Joku syö humalan lehdet

Maija

Vuosi kausia säleikössä uskollisesti kiipeillyt humala on mystisesti sairastunut, eli joku syö sen lehtiin reikiä ja lopulta koko lehti näivettyy. Olen yrittänyt tutkia riekaleita, mutta ainakaan paljaalla silmällä en ole mitään havainnut.

Olisiko kellään vinkkiä, mitä voisi olla ja ennen kaikkea, mikä auttaisi.

2

5222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiira

      Meillä viime kesänä oli humaloiden lehdet täynnä reikiä, siis aivan karseen näköiset. Sitten lopulta kun ihan tarkasti tsiikailin, lehtien pinnalla oli juuri ja juuri havaittavia kellertäviä pisteitä.
      Kastelin humalat mantysuopaliuoksella 4:nä päivänä peräkkäin ihan litimäriksi (olikohan 10 litraa vettä kohti 2,5 dl mäntysuopaa, en ihan varmaksi muista paljon laitoin, mut muistelen että olis ollut noin),
      kas, niin ne kirvat pikkuhiljaa katosivat pois ja loppukesän humalaan tuli ehjät lehdet(vein yhden lehden missä näitä pikkuruisia ötyköitä oli puutarhalle, missä puutarhuri kertoi niiden olevan kirvoja, humala on varsinkin märkinä kesinä altis saamaan kirvat "kaverikseen")
      En tiedä onko sinulla sama ongelma, mutta mäntysuopa on kasveille kuitenkin jokatapauksessa turvallinen "torjuntaaine".
      Mukavaa kesää!

      • syödään

        lehtiä. Lehdissä on jotain mustavalkoisia toukkia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1203
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1071
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe