Mainiota UPM

Kouvolan Sanomat: UPM Kymi ajaa toimintansa alas ja lopettaa palkanmaksun heti – Käräjillä nähdään, vastaa Paperiliitto!
1952636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 195

Vanhimmat

Aivan oikein itsensä työttömiksi lakkoilleille paperimiehille.

Äänestä
  • Persu on saapunut keskusteluun.

    Äänestä

  • Eihän siellä paperimiehet lakkoille. Ootko vähän jälkeen jääny

    Äänestä

Miettikää jos kuka tahansa työnantaja voisi lopettaa palkanmaksun jos kuka vaan jossain päin Suomea lakkoilee.

Äänestä
  • Maksaisitko palkkaa itse henkilölle joka seisoo portilla tekemättä mitään,minä antaisin kenkää ja sanoisin että häivy tää on työmaa aluetta.

    Äänestä

  • Poliittisella lakolla ajetaan kaikkien asioita ja sen takia se on laiton. Palkanmaksun voi keskeyttää.

    Äänestä

Niin paperiliittohan ei ole lakossa(SIIS EI VIELÄ) ja työnantajalla on oikeus keskeyttää palkanmaksu 7 päivän jälkeen - mutta se 7 päivää pitää maksaa lain mukaan.
Ja ellei umppi maksa niin takuuvarmasti häviää käräjillä.
Mutta ainahan ylimääräinen loma kelpaa ja vielä hyvät kelitkin niin mikäs siinä.

Itse olen sitä mieltä että koska yönantaja tuollaisia edes päästää suustaan niin välittömästi työt seis ja ulosmarssi.

Äänestä
  • Enintään 7 päivää, ei vähintään 7 päivää, siinä on iso ero.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Enintään 7 päivää, ei vähintään 7 päivää, siinä on iso ero.

    7 -14 päivää. Tutustu lakiin äläkä tyhmäile, Jyri.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    7 -14 päivää. Tutustu lakiin äläkä tyhmäile, Jyri.

    KKO:n ennakkopäätös asiasta on olemassa, saa lopettaa maksu heti kun poliittinen lakko.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    KKO:n ennakkopäätös asiasta on olemassa, saa lopettaa maksu heti kun poliittinen lakko.

    Varmaan joutuvat maksamaan mutta oikeustoimet saattaa venyä kolmeen vuoteen,näin saavat alasajolle enemmän huomiota.

    Äänestä

Ei teille lakkoilijoille kannata maksaa mitään. kengän kuva perseeseen ja kortistoon. Ay- pampuille syyte maanpetturuudesta ja karkoitus Suomesta.

Äänestä
  • Ensimmäisenä lähte maanpetturipersut. Nuo Putinin lipojat. Ja sinä yssäbotti, sinä et asu Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ensimmäisenä lähte maanpetturipersut. Nuo Putinin lipojat. Ja sinä yssäbotti, sinä et asu Suomessa.

    Etkö keksi kuin tuota vanhaa samaa virttä veisata?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ensimmäisenä lähte maanpetturipersut. Nuo Putinin lipojat. Ja sinä yssäbotti, sinä et asu Suomessa.

    Eiköhän tuo ay-ydin edusta sitä itäistä aatetta. Ihan perinteisesti. Ja kyllä se on tämä lakkoilu, joka Putinin laariin sataa. Ehkä se kuitenkin on nyt selvinnyt, ettei se kommunismi sitten mikään rauhanaate ollutkaan. Mutta kohta on Wappu, ja pääsette marssimaan punaisten lippujenne kanssa.

    Äänestä

Ehdottomasti ulosmarssi välittömästi , nyt on työnantajapuolen jutut sitä luokkaa että pelit seis vaan.

Äänestä
  • Nyt ei ole työntekijöiden taistelu kyseessä,vaan herrojen kiistely.työntekiät ei hyödy mitään tästä lakosta,päinvastoin.ne palkkaneuvottelut on työntekijöitä varten,nyt ei ole kyse siitä. Erotkaa noista kommariliitoista,teiltä duunareita menee vielä työpaikat ja palkat näitten pellejen touhun takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Nyt ei ole työntekijöiden taistelu kyseessä,vaan herrojen kiistely.työntekiät ei hyödy mitään tästä lakosta,päinvastoin.ne palkkaneuvottelut on työntekijöitä varten,nyt ei ole kyse siitä. Erotkaa noista kommariliitoista,teiltä duunareita menee vielä työpaikat ja palkat näitten pellejen touhun takia.

    YTK vaan paisuu ja hyvä niin.Erotkaa nyt hyvät ihmiset nuosta kommariliitoosta,en ymmärrä ainakaan jos äärioikeistolainen Persu kuuluu liittoon.

    Äänestä

Kiittäkää Kokkoa, Ekströmiä ja Aaltoa.

Äänestä

ei oikein vakuuttavasti alkanut Volkkarin johtajuus, saattaa lähtö tulla piankin kun ei homma toimi.

Äänestä
  • Mihin hommiin aioit hakea, työ UPMllä ei ole varsinainen meriitti?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mihin hommiin aioit hakea, työ UPMllä ei ole varsinainen meriitti?

    Työ UPM on kuitenkin työtä,ei kotona makoilua.

    Äänestä

Itse haen saikkua,en kestä tälläistä

Äänestä

Hienoa UPM. Nyt kannattaa harkita koko tehtaan lopettamista, lahkolaiset ovat sen jäkeen sossun ja kelan luukulla. Sieltä luukulta tulee kyllä paljon pienempi summa kun tämän vassarihallituksen aikana. Aivan sama viettekö oikeuteen, jokainen voi lopettaa tehtaansa, tai vähentää työntekijöitä. Uskon että tehdas lopetetaan.

Äänestä
  • Lapseni uskoo joulupukkiin, entäs sitten?

    Äänestä

  • UPM ei voi pitää varmana työnantajana. Joten tuskin kukaan yllättyy kun voitollisia tehtaitakin sammutellaan.

    Äänestä

  • Se ei ole uskon asia, siitä päättää eri miehet.

    Äänestä

  • Älähän nyt lesta viitti, kesällä taas juhlat oottaa, älä viitti tulla sinne oven taakse kolkuttamaan, voit viedä ne sun lehtiset suoraan paperinkeräykseen.Bisnes ei ole uskonasia, joten älä tyrkytä uskomuksiasi muille.

    Äänestä

Tuosta niemestä tulisi jussina hyvät kokko tulet .Näkyisi kauas.

Äänestä

Hei kuusalaiset, konsernissa Helsingissä palkanmaksu jatkuu ennallaan! Kannattaa lukea enemmän, jotta pääsee siistiin sisähommaan KONSERNIIN. Varma työpaikka AA1.

Terv. Jussi Pee

Äänestä
  • sisältyykö nokkapuuterit palkkaan vai onko verotettava etu? Meneekö monta kiloa viikossa?

    Äänestä

Niin kyllähän siinä oikeuteen pääsee ja tuomio tulee kun lakia rikkoo. UPM on varma häviäjä tässäKIN asiassa.

Äänestä

Mihin pääsette töihin ja kuka maksaa palkkaa jos yritykset lopettaa Suomesta?

Äänestä
  • Miksi menisin jonnekin töihin? Ei ole enää mitään tarvetta. Jäädään nauttimaan tukia, sehän on teille kateellisille tuttua puuhaa joten menkää te vuorostanne töihin niin me aletaan kadehtia teitä samalla kun lasketaan osinkoja ja vuokratuottoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miksi menisin jonnekin töihin? Ei ole enää mitään tarvetta. Jäädään nauttimaan tukia, sehän on teille kateellisille tuttua puuhaa joten menkää te vuorostanne töihin niin me aletaan kadehtia teitä samalla kun lasketaan osinkoja ja vuokratuottoja.

    😂😂

    Äänestä

Miksi tuollla alalla aina työnantajapuolella ainut häirikkö on UPM? Voisko paikalliset tehtaanjohtajat kertoa, vai ovatko vaan nukkejohtajia kuten pääministeri Orpo nukkeministeri ja EK päättää?

Äänestä
  • Umpin hommat on viime aikoina menneet pahasti laittomuuksien puolelle kuten 2022 LAILLISEN lakon aikainen kymin voiman ajoon liityvä oikeuden päätös väärillä tiedoilla , 2024 ilmoitettu voimassaolevien TESsien purkaminen SOPIMUSKAUDEN PUOLIVÄLISSÄ, 2024 ilmoitettu palkanmaksun lopettaminen ilman TYÖSOPIMUSLAIN MÄÄRÄMÄÄ 7 päivän maksuvelvollisuutta jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Umpin hommat on viime aikoina menneet pahasti laittomuuksien puolelle kuten 2022 LAILLISEN lakon aikainen kymin voiman ajoon liityvä oikeuden päätös väärillä tiedoilla , 2024 ilmoitettu voimassaolevien TESsien purkaminen SOPIMUSKAUDEN PUOLIVÄLISSÄ, 2024 ilmoitettu palkanmaksun lopettaminen ilman TYÖSOPIMUSLAIN MÄÄRÄMÄÄ 7 päivän maksuvelvollisuutta jne.

    UPM nyt jo ennakoi tämän nykyisen hallituksen toimia, luottaen että EK saa tahtonsa läpi. Niin nyt ja kuten repi auki hiukan aikaisemmin voimassa olevat työehtosopimukset. Ja historiasta löytyy paljonkin tuo alan häiriköinnistä UPM:n osalta, sellaitakin mitkä aikanaan koski koko alaa mutta syyllinen oli UPM. Näistä on myöhemmin tihkunut tietoa.

    Jos hallitus saa tahtonsa läpi niin tulee monelle työelämässä melkoisia yllätyksiä melko nopeast. Ja mitä lukenut sieltä täältä mielipiteitä niin ne varmasti tulee yllätyksinä joillekin, kun näyttää etteivät ymmärrä mistä kyse.

    Paikallisista kansanedustajista tätä kansallista tuhontietä kannattaa Laakso ja Kaunisto.

    Nyt vaan tässä puhe työelämästä. Mutta kaikkea muutakin hurjaa tiedossa. Vaikutukset tulee olemaan melkoisia kotitalouksiin ja ostovoimasta eläviin yrityksiin. Yhteiskunnan verotulot putoaa ja työttömyys kasvaa. Ja eiköhän jonkin ajan päästä vaikuta ansaittuihin eläkkeisiinkin, johan hallituksen puolelta sitä väläyttetykin.

    Äänestä

Työnantajien, EK:n ja hallituksen päämääränä on murtaa Työehtosopimus- sekä luottamusmiesjärjestelmät ja palauttaa Suomi työehtojen osalta 1800- luvulle. Se on meistä työntekijöistä kiinni suostummeko siihen vai pidämmekö pintamme.

Äänestä

Ei muuta kuin vehkeet tatista seis ja putket jätetään täyteen. Lähdetään heti viettämään palkatonta. Laitetaan kova kovaa vastaan, kun meitä UPM sortaa jälleen kerran.

Äänestä
  • Näin se on tehtävä, kun päällikötkin ovat UPM:n kanssa samaa mieltä. Rautakangella pysähtyy kohta kk3.

    Äänestä

  • Rautakankea kk3 viiraan, kun päälliköt sitä oikein kerjää!

    Äänestä

Ainoa voittaja tässä lakossa on luonto. Tulee pahan tauko avohakkuisiin. Ja saattajan siinä sivussa jokunen motoyrittäjäkin lopettaa.

Äänestä

Niin... onhan UPM:n KAIKILTA TOIMIHENKILÖILTÄ JOHTOA MYÖTEN KATKAISTU PALKANMAKSU asap?? 😜👍😂🤣

Äänestä
  • Tuskinpa vain. Eiköhän tämä johtoporras sikaile firman piikkiin ja naureskele saavutuksilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tuskinpa vain. Eiköhän tämä johtoporras sikaile firman piikkiin ja naureskele saavutuksilleen.

    Käytännössä UPM asetti työsulun koska ei noudata lakia.
    Sopimukset on voimassa... Tai siis oli siihen asti kunnnes UPM aloitti sikailun.
    Kannattaa muistaa että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
    Pikkulintuset viserteli että tuo ja muukin viimeaikojen sikailu saattaa aiheuttaa pienen yllärin joka ilmenee sitten kun/jos koneita pitäisi alkaa käynnistelemään....

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Voipi olla ylläreitä tiedossa pikkulintusillekin...

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Käytännössä UPM asetti työsulun koska ei noudata lakia.
    Sopimukset on voimassa... Tai siis oli siihen asti kunnnes UPM aloitti sikailun.
    Kannattaa muistaa että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
    Pikkulintuset viserteli että tuo ja muukin viimeaikojen sikailu saattaa aiheuttaa pienen yllärin joka ilmenee sitten kun/jos koneita pitäisi alkaa käynnistelemään....

    Kyllä se voip hankala olla käynnistellä, kun se hetki koittaa. Minulta nimittäin hävisi erinäisiin paikkoihin työkaluja, jotka voivat aiheuttaa pientä kivaa. Ja 🐿:lle tiedoksi, että laitoin sulle jemmaan pari käpyä boilex konttiin. Hähähää!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kyllä se voip hankala olla käynnistellä, kun se hetki koittaa. Minulta nimittäin hävisi erinäisiin paikkoihin työkaluja, jotka voivat aiheuttaa pientä kivaa. Ja 🐿:lle tiedoksi, että laitoin sulle jemmaan pari käpyä boilex konttiin. Hähähää!

    Se on kohta ite kyrpä siivilöimässä konttia, jotta pääsee sorvaamaan käpyjä. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Se on kohta ite kyrpä siivilöimässä konttia, jotta pääsee sorvaamaan käpyjä. 🤣

    🐿🐿🐿🐿🐿🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Se on kohta ite kyrpä siivilöimässä konttia, jotta pääsee sorvaamaan käpyjä. 🤣

    Nyt on kyllä vähän jo paksua. Siis tämä kielenkäyttö. Olisiko tämä nyt niin että tässä olisi joku epäselvyys tai pieni erimielisyys mutta niihin kontteihin EI SAA laittaa mitään ylimääräistä koska siitä aiheutuu haittaa. Pidetään työkalut omassa lahkeessa- hyvää työpäivää
    Viikka jungman

    Äänestä

Maksaja on aina lopulta vahvempi. Aivan selvää että nämä vasemmisto kiihkoilu lakot on lailla minimoitava.

Äänestä

Kiitos vaan upm annoit pidennetyn talviloman thaimaa kutsuu perjantaina.

Äänestä
  • Kuvitteletteko te edelleen jonkun olevan teille kateellisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kuvitteletteko te edelleen jonkun olevan teille kateellisia?

    No sinä ainakin olet kateudesta punainen. Lakkoavustuksia ropisee tilille ja jätkät vaan lomailee ja sekös sua kiukuttaa kun ne saa vikkossa enemmän kuin sinä kuukaudessa vaikka kumpikaan ei tee mitään😆

    Äänestä

Eikö tämä ole tukilakko duunareille hallitusta vastaan. Ei kai sillä väliä kumman toimesta tehdas ajetaan alas. Viesti hallitukselle on sama

Äänestä
  • Ai näinkö se katsotaan vasemmistolaisten lasien läpi...suurinta huutonaurua. Nämä lakot loppuu pian, jäsenistölle ei maistu.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ai näinkö se katsotaan vasemmistolaisten lasien läpi...suurinta huutonaurua. Nämä lakot loppuu pian, jäsenistölle ei maistu.

    EK ampuu itseän jalkaan. Pysäyttää itse tehtaansa huutista :D Sinne meni asiakkaat. Duunari voi mennä muihin töihin, mutta tehdas on mennyttä jos asiakkaat meni. Sinne meni miljoonien investoinnit.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    EK ampuu itseän jalkaan. Pysäyttää itse tehtaansa huutista :D Sinne meni asiakkaat. Duunari voi mennä muihin töihin, mutta tehdas on mennyttä jos asiakkaat meni. Sinne meni miljoonien investoinnit.

    Miten pyöritään tehdasta, kun logistiikka ei toimi. Kyllä tehtaiden pysähtyminen on osa AKTn pelikirjaa.

    Äänestä

Aloittaja missä nainen onko ikävä

Äänestä

Antaa UPM tehdä nyt mitä haluaa.
Kuukauden seisokki on hyvästä, jos on mies.

Äänestä
  • aivoton vielä lisäksi

    Äänestä

  • aivoton riippupalli kilistele kulkusiasi vaan

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    aivoton riippupalli kilistele kulkusiasi vaan

    äijät menkään pussiruokajonoon,vähä kuin armejassa?

    Äänestä

Eihän siitä ole epäilystäkään etteikö yleislakko alkaisi, tuo UPM kukkoilu on sinetti sille.
Voitte olla 100% varmoja ettei koneet käynnisty silloin kun työnantajat haluaa.

Äänestä
  • Sellaista et tule näkemään ikinä. Harhaisia vasemmistohaaveita.

    Äänestä

  • Tilaa jo aika kelan luukulle, sillä sitä tarvitsen elääksesi kun tehdas lopetetaan. kohta on asunnot halpoja Kouvolassa, Suomen takapajulassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tilaa jo aika kelan luukulle, sillä sitä tarvitsen elääksesi kun tehdas lopetetaan. kohta on asunnot halpoja Kouvolassa, Suomen takapajulassa.

    Asunnot tosiaan on halpoja nykyään, pari kämppää tänä vuonna jo tullut ostettua lisää.
    Niin ja vuokrankorotusilmoitukset vuokralaisille lähti jo, siitä tulee taas muutama satanen lisää nettona kuukaudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tilaa jo aika kelan luukulle, sillä sitä tarvitsen elääksesi kun tehdas lopetetaan. kohta on asunnot halpoja Kouvolassa, Suomen takapajulassa.

    Kyllä mä niin oon iloinen ku kouluttamattomat paperimiehet pannaan kortistoon tinttaalujensa takia,mistäs sitte töitä ku ei oo ku ikänsä istunu valvomos ja kerran päiväs vääntäny lämpöösen paikan.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kyllä mä niin oon iloinen ku kouluttamattomat paperimiehet pannaan kortistoon tinttaalujensa takia,mistäs sitte töitä ku ei oo ku ikänsä istunu valvomos ja kerran päiväs vääntäny lämpöösen paikan.

    Paskan

    Äänestä

Lahtarit asialla jälleen työläistä alistamassa.

Äänestä
  • Hokemia, ilman mitään faktoja. Jos olet töissä, mikään ei muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Hokemia, ilman mitään faktoja. Jos olet töissä, mikään ei muutu.

    Ensin murretaan paikallinen sopiminen, sitten yleissitovuus, sitten TESsit. Kyllä tämä kuvio tiedetään. Lakon aika on nyt. Nyt on viimeinen hetki pysäyttää EK sikailu, jonka kumileimasin hallitus on

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Hokemia, ilman mitään faktoja. Jos olet töissä, mikään ei muutu.

    Siiskö noinko sinun ymmärryksen mukaan?

    Äänestä

Ihan turhaa uhoa monelta, kyllä töihin palataan ja koneet käynnistetään kun tilanne on ohi. Mutta pakko myöntää että henki tulee olemaan aika pitkään huono tämän jälkeen, jokainen toki tekee omat ratkaisunsa, mutta henkilökohtaisesti voin luvata että ylitöiden tekeminen on nyt pidemmän aikaa jäissä, ei kiinnosta vaikka olisi kuinka tiukka miestilanne tai kiire jossain remontissa.
Sellaisen vetoomuksen kyllä sanoisin ns. putki-ikäisille, ottakaa te nyt lopputili kun voitte lähteä. Mitä järkeä roikkua tuollaisen työnantajan listoilla jos ei ole pakko? Voi olla korvaajia tiukka löytää, UPM kun ei nyt ole taas kovinkaan suosittu työnantaja osaajien keskuudessa.

Äänestä
  • Nimenomaan, SITTEN KUN TILANNE ON OHI. VASTA SITTEN.
    Mutta se ei tämän viimeisimmän työnantajien tempauksen takia ole ohi 2 viikon päästä eikä vielä kolmenkaan😉 eiköhän siitä sinullekin tieto jossain vaiheessa tule....

    Äänestä

  • Tämä tappio kuitataan nimenomaan ylitöillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Tämä tappio kuitataan nimenomaan ylitöillä.

    Mikä tappio? joudutko maksamaan pomollesi siitä kun olet lakossa?
    Ei mulle ainakaan mitään tappiota tule vaan päin vastoin, saan rahaa siitä etten mene töihin.

    Äänestä

EK näytti kuka on kaiken takana. Nyt lyödään työväestöä ja persut hurraavat. Ovat aina vihanneet työväestöä ja nyt ovat päässeet irti. Työväestö uudet mamut joita vihata. Ohjeet persuille antaa EK ja Moskova.

Äänestä

No nyt liittyi Storakin joukkoon ja lisää seuraa kun kemianteollisuudessa menee tehtaita kiinni kun raaka-aineita ja valmiita tuotteita ei saada eteenpäin. SAK: n kassoilta loppuu pito kun kaikille lomautetuille ja lakkolaisille alkavat maksamaan korvauksia. AY-liikettä viedään nyt kuin pässiä teuraaksi.Siinä kun alkaa makselemaan 166e/pvä kymmenille tuhansille viikkokausia niin Kojamon osuus salkusta pienenee kummasti. Esim. 166e/pväx7x20000=23240000e.

Äänestä
  • Sulla ei taida olla minkäänlaista käsitystä siitä minkälaiset varat ja kassat liitoilla on?
    Eikä minkäänlaista käsitystä siitäkään mitkä tahot lakkoavustukset ansiosidonnaiset maksaa.
    Ammattiliitto maksaa lakkoavustukset, liiton työttömyyskassa ansiosidonnaisesta 5,5% ja loput tulee työntekijän itsemaksamista työttömyysvakuutusmaksuista työttömyysvakuutusrahastosta ja valtiolta.

    Äänestä

Ja ylitöitä painetaan Kymillä vaik ei pitäis olla mitään duunia. Ja tekijöitä riittää. Ei voi ymmärtää!

Äänestä
  • Kymi on Kymi. Siellä käyneenä ei voi oikeastaan muuta odottaakkaan, kuin tätä epäjohdonmukaista toimintaa. Sellainen sanonta on, että ei voi kauhalla ottaa, jos on vain lusikalla annettu. Tämä sanonta pätee lähes kaikkiin Kymiläisiin.

    Äänestä

  • Oikeasti??

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Oikeasti??

    No ihan oikeesti!!!

    Äänestä

Nykytyöt tehdään muualla kuten Neste Singaporessa ja Upm Montevideossa

Palkanmaksu loppuu demarihuijareilta
Raja on Lappeenrannassa kiini
Putin uhkaa miehittää Imatran

Metsäteollisuua poistuu Kaakkois-Suomesta

Demareilla on siellä omakotitaloja ja kaksi autoa ja jääkistu täynnä jäätelöä ja syövät talkkunaa, savulihaa ja muuta herkkua

Nyt niiltä lähtee työ lopullisesti, talot myyntiin kuin Valco- Sorsan aikana

Jos kiinnostaa, tehkää ostotarjous, sikahalpaan hintaan, voi tärpätä omakotitalo
Sijoittana en ostaisi tyhjenevältä alueelta mutta jos on kesämökin tarvetta tms.

Äänestä
  • Että oikein Putin uhkaa miehittää Imatran. Sinunkaltaisesi persureiän märkä uni. Ja kertoo kyllä millä tasolla ja kenen valtuuttamana disinformaatiotasi suollat.

    Äänestä

  • Miksi velatonta taloa pitäisi myydä, myös huvila saimaanrannalla on maksettu. Sijoitusasunnoista tulee tuloja, kyllä tässä voi töistä pois jäädä, se on harrastus mistä vielä maksetaan palkkaa.

    Äänestä

  • Äitisikään ei allekirjoita. Huutista sille.

    Äänestä

Ihan se ja sama loppuuko palkanmaksu heti vai viikon kuluttua, ei tässä lakkoilussa nyt siitä ole kyse, se ehditään riitelemään kyllä myöhemmin. Jokaisella hyväpalkkaisella paperiduunarilla on löysää pärjätä se viikko mutta entä jos töihin ei ole paluuta kuukausienkaan päästä? Tässähän on ainekset vaikka puolen vuoden lakkoon ja kun pian polttoaineetkin loppuvat jakeluista, alkaa lakolla olla ihan oikeita vaikutuksia.
Hallitus ei jousta, AY- pamput eivät tietenkään jousta, siinähän kärsisivät kasvot, kuka sitten joustaa? Muutaman ensimmäisen kuukauden ajan tuskin muut kuin tavis kansalainen joka jo nyt alkaa tuntea tämän kiistan munaskuissaan kun bussit lakkaavat ajelemasta jne....

Äänestä
  • Ei täälä ItäSuomes oo näkyny ku koulubusseja,kyllä ne varmaan ajaa vaikka löpöllä.

    Äänestä

Oli tulla kahvit nenästä kun uutisoitiin että Paperiliiton
rasvamahat joutuvat ilmoittautumaan TE:lle työttöminä työnhakijoina.
Siellä passaa paukutella henkseleitä ja kerto kuinka päteviä ja
korvaamattomia he ovat

Äänestä
  • Eikös nuo ole sitä tehnyt jo 1,5 vuotta aina joka lomautuspätkän kohdalla? Netissä tehdään joten ei siinä tarvitse kellekään henkseleitään paukutella.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Eikös nuo ole sitä tehnyt jo 1,5 vuotta aina joka lomautuspätkän kohdalla? Netissä tehdään joten ei siinä tarvitse kellekään henkseleitään paukutella.

    Jep, ja lomautuksen aikana ei te-toimisto hätyyttele, saa matkustella rauhassa.

    Parina vuonna kun on tullut 500h ylitöitä per vuosi, niin kyllä välillä on hyvä huilata ansiosidonnaisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Jep, ja lomautuksen aikana ei te-toimisto hätyyttele, saa matkustella rauhassa.

    Parina vuonna kun on tullut 500h ylitöitä per vuosi, niin kyllä välillä on hyvä huilata ansiosidonnaisella.

    Teillä ei sitten taideta noudattaa lakia ylitöiden määrän suhteen?

    Taitaa tulla pitkät huilit. Sinäkin itket vielä monta kertaa tehtaan perään. Tehdas lopetetaan aika pian, eikä Kouvolan tehdas ole ainoa. Siinä itku alkaa matkustajalla.

    Äänestä

  • Tää rasvamaha ilmoitti henkselit paukkuen kaikille vuokralaisille vuokrankorotuksesta ja laitettiin samantien vuotuinen maksimikorotus koska ovat niin päteviä ja korvaamattomia vuokralaisia.

    Luulenpa että se hätä ja itku tulee ihan muille kuin työmiehille sitten kun portti lukitaan ja valot sammutetaan tehtaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Jep, ja lomautuksen aikana ei te-toimisto hätyyttele, saa matkustella rauhassa.

    Parina vuonna kun on tullut 500h ylitöitä per vuosi, niin kyllä välillä on hyvä huilata ansiosidonnaisella.

    Hölmöhän sinä olet kun ylitöitä teet. Täysin aasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Teillä ei sitten taideta noudattaa lakia ylitöiden määrän suhteen?

    Et taida olla työelämässä🤣🤣

    Jos vihjaat entiseen 250 + 80 h ylityörajoihin, niin ne poistuivat jo useampi vuosi sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Hölmöhän sinä olet kun ylitöitä teet. Täysin aasi.

    Noh, toisinaan täytyy esim auto vaihtaa uuteen niin kelpaa ylimääräiset 30ke/ vuosi.

    Muuten ei olisi varaa moiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Taitaa tulla pitkät huilit. Sinäkin itket vielä monta kertaa tehtaan perään. Tehdas lopetetaan aika pian, eikä Kouvolan tehdas ole ainoa. Siinä itku alkaa matkustajalla.

    Miksi. Menen muualle töihin, se sen kummempaa ole tämä elämä. Ei tarvitse täristä kuin persureikä.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Miksi. Menen muualle töihin, se sen kummempaa ole tämä elämä. Ei tarvitse täristä kuin persureikä.

    Hoiva-avustajaksi aion itse lähteä. Kuulema töitä löytyy. Ei lakot pysäytä hommia.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Hölmöhän sinä olet kun ylitöitä teet. Täysin aasi.

    Mikään ole parempa kuin ylityö, ei riitä perus liksa omaan elämäntyyliin Thaimaan matkoineen jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Mikään ole parempa kuin ylityö, ei riitä perus liksa omaan elämäntyyliin Thaimaan matkoineen jne.

    No jos on noin tiukkaa, niin kannattaa etsiä jostain parempi työpaikka suuremmalla palkalla, jotta ei tarvitse tehdä ylitöitä päästäksesi Thaimaahan laydyboyta nussimaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Noh, toisinaan täytyy esim auto vaihtaa uuteen niin kelpaa ylimääräiset 30ke/ vuosi.

    Muuten ei olisi varaa moiseen.

    Olet liian pienipalkkaisissa töissä. Ylityöt on köyhille.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Olet liian pienipalkkaisissa töissä. Ylityöt on köyhille.

    Tottahan tuo on, meillä paperimiehillä on pienet palkat, toisin kuin yleensä väitetään.

    Niin että mitä sitten?

    Äänestä

Luuleeko paperiliitto että UPM välittää paskaakaan työehtosopimuksien irtisanomisesta. UPM pistää äijät pihalle ja sillä siisti. Tilalle otetaan vain heppuja jotka eivät ole AY liikkeesä mukana. Jos äijiä ei tule töihin niin tehtaat suljetaan ja siirretään maahan jossa tehdään työtä eikä lakkoilla. Sen jäkeen risuparrat ovat kelan luukulla. Hyvä niin. Tulee halvalla asuntoja myyntiin.😁😁😁😁😁

Äänestä
  • Joo halpoja ne on, tämä risuparta rasvamaha on tänä vuonna jo pari kämppää ostanut lisää kun oli ns. Pakkomyynnissä. Toiseen jäi ex-omistaja vuokralle ja toisesta oli ex omistaja poistunut oman käden kautta kun rahat loppui. Ei ollut tehtaalaisia kumpikaan.
    Eihän nuo halvat vuokrakämpät paljoa täälläpäin tuota mutta kun niitä useamman on hankkinut niin ihan mukavasti tulee nettoa, semmonen parin viikon tehtaan tili.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Joo halpoja ne on, tämä risuparta rasvamaha on tänä vuonna jo pari kämppää ostanut lisää kun oli ns. Pakkomyynnissä. Toiseen jäi ex-omistaja vuokralle ja toisesta oli ex omistaja poistunut oman käden kautta kun rahat loppui. Ei ollut tehtaalaisia kumpikaan.
    Eihän nuo halvat vuokrakämpät paljoa täälläpäin tuota mutta kun niitä useamman on hankkinut niin ihan mukavasti tulee nettoa, semmonen parin viikon tehtaan tili.

    Älä hyvä mies osta Kymenlaaksosta yhtään mitään. Maakunta tyhjenee kovaa vauhti. Voit tehdä suoraan alaskirjauksen ja kämppien arvoksi 0€.

    Äänestä

  • No, ei niillä liitottomilla ainakaan koneita käyntiin saada :D

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Älä hyvä mies osta Kymenlaaksosta yhtään mitään. Maakunta tyhjenee kovaa vauhti. Voit tehdä suoraan alaskirjauksen ja kämppien arvoksi 0€.

    Ei tyhjene. Vuokra-asunnoille on aina tarvetta ja kysyntää.
    Tällä hetkellä 12 velatonta vuokra-asuntoa omistavana voin kertoa sinulle tämän.
    Ja mikä mukavinta, vuokralaiset on ne asunnot vuokrissaan maksaneet jo ajat sitten ja tuottoa tulee varsin mukavasti.

    Äänestä

Sopparit irtisanottiin vastatoimena UPM lakisääteisestä 7 päivän palkanmaksusta kieltäymisestä.
Koska sopimuksettomassa tilassa voidaan mennä välittömästi lakkoon kun työnantaja ilmoittaa että pitäisi alkaa ajaa kohta pysäytettäviä koneita käyntiin.
Katsellaan sitten syksyllä että tuleeko jostain tehtaanpiipusta savua, epäilen vahvasti.

Äänestä

Ei todellakaan tule. Risuparrat on kelan luukulla. 😂😂😂😂😂😂😂

Äänestä
  • On kyllä lempimusiikkia tuo köyhien ja kateellisten itku, saispa päättymättömälle kasetille:D

    Voisitko nauhoittaa kun näyttää sujuvan, voin hiukan maksaakin, pimeästi tietysti ettei kela siulle hermostu

    Äänestä

Paperi-Paavot Kelan luukulle,hahhah.

Äänestä
  • Ei sinne tarvitse mennä, asiat hoituu netissä nykyaikana ainakin meiltä joilla on luottotiedot kunnossa.
    Vajaan 5 minuutin homma että n.2700€ /kk ansiosidonnainen alkaa juosta.

    Pummit ja puliukot asioi Kelan luukulla, kumpi sinä olet? Vai kuulutko niihin jotka jäi keskenjääneen peruskoulun jälkeen suoraan eläkkeelle 5. luokalta ?

    Äänestä

Jouko Aitoniemi -luottari UPM Raumalta A-Studiossa puhui asiaa. Oli vähän surullisen näköinen.😢

Äänestä

Luottarit on kaikki kommunisteja

Äänestä

Surulliseksi tämä hulluus vetää. Kaakonkulmallla varmasti pohditaan, mitkä linjat hiljenevät. Puu on niukka hyödyke ja uusia tehtaita on noussut. Vaalitulos ei sopinut vasemmistolle. Ja toisaalta mitään omia ratkaisumalleja ei ole. Eikä rahaakaan ole, paitsi tietysti edellisellä pääministerillä.

Äänestä
  • Ehkä näin pitäisi käydäkkin, näyttää "kepillä" mitä käy jos ei kilpsilukyky kiinnosta ja poliittiset lakot maistuu.

    Äänestä

Kaikki tehtaat kiinni ja porukat ulos .Pääsevät kaljottelemaan .

Äänestä
  • Hienoa! Työläinen kaljoittelee aina. Oliko persureiällä muuta mielessä kuin kaljottelu? Ei tainnut olla.

    Äänestä

Sopimusten irtisanomisella varmistettiin se että lakko voidaan aloittaa heti kun työnantaja haluaa laitteet käyntiin.
Hyvä veto, kerrassaan loistava vastaus UPM:n aloittamalle sikailulle.

Äänestä
  • Ja kun sitten koittaa se hetki, että alkavat käynniatelemään laitosta, on se kivinen, vai sanoisinko paremminkin metallinen tie. Yllätyksiä tulee ja paljon! Sitä saa tulla kysymään ylitöitä tekemään, mutta kenellä on tällaisennkohtelun jälkeen mitään haluja osallistua talkoisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ja kun sitten koittaa se hetki, että alkavat käynniatelemään laitosta, on se kivinen, vai sanoisinko paremminkin metallinen tie. Yllätyksiä tulee ja paljon! Sitä saa tulla kysymään ylitöitä tekemään, mutta kenellä on tällaisennkohtelun jälkeen mitään haluja osallistua talkoisiin.

    eihän lakossa mitään ylitöitä tehdä

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    eihän lakossa mitään ylitöitä tehdä

    Ei, mutta sen jälkeen on. Ja kyllä, tulen tekemään maximit, kaikki mitä irtoaa. Minun pussille ei sdp tule, menetykset korvataan kovalla työllä.

    Äänestä

Vieläkös siellä Kymijoen varressa on puunjalostusteollisuutta jäljellä ?

Äänestä
  • kyl tääl yläjuoksul on viel mut siel kotkas taitaa jo olla hiukan hiljasempaa vai oonko kuullu ihan väärin....

    Äänestä

Lehdessä kirjoitus että lakon jälkeen tehdään kahta vuoroa peräkkäin,on helppoa hommaa jos nuo risuparratkin pystyy siihen,eihä se yksikään saanu sanottua koko lausetta vetämättä henkeä välillä

Äänestä
  • Muutama päivä kuukaudessa ylitöitä, yli 100 tonnia vuodessa tällä risuparralla. Pojat vetelee 150 tonniakin helposti vuodessa, kyllähän se köyhää kirpaisee.....
    Pinkka on siinä mallissa ettei haittaa vaikka sataman portit jäisi pysyvästi kiinni .

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Muutama päivä kuukaudessa ylitöitä, yli 100 tonnia vuodessa tällä risuparralla. Pojat vetelee 150 tonniakin helposti vuodessa, kyllähän se köyhää kirpaisee.....
    Pinkka on siinä mallissa ettei haittaa vaikka sataman portit jäisi pysyvästi kiinni .

    Näin on. Kun 20-v on takana, perse kestää kyllä kävi mitä vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Muutama päivä kuukaudessa ylitöitä, yli 100 tonnia vuodessa tällä risuparralla. Pojat vetelee 150 tonniakin helposti vuodessa, kyllähän se köyhää kirpaisee.....
    Pinkka on siinä mallissa ettei haittaa vaikka sataman portit jäisi pysyvästi kiinni .

    Turhaan provoat,yksinkertaisuus paistaa läpi.

    Äänestä

kovin oikeistolaisia puheita näillä paperimiehillä,toki ei mikään ihme tietäen ketkä ahneimpia ovat(alkavat luottoukoista).

Äänestä
  • Eikö töissä käydä rahan takia?

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Eikö töissä käydä rahan takia?

    Eihän kelan elätit sitä ymmärrä😅

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Eihän kelan elätit sitä ymmärrä😅

    Ay-liike ei ymmärrä, ampuu omiin polviin. Keskittyisivät jäsenistön ostovoimasta huolehtimiseen, ei mihinkään muuhun huuhaa hommaan. Nämä hallituksen uudistukset eivät koske millään tavalla työssäkäyvää, että niillä olisi minkäänasteista oleellista merkitystä. Töihin vaan ja lait voimaan. Loppuu se ay-vouhottaminen. Hävettää kuulua liittoon, leimataan vasemmiston asioiden ajajaksi. Voiko olla hirveämpää?

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Kyllä ne vaan koskee koska EK tarkoituksena on päästä purkamaan TES järjestelmä. Se ei toki toteudu huomenna mutta pitkässä juoksussa se on tarkoituksena. Eikä EK sitä edes kiellä.

    Kuinka helvetin kujalla sinä oletkaan! Vai ei koske työssä käyvää? Opettele lukemaan ja sen jälkeen vielä ymmärtämään mitä luet. Et ymmärrä hevon vittuakaan spede!

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kyllä ne vaan koskee koska EK tarkoituksena on päästä purkamaan TES järjestelmä. Se ei toki toteudu huomenna mutta pitkässä juoksussa se on tarkoituksena. Eikä EK sitä edes kiellä.

    Ei tässä maassa mitkään ay-liitot kävele hallituksen yli. Toivottavasti eivät anna periksi ja uudistukset läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Kuinka helvetin kujalla sinä oletkaan! Vai ei koske työssä käyvää? Opettele lukemaan ja sen jälkeen vielä ymmärtämään mitä luet. Et ymmärrä hevon vittuakaan spede!

    Jos olet vasuri ei sille mitään voi. Ymmärrystä ei löydy ikinä. Hoetaan mitä isot pojat kerto. Talousasioista ymmärrys 0.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Kuinka helvetin kujalla sinä oletkaan! Vai ei koske työssä käyvää? Opettele lukemaan ja sen jälkeen vielä ymmärtämään mitä luet. Et ymmärrä hevon vittuakaan spede!

    Eiköhän valtiovarainministeriön virkamiehet osaa laskea pikkasen paremmin, kuin joku amis-tason suunsoittaja?

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Eiköhän valtiovarainministeriön virkamiehet osaa laskea pikkasen paremmin, kuin joku amis-tason suunsoittaja?

    Persureikä ei ymmärrä ettei kyse ole mistään muusta kuin EK suunnitelmasta murtaa TES sopimukset. Ja alinta palkkaa ei Suomen laki tunne, joten kunTES murrettu voi alin palkka olla mitä vain. Ja kun irtisanominen helppoa niin joka ammattimies voidaan vaihtaa halvempaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Missään ole sellaista sanottu. Mitä järkeä keksiä juttuja mitä ei ole olemassakaan. Harhaista. Ay-liitoille ja työpaikoille ei politiikka kuulu ollenkaan. Todellakin tarvitaan tiukat rajat lailla tämänkaltaiselle pelleilylle.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Persureikä kieltää Jeesuksen. Hallituksen Juudas.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Missään ole sellaista sanottu. Mitä järkeä keksiä juttuja mitä ei ole olemassakaan. Harhaista. Ay-liitoille ja työpaikoille ei politiikka kuulu ollenkaan. Todellakin tarvitaan tiukat rajat lailla tämänkaltaiselle pelleilylle.

    Mitäs sinulle, Kotkan köyhimmälle eläkeläiselle kuuluu?

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Mitäs sinulle, Kotkan köyhimmälle eläkeläiselle kuuluu?

    Kiristääkö? Pian painetaan ylkkää vai mitä demari?

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Kiristääkö? Pian painetaan ylkkää vai mitä demari?

    Ei poika kiistänyt olevansa Kotkasta. Huutista sille :D

    Äänestä

Yleislakko alkaa pian ja EKorpon EKhallituksen kananlento katkeaa.

Äänestä
  • Ei yleislakko ala, meillä Loimaan liitossa 70 %. Ei me lakkoilla.
    olen säästänyt ja yli 10 000 e kun olen laittanut aina vuosittain Liiton maksun summan osakerahastoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Ei yleislakko ala, meillä Loimaan liitossa 70 %. Ei me lakkoilla.
    olen säästänyt ja yli 10 000 e kun olen laittanut aina vuosittain Liiton maksun summan osakerahastoon.

    Eläkkeellä sitten käytän osakerahaston rahoja, tai annan lastenlapsille.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Eläkkeellä sitten käytän osakerahaston rahoja, tai annan lastenlapsille.

    Ja sitten sinä persureilä heräsit kasakan nauruun.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Ei yleislakko ala, meillä Loimaan liitossa 70 %. Ei me lakkoilla.
    olen säästänyt ja yli 10 000 e kun olen laittanut aina vuosittain Liiton maksun summan osakerahastoon.

    Yleislakko alkaa ja YTK jäsenet ei saa mistään rahaa. MIKÄÄN liitto ei tietenkään maksa YTK-loisille lakkoavustuksia eikä loisien kassa sen enempää ansiosidonnaista kuin lakkoavustuksiakaan.
    Muahhahhahhaaa!

    Äänestä

  • Ihanaa, löytyy järkiporukkaa. Eiköhän tämä kohta laajene. Leikkiköön ay yksinään.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Ihanaa, löytyy järkiporukkaa. Eiköhän tämä kohta laajene. Leikkiköön ay yksinään.

    Ei muuta kuin ministeriöön töihin. Olet turvassa, ei pysty edes persut saamaan irtisanomista aikaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Ei muuta kuin ministeriöön töihin. Olet turvassa, ei pysty edes persut saamaan irtisanomista aikaiseksi.

    Ajattelin hoiva-alaa. Saanko 6500€ brutto sielläkin avustajana?

    Äänestä

  • Ja mitäs näille kävikään? Työnantaja laittoi pihalle seisomaan ilman palkkaa. Huutista näille lampaille. Olipa paljon hyötyä nuolla työnantajaa, se ei välittänyt pätkän vertaa työntekijöistä.

    Äänestä

Toimitusjohtajan palkka - aiming higher.

Äänestä

Paikallisosaston kannattaisi sanoutua irti paperiliitosta ja tehdä paikallinen sopimus ja mennä töihin. Näin on. Muuten vaarana on taas neljän kuukauden lakko, joka ei johda mihinkään, kuten ei edellinenkään kaksi vuotta sitten.

Jos pääluottamus ei kelpaa, niin ne, jotka hänet ovat valinneet, voivat hänet myös erottaa. Työntekijät voivat valita työsopimuslain 13. luvun 3. pykälän mukaisen luottamusvaltuutetun edustamaan itseään, koko porukkaa.

Äänestä
  • Heikostipa olet perillä asioista. No nehän sitä jaskaa pauhaa eniten jotka tietää vähiten.

    Äänestä

  • Mitähän nyt tarkoitat ja mihin liittyy?

    Olet hyvä esimerkki eri palstojen kahjoista joka ei edes tiedä mistä kommentoi. Aika noloa.

    Äänestä

  • Kovastipa persureikä kak kaaaa suoltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Mitähän nyt tarkoitat ja mihin liittyy?

    Olet hyvä esimerkki eri palstojen kahjoista joka ei edes tiedä mistä kommentoi. Aika noloa.

    todistit juuri olevasi netin tyhmin

    Äänestä

Persureikä tehnyt kymmeniä lakonvastaisia aloituksia ja jokaisessa jauhotettu. Tätä persureikää häpeää jo koko jauhojengi. Mutta Moskovan opeilla ja rahoilla persureikä jatkaa vaan. Putinia lipoo hän.

Äänestä

Minkä helvetin takia Kymin Voima on edelleen ajossa? Paperiliitto on irtisanonut TESsin, joten mitkä helvetin uunot siellä ajelee laitosta? Vai onko taas haalittu vanhat jermut kasaan? Hävetkää!

Äänestä
  • Koskeeko nämä irtisanotut sopimukset vain paperia? Eikö sinne neuvoteltu joka toimintoon omat?

    Äänestä

  • tollopeloton se siellä uunoilee Kannattaa perehtyä asioihin niin ei munaile itseään enempää

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    tollopeloton se siellä uunoilee Kannattaa perehtyä asioihin niin ei munaile itseään enempää

    Mikäs vitjamuna se sinä olet? Itse en henkilökohtaisesti työskentelisi, jos ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta. Mutta ilmeisesti Kymin Voiman vitjamunat eivät uskalla nousta barrikadeille. Kyseinen laitos on pidetty perusteetta ajossa lakoista huolimatta ja se kertoo paljon näistä vitjamunista!

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Olkoon munat millaiset tahansa, on heillä ainakin järki päässä.
    Se on jo jotain se umppilaiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Olkoon munat millaiset tahansa, on heillä ainakin järki päässä.
    Se on jo jotain se umppilaiselle.

    Persureikä koittaa jatkaa vaikka jauhotettu joka langassa. Huutista :D

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Mikäs vitjamuna se sinä olet? Itse en henkilökohtaisesti työskentelisi, jos ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta. Mutta ilmeisesti Kymin Voiman vitjamunat eivät uskalla nousta barrikadeille. Kyseinen laitos on pidetty perusteetta ajossa lakoista huolimatta ja se kertoo paljon näistä vitjamunista!

    älä tollo munaa itseäsi enempää

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Persureikä koittaa jatkaa vaikka jauhotettu joka langassa. Huutista :D

    Missä on putin juttusi? Pikkasen väsynyttä..

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    älä tollo munaa itseäsi enempää

    Älä kiusaa noita palstojen pellejä. Kerro sille nyt että sopimukset vielä kuukauden voimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Älä kiusaa noita palstojen pellejä. Kerro sille nyt että sopimukset vielä kuukauden voimassa.

    Jibidii!!! Vai on sopimuksillakin irtisanomisaika! Jibidiii!!!! 🤡🤡🤡🤡

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Jibidii!!! Vai on sopimuksillakin irtisanomisaika! Jibidiii!!!! 🤡🤡🤡🤡

    Voi teitä ressukoita!

    https://yle.fi/a/74-20078959

    Laitetann nyt tuokin kun ei tunnu ymmärrys pelaavan.

    "Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan neuvottelut jatkuvat nyt normaalisti. Hän muistuttaa, että työehtosopimukset ovat voimassa huhtikuun loppuun saakka."

    Äänestä

Mitäpä veikkaatte, milloin alkaa saastesavu taas nousta UMPin piipuista vai alkaako enää koskaan ja loputkin haikuset sammuu? Lakothan kestää niin pitkään kunnes hallitus peruu hölmöt suunnitelmansa tai kaatuu omaan hölmöyteensä.

Äänestä
  • Vappuna viimeistään, kun lait voimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Vappuna viimeistään, kun lait voimassa.

    Oliko tietoa että minä vuonna?
    Paperiliiton irtisanomien sopimusten voimassaolo lakkaa sopivasti tulevan huhtikuun lopussa ja sopimuksettomassa tilassa voidaan lakkoilla jos sattuu huvittamaan, siinä ei Orpopojan lait paina pataskaakaan.
    Luuletko että ihan sattumalta loppuu voimassaolo tuolloin?😲😲😲
    Ei nouse utu umpin putkesta. - ja ihan voi katsella herrat peiliin kun ihmettelevät että miksei nouse, olisi kannattanut kiltisti noudattaa lakia ja maksaa se lakisääteinen 7 päivää.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Ovatko rahamassien päällä makoilevat paperityöläiset nyt vailla 7 päivän palkkaa? Eikö sieltä osakesalkusta voi kaivaa hiukan ensihätään?

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Ovatko rahamassien päällä makoilevat paperityöläiset nyt vailla 7 päivän palkkaa? Eikö sieltä osakesalkusta voi kaivaa hiukan ensihätään?

    Epätietoinen persu kyselee, onkos sinulla koskaan ollut muita tuloja kuin lapsilisä ja sairaseläke?

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Ovatko rahamassien päällä makoilevat paperityöläiset nyt vailla 7 päivän palkkaa? Eikö sieltä osakesalkusta voi kaivaa hiukan ensihätään?

    Lakien mukaan pitää toimia , muuten joutuu käräjille kuten nyt työnantajille käy. Halvemmaksi olisi tullut noudattaa lakia.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Vappuna viimeistään, kun lait voimassa.

    JOS sellainen laki tulisi voimaan niin sillä ei ole mitään vaikutusta jo käynnissä oleviin lakkoihin. Toivon todella että vappuna on yleislakko päällä ja koko Suomi seisoo kuin Orpo Brysselissä haukuttavana. 😃

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Ovatko rahamassien päällä makoilevat paperityöläiset nyt vailla 7 päivän palkkaa? Eikö sieltä osakesalkusta voi kaivaa hiukan ensihätään?

    Vain sen minkä laki määrää.

    Äänestä

Persu jauhotettiin!

Äänestä

Hienoa, lakot päällä ja umppi seis. Niin pontevana lopettivat palkanmaksun vastoin lakia ja nyt itketään ja rukoillaan työntekijöitä takaisin kun romuja pitäisi kunnostaa ym.
Saa olla seis vaikka jouluun asti.

Äänestä
  • Eihän se ole ollenkaan selvää rikotaanko siinä lakia. Selviää aikanaan oikeden kautta.

    Äänestä

Keskiviikkona tulee uutisia liittyen lakkoihin. Kannattaa käydä tankkaamassa.

Äänestä
  • Polttoaine ei lopu. Korkeintaan loppuu Nesteeltä, mutta se on kallein muutoinkin.

    Äänestä

Nyt kun lakot toistaiseksi loppuu ja hilavbitkuttimia käynnistellään niin kannattaa UMPpilaisten muistaa mitä UMPpi teki: jätti lakisääteiset palkat maksamatta kun jalkautus alkoi.
Näkisin vähintäänkin oikeudenmukaisena toimena sen että ihan jokainen jolta jäi lakisääteinen palkka saamatta hakee ainakin 3 viikkoa sairaslomaa ennenkuin menee töihin.

Äänestä
  • Onko haikea olo kun tulit jauhotetuksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Onko haikea olo kun tulit jauhotetuksi?

    Harmittaako kun jokainen paperikone ja sellukattila käynnistyy eikä yhtään paperijullia jäänytkään työttömäksi vaikka väitit ihan toista? Taas persuliini kieritettiin tervassa ja höyhenissä ja lisää on tulossa.

    Äänestä

Kuulemma suurta luokkaa olevia ongelmia Kymillä...

Äänestä

pitää paikkansa työttömyys päiväraha putoaa jo lomautus aikana ja irtisanomistilanteessa ei makoilla olla ulkomailla kahtavuotta
toisten lakot vaikuttaa
usa tullit ajavat halpaa paperia ja sellua eurooppaan ja suomeen

tämä näkyy viiveellä aikaisintaan ensi syksynä
metsän omistajat tietävät puunsa arvon

Äänestä
  • Miksei? Sinäkö estät makoilun? Minä makoilen ihan siellä missä huvittaa ja silloin kun huvittaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kouvolan Sanomat: UPM Kymi ajaa toimintansa alas ja lopettaa palkanmaksun heti – Käräjillä nähdään, vastaa Paperiliitto!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu