Näin aika sekalaista unta, mutta yksi asia oli muita selvempi. Seinän ja laipion rajassa oli mustia, paksuhkoja hämähäkin seittejä ja hämähäkin "pesiä", joiden sisässä näkyi myös iso musta emo hämähäkki. Suurempia kuin mitä suomalaiset hämähäkit ovat. Paikka oli melkein kuin kodistani, muttei ihan kuitenkaan. Ajattelin, että miten ihmeessä noita tuolla on, vähän inhosinkin ja että ne pitäisi siivota pois, koska tyttäreni rippijuhlakin olisi kohta. Juhlat ovat oikeasti syksymmällä. Etsin erilaisia työkaluja, millä saisin ne vedettyä alas. Alhaalla ne muuttuivat aivan kuin vanhaksi kuihtuneeksi kasviksi. "Pesät" olivat muuttuneet kuivuneiksi siemenkodiksi ja hämähäkin "poikaset" kodan pinnassa kuivuneiksi siemeniksi.
Mitäpä tästä voisi ajatella?
Mitäpä tästä voisi ajatella?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hämähäkit kuvaavat omistavaa, sitovaa äitihahmoa tai sitten mustasukkaisuutta. Näin olen todennut.
Pelkäsin ensin, että se olisi jotain sairauteen viittaavaa. En tiedä, en sanoisi olevani hirmuisen omistava ja sitova äiti, mutta meillä oli juuri aika tiukkaa keskustelua kodintöistä. ;) Mustasukkainenkaan en tällä hetkellä ole, kun ei ole ketään, josta olla mustasukkainen.
"Jos siivoat hämähäkin seittejä ja hämähäkkejä seiniltä, tulet kokemaan jotain miellyttävää."
mukava, että jotain miellyttävää tapahtuisi välillä. On ollutkin vaikeaa.