Karateliiton sekoilut 2024

Anonyymi-ap

Nyt kun on tullut luettua instagramista ja facebookista kahden henkilön kirjoituksia jossa he haukkuvat liiton nykyistä toimintaa niin on herännyt ajatus onko liiton toiminta ollut heidän aikana parempaa. Esimerkkinä PM kisoissa sijoitus on tippunut muutaman sijan, vaikka nykyisten valmentajien kanssa ei oltu edes ehditty tekemään mitään eli sijoitusten tippuminen johtaa juurensa kauemmas. Ja sitten arvokisavalinnoista on valitettu, mutta ne eivät ole olleet yhtään sen parempia aiemmin, esimerkiksi kun kysyi perusteluita valinnoille eräs valmentaja suuttui ja alkoi huutamaan puhelimessa eikä osannut esittää mitään perusteita.

Olen itse osasta asioista samaa mieltä, mutta se ei ole tämänhetkisen karateliiton aiheuttamaa

4

1373

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luin samoja kirjoituksia. Ihmettelen että kuinka syvä kuoppa pitää kaivaa ennenkuin aletaan hankkiutua eroon kuppikunnista. Naurettava ajatus että aikuisten ottelijoiden pitäisi keskeyttää omat treenikuviot sitä varten että lähtee lasten sekaan leirille omakustanteena.

      • Anonyymi

        Oliko linkkejä mistä voisi tutustua näihin kirjoituksiin?


    • Anonyymi

      No Esa kerro. Kun täälläkin kirjoittelet! Miksi Niemen värit ei käy liiton toiminnassa.?

      Missä viipyy 100K Sponssituet, mitkä lupasit Pariisiin? Ne firmat ainakin takoo huippu tuloksia ja kirjanpidon mukaan et ollut yksin Pariisissa!!! Iso kusetus!

      Sekä muut valheet mitä syllät jäsenistölle.

      Älkää hyvät ihmiset valitko Niemeä olympiakomitean johtoon, saadaan sekin kohta selvitystilaan kuten Judoliitto on menossa!

    • Anonyymi

      karate ei pärjää toisille kamppailulajeille joten kantsii vaihtaa ala ja sulkea rahoitus

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      78
      2011
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1052
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      722
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe