kävin psykologilla...

No niin. Sain vihdoin itseni psykologille. (olen tuntenut oloni masentuneeksi jo useamman vuoden)
Sain sitten heti kättelyksi havaita,miten olen ilmeisesti vain keksinyt ´kaiken. Psykologi ei pitänyt minua juurikaan masentuneena. Ainoastaan yksinäisenä ja riippuvaisena perhettäni kohtaan. (??) hän teki jonkun piirrostestin josta alkoi sitten kerta millainen ihminen OIKEASTI olen ja mistä tässä on kyse. Ihan ku se olisi koko ajan vain vähetellyt. Itsetuhoisuudetsa ei kysynyt mitään..(vaikka olen itsemurhaakin harkinnut). Kaimä sitten näytin niin iloiselta ja normaalilta ettei tullu sellanen mieleenkään. Vähän vain mietityttää tuollasen psykologin ammattitaito,jos jonkun piirroksen perusteella antaa tuollasen arvion...
Tavallaan tuntuu,että on ihan turha edes käydä hänen luonaan. Tekisi mieli lopettaa koko paska ja lopulta tappaa itteni...varmaan on kaikkien kannalta paras ratkaisu.
6870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei,

Äläpä vielä päätä elämääsi moisen käynnin perusteella. Tietenkin ammattiharjoittajia on eritasoisia ja toisaalta tämmöisissä tapauksissa ei yleensä yksi käynti riitä vaan asiaa pohditaan vielä toisella, kolmalla jne. käynnillä. Jos psykologi eu suositellut toista käyntiä vaihda toiseen jos mahdollista jos ei, niin ota yhteyttä ja varaa uusi aika! Muista kannattaa olla rehellin ja puhua asiat, niin kuin ne on. Eikä vähätellä asiaa. Toivon, että jatkat terapiaa...

Äänestä

Totta on, että suuri osa psykologeista ja muista kallonkutistajista on pelkkiä puoskareita, tekopyhiä hurskastelijoita ja ahneita. Niille pitää kuitenkin kertoa kaikki, mikä vaivaa ja tuo itsetuhoisuus viimeistään pitäisi saada reagoimaan. Jatka vain käymistä ja ole sinnikäs, kerro kuinka vaikeaa sinulla on äläkä missään nimessä yritä esittää iloisempaa kuin olet.

Äänestä
  • vaikea ymmrätää tarapeuttista hoitomuotoa.
    Tuo piirusatuksen tulkinta on nopeampi tapa saada selville potilaan tila ja potilaan suurin ongelma. Lapsien kanssa käytetään aina piirustuksia ( myös leikkiä) apuna tilanteen selvittelyssä.Piirustus kertoo miltä alitajunnssa näyttää, tunteita, ajatuksia, konflikteja ym.
    Amerikassa on jo noin 25 vuotta parannettu vaikeita syöpäpotilaita juuri tällä piirustusterapialla.
    Joten ei kannata jättää kesken vaan jatka vaan psykologin luona käyntiä. Vaihtaa tetysti voit psykologia jos haluat.

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    vaikea ymmrätää tarapeuttista hoitomuotoa.
    Tuo piirusatuksen tulkinta on nopeampi tapa saada selville potilaan tila ja potilaan suurin ongelma. Lapsien kanssa käytetään aina piirustuksia ( myös leikkiä) apuna tilanteen selvittelyssä.Piirustus kertoo miltä alitajunnssa näyttää, tunteita, ajatuksia, konflikteja ym.
    Amerikassa on jo noin 25 vuotta parannettu vaikeita syöpäpotilaita juuri tällä piirustusterapialla.
    Joten ei kannata jättää kesken vaan jatka vaan psykologin luona käyntiä. Vaihtaa tetysti voit psykologia jos haluat.

    Omasta kokemuksesta noi psykiatrit sun muut on juuri niitä oikeita joilta saa sen avun, vain vinkkinä että ette mene höpöttään mitään kauheen vakavaa ainakaan lääkärin kuullen kun niillä tahtoo olla se pää tarkotus löytää jokaisesta ihmisestä se vaikeasti epä muotoutunu persoonallisuus häiriö,
    oma kokemukseni on että kun menin oikeen avautumaan lääkärin läsnä ollessa niin se oli melkeen saman tien jakomieli diagnoosi, kun psykiatri sano että toi on tyypillistä masennusta jota olet liian syvällisesti pohtinu omissa oloissasi luoden pelon mielenterveyden sairauksista.
    (elikkä ei niin sairas kuin mitä odotin)

    Äänestä

En koe saaneeni mitään konkreettista apua kahden vuoden terapiasta kahdella eri terapeutilla. Säälittelivät ja surkuttelivat vain tilannettani, yrittivät tukea lässyn, lässyn lää. "Älä rasita itseäsi liikaa, ajattele itseäsi.." ja sitten toinen heistä suurin piirtein veti nokosia välillä. Rahat meni ihan hukkaan! Kantsii valita terapeutti heti alussa tarkkaan.

Äänestä

saanut mitään apua koskaan psykologeilta. Psykiatri on perehtynyt sairauksiin aivan toisin kuin psykologi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itkuinen kirjoitti:

No niin. Sain vihdoin itseni psykologille. (olen tuntenut oloni masentuneeksi jo useamman vuoden)
Sain sitten heti kättelyksi havaita,miten olen ilmeisesti vain keksinyt ´kaiken. Psykologi ei pitänyt minua juurikaan masentuneena. Ainoastaan yksinäisenä ja riippuvaisena perhettäni kohtaan. (??) hän teki jonkun piirrostestin josta alkoi sitten kerta millainen ihminen OIKEASTI olen ja mistä tässä on kyse. Ihan ku se olisi koko ajan vain vähetellyt. Itsetuhoisuudetsa ei kysynyt mitään..(vaikka olen itsemurhaakin harkinnut). Kaimä sitten näytin niin iloiselta ja normaalilta ettei tullu sellanen mieleenkään. Vähän vain mietityttää tuollasen psykologin ammattitaito,jos jonkun piirroksen perusteella antaa tuollasen arvion...
Tavallaan tuntuu,että on ihan turha edes käydä hänen luonaan. Tekisi mieli lopettaa koko paska ja lopulta tappaa itteni...varmaan on kaikkien kannalta paras ratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu