maksamaan elatusmaksua. Tosin nyt tuo lapsi on jo täysi-ikäinen, mutta elatusmaksut on maksettu.
Tämä todellinen tapaus oli myös esillä julkisuudessakin yhdessä tv-ohjelmassa 2000-luvun alkupuolella, kun tämä lapsi oli aivan pieni. Ohjelmassa myös esitettiin miten temppu on mahdollinen, vain yksi keinohedelmöitysklinikka kieltäytyi ryhtymästä tälläiseen, ellei tulevan lapsen molemmat vanhemmat ole paikalla, kaikki muut joihin toimittajan sihteeri otti yhteyttä olisivat suostuneet toimenpiteeseen.Muistan tapauksen tv-ohjelmasta vuosia sitten, esitettiin MTV3 kanavalla lauantaina iltaisin.
- Anonyymi
Isäni serkku, joka on minun ikäiseni joutui hieman vastaavaan tilanteeseen, tosin aika taitavasti toteutettuna, siinä hän kyllä tuli isäksi. Nuoret naiset oli porukalla juonineet tämän, jakaneet kylän nuoret miehet keskenään. Tältä isäni serkulta meni tässä operaatiossa omaisuus.
Oli kyllä niin erikoinen juttu, että ei ihan heti sellaista keksimään pystyisi.
- Anonyymi
Olihan tarinoita, kun luin tätä viestiketjua. Minulla vaan noloin tilanne aikoinaan lukiotyttönä, kun masturboin itselleni orgasmia kotona saunan alalauteella ja äitini tuli yllättäen tuomaan pyykkiä pesukoneeseen pesuhuoneen puolelle. Olin suihkussa ja menin siitä saunan puolelle alalauteelle sormettamaan pilluani, kun pesuhuoneessa ei ollut sopivaa jakkaraa. Kyllä nolotti jäädä kiinni masturboinnista oman äidin nähden.
Äiti oli luullut minun lähteneen jo suihkusta omaan huoneeseen ja tuli niiden pyykkien kanssa sinne yllättämään. - Anonyymi
Minun nolo tilanne tuli meidän porukoiden mökillä pari kesää sitten. Mökki on vanha mummonmökki joen rannalla. Mummon rättisitikkakin on vielä tallella siellä, isä on sitä katsastanut ja sillä ajetaan kesäisin kauppareissuja läheiseen kirkonkylään.
Rättär nyt liityy tapaukseen, olin ajellut sillä ja se oli pihalla, kun otin aurinkoa siellä mökillä yhtenä lauantaina yksin ollessa siellä mökillä.
Eihän täällä ketään ole, ajattelin ja olin alastomana siellä pihalla ilmapatjan päällä. Olin löytänyt isän vanhan pornolehden vajan hyllyltä ja selailin sitä vanhaa Erotiikan maailmaa. Kiihotuin tietysti siitä lehdestä kuvia katsellessa ja juttuja lukiessa, aloin hiplaamaan pilluani saadakseni orgasmin. Kaikki muu ympärillä unohtui, sain aivan mahtavan orgasmin.
Aika nätti rättäri sulla, kuulin pihalle tulleen miehen sanovan. Kyllä kuulkaa nolotti!
Tää heppu oli nähnyt tuon rättärin kirkonkylällä ja kysellyt kuka sillä ajaa ja missä asuu. Oli kiinnostunut ostamaan sen.- Anonyymi
Minulla hieman samanlainen juttu, auto vaan vanha Ford Taunus meidän mökillä. Isoisä sen aikoinaan osti uutena 60-luvun alussa, sillä ajellaan vaan kesäisin.
Ajelin sillä Taunuksella ja joku ukko sitä tuli sinne mökille katsomaan. Oltiin aika vähissä pukeissa siellä mökin pihalla poikaystävän kanssa ja naitiinkin. Tiedä kuinka paljon tää ukko ehti näkemään. Hieman se nolotti, mutta toisaalta me oltiin omalla mökkipihalla. Ilmoitin kyllä, ettei ole myytävänä meidän Taunus.
- Anonyymi
oltiin vaimon kanssa vähän otettu viiniä ja sitämyöten tunnelmassa. alistusleikkejä teki mieli niin vaimo käskytti minut pukeutumaan rintaliiveihin, stringeihin ja stay-uppeihin. kulli seisoi kuin kanki. aikansa sitä katseltuaan vaimo käski minut panemaan puhallettahaa seksinukkea sohvalle kun hän katselee. tein työ käskettyä ja aloin panemaan pumpattavaa barbaraa takaapäin kiimoissani. juuri kun olin tulossa näin että ikkunan takana naapurin rouva tuijotti suoraan sisään panemistani. oli kyllä rajuin orgasmi koskaan kun katsoin suoraan naapurin rouvaa silmiin spermojen ruiskutessä kumipilluun. vaimolle sain vain ähkäistyä että "naapuri näkee"
jälkeen päin kieltämättä hävetti mutta alle vuoden sisään naapuri muutti pois - Anonyymi
Autossa oltiin poikaystävän kanssa naimassa yhden sahan parkkipaikalla myöhään illalla aikoinaan. Oltiin ihan hyvässä vauhdissa, niin sinne tuli vartiointiliikkeen auto ja tämä vartija käveli koiran kanssa siihen auton viereen lampullaan katsomaan tilannetta. Poikaystävä kouri juuri minun isoja rintojani ja minäkin ihan kiimoissani siinä, niin se vartija osoitteli sillä lampullaan. Tää vartija vaan ilmoitti, että siellä on kieltotaulu, ettei saisi olla sillä alueella, jatkoi sitten matkaa koiransa kanssa. Lähdettiin aika nopeaan sieltä pois.
- Anonyymi
Me oltiin kans tuolla Keuruulla yhden mimmin kanssa sellasen teollisuushallin pihalla naimassa. Luultiin olevamme iha laillisesti siinä, niin joku oli soittanut poliisit sinne. Näki ne poliisit lumesta, ettei me oltu poistuttu autosta siinä pihalla, oli sen verran satanut lunta. Varmaa nauru maittoi näillä poliiseilla, kun lähtivät siitä ajamaan.
Vähän nolotti, kun kaverit oli kuunnellu poliisiradiota ja mun autoa oli kuulutettu siellä, et tälläsestä autosta tuli ilmotusta. Kaverit kyseli siitä, et mitä hittoa mä oon siellä ollu. Olihan ne kaverit kuullu sieltä poliisiradiosta sen tehtävän kuittauksen.
Äiti tulee kotiin ja mä otan s sohvalla huomattavasti vanhemmalta mieheltä
- Anonyymi
Minulla noloin tilanne oli menneenä kesänä. Olin työreissussa ja yövyin aika hiljaisella leirintäalueella asuntoautossa. Siellä oli illalla saunavuorot. Oli miesten ja naisten sekä yhteissauna. Alueella ei keskellä viikkoa montaa majoittujaa ollut ja joitain perheitä kävi saunomassa ja menin itse loppuillasta. Saunassa ei ollut muuta. Kävin uimassa ja sen jälkeen saunassa istuessa aloin hiljalleen hyväilemään aluksi rintojani ja sitten jalkojen välistä... Nautin hetkestä ja vähän tuli innostuttua masturboinnista ehkä liikaakin. Lähti ns..käsistä se homma ja varmaan vähän tuli äänneltyäkin niin eiköhän saunan ovi aukea ja sieltä tule vähän minua vanhempi mies. Olin sekoittanut naisten ja yhteissaunavuoron keskenään ja ajatellut muutenkin, ettei sinne enää ketään tule..
Minä alastomana ja aivan kiimaisena lauteille kun saunaan tulee reilu 40v mies uikkareissa. Olo oli kyllä kieltömättä sellainen, että kaiki tuli näytettyä. Kyllä nolotti. No ei mies näkemäänsä ilmeisesti pahana pitänyt kuitenkaan. Vähän erilainen perheenäidin rauhallinen työreissu asuntoautolla. - Anonyymi
Olihan se tosi noloa, kun äitini yllätti minut vuosia sitten rakastelemasta yhden minua paljon vanhemman miehen kanssa.
Olin juuri tullut "lailliseen" ikään, täyttänyt 16 vuotta ja tämä mies oli minua 14 vuotta vanhempi, hän asui meidän naapurissa.
Kaikki alkoi jo neljä vuotta aiemmin, kun muutimme maaseudulle kaupungista, olin silloin 12 vuotias ja tuo naapuri 26 vuotias. Olin tuolle naapurille vain pikkuinen koulutyttö, ei hän minua juuri edes huomannut, vaikka olin häneen tulisesti rakastunut.
Täyttäessäni sitten keväällä 16 vuotta ajattelin, että nyt minä otan tuon miehen. Kyllä meillä pientä silmäpeliä oli, kun hän kävi meillä isäni ja äitini luona, mutta ei se mihinkään tuntunut johtavan. Muistan kuinka toin itseäni esille, jos tuo naapuri oli vaikka isäni kanssa tekemässä vaikka jotain yhteisiä laskelmia, niin tarjosin teetä ja itse tekemääni piirakkaa, että sain olla läsnä.
Mitään suurempaa ei tapahtunut, mutta sitten keksin auringonpimennyksen, se näkyisi silloin heinäkuussa ja tiesin naapurilla olevan hitsauslasit. Tiesin myös, että naapurin seurustelusuhde oli päättynyt yhden naisen kanssa. Kävin niitä hitsauslaseja hakemassa lainaan sen auringonpimennyksen katsomiseksi, laitoin aika kesäiset kevyet vaatteet ja pienet rintani jätin ilman rintaliivejä tietysti T-paidan alta. Sillä olikin sitten vaikutusta!
Jätin naapurin katselemaan perääni ja lupasin tuoda illalla ne hitsauslasit takaisin. Illalla sitten kyllä alkoi tapahtumaan, voi että miten homma eteni vauhdilla, sain sellaista kielihoitoa pilluuni ja pääsin ratsastamaan lopulta maailman ihanimmalla kyrvällä, kun ensin oli rullattu kondomia siihen päälle. Meinasi taju lähteä!
Tässä siis pohjat tulevalle. Kävin naapurissa toinen toistaan erilaisemmalla verukkeella iltaisin ja joskus päivälläkin, aina naitiin oikein kunnolla, yhden kerran jopa pihasaunan lattialla sain tuota ihanaa kyrpää, silloin kyllä paljaana, ei ollut kondomia siihen hätään.
Äitini kävi yleensä siivoamassa iltaisin ja isäni oli verstaallaan myöhään iltaan, joten pääsin aika hyvin iltaisin naapuriin panolle. Yhden kerran äiti olikin tullut aikaisemmin siivoamasta, sisävesilaivan aikataulussa oli tullut jotain muutosta. Äiti oli ihmetellyt, että mihin olen lähtenyt ja huolestunutkin. Hän tuli kysymään minua naapurista ja siinähän se sitten oli. Olin täydessä käsittelyssä siellä naapurin keittiön pöydällä, kun äiti tuli sinne keittiöön. Minä vaan vinguin ja vikisin siinä pöydällä saaden kyrpää pilluuni oikein kunnolla. Ei huomattu äitini tuloa lainkaan!
Oli se tilanne, kun oma äiti yllättää. Äiti lähti siitä äkkiä pois, mutta kotona odotti sitten melkoinen saarna, sanoi jotain jo aavistelleen. Totesi tosin sitten rauhoituttuaan, kunnon mieshän tuo naapuri on, vaikka ei hän tälläistä olisi uskonut. Ei sitten lopulta kieltänytkään.- Anonyymi
Miten sitten teillä lopulta meni se juttu, jatkuiko pitkäänkin?
Minulla oli lähes 20 vuotta vanhempi mies, olin itse myös alle parikymppinen opiskelijatyttö, kun tutustuttiin ja monta vuotta oltiin yhdessä. Ei se ikäero niin mahdottomalta tuntunut silloin ja sitä vanhuutta minä en päässyt koskaan näkemään, kun mies kuoli haimasyöpään tässä jokunen aika sitten.
Uutta miestä en ole vielä tässä oikein etsinytkään, on ollut hieman nyt surutyötä asian suhteen. Kyllä me asiat ehdittiin siinä puhumaan ennen miehen kuolemaa, vaikka loppu tulikin nopeasti, ei siinä paljoa aikaa meille jäänyt. Mukavat muistot kuitenkin yhteisistä vuosista, niitä minulta ei kukaan vie pois ❤
- Anonyymi
Olin armeijasta lomalla viikonloppua ja lähdin sunnuntaina käymään silloisen tyttöystävän kotona ihan päivällä, illalla oli paluu kasarmille.
Se oli iso maalaistalo ja tyttöystäväni huone oli yläkerrassa, niin saatiin olla rauhassa siellä, kuunneltiin Queenia ja oltiin vaan siinä sängyllä. Siinä sitten pusuteltiin ja hyväiltiin toisiamme, siitä se lähti. Lopulta panin takaa tyttöystävääni siinä sängyn reunalla, samassa huoneen ovi aukesi ja Leenan isä tuli sanomaan, et viittis siirtää hieman autoasi pihalla maitoauton tieltä...
Enhän minä ajatellut, kun jätin vanhan Volkkarini siihen navetan eteen, että sunnuntaina voi maitoauto tulla hakemaan maitoa.
Hieman kyllä nolotti, kun sitten oltiin vielä kahvipöydässä Leenan kanssa ennen lähtöäni kasarmille. - Anonyymi
Minun noloin tilanne tapahtui vuosia sitten yhden seurakunnan leirikeskuksen parkkipaikalla. Olin siellä leirikeskuksella viikonlopun tapahtumassa, lähdin kuitenkin sieltä lauantaina iltapäivällä erään miesystäväni mukaan kesähäihin avec seuralaiseksi.
Meillä ei ollut sen kummempaa suhdetta, mutta luvassa oli hyvää ruokaa ja viihdettä häissä, miesystäväni tarvitsi seuralaisen.
Miesystäväni kyyditsi minut takaisin sinne leirikeskukselle myöhään yöllä tai aikaisin aamulla, jäimme vielä autoon parkkipaikalle juttelemaan ja kuinka ollakaan tilanne pääsi käsistä. Minä oli isot rinnat paljaana miesystäväni päällä kiimoissani, kun sitä viikonlopun tilaisuutta vetävä pappi tuli sinne parkkipaikalle kiertelemään jotain tarkastusta ja tietysti siihen auton viereen katsomaan.
Kyllä oli sitten sunnuntaina päätöskaronkassa katselemista - Anonyymi
vaimon veli nussi mua lujaa yhtäkkiä vaimo seiso ovella mutta ei suutnut sano jatkakaa kyllä nolotti
- Anonyymi
No just joo, sulla mitään vaimoa edes ole. Ja jos olisi, niin pistäisi samantien ulkoruokintaan tuollaisista panoista.
Minä ainakaa katselis, jos oma ukko olisi veljeni kanssa tuhkaluukkuhommissa. Viilenisi siinä välit velipoikaankin, saisi Minna kuulla kyllä millaisen kankimaisterin kanssa on suhteessa.
On niitä kunnon miehiäkin tarjolla meikäläiselle muodokkaalle naiselle, kuin jotain rr-ritareita. - Anonyymi
Melkoinen Väinö Linna olet kirjoittamaan. Ehkä kannattaisi opetella kirjoittamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoinen Väinö Linna olet kirjoittamaan. Ehkä kannattaisi opetella kirjoittamaan.
Palstan vakio kirjoittaja, kirjoittaa muka kokemuksistaan. Ei tuollainen toimi, jos lankomies muka on nussimassa lujaa ja vaimo sen näkee, niin ulkoruokintaan siitä tosiaan joutuu. Pitkin korvia vetelee ja nimittelee vielä aika pahasti. Ja muutenkin nuo homppelihommat on vaimoille niin kova paikka, jos mies niistä narahtaa, että ymmärrys loppuu.
Juuri luin tuossa vanhaa lehteä saunan uunia sytyttäessäni, siinä arvuuteltiin, että millainen "maan äiti" me saadaan, kun ei vielä ollut presidentinvaalien tulos selvillä. No se skenaario ei sitten toteutunut, ei nähty sitä "maan äitiä".
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010197370.html
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010183910.html - Anonyymi
Joo, ei mene nyt läpi tuo sinun juttusi. Jos todella vaimosi (jota sinulla todellisuudessa ei edes ole), olisi saanut sinut kiinni rysänpäältä, niin ero siitä olisi tullut.
Naiset ei homoja miehenään pitkään katsele!
https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/miehenikoe-homo.2543867/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstan vakio kirjoittaja, kirjoittaa muka kokemuksistaan. Ei tuollainen toimi, jos lankomies muka on nussimassa lujaa ja vaimo sen näkee, niin ulkoruokintaan siitä tosiaan joutuu. Pitkin korvia vetelee ja nimittelee vielä aika pahasti. Ja muutenkin nuo homppelihommat on vaimoille niin kova paikka, jos mies niistä narahtaa, että ymmärrys loppuu.
Juuri luin tuossa vanhaa lehteä saunan uunia sytyttäessäni, siinä arvuuteltiin, että millainen "maan äiti" me saadaan, kun ei vielä ollut presidentinvaalien tulos selvillä. No se skenaario ei sitten toteutunut, ei nähty sitä "maan äitiä".
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010197370.html
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010183910.htmlKyllä oli vaikutusta presidentinvaaleissa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-eiko-presidentiksi-kelpaa-sen-yhden-jutun-takia-muiden-ehdokkaiden-intiimiin-yksityiselamaan-ei-ole-kajottu/8870872#gs.fx8w8m
- Anonyymi
Nuoruudessa minullakin tälläinen juttu sattui, kyllä nolotti. Oltiin samassa työpaikassa kesätöissä yhden nuoren miehen kanssa, minä tosin kemikaliossa ja tämä nuorimies saman kaupan huoltoasemalla, pientä silmäpeliä meillä oli kun niissä kaupan kuvioissa nähtiin. Minulla oli kyllä poikaystävä ja tällä nuorella miehellä tyttöystävä.
Poikaystäväni autoon vaihdettiin uusia kesärenkaita siellä huoltoasemalla ja minulla oli vapaapäivä, niin olin siellä huoltoasemalla mukana. siinä sitä silmäpeliä jatkettiin toisten huomaamatta. Siinä ei kuitenkaan vielä mitään enempää ollut.
Minulla tuli sitten talvella pänät poikaystäväni kanssa ja olin tyttökavereiden kanssa iltaa viettämässä viihteellä, niin tapasin tämän kesäisen työkaverin ihan sattumalta. Juteltiin niitä näitä ja siitä se vaan lähti, että mentiin yhdessä katsomaan hänen uutta autoaan parkkipaikalle. Hän oli tosiaan ostanut uuden auton kesän tienesteillään, ehkä oli hieman lainannut rahaa lisäksi.
Siinä autossa päästiin hyvään alkuun, mutta ei siellä parkkipaikalle pidemmälle voitu mennä, niin lähdettiin sieltä tämän nuorenmiehen kotiin. Sellainen maalaistalo ja heillä oli sikala, aivan pimeänä talo kun mentiin sinne, kaverin vanhemmat olivat nukkumassa talon yläkerrassa.
Saimme olla alakerrassa tämän nuorenmiehen huoneessa ihan rauhassa, oli iso parisänky ja ihan mukava huone. Muistan vielä kuinka kaveri laittoi kasettisoittimeen Pink Floydia soimaan taustalle, kun aloimme naimaan. Oltiin molemmat niin valmiita, että paljoa ei esileikkejä tarvittu. Olin ollut puutteessa jonkin aikaa ja kyllä teki hyvää, ratsastin tissit hytkyen siinä oikein kiimoissani, taisin siinä hieman pitää ääntäkin, kun oikein orgasmia pukkasi. Tämä nuorimies kesti tosi pitkään, kyllä teki hyvää.
Eteisestä alkoi kuitenkin kuulumaan ääntä, yläkerrasta tultiin ilmiselvästi alas kiireellä. Kuulin, että sikalassa olisi jotain, kun jotain ääntä kuuluu valvontalaitteesta. Ei se Jarikaan ole kotona, että olisi auttamassa. Onhan tuossa Jarin vaatteet ja kengät, on tuossa jotkut naisenkin talvisaappaat ja takki.
Johan tuli hulabaloo, ei siellä sikalassa mitään hätää ollut, se minun kiljuminen oli kuulunut tämän Jarin huoneesta jonkinlaisen keskusradion kautta sinne yläkertaan. en oikein ymmärtänyt koko valvontalaitteen perään, jotenkin se oli ollut päällä. En kyllä kehdannut näyttää naamaani siellä toista kertaa.- Anonyymi
Ei hemmetti mikä tilanne, sikojen kiljumiseen yhdistettiin tuo orkussa huutaminen ;D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hemmetti mikä tilanne, sikojen kiljumiseen yhdistettiin tuo orkussa huutaminen ;D
Lauloin parit rallit, kun etsin sähkövikaa ääni muistutti kiljuvaa sikaa:)
- Anonyymi
Nukahdin kesken aktin muna piilossa. Olin vissii aika väsynny
- Anonyymi
No tämä! Melkoinen tarina onkin. Väinö Linna suorastaan asialla tarinan kerronnan saralla!
- Anonyymi
Olin nuoruudessani soittamassa äänilevyjä erään urheiluseuran tanssilavalla väliajalla. Sellainen alkeellinen lautakoppi sen lavan takana, levysoitin ja mikrofoni välikuulutuksiin. Orkesteri soitti tietyn setin ja lähti pitämään taukoa 15 minuuttia. Selkeä oli kuvio.
Tietysti sinne lautakoppiin tuli tuotua naisiakin, rauhallinen paikka, ei sinne järjestysmiehet eksyneet. Yhden kerran kävi kuitenkin niin, että se välikuulutuksiin tarkoitettu mikrofoni jäi jostain syystä päälle, kun orkesteri esiintyi. Olin kaiketi niin innoissani siitä naisesta, kun oli pillua tiedossa, että se mikrofoni jäi päälle sen välispiikkauksen jälkeen. Ei se onneksi kovin hyvin kuulunut orkesterin soittaessa, kun suoritimme sellaisen pikapanon ja autenttiset äänet kuuluivat tanssilavan puolelle sen mikrofonin välityksellä.
Oli se kuitenkin kuultu, kun järjestysmiehet olivat seisoneet niiden kaiuttimien lähellä, joista äänemme olivat kuuluneet. Sain kuulla aika paljon siitä. - Anonyymi
Minun noloin tilanne oli, kun jouduin pidätetyksi ja putkaan. Olin täysin syytön ja kotoa tultiin hakemaan. Putkassa keksin sitten aikani kuluksi runkkaamaan, enkä tullut ajatelleeksi kameravalvontaa.
Pääsin pois seuraavana päivänä kuulustelujen jälkeen ja huomasin pois lähtiessä niistä kuulusteluista sen valvontamonitorin, siinä suora yhteys putkaan. Vähänkö nolotti.
Se juttu kuivui kokoon, minulla ei ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. - Anonyymi
Minulla tälläinen juttu myös nuoruudesta. Olin kesätöissä naapurikunnan kirkonkylän osuuskaupassa, ikää oli sen verran että mopolla pääsi töihin.
Silloin oli vielä putkitelkkarit ja jonkinlaiset kaukosäätimet niihin. Minut nuorimpana pistettiin opastamaan yhden vanhemman leskirouvan telkkarin kaukosäätimen käyttöä. Tuo rouva asui omistamansa liikerakennuksen yläkerrassa ja minä sinne menin pahaa aavistamatta.
Soitin ovikelloa sen kummemin tietämättä mitä tuleman piti. Oven tuli avaamaan hyvin vähissä vaatteissa oleva rouva, luvalla sanoen aika rohkeasti pukeutuneena. Olihan se telkkari sitten siellä olohuoneessa ja tuo rouva pyöri siinä sulojaan esitellen, kun yritin saada kuvaa siihen telkkariin sen kaukosäätimen avulla. Eihän siinä kaukosäätimessä ollut mitään vikaa, yhden pariston välissä oli pala teippiä, niin se ei toiminut.
Koko homma alkoi vaikuttamaan ihan pelleilyltä, rouva oli vain laittanut
sitä teippiä pariston väliin siinä kaukosäätimessä. Kyllä tuli rouvan sulot esiteltyä siinä monella lailla ja täytyy myöntää, että kyllä sillä oli vaikutusta minun alakertaan.
Se tietysti oli vain tuolla leskirouvalla tarkoituskin, että pääsee panemaan jonkun nuoren miehen kanssa. No, mikäs siinä, pakkohan sitä rouvaa oli sitten piikittää työaikana, kun kerta oli tavaratalopäällikön käskystä tälläiselle keikalle laitettu.
Ihan kyltymätön oli tämä rouva, en olisi sieltä millään päässyt lähtemään. Pakko sieltä oli pois päästä.
Kyllä riitti sitten takasin tullessa kaupalla naurua työkavereilta, oli kuulemasti ollut jo useampana kesänä sama juttu, että kesätyöntekijät koeajetaan. Odota vaan, kyllä siihen kaukosäätimeen taas vikaa tulee.- Anonyymi
Tuo oli muuten aika erikoista, kun minäkin olin kesätöissä rautakaupassa, että millaisia palveluja kaupasta kysytään. Minäkin kävin tekemässä hyllyt yhteen pieneen vaatekauppaan, nuoret hyvän näköiset naiset sitä kauppaa pitivät. Sahasin kaupan varastolla ne hyllylevyt käsisirkkelillä. Ihan mukava keikka kuitenkin ja kyllä nämä nuoret naiset minut siitä palkitsivat.
- Anonyymi
Anoppi (vaimon äiti) on minulle (keski-ikäistyvä mies) tärkeä henkilö, ei mikään tiukkamielinen ja välit ovat hyvät. Mutta on hänellä ollut meissä nuorissa sietämistä....
Niinpä tässä muistuukin mieleen monta noloa kokemusta vaimoni kanssa seurusteluajoilta.
Aivan alkuaikoina oltiin usein yöpymässä anoppilassa. Siinä sitten tietysti omassa vierashuoneessa hieman vehtailtiin, pussailua ja hyväilyä. Oli niin varhainen vaihe seurustelua että yhdyntää ei oltu harrastettu. Mutta tuonakin yhtenä iltana muista sormettaneeni tulevaa vaimoani ja tuli pussattua pilluakin melko pitkään. Lopuksi käsiteltiin yhdessä minutkin niin että laukesin, ja spermaa oli kihlatun masulla. Siitä hän sitten hipsi hiljaa kylpyhuoneeseen peseytymään, ja minunkin piti perästä käydä itseäni vähän huuhtelemassa. Koko homma kesti melkein tunnin; nautittiin kaikessa rauhassa.
Aamulla se sitten tietysti valkeni, että anoppi ei ollut saanut unta ja sanoi kuulleensa meidänkin olevan hereillä. Ei siinä muuta mutta väliseinä oli aivan olematon, jonka läpi varmasti kuuli kun selostimme toisillemme toiveitamme. (Varsinkin mieleen jäi että jossain kohtaa kihlattu oli kontallaan lattialla nojaten sänkyyn, ja minä käsi takaapäin hänen jalkovälissään - muistan selostaneeni oikein kunnolla mitä tapahtuu ja miltä tuntuu).
Toinen hieman vastaava tapaus, kun anoppi oli meille muuttoapuna. Jostain syystä hän halusi purkaa sänkyämme, vaikka ei varsinaisesti ollut ihan nostelukunnossa. Poisti lakanat meiltä kysymättä, ja siinä sitten yhdessä huomasimme missä kunnossa sijauspatja oli. Ei oltu nuorenaparina huolehdittu ihan täysin siisteydestä, vaan patjassa oli varmaankin 60 kpl kahvilautasen kokoisia kellertäviä spermatahroja. Lisäksi taisi olla myös liukuvoiteesta jäänyttä rasvaa. Itse kaiken lisäksi tiedettiin, että osa noista liukuvoiteista oli kaiken lisäksi jäänteitä siitä, kun vävypojan peppuun oli laitettu asioita.... :S - Anonyymi
Jostain syystä nuorena poikana minulla ja meillä pojilla oli tapana harrastaa oikein kunnolla seksiä keskenämme. Sitä jatkui lapsuudesta teini-ikään asti.
Muistot noista ovat noloja sinänsä, vaikka ei niistä mitään pahoja muistoja ole jäänyt. Yhdessähän me ystävysten kesken opimme seksiin liittyviä asioita. Näimme myös kun kavereille tuli murrosikä ja mitä se sai aikaan.
Tuo seksi poikien kesken oli kaiken lisäksi aika suoraa toimintaa. Yleisintä oli suuseksi, jota siis harrastettiin esim. yksi ilta monta kertaa peräkkäin.
Aina siis kahdestaan, ei mitään kimppaa sentään. Mutta kolmen eri pojan kanssa tuli tehtyä, eivätkä nämä liittyneet toisiinsa mihinkään eikä niistä kerrottu keskenään toisillemme. Se oli aina pieni salaisuus.
Syytä tuolle toiminnalle en täysin tiedä, koska kaikki olemme heteroita. Itse en esim. koskaan ole edes ollut ihastunut toiseen poikaan tai mieheen. Mutta me välillä jopa suorastaan rakastelimme: pitkiä aikoja makoilua alasti kahdestaan. Muistan esim. kerran tuijottaneeni pitkään, hiplailleeni ja nuuhkineeni kaverin peppua. Toisen kaverin kanssa maattiin alasti päällekkäin, ja "leikittiin" rakastelua.
Kerran myös minua noin 13 v. ikäisenä noin samanikäinen kaveri työnsi penistänsä peppuuni oikein hyvän tovin.
Kerran myös muistan, kun annoin n. 12-vuotiaalle kaverilleni illan aikana ainakin kolme tai neljä orgasmia suuseksillä. Olin samanikäinen siis.
Noloa näissä oli, että ei ollut melkein minkäänlaista suodatinta siinä, miten tätä tehtiin ja missä. Kerran esimerkiksi kotimme takapihan metsässä pienen puron törmällä. Kuka tahansa olisi voinut tulla paikalle ja nähdä touhut.
Kerran jäin kiinnikin, kaverin vanhempi näki kun yhdessä huoneessa ollessamme kaveri seisoi ilman vaatteita ja minä istuskelin lattialla hänen vierellään.
Kerran tehtiin tällaista myös koko yö sukulaisten mökillä, kun vanhemmat olivat nukkumassa muissa huoneissa.
Tavallaan tämä on sellainen asia, mistä ei välttämättä ehkä kannattaisi näin edes jakaa. Mutta nämä ovat todella tapahtuneet, ja ne ovat siis kokemuksia.
...pitäisi ehkä joskus ottaa aihe puheeksi kavereiden kanssa, onko näistä jäänyt meille jotain ongelmia tai ikäviä muistoja.
Muistot ovat minulle aika neutraaleja, olimme niin nuoria.- Anonyymi
Kyllä ei tullut harrastettua seksiä poikien kanssa, eikä myöhemmin miestenkään kanssa.
Aivan ihmetilanteita kyllä tuli, kun joku mies yritti lähestyä seksin toivossa minua, vaikka en omasta mielestäni antanut mitään aihetta moiseen. Ensimmäinen tälläinen tilanne tapahtui ollessani armeijassa, kun yksi inttikavereistani oli miehiin suuntautunut. Saimme lomaa aivan lopussa siviilivaatteiden hakua varten, olimme kumpikin niin kaukaa kotoisin, ettei meidän kannattanut niin lyhyellä lomalla kotiseudulle, niin jäimme sitten Helsinkiin viettämään aikaa.
Kyllä ei ollut mukavaa, kun sitten yövyimme tämän inttikaverini serkun asunnolla, tuli aika kiusallinen tilanne, kun totuus paljastui kaverini suuntautumisesta. Mukava kaveri muuten, mutta tämä kokemus olisi saanut jäädä kokematta. Sotilaspassit kouraamme saatuamme sitten kotiutuessamme, en ole sen jälkeen kaveria nähnyt.
Jälkeenpäin oli yhteydessä yhteen toiseen inttikaveriin puhelimitse ja hän puolestaan luuli minua miehiin suuntautuvaksi, kun hän muisti minun olleen sillä siviilivaatteiden hakulomalla yhdessä tämän homon kanssa. Meni hieman aikaa keskustella hänen kanssaan, että sain selvitettyä, etten minä ollut mitenkään miehien perään SILLÄ LAILLA.
Toinen juttu tapahtui, kun olin perheeni kanssa liikenteessä, siis vaimoni ja pienet lapset, menin pahaa aavistamatta keskustelemaan kahden nuoren miehen kanssa siinä ihan ohi mennen niitä näitä "smooltookkia". Ja voi herran pieksut, kun näistä toinen otti minut ihastuksen kohteeksi, alkoi sellainen piiritys, että voi hyvää päivää! En omasta mielestäni mitenkään antanut itsestäni sellaista käsitystä, että olisin kiinnostunut seksuaalisesti tai muutenkaan tuppautumassa seuraan, vain se tilanne oli siinä. Tulin aika varovaiseksi tämän kokemuksen jälkeen! Jouduin jopa muuttamaan minun julkisia tietojani salaisiksi, että kaikki ajoneuvot ovat reksiterissä niin, että vain viranomaiset saavat niistä tietoja. Vaimoani tilanne jopa huvitti alkuun, mutta lopulta hänkin kyllästyi tuon nuoren miehen yhteydenottoihin ja lähentely-yrityksiin kohdallani. Kokemuksena aika ikävä ja traumaattinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ei tullut harrastettua seksiä poikien kanssa, eikä myöhemmin miestenkään kanssa.
Aivan ihmetilanteita kyllä tuli, kun joku mies yritti lähestyä seksin toivossa minua, vaikka en omasta mielestäni antanut mitään aihetta moiseen. Ensimmäinen tälläinen tilanne tapahtui ollessani armeijassa, kun yksi inttikavereistani oli miehiin suuntautunut. Saimme lomaa aivan lopussa siviilivaatteiden hakua varten, olimme kumpikin niin kaukaa kotoisin, ettei meidän kannattanut niin lyhyellä lomalla kotiseudulle, niin jäimme sitten Helsinkiin viettämään aikaa.
Kyllä ei ollut mukavaa, kun sitten yövyimme tämän inttikaverini serkun asunnolla, tuli aika kiusallinen tilanne, kun totuus paljastui kaverini suuntautumisesta. Mukava kaveri muuten, mutta tämä kokemus olisi saanut jäädä kokematta. Sotilaspassit kouraamme saatuamme sitten kotiutuessamme, en ole sen jälkeen kaveria nähnyt.
Jälkeenpäin oli yhteydessä yhteen toiseen inttikaveriin puhelimitse ja hän puolestaan luuli minua miehiin suuntautuvaksi, kun hän muisti minun olleen sillä siviilivaatteiden hakulomalla yhdessä tämän homon kanssa. Meni hieman aikaa keskustella hänen kanssaan, että sain selvitettyä, etten minä ollut mitenkään miehien perään SILLÄ LAILLA.
Toinen juttu tapahtui, kun olin perheeni kanssa liikenteessä, siis vaimoni ja pienet lapset, menin pahaa aavistamatta keskustelemaan kahden nuoren miehen kanssa siinä ihan ohi mennen niitä näitä "smooltookkia". Ja voi herran pieksut, kun näistä toinen otti minut ihastuksen kohteeksi, alkoi sellainen piiritys, että voi hyvää päivää! En omasta mielestäni mitenkään antanut itsestäni sellaista käsitystä, että olisin kiinnostunut seksuaalisesti tai muutenkaan tuppautumassa seuraan, vain se tilanne oli siinä. Tulin aika varovaiseksi tämän kokemuksen jälkeen! Jouduin jopa muuttamaan minun julkisia tietojani salaisiksi, että kaikki ajoneuvot ovat reksiterissä niin, että vain viranomaiset saavat niistä tietoja. Vaimoani tilanne jopa huvitti alkuun, mutta lopulta hänkin kyllästyi tuon nuoren miehen yhteydenottoihin ja lähentely-yrityksiin kohdallani. Kokemuksena aika ikävä ja traumaattinen.Varmaan kiusallinen tilanne tuollainen. Onhan näitä julkisuudessakin ollut.
"Tarmo Manni ei löytänyt elämäntoveria – miehet, joihin hän rakastui, eivät vastanneet hänen tunteisiinsa".
https://www.apu.fi/artikkelit/tarmo-manni-hullun-roolia-lapi-elaman-valkokankaan-varjot-9-10 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ei tullut harrastettua seksiä poikien kanssa, eikä myöhemmin miestenkään kanssa.
Aivan ihmetilanteita kyllä tuli, kun joku mies yritti lähestyä seksin toivossa minua, vaikka en omasta mielestäni antanut mitään aihetta moiseen. Ensimmäinen tälläinen tilanne tapahtui ollessani armeijassa, kun yksi inttikavereistani oli miehiin suuntautunut. Saimme lomaa aivan lopussa siviilivaatteiden hakua varten, olimme kumpikin niin kaukaa kotoisin, ettei meidän kannattanut niin lyhyellä lomalla kotiseudulle, niin jäimme sitten Helsinkiin viettämään aikaa.
Kyllä ei ollut mukavaa, kun sitten yövyimme tämän inttikaverini serkun asunnolla, tuli aika kiusallinen tilanne, kun totuus paljastui kaverini suuntautumisesta. Mukava kaveri muuten, mutta tämä kokemus olisi saanut jäädä kokematta. Sotilaspassit kouraamme saatuamme sitten kotiutuessamme, en ole sen jälkeen kaveria nähnyt.
Jälkeenpäin oli yhteydessä yhteen toiseen inttikaveriin puhelimitse ja hän puolestaan luuli minua miehiin suuntautuvaksi, kun hän muisti minun olleen sillä siviilivaatteiden hakulomalla yhdessä tämän homon kanssa. Meni hieman aikaa keskustella hänen kanssaan, että sain selvitettyä, etten minä ollut mitenkään miehien perään SILLÄ LAILLA.
Toinen juttu tapahtui, kun olin perheeni kanssa liikenteessä, siis vaimoni ja pienet lapset, menin pahaa aavistamatta keskustelemaan kahden nuoren miehen kanssa siinä ihan ohi mennen niitä näitä "smooltookkia". Ja voi herran pieksut, kun näistä toinen otti minut ihastuksen kohteeksi, alkoi sellainen piiritys, että voi hyvää päivää! En omasta mielestäni mitenkään antanut itsestäni sellaista käsitystä, että olisin kiinnostunut seksuaalisesti tai muutenkaan tuppautumassa seuraan, vain se tilanne oli siinä. Tulin aika varovaiseksi tämän kokemuksen jälkeen! Jouduin jopa muuttamaan minun julkisia tietojani salaisiksi, että kaikki ajoneuvot ovat reksiterissä niin, että vain viranomaiset saavat niistä tietoja. Vaimoani tilanne jopa huvitti alkuun, mutta lopulta hänkin kyllästyi tuon nuoren miehen yhteydenottoihin ja lähentely-yrityksiin kohdallani. Kokemuksena aika ikävä ja traumaattinen.Minulle myös tuli pitkällinen piina yhden gay-heebon piirityksistä, vaikka en mielestäni ollut mitenkään kiinnostunut hänestä, erehdyin vain muutaman sana sanomaan. Yritti lähestyä vaikka millä tekosyyllä, harkitsin jo lähestymiskieltoa. Edes se, että olin vaimoni kanssa yhdessä yleisillä paikoilla tehnyt tähän gay-heeboon mitään vaikutusta. Ihme porukkaa tälläiset!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle myös tuli pitkällinen piina yhden gay-heebon piirityksistä, vaikka en mielestäni ollut mitenkään kiinnostunut hänestä, erehdyin vain muutaman sana sanomaan. Yritti lähestyä vaikka millä tekosyyllä, harkitsin jo lähestymiskieltoa. Edes se, että olin vaimoni kanssa yhdessä yleisillä paikoilla tehnyt tähän gay-heeboon mitään vaikutusta. Ihme porukkaa tälläiset!
Minullakin vastaavaa kokemusta. Ihmettelin sitä miksi minua alkoi yksi homo piirittämään, vaikka minulla oli perhe.
Kait olin ollut hänelle ystävällinen sillä lailla hänen mielestään. Minulla ei ollut mitään tunteita häntä kohtaan ja olen itse hetero. Siis mikä näillä homoilla on alkaa kuvittelemaan toisesta jotain muuta???
- Anonyymi
Ehdottomasti noloin tilanne oli, kun olimme vuosia sitten poikaystäväni autossa naimassa pienellä levähdysalueella syyspimeällä. Luulimme sen levähdysalueen olevan ihan rauhallisen, ei siellä pitänyt olla ketään ja kun olimme juuri oikein tulossa huipulle, niin sinne kurvasi iso rekka täysillä valoilla.
Kait se rekkakuski ihan vielä piruuttaan piti niitä kaikkia valoja päällä, kun minä ratsastin tissit paljaana. Olin siinä, kuin näyteikkunassa, mahtoi olla hyvät näkymät. - Anonyymi
Meille kävi vuosia sitten tyttöystäväni kanssa yhdellä liikenneasemalla aika nolosti, kun olimme matkalla Kainuuseen sisareni perheen luokse.
Pysähdyttiin sellaiselle punaiselle asemalle, jossa oli junaveturi pihalla. Siinä matkalla alkoi kumpaakin panettamaan ihan mahdottomasti, niin ajateltiin mennä panolle sinne aseman lastenhoitohuoneen wc-tiloihin ja mentiinkin.
Tyttöystäväni oli siinä hoitotasolla jalat levällään ja minä panin häntä oikein kunnolla kyrvälläni pilluun, niin eikös siinä ovi auennut ja sisään ryntäsi nuori äippä vauvansa kanssa. Ei oltu muistettu kumpikaan laittaa sitä ovea lukkoon siinä kiireessä.
Ups, anteeks, tää äippä kerkisi meille sanomaan ja pisti oven kiinni äkkiä.
No, tää äippä oli odottamassa sen vauvan kanssa, kun me tultiin sieltä hoitohuoneesta aika nopeasti pois. Saatiin kyllä siinä aika vinkeät katseet, kun siihen oli tullut muitakin jonoon odottamaan.- Anonyymi
Meille kävi myös vuosia sitten samalla lailla Joensuun linja-autoasemalla. Oltiin tulossa miesystäväni kanssa Venäjältä ja oli tiedossa pitkä ero, kun lähdin siitä jatkamaan bussilla Ouluun ja miesystävä etelän suuntaan. Jotenkin vaan siinä sitä minun bussin lähtöä odotellessa tuli sellaiset fiilikset kummallekin, nyt pitää päästä panolle, minullakin pillussa mehut valuen.
Todettiin siinä, vielä ehditään kun pikaisesti naidaan vessassa. Ovi jäi lukitsematta kiireessä ja siihen tuli juuri sopivasti nuori nainen lapsen kanssa. Kyllä nolotti, kun samaan bussiin tuli tämä nainen sitten sen lapsen kanssa. - Anonyymi
Taisi olla tämä asema. Itsekin tuolla käynyt monta kertaa syömässä, on hyvä ruoka ja edullinen lounas. Harmittaa, kun polttoaineen myynti loppuu.
https://www.is.fi/autot/art-2000010640447.html
- Anonyymi
Työpaikan pikkujouluissa minulle sattui noloin tilanne. Nolo tilanne, kun oma ukko kotona lasten kanssa ja minulta lähti täysin lapasesta ilmaisen viinan kanssa.
Piti vaan olla paikalla pakolliset kuviot ja lähteä kotiin, niin se vaan lähti. Työpaikan nuoret kollit pani minua oikein kunnolla, kun lähdin jatkoille heidän mukanaan yhden kämpille.
Kotiintuessani aamuyöstä oli kyllä pimppi niin turpeana panemisesta, kun kolme kollia pisti parastaan. Peppureikääkin aristi melkoisesti, kakkaaminen sattui pari päivää tuon reissun jälkeen.
Onneksi ei pahempaa selkkausta tullut. Kyllä nolotti mennä seuraavalla viikolla töihin.- Anonyymi
Pikkujouluista minunkin noloin tilanne seksiin liittyen. Olin silloin kauppaopistossa opiskelijana ja tyttökaverini kanssa meillä oli tanssiharrastusta, esiinnyttiin hieman pikkutuhmissa alusvaatteissa. Ihan viatonta juttua sen piti olla ja meidät tilattiin esiintymään yhden metsästysporukan majalle pikkujouluihin. Tyttökaverini oli sopinut siitä keikasta ja kyseli minulta ohimennen, että onhan minulla ehkäisyt kunnossa. Oli joo!
Mentiin taksilla sinne metsästysseuran majalle, meillä oli ihan uuden Nokia Ringo matkapuhelimet ja luvattiin soittaa tälle taksille sitten, kun meidät saa tulla hakemaan sieltä.
No, siellä majalla sitten selvisi se keikan todellinen luonne, huoria nää metsästäjät oli tilanneet, minä olisi soittanut heti sille taksille hakemaan meidät pois. Tyttökaveri kuitenkin sanoi, että et jumalauta soita taksia, tajuutko miten paljon me saadaan tästä keikasta ja pimeesti.
Me sitten heitettiin se keikka, tanssittiin ne äijät ensin kuumaksi ja pillun perään, sitten annettiin pillua oikein kunnolla koko porukalle. Hyvin se lopulta meni, nää maksoi meille vielä hieman ekstraa, kun jouduttiin tulemaan taksilla sinne korpeen erämaajärven rannalle.
Kyllä se kuitenkin nolotti, kun ihan muuta luulin siitä keikasta. - Anonyymi
Minulla meni kerran samaan malliin pikkujouluissa. Ilmaista viinaa ja nuoria miehiä alkoi pyörimään meikäläisen ympärillä. Joku otti vielä kuviakin siinä, kun minua pannaan pilluun ja pyllyyn, yhdeltä otin suihin. Ne kuvat kyllä nolotti, ne kiersi porukoilla.
- Anonyymi
Pikkujouluihin liittyy minunkin nolottava tilanne. Mieheni metsästysporukka piti pikkujoulun luonteiset juhlat heidän porukan majalla joulukuun alussa perjantaina. Se maja oli muutenkin vuokrakäytössä, että pientä tuloa tuli metsästysporukalle. Olin siellä ollut itsekin joskus mukana, nyt en lähtenyt työasioiden vuoksi.
Mieheni lupasi jäädä sinne vielä seuraavana päivänä siivoamaan, joten jäi yöksi sinne majalle. Minä ajattelin yllättää mieheni ja ajoin seuraavana aamuna autollani sinne majalle, Mikon auto olikin siellä pihalla ainoana autona ja ajattelin hänen olevan siellä ihan yksin.
Menin majalle sisään, ihmettelin kyllä, että ovi ei ollut lukossa. No, Mikko on kait herännyt jo siivoamaan ja menin sisälle. Vaan siellä näytti Mikko vielä nukkuvan laverilla tiukasti peiton alla naama seinään päin. Minuun meni halu yllättää mieheni oikein kunnolla ja heitin kiireesti vaatteita pois, kömmin peiton alle lämpimään, aloin hieromaan paljaita rintojani Mikon selkään, kun hän tykkää siitä niin kovasti.
Samassa ulko-ovi kävi ja mieheni huutaa sieltä ovelta, jokos Kaija tuli sinua Jussi hakemaan, kun tuossa pihassa on selvästi naisen kengän jälkiä lumessa. Siis ei jumalauta, olenko minä alasti jonkun Jussin vieressä!
Sitten siihen tuli tämä Kaija, jo vain nolotti. Mieheni oli ollut jo rantasaunaa siivoamassa ja nukkunut yötään siellä. - Anonyymi
Itsellä noloin tilanne tapahtui kesällä mökillä. Olin suvun mökillä yksin kun muu perhe oli lasten urheilukisoissa ja tulisivat mökille vasta seuraavana päivänä. Iltapäivällä sanoin ja uin alastomana. Ehkä minussa on vähän sellaista, että hivenen kiihottaa jos joku näkee. Ihan suoraan mökin rataan ei näe mutta naapurimökkien rannasta kyllä jonkun verran meidän rantaan näkee. Useampikin uimakäynti tuli saunasta tehtyä.
Saunoessa join pari lasia viiniä ja siideriä ja halut heräsivät entisestään, joten aloin hitaasti kosketella itseäni. Rintoja ja pikku hiljaa alaspäin siirtyen.. Nautin itsestäni ja hyvästä olosta sen verran, että varmasti ääntäkin jonkun verran pääsi. Tunsin miten kroppani jännittyi ja sain orgasmin ja makasin paikallaan.
Kun avasin silmiä niin naapurimökin reilu 60v mies oli meidän saunan pukuhuoneen ovella. Minä makasin alasti pukuhuoneen sohvalla ja mies katsoi minua. Arvaa nolottiko. Sanoi, että oli tullut kysymään haluaisinko tulla illalla heidän mökilleen syömään kun vainonsa kanssa illalla ruokaa laittavat. Oli sitten kuullut saunalta "ääntelyä" ja tullut sinne. Nolona etsin edes pyyhettä ylleni suojaksi. Mies sanoi lähtiessään, ettei ole niin kiihottavaa näkyä nähnyt vuosiin.
Illalla menin heidän mökilleen syömään. En oikeen kehdannut kieltäytyäkään kun heidän kanssaan ihan sellaisia hyvän päivän tuttuja ollaan. Miehen katse kyllä viipyi koko illan kropassani hyvinkin pitkiä hetkiä. Ja mitä enemmän viiniä nautittiin sitä enemmän naapurimökin Herraa tuntui meikäläinen kiinnostavan.
Nainen34 - Anonyymi
Noloin tilanne kävi naapurin naisen kanssa. Naapurissa asuu yksin vajaa 60-vuotias nainen. Kropaltasn ihan hyvän näköinen, mutta toki ikä siinä luonnollisesti näkyy. Tuossa pihalla ollaan aina vuosien aikana juteltu ja oltu tekemisissä ihan normisti. Tässä joku aika sitten hän kysyi voisinko tulla auttamaan joidenkin johtojen kanssa ja sovittiin, että tulen illalla.
Illalla kun menin hänen luokse, huomasin, että hänellä on vaan aavistuksen paljastava toppi päällä josta nännit erottuivat selvästi läpi. No en antanut sen itseäni häiritä, vaikka olihan se ilo silmälle ja samalla ajattelin, että ihan mukavan näköinen se naapuri kuitenkin on. Sain johdot laitettua kaapelikouruihin ja listojen taakse ja olin lähdössä niin tämä naapuri eli Raija yllättikin sanomalla, että nyt on kiitosten aika. Hän riisui paitansa ja kävi melkein päälle. No aika nopeasti tilanne eteni rakastetuksi, Raija kävi todella kuumana ja nauttii kun ei ollut kuulemma saanut aikoihin. Olimme olohuoneessa ja panin Raijaa takaapäin hänen äännellessään melko kovaa ja silloin ulko-ovi aukesi ja sieltä tuli hänen poikansa vaimo. En tiedä oliko tilanne nolompi Raijalle vai minulle mutta tämä nuorempi nainen eli Kaisa jäi siihen katsomaan ja sanoi, että täällä olikin vähän kiihkeämpi meno. No meillä meno loppui siihen ja etsin vaatteitani ja poistuin paikalta.
Myöhemmin tuossa pihalla kun naapurin pojan perhe on ollut siellä kylässä on tämä pojan vaimo Kaisa aina välillä iskenyt minulle silmää.
No Raijan kanssa ollaan otettu tämä myöhemmin uusiksi ilman yllätyksiä.
M36 - Anonyymi
Mun nolo tilanne oli, kun mutsi iski mun poikakaverin. Asuin vielä sillo kotona mutsin kaa kahellee ja kesätöissä meni pitempää. Poikakaveri oli tullu meille odottaa mua.
Mutsi oli alkanu keimailee siinä poikakaveri odotellessa vähemmissä vaatteissa, ku kuumaa kesää oli. Mutsi oli sillo alle nelikymppine ja ihan ok näköne, nii eihä tää Keijo osannu pitää erossa näppejää mutsista.
No, mä tulin sitte kotii ja eikö tää Keijo pane mutsia täysillä olkkarin nahkasohvalla, mutsi vaa vinku jotai lisää lisää kyrpää, pane vaa täysillä. Oliha se tilanne, vittu, et vitutti.
Tää Keijo tajus lähtee, vaikka selitti olleesa vaa uhri. Välit meni kyl mutsii, muutin pois kotoo syksyy ja koulun alkuu.- Anonyymi
Minulle taas kävi juuri tuolla lailla, kun olin odottamassa tyttöystävääni hänen kotonaan. Katjan nuorin täti Raija oli vaan kotosalla, kun menin sinne. Raija kertoi Tuulan ja Katjan joutuneen jäämään johonkin siivoamaan pidempään, että voin jäädä kyllä odottamaan, Raija oli tullut vaan koiraa ruokkimaan ja ulkoiluttamaan.
Kesää oli silloinkin ja jäin siihen juttelemaan. Raija oli kyllä aika hyvän näköinen ja vaan muutaman vuoden Katjaa vanhempi, melkein minun ikäinen. Katja kyllä oli minua varoitellut Raija tädistään, että on oikea miesten nielijä, mutta en arvannut, että hän käy kiinni, kuin sika limppuun tilaisuuden tullen.
Minulla otti ihan hirveän seisokin, kun Raija pyöri siinä olohuoneessa muka kukkia kastellen, kyllä tuli tarjoilut hyvin esille. Panohommiksi se siitä meni, kun oikein härnättiin. Panin sitä Raijaa sitten oikein tosissani Tuulan makuuhuoneessa, kun Katja ja Tuula tulivatkin yllättäen, olikin tullut käsky jättää kohde siivoamatta joidenkin vaarallisten aineiden vuoksi.
Kyllä minua nolotti, vaikka Katja olikin varoittanut Raijasta. Ei meiltä Katjan kanssa välit menneet, mutta kyllä siitä puhuttiin pitkään. Että tälläinen tapaus.
- Anonyymi
Tämä ei ole täysin suksiin liittyvä juttu, mutta alakerran asioihin kuitenkin....
Olin 90-luvulla asumassa miehen kanssa, johon olin äskettäin tutustunut ja meillä oli tietty seksiäkin. No, yhtenä iltana olin niin kännissä, että väänsin isot ripulit pyttyyn ja unohdin vetää.
Mies oli sitten kai ne vetänyt, mutta tunsin pitkään syvää häpeää.- Anonyymi
Näiden ripulipaskojen kanssa on ollut kyllä noloa tilannetta. Minä olin yhdellä kurssikeskuksella opiskelemassa ja sinne oli keittiölle tullut töihin yksi henkilö norovirukseen sairastuneena.
Minä en sitä tietenkään tiennyt ja miesystäväni oli tulossa viikonlopuksi luokseni, odotukset korkealla kummallakin. Minulla ei ollut kunnon parisänkyä asunnossa, joten petasin meille lattialle patjat, siinä sitten rakasteltiin suihkun jälkeen. Miesystäväni lipsutteli kielellään pilluani ja pääsin hänen päälleen ratsastamaan, silloin sitä tuli tarvetta päästä äkkiä vessaan. Enhän minä siitä lattialta ehtinyt oikein mihinkään ponnistamaan, kun pörähti oikein kunnolla.
Jösses mikä siivo ja siitä sitä sitten tuli molemmista päistä tavaraa. Miesystävä sairastui myös siihen norovirukseen myöhemmin, tuli ikimuistoinen viikonloppu. Ei paljoa seksiä harrastettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiden ripulipaskojen kanssa on ollut kyllä noloa tilannetta. Minä olin yhdellä kurssikeskuksella opiskelemassa ja sinne oli keittiölle tullut töihin yksi henkilö norovirukseen sairastuneena.
Minä en sitä tietenkään tiennyt ja miesystäväni oli tulossa viikonlopuksi luokseni, odotukset korkealla kummallakin. Minulla ei ollut kunnon parisänkyä asunnossa, joten petasin meille lattialle patjat, siinä sitten rakasteltiin suihkun jälkeen. Miesystäväni lipsutteli kielellään pilluani ja pääsin hänen päälleen ratsastamaan, silloin sitä tuli tarvetta päästä äkkiä vessaan. Enhän minä siitä lattialta ehtinyt oikein mihinkään ponnistamaan, kun pörähti oikein kunnolla.
Jösses mikä siivo ja siitä sitä sitten tuli molemmista päistä tavaraa. Miesystävä sairastui myös siihen norovirukseen myöhemmin, tuli ikimuistoinen viikonloppu. Ei paljoa seksiä harrastettu.Vuosia sitten silloinen tyttöystäväni osti Siwasta tavallista viiliä tarjouksesta -50% ja ei katsonut lainkaan, ettei ollutkaan laktoositonta. Meillä oli sovittuna tapaaminen pyhäinmiesten päiväksi, silloin sitä sillä nimellä kutsuttiin ja odotimme kumpikin paljon tapaamiselta.
Muuten se marraskuun alun viikonloppu meni hyvin, mutta seksin kanssa tuli lievästi sanottuna ongelmia juuri niiden viilien vuoksi. Meidän kummankaan elimistö ei sietänyt laktoosia ja söimme sitä viiliä aamiaiseksi, tyttöystäväni vielä enempi. Suhteemme oli vielä silloin orastavassa vaiheessa, eikä kumpikaan voinut oikein tunnustaa tilannetta.
Tyttöystäväni oli vielä pahemmassa tilanteessa, koska hän oli syönyt sitä viiliä enempi.
Olimme kumpikin aika usein vessassa pöristelemässä vuorotelleen ;D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiden ripulipaskojen kanssa on ollut kyllä noloa tilannetta. Minä olin yhdellä kurssikeskuksella opiskelemassa ja sinne oli keittiölle tullut töihin yksi henkilö norovirukseen sairastuneena.
Minä en sitä tietenkään tiennyt ja miesystäväni oli tulossa viikonlopuksi luokseni, odotukset korkealla kummallakin. Minulla ei ollut kunnon parisänkyä asunnossa, joten petasin meille lattialle patjat, siinä sitten rakasteltiin suihkun jälkeen. Miesystäväni lipsutteli kielellään pilluani ja pääsin hänen päälleen ratsastamaan, silloin sitä tuli tarvetta päästä äkkiä vessaan. Enhän minä siitä lattialta ehtinyt oikein mihinkään ponnistamaan, kun pörähti oikein kunnolla.
Jösses mikä siivo ja siitä sitä sitten tuli molemmista päistä tavaraa. Miesystävä sairastui myös siihen norovirukseen myöhemmin, tuli ikimuistoinen viikonloppu. Ei paljoa seksiä harrastettu.Ei nyt varsinaisesti seksiin liittyen, siis tuo norovirus. Onhan pirullinen pöpö. Meillä aikoinaan poika toi tuon viheliäisen noroviruksen ala-asteelta, pieni kyläkoulu 60 oppilasta ja keittäjä oli sairastunut norovirukseen sielläkin. Oli vielä toukokuussa äitienpäivä se viikonloppu, kaikki oppilaat sairastuivat ja oppilaiden kotona sairastuttiin tuohon norovirukseen. Me oltiin tosi kipeitä ja minun vanhemmat sairastui myös.
- Anonyymi
Olihan se noloa silloin teinityttönä, runkkasin itseäni pitkällä kurkulla ja äiti yllätti minut huoneestani koputtamatta.
Ostettiin tyttökaverin kanssa koulusta tullessa kaupasta kurkut, valittiin mielestämme sopivat. Lämmitin sitä kurkkua lämpöpatterin päällä sopivaksi.
Hyvältä se tuntui, mutta sitten äiti yllätti, tuli koputtamatta huoneeseeni. - Anonyymi
Olen kiinteistöalalla ja viime talvena sattui melkoisen kiihoittava tapaus kun tarkastimme pattereiden säätöjä isossa kerrostalossa.
Hyvissä ajoin olimme laittaneet ilmoitustaululle asiasta tiedotteen ja olin menossa ylimpään kerrokseen jossa soitin ensin ovikelloa mutta kun ei kukaan tullut avaamaan menin yleisavaimella sisään kun siihen oli tässätapauksessa lupa jo etukäteen sovittu.
Oletin asunnon olevan tyhjänä, mutta sitten alkoi kuulua outoa ääntelyä makkarista jonka ovi oli vähän raollaan ja oli se aikamoinen yllätys kun varovasti kurkkasin sinne.
Lattialla oli kontallaan noin kolmelymppinen nainen ja helvetin iso uroskoira oli naisen päällä ja selvisihän se äänikin, kun koiran iso elin työskenteli naisen vitussa.
Koira kuolasi ja nylkytti oikein kunnolla takaapäin naista ja välillä kalu luiskahti ulos aiheuttaen melkoisen maiskauksen kun se paisuvainen tuli vauhdilla ulos, nainen otti samantien otteen kalusta ja ohjasi sen takaisin pilluunsa joka oli melkoisen märkänä ja valutti lattialle koiran spermaa.
Katselin vähänaikaan touhua ja kyllä siinä kullinikin alkoi ottamaan etukenoa, hiivin kuitenkin hiljaa rappukäytävään ja jälkeenpäin olen usein miettinyt tekikö nainen sen tahallaan.
Usein se ulkoiluttaa koiraansa ja hymyilee jotenkin oudosti moikatessaan, ties vaikka tulevaisuudessa pääsisin tuuraamaan sitä koiraa.- Anonyymi
Minun asunnossa joku kävi omilla avaimillaan tirkistelemässä, kun oli töissä. Pikkuhousujani ja rintaliivejäni oli nuuhkittu ja kerran niitä oli kadonnut. Valokuviani oli katseltu, kun niissä oli tahmeita tahroja.
Aloin pelkäämään tosissani asunnossani, laitoin yöksi silityslaudan eteisen ovenkahvan alle aina yöksi, ettei ovenkahvaa saanut käännettyä. Yhden kerran heräsin, kun tuota eteisen ovenkahvaa painettiin ihan selvästi ja sitten ovi portaikkoon suljettiin hiljaa. Soitin poliisit, mutta he eivät tavoittaneet ketään. Taloyhtiö vaihtoi lukon ja sain uuden avaimen asuntooni.
Lopulta poliisit nappasivat oveltani yhden miehen yrittämässä päästä avaimellaan asuntooni, tiedä oliko oikea henkilö.
Muutin pois koko taloyhtiöstä, kun lukkojen vaihdonkin jälkeen valkoiselle matolle ilmestyi likainen jalanjälki ja valokuviani oli katseltu, lisää tahroja oli tullut. Olisiko joku huoltoyhtiön työntekijä kiinnostunut nuoren naisen elämästä, jolla oli avain asuntooni. Ei kyllä ollut mikään mukava kokemus :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun asunnossa joku kävi omilla avaimillaan tirkistelemässä, kun oli töissä. Pikkuhousujani ja rintaliivejäni oli nuuhkittu ja kerran niitä oli kadonnut. Valokuviani oli katseltu, kun niissä oli tahmeita tahroja.
Aloin pelkäämään tosissani asunnossani, laitoin yöksi silityslaudan eteisen ovenkahvan alle aina yöksi, ettei ovenkahvaa saanut käännettyä. Yhden kerran heräsin, kun tuota eteisen ovenkahvaa painettiin ihan selvästi ja sitten ovi portaikkoon suljettiin hiljaa. Soitin poliisit, mutta he eivät tavoittaneet ketään. Taloyhtiö vaihtoi lukon ja sain uuden avaimen asuntooni.
Lopulta poliisit nappasivat oveltani yhden miehen yrittämässä päästä avaimellaan asuntooni, tiedä oliko oikea henkilö.
Muutin pois koko taloyhtiöstä, kun lukkojen vaihdonkin jälkeen valkoiselle matolle ilmestyi likainen jalanjälki ja valokuviani oli katseltu, lisää tahroja oli tullut. Olisiko joku huoltoyhtiön työntekijä kiinnostunut nuoren naisen elämästä, jolla oli avain asuntooni. Ei kyllä ollut mikään mukava kokemus :/Minulla hieman samanlainen kokemus aikoinaan Raahessa asuessani, joku kävi asunnossani nuuhkimassa tavaroitani töissä ollessani. Joskus hävisi pikkuhousuja kylppäristä pyykkikorista. Valitin asiasta isännöitsijälle, niin ne käynnit loppui. Muutin kuitenkin pois siitä asunnosta muualle.
- Anonyymi
Minun noloin tilanne sattui ollessani armeijassa Santahaminassa. Meillä oli alokasaikana sellainen komennus, että kerättiin syksyllä sotainvalideille rahaa keräyslistoilla. Meidät jaettiin kuorma-autoilla Helsingissä kerrostaloalueelle ja jokainen sai oman kerrostalon kerättäväksi.
Minulle sattui sitten, että yhdestä asunnosta ovea tuli avaamaan minua hieman vanhempi nainen vain pyyhe päällä. Nainen oli ilmeisesti hieman nappaillut viiniä sen illan aikana ja hän suorastaan kidnappasi minut. Oot varmaan ollu pitkään kiinni siellä varuskunnassa ja puutteessa, nyt kuule saat ihan puhdasta pillua, tulin just suihkusta.
Tuo nainen oli jo kiinni munissani ja pyyhe oli jo lentänyt pois. Aivan absurdi tilanne, täysin tuntematon vaikkakin hyvän näköinen nainen kimpussani. Olin aivan kauhuissani, vaikka tilanne kiihottikin. Nainen vatkasi jo seisokissa olevaan kaluani täysiään. Nuolet vaan nyt minun pillua ja alat panemaan, niin pääset lähtemään.
No huhhuh! Kieltämättä en ollut juuri pillua päässyt vielä silloin nuolemaan kovinkaan paljoa ja pilluakaan ei ollut tullut saaduksi pitkään aikaan, siinä sitä sitten pääsin panemaan tuota naista. Nainen ehti juuri ja juuri saamaan orgasmin, kun minulta lähti lasti hänen pilluunsa.
Nainen kuitenkin kiitteli saamastaan käsittelystä, vaikka en nyt tainnut olla kovin kummoinen rakastaja kokemattomuudessani. Hän kuitenkin antoi minulle 50 markkaa sotaveteraaneille lahjoitettavaksi ja kirjoitti nimensä siihen listaan, ei tosin tainnut olla hänen oikea nimensä tuo Armi Kuusela.
Muista sen kerrostalon asunnoista sain asukkailta vain 5 markkaa tai korkeintaan 10 markkaa, ihan kaikkia en ehtinyt edes keräämään, kun aika loppui ja piti lähteä sinne kuorma-autolle sovitusti.
Oli se yllättävä ja nolo tilanne, en kertonut siitä kavereille. - Anonyymi
Joskus teininä olin panemassa tyttöystävää, oltiin vielä sellaisessa asennossa, että istuin sohvalla ja tyttöystävä ratsasti sylissäni.
Kuinka ollakaan, pari perheenjäsentä pelmahtikin kesken kaiken kotiin ja olkkariin saantien ja aika liki sillä hetkellä, kun olin alkamassa laukeamaan.
Tyttöystävä huomasi heidän läsnäolonsa, kun olivat jääneet tuijottamaan meitä, ja pomppasi kiireesti päältäni pois ja hilpaisi karkuun jonnekin näkösuojaan ja itse jäin sohvalle istumaan yllättyneenä ja totta kai siemensyöksynikin alkoi sillä hetkellä.
Olin niin yllättynyt, etten tajunnut edes peittää itseäni. Niinpä istuin siinä idiootin ilme naamalla kalu spermaa ruikkien samalla. - Anonyymi
Olin nuorena tyttönä ammattikoulun jälkeen paikallisessa K-kaupassa töissä, meitä oli kaikkiaan 50 henkilöä siellä töissä. Kauppias vaimonsa kanssa halusi järjestää koko henkilökunnalle pikkujoulut, ihan sellaista viatonta yhdessäoloa sen piti olla.
Kokoonnuttiin sinne kaupalle, yläkerrassa oli iso tila katettu koko porukalle. Oli tilaa hieman tanssiakin siellä yläkerrassa. Siellä yläkerrassa ei ollut varsinaisia asiakastiloja, vain sellainen vaatimaton rakennustavaroiden näyttely, oli kaiketi ollut hieman Keskon suunnitteluvirhe koko yläkerta.
Ilta meni mukavasti, paikallinen pitopalvelu hoiti tarjoilut ja musiikkia oli soittamassa paikallinen porukka. Alkoholia ei juuri tarjoiltu paljoakaan, mutta monella oli omia juomia varattuna, niin minullakin. Minulle tietysti tarjottiin reilusti juotavaa henkilökunnan miesten toimesta. Vientiä oli sillä pienellä tanssilaminaatillakin, joka oli siellä yläkerrassa.
Hyvin meni viina päähän, jollain oli ilmeisesti hieman tujumpaakin, ehkä Virosta tuotua väkevää. Vapauduin melkoisesti ja itsehillintä petti täysin. Olin tietysti jo katsellut muutamia miespuolisia työkavereita työajalla sillä silmällä, pääsisikö joskus heidän kanssaan panemaan, joten eipä siinä paljoa tarvittu.
Olin alakerran takahuoneessa, meidän sosiaalisissa tiloissa varsin tehokkaassa käytössä mitä panemiseen tulee. Meni ihan överiksi, kun kerrankin sai kyrpää kunnolla. Oli siinä jo jokunen perheellinenkin mies minua panemassa.
Onneksi seuraavana päivänä ei ollut kauppa auki, kun siihen aikaan ei kaupat olleet auki sunnuntaina, oli melkoinen kankkunen ja morkkis. Pillu oli hellänä ja pyllyynkin oli pantu. Vuokraemäntä hieman huomautti myöhäistä kotiintuloaikaakin, kun asuin yhden mummon yläkerrassa. Olin kompuroinut äänekkäästi portaissa.
Maanantaina sitten kaupalla odotti melkoisia katseita, kun ilmestyin töihin. Sitä pöytääkin jouduttiin korjailemaan, oli hieman huojuvassa kunnossa, kun minua oli siinä pöydällä oikein pantu. Kauppiaan rouva ihmetteli, että mitä tälle pöydälle on tapahtunut, kun se noin huojuu, eihän tämä ennen ole näin.- Anonyymi
Pikkujoulut oli kyllä ennen parasta kaatoaikaa, meilläkin oli firman pikkujoulut aina ihan sikailua ja konttorin tytöillä riitti vientiä. Tosin ei siellä pikkujouluissa aina pantu, vaan lähdettiin jatkoille jonkun kotiin. Jollekin tuli avioerokin pikkujoulujen jälkeen.
- AnonyymiUUSI

Lapsuuden ystäväni tuli raskaaksi pikkujouluissa. Selitti sen poikaystävälleen että vahinko oli tapahtunut ja mies ei tänäkään päivänä tiedä kasvattavan toisen miehen lasta ja ystäväni ei tiedä kenen lapsi on. Aikoinaan tuli nussittua pikkujouluissa kaikkien halukkaiden kanssa vaikka häiden jälkeen hillitsin läträämisen kanssa. Tiedän toisenkin tapauksen mutta ei samasta työpaikasta jossa sukulaisrouva oli alkanut odottamaan lasta pikkujoulujen vuoksi ja siitäkään aviomies ei ole saanut tietää. 80 luvun jälkeen AIDS pelko vähän hillitsi ja kumia käytettiin mutta parikymmentä vuotta sitten kumet alkoivat unohtua ja silloin alkoi lapsia tupsahdella vähän jokaiselle.

Ehkäisy oli minulla kunnossa, kun olin firman pikkujouluissa. Jos olisin tullut raskaaksi, en taatusti olisi tiennyt kuka lapsen isä on, kyllä niin moni minuakin pani niissä.
Työkaverini ei ollut niin tarkka ja hän tuli raskaaksi pikkujoulujen seurauksena, hänen mies ei sitä koskaan saanut tietää. Oli se poika niin eri näköinen, kuin "isänsä", mutta mies kuoli syöpään muutaman vuoden päästä tapahtuneesta.
- Anonyymi
No eipä siinä itse aktin aikana tajunnut asiaa, mutta aikanaan erään kerran silloista muijaani pannessa eräs kaverini oli nähnyt koko aktin, oli siis vielä katsellut sitä, eikä "hilpaissut karkuun" meidät nähdessään. Itse painoin tosiaan muijaani niin antaumuksella, etten ollut tajunnut meillä oleen yleisöä, kuten ei muijanikaan.
Oltiin parikymppisiä tuolloin.
Oli jotenkin noloa, kun kaverini sitten vain mainitsi jälkeen päin katselleen meitä ja "ihastelleen". Eli oli kaiketi varmaan runkannutkin samalla tai ainakin aika pian sen jälkeen.
Oli vielä nähnyt meidät sellaisesta kulmasta, että sekin oli näkynyt selvästi, kun olin muijani sisällä ja kuinka kaluni oli liikkunut edestakaisin hänen pillussaan. Eli näky oli ollut kuin jostain pornoleffasta.
Tietty kun panin häntä siten, että hänen jalkansa oli olkapäilläni ja hän muuten makasi selällään allani melkein kuin jossain sikiöasennossa. - Anonyymi
Minulle kävi aikoinaan nuoruudessani aika nolosti. Olin kesätöissä nuorena tyttönä läheisellä kyläkaupalla. Oli jo käynyt rippikoulun ja ammattikouluun oli syksyllä lähtö kaupunkiin, joten omaa rahaa teki mieli niillä kesätöillä.
Siellä kaupalla kävi tosi mukava poika ostoksilla, osti milloin mitäkin, ihastui ilmiselvästi minuun. Minäkin ihastuin tuohon poikaan ja pukeuduin hieman kauniimmin niinä päivinä, kun tiesin hänen tulevan kauppaan asioille. Kyllä siinä minulla sydän pamppaili, kun tuo poika ilmestyi sinne kaupalle.
Kesä oli jo pitkällä ja kumpikaan ei oikein rohjennut tehdä aloitetta ja aloin jo olemaan huolissani. Onneksi tuo poika kuitenkin ehdotti kerran, että voitaisko tavata työpäivän jälkeen yhdellä maitolavalla. Suostuin tietysti hieman arkaillen, tätä olin jo odottanutkin, mutta piti kuitenkin näytellä, etten olisi liian helppo nakki.
Tavattiin sitten sovitusti siellä maitolavalla, se oli sellainen nuorison kokoontumispaikka. Olimme kuitenkin ainoat sillä kertaa siellä ja toivoin tietysti, että pääsisin edes kunnolla suutelemaan tuon pojan kanssa. Juteltiin kuitenkin kumpikin ujosti, minä tykkäsin Hectorin biiseistä ja tuo poika kertoi pikkusiskonsa kuuntelevan niitä, hän itse kuunteli Hurriganesia. Kyllä me siitä viimein päästiin pussailemaankin, kun otin hieman aloitetta omiin käsiin.
Aikamme siinä pussailtuamme päätimme mennä sinne maitolavan koppiin, ettei olla siinä edessä olevalla lavalla. Saisimme olla siellä kopissa paremmin. Minulla oli varmaan jo pikkuhousut ihan märkänä, kyllä tuntui pillussa ihan siltä. Siinä me pussailtiin tai paremminkin jo kunnolla suudeltiin siellä sisällä olevalla penkillä. Ja täytyy sanoa, että kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää, tuo poika keksi alkaa hyväilemään minua kädellään pikkuhousujen päältä kesähameeni alta. Aloin vain huokailemaan, piti ihan pyytää, että voisiko hän laittaa käden sisälle housuihin, niin mukavalta se hyväily tuntui. Minäkin kokeilin tuon pojan etumusta, hänellä oli täysi seisokki päällä, ilmeisesti sekin teki hyvää tuolle pojalle.
Olisimme varmaan päässeet pidemmällekin, mutta sitten alkoi kuulumaan kahden mopon äänet ja ne pysähtyivät siihen maitolavan viereen. Nämä mopoilijat olivat huomanneet meidän polkupyörät siinä maitolavan vieressä nojallaan. Kyllä minua keljutti, kun nämä mopopojat avasivat sen maitokopin ovet, me vain posket punaisina istuttiin siinä penkillä. Lähes itkien lähdin sieltä polkemaan kotiin polkupyörällä.
Ketjusta on poistettu 78 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623