Lahden kerrostalopalo 26.12.1996

Anonyymi-ap

”Mun huoneessa on pieni tulipalo”, hätääntynyt tytön ääni henkäisee hätäkeskuksen hätänumeroon kello 1.03 Saimaankadulla Lahdessa – kello 1.25 tyttö joutuu pudottautumaan parvekkeelta piha-asvaltille ja menehtyy. Väliin mahtuu 22 minuuttia järkyttävää dramatiikkaa: vaillinaisia tietoja, raju lieskahdus, liikenne-esteitä, kalustorikkoutumisia, onnistuneita pelastussuorituksia, epäonnistuneita radiopuhelinyhteyksiä ja toinen uhri.Palon arvioidaan syttyneen klo 0.58. Tulipalossa menehtynyt tyttö oli sytyttänyt kolme tai neljä kynttilää huoneensa ikkunan viereen– joko patterin päälle ritilälle tai pöydälle – ja käynyt vuoteeseensa lukemaan. Yksi kynttilöistä oli joko sulamisen takia tai nukahtaneen tytön liikkeestä kaatunut vuoteeseen. Äiti heräsi tyttären ääneen ja yritti sammuttaa vuodevaatteet heitämällä maton ja petauspatjan tulen päälle. Koko perhe heräsi.
Vaikka Lahden palossa kymmenet asukkaat harhailivat porrashuoneessa, kaikki ylimmän kerroksen ja osin toiseksi ylimmän kerroksen huoneistoissa palon aikana olleet asukkaat pysyivät koko täyden palon ajan huoneistoissaan. Ylimmästä kerroksesta poistuivat vain palohuoneiston neljä asukasta ja viereisen asunnon asukas, joka menehtyi savuun. Voi vain kuvitella, millainen suuronnettomuus olisi ollut mahdollinen, jos kahden yläkerroksen muut palonaikaiset 16 asukasta olisivat rynnänneet savun täyttämään porrashuoneeseen.
Porrashuoneen käyttökelvoton savunpoistojärjestely ja ongelmat viestiyhteyksissä onnettomuuspaikalla nousivat olennaisimmiksi syiksi 22 minuutin murhenäytelmälle tapaninyönä Lahdessa 26.12.1996. Palokunnan toiminnasta syntyi tutkimuksen tuloksena arvio vaihtoehtoisista ratkaisumalleista, joilla sisäasiainministeriön asettaman tutkintaryhmän mukaan olisi voinut olla merkitystä onnettomuuden lopputuloksen kannalta.
Puomitikasauton tullessa pihatielle tytön pelastamiseen oli aikaa noin
kahdeksan minuuttia. Ensimmäinen paikka sijaitsee puomitikasauton toiminnan
kannalta liian kaukana. Vaakaetäisyys parvekkeen kohdalle
on noin 25 metriä, johon puomitikasauton ulottuvuus eiriittänyt. Paikkaa ei voinut käyt-
tää pelastamiseen.Toinen tilanteessa valittupaikka oli luonnollinen valinta ,
koska se sijaitsee onnettomuusrakennuksen pihalla. Nostopaikalle on ajettava peruutta-
malla kahden jätekatoksen välistä. Autokatoksen jatkeelle py-säköity henkilöauto esti ajon.
Niinikään auton nostopuomi ottikiinni palotien kohdalle rakennetun parkkitalon sisäänkäyn-
nin lippaan . Aitarakenteet hi-dastivat myös ajoa. Puomitikasauton haavoittuvuus arvioi-
tiin väärin. Palotie on liian ahdas nopeaan toimintaan.Iimavirheellisesti pysäköityä autoa
ja aitarakenteita pelastamiseeolisi ollut todennäköisesti riittä-
västi aikaa.Puomitikasauton kuljettajsiirsi puomitikasautolla virheellisesti pysäköidyn auton poliisin ja palomestarin käskystä.
Palomestarin olisi pitänyt siirrättää auto pois muilla keinoin.
Kolmas paikka on viereisen rakennuksen palotie. Paikka oli puhdistettu lumesta ja helposti
havaittavissa. Puomitikasautopaikalle ajon jälkeen pelastamiseen olisi ollut aikaa seit-
semän minuuttia, joka olisi todennäköisesti riittänyt. Pelastustyönjohtajan pitäisi tiedus-
tella ympäristö ja selvittää paikka ennen puomitikasauton saapumista. Autonkuljettajan
pitäisi myös arvioida esitetypaikan sopivuus nostoon. Ensimmäisen henkilöautoon osu-
neen yrityksen jälkeen olisi kuljettajan pitänyt tiedustella muita vaihtoehtoja. Joku asuk-
kaista kävi viittomassa tätä paikkaa.Asukkaan alueen tuntemukselle viitattiin kintaalla.
Olisi huono otsikko: Pelastuslaitosta neuvoi ulkopuolinen. Kuten edellä:
Huonoksi onneksi parkkitalon ja pysäköintikatoksen väliin, kiellettyyn paikkaan, oli pysäköity henkilöauto. Se esti puomitikkaan peruuttamalla tapahtuvaa tiukkaa kääntymistä
takaoikealle. Ylimääräisiin veksailuihin ei ollut aikaa. Puomitikas raivasi itse oman tiensä.
Vasen nokka-osa puskureineen ja voimakkaasti käännettyine etupyörineen työnsi sivulle
henkilöautoa ja tie kohteeseen oli avoin, kun auto vielä runnoi alleen osan panssariaitaa.
Nyt ilmeni uusi takaisku. Henkilöautoa sivuun työntäessään keulassa vasemmalla puskurin-
mutkassa ollut paineilman syöttö letku oli vaurioitunut. Senseurauksena auton paineilma-
järjestelmän paine oli laskenut niin alas, ettei paineilmalla kyt-kettävää hydraulipumppua
saatu päälle näin puomitikkaan nosto tekniikka ei toiminut.Letkutkin loppuivat
Porrashuoneen sankkaa savua ei saatu poistettua, koska savunpoistoluukun löytäminen osoittautui hankalaksi ja sen todettiin myöhemmin olevan vaikeasti avattava ja määräysten vastainen .Työjohdon selvitys hankaloitui ja hidastui mm. letkujen loputtua.
Porrashuonerakenteesta johtuen sammutushyökkäys viivästyi. Hissiä käytettiin palotilanteessa yleisten toimintatapojen vastaisesti. Hissiä käytettiin tarkoituksena uhrin saattaminen nopeasti hoitoon. Näin vapautettiin pelastajien resursseja.Uhrin hissillä siirron onnistuminen olisi pitänyt ehdottomasti varmistaa.

4

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      MIKSI TYTÖLLE EI KERROTTU, PALAVAT KYNTTILÄT OVAT VAARALLISIA, AINAKIN JOS KÄY NUKKUMAAN

    • Anonyymi

      Alas tuli että mätkähti

    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      🍑 K­­­u­­u­m­a­­t­­ ­t­­­y­t­ö­­­t­ ­­o­­­d­o­­­t­­t­a­­­v­­­­­a­­t­­­ ­s­­­i­­­n­­u­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18310002

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2334
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1950
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1326
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1250
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1118
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      685
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      680
    Aihe